Nettitreffit + Tinder

Meillä kaikilla on monta kriteeriä, joilla suljetaan pois joukko kumppaniehdokkaita eikä niistä silti voi todeta, että kyseessä on räkein kriteeri.

Esim: En tapailisi selkeästi ylipainoista naista. Laihuus ei silti ole tärkein kriteeri mutta lihavuus on dealbreaker, joita on monta muutakin. Dealbreakerien puute ei kuitenkaan saa ihastumaan vaan eipä tule torjuttua ainakaan suoralta kädeltä.

Ymmärrän kyllä oikein hyvin, mitä yrität sanoa. Se ei kuitenkaan poista itse ongelmaa millään tavoin. En kiellä sitä, etteikö asia ole monitahoisempi kuin mitä annan purkauksellani ymmärtää.

Sen kuitenkin pakkaa ottamaan lopulta "henkilökohtaisesti", kun homma kusahtaa siihen samaan asiaan kerta toisensa jälkeen.

Ja kyllä. Nykyään otan kyseisen aiheen hyvin varhain esille.
 
Tuohon uutiseen viitaten ainakin miehen osalta. Se nyt vaan on fakta että nykyään pariutuminen on vaikeampaa kuin ennen koska on liikaa tarjontaa ja ihmiset ovat muutenkin nostaneet rimaansa aivan liikaa. Ei se helppoa ole..

Tästä päästään siihen, että miehenä aivan varmasti helpottaa jos yhtää jaksaa nähdä itsensä eteen vaivaa ja ei ole ulkonäöltään epämiellyttävä:

- salille treenaa ja ruokailut kuntoon
- vaatteet ja kampaus uusiksi
- opiskelu, kirjojen lukeminen, itsensä kehittäminen tietotasolla
- porno ja runkkaus boikottiin
- netistä löytyy pilvin pimein ohjeita deittailuun, pariutimiseen ja kuinka naisia voi ymmärtää, tähän päälle sitten vielä briiffaa itseään parempiin keskusteluihin jne..

Mutta kun moni ei tee mitään ja valittaa kun ei löydä ketään, no silloin ei tule löytämään ketään. Silloin peiliin katsominen voi olla paikallaan.

Aika jyrkästi kirjoitin mutta jos ei ole valmiiksi huippugeeneillä varustettu "adonis" niin sitä on vain nähtävä enemmän vaivaa..

Lopuksi tuohon ujouteen. Aivan varmasti se estää jo pitkälle koko touhua. Laurina lähtisin siitä liikkeelle, että siihen ongelmaan saisi apua ja helpotusta.
 
Ja lopputuloksena pillua ehkä saa, mutta parisuhteesta ei toivoakaan, kun nainen on tutustunut ihan eri henkilöön kuin oikeasti olet? Tuota nofap-touhua en kyllä ole koskaan ymmärtänyt, hermoraunioksihan siitä vaan tulee, jos paineet päästää kasvamaan liiaksi.
 
Sivistys, tyyli, osaaminen ja jopa lihakset on kyllä oikea osa kantajaansa mutta tuo nofap tosiaan. WTF?
 
Markku miten jaksat tuosta no fapistä vieläkin jauhaa, vaikka itsekkin lankesit parin kuukauden jälkeen? Vai oliko pari viikkoa? Hyvä vaan, että lankesit, koska koko no fap on ihan pseudoilua. Normaali runkkailu on terveellistä ja kuuluu normaaliin elämään.
 
Viimeksi muokattu:

Onhan nuo osa kantajaansa, mutta jos sattuu olemaan peruskoulun käynyt aikamiespoika, joka tykkää lenkkimakkarasta, kaljasta ja adidas-verkkareista, niin parempi etsiä vastaava leidi. Hyvähän se on esittää "paras" itsensä, mutta kyllä tuosta listasta minulle jäi se kuva, että siinä nimenomaan yritetään tehdä itsestä jotain muuta kuin on. Nettiohjeita ja naisen ymmärtämistä kun alkaa selvittelemään, niin kohta on sekaisin kuin seinäkello.
 
Mihin sitten vetää raja elämäntapamuutoksen ja feikkauksen välille? Mun mielestä aito halu muuttua paremmaksi (niin ettei heti taannuta kun tavoite on saavutettu) on ihan ok vaikka motiivi olisi "väärä". Sitä paitsi, kumppanin löytäminen on aika perustavanlaatuinen halu ja ihan hyvä motiivi.
 
Eiköhän suurimman osan ihmistä vaatimukset ole utopistisia? Osa pudottanee niitä kun sopiva osuu kohdalle, mutta tyhmäähän se olisi olla koittamatta saada omaa tasoansa parempaa. Ehkä miehille tuo tason pudottaminen tapahtuu helpommin ja nopeammin.
Harva olisi parisuhteessa jos suurimmalla osalla olisi utopistiset vaatimukset.
 
Mihin sitten vetää raja elämäntapamuutoksen ja feikkauksen välille? Mun mielestä aito halu muuttua paremmaksi (niin ettei heti taannuta kun tavoite on saavutettu) on ihan ok vaikka motiivi olisi "väärä". Sitä paitsi, kumppanin löytäminen on aika perustavanlaatuinen halu ja ihan hyvä motiivi.
No se raja täytyy jokaisen itse löytää, ei tuohon ole oikeaa vastausta. Onko se sitten aito halu muuttua, jos pillunkiilto silmissä pistää menemään? Varsinkin, jos se halu on syntynyt siitä, että on jostain ohjeesta lukenut, että tällä "reseptillä" saa pillua. Hyvällä tuurilla toki se uusi elämänkumppani löytyy vaikka kuntosalilta ja siitä tulee kumppanin myötä vakitapa ja osa elämää. Mut jos on esim. kirjoja kartellut koko elämänsä, niin onhan se helvetin päälle liimattua alkaa sit yht'äkkiä niitä tonkimaan naisen toivossa. Tai vaihtaa vaatekaappi ja hiustyyli johonkin, joka ei tunnu omalta, mutta on ehkä "trendikästä".
 
Harva olisi parisuhteessa jos suurimmalla osalla olisi utopistiset vaatimukset.
Vaatimukset on yksi asia mutta pitää muistaa, että suurin osa ihmisistä ei pariudu suurimman osan kanssa vaikka heidät yhteen saatettaisiin. En itsekään kiinnostu kuin hyvin harvasta naisesta ja tuskin muutkaan? Vai onko jollain oikeasti "joka kortti katsotaan" linja?
 
Urbaanilegendojen mukaan sellaisia naisia on pilvin pimein, jotka eivät lasta halua - oikein trendiksi asti. Enpä vain ole sellaiseen vielä itse törmännyt missään.

Minä olen, tänään juuri sanoi että onneksi meillä ei ole lapsia kun jonkun kakara kiukutteli kaupassa :love2:

Molemmat ollaan +40

Aina löytyy poikkeuksia jotka vahvistaa säännön. Kyllä useimmat naiset haluaa perheen. Feministit, uranaiset ja naiset ylipäätänsä valehtelee kyllä vaikka hautaan asti tarvittaessa siitä kuinka upeaa heidän elämä on ilman miestä ja lapsia.
 
Markku miten jaksat tuosta no fapistä vieläkin jauhaa, vaikka itsekkin lankesit parin kuukauden jälkeen? Vai oliko pari viikkoa? Hyvä vaan, että lankesit, koska koko no fap on ihan pseudoilua. Normaali runkkailu on terveellistä ja kuuluu normaaliin elämään.

No fapin periaatteen ajatuksen ymmärrän; kun on kova panetus niin helpommin sitä ottaa kontaktia. Jos ainoa asia mielessä on uni työviikon päälle, niin ei sitä iskuhommistakaan jaksa niin innostua. Se että nykyisin no fap -rinnastuu enemmänkin lahkoon ja sisältää paljon erilaisia tiukkoja sääntöjä täydellisine runkkauskieltoinen jne. on sitten toinen asia...

No se raja täytyy jokaisen itse löytää, ei tuohon ole oikeaa vastausta. Onko se sitten aito halu muuttua, jos pillunkiilto silmissä pistää menemään? Varsinkin, jos se halu on syntynyt siitä, että on jostain ohjeesta lukenut, että tällä "reseptillä" saa pillua. Hyvällä tuurilla toki se uusi elämänkumppani löytyy vaikka kuntosalilta ja siitä tulee kumppanin myötä vakitapa ja osa elämää. Mut jos on esim. kirjoja kartellut koko elämänsä, niin onhan se helvetin päälle liimattua alkaa sit yht'äkkiä niitä tonkimaan naisen toivossa. Tai vaihtaa vaatekaappi ja hiustyyli johonkin, joka ei tunnu omalta, mutta on ehkä "trendikästä".

No en tiedä onko se naisen takia harrastuksen aloittaminen sen huonompi syy kuin "näin tämän leffassa" tai "kaveri halusi jonkun tutun mukaan peruskurssille" ;)
Voihan sitä naisen takia luetuista kirjoistakin ruveta nauttimaan ja lukunopeus kasvaa niin ties vaikka siitäkin tulisi jokailtainen tapa. Kyllähän moni harrastus on pitkälti "tapa", käydään jollain firman höntsyvuorolla kerta viikkoon, mutta jos se tapa syystä x katkeaa joksikin aikaa niin katkosta tulee helposti pysyvä tila (vaikka teoriassa mikään ei ole muuttunut paitsi rutiini).

Ja hyvin tehty stailauskin toimii, en nyt tarkoita sellaista youtuupin pelimiehen "rupea pitämään silkkihuivia kaulassa, varma naismagneetti" vaan sellaista ajatuksella tehtyä tyylin kohotusta joka nimenomaan tuntuu omalta. Vaatteet jotka näyttää ja tuntuu itsestä hyvältä luo itsevarmuutta jne. (edit. siis samoilla linjoilla Kvarkin kanssa, tekstistä voi saada kuvan että olen erimieltä vaikka samasta asiasta puhutaankin)

Yhteenvetona ehkä sanoisin että itsensä kehittäminen pillun takia ei ole huono juttu, jonkun muun esittäminen pillun takia ehkä ei niin hyvä. Toki jos tavoitteena on yksittäinen työntö ja tuijotus, niin ehkä silläkään ei ole niin väliä jos vähän piilottelee rasistista ja misogyynistä luonnettaan :think:
 
Markku miten jaksat tuosta no fapistä vieläkin jauhaa, vaikka itsekkin lankesit parin kuukauden jälkeen? Vai oliko pari viikkoa? Hyvä vaan, että lankesit, koska koko no fap on ihan pseudoilua. Normaali runkkailu on terveellistä ja kuuluu normaaliin elämään.

En ole runkannut yli vuoteen eikä toisaalta tehnyt edes mieli (jokainen toki tekee niinkuin parhaaksi näkee. Ei todellakaan kannata lopettaa sitä jos tekee mieli ja ei vaikuta muuhun). Muuten voin paremmin kuin koskaan. Monella elämän osa-alueella tosin parantanut tapoja joten tuo nofap varmaan toissijainen asia. Toki seksiä tekee mieli ja siinä homma toimii.

Asiasta ytimeen parhaimmillaan olin 5 viikkoa "selibaatissa". Panetti ainakin paljon ja motivaatio tehdä yhtä sun toista oli suurempi kuin olisi vastikään lauennut. En tiedä oliko sitten pseudoa vai ei.

Meni nyt OT.

Mutta yritin vain antaa vinkkejä niille, joille se ehkä on tarpeen tai sitten ei. :)
 
Viimeksi muokattu:
Ja lopputuloksena pillua ehkä saa, mutta parisuhteesta ei toivoakaan, kun nainen on tutustunut ihan eri henkilöön kuin oikeasti olet? Tuota nofap-touhua en kyllä ole koskaan ymmärtänyt, hermoraunioksihan siitä vaan tulee, jos paineet päästää kasvamaan liiaksi.

Siis ei ole tarkoitus muuttaa itseään vaan kehittää itsestään parempi versio. Kukaan ei ole täydellinen ja tuossa nyt jotain esimerkkejä mitä voi tehdä. Se joka ei tykkää salista menee vaikka tennistä pelaamaan :)
 
Ikääntyessä on panetus selvästi vähentynyt kun testosteronitasot ovat tasoittuneet nuoruuteen verrattuna.

Olen sitä mieltä, että tämä on kyllä enemmän hyvä kuin huono asia. Tulihan sitä pillun perässä jo ihan riittävän pitkään juostuakin, ja se jos mikä on kuluttavaa. Nyt on paljon rennompaa kun ei pillun kuvat hypi mielessä enää koko ajan.

Ja etenkin nyt korona-aikana kun muutenkin pillu on tiukemmassa.
 
Tämä on tiukassa harkinnassa. Mutta se ei vaikuta itse varsinaisen ongelmaa, joka ei tässä yhteydessä sinänsä liity ehkäisyyn.

Kyllä vaikuttaa, kun kerrot heti alkuun, että et voi lasta saada.

Eikö sinun ongelmasi muutenkin ratkeaisi sillä, että deitti-ilmoituksessa ilmoittaisit hakevasti vela-naista? Turha kai sinun on muunlaisten naisten kanssa edes käydä treffeillä, tuhlaatte vain molempien aikaa.
 
Vaatimukset on yksi asia mutta pitää muistaa, että suurin osa ihmisistä ei pariudu suurimman osan kanssa vaikka heidät yhteen saatettaisiin. En itsekään kiinnostu kuin hyvin harvasta naisesta ja tuskin muutkaan? Vai onko jollain oikeasti "joka kortti katsotaan" linja?
No ei tietenkään sovi kaikki yhteen.
 
Eikö sinun ongelmasi muutenkin ratkeaisi sillä, että deitti-ilmoituksessa ilmoittaisit hakevasti vela-naista? Turha kai sinun on muunlaisten naisten kanssa edes käydä treffeillä, tuhlaatte vain molempien aikaa.

Miksi vain vela-naiset kelpaisivat? Eikö nainen joka ei voi saada lapsia mene kriteereihin? :think:
 
No ei tietenkään sovi kaikki yhteen.

Välillä tulee vaikutelma näissä keskusteluissa, että naisia pidetään nirsoina jos vaikka 90% ehdolla olevista miehistä ei "kelpaa". Tuntuu unohtuvan monelta, että tuskin se oma suhdekaan lähtisi 90% naisista kanssa käyntiin. Suurin osa naisista ei kiinnosta juuri ollenkaan...
 
Totta, suurin osa naisista ei kiinnosta. Toisaalta miesten vaatimuslista naisille parisuhteeseen ei ole mikään älytön.

-Hoikka tai edes normaalipainoinen
-Feminiininen
-Ei tatuointeja tai lävistyksiä
-Älä tupakoi tai käytä alkoa liikaa
-Ei lapsia
-Ei horo

Ja nuokin on jo liikaa vaadittu nykynaisilta.
 
No voit miettiä jokaiselle vaatimukselle vaikka prosenttiosuuden niin ei tartte olla ihmeellinen, että niitä toisillaan kertomalla tulee nopeasti hyvin pieni osuus jos ne omat vaatimukset on tiukkoja. Ja sitten kun ikää kertyy niin joku lapsettomuusvaatimus alkaa olemaan naisilla 0,2 kertoimen sinne yhtälöön heittävä.

...ylipainoa yli 30-vuotiailla naisilla 63%:lla (72%:lla miehistä), tupakoi 13% jne. You do the math, tuosta tulee jo nelikymppiselle tupakoimattomalle, lapsettomalle ja normaalipainoiselle naiselle 6,4% osuudeksi jos olettaa piirteet tasaisesti jakautuneeksi. Ja sitten ne kaikki muut vaatimukset, jos ei jousta niin...
 
Kuulostaa siltä, että henkisillä puolilla ei ole mitään merkitystä. Ei jatkoon. Horottelu nyt viimeistään kertookin, että kysessä on naisvihaaja :)

Minusta olisi erikoista, jos edes yksi kymmenestä sopivan ikäisestä miehestä olisi yhtään kiinnostava. Kyllä ne kiinnostavat on paljon, paljon harvemmassa. Luulen että naisetkaan ei arvosta ns. epätoivoisia miehiä, jotka on valmiita tapailemaan ketä tahansa naista, kunhan pari ulkoista kriteeriä täyttyy.
 
”Tietynlainen sävy” jos syytät misogyyniksi niin sitten pitää kertoa jotain oikeita faktoja.
Eiköhän se todistustaakka ole ihan sinulla, kun sanot ensin että vaatimuslista ei ole älytön ja sen jälkeen pistät älyttömän listan :whistling: Nimim. neitsyt uskovainen kuoropoika etsii neitsyttä uskovaista kuorotyttöä? Siltä tuo lista kuulosti.

Mukava luotettava ei-bitch riittää jo tosi pitkälle, jos pidempää suhdetta ajattelee. Ja kannattaa katsoa, että meikitön pärstä miellyttää, siihen se kuitenkin menee. Potentiaalinen anoppi kertoo myös paljon mitä on luvassa…
 
Eiköhän se todistustaakka ole ihan sinulla, kun sanot ensin että vaatimuslista ei ole älytön ja sen jälkeen pistät älyttömän listan :whistling: Nimim. neitsyt uskovainen kuoropoika etsii neitsyttä uskovaista kuorotyttöä? Siltä tuo lista kuulosti.

Tuossa listassa oli 6 asiaa, ja mikään niistä vaatimuksista ei ole älytön tai vaikeasti täytettävä. Kyllä se todistustaakka on sinulla kun misogyyniksi haukut.
 
6 riviä, muutamalla parikin asiaa. Mm. lapsettomuus 20% nelikymppisellä, normaalipaino tai alle 37% kolmekymppisellä ja tupakoimattomuus 87%. Muiden yleisyyttä on vaikea arvioida kun niin epäselvästi ilmaistu (kuinka suuri osuus etsityn ikäryhmän naisista ei ole pannut liikaa?)

Minkä ikäinen olet itse?
 
Olen 34-vuotias.
 
Olen 34-vuotias.

No kyllä sun pitää vaan sitten ymmärtää, että tuollaisen listan toteutuminen on hyvin epätodennköistä ikäryhmässäsi. Lapsen todennäköisyys ei vielä saavuttanut ihan lopullista arvoaan mutta varmasti kova kiire sen kanssa jo niillä, jotka haluavat. Ja yleensä noi jutut kumuloituu eikä jakaannu tasaisesti. Jos nainen on 34-vuotias sinkku ilman lapsia niin onko se todennäköisemmin harrastanut irtosuhteita tai tykkää viinistä liikaa?
 
No kyllä sun pitää vaan sitten ymmärtää, että tuollaisen listan toteutuminen on hyvin epätodennköistä ikäryhmässäsi. Lapsen todennäköisyys ei vielä saavuttanut ihan lopullista arvoaan mutta varmasti kova kiire sen kanssa jo niillä, jotka haluavat.
Ymmärrän vallan hyvin enkä edes parisuhteeseen ryhtyisi omaikäisen naisen kanssa.
 
No niin, tuli vielä yksi vaatimus. Pitää olla nuorempi ja haluta vanhempaa miestä. Montakos prosenttia tuo pudottaa potentiaalisista naisista pois?

edit: Ja siis kyllähän tuo on mahdollista. Pitää vaan olla omat pelimerkit hemmetin hyvällä mallilla.
 
No niin, tuli vielä yksi vaatimus. Pitää olla nuorempi ja haluta vanhempaa miestä. Montakos prosenttia tuo pudottaa potentiaalisista naisista pois?
Eikä mulla ole mikään kiire parisuhteeseen. Pidän nuorempien naisten seurasta eikä siinä ole mitään väärää.
 
Ei. Mutta sulla on aika pitkä lista ja osittain aika kovia vaatimuksia. Vastaatkohan itse naisten listaa?

edit: Ja tuskin noi vaatimukset tuohon jää. Tuosta puuttuu monta, jotka moni pitää itsestäänselvyyksinä: Terveys, mielenterveys, positiivinen luonne, työ, merkityksellistä sisältöä elämässä jne.
 
Toki kiinnostuu. Niinkuin sanoin, ei mulla ole tällä hetkellä kiire parisuhteeseen. Mikä tässä nyt on ongelma?

Jäi vaikutelma, että oli joku ongelma listan täyttävien naisten löytämisessä, saati haaviin saamisessa. Ilmeisesti ei sitten ollut. Ota tästä selvää. Over and out.
 
Toki kiinnostuu. Niinkuin sanoin, ei mulla ole tällä hetkellä kiire parisuhteeseen. Mikä tässä nyt on ongelma?
Nainen ei saa olla horo, mutta itselläsi ei ole kiire suhteeseen :think: Juttus kuulostaa enemmän ja enemmän joltain alle 20v. juniorin sekoilulta oli fyysinen ikäs sitten 34 tai ei. Eikä siinä mitään, siinähän sekoilet jos hyvältä tuntuu. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että kohta alat nuorison mielestä olla jo nolo.
 
Nykydiskurssissa painottuu kovin miesten dissaaminen jos heillä sattuu olemaan mitään preferenssejä tai standardeja. Saakelin naisvihaajat, sekoilijat, juniorit ja nolot setämiehet11111!

Eläkää itseänne varten ja tehkää valintoja jotka hyödyttävät teitä. Jokaisella, siis myös miehillä, on oikeus valita seuransa täysin mielivaltaisesti. Tästä kuitenkin suuttuvat lähinnä naiset ja valkoritarit. No, nykyaikana loukkaantuminen on pop. :think:
 
No voit miettiä jokaiselle vaatimukselle vaikka prosenttiosuuden niin ei tartte olla ihmeellinen, että niitä toisillaan kertomalla tulee nopeasti hyvin pieni osuus jos ne omat vaatimukset on tiukkoja. Ja sitten kun ikää kertyy niin joku lapsettomuusvaatimus alkaa olemaan naisilla 0,2 kertoimen sinne yhtälöön heittävä.

...ylipainoa yli 30-vuotiailla naisilla 63%:lla (72%:lla miehistä), tupakoi 13% jne. You do the math, tuosta tulee jo nelikymppiselle tupakoimattomalle, lapsettomalle ja normaalipainoiselle naiselle 6,4% osuudeksi jos olettaa piirteet tasaisesti jakautuneeksi. Ja sitten ne kaikki muut vaatimukset, jos ei jousta niin...
30 vuotiaan suomalaisen naisen keskipaino on 73 kg ja pituus 163 cm. Tulevaisuudessa nornaalipainoisille tulee vaikeaa, kun 99% kanssaihmisistä on läskejä palloja.

684f811e7e3c42c39d60a76cb56d8990.png
 
Sopis varmaan paremmin lihavuusketjuun. Mutta tätä se on kun pitää olla autot ja telkkarit ja fillariinkin jo sähköavusteisuutta vaikka ei olla lähtökohtaisesti mikään liikuntarajoitteinen jne. lapsesta saakka. Itse keikun spartalaisesti siellä toisella laidalla, jossa näkee enemmänkin sitten taas kaikkensa johonkin fitnekseen laittavaa porukkaa, jotka punnitsee jokaisen suupalansa. Tuossa on taas kahtiajako ihmisten välillä, joka rajaa toisen puolen suunnilleen täysin deittailtavien ryhmän ulkopuolelle joten ei ole helppoa kummallakaan puolella. Tai siis mikäs tuossa läskien toisiaan deittaillessa, niitä riittää.

Nykydiskurssissa painottuu kovin miesten dissaaminen jos heillä sattuu olemaan mitään preferenssejä tai standardeja. Saakelin naisvihaajat, sekoilijat, juniorit ja nolot setämiehet11111!

Eiks se dissaus tullut sanasta "horo", ei siitä että oli vaatimuslista? Kun sitä miehisyyttä vähän tökki ja kyseenalaisti alfastatuksen jos ei oman listansa täyttäviä naisia skooraa, selvisikin että kyllähän niitä riittää jopa niin paljon, ettei mikään kiire tarttua sellaiseen vaan niitä voi vielä monta vuotta itsekin polkea "horoiksi" ennen asettumista joten en ihan ymmärtänyt mikä se ongelma oli :cigar:
 
Totta, suurin osa naisista ei kiinnosta. Toisaalta miesten vaatimuslista naisille parisuhteeseen ei ole mikään älytön.

-Hoikka tai edes normaalipainoinen
-Feminiininen
-Ei tatuointeja tai lävistyksiä
-Älä tupakoi tai käytä alkoa liikaa
-Ei lapsia
-Ei horo

Ja nuokin on jo liikaa vaadittu nykynaisilta.
Tässä viestissä paistaa kaikkien tämän ketjun alfauros:tup:

Ei ihme jos ei seuraa löydy kun asenne tuollainen
 
Joo kyllä nykynaiset on pilalla ja kaikki horoja.
Itsellänihän on seuraavat vaatimukset:

-Aasialainen (ei kiina)
-Vaalea iho
-Alle 20v
-Ujo ja tykkää animesta
-Ei lävistyksiä (korvakorut sallitaan)
-Ei tatuointeja
-Ei värjättyjä hiuksia
-Neitsyt
-Innie-pimppi

On kyllä outoa että en ole vielä löytänyt sitä oikeaa tinderistä. Kaikki naiset vaan tatuoivat itsensä pilalle ja juoksevat 10% miesten perässä horoillen.
 
Jos nyt jätät sen "horon" sieltä pois, niin mikä ihme tuossa alkuperäisessä listassa niin kauhistuttaa, että sitä nyt näin ruoditaan.

Jos noista kohdista jokaista tarkastelee erikseen, niin onko täällä tatointeja lukuunottamatta monikin tyyppi (koska moni mieskin tätä ihonsa pilaamista fanittaa), joka mieluummin ottaisi listassa mainittujen kohtien vastakohdan?

Eipä sillä, nyky-Suomessahan niitä kyllä sinänsä riittää.

Ja sehän se ongelma onkin. Jos ei riittäisi, ei mitään listaa tarvitsisi edes mainita.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 608
Viestejä
4 922 353
Jäsenet
79 223
Uusin jäsen
Eerika

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom