Netflix

Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
70
Joo, sain sanottua ja vastattua jokaiseen vastaukseen.
Minulla ainakin näkyy niin kuin pitääkin en sitten tiedä miten sinulla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Minulla ainakin näkyy niin kuin pitääkin en sitten tiedä miten sinulla.
Eiköhän se näy ihan samalla tavalla kaikille. Laitoin privana kuvakaappauksen mistä on kyse, kun turha näitä on täällä vatvoa. Virheitä sattuu, ei siinä mitään. Tärkeintä on oppia niistä. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Netflix on vain yksi palvelu muiden joukossa, jonka kautta voi katsoa kaikenlaista sarja- ja elokuvatuotantoa. Osa on parempaa ja osa huonompaa, riippumatta siitä onko sisältö Netflixin rahoittamaa vai peräisin jostakin muualta, mutta ei kai nyt kukaan ihan sokkona ole ennenkään lätkäissyt vaan jotain random-leffaa tulille ja sitten kahden tunnin päästä todennut että olipas paskaa.

Pointti oli, että jos malttaa käyttää pari minuuttia googlaukseen tai edes imdb-arvioiden lukemiseen ennen kuin aloittaa katselun, voi säästää loppupeleissä melkoisesti aikaa ja hermoja. Netflixin suositukset varsinkin ovat huonoja, eikä niihin kannata hairahtaa sellaisenaan.

Meillä on käytännössä kaikki suurimmat striimauspalvelut aktiivisena (vain Disney+ puuttuu tällä hetkellä), mutta Netflix on ainoa, jonka lopettamista ei ole tullut liiemmin edes ajateltua.

Pysyn kyllä sanoissani että Youtuben tarjonta bylsii fucklickin 10-0, Tosin molemmista pitää osata etsiä ja helpoimmin se käy youtubesta.
Näin dokumenttien ja true crimen sarjakuluttajana Netfix painii kyllä ihan omassa sarjassaan. Kohta vuoden ollut ja edelleen löytyy hyviä dokkareita mitä katsoa ja normisarjojakin toistakymmentä katselujonossa.

Viaplay on ollut pariin otteeseen mutta sen dokkarit on katsottu viikonlopussa läpi.
Cmore oli ilmaisena 3kk ja ei sielläkään juuri dokkareita ollu eikä kyllä oikein mitään muutakaan. Uusintoja mitä tullut telkkarista ja sarjojen jaksoja joita ei VIELÄ ole tullut telkkarista. Kiinnostus lopahti heti alkuun. Tais mennä pari viikkoa ennenkuin sain yhtään mitään katottua ja koko kolmen kuukauden aikana sain yhden sarjan katottua (Schitts Creek) ja puolen kymmentä dokkaria. Lopun kahden kuukauden aikana en ees avannu koko palvelua sen pidämmälle kun katoin mitä sinne on tullut.

Youtube Premium oli kuukauden kesälomalla ilmaisena ja yhtäkään kiinnostavaa Youtube premium ohjelmaa en löytäny. Plussaa siitä että Youtube muuten toimi ilman mainoksia. Ja mä siis käytän perusjuutuubia monta tuntia päivittäin, mutta Premium ei kyllä tuonu siihen mitään uutta.

Pysyttelen Netflixissä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 334
Pointti oli, että jos malttaa käyttää pari minuuttia googlaukseen tai edes imdb-arvioiden lukemiseen ennen kuin aloittaa katselun, voi säästää loppupeleissä melkoisesti aikaa ja hermoja. Netflixin suositukset varsinkin ovat huonoja, eikä niihin kannata hairahtaa sellaisenaan.
No eikös tässä ole sitten se ongelma, että et itse ole antanut yläpeukkua tuotannolle josta pidit ja alapeukkua jos et pitänyt? Aika hyvin ne ehdotukset osuu kohdilleen jos vain itse on jaksanut peukuttaa suuntaan tai toiseen.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
No eikös tässä ole sitten se ongelma, että et itse ole antanut yläpeukkua tuotannolle josta pidit ja alapeukkua jos et pitänyt? Aika hyvin ne ehdotukset osuu kohdilleen jos vain itse on jaksanut peukuttaa suuntaan tai toiseen.
Tuo lainaamasi oli minun kommentti, jonka Jylppy esitti omassa viestissä omanaan. Juuri näiden sekaannusten vuoksi pyysin Jylppyä laittamaan quotet kohdalleen, tai poistamaan virheellisen lainauksen kokonaan, mutta ei nyt oikein tunnu onnistuvan.

Itse aiheesta sen verran, että mm. minä olen arvioinut Netflixsissä alusta lähtien kaiken katsomani. Alunperinhän siellä oli viisiportainen asteikko, jonka kanssa suositukset toimivat hieman nykyistä paremmin. Sittemmin se muutettiin pelkästään peukuttamiseksi ja samalla suositukset huononivat, vaikka Netflix väittääkin että tämä on parempi näin.

Tästä on keskusteltu moneen otteeseen sekä tässä ketjussa, että monella muullakin foorumilla ja yleinen konsensus tuntuu olevan, että Netflixin suosittelualgoritmi on vain paska.

Edit.
Kävin tarkistamassa ja minulla on tällä hetkellä Netflixissä 18.10.2012 lähtien annettuna arvioita tällä tavalla:

Vanhalla tavalla (1-5 tähteä): 1292
Uudella tavalla (peukku ylös/alas): 677

Kaikkea sisältöä en tietenkään ole katsonut Netflixissä, vaan olen arvioinut myös paljon aiemmin vuosien varrella nähtyjä leffoja/sarjoja siinä toivossa, että ne suositukset toimisivat paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 334
Tuo lainaamasi oli minun kommentti, jonka Jylppy esitti omassa viestissä omanaan. Juuri näiden sekaannusten vuoksi pyysin Jylppyä laittamaan quotet kohdalleen, tai poistamaan virheellisen lainauksen kokonaan, mutta ei nyt oikein tunnu onnistuvan.
Katsos niimpä olikin. Noh joka tapauksessa itselläni on nuo suositukset alkanut osua aika hyvin kohdilleen kun on jaksanut tunnollisesti peukuttaa aina kun on kolahtanut. Toki pidin siitä vanhasta prosenttilukemasta enemmän kuin tästä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
385

Itsekkin annoin tähtiä melko tunnollisesti, kun se oli vielä mahdollista ja suositukset osui suhteellisen hyvin kohdilleen. Kun tuo peukkusysteemi tuli, niin käytännössä lopetin arvioimisen. Jos ohjelma todellakin kolahtaa, eli vanhalla systeemillä viisi tähteä niin olen peukun antanut. Suositukset kyllä jossain määrin edelleen toimii, mutta väitän että toimisi paremmin jos olisi vanha malli käytössä. Alapeukkua ei ole tarvinnut käyttää, sillä aika hyvin ihan paskan kaman tunnistaa jo etukäteen ja eipä niitä paljoa omilla suosituslistoilla olekkaan. Jotain ehkä olen luullut huonoksi ja skipannut pidemmän aikaa, mutta joko täältä tai jotain muuta kautta saanut positiivisia palautteita, niin on tullut sitten positiivisesti yllätyttyä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Alapeukkua ei ole tarvinnut käyttää, sillä aika hyvin ihan paskan kaman tunnistaa jo etukäteen ja eipä niitä paljoa omilla suosituslistoilla olekkaan.
Minä olen antanut niitä alapeukkuja ihan vain siksi, kun olen toivonut että vastaavat jäisivät kokonaan pois suosituksista ja tilalle tulisi jotain parempaa. Siitä huolimatta siellä on välillä jotain "Mall Cop" -tason paskaa ja muuta tauhkaa.

Ja se mikä vielä enemmän ärsyttää, on se että palvelu suosittelee jatkuvasti leffoja ja sarjoja jotka on jo aiemmin katsonut ja/tai arvioinut. Ei luulisi olevan vaikeaa lisätä algoritmiin asetusta, ettei se suosittele sellaisia lainkaan, mutta ei vaan onnistu, vaikka tästä(kin) on vuosien ajan annettu palautetta Netflixille. Veikkaan, että joku lisenssisopimus vaatii heitä näyttämään tiettyjä titteleitä suosituksissa riippumatta käyttäjän tekemisistä.

Enkä nyt tarkoita edes sitä "Watch it again" -listausta, vaan näitä arvioituja/katsottuja titteleitä on jokaisessa kategoriassa.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
200

Samaa mieltä. Tähän saisi olla jokin asetus. Veikkaan että aiemmin katsottuja suositellaan sen vuoksi että porukka oikeasti katsoo samoja sarjoja/leffoja useamman kerran..
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Minä olen antanut niitä alapeukkuja ihan vain siksi, kun olen toivonut että vastaavat jäisivät kokonaan pois suosituksista ja tilalle tulisi jotain parempaa. Siitä huolimatta siellä on välillä jotain "Mall Cop" -tason paskaa ja muuta tauhkaa.

Ja se mikä vielä enemmän ärsyttää, on se että palvelu suosittelee jatkuvasti leffoja ja sarjoja jotka on jo aiemmin katsonut ja/tai arvioinut. Ei luulisi olevan vaikeaa lisätä algoritmiin asetusta, ettei se suosittele sellaisia lainkaan, mutta ei vaan onnistu, vaikka tästä(kin) on vuosien ajan annettu palautetta Netflixille. Veikkaan, että joku lisenssisopimus vaatii heitä näyttämään tiettyjä titteleitä suosituksissa riippumatta käyttäjän tekemisistä.

Enkä nyt tarkoita edes sitä "Watch it again" -listausta, vaan näitä arvioituja/katsottuja titteleitä on jokaisessa kategoriassa.
Itse en ole koskaan tajunnut, mitä virkaa koko peukkusysteemillä on. Suosittelut ovat esimerkiksi olleet aina täysin arvottomia, ja olen vain ajoittain käynyt kaikki listat läpi.

Eihän tuolla Suomi-sivulla kovin paljoa kamaa muutenkaan ole kerralla tarjolla.

Jättääkö se sivusto jotakin näyttämättä minulle kaikilta listoilta noiden peukkujen perusteella, vai päteekö tuo tosiaan vain siihen totaalisen turhaan "Suosittelulistaan"?
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
Itselle tuo peukkusysteemi on lähinnä, että muistaa mitä on katsonut. Niin huonossa kuin hyvässä. Mielestäni tuo selkeä ominaisuus puuttuu, että selkeästi näyttäisi, että tämä elokuva on jo katsottu.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Minä olen antanut niitä alapeukkuja ihan vain siksi, kun olen toivonut että vastaavat jäisivät kokonaan pois suosituksista ja tilalle tulisi jotain parempaa. Siitä huolimatta siellä on välillä jotain "Mall Cop" -tason paskaa ja muuta tauhkaa.

Ja se mikä vielä enemmän ärsyttää, on se että palvelu suosittelee jatkuvasti leffoja ja sarjoja jotka on jo aiemmin katsonut ja/tai arvioinut. Ei luulisi olevan vaikeaa lisätä algoritmiin asetusta, ettei se suosittele sellaisia lainkaan, mutta ei vaan onnistu, vaikka tästä(kin) on vuosien ajan annettu palautetta Netflixille. Veikkaan, että joku lisenssisopimus vaatii heitä näyttämään tiettyjä titteleitä suosituksissa riippumatta käyttäjän tekemisistä.

Enkä nyt tarkoita edes sitä "Watch it again" -listausta, vaan näitä arvioituja/katsottuja titteleitä on jokaisessa kategoriassa.
Sitä ei toteuteta siksi, että palvelun sisällön vähyys tulisi tuolloin liian "silmille". Näin varsinkin laatusisällön osalta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Itse en ole koskaan tajunnut, mitä virkaa koko peukkusysteemillä on. Suosittelut ovat esimerkiksi olleet aina täysin arvottomia, ja olen vain ajoittain käynyt kaikki listat läpi.

Eihän tuolla Suomi-sivulla kovin paljoa kamaa muutenkaan ole kerralla tarjolla.

Jättääkö se sivusto jotakin näyttämättä minulle kaikilta listoilta noiden peukkujen perusteella, vai päteekö tuo tosiaan vain siihen totaalisen turhaan "Suosittelulistaan"?
Ei se piilota mitään mistään, mutta suosittelulista elää jossakin määrin sen mukaan. Alla olevassa artikkelissa sitä on selvennetty. Tiivistetysti käyttäjät olivat tutkimusten mukaan niin tyhmiä, että Netflixin aiempi viisiportainen arviointijärjestelmä oli liian vaikea käyttää ja ymmärtää. Lopputuloksena muuttivat sen tähän nykyiseen ylös/alas -sekoiluun, jonka perusteella näytetään joissakin titteleissä niitä "osumaprosentteja" ja tarjotaan suositteluita.

Netflix’s star ratings were personalized, and had been from the start. That means when you saw a movie on Netflix rated 4 stars, that didn’t mean the average of all ratings was 4 stars. Instead, it meant that Netflix thought you’d rate the movie 4 stars, based on your habits (and other people's ratings). But many people didn’t get that.

“That’s not the way people are used to using star ratings on e-commerce ratings” Johnson said. Take Amazon, for instance. “In those contexts, those star ratings are an average.” People assumed Netflix was the same.

This was a problem because people weren’t as motivated to rate titles when they thought they were just a drop in the bucket of all Netflix reviews. They didn’t understand that the more they rated, the better the system would be at understanding their tastes. “People don't intuitively think about it that way,” Johnson said.

So when looking for a replacement, Netflix wanted to make sure that was clear. That’s why Netflix settled on “thumbs up/down," which is widely understood to imply that you are training an algorithm to know what you like, Johnson said.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Ei se piilota mitään mistään, mutta suosittelulista elää jossakin määrin sen mukaan. Alla olevassa artikkelissa sitä on selvennetty. Tiivistetysti käyttäjät olivat tutkimusten mukaan niin tyhmiä, että Netflixin aiempi viisiportainen arviointijärjestelmä oli liian vaikea käyttää ja ymmärtää. Lopputuloksena muuttivat sen tähän nykyiseen ylös/alas -sekoiluun, jonka perusteella näytetään joissakin titteleissä niitä "osumaprosentteja" ja tarjotaan suositteluita.

Ookoo. Eli tarkoituksena on tosiaan vain siis harhauttaa katsojaa katsomaan paskaa "suosittelun" perusteella. Rehellinen systeemihän toteuttaisi arvostelut joko palvelun sisäisesti joka elokuvan kohdalla tai ottaisi ne vaikka IMDB:stä, kuten teen HTPC:ni KODI-ohjelmassa. Jopa ViaPlayssä, joka muuten ihan paska, on tämä toteutettu rehellisesti.

No joo. Tuo on niin puhkijuteltu aihe, ettei siitä sen enempää.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Ookoo. Eli tarkoituksena on tosiaan vain siis harhauttaa katsojaa katsomaan paskaa "suosittelun" perusteella. Rehellinen systeemihän toteuttaisi arvostelut joko palvelun sisäisesti joka elokuvan kohdalla tai ottaisi ne vaikka IMDB:stä, kuten teen HTPC:ni KODI-ohjelmassa. Jopa ViaPlayssä, joka muuten ihan paska, on tämä toteutettu rehellisesti.
No ei nyt sentään ihan niinkään, eli kyllä se yrittää tarjota sieltä sellaistakin materiaalia mikä voisi osua käyttäjän makutottumuksiin niiden annettujen arviointien perusteella. Ikävä kyllä se algoritmi tuntuu olevan aika huono siinä.

IMDB-pisteiden näyttäminen olisi loistava lisä, mutta se saattaisi paljastaa suoraan liian monen tittelin kohdalla, että se Netflixin 97% suositus onkin ihan viturallaan. :D
 
roystered

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.05.2021
Viestejä
519
Viaplayssa näkyi jokaisen tittelin kohdalla IMDB-pisteet. Harmi että kuvanlaatu oli kuraa ja viimeistään yhdistyminen Elisa Viihteeseen pilasi palvelun koska hinta nousi samalla ja Elisa Viihteen tarjonta on kiinnostavaa ainoastaan kotimaisesta viihteestä kiinnostuneille. Esim. itse en kuluta juuri ollenkaan kotimaista viihdettä.

Tietysti Viaplay voi näyttää pisteet täysin avoimesti, koska nehän ei tuota itse mitään. Netflixiltä ei onnistu, koska silloin täytyisi myöntää että on tullut tuotettua 95% kuraa.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 119
Darkin kolmoskausi (Netflixin omaa tuotantoa) tuli katsottua vähän aikaa sitten ja sitä myötä sarja päätökseen. Oli kyllä hyvä, saksalaista aikamatkustusscifiä. Eka kausi vähän tylsä vielä, tuntui hakevan muotoaan mikä tietysti pätee vähän joka sarjan kohdalla, ei Breaking Badkaan vielä ykköskaudella merkittävästi loistanut. Mutta takas Darkiin... Hyvä tunnelma ja hyvät näyttelijät autto paljon ja tää tuntui olevan tekijöidensä visio, eikä mikään markkinoinnin tuottama epämääräinen häröpallo, mitä viihde tätä nykyä harmillisen usein on. Juonessa en vaan pysynyt mukana kun hypittiin ajasta toiseen joten päätin sit keskittyä fiilikseen. Aika fakiiri saa kyllä olla, jos ekan katselukerran jälkeen ymmärtää koko kuvion täysin.
 
Liittynyt
12.06.2018
Viestejä
342
Tytär poikkesi käymään ja aikoi katsoa netflixistä omalla tunnuksellaan jotain castaamalla sen meidän tv:n sisäiseen chromecastiin. Juu ei. Netflix vaatii, että myös tv:ssä tarttis kirjautua netflixiin. Siis oikeesti? Miten kukaan voi pilata castaamisen noin? Ihan järjetöntä.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 837

Sovelluksesta voi castata myös netflix sovellukseen. Olikohan nyt valittu se kohteena eikä chromecast?
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054
Tietysti Viaplay voi näyttää pisteet täysin avoimesti, koska nehän ei tuota itse mitään. Netflixiltä ei onnistu, koska silloin täytyisi myöntää että on tullut tuotettua 95% kuraa.
Hyvin pienimuotoista toki Netflixin tuotantoon verrattuna ja aika ruotsikeskeistä, mutta ei voi sanoa ettei tuottaisi mitään (ja IMDB-pisteet näkyy näissäkin):

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 055
Tietysti Viaplay voi näyttää pisteet täysin avoimesti, koska nehän ei tuota itse mitään. Netflixiltä ei onnistu, koska silloin täytyisi myöntää että on tullut tuotettua 95% kuraa.
Myös Primevideossa löytyy imdb-pisteet ja viaplaylla on kans "original"-tuotantoa imdb-pisteineen.
Näyttökuva 2021-8-15 kello 23.28.03.png
 
Liittynyt
12.06.2018
Viestejä
342
Sovelluksesta voi castata myös netflix sovellukseen. Olikohan nyt valittu se kohteena eikä chromecast?
No enpä nähnyt tyttären ruudulle. Isoilla foorumeilla sanottiin, että netflix tukee android-tv:n suuntaan vain tuota sovellusvaihtoehtoa castauksessa, ja vaatii vielä että tv:ssä ja puhelimessa on kirjauduttu samoilla tunnuksilla. Ja ilmeisesti sama ongelma on uudessa Chromecast with Google TV:ssä. Ihan ei ole netflixillä ymmärretty castauksen perusjuttuja näemmä.

Pitäkööt tunkkinsa. Otettiin vanha Chromecast v2 esille.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
810
Tytär poikkesi käymään ja aikoi katsoa netflixistä omalla tunnuksellaan jotain castaamalla sen meidän tv:n sisäiseen chromecastiin. Juu ei. Netflix vaatii, että myös tv:ssä tarttis kirjautua netflixiin. Siis oikeesti? Miten kukaan voi pilata castaamisen noin? Ihan järjetöntä.
Miksi kukaan castaisi, jos kerran tv sisältää myös Netflix-sovelluksen? Ihan järjetöntä.
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
197
Miksi kukaan castaisi, jos kerran tv sisältää myös Netflix-sovelluksen? Ihan järjetöntä.
Kyllä minä monesti castaan jos sattuu puhelimessa olevan valmiina jo auki joku mielenkiintoinen video, paljon helpompaa ja nopeampaa kuin alkaa käynnistää sovellusta televisiosta ja hakea se käyttöliittymän kautta uudestaan. Kuulostaa kyllä todella huonolta viritelmältä Netflixin puolelta jos ei voi normaalisti castata.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
385
Ei se piilota mitään mistään, mutta suosittelulista elää jossakin määrin sen mukaan. Alla olevassa artikkelissa sitä on selvennetty. Tiivistetysti käyttäjät olivat tutkimusten mukaan niin tyhmiä, että Netflixin aiempi viisiportainen arviointijärjestelmä oli liian vaikea käyttää ja ymmärtää. Lopputuloksena muuttivat sen tähän nykyiseen ylös/alas -sekoiluun, jonka perusteella näytetään joissakin titteleissä niitä "osumaprosentteja" ja tarjotaan suositteluita.

Tuon vanhan tähtijärjestelmän käyttö oli mielestäni ihan selkeästi selitetty ja mielestäni parempi kuin joku IMBD-arvosana. Vaikka ne oli arvauksia, niin omalla kohdalla niissä harvemmin oli niin suurta hajontaa. Olen melko varma että IMDB:stä löytyy lukuisia nimikkeitä jotka on saanut hyvän arvosanan, mutta ei voisi itseäni vähempää kiinnostaa. Netflix olisi antanut näille arvauksena keskiarvoa huonomman arvosanan. Toki se ei vastaa koko maailman mielipidettä, mutta muilla se olisi tietysti ollut korkeampi.

Muistelen vaan että tuo peukkusysteemi tuli aika pian sen jälkeen, kun porukka antoi jollekkin naiskooomikolle yhtä tähteä (joku masinointi). Nyt vasta kuulin ensimmäistä kertaa tuosta, että ihmiset ei olisi osannut sitä käyttää.
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Miksi kukaan castaisi, jos kerran tv sisältää myös Netflix-sovelluksen? Ihan järjetöntä.
Aina castaan kaiken televisioon, puolet helpompaa selata valikoimaa puhelimella kun telkan kaukosäätimellä. YouTubesta puhumattakaan, kun haulla hakee ja saa läiskittyä videoita jonoon helposti.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 119
Sain katsottua Harlan Coben's The Stranger -minisarjan. Tuntematon nuori nainen kertoo miehelle salaisuuden tämän vaimosta ja siitä alkaa purkautua kaupungin salaisuuksien vyyhti. Ihan hyvä jännäri, tykkäsin, joskaan en lopusta.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 855
Jotenkin käsittämätöntä et Beckett (ihan laadukkaan oloinen ja pääosin uskottava trilleri) sekä Sweet Girl (juonessa aivan käsittämättömiä aukkoja ja epäuskottavuuksia) molemmat ovat saaneet suunnilleen samat imdb pisteet. Becketille kyllä ihan suositus, Sweet Girlille oikeastaan ainoa plussa siitä, että 4k HDR näytti hienolta.
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
197
Onkos muilla esiintynyt bugia Netflixin LG:n tv-appiksessa, että jos on laittanut videon pauselle ja tv:n näytönsäästäjä on aktivoitunut, niin heti kun kosket kaukosäätimeen ja tv:n näyttö taas aktivoituu niin video lähtee itsestään pyörimään. Todella ärsyttävää jos on pysäyttänyt videon ja vahingossa pikkusenkaan koskee kakeen tai heittää vaikka paidan sohvalle niin video lähtee heti pyörimään. Vai onko tämä joku ääliömäinen ominaisuus jota Netflix tykkää aina välillä viljellä milloin mihinkin?
 
TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 309

Ihan sama täällä, mutta olen ajatellut että kyseessä on ominaisuus eikä bugi.

Liittyen jotenkin siihen kun kaukosäätimessä on peräti erikseen Netflix nappi, niin Netflix käytöstä on tehty muutenkin virtaviivaisempaa.
 
Niin voi olla. Minusta kyllä aivan älytön idea ja pitäisi ainakin saada kytkettyä pois päältä.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Oli kyllä loistava leffa tuo The Witcher: Nightmare of the Wolf, ainut vaan että ois saanut olla pidempi, 83min jäi vähän lyhyeksi. Sitä en kyllä ymmärrä että miksi tätä kutsutaan anime-elokuvaksi, itse käsitän niin että anime tarkoittaa tietynlaista japanilaista animaatiota, tämä leffa puolestaan oli mielestäni ihan perus animaatioelokuva.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 378
^Piti juuri kommentoisa samaa leffaa, että omasta mielestä oli aika heikko tekele. Animaation laatu ja osa tarinaa oli ihan ok ja paikoin oikein hyvääkin, mutta se liian yliampuva ja jatkuva ADHD räime ja lentely ei kyllä ollut millään tavalla omaan mieleen. Eikä mielestäni edes Witcheriä ja ilman Witcher nimeä olisi jäänyt katsomatta. Ja 83 minuuttia tätä aiheutti kyllä jatkuvaa kelloon tuijottelua "kauanko tämä vielä kestää". Vaikkeivat ihan verrattavia olekaan, niin Castlevaniasta pidin enemmän.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 707
Tytär poikkesi käymään ja aikoi katsoa netflixistä omalla tunnuksellaan jotain castaamalla sen meidän tv:n sisäiseen chromecastiin. Juu ei. Netflix vaatii, että myös tv:ssä tarttis kirjautua netflixiin. Siis oikeesti? Miten kukaan voi pilata castaamisen noin? Ihan järjetöntä.
Huomasin tämän saman. Piti sitten kirjautua ulos TV:sta ja mennä omilla tunnareilla. Se oli sitten aivan sama katsoa sen TVn kautta suoraan.

Olisin halunnut pitää siellä vanhempien tunnukset mutta katsoa omilla omaa sarjaa, että tieto päivittyy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Mä en seuraa mitään urheilulajeja, kilpailuja tai visailuja.
Mutta yhtä seuraan: Battlebots.
Eli tuli joskun suomen telkustakin nimi oli silloin Robotwars.

Eli ihmisten rakentamat robotit kisailee keskenään. Oon kyllä koukuttunu tohon ihan täysillä. Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkia virityksiä ihmiset keksii vihollisen lyömiseks ja kuinka ennakkosusikkikin saattaa mokata tai jotain hajota.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Onpas muuttunut typeräksi Netflixin käyttöliittymä tabletissa. Jos klikkaa jotain sarjaa/leffaa, niin sen tiedot aukeavat näkymään, jossa on 2/3 osaa tyhjää reunoilla ja tietoja vain keskimmäisessä kolmanneksessa. Mitähän kohderyhmää tämä muutos palvelee? Vissiin niitä 30 henkilöä, jotka käyttävät tablettia pystyssä?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 185

Aikas moni taitaa selailla kännykällä ja sit siitä pistää telkkariin pyörimään, mutta kuitenkin on taas hölmösti UI päivitetty...
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Aikas moni taitaa selailla kännykällä ja sit siitä pistää telkkariin pyörimään, mutta kuitenkin on taas hölmösti UI päivitetty...
Selatkoon kukin millä haluaa, mutta kyllähän se olisi helppo tunnistaa, että onko käyttäjällä näyttö mihin suuntaan kädessä ja sen mukaan voisi sitten vaihtaa sitä leiskaa. Näin toimivat kaikki muutkin palvelut ja webbisivut, mutta Netflix veti laiskana sieltä missä aita on matalin.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
288
Battlebotsia oli mukava seurata, kun joku uppasi kerran kokonaisia jaksoja youtubeen. Nuo hävisivät sitten yhtä nopeasti kuin tulivat, mutta saisivat löytää tiensä Suomenkin striimauspalveluihin,
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
288
Ai perkele, eipä tullut aiemmin tarkistettua. :rofl2: Luulin aiemman keskustelun olleen vain pientä offtopiccia, mutta olipahan positiivinen ylläri meikäläiselle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Mä en seuraa mitään urheilulajeja, kilpailuja tai visailuja.
Mutta yhtä seuraan: Battlebots.
Eli tuli joskun suomen telkustakin nimi oli silloin Robotwars.

Eli ihmisten rakentamat robotit kisailee keskenään. Oon kyllä koukuttunu tohon ihan täysillä. Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkia virityksiä ihmiset keksii vihollisen lyömiseks ja kuinka ennakkosusikkikin saattaa mokata tai jotain hajota.
Battlebots iski myös itselle ja oli mukava katsoa molemmat kaudet putkeen. Ihan hyvin olisivat voineet jokaisenkin matsin näyttää kun ensimmäisessä kaudessa ei edes kovin montaa jaksoa ollut. 2-kausi olikin sitten mielenkiintoisempi kun osanottajiakin oli huomattavasti enemmän.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Hit & Run oli ihan ok. Alussa ehkä vähän hidastempoinen mutta siitä se lähti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 448
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom