Nettitreffit + Tinder

Tjaa a, itse en kerinnyt kun oli kauheasti paljon kiinnostavampaakin tekemistä. Eli ei se kai sitten kovin suuri voima ollut.
Olet poikkeustapaus, mutta voi kyllä olla, että nykyaikana näitä poikkeustapauksia on yhä enemmän kun nuorison kunto ja hormonitoiminta heikkenee.

Kyllähän Tinderistä jotain suohirviötä varmaan saa ihan treffeille asti. Työntä ja kiertoon meiningillä jos jengi täällä painaa meneen.
Jos rimaa ei ole edes kannattimilla. Laatunaaraita et sieltä löydä.

Tinderistä löytää tindernaisia. Kai niihin kassinsa tyhjentää harrastepanomies.
Mä olen saanut nättejä naisia treffeille kyllä, mutta eipä ne sitten yleensä mihinkään johda.

Ongelmana on se, että mun profiili on "liian hyvä". Luonnossa en ole ihan sellainen hurmuri kuin profiili saattaa antaa ymmärtää.

Jos tekisin täysin rehellisen profiilin, niin tuskinpa tarvitsisi paljon treffeille mennä.

Joten niin tai näin, niin vituille menee joka tapauksessa.
 
tai on paljon muutakin tekemistä, eikä aikaa jää tälläselle aika paljon aikaa vievälle aktiviteetille.
Paljon muutakin tekemistä kuten pornon katselu. :smoke:

ANYWAY, ei nyt ole järkeä käydä kinastelemaan siitä, onko nuorten miesten panetus keskimäärin hyvin voimakasta vai ei. KYLLÄ SE ON. Ja jossei ole, niin se on sitten poikkeuksellista.
 
Tai töissä käyminen, opiskeleminen, joku harrastus tms.

Jotenkin omalla otannalla ne kenellä on hirvee panetus ja sukupuolivietti koko ajan päällä, on kyllä niitä poikkeuksia ollu aina. Suurin osa on niitä ketkä pani sillon kun oli nainen ja sitte oli panematta jos sellaista ei pantavaksi ollu ja teki muita asioita.
 
Mistä hitosta sä voit päältä päin tietää, kuinka paljon ketäkin panettaa ja kuinka paljon se vaikka katsoo pornoa kotonaan?

Ei miehet näistä välttämättä edes keskenään avoimesti keskustele.

Mutta edelleenkin, se maailma jossa nuoria miehiä ei kovasti paneta ei kyllä ole tämä maailma vaan se on sitten joku ihan eri rinnakkaistodellisuus.

Tottakai miehet tekee muutakin kuin ajattelee seksiä, mutta kyllä se seksi on silti mielessä hyvin paljon ja monesti se muun tekeminen on lähinnä korviketta seksille tai jopa väline seksin saamiseksi. Kuten nyt vaikka urheilu tai kitaran soitto, puhumattakaan salilla käymisestä.
 
sen näki "päältäpäin" vaikka niiden käytöksestä naisten lähettyvillä. Kun kovin epätoivonen pyrky oli naisten kanssa sänkyyn ja koko ajan jotain kämästä iskuyritystä...koska olen aika perse luonne vieläkin ja nuorempana kieltämättä ehkä vielä perseempi, niin mun hupia oli trollata noita siten, että nainen tajusi että trollaan, mutta nämä iskijät eivät tajunneet ja vein huomion koko ajan muualle näiden iskuyrityksistä tai vesitin niitä jne. Ei ehkä kovin kivaa, mutta pidin noita aika ärsyttävänä kun eivät voinut puhua niille naisille niinkun muillekkin ihmisille ja jos oli joku kiinnostava keskustelu meneillään niin siinä sotkettiin...mutta pointti oli, että nämä ihmiset kyllä huomasi erityisesti naisten seurassa, ja kun naisia ei ollut lähettyvillä nämä ihmiset selosti niistä kokoajan kuinka sillä on tota ja tolla on tätä ja sitä ja tätä. Nämä ihmiset kyllä tunnistaa.

Suurimmalla osalla oli aika välinpitämätön suhtautuminen koko asiaan kun jo etukäteen odotuksia ei juuri ollut, nuo kaikenmailman turboiskijät oli kyllä ihan yksittäistapauksia.
 
Mistä hitosta sä voit päältä päin tietää, kuinka paljon ketäkin panettaa ja kuinka paljon se vaikka katsoo pornoa kotonaan?

Ei miehet näistä välttämättä edes keskenään avoimesti keskustele.

Mutta edelleenkin, se maailma jossa nuoria miehiä ei kovasti paneta ei kyllä ole tämä maailma vaan se on sitten joku ihan eri rinnakkaistodellisuus.

Tottakai miehet tekee muutakin kuin ajattelee seksiä, mutta kyllä se seksi on silti mielessä hyvin paljon ja monesti se muun tekeminen on lähinnä korviketta seksille tai jopa väline seksin saamiseksi. Kuten nyt vaikka urheilu tai kitaran soitto, puhumattakaan salilla käymisestä.

Porno on fiktiota. Ne pornon naiset ovat prostitoituja. Se ei ole totta.

Itse laitoin hiljan 2000€ fillarin kiekkoihin. Olisihan sen voinut huoran perseeseenkin upottaa ja näinollen auttaa Suomen BKT:ta.

Kai sitä johohkin Helsinkiin voisi muuttaa notkumaan jos "ilmaista" pillua haluaisi.
 
Panetuksesta pääsee eroon pornoa katsomalla ja itseään tyydyttämällä. Vaivatonta ja säästää itsensä mahdollisilta nöyryytyksiltä - ja lopputulos on sama.
 
Pornon ja masturboinnin takia tulee ns. 10-sekunnin mies jos pääsee irl naista lykkimään. Kyllähän amatöörin on aloitettava ihan pohjamudista eli 1/10 naisista. Siitä kun taidot kasvaa voi grindata tien laadukkaampaa tuheroa kohti.

Toki sitä nuorena kollina ajoi pillun kiilto silmissä tuhansia kilometrejä ympäri Suomea ja vähän Ruotsiakin. Nykyään menee rahat sekä aika prätkään ja fillariin. Saa olla aika hyvää tuheroa tarjolla että jaksan vaivautua nytten.
Näin ne ajat muuttuu.

Ihan anekdoottina. Juoksijoilla ja fillaristeillä on KOM-listat. Ja se jolla on eniten KOMeja on kovin jätkä ja saa tutkimusten mukaan eniten piirakkaa. Kyllähän urheilemallakin saa piparia.
 
Pornon ja masturboinnin takia tulee ns. 10-sekunnin mies jos pääsee irl naista lykkimään. Kyllähän amatöörin on aloitettava ihan pohjamudista eli 1/10 naisista. Siitä kun taidot kasvaa voi grindata tien laadukkaampaa tuheroa kohti.
Niin eli ne 99% miehistä?

Sanoisin kyllä, että ei pidä paikkaansa. Nuorilla miehillä voi tulla nopeasti, koska hormonit hyrrää, paikat on tuntoherkkiä ja on puutetta kokemuksesta. Porno on masturboinnin apuväline, ja masturbointia kyllä harrastetaan joka tapauksessa. Jos jotain, niin luulisi runsaan pornon kulutuksen enemmänkin lieventävän liiallista aistiherkkyyttä..

Siihen aikaan kun mä aloitin runkkaamisen, niin hyvä että edes alastonta naista pääsi missään kuvissa näkemään, se oli harvinaista! Koska ei siis ollut helppoa pääsyä pornolehtien saati videoiden ääreen. Tietokoneen näytöltä pääsin kyllä pornoa katsomaan jo aika varhain, noin 32 vuotta sitten, mutta sekin oli siis hieman myöhemmin kuin toi runkkauksen aloitus.

Mutta siis todellakin olisin tullut sekunneissa, jos oikeaa tuheroa olisi edes naaman eteen tuotu...

Toki sitä nuorena kollina ajoi pillun kiilto silmissä tuhansia kilometrejä ympäri Suomea ja vähän Ruotsiakin. Nykyään menee rahat sekä aika prätkään ja fillariin. Saa olla aika hyvää tuheroa tarjolla että jaksan vaivautua nytten.
Näin ne ajat muuttuu.
Mutta mitä se kertoo sun hormonitoiminnasta ja onko se hyvä vai huono asia? Saattaa olla hieman filosofinen mutta myös lääketieteellinen kysymys...

Itse lähtisin siitä, että on vaan hyvä asia että panettaa kovaa vaikka 100-vuotiaaksi (tuskin), mutta tottakai se myös vituttaa, jossei oikein pesää saa, etenkään hyvää pesää. Mutta ihan yleisterveyden kannalta oletettavasti hyvä asia että pelit ja vehkeet ja halut on nuorekkaat.

