Mitä et enää siedä videopeleissä?

[maaco]

Pelit, joita pitää pelata paljon että pelikokemus muuttuu hyväksi. Sanotaan nyt vaikka Need For Speedit. Et pärjää, ellet grindaa rahaa ja osta parempaa autoa ja rekkakuormaa osia. Heatia tässä pelannut, ja turhautuminen on taattua kun pari poliisia on perässä ja et vaan pääse karkuun.

 

[Eletrix]

Pelit, joita pitää pelata paljon että pelikokemus muuttuu hyväksi. Sanotaan nyt vaikka Need For Speedit. Et pärjää, ellet grindaa rahaa ja osta parempaa autoa ja rekkakuormaa osia. Heatia tässä pelannut, ja turhautuminen on taattua kun pari poliisia on perässä ja et vaan pääse karkuun.

Omasta mielestä taas juuri tuo on noiden pelien suola.
Parasta antia aloittaa paskalla autolla ja edetä siitä eteenpäin.
Jäänyt ne nfs:t pelaamatta missä aloitetaan heti jollain ferrarilla.

 

[perato]

-Ylipäätään open world pelit, tai kuinka tänäpäivänä tosi monesta pelistä pitää väkisin vääntää se open world. Se järkevän kontentin tekeminen ei näytä olevan niin helppoa kehittäjille, eikä tilannetta ainakaan helpota että pelistä täytyy väkisin ilman mitään pätevää syytä saada taas yksi open world jonka maailma on täynnä markkereita ja tekemistä sadoiksi tunneiksi. Ihan rehellisesti itselle on nykyään tullut jo hieman ikävä niitä tiiviitä 10-15h pelejä jotka jopa jaksoi pelata läpi. Monen pelin mekaniikat eivät kuitenkaan enää kehity tai muutu miksikään tietyn pisteen jälkeen joten se samantahkoaminen alkaa kyllästyttää ja peli jää kesken. Nuo lyhyemmät pelit saivat vielä jätettyä sen pienen nälän että joko tämä tähän loppui, olisihan tätä voinut pelata vielä vähän enemmänkin. Jos tälläisen open world eepoksen jaksaa koluta läpi niin ei todellakaan tee mieli kyllä aloittaa alusta.

Kieltämättä ollut jo pitkään vähän samaa fiilistä, mietin että miks tämä Crysis 2 iski muka aikanaan niin kovaa, ja yks syy oli nimenomaan tuo. Tuolloin tykästyin monesta muustakin lyhyemmästä ja napakammasta pelistä ja opin nauttimaan jotenki yksinpeleistä ihan eri tavalla.

-Tutoriaali pop upit. Ei hyvää päivää kuinka näittenkin tekeminen on niin vaikeaa. Kiva että pelit kertoo kuinka mekaniikat toimii, KERRAN. Se että samasta jutusta pitää jokaikinen kerta muistuttaa ei ole enää niin kivaa, varsinkin kun ohje peittää puolet ruudusta. Ja jos menet ja otat tutoriaali popupit pois päältä, peli ei enää kerro sulle niistä uusistakaan mekaniikoista mitään etkä sitten välillä tiedä mitä pitää tehdä tai kuinka tietty asia toimii. Myös ne tutoriaalit jotka pakottavat laittamaan sen paidan päälle ja pitää pelaajaa tuttisuisena vauvana jolle pitää suurinpiirtein kertoa mihinkä päin sitä tattia/hiirtä pitää nyt liikuttaa jotta saat sen paidan laitettua ovat niin ärsyttäviä.

Keinotekoinen interaktio jonka vois hoitaa lyhyellä skriptatulla animaatiolla. Jos pelissä on tasan yksi kohtaus jossa hahmo tippuu reunalle videon saattelemana, niin en välttämättä tarvis sit siihen videon jatkoksi jotain "press M1 to move left hand, press M2 to move right hand, press shift to move feet" tyyppistä kohtaa, vaan se sama video ois voinut hoitaa ton. Eri asia sit jos sulava toiminta loppuu videoon, joka joskus myös ärsyttää.

-Multiplayer puolella mentaliteetti että kaikkien pitää saada niitä onnistumisen tunteita jatkuvasti. Pelaamalla ja turpiin ottamalla ne kokeneetkin pelaajat ovat oppineet pelaamaan peliä, eivät minkään sääli mekaniikan avulla.

Itellä taas jäänyt moninpelit oikeastaan kokonaan ns. matchmakingingien myötä. Ei vaan jaksa sitä, että se arpoo sieltä jonku porukan jota ei oo koskaan tavannut ja sit kaikki pelaa peliä eri asenteella ja taidolla. Jotain Dotaa pelaisin vieläkin jos kaikki pelais aina edes omassa tiimissä samalla letkeällä hengellä ku itekki, vaan ku aina siellä on joku jonka kassit on heti rusetilla jos ei tehä niinku hän tahtoo tai ei pelata niinku internationalissa. Matchmakingilla pyritään kovasti tuota tasotusta luomaan, mutta ei sillä oo meikästä väliä onko tasot aina niin justiinsa jossain ryhmäpelissä kuin se, että kaikilla on hauskaa. Jossain 1v1 pelissä on sit ihan hyvä, ettei koko ajan joudu pelaamaan jotain ammattilaista vastaan, kun niissä tulee monesti ihan fysiikan lait vastaan(en ikinä paina nii paljoa näppäimiä starcraftissa ku nopeimmat, saati opi kaikkia hahmojen erityiskykyjä).

 

[Xiyng]

Samaa vaivaa myös esim. Last of us 2 jossa haettiin jonkinlaista realistista otetta tarinaan mutta sitten taas kymmenittäin jotain random asemiehiä lahtaillaan. Hohhoi, pelinkehittäjien pitäisi näihin tarinankerronnallisiin peleihin keksiä joku muu pelimekaniikka kuin se Doomista otettu.

Sanopa muuta... Viime kädessä aika vähän tulee eri pelejä pelattua, joten ei hirveästi ole muissa peleissä tullut huomattua samaa, mutta eka The Last of Us kärsi omalla kohdallani ennen kaikkea tästä immersion rikkoutumisen kautta, ja kakkosta ei ole edes tehnytkään mieli hankkia ykkösen pettymyksen jälkeen. Asiaa ei auttanut sekään, että taistelu ei pelissä yksinkertaisesti ollut huippuhauskaa, vaikkei siinä tainnut sinänsä mitään vikaakaan olla. Pelin pituus myös osaltaan korosti tätä tappopuolta entisestään. Useimmissa peleissä tämä ei ole minua häirinnyt, mutta useimmat pelit eivät yritäkään käsitellä asioita niin uskottavasti. Toki moni muukin peli voisi kyllä hyötyä siitä, jos tolkuttomalle tappamiselle löytyisi vaihtoehtojakin.

 

[kolistelija]

Pelit, joita pitää pelata paljon että pelikokemus muuttuu hyväksi. Sanotaan nyt vaikka Need For Speedit. Et pärjää, ellet grindaa rahaa ja osta parempaa autoa ja rekkakuormaa osia. Heatia tässä pelannut, ja turhautuminen on taattua kun pari poliisia on perässä ja et vaan pääse karkuun.

Itselläni on mennyt täysin päinvastaiseksi. Peli joka ei palkitse etenemisestä jää ensi testin jälkeen nykyään poikkeuksetta yhteen pelikertaa. Niin kauan kun mekaniikka on kunnossa niin että pelaaminen toimii alun "köyhyydessä", otan kymmenen kertaa kymmenestä mielummin pelin jossa saa nähdä vaivaa ja huomata omien taitojensa ja pelimaailman resurssien paranevan.

Ehkä suurin pettymys koskaan oli Elder Scrolls Online kun se muuttui kaiken tasapäistäväksi roskakasaksi joskus vuosia sitten. Ihan sama mitkä kamat päällä ja missä päin pelimaailmaa huitelet, koskaan ei tule tukkaan ja kehittyessä ainoastaan ruudulla olevat numerot muuttuvat vihujen ollessa silti yhtä helppoja.

 

[venalaine]

Itse olen tässä viimeaikoina pelannut paljon Swithillä, kun sellaisen menin hankkimaan taloon joululahjaksi. On tullut pelattua mm. Metroid Primeä, Mario Kart 8 deluxea ja Donkey Kong Tropical Freezea. Graafisestihan nämä eivät tietenkään vedä vertoja esim. PS5 tai teho PC:n peleille, mutta pelaaminen on hauskaa. Näitä pelejä pystyy pelaamaan hyvin vaikka vartin pikapeleinä tai sitten tunteja putkeen. Kivasti tässä on tavoittanut taas ainakin osan siitä pelaamisen hauskuudesta, mikä oli läsnä lapsena Nintendoa pelattaessa.

 

[CainLucian]

Nuorempana tuli pelattua paljon Mortal Kombat, Tekken 1-3 ja muita mätkintäpelejä. Nyt en siedä niitä yhtään. Yritetty on pelata, mutta ei vaan pysty keskitymään näihin peleihin yhtään.

 

[venalaine]

Itselläni kyllä on tullut mätettyä jonkin verran Street Fighter V:tä (PS4 versio) ja nyt Switchillä harjoitellut Super Smash Bros Ultimatea. Tuota sarjaa en ole ennen pelannut, niin alkuun aika hämmentävää menoa, mutta hauskaa kyllä. Ekat Mortal Kombatithan ne oli ala-asteella kovinta mitä on, mutta nämä sarjan uusimmat osat eivät ole enää napanneet. Myöskään uudet Tekkenit ja Virtua Fighterit eivät ole oikein herättäneet minkäänlaisia tunteita. Lämpimiä muistoja kylllä Virtua Fighterin arcadeversioista, kun penskana kävin hävisin aina lauantaisin vähät markkani koneeseen, kun sellainen yhdessä lähikahvilassa nökötti. Aika hämmentävä paikka tuollaiselle pelille näin jälkikäteen ajateltuna.

 

[Janishell]

Virtua Fighter 2 oli ainoa 3D mätkintä mitä olen jaksanut mätkiä, kaikki muut 3d mätkinnät on ollut paskaa.

 

[venalaine]

No itse olen kyllä ihan onnistuneita tekeleitä löytänyt vuosien varrella esim. Soul Calibur, Dead or Alive ja Street Fighter sarjoista, vaikka näistä kaikki muut paitsi viimeisenä mainittu ovat jääneet aika vähälle peluulle. Näistä tunnetuista Tekken on itselleni sellainen, mihin en ole oikein koskaan päässyt sisään, mutta monellehan taas juuri se on se paras ja kaunein the tappelupeli. Makunsa kullakin.

 

[armas]

Lisälevyjatko-osat.

 

[Raxama]

Vähän omaa lista, tästä voisi kyllä kirjoittaa vaikka kuinka pitkän romaanin

-Täälläkin jo monesti esille tulleet open world pelit jotka ovat vain sitä karttamerkkien täyttämää viidakkoa. Iso osa miksi Zelda BOTW uppoaa itselle niin kovaa on juurikin se että peli antaa pelaajan löytää asiat itse ja tutustua näin siihen maailmaan. Huvittavin peli mikä tullut vastaan asian suhteen on AC Odyssey, tässähän voit valita että otatko markkerit vai haluatko itse löytää jutut. Kuitenkin kun pääset tarpeeksi lähelle kohdetta peli "pakottaa" kaivamaan sen taika kotkan takataskusta jolla sitten pitää zoomailla ja paikallistaa se yksi mätä omena sieltä omenapuista.

-Ylipäätään open world pelit, tai kuinka tänäpäivänä tosi monesta pelistä pitää väkisin vääntää se open world. Se järkevän kontentin tekeminen ei näytä olevan niin helppoa kehittäjille, eikä tilannetta ainakaan helpota että pelistä täytyy väkisin ilman mitään pätevää syytä saada taas yksi open world jonka maailma on täynnä markkereita ja tekemistä sadoiksi tunneiksi. Ihan rehellisesti itselle on nykyään tullut jo hieman ikävä niitä tiiviitä 10-15h pelejä jotka jopa jaksoi pelata läpi. Monen pelin mekaniikat eivät kuitenkaan enää kehity tai muutu miksikään tietyn pisteen jälkeen joten se samantahkoaminen alkaa kyllästyttää ja peli jää kesken. Nuo lyhyemmät pelit saivat vielä jätettyä sen pienen nälän että joko tämä tähän loppui, olisihan tätä voinut pelata vielä vähän enemmänkin. Jos tälläisen open world eepoksen jaksaa koluta läpi niin ei todellakaan tee mieli kyllä aloittaa alusta.

-Monesti kuulee puhuttavan nykyisten pelien kovista tuotantokustannuksista ja sen takia ei uskalleta ottaa turhia riskejä. Tämä aiheuttaa ylipäätään sen että pelit ovat sitä samaa puoli valmiiksi pureskeltua tauhkaa mitkä eivät oikein tunnu miltään. Joka pelissä pitää olla se pakotettu hiippailukohtaus vaikka pelin mekaniikkoja ei ole rakennettu näitä varten, sitten pitää olla paljon sivutehtäviä jotka eivät istu peliin mitenkään, vähän ihmissuhde draamaa jne jne.

Open world on itellekkin vähän kirosana nykysin. Ubisoft on sellanen lafka et siitä on erittäin kiva puhua paskaa ja ihmetellä et kuinka mielikuvituksettomia teoksia ne saa puskettua ulos kun teemaks ollaan kuitenkin valittu sellasia juttuja et potentiaalia olis vaikka mihin. Loppupeleissä se on vaan samaa kamaa pikkasen eri pelimekaniikoilla, kartta on täynnä markkereita ja täysin merkityksetöntä sivutekemistä joka alkaa toistaa itteään nopeasti ennätysnopeasti, eikä siinä tarinassa tai päätehtävissäkään usein mitään kehuttavaa ole kun samaa ateriaa ollaan lämmitelty uusiks jo Assassin's Creed 2 ja Far Cry 3 ajoilta. Tähän on onneks jo nykyään ruvettu heräämään, eikä AC Valhalla tai Far Cry 6 saanut kovinkaan mairittelevia kehuja mistään suunnasta. Menihän siinä yli kymmenen vuotta, mut parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Ubisoft nyt ei kuitenkaan ainut lafka ole mikä tohon syyllistyy. Sonyn viimevuotinen yksinoikeuskaarti oli pitkälti Horizon Forbidden West ja God of War Ragnarök. Molempia yhdistää se, että kumpikaan ei todellakaan mitään pyörää keksinyt uudelleen, vaan oli kirjaimellisesti lisää sitä samaa mitä edellisosat tarjoili. Joillekkin tää on toki täysin fine, mutta mun mielestä tossa on tuloksena sellanen hajuton ja mauton jatko-osa jossa ei oo uskallettu ottaa yhtäkään riskiä mihinkään suuntaan, vaan sen sijaan tarjoillaan tuttua ja turvallista markkinatestattua höttöä joka on ihan sinänsä ok pelattavaa, mut itelle herää vaan vahvasti sellanen fiilis et pelasin tän saman pelin jo ekan osan yhteydessä. Molemmat noista on kuitenkin enempi vähempi open worldeja niin siinä löytyy sit taas yhtäläisyyksiä muihinkin saman "genren" peleihin joka vahvistaa tota tunnetta entisestään, helposti tulee sellanen olo et eiköhän tää oo jo nähty useempaankin otteeseen ja löytyy mielenkiintosempaakin pelattavaa. Samasta syystä odotukset tota Spider-Man 2 kohtaan laski aika huomattavasti kun eiköhän sekin omalla kohdalla pääse kokemaan saman kohtalon.

Ite jokseenkin uskon et tossa on suhtkoht vahva korrelaatio ton kehityksen kallistumisen ja pelien paisumisen välillä. Paisumisella tarkotan nyt siis just tota et pakotetaan se open world siihen mukaan ja lyödään se kartta niin täyteen tekemistä, ettei edes pysähdytä miettimään et pitäskö panostaa laatuun määrän sijasta. Lopputuloksena on sit usein itteensä toistavia aktiviteetteja ja sivutehtäviä pilvin pimein, jonne ehkä saadaan ripoteltua jotain mielekästäkin pienissä määrin, mut se sit jätetään täysin pelaajan vastuulle ettiä sieltä tuhannen fetch questin joukosta se mielekkäämpi tekeminen. Tossa ylempänä oli aika hyvä analogia liittyen tohon Dying Light 2:een, horisontaalisesti about atlantin kokonen lätäkkö, mut syvyyttä löytyy sen 2cm lukuunottamatta muutamaa poikkeusta. Koitin tuotakin pelata julkasun nurkilla, mutta aika nopeasti tuli todettua et niin, tämähän kompastuu just niihin samoihin asioihin mihin 99% länsimaalaisista open worldeista astuu. En tiedä onks se joku nykynen filosofia kehitykseen liittyen et kun kulut ja etenkin kehitysaika on räjähtänyt käsiin (verratkaa vaikka PS2/PS3 genin julkasutahtia nykyseen) niin siihen yhteen peliin oikeasti tarvii änkeä sitä sisältöä niin paljon et voidaan pullistella postauksilla et löytyy muuten sadoiks tunniks tekemistä.

Oishan se kyllä tästä kuvasta jo pitänyt arvata mitä tuleman pitää. En tiedä muista mut mulle lupaus siitä et 100% läpäsy vaatii 500h samaa peliä samoilla mekaniikoilla aiheuttaa sellasen reaktion et mä tiedän suorilta et A) en ole käyttämässä edes sataa tuntia siihen ja B) siellä on joku hessu vaan ripotellu kartalle asioita, eikä oo mitenkään realistista et koko 500h olis oikeasti mielekästä tekemistä.

Toki joo, ei se open world automaattisesti tarkoita et se peli on huono. Toi mainittu BOTW on ihan ok esimerkki siitä et kartassa voi olla lääniä, mut hyvä ois jättää pelaajan löydettäväks aika iso osa ihan ilmankin niitä markkereita. Noissa Ubisoftin yms länkkäreiden tekeleissä kun kuitenkin uupuu ihan kokonaan se löytämisen ilo. Juurikaan mihinkään siistiin et törmää vahingossa, vaan todennäkösesti se on merkattu karttaan ja peli korkeella mahollisuudella pitää huolen siitä et mitään ei mene ohi. Yks viime vuoden lemppareista itelle oli Elden Ring joka on aika paljon inspistä ottanu just tosta Zeldasta. Kartassa ei näy mitään muuta merkkejä kun Gracet (aka bonfiret jos soulsit tuttuja) ja pelaajan asettamat markkerit. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tunnistamaan tiettyjä "merkkejä" kartasta ja niistä pystyy päättelemään missä esim. luolastot ja kartan palaset löytyy, mut siinäpä oikeastaan se. Elden Ring ei myöskään ihan hirveesti opasta pelaajaa löytämään mitään, vaan siinä ollaan tyydytty siihen ratkasuun et tutkimalla löytää jos löytää, jos ei löydä niin sit ei löydä. Siinä tuli useempaan otteeseen just sitä löytämisen iloa kun kävikin tsekkaamassa nurkassa jonkun arkun joka veikin kokonaan uudelle alueelle, mitä ei vaan yksinkertaisesti saa siitä et avaa sen pelinsisäsen kartan, lyö merkin valmiiks asetetun kuvakkeen päälle ja seuraa minimappiin piirrettyä reittiä sinne.

Sit yks mikä rassaa open worldien lisäks on trendien jahtaaminen. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa noi männävuosien Battle Royalet. Siellä oli EA ja Ubisoft paskasine näppeineen heti suht jälkijunassa änkemässä apajille kun tajuttiin et tässähän on rahaa kiinni. Nykypäivänä esimerkkinä on varmaan se kun Capcom ryhdistäyty ja alko tekemään hyviä pelejä RE2 Remaken, RE7 ja RE8 myötä ja herätti ton suht kuolleen Survival Horror genren takas eloon, vaikka Evil Within 1 ja 2 oli sitä happikoneessa jo pari vuotta aikasemminkin pitänyt jos miettii AAA-puolta eikä indieitä (etenkin 2 on näistä hyvä). Nyt sit parin kk sisällä on tullu/tulossa Callisto Protocol joka on sellanen definitely not-Dead Space joka kuitenkin omasta mielestä lässähti aika pahastikkin naamalleen combattinsa ja level designin puolesta, vaikka tälläkin olis potentiaalia ollu vaikkapa mihin. Samalla EA julkasee tällä viikolla ekan Dead Spacen remaken joka oikeasti näyttää toistaseks myös todella hyvältä, et sen suhteen ei valittamista ole. Capcomilta tulee maaliskuussa RE4 Remake ja Konamikin heräs henkiin kuolleista kun kuuli et on rahaa jaossa ja julkisti Silent Hill 2 Remaken tossa viime vuoden puolella. Ei mulla sinänsä valitettavaa asiaan ole jos kaikki pelit on oikeasti hyviä remakeja, mut on tässä selkeästi tollasta trendinjahtausta taas ilmassa. Noi on toki myös sellasia projekteja et niillä vähän kartotetaan et onko kiinnostusta täysin uusille peleille, vaikkakin Silent Hillistä julkistettiin samalla rykäyksellä ööh, ainakin kaks täysin uutta peliä. Tuntuu ehkä vähän hölmöltä genren fanina valittaa asiasta, nyt kun vihdoin monen vuoden jälkeen saadaan edes jotain, mutta jotenkin toivois vähän erilaista suuntaa kun pelkästään noita remakeja.

Mut eniten ehkä tosiaan harmittaa AAA-studioiden haluttomuus ottaa yhtään minkäänlaisia riskejä tai kokeilla mitään pikkasen oudompaa. Toki syyt on selvillä ja indiepuolella on sit vähän erikoisempaa kamaa tarjolla, mut ei se sitä harmitusta poista et kaikki isomman kaliiberin julkasut on aika tasapaksua valmiiks pureskeltua massaa.

 

[armas]

Jos open world on kirosana, niin onko putkijuoksu parempi?

 

[Kasikaks]

Komboja. En lapsena pelannut konsoleilla, niin kombot ei ikinä uponneet selkärankaan. Nytkin monessa suositussa konsolipelissä pitäisi hallita näitä. Pelaamatta jää…

 

[perato]

Jos open world on kirosana, niin onko putkijuoksu parermpi?

Joskus on. Mutta oikeasti ne vaihtoehdot ei ole jokotai, vaan sieltä väliltäkin löytyis varsin hyviä esimerkkejä miten pelejä voidaan toteuttaa. Monet immersive simit on esimerkiksi varsin hyviä esimerkkejä siitä.

 

[m0j0]

Ehkä vähän offtopikki mutta useimmiten uusien AAA-pelien hinnoittelu tökkii. Esim. Squire Enixin tuleva Forspoken-peli steamissä ennakkoon 79,90 euroa perusversio ja deluxe 104,90. Ei nyt edes ole ostolistalla ja aina on alet mutta mitenkä vain ovat päätyneet tuollaiseen hintaan.

 

[perato]

Ehkä vähän offtopikki mutta useimmiten uusien AAA-pelien hinnoittelu tökkii. Esim. Squire Enixin tuleva Forspoken-peli steamissä ennakkoon 79,90 euroa perusversio ja deluxe 104,90. Ei nyt edes ole ostolistalla ja aina on alet mutta mitenkä vain ovat päätyneet tuollaiseen hintaan.

Kustannukset kasvaa, joskin ei nyt aina niin paljon kerralla, mutta jonkuhan se on aina alotettava. Peleillä ollut aika vakiintuneet hinnat aina, joten heti ku joku yrittää nostaa hintaa nii se nähdään "heidän omana temppuna repiä rahaa" vaikka se voi olla ihan industry wide paine nostaa niitä. Melko pitkäänhän pelien hinnat oli samaa, en muista oliko joku CoD Blops joka sit lähti PCn puolella nostaan siitä viidestä kympistä ylöspäin, missä se oli ollut varmaan toistakymmentä vuotta.

Mutjoo, eipä tosin tuu täydellä hinnalla pelejä osteltua nii ei ihan hirveesti vaikuta itteeni tuo, toki alennetutki hinnat on sit mitä on, mutta olihan se aika nyt järjetöntä ku vuoden takaisia AAA pelejä sai tyyliin vitosella.

 

[Raxama]

Jos open world on kirosana, niin onko putkijuoksu parempi?

Jos annetaan vaihtoehto tollasen täyteen tunkatun open worldin tai tiukan fillerittömän 10-15h paketin välillä niin se valinta on aina jälkimmäinen. Ei mulla välttämättä enää aikaakaan oo upottaa yhteen peliin niin paljoa, saatika sit mielenkiintoa.

Mut kuten mainittu niin ei sen noinkaan mustavalkosta tarttee olla, Elden Ringikin oli todella laaja peli ja sen pelas useempaan otteeseen ihan mielelläänkin, koska se oltiin suunniteltu fiksusti eikä vaan ängetty täyteen kaikkea mahdollista miettimättä et miten se siihen peliin itessään sopii. Muutama Immersive Sim on kanssa toteutettu semi open worldilla (uudemmat Deus Exit ainakin) ja niissä on level designiin kiinnitetty sen verran huomiota et siellä ei turhaa lääniä oo yhtäkään neliömetriä ja ne sivutehtävät on oikeasti mielekkäitä, et ne on kanssa hyviä esimerkkejä miten sitä vapautta voidaan käyttää oikeinkin, nekin tossa jo ylempänä mainittiin.

 

[YGrizzly_]

Ubisoft nyt ei kuitenkaan ainut lafka ole mikä tohon syyllistyy. Sonyn viimevuotinen yksinoikeuskaarti oli pitkälti Horizon Forbidden West ja God of War Ragnarök. Molempia yhdistää se, että kumpikaan ei todellakaan mitään pyörää keksinyt uudelleen, vaan oli kirjaimellisesti lisää sitä samaa mitä edellisosat tarjoili. Joillekkin tää on toki täysin fine, mutta mun mielestä tossa on tuloksena sellanen hajuton ja mauton jatko-osa jossa ei oo uskallettu ottaa yhtäkään riskiä mihinkään suuntaan, vaan sen sijaan tarjoillaan tuttua ja turvallista markkinatestattua höttöä joka on ihan sinänsä ok pelattavaa, mut itelle herää vaan vahvasti sellanen fiilis et pelasin tän saman pelin jo ekan osan yhteydessä.

Itselle tuli aivan sama fiilis noista kahdesta sonyn yksinoikeudesta. Ylipäätään en ole itse ymmärtänyt ekankaan Horizonin hehkutusta sillä se tuntuu olevan, toki hienoilla grafiikoilla ja teemalla, vain yksi hajuton mauton open world lisää joka on oikein kerännyt ne raksit ruutuun mitä open world peleissä nykään "pitää" olla. Silti nämä uppoavat ja auta armias jos uskallat mennä sanomaan että Horizon on huono peli niin huh huh. Ragnarökin kanssa kävi kyllä itselle myös täydellinen kyllästyminen, tykkäsin edellisestä ja tämän vuoksi tuota tuli odetettua jopa. Aika äkkiä siitä kuitenkin huomasi että se on jatko-osa liiankin kirjaimellisesti otettuna, Kratoksen voimat oli taas mystisesti hävinnyt parin vuoden aikana mutta muuten peli on tasan sitä samaa mitä ykkönen. Vaikka tosiaan puhutaan jatkosta niin kuitenkin vähän enemmän voitaisiin uusiakin juttuja tehdä peliin, tälläisenään se tuntuu lähinnä dlc materiaalilta.

Toki joo, ei se open world automaattisesti tarkoita et se peli on huono. Toi mainittu BOTW on ihan ok esimerkki siitä et kartassa voi olla lääniä, mut hyvä ois jättää pelaajan löydettäväks aika iso osa ihan ilmankin niitä markkereita. Noissa Ubisoftin yms länkkäreiden tekeleissä kun kuitenkin uupuu ihan kokonaan se löytämisen ilo. Juurikaan mihinkään siistiin et törmää vahingossa, vaan todennäkösesti se on merkattu karttaan ja peli korkeella mahollisuudella pitää huolen siitä et mitään ei mene ohi. Yks viime vuoden lemppareista itelle oli Elden Ring joka on aika paljon inspistä ottanu just tosta Zeldasta.

Ubisoft tosiaan on yrittänyt välillä mutta silti kompastuvat niihin samoihin markkereihinsa kerta toisensa jälkeen. Jopa se heiden BOTW klooninsa(Immortals, fenyx rising) , joka vaikutti mielenkiintoiselta, kaatui lopulta siihen että ne markkerit eivät toki näkyneet suoraan kartalla mutta sitten kun vähän kaukoputkella pyörittelit maailmaa nii pim, taas on kartta täynnä markkereita.
Elden ring maistui kyllä kans itselle juuri tuon löytämisen ilon vuoksi, siihen ns ekaan alueeseen upotti mielellää sen 15-20h kun sieltä tuntui aina vain löytyvän lisää uusia paikkoja mitä tutkia eikä näitä pakkosyötetty.

Jos open world on kirosana, niin onko putkijuoksu parempi?

Kuten muutkin ovat sanoneet niin asia ei ole noin mustavalkoinen mutta kyllä itse otan mieluummin sen hyvän 10-15h putkijuoksun kuin päämäärättömän ja yli puolet höttöä olevan open worldin.

 

[perato]

Meikästä se ongelma ei ole edes ne markerit tai välttämättä löytämisen ilo, vaan se merkityksellisyyden puute ja tietyntyyppinen irrallisuus. Tavaraa on vain koska se on tavaraa, joku Far Cry on aika hyvä esimerkki siitä, että siellä on sitä kerättävää, siitä saa kokemuspisteitä, mutta se on täysin yhdentekevää pelin kannalta. Toki on ongelma, jos peli heti tarjoaa "kaikki kerättävä tässä kartassa" mahdollisuuden ilman että se ei edes ole mahdollisuus.
A) kerättävien paikat on täysin yhdentekeviä. Joku pommikone on käynyt mattopommittamassa kartan täyteen kerättävää. Jostain syystä täällä vuoren päällä nyt on neljätoista laatikkoa täynnä tavaraa, yhessä oli jotain hyvää, satunnaisesti. Myöskään tavara ei mitenkään liity mihinkään siinä paikassa tai tarinassa. Ehkä tässä tulee vähän se löytämisen ilon ongelma kun ympäristö ei ohjaa mitenkään tutkimaan, kun joka paikka on kuitenkin joko täynnä ja sit kaikki mielenkiintoiset paikat on vähemmän täynnä tavaraa.
B) Tavaroiden keräämiseen sidotut palkinnot, jotka ohjaa keräämään tavaraa, jotta pelikello näyttää enemmän. Far Cry on varsinkin tällainen, jossa kerätään jotain viestejä tai pyöräytyksiä tai jotain ja saat tietyn väliajoin jonku aseen tai muun palkinnon. Ei edes yritetä jotenki upottaa tätä peliin, se vain on yksinkertainen "käy kymmenessä paikassa, saat pistoolin" mekaniikka.
C) Haettavat tavarat on täysin turhia (taas Far Cry varsin hyvä esimerkki, joka paikka täynnä turhia laatikoita, joista saa turhaa tavaraa jonka ainoa funktio on olla myytävänä rahaksi). Skyrimissa oli paljon tällaista, turhia radiant questeja joiden palkinnot oli paskoja, lähinnä rahaksi muutettavia esineitä.

Kaikki tämä tekee monesta open world pelistä halvan tuntuisen, juuri sellaisen ettei siitä oikeasti jää mitään mieleen. Joidenkin hyvin rakennettujen pelien paikat jäävät paremmin mieleen juuri sen vuoksi että niissä on jokin tarina ja tarkoitus. Monessa openworld pelissä taas se ainoa tarkoitus on pullistaa kartan kokoa ja pelituntimääriä, että markkinointi voi hehkuttaa pituutta.

 

[venalaine]

Eikä kyllä tarvitse olla edes open world peli, niin tuntuu, että juuri noiden sivutehtävien ja muun peliä pitkittävän kontentin kanssa on yleensä ideat loppuneet jo ajat sitten. Esim. niinkin hyvässä pelissä kuin Final Fantasy VII Remake, ovat sivutehtävät monesti täysin irrallaan kaikesta muusta. Vastaavaa on todella monessa pelissä. Toki noiden japskien kohdalla voi olla, että on jokin kulttuurierojuttu, mitä me ei hokata.

 

[armas]

Kuten muutkin ovat sanoneet niin asia ei ole noin mustavalkoinen mutta kyllä itse otan mieluummin sen hyvän 10-15h putkijuoksun kuin päämäärättömän ja yli puolet höttöä olevan open worldin.

Makunsa kullakin.

 

[Jumi]

Komboja. En lapsena pelannut konsoleilla, niin kombot ei ikinä uponneet selkärankaan. Nytkin monessa suositussa konsolipelissä pitäisi hallita näitä. Pelaamatta jää…

Samurai Shodown sopii tuohon hyvin. Komboja ei ole oikeastaan ollenkaan, vaan peli perustuu enemmänkin oikean etäisyyden pitämiseen jotta voi iskeä takaisin kun toinen lyö ohi. Tämä on hyvä peli illan istujaisiin kun napit oppii helposti ja pelkkää voimakas isku vie jonku 40% hp:tä oikein osuessaan. Löytyy silti parryt sun muut aseista riisumiset.

Aloin opettelemaan tuota peliä pari päivää sitten ja ainakin vielä tuntuu ihan hauskalta.

 

[Puyi]

Open world on itellekkin vähän kirosana nykysin. Ubisoft on sellanen lafka et siitä on erittäin kiva puhua paskaa ja ihmetellä et kuinka mielikuvituksettomia teoksia ne saa puskettua ulos kun teemaks ollaan kuitenkin valittu sellasia juttuja et potentiaalia olis vaikka mihin. Loppupeleissä se on vaan samaa kamaa pikkasen eri pelimekaniikoilla, kartta on täynnä markkereita ja täysin merkityksetöntä sivutekemistä joka alkaa toistaa itteään nopeasti ennätysnopeasti, eikä siinä tarinassa tai päätehtävissäkään usein mitään kehuttavaa ole kun samaa ateriaa ollaan lämmitelty uusiks jo Assassin's Creed 2 ja Far Cry 3 ajoilta. Tähän on onneks jo nykyään ruvettu heräämään, eikä AC Valhalla tai Far Cry 6 saanut kovinkaan mairittelevia kehuja mistään suunnasta. Menihän siinä yli kymmenen vuotta, mut parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Ubisoft nyt ei kuitenkaan ainut lafka ole mikä tohon syyllistyy. Sonyn viimevuotinen yksinoikeuskaarti oli pitkälti Horizon Forbidden West ja God of War Ragnarök. Molempia yhdistää se, että kumpikaan ei todellakaan mitään pyörää keksinyt uudelleen, vaan oli kirjaimellisesti lisää sitä samaa mitä edellisosat tarjoili. Joillekkin tää on toki täysin fine, mutta mun mielestä tossa on tuloksena sellanen hajuton ja mauton jatko-osa jossa ei oo uskallettu ottaa yhtäkään riskiä mihinkään suuntaan, vaan sen sijaan tarjoillaan tuttua ja turvallista markkinatestattua höttöä joka on ihan sinänsä ok pelattavaa, mut itelle herää vaan vahvasti sellanen fiilis et pelasin tän saman pelin jo ekan osan yhteydessä. Molemmat noista on kuitenkin enempi vähempi open worldeja niin siinä löytyy sit taas yhtäläisyyksiä muihinkin saman "genren" peleihin joka vahvistaa tota tunnetta entisestään, helposti tulee sellanen olo et eiköhän tää oo jo nähty useempaankin otteeseen ja löytyy mielenkiintosempaakin pelattavaa. Samasta syystä odotukset tota Spider-Man 2 kohtaan laski aika huomattavasti kun eiköhän sekin omalla kohdalla pääse kokemaan saman kohtalon.

Ite jokseenkin uskon et tossa on suhtkoht vahva korrelaatio ton kehityksen kallistumisen ja pelien paisumisen välillä. Paisumisella tarkotan nyt siis just tota et pakotetaan se open world siihen mukaan ja lyödään se kartta niin täyteen tekemistä, ettei edes pysähdytä miettimään et pitäskö panostaa laatuun määrän sijasta. Lopputuloksena on sit usein itteensä toistavia aktiviteetteja ja sivutehtäviä pilvin pimein, jonne ehkä saadaan ripoteltua jotain mielekästäkin pienissä määrin, mut se sit jätetään täysin pelaajan vastuulle ettiä sieltä tuhannen fetch questin joukosta se mielekkäämpi tekeminen. Tossa ylempänä oli aika hyvä analogia liittyen tohon Dying Light 2:een, horisontaalisesti about atlantin kokonen lätäkkö, mut syvyyttä löytyy sen 2cm lukuunottamatta muutamaa poikkeusta. Koitin tuotakin pelata julkasun nurkilla, mutta aika nopeasti tuli todettua et niin, tämähän kompastuu just niihin samoihin asioihin mihin 99% länsimaalaisista open worldeista astuu. En tiedä onks se joku nykynen filosofia kehitykseen liittyen et kun kulut ja etenkin kehitysaika on räjähtänyt käsiin (verratkaa vaikka PS2/PS3 genin julkasutahtia nykyseen) niin siihen yhteen peliin oikeasti tarvii änkeä sitä sisältöä niin paljon et voidaan pullistella postauksilla et löytyy muuten sadoiks tunniks tekemistä.

Oishan se kyllä tästä kuvasta jo pitänyt arvata mitä tuleman pitää. En tiedä muista mut mulle lupaus siitä et 100% läpäsy vaatii 500h samaa peliä samoilla mekaniikoilla aiheuttaa sellasen reaktion et mä tiedän suorilta et A) en ole käyttämässä edes sataa tuntia siihen ja B) siellä on joku hessu vaan ripotellu kartalle asioita, eikä oo mitenkään realistista et koko 500h olis oikeasti mielekästä tekemistä.

Toki joo, ei se open world automaattisesti tarkoita et se peli on huono. Toi mainittu BOTW on ihan ok esimerkki siitä et kartassa voi olla lääniä, mut hyvä ois jättää pelaajan löydettäväks aika iso osa ihan ilmankin niitä markkereita. Noissa Ubisoftin yms länkkäreiden tekeleissä kun kuitenkin uupuu ihan kokonaan se löytämisen ilo. Juurikaan mihinkään siistiin et törmää vahingossa, vaan todennäkösesti se on merkattu karttaan ja peli korkeella mahollisuudella pitää huolen siitä et mitään ei mene ohi. Yks viime vuoden lemppareista itelle oli Elden Ring joka on aika paljon inspistä ottanu just tosta Zeldasta. Kartassa ei näy mitään muuta merkkejä kun Gracet (aka bonfiret jos soulsit tuttuja) ja pelaajan asettamat markkerit. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tunnistamaan tiettyjä "merkkejä" kartasta ja niistä pystyy päättelemään missä esim. luolastot ja kartan palaset löytyy, mut siinäpä oikeastaan se. Elden Ring ei myöskään ihan hirveesti opasta pelaajaa löytämään mitään, vaan siinä ollaan tyydytty siihen ratkasuun et tutkimalla löytää jos löytää, jos ei löydä niin sit ei löydä. Siinä tuli useempaan otteeseen just sitä löytämisen iloa kun kävikin tsekkaamassa nurkassa jonkun arkun joka veikin kokonaan uudelle alueelle, mitä ei vaan yksinkertaisesti saa siitä et avaa sen pelinsisäsen kartan, lyö merkin valmiiks asetetun kuvakkeen päälle ja seuraa minimappiin piirrettyä reittiä sinne.

Sit yks mikä rassaa open worldien lisäks on trendien jahtaaminen. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa noi männävuosien Battle Royalet. Siellä oli EA ja Ubisoft paskasine näppeineen heti suht jälkijunassa änkemässä apajille kun tajuttiin et tässähän on rahaa kiinni. Nykypäivänä esimerkkinä on varmaan se kun Capcom ryhdistäyty ja alko tekemään hyviä pelejä RE2 Remaken, RE7 ja RE8 myötä ja herätti ton suht kuolleen Survival Horror genren takas eloon, vaikka Evil Within 1 ja 2 oli sitä happikoneessa jo pari vuotta aikasemminkin pitänyt jos miettii AAA-puolta eikä indieitä (etenkin 2 on näistä hyvä). Nyt sit parin kk sisällä on tullu/tulossa Callisto Protocol joka on sellanen definitely not-Dead Space joka kuitenkin omasta mielestä lässähti aika pahastikkin naamalleen combattinsa ja level designin puolesta, vaikka tälläkin olis potentiaalia ollu vaikkapa mihin. Samalla EA julkasee tällä viikolla ekan Dead Spacen remaken joka oikeasti näyttää toistaseks myös todella hyvältä, et sen suhteen ei valittamista ole. Capcomilta tulee maaliskuussa RE4 Remake ja Konamikin heräs henkiin kuolleista kun kuuli et on rahaa jaossa ja julkisti Silent Hill 2 Remaken tossa viime vuoden puolella. Ei mulla sinänsä valitettavaa asiaan ole jos kaikki pelit on oikeasti hyviä remakeja, mut on tässä selkeästi tollasta trendinjahtausta taas ilmassa. Noi on toki myös sellasia projekteja et niillä vähän kartotetaan et onko kiinnostusta täysin uusille peleille, vaikkakin Silent Hillistä julkistettiin samalla rykäyksellä ööh, ainakin kaks täysin uutta peliä. Tuntuu ehkä vähän hölmöltä genren fanina valittaa asiasta, nyt kun vihdoin monen vuoden jälkeen saadaan edes jotain, mutta jotenkin toivois vähän erilaista suuntaa kun pelkästään noita remakeja.

Mut eniten ehkä tosiaan harmittaa AAA-studioiden haluttomuus ottaa yhtään minkäänlaisia riskejä tai kokeilla mitään pikkasen oudompaa. Toki syyt on selvillä ja indiepuolella on sit vähän erikoisempaa kamaa tarjolla, mut ei se sitä harmitusta poista et kaikki isomman kaliiberin julkasut on aika tasapaksua valmiiks pureskeltua massaa.

Veit sanat suustani.
Lähes jokainen open world peli jää itsellä kesken kun ei vain jaksa/ehdi niitä turhia, tylsiä, toistuvia sivutehtäviä ja keräilyjä mitä on kartat pullollaan.

Otin tässä nyt itse pelailuun long dark pelin ja siinä sitä selviytymis tilaa pelannu parina iltana ja ei että nautin tuosta kun kartalla ei näy mitään tai näkyy vasta kun olet itse sinne löytänyt.

 

[Raxama]

Itselle tuli aivan sama fiilis noista kahdesta sonyn yksinoikeudesta. Ylipäätään en ole itse ymmärtänyt ekankaan Horizonin hehkutusta sillä se tuntuu olevan, toki hienoilla grafiikoilla ja teemalla, vain yksi hajuton mauton open world lisää joka on oikein kerännyt ne raksit ruutuun mitä open world peleissä nykään "pitää" olla. Silti nämä uppoavat ja auta armias jos uskallat mennä sanomaan että Horizon on huono peli niin huh huh. Ragnarökin kanssa kävi kyllä itselle myös täydellinen kyllästyminen, tykkäsin edellisestä ja tämän vuoksi tuota tuli odetettua jopa. Aika äkkiä siitä kuitenkin huomasi että se on jatko-osa liiankin kirjaimellisesti otettuna, Kratoksen voimat oli taas mystisesti hävinnyt parin vuoden aikana mutta muuten peli on tasan sitä samaa mitä ykkönen. Vaikka tosiaan puhutaan jatkosta niin kuitenkin vähän enemmän voitaisiin uusiakin juttuja tehdä peliin, tälläisenään se tuntuu lähinnä dlc materiaalilta.

Horizonissa oli aika isona plussana se et siinä oli tosiaan mielenkiintonen teema ja aika montaa kiinnosti päästä niputtamaan robottidinoja erilaisilla tavoilla. Oon kyllä Horizonistakin kuullu hehkutusta niin monelta suunnalta et oon sille ite jopa ööh, kolme mahollisuutta antanu, mut kun ei lähde niin ei lähde. Tarina ei kummosemmin kiinnosta kun se hidastuu matelutahtiin about heti alun jälkeen, sivutehtävätkin on suurimmaks osaks aikamoista höttöä ja vaikka se maailma on ihan kiva niin ei se yksinään kanna.

Yleensä joo kun omia mielipiteitä tosta pelistä raottaa niin siitä saa sit kuulla vastaväitteitä loputtomiin, tai sit joku vaan suoraan sanoo mun olevan väärässä. Eikä nyt siinäkään mitään, mielipiteensä kullakin, mut jatko-osan kanssa huomas et suurin osa oli sitä mieltä et edellinen oli tosiaan parempi, varmaan ihan just siitä syystä kun se jatko-osa oli kirjaimellisesti vaan samaa tavaraa enemmän, ehkä pienillä muutoksilla. Kuitenkin niin vähäisillä, et mikäli lisälevyt olis vielä nykypäivänä juttu niin toi oltais ihan hyvin voitu julkaista sellasenakin.

Eikä kyllä tarvitse olla edes open world peli, niin tuntuu, että juuri noiden sivutehtävien ja muun peliä pitkittävän kontentin kanssa on yleensä ideat loppuneet jo ajat sitten. Esim. niinkin hyvässä pelissä kuin Final Fantasy VII Remake, ovat sivutehtävät monesti täysin irrallaan kaikesta muusta. Vastaavaa on todella monessa pelissä. Toki noiden japskien kohdalla voi olla, että on jokin kulttuurierojuttu, mitä me ei hokata.

FF7 Remaken sidequestit mitä niitä nyt muutama kappale pelistä löytyi oli kyllä ihan oikeasti silkkaa paskaa ja filleriä. FF7 Remakella oli muutenkin vähän se ongelmana et alkuperäsen pelin 5h alkupätkä venytettiin 30h mittaseks, eikä siihen todellakaan ollu lisämateriaalia tai tarinaa keksitty sen 25h edestä. Sen pelin voi aika helposti tiivistää siihen et sen kohokohdat oli aikalailla otettu 1:1 alkuperäsestä, ja sit ne kaikista puuduttavimmat kohdat oli just sitä lisättyä matskua. Sen pelin kenttädesign oli kanssa niin mielikuvituksetonta kun olla ja voi, sillä mulla ainakin palo kiinni aika nopeasti niihin kapeisiin käytäviin ja kalliota vasten hivuttautumisiin. Toki joo, rautarajotukset oli tässä läsnä ja ilman latausruutuja pakko jossain välissä ladata, mut ylipäätään viimegenin aikana tuli usein sellanen fiilis et onks se latausruutu niin paha, jos vaihtoehtona on ilmiselvä lataustauko missä painat vasenta tattia eteenpäin?

Toivottavasti jatko-osa parantaa sit aika roimasti. Tossa ekassakin osassa olis ollu potentiaalia vaikka mihin ja ehkä ite vähän turhaan odotin sitä et Midgaria itessään oltais laajennettu huomattavasti jos se kohta pelistä aiotaan venyttää 30h mittaan. Osottautukin turhaks toiveeks ja kokonaisuutena toi sit jäi vähän haaleeks itellä. Eikä mulla edes mitään nostalgiakakkuloita sitä orkkista kohtaan oo.

 

[perato]

Yleensä joo kun omia mielipiteitä tosta pelistä raottaa niin siitä saa sit kuulla vastaväitteitä loputtomiin, tai sit joku vaan suoraan sanoo mun olevan väärässä. Eikä nyt siinäkään mitään, mielipiteensä kullakin, mut jatko-osan kanssa huomas et suurin osa oli sitä mieltä et edellinen oli tosiaan parempi, varmaan ihan just siitä syystä kun se jatko-osa oli kirjaimellisesti vaan samaa tavaraa enemmän, ehkä pienillä muutoksilla. Kuitenkin niin vähäisillä, et mikäli lisälevyt olis vielä nykypäivänä juttu niin toi oltais ihan hyvin voitu julkaista sellasenakin.

Tässäkin tullaan osittain siihen, miten Horizon on jolleki se eka peli tällä kaavalla, tai se nuoruuden jumalpeli, siinä missä itselle se on joku 2000-luvun peli. Väittäisin ettei kyse ole siitä, etteikö peli voisi irrallaan olla ihan hyvä peli, mutta kun 'kokeneemmat' on nähnyt jo sen pelien evoluution ja pelanneet ne samat jutut jo kymmenen kertaa aiemmin, nii se 'sama' hyvin tehtynäkään ei lämmitä samalla tavalla. En ole ite peliä pelannut, mutta ajattelen osittain monen pelin hypen johtuvan ihan tästäkin. Uusi sukupolvi löytää pelit ja kokee oman aikakauden tuotosten olevan aina niitä parhaita.

 

[PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼]

Tässäkin tullaan osittain siihen, miten Horizon on jolleki se eka peli tällä kaavalla, tai se nuoruuden jumalpeli, siinä missä itselle se on joku 2000-luvun peli. Väittäisin ettei kyse ole siitä, etteikö peli voisi irrallaan olla ihan hyvä peli, mutta kun 'kokeneemmat' on nähnyt jo sen pelien evoluution ja pelanneet ne samat jutut jo kymmenen kertaa aiemmin, nii se 'sama' hyvin tehtynäkään ei lämmitä samalla tavalla. En ole ite peliä pelannut, mutta ajattelen osittain monen pelin hypen johtuvan ihan tästäkin. Uusi sukupolvi löytää pelit ja kokee oman aikakauden tuotosten olevan aina niitä parhaita.

Itsekkin olen 80-luvun pelaaja ja nähnyt kaikenlaista ja tuokin on osittain totta että se kokemus ja sen hetken tunnetila painaa vaakakupissa aika paljon kun pelejä arvostellaan. Se nuoruuden hyvä tunne kun heräsit 06.30 pelaamaan tosi jännää peliä ja aurinko pilkisti jo ikkunan raosta ja söit muroja... Wasteland1, Dungeon Master, Champions/deathknights/DarkQueen of Krynn... ei nykyään enää saa sitä samaa tunnetta koska ei ole enää sitä huoletonta tunnetta jonka rinnastaa siihen pelikokemukseen.

Itse pidän esim yllä mainittua Horizonia ihan helkkarin hyvänä tekeleenä jossa on teema kohdallaan ja sitä hauska pelata kun kaikki toimii ja homma on teknisesti helkkarin laadukas, MUTTA se ei koskaan pääse esim Dungeon Masterin edelle tunteessa. En siltikään hekottele "nykyjonneille" että lol mää oon tulinuolia ampunu jo 80-luvulla... aika kädenlämpöistä on tämä teidän suosima peli.... heille kun esim tuo Horizon on se jota pelataan kun aamu sarastaa ja syödään muroja ja ei malteta odottaa että kaveri tulee kylään ja pelataan ja koetaan yhdessä. Heille se Dungeon Masterin tuputtaminen on sama kun koittaisi tarjota mädäntyneitä banaaninkuoria ruuaksi.

 

[Zeratul]

Kuten muutkin ovat sanoneet niin asia ei ole noin mustavalkoinen mutta kyllä itse otan mieluummin sen hyvän 10-15h putkijuoksun kuin päämäärättömän ja yli puolet höttöä olevan open worldin.

Ei se asia ole myöskään näin mustavalkoinen. Miksi tämä heti vedetään siihen, että verrataan hyvää putkijuoksua huonoon open worldiin? Miksei verrata hyvää hyvään, mutta erotuksena se, että toinen on putkijuoksu ja toinen open world?

Jos peli on huono, niin se on huono. Silloin en sitä halua pelata, olipa putkijuoksu tai open world. Mutta jos peli on hyvä, niin haluan nauttia siitä täysillä ja omalla tavallani, jolloin open world on lähes poikkeuksetta parempi vaihtoehto.

Omalla kohdalla parhaita open world pelejä ovat olleet esimerkiksi GTA5, Far Cry 3 ja Cyberpunk 2077. Yksikään näistä ei ole täydellinen open world peli, eli niissä on myös vähän tylsempiä hetkiä ja turhalta tuntuvaa sivutekemistä tai keräilyä, mutta silti nautin avoimesta pelimaailmasta suunnattomasti enemmän kuin putkijuoksusta.

 

[Kasikaks]

Itsekkin olen 80-luvun pelaaja ja nähnyt kaikenlaista ja tuokin on osittain totta että se kokemus ja sen hetken tunnetila painaa vaakakupissa aika paljon kun pelejä arvostellaan. Se nuoruuden hyvä tunne kun heräsit 06.30 pelaamaan tosi jännää peliä ja aurinko pilkisti jo ikkunan raosta ja söit muroja... Wasteland1, Dungeon Master, Champions/deathknights/DarkQueen of Krynn... ei nykyään enää saa sitä samaa tunnetta koska ei ole enää sitä huoletonta tunnetta jonka rinnastaa siihen pelikokemukseen.

Itse pidän esim yllä mainittua Horizonia ihan helkkarin hyvänä tekeleenä jossa on teema kohdallaan ja sitä hauska pelata kun kaikki toimii ja homma on teknisesti helkkarin laadukas, MUTTA se ei koskaan pääse esim Dungeon Masterin edelle tunteessa. En siltikään hekottele "nykyjonneille" että lol mää oon tulinuolia ampunu jo 80-luvulla... aika kädenlämpöistä on tämä teidän suosima peli.... heille kun esim tuo Horizon on se jota pelataan kun aamu sarastaa ja syödään muroja ja ei malteta odottaa että kaveri tulee kylään ja pelataan ja koetaan yhdessä. Heille se Dungeon Masterin tuputtaminen on sama kun koittaisi tarjota mädäntyneitä banaaninkuoria ruuaksi.

Ehkä iän myötä mielenkiinnon pitäisi muutenkin suuntautua enemmältä eriasioihin kuin tietokone- tai videopeleihin. Vähän hassuna pidän nykyaikuisten innostusta myös lautapeleihin.

 

[Varistin]

En jaksa enää yhtään grindata peleissä muusta pelistä irrallisia pakotettuja "juoksukohtia". Eli pelissä muuten voi edetä omaan tahtiin, mutta sitten tulee joku kohta, jossa pitää juosta kelloa vastaan / vihollisia karkuun juuri tietyllä tavalla / tiettyä reittiä paikasta toiseen. Näitä pitää grindata pahimmillaan kymmeniä kertoja ennen kuin harjoittelemalla löytää juuri sen oikean tavan. Yleensä jos tuollainen ei parilla yrityksellä onnistu, niin haen netistä ohjeet miten ko. kohdan voi ohittaa, jos näitä ei löydy niin peli voi jäädä kesken.

Vähän samaa sarjaa ovat saattotehtävät, joissa typerä ja itsesuojeluvaistoton npc pitää hoitaa turvallisesti paikasta toiseen.

 

[CaseAce]

Ehkä iän myötä mielenkiinnon pitäisi muutenkin suuntautua enemmältä eriasioihin kuin tietokone- tai videopeleihin. Vähän hassuna pidän nykyaikuisten innostusta myös lautapeleihin.

EIkös lautapelit ole kuitenkin ihan sosiaalinen tapahtuma ja sinällään ihan tervettä tekemistä? Vai mistä se nykyihminen sitten saisi olla kiinnostunut aikuisenakin? Miksi mielenkiinnon pitäisi suuntautua muualle, kuka sen määrittää?

Vähän siinä on käynyt niin että hyvät openworld ja hyvät putkijuoksut on sieltä PS3 ajoilta, eli GTA5 ja Last of us. Jälkimmäinen on toki jo mekaniikaltaan vanhentunut, mutta siihen aikaan muihin sen hetken peleihin verrattuna todella hyvä.

Itse asiassa Far Cry 5 on kohtalaisen onnistunut openworld sekin (kidnappauksia lukuunottamatta). Toki voi kerätä pesäpallokortteja ja tynnyreitä ja sytkäreitä, mutta niitä ei vaadita mihinkään, ei edes trophyihin. Metsästää voi ja kalastaa ja perinteisen racing tehtävät löytyy myös, mutta niitäkään ei tarvita juuri mihinkään vaan suurimmaksi osaksi vapaaehtoista ajantappoa vailla palkintoa. Pääjuonen etenemiseksi ei tarvitse edes kaikkia päätehtäviä suorittaa, valitsee niistä mukavimmat ja kiinnostavimmat. Outpostit nekin suureksi osaksi vapaaehtoisia, voi päättää keskittyykö enemmän niihin vai päätehtäviin tai sopivasti molempiin. Sivutehtävät on erilaisia, eikä aina sitä samaa kuten kuten vaikkapa FC4 ja Primal.

 

[Raxama]

Tässäkin tullaan osittain siihen, miten Horizon on jolleki se eka peli tällä kaavalla, tai se nuoruuden jumalpeli, siinä missä itselle se on joku 2000-luvun peli. Väittäisin ettei kyse ole siitä, etteikö peli voisi irrallaan olla ihan hyvä peli, mutta kun 'kokeneemmat' on nähnyt jo sen pelien evoluution ja pelanneet ne samat jutut jo kymmenen kertaa aiemmin, nii se 'sama' hyvin tehtynäkään ei lämmitä samalla tavalla. En ole ite peliä pelannut, mutta ajattelen osittain monen pelin hypen johtuvan ihan tästäkin. Uusi sukupolvi löytää pelit ja kokee oman aikakauden tuotosten olevan aina niitä parhaita.

Jep. Itelle varsinkin tulee herkästi varsinkin open worldien kanssa sellanen fiilis et rupean siinä pelatessa ajattelemaan et noh, tämäkin on tehty siinä toisessa pelissä paremmin. Varsinkin kun noitten kanssa on just niin helppo vetää suoria vertailuja koska ne on oikeasti just sen verran identtisiä kuitenkin keskenään et ei sitä epäreiluks vertailukskaan voi oikeastaan kutsua. Siinä muodostuu nopeasti vaan sellanen ongelma et kun lähtee vertailemaan noita täysin keskinkertaisia pelejä johonkin Witcher 3 tai Elden Ringiin, niin kakkosekshan ne jää auttamatta aikalailla joka kerta. Mut toisaalta siinä kanssa ihan rehellisesti herää sellanen ajatus et noh, oon pelannu samanlaista peliä lukemattomia kertoja ennenkin ja mieleen tulee ainakin yks tai kaks peliä jotka on kokonaisuuksina huomattavasti parempia, et miks mä tän kanssa aikaa hukkaan kun periaatteessa voisin pelata niitä parempiakin pelejä.

Ei se asia ole myöskään näin mustavalkoinen. Miksi tämä heti vedetään siihen, että verrataan hyvää putkijuoksua huonoon open worldiin? Miksei verrata hyvää hyvään, mutta erotuksena se, että toinen on putkijuoksu ja toinen open world?

Jos peli on huono, niin se on huono. Silloin en sitä halua pelata, olipa putkijuoksu tai open world. Mutta jos peli on hyvä, niin haluan nauttia siitä täysillä ja omalla tavallani, jolloin open world on lähes poikkeuksetta parempi vaihtoehto.

Omalla kohdalla parhaita open world pelejä ovat olleet esimerkiksi GTA5, Far Cry 3 ja Cyperbunk 2077. Yksikään näistä ei ole täydellinen open world peli, eli niissä on myös vähän tylsempiä hetkiä ja turhalta tuntuvaa sivutekemistä tai keräilyä, mutta silti nautin avoimesta pelimaailmasta suunnattomasti enemmän kuin putkijuoksusta.

Joo, huono peli on aina huono et ei siitä sinällänsä yli tai ympäri pääse. Erotuksena tulee vaan se et on huomattavasti "helpompaa" pelata tollanen keskinkertainen tai huono putkijuoksu läpi kun samantasonen open world. Johtuen pääasiassa siitä et yleensä ite annan pelille ainakin sen 5h aikaa ns. vakuuttaa et miks se kannattaa pelata. 10h mittasessa putkijuoksussa ollaan jo aikalailla siinä pisteessä et se on se ja sama pelata läpikin asti, ja ton 5h jälkeen tuskin tulee mitään mullistavia mekaniikkojakaan enää vastaan. Open worldeissa taas on vähän sellanen juttu et se 5h ei välttämättä aina ihan edes riitä sellaseen pintaraapasuunkaan.

Ehkä iän myötä mielenkiinnon pitäisi muutenkin suuntautua enemmältä eriasioihin kuin tietokone- tai videopeleihin. Vähän hassuna pidän nykyaikuisten innostusta myös lautapeleihin.

Sellanen ahdasmielinen kommentti sieltä niin. Mua ei itteä henk. koht kiinnosta et mitä kukakin tekee vapaa-ajallansa ja vielä vähemmän ymmärrän niitä ihmisiä jotka kokee tarpeelliseks kommentoida sitä mitä muut tykkää tehdä. Tulee vähän sellanen fiilis et henkinen kehitys on pysähtyny jonnekkin yläasteelle missä se oli aika normaalia et porukka koki tarpeelliseks kommentoida muiden harrastuksia ja ajankäyttöä, pääasiassa just sillä vittuilukärjellä.

 

[Robbs]

Ehkä iän myötä mielenkiinnon pitäisi muutenkin suuntautua enemmältä eriasioihin kuin tietokone- tai videopeleihin. Vähän hassuna pidän nykyaikuisten innostusta myös lautapeleihin.

No kerropas nyt sitten mitä aikuiset saavat hyväksytysti harrastaa.

 

[venalaine]

Ehkä iän myötä mielenkiinnon pitäisi muutenkin suuntautua enemmältä eriasioihin kuin tietokone- tai videopeleihin. Vähän hassuna pidän nykyaikuisten innostusta myös lautapeleihin.

En tiedä oliko provo, mutta vähän omituinen kommentti jo sen valossa, että aika suuri osa nykypeleistä on vain ja ainoastaan aikuisille suunnattu. Itselläni on mennyt niin, että lapsena tuli pelattua paljon, sitten siinä josksu teini-iässä ja nykyistä nuorempana vei muut asiat huomion, mutta nyt on taas pelaaminen lisääntynyt muutaman vuoden ajan oikeastaan kaiken aikaa. Minusta voi mennä itse asiassa juurikin niin, että kun esim. lapset kasvaa ja alkavat olla omatoimisia, niin voi vapautua aikaa siihen pelaamiseen, jolloin se helposti lisääntyy. Jostain 80-luvulta lienee peräisin se näkemys, että pelaaminen on lasten hommia.

Muistan kyllä toisinaan tehdä myös aikuistenjuttuja pelaamisen lomassa. Aika usein tulee esim. lauantai-illan pelisession lomassa myös vähän olutta siemailtua.

 

[Tenebrae Aeternae]

Ehkä iän myötä mielenkiinnon pitäisi muutenkin suuntautua enemmältä eriasioihin kuin tietokone- tai videopeleihin. Vähän hassuna pidän nykyaikuisten innostusta myös lautapeleihin.

Molemmat ovat moninverroin parempaa harrastamista kuin vaikkapa telkkarin tuijottaminen. Usein sosiaalista ja aivosoluja aktivoivaa toimintaa.

 

[Cereal killah]

Oo, mahtavaa että saadaan ne vuosikymmeniä vanhat "pelaaminen on lasten puuhaa" kliseet oikein tännekin...eli siis, tekniikkafoorumin "Pelit, PC-pelaaminen ja pelikonsolit" alueelle

 

[smicke]

Ehkä iän myötä mielenkiinnon pitäisi muutenkin suuntautua enemmältä eriasioihin kuin tietokone- tai videopeleihin. Vähän hassuna pidän nykyaikuisten innostusta myös lautapeleihin.

Sitten kun kasvat sen verran että saat alkosta viinaa saattavat omatkin perspektiivisi siitä mihin aikuiset vapaa-aikaansa käyttävät muuttua.

 

[Kasikaks]

Ei selvästi oikein edes haluttu ymmärtää pointtia, vaan herneet meni nenään samantien kuin uskalsi hieman vihjata että olisiko pelaaminen pääosin kuitenkin nuorempien hommaa.

Vastasin siihen, kun joku (vaikea nimimerkki) nostalgisoi lapsuuden pelaamistaan ja ettei enää, ilmeisesti aikuisena, tunnu samalta vaikka mikä olisi. Eikö olisi tavallaan hassua jos tuntuisikin, ihmisen pitää kehittyä ja mennä eteenpäin.

Jotkut eivät nauti pelaamisesta oikein ikinä, toiset sitten pelaa esim. parikymppiseksi ja sitten se jää, toisilla kolmikymppisenä ja jotkut nelikymppisenä jne. Voi tulla taukoja jolloin ei pelaa ollenkaan ja sit taas aloittaa.

Itsellä pelaaminen loppui joskus kun tuli täysi-ikäiseksi, sitten alkoi uudestaan kiinnostamaan vähän ennen kolmikymppiä, nyt taas kiinnostus selvästi alkanut vähentyä lähempänä neljääkymmentä.

Ei töissäkäyvä, mahdollisesti perheellinen ihminen voi enää istua pelaamassa aamuun asti, kuten joskus teininä. Elämästä valtaosan syö työ, perhe-elämä, pelataan jos jaksetaan silloin tällöin tai mahdollisesti pienten kanssa.

Vaikuttaa myös pitkään pelanneella ilmiö, että pelit on nähty jo niin monta kertaa, montako fps, roolipeliä tai naksuttelua ihminen jaksaa pelata, kun ne on aikalailla sama peli vähän erilailla toteutettuna.

Kun kirjoitin että aikuisen mielenkiinto pitäisi enimmäkseen suuntautua muuhun kuin pelaamiseen, pidän ihan terveenä, koska jos käyt töissä, vietät läheisten kanssa aikaa ja pidät itsestäsi kuntoilemalla huolta, ei sulla jää kuin murto-osa aikaa pelaamiseen siitä ajasta mikä jokaisella on käytettävissä. Sit voi vielä olla kulttuurisia odotuksia mitä ihmisiltä eri kulttuureissa odotetaan käyttäytymisen suhteen, mutta en jaksa niihin mennä.

 

[armas]

Molemmat ovat moninverroin parempaa harrastamista kuin vaikkapa telkkarin tuijottaminen. Usein sosiaalista ja aivosoluja aktivoivaa toimintaa.

Tämä. Etenkin, kun "aikuisilla" telkkarin katsominen on näitä bumtsibum-tyylisiä aivoja mädättäviä ohjelmia. Ja harvallapa täysikäisellä pelaaminen kuitenkaan ainoa asia on elämässä. Sitä tehdään paljon kaikenlaista, mukaanlukien pelaillaan silloin harvoin, kun enää sattuu kiinnostavaa peliä tulemaan.

 

[smicke]

Joo-o haen kyllä jälkikasvun päiväkodista mutta pelaan myös. En tietenkään aamusta iltaan. En myöskään ehdi ajella kesäisin prätkällä aamusta iltaan. Ruuhkavuodet syö aikaa. More news at 11.

Luonnollisestikin peleistä on niin moni asia koettu että loistavat kokemukset löytyvät muualla kuin suosituimmista genreistä jotka on jo monesti nähty. Silti hienoja kokemuksia tulee joka vuosi. Mm. Outer Wilds ja Disco Elysium ovat tuoneet ihan nuoruuden mieleen tunnekokemuksina. Myös esim. Hell let loose on loistava taktinen räiskintä ja serverit ovatkin täynnä työssäkäyviä setämiehiä.

 

[Kasikaks]

Joo-o haen kyllä jälkikasvun päiväkodista mutta pelaan myös. En tietenkään aamusta iltaan. En myöskään ehdi ajella kesäisin prätkällä aamusta iltaan. Ruuhkavuodet syö aikaa. More news at 11.

Luonnollisestikin peleistä on niin moni asia koettu että loistavat kokemukset löytyvät muualla kuin suosituimmista genreistä jotka on jo monesti koettu. Silti hienoja kokemuksia tulee joka vuosi. Mm. Outer Wilds ja Disco Elysium ovat tuoneet ihan nuoruuden mieleen tunnekokemuksia. Myös esim. Hell let loose on loistava taktinen räiskintä ja serverit ovatkin täynnä työssäkäyviä setämiehiä.

Niin pelaan minäkin, mutta pelaaminen on nyt kyllä jäänyt melko vähälle viimeisen parin vuoden aikana, poislukien lapsen kanssa pelaaminen. Hyvin harva peli jaksaa kiinnostaa. Tulevista peleistä kiinnostaa Diablo 4, sohvalta pelaten.

 

[Raxama]

Ei selvästi oikein edes haluttu ymmärtää pointtia, vaan herneet meni nenään samantien kuin uskalsi hieman vihjata että olisiko pelaaminen pääosin kuitenkin nuorempien hommaa.

Vastasin siihen, kun joku (vaikea nimimerkki) nostalgisoi lapsuuden pelaamistaan ja ettei enää, ilmeisesti aikuisena, tunnu samalta vaikka mikä olisi. Eikö olisi tavallaan hassua jos tuntuisikin, ihmisen pitää kehittyä ja mennä eteenpäin.

Jotkut eivät nauti pelaamisesta oikein ikinä, toiset sitten pelaa esim. parikymppiseksi ja sitten se jää, toisilla kolmikymppisenä ja jotkut nelikymppisenä jne. Voi tulla taukoja jolloin ei pelaa ollenkaan ja sit taas aloittaa.

Itsellä pelaaminen loppui joskus kun tuli täysi-ikäiseksi, sitten alkoi uudestaan kiinnostamaan vähän ennen kolmikymppiä, nyt taas kiinnostus selvästi alkanut vähentyä lähempänä neljääkymmentä.

Ei töissäkäyvä, mahdollisesti perheellinen ihminen voi enää istua pelaamassa aamuun asti, kuten joskus teininä. Elämästä valtaosan syö työ, perhe-elämä, pelataan jos jaksetaan silloin tällöin tai mahdollisesti pienten kanssa.

Vaikuttaa myös pitkään pelanneella ilmiö, että pelit on nähty jo niin monta kertaa, montako fps, roolipeliä tai naksuttelua ihminen jaksaa pelata, kun ne on aikalailla sama peli vähän erilailla toteutettuna.

Kun kirjoitin että aikuisen mielenkiinto pitäisi enimmäkseen suuntautua muuhun kuin pelaamiseen, pidän ihan terveenä, koska jos käyt töissä, vietät läheisten kanssa aikaa ja pidät itsestäsi kuntoilemalla huolta, ei sulla jää kuin murto-osa aikaa pelaamiseen siitä ajasta mikä jokaisella on käytettävissä. Sit voi vielä olla kulttuurisia odotuksia mitä ihmisiltä eri kulttuureissa odotetaan käyttäytymisen suhteen, mutta en jaksa niihin mennä.

Joo ei sen kai yllätyksenä pitäis tulla, että perheellinen töissäkäyvä ihminen ei kerkeä pelaamaan saman vertaa kun opiskelijat, työttömät tai perheettömät. Vaikka käyttäiskin osan ajastaan läheisten kanssa ja siinä sivussa pitää fyysisestä kunnostakin huolta, niin kyllä siihen saa vielä harrastuksiakin mahdutettua, mut toki aika pienissä määrin. Mikä oikeastaan nostaa just sitä kynnystä et sen pienen ajan mitä pelaamiselle löytyy, haluais käyttää sellasten tekeleitten parissa jotka on oikeasti hyviä. Toikin on ihan totta et jos on pitkä historia pelaamista takana niin siinä on kerinny näkemään vähän yhtä sun toista, et tällä omallakin +20v kokemuksella PS1 ajoista lähtien tulee tosiaan usein sellanen fiilis et eiköhän tääkin oo jo nähty ja paremmin toteutettuna. Ei sitä enää vuodessa oikeasti tuu kun max pari peliä jotka jaksaa pitää otteessaan loppuun asti, ja lopputuloksena omatkin pelitunnit vuodessa on oikeasti aika vähäiset, yleensä siinä 100-200h välimaastossa ja huonona pelivuotena sit alle 100h on myös täysin mahdollinen juttu. Et pääosin yksinpelejä pelaavana pystyisin kyllä omat vuoden pelaamiset mahduttamaan aikatauluun aika helpostikkin vaikka se mahdollinen peliaika oliskin vaan sen max 2h iltasin parina iltana viikossa.

Mut en mä nää et pelaaminen on mitenkään ikään tai elämäntilanteeseen sidottua hommaa. Se on just jotain kasarin tai ysärin ajattelumaailmaa et aikuiset miehet ei enää pelaa koska se on lasten ja nuorten hommaa, ja se on mun mielestä vähän tunkkanen ja ahdasmielinen ajattelumaailma. Kyllähän tästäkin maasta aivan varmasti useampikin ihminen löytyy joka ajattelee noin ja muutamaan törmännykkin, eikä se mulle sinänsä ihan aukee et miks jotkut ihmiset kokee tarpeelliseks alentavaan sävyyn kommentoida mitä kukakin tekee ajallansa. Harvemmin tästä jaksan kenekään kanssa keskustella jos mielipide on noinkin negatiivinen ja vahva lähtökohtaisesti, mut aina tekis mieli kysästä mielenkiinnosta et mitkäs ne sallitut ajanvietteet heidän mielestään olis. Niistä kyllä usein voi osan jo ihan päätelläkkin, et en sit tiedä onks se ajatusmaailma osalla vähän jumittunu siihen et se on jokotai, et jos pelaat niin et käytännössä muuta vapaa-ajalla teekkään tai sit et pelaa ollenkaan ja käytät aikaas ns. "fiksummin". Ei mulla ainakaan lähipiirissä oo ihmisiä joilta valtaosa vapaa-ajasta menis siihen pelaamiseen ja mitään muuta siinä sivussa ei sit tehdäkkään, aika moni kuitenkin pitää itestään ihan huoltakin kuntoilemalla yms.

Huvittavimpia on ne ihmiset jotka ajattelee et pelaaminen on lapsellista ja sit ite kuitenkin istuu tukevasti sohvalla telkkarin tai kännykän ääressä useamman tunnin päivässä. Kai se sit niitten mielestä on heti hyväksyttävämpää tuijottaa ruutua tekemättä juurikaan mitään kun se et tuijottais ruutua ohjain kädessä.

 

[CaseAce]

Ei selvästi oikein edes haluttu ymmärtää pointtia, vaan herneet meni nenään samantien kuin uskalsi hieman vihjata että olisiko pelaaminen pääosin kuitenkin nuorempien hommaa.
...
Kun kirjoitin että aikuisen mielenkiinto pitäisi enimmäkseen suuntautua muuhun kuin pelaamiseen, pidän ihan terveenä, koska jos käyt töissä, vietät läheisten kanssa aikaa ja pidät itsestäsi kuntoilemalla huolta, ei sulla jää kuin murto-osa aikaa pelaamiseen siitä ajasta mikä jokaisella on käytettävissä. Sit voi vielä olla kulttuurisia odotuksia mitä ihmisiltä eri kulttuureissa odotetaan käyttäytymisen suhteen, mutta en jaksa niihin mennä.

Jäin vielä odottamaan kommenttia tuohon että et ymmärrä aikuisten innostusta lautapeleihin. Eikö läheisten kanssa voi viettää aikaa myös lautapelien äärellä jos siitä tykkää niin pienet kuin isommatkin läheiset?

 

[Kasikaks]

Jäin vielä odottamaan kommenttia tuohon että et ymmärrä aikuisten innostusta lautapeleihin. Eikö läheisten kanssa voi viettää aikaa myös lautapelien äärellä jos siitä tykkää niin pienet kuin isommatkin läheiset?

Voi viettää, mutta ihmeen suosittua aikuisissa ukkoporukoissa. Itsellä ei minkäänlaista mielenkiintoa moisiin.

 

[CaseAce]

Voi viettää, mutta ihmeen suosittua aikuisissa ukkoporukoissa. Itsellä ei minkäänlaista mielenkiintoa moisiin.

Joo ei minuakaan kiinnosta moottoripyöriä rassata tai autoja korjailla jossain kimppatallilla. Tai kaljoitella lähipubissa. Ihmeen suosittua aikusissa ukkoporukoissa. Mieluummin pelaan sillä aikuisella ukkoporukalla lautapeliä. Ja on siellä akkojakin. Ymmärrän silti miksi ensiksi mainitut voi muita kiinnostaa, enkä lähde sitä auto- tai moottoripyöräharrastajien foorumille ääneen ihmettelemään että "en ymmärrä nykyaikuisten kiinnostusta tähän teidän touhuun".

 

[Rokkijani]

Näissä väittelyissä helposti menee tylsä aikuinen/lapsellinen aikuinen kaksinaisuudeksi.

Aikuisten velvoitteet tulee hoidettua ja kai se jotain vastapainoa kaikelle sille on pelailla pelejä. Toisille se voi sitten tosiaan olla moottoripyörien rassaus. Hyvä vain, jos jotain aidosti mielekästä on.

Tulee lapsuudesta mieleen tähän parin kaverin isät. Toisen kaverin isä valitti aina, että milloin kasvetaan aikuisiksi eikä pelata. Itse vapaalla leikkasi ruohoa ja soitti virsiä pianolla tai sellainen mielikuva jäi vaan. Toisen kaverin isä hääti meidät aina pihalle, että sai itse pelata.

 

[PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼]

Näkee että osa (no okei oikeasti yksi) on sosiaalisen paineen alla ja käyttäytyy kuten "kulttuurillisesti" hänen odotetaan käyttäytyvän (repsahdin tuolle ruohonleikkuulle ja virsien laulamiselle). Ehkä omat harrastukset on kielletty ja puoliso/läheinen lokeroi mitä saa aikuisena tehdä ja mitä ei.

Noh jokainen taplaa tämän maailman omalla tyylillään.

PS: Oikeasti threadiin liittyvää. En siedä oikein enää huonoa teknistä toteutusta. Tietyt pelit ovat totuttaneet niin hyvälle tuon pelien teknisen tuotannon suhteen kuten TLOU, Days Gone, Returnal että alkaa helposti vituttamaan kun ihan isotkin pelilafkat tekee paskaa ja töksähtelevää pelimekaniikkaa.

 

[CaseAce]

Joo noista Far Cry peleistä tulikin mieleen, että ärsyttävää FC4:ssa kun asekaapin edessä tuli aina niiailtua. Yleensä jostain syystä exit nappia tuli painettua yhden kerran liikaa ja siitähän tyyppi kyykistyy asekaappinsa eteen. Samoin FC4 ja FC5 tapetuiden hahmojen loottaus on joskus tosi hankalaa. Siinä oma hieno konekivääri lentää menemään ja tilalle tulee tapetun tyypin paska pistooli, jos ei ole just oikeassa kohdassa ruumista. Nappi loottaukseen ja oman aseen vaihtamiseen vihun aseeseen kun on sama. Ja tuntuu että pitää katsoakin oikeaan kohtaan jotta se loottaa eikä vaihda omaa asetta vihollisen aseeseen. Ensimmäinen nyt lähinnä alkoi huvittamaan, mutta tätä jälkimmäistä oli vaikea sietää.

 

[Kasikaks]

Joo ei minuakaan kiinnosta moottoripyöriä rassata tai autoja korjailla jossain kimppatallilla. Tai kaljoitella lähipubissa. Ihmeen suosittua aikusissa ukkoporukoissa. Mieluummin pelaan sillä aikuisella ukkoporukalla lautapeliä. Ja on siellä akkojakin. Ymmärrän silti miksi ensiksi mainitut voi muita kiinnostaa, enkä lähde sitä auto- tai moottoripyöräharrastajien foorumille ääneen ihmettelemään että "en ymmärrä nykyaikuisten kiinnostusta tähän teidän touhuun".

Kunhan nyt mainitsin sivuhuomautuksena kun pelaamisesta puhutaan. Aiemmin myös nuo lautapelit on katsottu enemmän lasten jutuiksi.

 

[smicke]

Kunhan nyt mainitsin sivuhuomautuksena kun pelaamisesta puhutaan. Aiemmin myös nuo lautapelit on katsottu enemmän lasten jutuiksi.

Näille huippumielenkiintoisille huomioillesi voi tehdä vaikka oman langankin.