Nettitreffit + Tinder

Olen varattu, mutta jos olisin sinkku, niin en kyllä käyttäisi mitään Tinderiä. Jotenkin hirveän passiivinen idea, että lyödään kuvia ja tekstejä muiden ihmeteltäväksi. Naisia pitää narrata, eli olla suoraan yhteydessä ja jekuttaa niitä silleen ovelasti.
 
Nyt ei kyllä eletä mitään deittailun kulta-aikaa muutenkaan ylipäätään, sattuneesta syistä, mutta muistakin syistä (saturoituneet markkinat).

Itse en kyllä uskaltaisi edes tapailla mitään random-vosuja nyt, vaikka ne itse haluaisikin.
 
Maski naamalle ja sadeviitta kapteeni Picardille, niin eikö sillä suojautuisi ensihätään?
 
Hellou kanssadeittaajat, olen pyöreesti viiskymppinen mies, oman ulkonäön arvioisin keskiverron yläpuolelle, 185cm/100kg ja suht tiukassa kunnossa vertas sitten mihin ikäryhmään tahansa, noita matcejä tuntuu tulevan kyl yllättävän paljon, en ole aikasemmin ollut missään deittipalveluissa, pitkän parisuhteen takia. Kysymys kuuluukin, miten maksimoin oman markkina-arvoni ja jos haluaisin joskus käyttää boostia, mikä on hyvä aika käyttää? Lisäksi, mitä punainen piste tarkottaa henkilön kohdalla, onko hän online?

Varmasti niinkuin yllä on sanottu, niin kuvat ja teksti kuntoon. Mieti miten olisit toisen silmissä mahdollisimman mielenkiintoinen. Rehellisesti moni profiili on vaan tosi tylsä. Pointteja on mahdoton antaa, koska kukaan täällä ei tunne sua, mutta voit kysyä esim sun kavereilta vinkkiä. Ainakin nuoremmissä ikäryhmissä (mutta kuitenkin aikuisissa) 30+ tuntuu toimivan aika hyvin vaan heittäytyminen ja leikkisyys. Samalla toki pitäen asiallisen linjan. Kuvia ulkomaanmatkoilta, ulkoilusta, harrastuksesta (jos se on ns. mediaseksikäs) kannattaa laittaa, ja muutenkin tehdä ilmi, että elämässä on jotain sisältöä ja sulla on tavoitteita. Varmaan aika selvää kaikille niin paita pysyy päällä, ei kännikuvia tai sellaisia joista ei edes äiti tunnistaisi. Jos oot hyvässä kunnossa, niin toki se kannattaa kuvissa käydä ilmi, mutta ei tyrkyttäen. Viestitellessä kannataa varmaan suhteellisen nopeasti pyytää näkemään ulkona ja olla kiinnostunut siitä toisesta (jos siis oot oikeasti kiinnostunut hänestä :D)

Boostille on paras hetki on tilastojen valossa sunnuntaina illalla, mutta varmasit myös pe ja la ilta toimii lähes yhtä hyvin. Tilastot siis kertovat, milloin käyttäjiä on eniten linjoilla. Punainen piste on varmaan vain lukemattomia viestejä keskustelussa, jos nyt oikein muistan sovelluksen.
 
Hellou kanssadeittaajat, olen pyöreesti viiskymppinen mies, oman ulkonäön arvioisin keskiverron yläpuolelle, 185cm/100kg ja suht tiukassa kunnossa vertas sitten mihin ikäryhmään tahansa, noita matcejä tuntuu tulevan kyl yllättävän paljon, en ole aikasemmin ollut missään deittipalveluissa, pitkän parisuhteen takia. Kysymys kuuluukin, miten maksimoin oman markkina-arvoni ja jos haluaisin joskus käyttää boostia, mikä on hyvä aika käyttää? Lisäksi, mitä punainen piste tarkottaa henkilön kohdalla, onko hän online?
Ainakin muutama kuva jossa olet ilman paitaa, lihakset pumpissa, olisi hyvä. Mutta lihaskuvien lisäksi ota ainakin yksi jossa osoitat älykkyytesi, esim luet kirjaa. Yksi autokuva kanssa (premium auto) tai muu josta käy selville, että sinulla on rahaa.
 
Pitäkää miehet samalla mielessä se että näitä tinder-naisia on jaettu ympäriinsä samalla tavalla kuin käytettyä tupakka-askia vankilan pihalla.
 
Haittaako sua että joku on koskenut naiseen ennen sinua? Oletko sellainen jolle kelpaa vain 12v puhdas neitsyt?
 
Tuskin. Mutta kertoo jotain yksilöstä, jos joka viikkoa uutta munaa hakemassa. Sama pätee tottakai myös miehiin.
 
Ai saatana näitä taas :facepalm:

Mikä mä olen kun en muista kuinka monta seksikumppania mulla on ollut?

Että aikuiset ihmiset ei saa olla sinkkuna ja harrastaa seksiä? Vain parisuhteessa olevilla on oikeus seksiin?

Tinder on juuri siitä kätevä sovellus että siellä on kaikille jotain, jos haluat olla sinkku, mutta halut kuten normaalilla ihmisillä niin se onnistuu, tai jos haet parisuhdetta niin sekin onnistuu.
 
Selvästikkin tämä herätti sinussa voimakkaita tunteita. Ehkä kannattaa reflektoida ja miettiä miksi. Mitä taas tulee viestisi sisältöön niin voit etsiä noita vastauksia itseltäsi, viestinihän ei noihin ottanut kantaa.
 
Lässynlää, mutta avaas nyt vähän enemmän. Mitä se kertoo yksilöstä, jos on joka viikko uutta munaa hakemassa?
 
Haittaako sua että joku on koskenut naiseen ennen sinua? Oletko sellainen jolle kelpaa vain 12v puhdas neitsyt?
Ensimmäinen miesfeministi ilmottautui. Ei naisen tietenkään neitsyt tarvitse olla, naisen pitkä seksuaalinen historia ei ole ikinä positiivinen asia ajatellen parisuhdetta tai avioliittoa, miehellä asia toimii juuri päinvastoin. Miksi? Koska miehet ja naiset on erilaisia.

Jos ei hae mitään vakavaa, asialla ei tietenkään ole merkitystä.
 
Osaa varmasti, mutta mitä sitten?
Voi olla vanhanaikaista, mutta tunnen itseni lisäksi useita miehiä, joita ei kiinnosta alkaa parisuhteeseen naisen kanssa, jota puoli kylää on ajanut. Jotakuta se voi kiihottaa, ei se mua haittaa – jokaiselle jotakin.
 
Melko egoistinen asenne. Varmaan mies saa myös käydä vieraissa jos tahtoo :)
 
Kyllä nyt viimeistään en ihmettele miksi ihmisillä täällä on vaikea pariutua, jos ei muuta keksitä niin aina on jotain hihassa miksi se nainen ei vain kelpaa, onnea ja menestystä valitsemallanne tiellä. :tup:
 
Pettäminen on kai vähän eri akselia kuin seksistä tykkääminen. Itekin ottanut tilanteen tullen mutta toistaiseksi elämäni olen selvinnyt lähtemättä varattuna vieraisiin. "Kilteissä tytöissä" on se paha puoli, että ovat yleensä "kilttejä" ihan juuri siksi, että vaikka saisivat niin eivät niin perusta. Ainakin näin vanhemmalla iällä kokematon nainen on aikamoinen punainen lippu.
 
Ja koitappa löytää +30 nainen kenellä vain muutama seksi kumppani, onnea ja menestystä. :tup:
 
Voi olla vanhanaikaista, mutta tunnen itseni lisäksi useita miehiä, joita ei kiinnosta alkaa parisuhteeseen naisen kanssa, jota puoli kylää on ajanut. Jotakuta se voi kiihottaa, ei se mua haittaa – jokaiselle jotakin.
Jos itse on harrastanut seksiä, niin miksi se toinen ei olisi saanut harrastaa?
 
Ja koitappa löytää +30 nainen kenellä vain muutama seksi kumppani, onnea ja menestystä. :tup:
Niin, tätä voi pyöritellä monin päin. Onhan niitä varmaan mutta ei ne tule vastaan kun yrität etsiä koska eivät ole kiinnostuneita. Mutta annas olla, jos on ollut yhdessä pitkässä suhteessa niin sittenhän sitä järveä vasta on soudettu.
 
Ei saatana. Allahin vuonna 2020 ja sitten onkin niin kamalaa jos naisella on useampi seksikumppani. Ei se tavara kulu sitä käyttämällä.
 
Äläpä muuta viserrä. Länsimainen sivistys ei vaan ole vielä siinä vaiheessa, että seksuaalinen nautinto tai edes oman kehon tunteminen saisi olla sallittua naisille. Herra siunaa, jos on vahingossa erehtynyt saamaan tyydytystä toisen miehen kanssa. Tai itsensä. Puhumattakaan toisesta naisesta. Huh!

Jurppii tuossa jo totesikin, että enemmän sitä pitkässä parisuhteessa melaa heilutellaan. Ehkä se onkin vielä pahempi, jos on ollut pitkässä 10 vuoden suhteessa vs. 10 irtosuhdetta?
 
No siis eihän tuossa ole kyse ollenkaan siitä, että kyseessä olisi (liian) käytetty tavara!
Kyllä kolmekymppisellä todennäköisesti on ollut kolme tai useampikin kumppani, joiden kanssa harrastanut ihan järkevistä syistä seksiä. Vaikka oisi joka toinen vuosi hankinut uuden niin ei tuo nyt ole paha. Toki jokainen vetää sen rajan siihen mihin itse tykkää.

Itseäni ei juuri kiihota pornotähdet tai naiset, jotka viettävät aikaansa kikkelikarusellissaan. Jos seksi on lähinnä harrastus, eikä aikomus pitkäaikaiseen suhteeseen, todennäköisesti elämän arvot eroavat muiltakin osin liikaa. Tai jos on joskus pettänyt, niin todennäköisesti olisi vaikea löytää luottamusta.

Eikä se tavara kulu edes omassa käytössä, että sen takia tarvitsisi nuorempaan vaihtaa...
 
Taasko jankkaamista tästä samasta asiasta? Eikö nuo täysin samat argumentit ole jo käyty puolin ja toisin kymmenen kertaa tässä ketjussa?
 
Jep, eikä varsinaisesti liity mitenkään ketjun varsinaiseen aiheeseen, ainakaan se onko ok jos naisella tai miehellä on ollut monia seksikumppaita.
 
Mutta tämä liittyy osittain. Pari viimeisintä uhriani on kyllä ollut kanssa aika turhauttavia. Halutaan tietää kaikki, pitää olla menestyvä tai pärjäävä, hyvässä kunnossa ja muutenkin virheetön, mutta sitten kun tulee peilin aika, niin huppista heikkaa, luottotiedot onkin mennyt ja plaa plaa vika aina muissa... Jos painoa ei saa kysyä, niin vyötärön ympärys sitten pitäisi olla sallittua tietoa :cool:

No siis eihän tuossa ole kyse ollenkaan siitä, että kyseessä olisi (liian) käytetty tavara!
Kyllä kolmekymppisellä todennäköisesti on ollut kolme tai useampikin kumppani, joiden kanssa harrastanut ihan järkevistä syistä seksiä. Vaikka oisi joka toinen vuosi hankinut uuden niin ei tuo nyt ole paha. Toki jokainen vetää sen rajan siihen mihin itse tykkää.

Itseäni ei juuri kiihota pornotähdet tai naiset, jotka viettävät aikaansa kikkelikarusellissaan. Jos seksi on lähinnä harrastus, eikä aikomus pitkäaikaiseen suhteeseen, todennäköisesti elämän arvot eroavat muiltakin osin liikaa. Tai jos on joskus pettänyt, niin todennäköisesti olisi vaikea löytää luottamusta.

Eikä se tavara kulu edes omassa käytössä, että sen takia tarvitsisi nuorempaan vaihtaa...

On kyllä huvittavaa kuinka naiset (lähinnä tytöt ja lapsettomat naiset) pelkäävät moista. Jos kukaan ikinä kysyy miks minulla ei ole isommat lihakset, niin totean siihen vaan, että "olen säästänyt niitä". Ei oo varmaan daamit koskaan kuullut geishakuulista ja lihasten treenaamisesta. Jos pelkkää pillua ajattelee, niin ei ne lihakset ja niiden motoriikka ainakaan käyttämättä parane, saati molemminpuolinen tai ihan vain omakiva.
 
Jep. Välillä olen silmäillyt ketjua mutta viitsimättä kirjoittaa mitään. Taustana: Erottiin keväällä / kesällä 7 vuotta kestäneestä suhteesta, exä muutti alkusyksystä viimein ostamaansa asuntoon ja itse jäin asumaan samaan missä vietettiin viisi vuotta yhdessä. Alkutalvesta tapasin Tinderin avustuksella itseäni vuoden nuoremman melkoisen söpön, älykkään mutta itsestään epävarman introvertin naisen. Ihan pian siis itselläni tulee 40 vuotta täyteen eli ei mitään teinejä enää olla. Naisella lapsia aiemmasta suhteesta ja itse olen vankkumattomasti omien lasten hankkimista vastaan vaikka tulen sellaisten kanssa ihan hyvin toimeen jos ne ovat jonkun muun.

Tapailtiin sitten pitkän välimatkan takia harvakseltaan useampi kuukausi. Nainen on alun perin kotoisin samoilta nurkilta joilla asuin. Ajatuksena oli että kuvio muuttuisi paljon helpommaksi jos asuisimme lähempänä toisiamme, pääsisi eroon tapaamisten säätämisestä ja lasten isän aikataulujen muuttumisesta siten ettei lapset voikaan mennä hänen luokseen ja suunnitelmat tämän takia muutu. Työkuviot menivät minulla uusiksi osin tämän pandemian takia, osin oli tiedossa että vastuuprojektini alkaa olla eteen päin siirrettävissä ja voisin lähteä etsimään uusia haasteita. Joten, kuukausi sitten tulin kyläilemään naisen kotikaupunkiin hotellimajoituksessa. Kun kerroin että olisi täydellinen tilanne muuttaa samaan kaupunkiin osin töiden perässä, osin suhteen syventämisen takia, hän kannusti minua muuttoon ja tarjoutui auttamaan kaikissa mahdollisissa käytännön järjestelyissä. Ihan vitu unelmaa.

Löysinkin hyvän asunnon lähes ydinkeskustasta, 50-luvun alun myöhäis-funkkista edustavasta pienkerrostalosta, ja tässä nyt pari päivää olen purkanut muuttokuormaa sekä sisustanut kämppää. No mitäs: Saman tien tulee viestiä naiselta että "me ei puhuta samaa kieltä, ei me sovita yhteen, ei tämä voi toimia" jne. Huomasin sävyn muuttuneen passiivis-aggressiiviseen suuntaan välittömästi kun asunto varmistui; Siihen asti suurin toive oli että päästään pian hengailemaan yhdessä ilman pitkää suunnitelua ja meistä riipumattomia aikataulujen muutoksia. Huomasin tiettyjä vaaran merkkejä paljon aiemmin ja olin varautunut siihen ettei tämä suhde kestäisi pidemmän päälle mutta ajattelin että tulen katumaan lopun elämääni jos en tartu tilaisuuteen. Olisin joka tapauksessa ollut muuttamassa johonkin kaupunkiin missä kiintoisia alan työpaikkoja on enemmän tarjolla joten muutto ei sinänsä ollut harkitsematon. En siis kadu mitään, jos en olisi muuttanut olisin katunut sitä koko loppuelämäni.

Mutta mitä ihmettä, mihin stressikimaraan pitää naisen flipata että käyttäytyy näin? Tämä oli viimeinen varmistus ettei kannata hänen kanssaan enää yrittää mitään, mutta olen oikeasti huolissani. "Haluan vielä yrittää vaikka välimatka tekee tästä vaikeaa", "Haluan sinut tänne jotta kaikki olisi helpompaa", "Tulit tänne kaks päivää sitten, ei me koskaan voida sopia yhteen". Tämä on kipein episodi mun elämässä tähän asti mutta kyllä minä tästä selviän :D
 
Jos energiaa riittää niin selvitä nyt yleisen hyvän nimissä mikä saa naisen käyttäytymään tuolla tavalla?
 
Mutta mitä ihmettä, mihin stressikimaraan pitää naisen flipata että käyttäytyy näin? Tämä oli viimeinen varmistus ettei kannata hänen kanssaan enää yrittää mitään, mutta olen oikeasti huolissani. "Haluan vielä yrittää vaikka välimatka tekee tästä vaikeaa", "Haluan sinut tänne jotta kaikki olisi helpompaa", "Tulit tänne kaks päivää sitten, ei me koskaan voida sopia yhteen". Tämä on kipein episodi mun elämässä tähän asti mutta kyllä minä tästä selviän :D

Minun piti oikein vanhana murolaisena rekisteröityä tänne kommentoimaan tätä viestiä, kun tuli vuosien takaa oma episodi mieleen :giggle: Muutin ulkomailta hyväpalkkaisesta duunista takaisin Suomeen erään akan takia, jolla oli kipeän hyvä kroppa, nussiminen oli mahtavaa ja juteltiin yöt läpeensä kaikkea. Naikkonen halusi minun muuttavan hänen kanssaan yhteen, ja sitten 2 päivää ennen H-hetkeä (työstä irtisanouduttu, kämpät hoidettu, muuttokuormat junailtu) viikonloppuna saan tekstiviestin: ei tästä nyt taida tulla mitään! Siinä sitä nuori poika mietti kaksi kertaa, mitä vittua :lol: No hei, tästä on +10 vuotta ja no hard feelings. Kaikesta selviää, vaikka se sillä hetkellä tuntuu ihan hirveältä. Näitä naisia on, niin kuin kaverini sanoi silloin, dime in a dozen, joten leuka ylös ja kohti uusia pettymyksiä!
 
Ei tunnu enää niin pahalta nämä jutut mitkä kaatuu ennenkuin edes alkavat. Parin päivän sisään tuli eri kanavien kautta kolme eri yhteydenottoa kiinnostuneilta vaikuttavilta naisilta ja nyt viikkoa myöhemmin kenestäkään ei kuulu enää mitään. Yksi näki jopa vaivaa hyvään aloitusviestiin ja kertoi itsestään oma-aloitteisesti, Kikissä ei kuitenkaan jaksanut kuin kaksi viestiä kirjoittaa. Toisen kanssa piti olla eilen treffit.

No, näiden kans ei sentään tullut tuhlattua aikaa kovin paljon kun otin nyt testiin käytännön että en juttele yhtään ylimääräsiä, perusjutut viesteillä ja treffeillä enemmän.
 
Jep. Välillä olen silmäillyt ketjua mutta viitsimättä kirjoittaa mitään. Taustana: Erottiin keväällä / kesällä 7 vuotta kestäneestä suhteesta, exä muutti alkusyksystä viimein ostamaansa asuntoon ja itse jäin asumaan samaan missä vietettiin viisi vuotta yhdessä. Alkutalvesta tapasin Tinderin avustuksella itseäni vuoden nuoremman melkoisen söpön, älykkään mutta itsestään epävarman introvertin naisen. Ihan pian siis itselläni tulee 40 vuotta täyteen eli ei mitään teinejä enää olla. Naisella lapsia aiemmasta suhteesta ja itse olen vankkumattomasti omien lasten hankkimista vastaan vaikka tulen sellaisten kanssa ihan hyvin toimeen jos ne ovat jonkun muun.

Tapailtiin sitten pitkän välimatkan takia harvakseltaan useampi kuukausi. Nainen on alun perin kotoisin samoilta nurkilta joilla asuin. Ajatuksena oli että kuvio muuttuisi paljon helpommaksi jos asuisimme lähempänä toisiamme, pääsisi eroon tapaamisten säätämisestä ja lasten isän aikataulujen muuttumisesta siten ettei lapset voikaan mennä hänen luokseen ja suunnitelmat tämän takia muutu. Työkuviot menivät minulla uusiksi osin tämän pandemian takia, osin oli tiedossa että vastuuprojektini alkaa olla eteen päin siirrettävissä ja voisin lähteä etsimään uusia haasteita. Joten, kuukausi sitten tulin kyläilemään naisen kotikaupunkiin hotellimajoituksessa. Kun kerroin että olisi täydellinen tilanne muuttaa samaan kaupunkiin osin töiden perässä, osin suhteen syventämisen takia, hän kannusti minua muuttoon ja tarjoutui auttamaan kaikissa mahdollisissa käytännön järjestelyissä. Ihan vitu unelmaa.

Löysinkin hyvän asunnon lähes ydinkeskustasta, 50-luvun alun myöhäis-funkkista edustavasta pienkerrostalosta, ja tässä nyt pari päivää olen purkanut muuttokuormaa sekä sisustanut kämppää. No mitäs: Saman tien tulee viestiä naiselta että "me ei puhuta samaa kieltä, ei me sovita yhteen, ei tämä voi toimia" jne. Huomasin sävyn muuttuneen passiivis-aggressiiviseen suuntaan välittömästi kun asunto varmistui; Siihen asti suurin toive oli että päästään pian hengailemaan yhdessä ilman pitkää suunnitelua ja meistä riipumattomia aikataulujen muutoksia. Huomasin tiettyjä vaaran merkkejä paljon aiemmin ja olin varautunut siihen ettei tämä suhde kestäisi pidemmän päälle mutta ajattelin että tulen katumaan lopun elämääni jos en tartu tilaisuuteen. Olisin joka tapauksessa ollut muuttamassa johonkin kaupunkiin missä kiintoisia alan työpaikkoja on enemmän tarjolla joten muutto ei sinänsä ollut harkitsematon. En siis kadu mitään, jos en olisi muuttanut olisin katunut sitä koko loppuelämäni.

Mutta mitä ihmettä, mihin stressikimaraan pitää naisen flipata että käyttäytyy näin? Tämä oli viimeinen varmistus ettei kannata hänen kanssaan enää yrittää mitään, mutta olen oikeasti huolissani. "Haluan vielä yrittää vaikka välimatka tekee tästä vaikeaa", "Haluan sinut tänne jotta kaikki olisi helpompaa", "Tulit tänne kaks päivää sitten, ei me koskaan voida sopia yhteen". Tämä on kipein episodi mun elämässä tähän asti mutta kyllä minä tästä selviän :D
Minun piti oikein vanhana murolaisena rekisteröityä tänne kommentoimaan tätä viestiä, kun tuli vuosien takaa oma episodi mieleen :giggle: Muutin ulkomailta hyväpalkkaisesta duunista takaisin Suomeen erään akan takia, jolla oli kipeän hyvä kroppa, nussiminen oli mahtavaa ja juteltiin yöt läpeensä kaikkea. Naikkonen halusi minun muuttavan hänen kanssaan yhteen, ja sitten 2 päivää ennen H-hetkeä (työstä irtisanouduttu, kämpät hoidettu, muuttokuormat junailtu) viikonloppuna saan tekstiviestin: ei tästä nyt taida tulla mitään! Siinä sitä nuori poika mietti kaksi kertaa, mitä vittua :lol: No hei, tästä on +10 vuotta ja no hard feelings. Kaikesta selviää, vaikka se sillä hetkellä tuntuu ihan hirveältä. Näitä naisia on, niin kuin kaverini sanoi silloin, dime in a dozen, joten leuka ylös ja kohti uusia pettymyksiä!
Joskus se on just se etäisyys ja että tavataan harvoin mikä saa sen suhteen toimimaan. Se lisää jännitystä kun tapaamista pitää suunnitella ja se kestää vain hetken aikaa. Sitten kun tämä este poistuu niin jännityskin katoaa ja samalla se mikä teki suhteesta hyvän.
 
Huomasin tiettyjä vaaran merkkejä paljon aiemmin ja olin varautunut siihen ettei tämä suhde kestäisi pidemmän päälle mutta ajattelin että tulen katumaan lopun elämääni jos en tartu tilaisuuteen.

Jos energiaa riittää niin kiinnostaisi kuulla mitä nämä vaaran merkit olivat.
 
^ Monia ihmisiä ohjailee niin vahvat tunnelukot, ettei mitää järkeä. Tässäkin varmasti taustalla näitä. Elämä olisi niin monelle pariskunnalle helpompaa kun selvittäisivät lapsuuden aiheuttamat tunnelukot ja/tai traumat, jotka edellee ohjaa meitä aikuisiällä. Toki on ihmisiä, jotka ovat sitten muuten järjettömiä tai psykopaatteja, mutta nämä erikseen.

E: Edelleen nykyisen kanssa ollut täsä. Joulukuun lopussa oli ensitreffit. Edelleen ihastus päällä ja homma toimii. Tuntuu kyllä hyvältä ja näen potentiaalia pitkäaikaiseen suhteeseen. Optimistisena eteenpäin. Jos homma sattuukin johonkin kaatumaan niin näistä aina otettava opeiksi ;)
 
Joskus se on just se etäisyys ja että tavataan harvoin mikä saa sen suhteen toimimaan. Se lisää jännitystä kun tapaamista pitää suunnitella ja se kestää vain hetken aikaa. Sitten kun tämä este poistuu niin jännityskin katoaa ja samalla se mikä teki suhteesta hyvän.

Näinpä, mutta tuossa henkilön mainitsemassa tarinassa ei nyt vaan ole mitään järkeä. Jos suhteessa haluaa etäisyyttä, siitä on hyvä mainita, eikä dumppaa toista siinä vaiheessa kun on jo edetty pitkälle - ilman mitään aikaisempia keskusteluja. Jos kipinä katoaa niin silloinkin keskustelu. Järjetön sitoutumiskammo tuolla naisella ja tulee todennäköisesti tekemään monelle muullekin aivan saman setin.
 
Ei sitä välttämättä edes itse tajua ennenkuin asia on edennyt jo noin pitkälle. Kummassakin tapauksessa nainen on ihan hyvin voinut aidosti haluta omasta mielestään, että muutettaisiin yhteen, mutta sitten viime metreillä asia on realisoitunut. Kyse on kuitenkin tunteista niin ihmiset eivät käyttäydy kovin rationaalisesti.

Enkä välttämättä vetäis tuollaisia johtopäätöksiä siitä toisesta ihmisestä tuon tilanteen perusteella. Jotkut suhteet vaan toimivat paremmin kun on etäisyyttä ja toiset silloin kun ollaan läheisempiä. Etäsuhteesta lähisuhteeseen meneminen (tai toisinpäin) on kuitenkin aika suuri muutos.
 
Tämä mun tilanne on näköjään saanut huomiota. Eli täsmennetään kysyttyjä asioita: Olen täysin varma ettei ole toista miestä kuvioissa. Nainen on neuroottisuuteen taipuvainen, tuo oli myös yksi näistä vaaran merkeistä minkä huomasin. Lähes yksinhuoltaja, lapset ovat harvoin isällään ja tämän takia tapailun järjestämisestä syntyi aiemmin turhaa stressiä ja tämän samaan kaupunkiin mutta omaan asuntoon muuttamisen piti se ratkaista. Tavattiin mun vanhassa kotikaupungissa mistä hän myös on alun alkaen kotoisin.

Tunnelukot, ja kuvitelma omasta analyyttisyydestä minkä takia näitä ei pysty tunnistamaan vaan selittää kaiken oman vaiheilunsa ulkoisista syistä johtuvaksi. Tämä myös oli yksi vaaran merkeistä, mutta aiemmin yhdessäolo nimenomaan tuntui vapauttavan hänet tästä ajattelusta siksi aikaa. Oletin että tilanne muuttuisi selkeämmäksi kun se pitkä reissujen etukäteen suunnittelu ei enää olisi stressaamassa. Mutta kävikin toisin, se stressin kasaaminen on kai hänelle välttämätön elämisen edellytys. Olettaisin että lapsuuden eroperheen ongelmat ja mahdollisesti aiemmat parisuhteen yritelmät ovat muovanneet hänen ajatteluaan peruuttamattomasti. Nyt olisi täytynyt päästää minut lähelle joten tilanne oli pakko tuhota täysin absurdeilla tekosyillä siitä kuinka olemme "liian erilaisia" ennen kuin olen ehtinyt purkamaan muuttolaatikot; Ei tämä kuitenkaan tullut edeltävän puolen vuoden aikana?

Tänään aamulla ja aamupäivästä tuli vielä ihmeellistä viestipommitusta täysin toisarvoisista seikoista, mietin jo että tajusiko hän ollenkaan laittaneensa eilen illalla tämän jutun poikki? Kun vihjasin tilanteen katsomisesta hieman itsensä ulkopuolelta ja mahdollisten stressitekijöiden aiheuttamasta harkitsemattomuudesta, hän pukeutui välittömästi täysin läpinäkyvään ymmärtämättömyyden kaapuun tentaten absurdeja yksityiskohtia jostain mitä sanoin smalltalkina aiemmin uusista naapureista ja vastaavasta mihinkään liittymättömästä. Sikäli nämä jutut kytkeytyivät tilanteeseen, että ongelma tuntui olevan se mitä oletin näistä uusista naapureista heidän kanssaan käytyjen keskustelujen pohjalta; Jos osaan lukea muista ihmisistä jotain rivien välistä osaisin ehkäpä lukea myös hänestä. Niin kuin en olisi tehnyt sitä kokoajan ja ilmeistä on etten antanut sen häiritä koska halusin uskoa tähän suhteeseen. Mutta nyt oli riidan haastamisen aihe että mainitsin naapuripariskunnan olevan vaivattoman porvarillisia koska puhuivat vaihtaneensa Mersun pienempään autoon ahtaan autotallin takia, ja koska omistavat tuon kolmion kaupungin ydinkeskustan funkkis-pienkerrostalossa. Ja toisesta naapurista sanoin hänen olevan taiteellisuuteen taipuvainen koska kutsui minut vilkaisemaan asuntonsa layoutia remontin jäljiltä, jolloin huomasin seinällä modernin taiteen näyttelyihin liittyvät pari julistetta sekä hyvin varustetun kirjahyllyn tasokasta kaunokirjallisuutta. Selkeästi väistämätön eron aihe!
 
Muutaman vuoden parisuhteen jälkeen jälleen sinkkuna ja lähdin uudestaan kokeilemaan onnea Tinderin erikoiseen maailmaan.
Tein pari kuukautta sitten uuden profiilin kaverinaisen avustamana. Profiilista siis tehtiin sellainen, josta hän olisi ollut kiinnostunut (hän on hyvinkin juuri sitä kategoriaa, mitä itse optimitilanteessa hakisin). Ekojen parin viikon aikana tuli kymmenkunta matchia, ja kävin treffeillä ehkä viiden kanssa. Mitään pidempiaikaista ei siitä jäänyt käteen. Alun jälkeen alkoi sitten hyvinkin kuiva kausi. Pari viikkoa sitten alkoi tuntumaan, ettei yhtään mitään aktionia ole enää, niin päätin vetää tilin sileäksi ja "aloittaa alusta".

Parantelin uusilla (paremmilla) kuvilla profiilia, viilasin tekstiä ja lähdin tämän kaveritytön suosituksesta kokeilemaan goldia.
Profiilissa tsekattu fiksu, kuvaava teksti, edustava profiilikuva, harrastuksista kuvia, muutenkin kaikki kuvat "laadukkaita" ja selkeitä (ei mitään kännykkäselfieitä, ilman paitaa otettuja, ryyppykuvia tms).
Hieman yli 30 lasissa, korkeakoulutettu, urheilullinen, "keskivertoa" paremmannäköiseksi kutsuttu. Ainut selkeä miinus käsittääkseni on osittainen kaljuus, mutta se on kompensoitu hyvin lyhyillä hiuksilla. Silti ei tule edes tykkäyksiä juuri ollenkaan, ja kun tulee niin ne on suurimmaksi osaksi henkilöiltä, jotka eivät valitettavasti kiinnosta ollenkaan (ylipainoa, ei koulutusta, tmv.). Itse swaippaan vain henkilöitä, jotka koen kiinnostaviksi.
Muutaman "tosi hyvän" matchin olen saanut superlikeillä, mutta niissä keskusteluissa on usein se ärsyttävä piirre, että joko vastapuoli vaan vastaa kysymyksiin, mutta ei itse halua osallistua keskusteluun muuten, tai sitten muutaman viestin tai päivän viestittelyn jälkeen ghostataan, vaikka keskustelu vaikuttaisi hyvinkin elävältä ja kiinnostus molemminpuoleiselta.

No, ei kai tässä voi muuta, kuin parannella profiilia pitkin matkaa ja odottaa parempia matcheja.
 
Voi olla aika nihkeät ajat deittailla.

Vain tilaajille mutta jutussa korostuu varovaisuus, etäisyyden pitäminen jne. Ehdotus tapaamisesta on ilmeisesti joillekin suora idiootin merkki ja unmatch:

Onko muut huomanneet sellaista, että nyt tulee Tinderissä tarjolle matcheja ihan toiselta puolen suomea? Olen kiinnostunut vain lähistöllä olevista naisista, ja etäisyysrajaa olen säätänyt 2-10km välillä, mutta varmaan 15kpl on jo tullut jostain 600km jne päästä. Kaukaisin taisi olla 11000km päästä.
 
Mätsit tulee vastaan matkasta riippumatta. Nyt voit itsekkin laittaa sijaintisi vaikka Tokioon, ilmaisellakin tilillä, ja yrittää mätsätä ulkomaalaisten kanssa.
Minun mielestä noita mätsejä on tullut pitkään, aika paljon kiinalaisia ja kaakkoisaasian naisia mätseissä jo viime vuonna.

Moni sanoo olevansa tulossa 3-4kk päästä Suomeen, juttelu kestää sen aikaa kun jaksat päivittäin turista, kohde vaihtuu hyvin nopeasti, jos tulee useammin päivän katkos viesteihin. En ole vielä jaksanut kiinnostua noin pitkää aikaa ilman tapaamista. Kaikista ei kyllä ota selvää ovatko rehellisellä asialla.
 
Aika paljon liikeellä noita jotka käyttää tuota väliaikaisesti ilmaista Passport-ominaisuutta, tulihan sitä itsekkin kokeiltua. Tosin eipä sieltä ainankaan hurjasti kauniinpia naisia löytynyt.
Näköjään jos jos Tinder poistaa kuvia jotka on muka käyttöehtojen/community guidelinen vastaisia niin ei kerrota mikä niissä muka on "laitonta". Yksi tekstikuva ja kuva missä oli kananmuna katosi ilman tarkempaa syytä.
 
Huh huh, johan oli pettymys tilata Gold. 11 mahdollisen matchin toivossa siis tilasin, ja kaikki 11 sellaisia joita en itse kelpuuttaisi. Kiinalaisia ja Thaimaalaisia postimyyntivaimoja, 500+km päässä olevia vaihtareita / au paireja jotka haluaa vain keskustelukumppanin, rumia ja tai läskejä itseäni vanhempia. Yksi 30v oli lähellä että olisin tykännyt, mutta "en käytä meikkiä enkä halua lapsia" oli hieman luotaantyöntävä. Naama tällä 30v olisi ehkä just ja just nyt mennyt, mutta entä vaikka 5v päästä jos ei edelleenkään meikkiä käytä.

Melkoinen pettymys kyllä kun olen itse pitkä, laiha, ja tein profiilin nyt sillai rehellisesti että en listannut mitään harrastuksia ja esittänyt olevani kiinnostava, vaan kerroin että "Tavallinen perusjamppa naisseuraa vailla. En ole lääkäri enkä palomies, mutta kokkaan ihan hyvää lasagnea." Ajattelin että edes joku mustan huumorin ystävä olisi tarttunut tarjoukseen, mutta ei näköjään.
 
Missä se musta huumori oli? Kuvittelisin pettymyksen olevan selkeämpi jos on panostanut tosissaan profiiliin mutta sulla oli tuossa plussaa lähinnä "pitkä" ja se hyvä lasse ;)
 
Niin siis meinasin että en esitä olevani joku fiksu ja filmaattinen seuramies, vaan kerroin heti olevani tylsä perusjamppa jonka kanssa olisi turvallista kotona soffalla katsoa Netflixiä.

Naisten profiileista katsoessa olen huomannut että ehkä 5-7% naisista yrittää samaa ideaa, siis että sen tavallisen "käyn salilla ja uimassa, konserteissa ja matkustelen, mulla on koira, olen horoskoopiltani x" sepustuksen sijaan on vaikka "en tykkää kahvista"
 
En ymmärrä, että mihin noissa on toisen tarkoitus kiinnittää huomio. Yleensä nettitreffaillessa ei kannata pitää ns. kynttilää vakan alla. Jos joku vaikuttaa tylsältä, hän luultavasti on sitä ja jos profiili ei vaikuta pinnalliselta, pinta ei luultavasti ole niin edustava. Noin kärjistäen.

Ei sen profiilin tarkoitus ole kuin päästä lähettämään ensimmäinen viesti.
 
Niin siis meinasin että en esitä olevani joku fiksu ja filmaattinen seuramies, vaan kerroin heti olevani tylsä perusjamppa jonka kanssa olisi turvallista kotona soffalla katsoa Netflixiä.

Naisten profiileista katsoessa olen huomannut että ehkä 5-7% naisista yrittää samaa ideaa, siis että sen tavallisen "käyn salilla ja uimassa, konserteissa ja matkustelen, mulla on koira, olen horoskoopiltani x" sepustuksen sijaan on vaikka "en tykkää kahvista"

No naisille nyt tulee joka tapauksessa tuhansia tykkäyksiä pärstästä ja profiilista riippumatta, mutta miehen pitäisi sinänsä jotain koittaa kehitellä mihin tarttua. Tylsä perusjamppakin varmasti menee, mutta se pitäisi muotoilla jotenkin sopivalla tavalla. Ainakin tuo "en ole lääkäri enkä palomies" pois, koska tuollainen "en ole sitä ja tätä" vaan antaa epävarman kuvan.
 
Joku täällä aikoinaan kiristeli hampaitaan kun Tinderissä kaikki naiset, jotka kiinnostaisi, vaikuttaa pinnalliselta eikä kiinnosta. Ja sitten ne jotka ei ole pinnallisia ei kiinnosta, koska itse kuitenkin urheilullinen ja ne naiset ei.

No sehän on vaan juurikin kysymys siitä, että mikä toimii. Jos nainen on sporttinen ja hyväkuntoinen ja edustava, kannattaa tuoda niitä asioita profiilissa esille ja valkata sitten sieltä ne juristit ja lääkärit. Tai mitä nyt etsiikään. Osa niistä naisistakin on sitten "syvällisempiä" mutta ei se ole mikään houkutin yksistään, jolla miehiä kaadetaan kuvaan perustuvassa palvelussa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
285 090
Viestejä
4 899 756
Jäsenet
78 914
Uusin jäsen
JimiM111

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom