Nettitreffit + Tinder

Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
Mä ainakin myönnän, et haluan "intensiivisen tunnekokemuksen" eli ihastumisen, tai en ala kyllä yhtään millekään :D

Suhteen jatkuessa ei tällaseen intensiivisyyteen enää oo tarvetta (eikä sitä kukaan kestäiskään pidemmän päälle, on se sen verran hurjaa), mutta tutustumisvaiheessa se on pakollinen.

Se kuka sen kokemuksen sitten onnistuu mussa herättämään, on herran haltuun. Ei oo mitään kaavaa eikä vaatimuslistaa ja heppu voi olla hyvinkin kaukana laatikkoleukaisesta kirurgista tai Herculeksesta ja todennäköisesti onkin, koska omaa silmää ei nämä edellämainitunlaiset hahmot oo koskaan miellyttäneet.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 125
Kuinkahan iso osa miehistä kokee naisten seksuaalisen suuntautumisen (muihin kuin miehiin) ongelmaksi? En ainakaan tiedä ensimmäistäkään. Toki otanta on pieni (ei laajennettavissa koskemaan kaikkia suomalaisia miehiä) mutta veikkaan että melkoista marginaalitouhua. Eli edelleen vahva suositus Occamille. :thumbsup:
Kyllä se on miehille ongelma, jos nainen ei osallistu heteromarkkinoille ollenkaan, vaan puuhastelee toistaiseksi tai lopullisesti muiden naisten kanssa.

Enkä nyt TIETENKÄÄN tarkoita, että se olisi joku ideologinen ongelma, vaan siis käytännön ongelma.

Occamin partaveitsen tarkoituksen ymmärrät kyllä ihan väärin, jos yrität sitä jotenkin tähän viitekehykseen soveltaa, tai sitten sitä pitäisi soveltaa nimenomaan sitä kautta että yhä haasteellistuva markkinatilanne nimenomaan on se occamin partaveitsi. Mutta ei tämä ole sellainen asia, johon on yksilötasolla mitään universaalia "vastausta". Yksilötasolla pariutumisongelmat on monen seikan summa. Mutta ylivoimaisesti merkittävin ongelma on se, että on syntynyt (hetero)mieheksi. Ja nimenomaan tämän ajan markkinatilanteen keskelle.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 596
Tähän kannattaa taas soveltaa Prisma-menetelmää. Katselepa vastaan tulevia pariskuntia. Näyttävätkö miehet sellaisilta, jotka tarjoavat "intensiivisiä tunnekokemuksia"?
Valtaosa kyllä näyttää siltä, että ovat löytäneet toisensa ennen Tinderaikakautta. :) Ja toki kärjistin hieman, eihän se kaikkia naisia koske. Veikkaan että "helpommat" naiset tuppaa kuitenkin olemaan pääasiassa suhteissa, eivätkä pitkään viihdy sinkkuina, tai varsinkaan Tinderissä. :smoke:
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Tälläkin Eetulla on tyttöystävä. Onkohan hän niitä intensiivisten tunnekokemusten aiheuttajia? Ainakin pelatessa ilmeisesti hakkaa reikiä tietokonepöytään.

Hyvä kysymys että miten, aika erikoiselta kyllä kuulostaa Eetun tilanne. :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
380
Tälläkin Eetulla on tyttöystävä. Onkohan hän niitä intensiivisten tunnekokemusten aiheuttajia? Ainakin pelatessa ilmeisesti hakkaa reikiä tietokonepöytään.
Muistuttaa ihan omaa tuttua, ikäkin samaa tasoa parin vuoden tarkkuudella. Ei mitään koulutusta yläasteen jälkeen, ei töitä eikä ole eläessään edes tehnyt töitä, puhuu mumisten ja vähätkin rahat menee tupakkaan, energiajuomiin, eineksiin ja kaljaan. Luonnollisesti myös luottotiedoton. Päivät nukkuu, yöt menee pelatessa yms. Silti tyttöystävä on kohta korkeakoulusta valmistuva, vaikuttaa ihan fiksulta muutenkin ja on varmaan useimpien mielestä "ulkoisesti pätevä".
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 147
Mä ainakin myönnän, et haluan "intensiivisen tunnekokemuksen" eli ihastumisen, tai en ala kyllä yhtään millekään :D

Suhteen jatkuessa ei tällaseen intensiivisyyteen enää oo tarvetta (eikä sitä kukaan kestäiskään pidemmän päälle, on se sen verran hurjaa), mutta tutustumisvaiheessa se on pakollinen.

Se kuka sen kokemuksen sitten onnistuu mussa herättämään, on herran haltuun. Ei oo mitään kaavaa eikä vaatimuslistaa ja heppu voi olla hyvinkin kaukana laatikkoleukaisesta kirurgista tai Herculeksesta ja todennäköisesti onkin, koska omaa silmää ei nämä edellämainitunlaiset hahmot oo koskaan miellyttäneet.
Must tuntuu että kun se sopiva/oikea löytyy, extra efforttia ei kummankaa tarvi tehdä. Se tuntuu luonnollisen hyvältä, on kipinää ja seksuaalista energiaa, juttu ja vitsi lentää. Se "euforia" tulee itsestään kuin kuu ja aurinko olisivat oikeassa asennossa. Jos joutuu oikeesti tekee efforttia mielenkiinnon ylläpitoon, niin se homma ei tule toimimaan.

Mä luulen, että se "intensiivinen kokemus" vaan syntyy aidosti siitä, että löytyy se oikeasti sopiva siihen viereen.
 
Liittynyt
06.03.2019
Viestejä
3 322
Taitaa olla sinkkuus kuitenkin yleistynyt reippaasti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, joten kyllä "markkinoissakin" on pakko olla tapahtunut muutosta, kuten Erkki on sanonut. Veikkaan että kyse on siitä että naiset valitsevat itselleen sinkkuuden melko usein, kun eivät enää silleen taloudellisista syistä tai sosiaalisen paineen takia tarvitse miestä, ja kaikille ei riitä miestä joka pystyy tarjoamaan heidän janoamiaan intensiivisiä tunnekokemuksia - ja ikävän monet heistä jotka pystyvät, ovat muuten kasetiltaan lahoja. Toisin kuin miehille, naisille kun on perinteisesti opetettu enemmän menetelmiä joilla hallita rikasta ja voimakasta tunne-elämää, ja toisaalta sen luomaa pään sisäistä kaaosta jota ei aivan liian suoraviivaisilla, jopa "putkiaivoisilla" perusmiehillä samassa määrin ole. :smoke:
Ei ne pelkästään naisia ole jotka valitsee sinkkuuden. Tälläkin foorumilla eräs henkilö totesi innoissaan menevänsä kukasta kukkaan jos siihen olisi mahdollisuus. Eli siis pelkkää irtoseksiä ja sinkkuna pysytään. Varmasti ei ainut miespuolinen ole joka samaa toivoo (tai harrastaa) jos siihen mahdollisuus on...
 
Ei se ole mustavalkoinen asia, vaan tottakai voisi ihastua johonkin niin paljon että haluaisi olla vain hänen kanssaan, vaikka olisi kaikki maailman pillu käden ulottuvilla.

Toki tämä on täysin teoreettista paskaa, koska aniharvalla miehellä on mahdollisuuksia tuollaiseen rillutteluun, ja jatkossa yhä harvemmalla. Sen sijaan useimmilla naisilla on mahdollisuus. Ei ole reilua. Itse asiassa, naisilla ei ole ainoastaan mahdollisuutta rillutteluun vaan suorastaan mahdollisuus TIENATA SILLÄ. :smoke:
 
No kenen kanssa ne naiset sitten rilluttelee? Keskenään?
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 596
Ei ne pelkästään naisia ole jotka valitsee sinkkuuden. Tälläkin foorumilla eräs henkilö totesi innoissaan menevänsä kukasta kukkaan jos siihen olisi mahdollisuus. Eli siis pelkkää irtoseksiä ja sinkkuna pysytään. Varmasti ei ainut miespuolinen ole joka samaa toivoo (tai harrastaa) jos siihen mahdollisuus on...
Tämä on toki totta, mutta naisissa näyttää olevan selvästi enemmän sellaisia jotka valitsee sinkkuuden, vaikka ilman hurvittelua, kun eivät tahdo oikein syttyä mistään. Kukasta kukkaan hyppely on hieman eri asia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 147
No kenen kanssa ne naiset sitten rilluttelee? Keskenään?
/OT
Onlyfans pari naista alasti diduttelee toisiaan niin kyllä siinä on muutama sata ellei tuhat miestä maksamassa tekemisestä, bibbula kädessä koneen äärellä.
Btw, kyllä ne miehet sallii tän touhun jos nainen tienaa 10x enemmän ku duunari vain ja ainoastaan ottamalla persvaostaan kuvia
/OT
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
726
Pistetääs piruuttaan omat statsit:
Tinder for 2 years, 212 days

Swaippauksia: 72594
Vasemmalle: 59243
Oikealle: 13351
Matcheja: 14
Chatteja: 6

Jooh... ei oo mun peli tämä. :D

muoks: tapaamisia tosiaan tainnut olla vain yksi.

Sellaisen hauskan efektin Tinderissä huomannut, että kun tulee tykkäys (oletettavasti Suomessa olevalta oikealta ihmiseltä), niin sitä tykkääjää vaan ei tule vastaan, ei sitten millään. Paitsi jos kyseessä on selkeä feikkibottitili tai sitten tykkääjä jostain Indonesiasta/Filippiineiltä. Näitä tykkääjiä kyllä tulee vastaan melkein heti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
Aloin muistella monetko tinder-treffit (tai monenko kanssa, joidenkin kanssa on ollut useammat) olen käynyt tässä vuoden aikana, ja saldo on aika vaatimaton 7. Tai sitten olen unohtanut ne vähemmän mieleenpainuvat. Kahden kanssa olen tapaillut useammin kuin kerran, mutta ne ei lopulta sit johtaneet mihinkään.

edit. laskin tähän vain sellaiset "parisuhdetreffit", en mitään seksitreffejä.
 
Ei voi mitenkää muistaa kaikkia reffejä. En muista myöskää läheskään kaikkia kenen kanssa mennyt päätyyn asti. Joskus ennen nukkumaanmenoa laskenut lampaita tyylillä ja popuppei tulee sieltä sun täältä. Joku varmaan tekee päiväkirjaa kaadoistaan mut itselle iha sama :D
 
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
Tuntuu olevan siis kahdenlaista ongelmaa: toiset ei meinaa ollenkaan päästä treffeille (koska eivät saa mätsejä tai keskustelut kuivuu kasaan, tai ei vaan oo ketään kiinnostavaa olemassakaan yms jne) ja sitten ne, jotka kyllä pääsee treffeille, mutta hommat ei etene ekoja (tai toisia) treffejä pidemmälle.
 
Ja sitten on nämä joilla on tarjontaa liikaa, pyörittelevät ihmisiä, ja eivät sitoudu suuren huomion takia :D Ovatko nämä sitten näitä "haasteita"?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
645
Alku - matcheja - viestittelyä - tapaamisia - seksiä - suhde

Kuinka korkealle Tinderportaalle kukin sitten yltää, siinäpä tasokysymys.
 
Ronald McDonald

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.02.2024
Viestejä
308
Kannattaa miettiä, että jos on vuosia viettänyt Tinderissä yms. ilman merkittävää tulosta, kannattaako jatkaa.

Lisäksi suurimmalla osallahan tuolla on jonkinlaisia psyykkisiä tai sosiaalisia ongelmia, eikä "normaalin" suhteen mahdollisuus ole suuri. Tuo systeemi myös itsessään on omiaan lisäämään mielenterveysongelmia.

Suosittelen siirtymään muualla.
 
Toiset jää ikuiseen looppiin sinne, toiset löytää suhteen, toiset kyllästyy. Mulla on tapahtumassa tää kolmas ilmiö.

Paras on pitää taukoja siitä jos halu on jatkaa nettideittailua.

Kyllä tuo nettideitti voi aiheuttaa riippuvuutta etenkin niille jotka saa mätsiä ja huomioo. Ja sitten nämä ketkä ei saa ikinä mätsejä, voi itsetunto romahtaa. Tough shit.
 
Vision

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 458
Moni varmastikin selaa vain ihan selaamisen takia ajankuluksi, ilman sen kummempia tavoitteita saada edes kontaktia, se onko tämä sitten oikein, on varmastikin jokaisen oma oikeus päättää.
 
Iltalehdessä oli taannoin joku mies joka kerää vaan mätsejä oman itsetunnon boostaamiselle ilman edes aikeita tavata ketään :D Luulisi tämän olevan enemmän naisten suosiossa, mutta kyllä näköjään miehetkin tätä tekee.

Mä en itse kaipaa kirjekavereita (viestittely on ihan jees jos edes kerran kuukaudessa näkee). Kyllä mä haluan tavata mimmin kenen kanssa jutskaan. Ei näistä koskaan tiedä. Uusi kavereitakin tullut.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215
Moni varmastikin selaa vain ihan selaamisen takia ajankuluksi, ilman sen kummempia tavoitteita saada edes kontaktia, se onko tämä sitten oikein, on varmastikin jokaisen oma oikeus päättää.
Luulen, että todella monelle Tinderin selailu on lähinnä eskapismia. Sellaista aivotonta ja päämäärätöntä sijaistekemistä, kuten muukin netin ja somen selailu. En oikein muutakaan selitystä keksi sille, miksi Tinderissä on ilmeisesti etenkin nuoremmissa naisissa niin paljon sellaisia, joilla ei ole haluakaan edetä treffeille asti välttämättä kenenkään kanssa.

Ehkä se oli sitä itsellekin, kunnes aloin miettiä motiivejani tarkemmin ja ymmärsin, etten oikeastaan edes halua tavoitella parisuhdetta.
 
Edellisen eron jälkeen meni ehkä vajaa pari kuukautta nii latasin Tinderin (Q1/2022). Olin kyl sekasin kuin seinäkello tuolloin. Oliha se huomio ja sit kenen kanssa nyt menikään päätyy asti ihan siistiä. Aikamoista sekoilua oli loppuvuoteen asti jonka jälkeen vetäsin useamman kuukauden stopin. Sillo tällöi swaippailin ja treffailin. Kesään sit aktivoiduin ja nyt täs viime aikana ollut taas hiljaisempaa.

Mikä tässä on muuttunut - henkisesti paljo tasapainoisempi ja meen omia juttuja kohti sekä nautin omasta elämästä enemmän enkä sekoile enää niin tuolla :D Luotto että se "oikea" joskus löytyy sitten Tinderistä tai muualta.
 
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
Sekoilut valitettavasti tuntuu kuuluvan elämään vähän kausittain ainakin osalla meistä, sellasta se on. Samoin kuin epätoivon hetket, kun ei koko maailmassa oo yhtäkään kiinnostavaa ihmistä ja tulevaisuus näyttää ankealta ja toivottomalta. Näitä vaiheita tulee ja menee.
 
Tuo sekoilu kiteytyi hyvin siihen, että edellinen minä sai päätöksensä. Olin aika hukassa ja just eronnu. Ei ollut sellaista suuntaa ja merkitystä elämälle. Mut mahtavasti rakentunut jo parissa vuodessa :)
 
Miten suunta ja merkitys elämälle varsinaisesti liittyy sekoiluun, luulis että siinä on kyse jostain muustakin kuin ettei tiedä mitä tulevaisuudelta haluaa? Tämä kuulostaa hieman samantyyliseltä kuin joidenkin työhaastatteluiden typerät kysymykset tyyliin mikä saa nousemaan aamulla sängystä ylös (miksi sinne edes haluaisi jäädä makoilemaan, erityisesti jos ei ole nukkunut huonosti?)... :smoke:
 
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
Omat sekoiluni liittyivät lähinnä markkina-arvon testaamiseen (kelpaanko enää kenellekään) ja yleiseen "villiintymiseen" pitkän parisuhteen jälkeen (biletystä, sellaista yleistä holtittomuutta yms).
 
Pitkä_ja_hikinen_hevari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
11.08.2023
Viestejä
460
Silloin joskus itsellä tinderissä oli osumia Afrikasta ja Thaimaasta. Matkaa vaivaiset 8500km.
Itse jossakin vaiheessa hylkäsin nämä tinderin pikselinaiset ja menin livenä naisten juttusille. Baarissa, kadulla, töissä jne.
Tinderissä pyörii kuitenkin omanlaisensa porukka. Tinderissä loputon chätti päättyy aina ghostaamiseen

Jos tyytyy 0/10 naisiin eli 200 kiloisiin, vammaisiin tai 80v+. Niin sitten parisuhteen saaminen tinderistä miehelle ei ole ongelma.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 595

Miks ihmeessä sä oot ees tykkäillyt noista Afrikantähdistä ja muista hukkaprofiileista? :D Siinä ehkä yksi lisäsyy ettei hommat etene..

Ehkä tämä lauseesi "Jos tyytyy 0/10 naisiin eli 200 kiloisiin, vammaisiin tai 80v+. Niin sitten parisuhteen saaminen tinderistä miehelle ei ole ongelma." kertoo enemmän itsestäsi kuin miehistä keskimäärin. Kai muistit tykätä myös kaikista edellämainituista profiileita jotta tiedät saitko heiltäkään likeä? :D
 
Ronald McDonald

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.02.2024
Viestejä
308
Omat sekoiluni liittyivät lähinnä markkina-arvon testaamiseen (kelpaanko enää kenellekään) ja yleiseen "villiintymiseen" pitkän parisuhteen jälkeen (biletystä, sellaista yleistä holtittomuutta yms).
Miksi kaipaat ulkopuolista kertomaan tämän itsellesi? Itsetunto kuntoon nyt.
 
Pitkä_ja_hikinen_hevari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
11.08.2023
Viestejä
460
Miks ihmeessä sä oot ees tykkäillyt noista Afrikantähdistä ja muista hukkaprofiileista? :D Siinä ehkä yksi lisäsyy ettei hommat etene..

Ehkä tämä lauseesi "Jos tyytyy 0/10 naisiin eli 200 kiloisiin, vammaisiin tai 80v+. Niin sitten parisuhteen saaminen tinderistä miehelle ei ole ongelma." kertoo enemmän itsestäsi kuin miehistä keskimäärin. Kai muistit tykätä myös kaikista edellämainituista profiileita jotta tiedät saitko heiltäkään likeä? :D
Varmaan siksi että spämmäsin sydäntä vaivautumatta lukemaan turhia jaaritteluita. Sitten kun mätsi tuli niin karsimaan.
Tosin nämä afrikkalaiset ja thaikkunaiset olivat kyllä paljon parempirunkoisia kuin kantikset...
Tinder on täynnä 0/10 naisia. Ei siellä muita olekaan. Livenä on oikeat naiset.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 707
Lisätään vielä kyynistyminen miehiin, jotka laittaa kaikki naiset oikealle ja poistavat mätsin heti kun nainen aloittaa keskustelun
Mä olen ainakin katsonut että on täysin ajanhukkaa katsoa naisten profiileja Tinderissä. Sen kun tykkää lähes kaikista jotka tulee eteen omilla suodattimilla. Tällöin yksi profiili vie noin sekunnin. Siinä sitten saattaa tulla matcheja joiltain pre-op naisilta yms. muilta hassuilta, mutta eihän se mitään haittaa. Suuren osan matcheista poistan samantien koska useimmat profiilit eivät juuri kiinnosta.

Sitten tullaan tähän alueelliseen ongelmaan, eli takahikiät ja pienet paikkakunnat, joista naiset pakenee isoihin kaupunkeihin. On ihan mahdollista että sukupuolten suhde on isosti vinossa näissä paikoissa (sekä takahikiällä että isoissa kaupungeissa). Ratkaisu asiaan lienee sitten muuttaminen paremmille metsästysmaille.
Miehiä on moninkertaisesti enemmän jokaisessa tälläisessä deittipalvelusssa, kuin naisia. Jokainen joka luulee muuta, voi vallan hyvin katsoa itse tekemällä kaksi muutoin samanlaista mutta eri sukupuolta olevat profiilit, ja ruksittamaan pieneltä riittävän asutulta alueelta vastakkaisen sukupuolen profiileja. Nettisivutyyppisissä palveluissa sen usein pystyi katsomaan suoraan. Missähän vaiheessa ja miksi, nämä itsestäänselvyydet on unohdettu. Tinder sun muut sovellukset eivät ole mitään uutta. Nettideittailu on ollut niin mainstreamia 20 vuotta että lautakasa-Masa ja rinsessa Ruusunen tapasivat Ikean kahvilassa. Se oli vähän kai noloa heille mutta sielläpä se silti tapahtui.

"Sukupuolten suhteet" eivät pariudu, vaan yksilöt. Tää suhdeluku tulee aina välillä näissä keskusteluissa ikäänkuin pointtina. Sillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Vain kokonaismäärillä on merkitystä. Kun jossain ikäryhmässä on kumpaakin sukupuolta jokin riittävä määrä, niin jokaisella yksilöllä on riittävä pooli yksilöitä joista valita ja yrittää löytää sopiva, joka samalla olisi kiinnostunut kyseistä yksilöstä.

Tää suhdeluku on siis kuin olisi jokin ihmeen pussauskoppi. Siinä olis kaksi sisäänkäyntiä, miehille ja naisille omansa, ja kummankin takana valtava tai olematon jono. Niin järjetön ajatus.

Mut mitä mä teen 15 itselleni sopimattomalla tyypillä, joista puolet on varmaan muutenkin swaipannut mut oikeaan vaan siksi, että swaippaavat ihan kaikki naiset oikeaan? Lopputulos on nolla syntynyttä suhdetta joka tapauksessa. Ihan sama lopputulos kuin miehilläkin.

edit. siis miten se on mulle parempi, et mulla on 2000 epäsopivaa tarjokasta ja sulla kaksi? Epäsopivia ne on joka tapauksessa.
Tuo ei kuulosta täysin hyvältä tavalta, jos sä tykkäät vain niistä jotka ovat ensin tykänneet sun profiilista. Jos sä et asu kovin pienellä paikkakunnalla, niin keskittymällä vain tuohon noin 2000 alkujoukkoon, sä mielestäni rajaat suuren määrän miehiä pois.

Meinaan siitä että monet miehet tykkäävät lähes kaikista, ei voi johtaa sitä että kaikki miehet toimisivat näin.

Jos tästä 2000 joukosta on nopeasti kutistunut määrä jonnekin 15, joista suurin osa ei siltikään innosta. Niin loogisestihan sun kannattaisi alkaa tykkäämään lähes kaikista kuten monet miehet :) Se lisää matchien määrää huomattavasti, jolloin sulla on reippaasti suurempi määrä josta taas raakata määrää reippaasti alas.

Jos kuulostaa hieman tyhmältä, niin sehän johtuu vain siitä että sun menetelmällä 2000 tykkäystä ei riitä yhtään mihinkään. Mikä ei kuulosta kovin ihmeelliseltä määrältä jossain isommassa kaupungissa. Noihin tykkäämisiin ja hylkäämisiinhän ei tarvita premiumia, eikä niiden 2000 enimmäkseen turhan tykkäämisen arvottamista miksikään. Sen tykkäämisen ja ruksittamisen voi tehdä ihan normaalisti kasa kerrallaan.

Kyllähä tää näkyy Tinderissä. Mimmien kanssa mätsit tulee reilusti/pääsääntöisesti isoista kaupungeista. Pienistä paikkakunnista tulee lähinnä sattumia, ja nekin ghostaa :D
No tuota. Katsoppa karttaa ja mieti missä ihmiset ylipäätään asuu. Mieti miten sun havaintosi pätisi jos asuisit Hyvinkään sijaan Inarissa? Jos se ei päde, niin silloin havainto ei perustu Tinderiin ja missä Tinderiä käyttävät naiset asuvat, vaan siihen missä sä asut, missä sä liikut, ja millä säteellä sä selaat sitä Tinderiä.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Naisenahan voi siis suoraan tykätä kenestä miehestä vaan ja varmaan pääsee treffeille jos haluaa. Ei se sen vaikeampaa ole.
 
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
tykkäät vain niistä jotka ovat ensin tykänneet sun profiilista. Jos sä et asu kovin pienellä paikkakunnalla, niin keskittymällä vain tuohon noin 2000 alkujoukkoon, sä mielestäni rajaat suuren määrän miehiä pois.
Olen siis jo rämpännyt kaikki lähialueen ukot läpi. Tarjolla oli vaan eioota :lol:

Siksi tarkistin ketä sieltä tykkääjistä löytyy, ja aika turhaahan se oli.
 
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
Mutta onhan se rehellisesti itsekin ihmeteltävä, että miksi sitä vaan jatkaa sitä rämppäämistä vaikka mätsejäkin on? Pitäs vissiin niitä lähestyä nyt sitten sen sijaan että valittaa tarjonnasta :geek:
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 125
"Sukupuolten suhteet" eivät pariudu, vaan yksilöt. Tää suhdeluku tulee aina välillä näissä keskusteluissa ikäänkuin pointtina. Sillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Vain kokonaismäärillä on merkitystä. Kun jossain ikäryhmässä on kumpaakin sukupuolta jokin riittävä määrä, niin jokaisella yksilöllä on riittävä pooli yksilöitä joista valita ja yrittää löytää sopiva, joka samalla olisi kiinnostunut kyseistä yksilöstä.

Tää suhdeluku on siis kuin olisi jokin ihmeen pussauskoppi. Siinä olis kaksi sisäänkäyntiä, miehille ja naisille omansa, ja kummankin takana valtava tai olematon jono. Niin järjetön ajatus.
Tottakai suhdeluvulla on merkitystä. Se vaikuttaa siihen, miten vaikeaa kumppanin löytäminen on, vaikka vastakkaisen sukupuolen edustajia olisikin paikkakunnalla määrällisesti paljon.

Jos suhdeluku on huono, niin todennäköisesti sinkkunaisia on vähänlaisesti ja niilläkin on "asenne". Ja tavallistakin todennäköisemmin sivuparrua tilattavissa suoraan kännykän pikavalinnalla. (Jos sallitaan tällainen 1990-luvun alkupuolen ilmaisu... Vaikka voihan sen pikavalinnan nykyäänkin tehdä vaikka kuvakkeena launcheriin.)
 
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
462
Jos tästä 2000 joukosta on nopeasti kutistunut määrä jonnekin 15, joista suurin osa ei siltikään innosta. Niin loogisestihan sun kannattaisi alkaa tykkäämään lähes kaikista kuten monet miehet :) Se lisää matchien määrää huomattavasti, jolloin sulla on reippaasti suurempi määrä josta taas raakata määrää reippaasti alas.
Tähän piti vielä kommentoida, että miksi mun pitäs mätsätä näiden kanssa jotta voisin sitten raakata ne myöhemmin pois? Kun se onnistuu ihan silläkin, että raakkaa ne minusta tykänneet suorilta. Tai siis mikä olis se hyöty tästä, että ensin tykkäisin ja sitten unmätsäisin?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.10.2023
Viestejä
673
Mä olen ainakin katsonut että on täysin ajanhukkaa katsoa naisten profiileja Tinderissä. Sen kun tykkää lähes kaikista jotka tulee eteen omilla suodattimilla. Tällöin yksi profiili vie noin sekunnin. Siinä sitten saattaa tulla matcheja joiltain pre-op naisilta yms. muilta hassuilta, mutta eihän se mitään haittaa. Suuren osan matcheista poistan samantien koska useimmat profiilit eivät juuri kiinnosta.

Miehiä on moninkertaisesti enemmän jokaisessa tälläisessä deittipalvelusssa, kuin naisia. Jokainen joka luulee muuta, voi vallan hyvin katsoa itse tekemällä kaksi muutoin samanlaista mutta eri sukupuolta olevat profiilit, ja ruksittamaan pieneltä riittävän asutulta alueelta vastakkaisen sukupuolen profiileja. Nettisivutyyppisissä palveluissa sen usein pystyi katsomaan suoraan. Missähän vaiheessa ja miksi, nämä itsestäänselvyydet on unohdettu. Tinder sun muut sovellukset eivät ole mitään uutta. Nettideittailu on ollut niin mainstreamia 20 vuotta että lautakasa-Masa ja rinsessa Ruusunen tapasivat Ikean kahvilassa. Se oli vähän kai noloa heille mutta sielläpä se silti tapahtui.

"Sukupuolten suhteet" eivät pariudu, vaan yksilöt. Tää suhdeluku tulee aina välillä näissä keskusteluissa ikäänkuin pointtina. Sillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Vain kokonaismäärillä on merkitystä. Kun jossain ikäryhmässä on kumpaakin sukupuolta jokin riittävä määrä, niin jokaisella yksilöllä on riittävä pooli yksilöitä joista valita ja yrittää löytää sopiva, joka samalla olisi kiinnostunut kyseistä yksilöstä.

Tää suhdeluku on siis kuin olisi jokin ihmeen pussauskoppi. Siinä olis kaksi sisäänkäyntiä, miehille ja naisille omansa, ja kummankin takana valtava tai olematon jono. Niin järjetön ajatus.

Tuo ei kuulosta täysin hyvältä tavalta, jos sä tykkäät vain niistä jotka ovat ensin tykänneet sun profiilista. Jos sä et asu kovin pienellä paikkakunnalla, niin keskittymällä vain tuohon noin 2000 alkujoukkoon, sä mielestäni rajaat suuren määrän miehiä pois.

Meinaan siitä että monet miehet tykkäävät lähes kaikista, ei voi johtaa sitä että kaikki miehet toimisivat näin.

Jos tästä 2000 joukosta on nopeasti kutistunut määrä jonnekin 15, joista suurin osa ei siltikään innosta. Niin loogisestihan sun kannattaisi alkaa tykkäämään lähes kaikista kuten monet miehet :) Se lisää matchien määrää huomattavasti, jolloin sulla on reippaasti suurempi määrä josta taas raakata määrää reippaasti alas.

Jos kuulostaa hieman tyhmältä, niin sehän johtuu vain siitä että sun menetelmällä 2000 tykkäystä ei riitä yhtään mihinkään. Mikä ei kuulosta kovin ihmeelliseltä määrältä jossain isommassa kaupungissa. Noihin tykkäämisiin ja hylkäämisiinhän ei tarvita premiumia, eikä niiden 2000 enimmäkseen turhan tykkäämisen arvottamista miksikään. Sen tykkäämisen ja ruksittamisen voi tehdä ihan normaalisti kasa kerrallaan.

No tuota. Katsoppa karttaa ja mieti missä ihmiset ylipäätään asuu. Mieti miten sun havaintosi pätisi jos asuisit Hyvinkään sijaan Inarissa? Jos se ei päde, niin silloin havainto ei perustu Tinderiin ja missä Tinderiä käyttävät naiset asuvat, vaan siihen missä sä asut, missä sä liikut, ja millä säteellä sä selaat sitä Tinderiä.
Koko sovelluksen tarkoitus on tehdä alkuvalinta profiilin perusteella, sit keskustella matchin kanssa tarkemmin, mutta sä neuvot, että kaikki vaan laittaa kaikki oikealle ja valinta tehdään sitten? Kuulostaa suuremmalta vaivalta, kaikille.

Lisäksi se tieto, että edes osa miehistä laittaa kaikki oikealle ja näin jättää työt naiselle, karkottaa naisia Tinderistä (tosi kiva mätsätä jonkun kanssa, joka ei ole lukenut sun profiilista muuta kuin sukupuolen), jolloin heitä on siellä entistä vähemmän. Toimintatapa siis heikentää sekä omaa, että kaikkien muiden miesten mahdollisuuksia, mutta hei, syytetään vaan naisia joo.
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 131
Koko sovelluksen tarkoitus on tehdä alkuvalinta profiilin perusteella,
Sanotaan että kaikki miehet alkaisivat nyt tekemään noin. Miten se muuttaa asetelmaa, että palvelussa on miehiä moninkertaisesti naisiin nähden. Suurin osa miehistä saa edelleen pakit mutta hitaampaan tahtiin.. Sillä kiinnostavan profiilin naisella on kuitenkin se 1000 tyyppiä jonossa.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Löysinköhän taas bibon vai onko ne nykyään tuollaisia nuo seksitreffit, että kahvit naamaan ja sitten vaatteet pois ja hommiin? Ja paljaalla. Veitikka vaan teki tepposet nii ei tullu vahinkoo.
 
Ronald McDonald

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.02.2024
Viestejä
308
Eihän se tätä tietenkään muuta, mutta naiset ei enää kyllästyis siihen, että miehet ei oo tosissaan siellä. Ja kun naiset kyllästyy, ne lähtee vittuun koko palvelusta, ja taas on vähemmän naisia. Kuka tässä nyt sitten voitti?
Eiköhän ne miehet ole siellä huomattavasti suuremmalla halulla seuraa etsimässä, kuin naiset. Vast ikäänhän sinäkin kerroit hakeneesi matseja vain kartoittaaksesi vetovoimaasi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 296
Viestejä
4 187 014
Jäsenet
70 729
Uusin jäsen
jukkara

Hinta.fi

Ylös Bottom