Itse sanoisin kohta 5-kympin lähestyessä että aika hyvin on asiat tässä suhteessa. Ei niin paljon paneta kuin teininä, mutta ihan riittävästi kuitenkin..
 
Porno on fiktiota. Ne pornon naiset ovat prostitoituja. Se ei ole totta.

Erilaista pornoa on maailmassa paljon laidasta laitaan, ml. läjäpäin amatöörien kuvaamaa. Tuo yleistys antaa kuvan, ettet oikein tiedä mistä puhut.

Pornon ja masturboinnin takia tulee ns. 10-sekunnin mies jos pääsee irl naista lykkimään.

Moni parisuhteessa elävä mies masturboi, koska halut kumppanin kanssa eivät kohtaa. Silloin seksielämä on sekoitus masturbointia ja "oikeaa" seksiä. Mites sun 10 sekunnin teoria istuu näihin tapauksiin?
 
Niin eli ne 99% miehistä?

Sanoisin kyllä, että ei pidä paikkaansa. Nuorilla miehillä voi tulla nopeasti, koska hormonit hyrrää, paikat on tuntoherkkiä ja on puutetta kokemuksesta. Porno on masturboinnin apuväline, ja masturbointia kyllä harrastetaan joka tapauksessa. Jos jotain, niin luulisi runsaan pornon kulutuksen enemmänkin lieventävän liiallista aistiherkkyyttä..

Siihen aikaan kun mä aloitin runkkaamisen, niin hyvä että edes alastonta naista pääsi missään kuvissa näkemään, se oli harvinaista! Koska ei siis ollut helppoa pääsyä pornolehtien saati videoiden ääreen. Tietokoneen näytöltä pääsin kyllä pornoa katsomaan jo aika varhain, noin 32 vuotta sitten, mutta sekin oli siis hieman myöhemmin kuin toi runkkauksen aloitus.

Mutta siis todellakin olisin tullut sekunneissa, jos oikeaa tuheroa olisi edes naaman eteen tuotu...

Mutta mitä se kertoo sun hormonitoiminnasta ja onko se hyvä vai huono asia? Saattaa olla hieman filosofinen mutta myös lääketieteellinen kysymys...

Itse lähtisin siitä, että on vaan hyvä asia että panettaa kovaa vaikka 100-vuotiaaksi (tuskin), mutta tottakai se myös vituttaa, jossei oikein pesää saa, etenkään hyvää pesää. Mutta ihan yleisterveyden kannalta oletettavasti hyvä asia että pelit ja vehkeet ja halut on nuorekkaat.

Itse sanoisin kohta 5-kympin lähestyessä että aika hyvin on asiat tässä suhteessa. Ei niin paljon paneta kuin teininä, mutta ihan riittävästi kuitenkin..

Ennen vanhaan sentään oli Jalluja, Erotiikan maailmaa ja Kalleja lehtihyllyt täynnä. Ihan tuherot esillä kaupassa.
Nykylumihiutaleaikakaudella et kyseisiä lehtiä löydä. Koska joku telaketjufeministi saattaa pahoittaa mielensä.

Jos maksimoisin pillunsaamiseni niin muuttaisin johonkin Thaimaahaan/keski-eurooppaan. Siellä pimpsloora käy kuumana ja ei tarvi takoa niinkuin pohjoisessa. Tai vähintään Helsinkiin.
Jossain Kälviällä tuheronsaaminen on epätodennäköisempää kuin Helsingissä.

Tässä nähdään asia taas: Mies joka saa paljon piparia on stud. Eli yhteiskunnan kermaa.

Erilaista pornoa on maailmassa paljon laidasta laitaan, ml. läjäpäin amatöörien kuvaamaa. Tuo yleistys antaa kuvan, ettet oikein tiedä mistä puhut.

Moni parisuhteessa elävä mies masturboi, koska halut kumppanin kanssa eivät kohtaa. Silloin seksielämä on sekoitus masturbointia ja "oikeaa" seksiä. Mites sun 10 sekunnin teoria istuu näihin tapauksiin?

En onneksi ole pornonkulutuksen ja masturboinnin asiantuntija kuten sinä. Eikös miehet tee heteropornoa ilmaiseksi? Naiset saa kunnon palkkaa pornossa. Ja rahaa miehet saa vain homopornossa kun ottaa 35cm Bubbaa peräaukkoon? No tämä on tietenkin nörttipalsta ja harva on päässyt lykkimään irl. Mutta seksissä tärkeintä ei ole että vain 2 nauttii. Eli mies ja muna...
Parisuhteessa mieheltä menee munat ensin johonkin eturauhassyöpään kuin naiselta halut.
 
Ennen vanhaan sentään oli Jalluja, Erotiikan maailmaa ja Kalleja lehtihyllyt täynnä. Ihan tuherot esillä kaupassa.
Kyllä, mutta ei murrosikäinen poika niitä voinut sieltä ostaa tai uskaltanut yrittääkään.

Käytännössä pornolehtiä pääsi "lukemaan", jos niitä "löysi" jostain (muualta kuin kaupasta).

Milloin muuten kaupat lakkasi noita myymästä? Enpäs ole huomannutkaan. (Ei sillä että kotimaisia eroottisia lehtiä kovin montaa olisi enää olemassakaan? Siitäkään mulla ei ole käsitystä.)
 
Palataan tähän uudestaan kun oot päässyt kunnolla naisen makuun, niin uskallan väittää että oot silloin asiasta eri mieltä. :thumbsup:
Kyllä ne seksihalut katoaa siihen laukeamiseen, että se, miten siihen laukeamiseen päätyy, ei ole tai pitäisi olla mitään merkitystä. Itselläni ainakin ajatukset siirtyvät ihan muihin asioihin masturboinnin jälkeen. Jos joku kokee, ettei kerta riitä kadottamaan haluja, niin saahan sitä useamminkin tyydyttää itseään. Erittäin vaivatonta ja tehokasta.
 
Ennen vanhaan sentään oli Jalluja, Erotiikan maailmaa ja Kalleja lehtihyllyt täynnä. Ihan tuherot esillä kaupassa.
Nykylumihiutaleaikakaudella et kyseisiä lehtiä löydä. Koska joku telaketjufeministi saattaa pahoittaa mielensä.
Eiköhän syynä ole ilmaisen nettipornon vapaa saatavuus, joka tappoi nuo lehdet. Ostaisitko itsekään noita?
 
Playboykin näköjään lopetti printtilehden vuonna 2020, tosin koronapandemian edesauttamana.

Se nyt ei edes ollut mikään puhdasverinen "miestenlehti" vaan enemmänkin miesten lifestyle-lehti. Ja sitten tullaan siihen, että ehkä printtilehdillä menee ylipäätään jo huonosti.
 
Eiköhän syynä ole ilmaisen nettipornon vapaa saatavuus, joka tappoi nuo lehdet. Ostaisitko itsekään noita?
Jep. Ne lehdet oli muoveissa, eli piti ostaa sika säkissä. Ja laatu ei ollut monesti kummoinen. Nykyisin on laadukasta tarjolla ihan ilmaiseksi, niin miksi maksaa huonolaatuisesta. Aika aikaa kutakin.
 
Mä lähtisin siitä, että monipuoliselle "miesten lifestyle" -lehdelle voisi olla tilausta, siis sellaiselle jossa olisi täyttä erotiikkaa, tekniikkaa ja muita miesten juttuja sekaisin monipuolisesti. :D

Siis Tekniikan maailma, Men's Health ja Ratto kaikki samojen kansien välissä. Jotain sellaista. Kunnon äijä-julkaisu.

Ainut vaan, että toi saattaisi olla nykyajan ilmastossa sen verran poliittisesti epäkorrekti, ettei mainostajia oikein kiinnostaisi.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä ne seksihalut katoaa siihen laukeamiseen, että se, miten siihen laukeamiseen päätyy, ei ole tai pitäisi olla mitään merkitystä. Itselläni ainakin ajatukset siirtyvät ihan muihin asioihin masturboinnin jälkeen. Jos joku kokee, ettei kerta riitä kadottamaan haluja, niin saahan sitä useamminkin tyydyttää itseään. Erittäin vaivatonta ja tehokasta.
Tässä on vähä sama idea, että vatsan saa täyteen raaoilla homehtuneilla vihanneksilla tai kuuden lajin illallisella hienossa ravintolassa. Onko kokemuksissa sitten eroa, jos lopputilanne on kuiten sama?
 
Masturbaatio on seksiä ilman riskiä taudeista, raskaudesta, abortista, elareista, syytteistä, tai morkkiksesta kummankaan osapuolen (oikea tai vasen käsi) osalta.

Se on lisäksi sitä aivan parhaimman luokan seksiä: orgasmi sellaisen ihmisen parissa jota rakastaa.
 
Tässä on vähä sama idea, että vatsan saa täyteen raaoilla homehtuneilla vihanneksilla tai kuuden lajin illallisella hienossa ravintolassa. Onko kokemuksissa sitten eroa, jos lopputilanne on kuiten sama?
Mitä jos rahat riittää vaan McDonaldsiin eikä pidä hampurilaisista. :hmm:
 
Mä lähtisin siitä, että monipuoliselle "miesten lifestyle" -lehdelle voisi olla tilausta, siis sellaiselle jossa olisi täyttä erotiikkaa, tekniikkaa ja muita miesten juttuja sekaisin monipuolisesti. :D

Siis Tekniikan maailma, Men's Health ja Ratto kaikki samojen kansien välissä. Jotain sellaista. Kunnon äijä-julkaisu.

Ainut vaan, että toi saattaisi olla nykyajan ilmastossa sen verran poliittisesti epäkorrekti, ettei mainostajia oikein kiinnostaisi.
Tästä lehtien levikkien alamäestä on tehty podcastikin : Kevyet mullat: Pornolehdet | Kevyet mullat
 
Tässä on vähä sama idea, että vatsan saa täyteen raaoilla homehtuneilla vihanneksilla tai kuuden lajin illallisella hienossa ravintolassa. Onko kokemuksissa sitten eroa, jos lopputilanne on kuiten sama?
Tässä tapauksessa tuo itsetyydytys vastaa tuota kuuden lajin illallista ravintolassa, ainakin vaivattomuuden osalta ja miksei myös laadunkin osalta.
 
Ei vastaa. Se vastaa parhaimmillaankin sitä mäkkäriä. Vähäksi aikaa lähtee nälkä mutta jotenkin jää tyhjä olo.
Kun et oo koittanut sitä kuuden lajin illallista niin ei tiedä vaan paremmasta.
Sit jos siihen höyläämiseen saa vielä sellaisen henkisen yhteyden että sitä voi kutsua rakasteluksi niin siinä illallisella onkin jo muutama lajike lisää siihen kuuteen plus hyvät viinit.
 
On helppo sanoa, että naisen jörnimiseen pääsy on yksi maailman ihanimmista asioista.

Mutta teot puhuvat enemmän kuin sanat.

Jos TechBBS-foorumin lukemiseen ja keskusteluihin osallistumiseen on tänä vuonna käyttänyt 300 tuntia, ja kuntosalilla pumppaamiseen 3 tuntia, niin ei vaikuta siltä että oikeasti edes haluaisi jörnimään.

300 tuntia kuntosalilla per vuosi 5-10-kertaistaa vuosittain jörnittyjen naisten lukumäärän, väistämättä.

Ehkä mukavuudenhalu ja laiskottelu on sittenkin se elämän ykkösjuttu, ei naiset ja jörnintä.
 
Jos on kylläinen olo, niin seksillä ei juuri ole merkitystä. Puutteessa merkitys taas ylikorostuu. Itsetehty ruoka tosin voi olla erinomaista, siinä ruoka ja seksi eroavat.
 
En tiedä parisuhteessa harrastettavasta seksistä, en tosin yhdenkään yön jutuista, mutta enemmän hainkin sitä, että jos kyse on vain kassien tyhjentämisestä, niin siitä eroon pääsemiseen on helpompiakin tapoja, kuin lähteä baariin tai Tinder-treffeille, etenkin jos kyse ei ole mistään muusta, kuin siitä, että pääsee panetuksen tunteesta eroon.
 
En kyllä jaksaisi nähdä tinder/baarirumpaa siitä, että pääsisi kumin kanssa vetämään. Vakisuhde/pano on paljon parempi muutenkin.
 
En tiedä parisuhteessa harrastettavasta seksistä, en tosin yhdenkään yön jutuista, mutta enemmän hainkin sitä, että jos kyse on vain kassien tyhjentämisestä, niin siitä eroon pääsemiseen on helpompiakin tapoja, kuin lähteä baariin tai Tinder-treffeille, etenkin jos kyse ei ole mistään muusta, kuin siitä, että pääsee panetuksen tunteesta eroon.
on kyllä aina olleet umpisurkeeta ajankäyttöä nämä baari illat ja vastaavat, vaikka kuinka olisi mahikset johonkin mahtavaan. Mieluummin tekee jotain mukavaa senkin ajan.
 
Aikoinaan tuo oli yksi tapa olla välillä ihmisten ilmoilla, mutta muutenhan baareissa käymisessä ei ollut mitään järkeä.
 
Melko ankeita paikkoja miljoonine typerine sääntöineen ja neitimäisesti joka asiasta nillittävine portsareineen. Paskimmissa vielä jonotutettiin ihmisiä ulkona vaikka baarissa ei juuri ketään ja heitettiin ulos jos vaan meni tyhjään baariin ovesta sisään. Et melko ohhoijjaa, ei ole ihan tätä päivää ja mieluummin ryypiskelee kotona niin saa olla miyen haluaa. Baareissa sukypuolijakaumakin luokkaa tinder.
 
Kyllä kai nykyään portsarit on pääasiassa aika asiakaspalveluhenkisiä, koska alalla ei mene kovin hyvin eikä ole paljon varaa karkottaa maksavia asiakkaita.

Baareissa on se hyvä puoli, että ainakin pääsee NÄKEMÄÄN herkullisia naisvartaloita lähi-etäisyydeltä. Jee jee. Vähän rukkasiakin voi ottaa kotiinviemisiksi, jos haluaa. Tosin mä en kyllä uskalla edes yrittää iskeä ketään, koska todennäköisyys on, että kahden sekunnin päästä jostain kulman takaa ilmestyy vihainen mies suojaamaan reviiriään. Viime viikonloppunakin väistin luodin siinä asiassa kun EN yrittänyt iskeä yhtä naista vaikka mielessä kävi. Ja sen jälkeen oikeasti meni vain muutama sekunti kun se mies ilmestyi.
 
Viimeksi muokattu:
Itselläni on naiskuva tullut pornosta, joten ei nuo livenä herätä mitään kiinnostusta, ei sillä, että horveästi edes ihmisiä kyylää, muuta kuin vilaukselta. Eikä suomalaiset kuulu suosikkeihin, ei tosin kyllä thaimaalaisetkaan tai muualta sieltä. Nämä siis ihan tällaisena makuasiana ilmi, että ei tarkoitus ole mitenkään haukkua näiden ulkonäköä.
 
Kyllähän baarit on nykyään sausagefestiä. Ihan kiva mennä iskemään suomitypyjä kun tietää että aika ninseää on meno. Eikä se ihan halpaa ole kulautella 10€ tuoppeja kurkusta alas. Tosin illan pidetessä iskeminen helpottuu kun promillet nousee. Jossain Venäjällä naiset suurinpiiirtein repii vaatteet pois ja alkaa harrastaa seksiä. Suomessa pihtauskulttuuri on pop.
 
Kyllä kai nykyään portsarit on pääasiassa aika asiakaspalveluhenkisiä, koska alalla ei mene kovin hyvin eikä ole paljon varaa karkottaa maksavia asiakkaita.

Baareissa on se hyvä puoli, että ainakin pääsee NÄKEMÄÄN herkullisia naisvartaloita lähi-etäisyydeltä. Jee jee. Vähän rukkasiakin voi ottaa kotiinviemisiksi, jos haluaa. Tosin mä en kyllä uskalla edes yrittää iskeä ketään, koska todennäköisyys on, että kahden sekunnin päästä jostain kulman takaa ilmestyy vihainen mies suojaamaan reviiriään. Viime viikonloppunakin väistin luodin siinä asiassa kun EN yrittänyt iskeä yhtä naista vaikka mielessä kävi. Ja sen jälkeen oikeasti meni vain muutama sekunti kun se mies ilmestyi.
No, sen baari illan naisvartaloiden katsomisenkin voisi käyttää johonkin mukavampaan. Nää nykyiset baarit ei niihin mukaviin paikkoihin kyllä ainakaan itselläni kuulu. Just kaikenlaista vihasta miestä, nillittäjää ja öyhöttäjää jotenkin pakkautuu niihin, mukaanlukien ne portsarit. Ei todellakaan ole ihme jollei alalla mene hyvin, en oikein keksi mitä muuta noihin menisi tekemään kuin tappelemaan jos olisi sellainen luonne, että siitä jotain kiksejä saisi. Lisäksi myös hinnat oli jo 10v sitten jotain aivan naurettavan kallista, ryyppäämäänkään sinne ei siis kannata mennä.
 
No, baareja on moneen lähtöön. En mäkään paskoissa paikoissa mielellään käy, mutta enemmän tai vähemmän sausage festejähän ne kaikki on. Ja läskimakkara-festejä. Sama tosin pätee melkein mihin hyvänsä tilaisuuksiin, myös festareihin ja urheilutapahtumiin. Aika vähissä on isot tilaisuudet, joissa olisi erityisesti naisia paikalla, ja vielä erityisen erityisesti hyvännäköisiä naisia. Ja sinkkuja sellaisia, eikä mies ole senttien päässä.

Mutta siis baareissa nyt sentään pääsee tiukkoja runkoja näkemään läheltä, kun valitsee paikan oikein. Lohtu se on laihakin lohtu.
 
Kyllähän porno eroaa oikeasti seksistä naisen kanssa. Pornossa on 1min hirveä rynkytys ja sen jälkeen ejakulaatio naisen kasvoille.
IRL naisen kanssa ejakulaatio on se loppuhuipennus. Seksi on vaatteiden riisumista, nännien hyväilyä suutelua, vartalon hyväilyä. Mikäli kroppa on siedettävässä kunnossa.

No, sen baari illan naisvartaloiden katsomisenkin voisi käyttää johonkin mukavampaan. Nää nykyiset baarit ei niihin mukaviin paikkoihin kyllä ainakaan itselläni kuulu. Just kaikenlaista vihasta miestä, nillittäjää ja öyhöttäjää jotenkin pakkautuu niihin, mukaanlukien ne portsarit. Ei todellakaan ole ihme jollei alalla mene hyvin, en oikein keksi mitä muuta noihin menisi tekemään kuin tappelemaan jos olisi sellainen luonne, että siitä jotain kiksejä saisi. Lisäksi myös hinnat oli jo 10v sitten jotain aivan naurettavan kallista, ryyppäämäänkään sinne ei siis kannata mennä.

Naiset menee baareihin pitämään hauskaa iltaa tytsyjen kanssa. Miehet menee baareihin koska palleja pakottaa ja joku reikä pitää saada johon tyhjentää kassit.
Testosteronin tuotanto on korkeimmillaan klo 01:00. Kun pildeä ei herunut niin silloin turvaudutaan plan B:n eli tappelemiseen.
 
No, baareja on moneen lähtöön. En mäkään paskoissa paikoissa mielellään käy, mutta enemmän tai vähemmän sausage festejähän ne kaikki on. Ja läskimakkara-festejä. Sama tosin pätee melkein mihin hyvänsä tilaisuuksiin, myös festareihin ja urheilutapahtumiin. Aika vähissä on isot tilaisuudet, joissa olisi erityisesti naisia paikalla, ja vielä erityisen erityisesti hyvännäköisiä naisia. Ja sinkkuja sellaisia, eikä mies ole senttien päässä.

Mutta siis baareissa nyt sentään pääsee tiukkoja runkoja näkemään läheltä, kun valitsee paikan oikein. Lohtu se on laihakin lohtu.
Naiset on niin kauan kun itse muistan hikkyyntyny kotona tai sitten väestötilastot on virheellisiä. miehiä on kaikki julkiset paikat täynnä. Ihan jos muistelee sillon "pariutumisikäsenä" niin kaikki kylät, baarit sun muut oli täynnä yksinäisiä miehiä. Joten pariudu siinä sitten jos kerran parissa vuodessa illalla jonkun kodistaan ulos uskaltautuneen naisen sattui näkemään.
 
Mä kyllä muistan niin pitkälle, että asiat oli toisinkin. Jopa tier B tai C -kaupungeissa. Seuranhaku yöelämästä oli aika normaalia, myös naisille, ja hauskanpito muutenkin.

Ja sitten jos mietitään mun vanhempien sukupolvea, niin meno oli vieläkin vilkkaampaa, ihan jo siksikin että ikäluokat oli niin suuret. Kaiken maailman tansseja pidettiin arkisinkin. Ravintoloissa oli jopa talon vakiobändejä, jotka soitti livemusiikkia illasta toiseen.

Siihen aikaan oli toki paljon kaikkia sääntöjä ja rajoituksia ja kaikki paljon muodollisempaa. Mun nuoruuden aikaan yöelämä oli vähän kuin nyt, paitsi paljon vilkkaampaa ja järkevämpää sukupuolijakauman kannalta.
 
Viimeksi muokattu:
Lehdistä sen verran. Kaikki näkee netistä. Mihin tarvitaan jotain mikrobittiä. Kaikki arvostelut on tuubissa/netissä.
Toosat on pois lehtihyllyiltä koska telaketjufeministit niin päätti.
Kyllähän sitä nuorena kollina tuli vilkuiltua salaa vähän väliä Jallua kaupan hyllyillä.

Joskus tilasin jotain Men's healthia. Se ei ollut mikään toosamakasiini. Vaan miehille vinkkejä pukeutumiseen, treenamiseen, syömiseen jne. Miehenä olemiseen.

Jossain salilla näkee tiukkoja naisvartaloita, mutta mitä sitten?
Kun miettii omia baarisekoiluita/seikkailuita niin aika takakireää tytärtä liikenteessä.
Pilde on aina irronnut aivan absurdeissa tilanteissa. Esim. Olen kantanut jotain painavaa pahvilaatikkoa täynnä ruokaa autoon. Niin eikö joku nainen tule juuri silloin ehdottelemaan.
 
Mä kyllä muistan niin pitkälle, että asiat oli toisinkin. Jopa tier B tai C -kaupungeissa. Seuranhaku yöelämästä oli aika normaalia, myös naisille, ja hauskanpito muutenkin.

Ja sitten jos mietitään mun vanhempien sukupolvea, niin meno oli vieläkin vilkkaampaa, ihan jo siksikin että ikäluokat oli niin suuret. Kaiken maailman tansseja pidettiin arkisinkin. Ravintoloissa oli jopa talon vakiobändejä, jotka soitti livemusiikkia illasta toiseen.

Siihen aikaan oli toki paljon kaikkia sääntöjä ja rajoituksia ja kaikki paljon muodollisempaa. Mun nuoruuden aikaan yöelämä oli vähän kuin nyt, paitsi paljon vilkkaampaa ja järkevämpää sukupuolijakauman kannalta.
Nuo pienentyneet ikäluokat varmaan tekee harvaan asutussa maassa. Kaikkialle on pitkä matka niin ihmiset ei kokoonnu juuri mihinkään.
 
Naiset on niin kauan kun itse muistan hikkyyntyny kotona tai sitten väestötilastot on virheellisiä. miehiä on kaikki julkiset paikat täynnä. Ihan jos muistelee sillon "pariutumisikäsenä" niin kaikki kylät, baarit sun muut oli täynnä yksinäisiä miehiä. Joten pariudu siinä sitten jos kerran parissa vuodessa illalla jonkun kodistaan ulos uskaltautuneen naisen sattui näkemään.

Joo, niinhän se vähän näyttää olevan, että naiset on joko kotona tai jossain kissanristiäisissä tyttöporukalla eikä paikoissa missä saattaisi *gasp* törmätä miehiin. Toisaalta, voiskohan tämä johtua siitä että nämä julkiset paikat ovat täynnä himojensa kanssa kärvisteleviä miehiä, ja täten naisille tulisi jatkuvasti lähestymisyrityksiä jos erehtyisi näihin paikkoihin menemään? :hmm:
 
Tänne en oo hetkeen kirjoitellut. Tapasin tuossa puolitoistaviikkoa sitten mimmin ilman mitään odotuksia. Nyt nähtiin uudelleen. Seuraava kolmen viikon päästä.

Mutta tuntuu että molemmat on korvia myöten inessä :dead: Ainoa potentiaalinen ongelma tässä nyt lienee välimatka. Minkä suhteen nyt alustavasti jo keskusteltiin ratkaisuja mikäli tutustuminen etenee.

Eihän siinä. Pitkästä aikaa kolahti ja nyt toivotaan, että homma ei tyssäisi heti alkuun.

Paljon yhteisiä juttuja ja moni asia tuntuu natsaavan.

Miten se menikään, että pari kertaa vuodessa tapaa tyypin jonka kanssa voi miettiä jotai syvempää.

Se tunne ku haluaisi vaan olla toisen seurassa ja fiilistellä :sori: näin se Markkukin taas herkistyy.
 
Viimeksi muokattu:

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
314 787
Viestejä
5 339 314
Jäsenet
84 955
Uusin jäsen
veketzu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom