KTM 790 Duke tuli hankittua

2018 ja 21tkm. Tuohon on sähköinen huoltokirja, mutta täytyy joskus perehtyä, että mitä numeroita täytyy syöttää, että sinne huoltokirjaan pääsee. Toki paperitkin on tehdyistä vuosihuolloista.
Matkustajan kahvan jo ruuvailin pois, kun sille ei ole oikein käyttöä. Tulee vaan yksin ajettua. Matkustajan jalkatapit lähtee myös jossain vaiheessa hieman myöhemmin. Ja täytyy vaihtaa takapenkin tilalle se muovinen osa. Minusta omaan korvaan äänet oli "liian hiljaiset" jostain syystä, niin db-killeri lähti. mielestäni siis riittävän maltilliset äänet nytkin.
KTM on saanut tuosta 800cc moottorista hyvän. 105hv jo ihan riittävä teho omaan käyttöön ainakin. Äänet voisi kuulosta V2 moottorilta, vaikka onkin vaan rivi 2. Alustasta tuntuu uudelta, mutta noissahan on ihan perus alusta vaan.
Pienenä puutteena rekisterikilpeä voisi taivuttaa hieman viistompaan? Tai tarkemmin tuota kilpitelineen kulmaa, joka ei ole säädettävä. On vaan sen verran paksua rautaa, että ei taivu tuosta vaan. Eli kilpiteline pitäisi ensin irrottaa ja vääntää jollain työkaluilla varmaankin?
Toki sen kilven voisi kai noinkin "hassusti" pitää, jos siihen on joku sääntö olemassa?
Pirelli Diablo Rosso 4 takarengas alkaa olla melko kulunut, niin täytyy siihen ostaa uusi. Eteen mulla olisi jo uusi Bridgestone S21.
Tuo rengas olisi yksi vaihtoehto, 164€.
Tai sitten samaa sarjaa joskus alle tulevan eturenkaan kanssa, 137€.
Moottoripyörän Bridgestone -renkaat Battlax S21 180/55 ZR17 73W Takarengas edullisesti ja varastossa 1001Renkaat -sivuilta · Ilmainen lähetys · Tilaa helposti ja nopeasti.
www.1001renkaat.com
Tuohon on joku tarrasarja laitettu, eli hieman massasta poikkeava. Tuossa ilmeisesti se alkuperäinen ilman teippejä.
Author Alan Cathcart got a chance to take a spin on the 790 Duke prototype a few weeks before KTM officially unveiled it at the EICMA.
www.cyclenews.com
Kaasu tuossa on melko herkkä ja Sport tilassa vähän vielä herkempi ilmeisesti. Ohjausiskari löytyy. Ja Track asetus, jota en vielä kyllä yhden ajon jälkeen kunnolla osaa käyttää. Pyörä on myös kevyt.