Tämäpä tämä. Pidän nykyään laiskana pelisuunniteluna ikonispämmiä, joka kaupan päälle tuhoaa immersion ja muistuttaa harvinaisen selkeästi siitä, miten pelit eivät ole kokonaisuuksia vaan läjä yhteen ympättyjä irrallisia pelimekaniikkoja.Tämä kirjoitus tiivistää hienosti yhden nykypelejä vaivaavan ongelman:
It's time for open world games to ditch the question marks
Let's have less emphasis on the destination, and more on what happens on the road.www.pcgamer.com
Enempää ei kerkee kirjotella kun pitää lähteä Cyberpunkkiin siivoamaan karttaa.
Varmaan tässäkin ketjussa joskus asiasta maininnut, mutta jotenki sitä kaipais niin sitä yhtä päällikköä joka tekis niitä päätöksiä asioiden suhteen, mitä jätetään ja mitä ei. Just tätä, että tehdään peli ja sit aletaan lyömään siihen kaikki viime aikojen suositut pelimekaniikat päälle ja paljon keräilyä että pelitunnit pitenee.Tämäpä tämä. Pidän nykyään laiskana pelisuunniteluna ikonispämmiä, joka kaupan päälle tuhoaa immersion ja muistuttaa harvinaisen selkeästi siitä, miten pelit eivät ole kokonaisuuksia vaan läjä yhteen ympättyjä irrallisia pelimekaniikkoja.
Tuo RDR2 liikkeiden hitaus on syys miksi en päässyt edes act2:sta loppuun vaan lopetin pelin. Aivan armottoman paska pelituntuma. Pelin pitäisi kuitenkin olla mukava pelata kontrollien osalta ja muutenkin tuo "realismin" tavoittelu on perseestä tietynlaisissa peleissä. Autopelit on hienoja realistisen kliinisinä ja harmaina mutta muuten vituttaa jos yritetään olla "realistisia" juurikin tuommoisia peleissä. Ei mua kiinnosta olla länkkäri jolla on paskat housussa ja kihtikin vielä kaiken lisäksi.Joo hyviä pointteja tuosta irrallisuudesta. Joissain peleissä näkyy raa'asti se, että suunnittelijoita, käsikirjoittajia ja ohjaajia on ollut hirveä määrä, ja se kadottaa pelissä punaista lankaa.
Myös pelien hitaat ja viiveelliset mekaniikat ärsyttää. Palvottu Red Dead Redemption 2 nyt pelailussa, ja liikkumisen sekä kaiken tekemisen hitaus ja viive ärsyttää. Se että hahmo tekee asioita hitaasti on vielä jotenkin ok ja sopii tuon pelin henkeen, mutta ei hahmon kääntymisessä idästä länteen voi mennä satoja millisekunteja (ei ole omista laitteista kiinni muut pelit on sujuvia). Tämä ihan sama oli GTA5 ainakin launchin jälkeen, eli taitaa viiveet olla joku RAGE-pelimoottorin ''ominaisuus''. Vaikea tottua tuollaiseen enää nykypäivänä, kun suurin osa pelien mekaniikoista on hyvin nopeita ja viiveettömiä.
Control? Ei tarvitse edes läpäistä jos haluaa moiset modet päälle.Tämä viesti ei suoranaisesti kuulu ketjun otsikon alle, mutta uskoisin osuvan sen verran lähelle, että uskallan tähän kirjottaa. Elikäs, kauan kauan sitten, kaukaisessa galaksissa nimeltä menneisyys peleissä oli varsin usein sellainen jippo, että kun läpäisit pelin, niin ei tullu New game+, vaan sait laittaa esim. loputtomat ammukset tai kuolemattomuuden päälle. Miksi helvetissä tällaista ei nykypeleissä ole? Oli äärimmäisen nautinnollista, kun hikihatussa olit vihdoin ja viimein pelin läpäissyt, niin sait seuraavan kierroksen pelata rennosti rellestäen ja hauskaa pitäen. Hitto, että ottaa päähän!!!!
Tämä häiritsee erityisesti silloin, jos peli ei vaikuta millään tavalla näyttävältä tai olevan mitenkään paremman näköinen kun pelit, jotka pyörii koneellasi. Yhtäkkiä vaan minimivaatimus on vähintään nykyinen näytönohjaimesi tai jopa tehokkaampi, ilman mitään selvää syytä.En siedä nykypeleissä sitä että ne ei pyöri kunnolla meikäläisen peruna pc:llä.
Esimerkkinä tästä Cyberpunk 2077, 1080p high asetuksille suositeltu vaatimus juuri se mitä löytyy koneesta, eikä pyöri edes siedettävästi yli 30fps ilman että tuunaa asetuksia pari tuntia. Low grafiikoilla tuo peli on aivan karsean näköinen. Tulee mieleen että pelaa jotain 15 vuotta vanhaa peliä.Tämä häiritsee erityisesti silloin, jos peli ei vaikuta millään tavalla näyttävältä tai olevan mitenkään paremman näköinen kun pelit, jotka pyörii koneellasi. Yhtäkkiä vaan minimivaatimus on vähintään nykyinen näytönohjaimesi tai jopa tehokkaampi, ilman mitään selvää syytä.
Mitä tekemistä maailmassa pitäisi olla? Pitäisi olla hyvä peli eli juoni, tehtävät, tavoitteet jne. ja maailma olisi se näyttämö. Mutta nykyisin kaikki on niin täynnä kaikkea mihinkään liittymätöntä, josta vasta jälkikäteen tajuaa ettei olisi alkanut tekemään jos olisi tiennyt.Eikös se tarkoita, että open world ei oo vaan sun juttu? Ite oon enemmän sitä mieltä, että open world -pelissä pitää nimenomaan olla paljon tekemistä siellä maailmassa tai se olisi sitten parempi tehdä putkijuoksuna.
Tämä ei ole perinteisesti häirinnyt eikä toivottavasti tilanteen palatessa entiselleen (jos palaa), mutta hintataso on kyllä tällä hetkellä sellainen, että tämä kieltämättä häiritsee.En siedä nykypeleissä sitä että ne ei pyöri kunnolla meikäläisen peruna pc:llä.
Cyperbunk 2077 oli itsellä ensimmäinen peli jossa tuli oikeasti käytettyä DLSS:ää, kun ei vaan muuten pyörinyt tarpeeksi hyvin. Koneessa 1440p näyttö, 3700X, 16GB ja RTX 2070.Esimerkkinä tästä Cyberpunk 2077, 1080p high asetuksille suositeltu vaatimus juuri se mitä löytyy koneesta, eikä pyöri edes siedettävästi yli 30fps ilman että tuunaa asetuksia pari tuntia. Low grafiikoilla tuo peli on aivan karsean näköinen. Tulee mieleen että pelaa jotain 15 vuotta vanhaa peliä.
Tuo listahan karsii pois 95% pois peleistäTässä asioita, joita en enää siedä videopeleissä:
Samaan sarjaan vois lisätä miksi peleissä jos tapetaan toisia pitää se elämä olla 0-100 healthbar. Ammut 15x pikku varpaaseen (vaikka samaan) niin yhtä sama merkitys kun kerran päähän niin sitä healttia on 1hp jäljellä. ..Pikkusen kyllä vois tekijät joskus skarpata tuonkin suhteen, kun idea varmaan jo 60v vanha.Veretön peli on kauhistus, mutta jos pelissä on verta, muttei vahinkomallinnusta tai edes luodinreikiä kehossa, alkaa nopeasti vituttamaan.
Ennen vanhaan lähes jokainen FPS sisälsi mahdollisuuden ampua vihut kilon paloiksi, nykyään se on vaihdettu ragdolliin joka on hiukan realistisempi, mutta alkaa nopeasti tympimään kun siitä kumiukkoa ei saa paloiksi millään. Why?
Taisi Far Cry 5 olla että jos ammut vihua jalkaan, niin kaatuu siihen paikkaan pidellen jalkaansa ja voivotellen. siiten jos ammut päähän niin henki pois, ja jos ammut vartaloon niin ukko heiluu niin kauan kuin hp:tä on jäljellä.Samaan sarjaan vois lisätä miksi peleissä jos tapetaan toisia pitää se elämä olla 0-100 healthbar. Ammut 15x pikku varpaaseen (vaikka samaan) niin yhtä sama merkitys kun kerran päähän niin sitä healttia on 1hp jäljellä. ..Pikkusen kyllä vois tekijät joskus skarpata tuonkin suhteen, kun idea varmaan jo 60v vanha.
Tiiä tosta Chimera Squadista, mutta muuten vitutti kyllä huolella Xcomissa jos ironmanilla jakso pelata. Se muuten täydellinen runi mutta joku naurettava toisen ryhmän aktivointi jo pyyhkii sun tiimin kun hiekkapaperista tehdylllä paskapaperilla eikä ees pyydä anteeks kun olithan sä sentään ironman. Vittu tota paskaa jaksa.Näköjään sitä, että menee progressiota hukkaan. Nyt Darkest Dungeonia ja Xcom Chimera Squadia pelatessa huomannut, että jos tulee joku teamwipe tms. joka vie peliä taakse päin tai aiheuttaa sen, että joutuu ottaan jonku 30-60min taakse päin, nii on reaktiona lähes aina quit to windows. ei se mitää ragea sinällään aiheuta, mutta yleensä sen fiiliksen, että eipä huvita taas hetkeen pelata, varsinki jos sit joutuu niitä samoja juttuja tekemään uudestaan.
Toinen Xcom CS aiheuttama huomio on nämä "quirkyt" hahmot. Kaikkien pitää olla jotain vitsejä heitteleviä mukanokkeluuksia. Olen tainnut tästä aiemminkin kitistä, mutta todella tympäsevää ku ei voi hahmoille tehä mitää muuta luonteenpiirrettä ku läppäkone. Vastapainoksi sit on joku Veijo Vakava joka puhisee ja tuhisee aina ku läppä lentää. Jos tähä onnistutaa vielä yhistää jotain fanserviceä meemien muodossa nii kuuluu hampaiden kirskunta naapuriin asti.
Varmaan kovin makuasioita, itse tykkään tuosta alkuperäiskuvasta enemmän, koska jälkimmäinen on lähinnä "saturaatiot, kontrastit ja kaikki muukin maksimissa". Varmaan ihan hyvä jos on jotain slidereita joilla säätää omaan makuun.Joissakin peleissä tuo vakio kuva / grafiikka on kyllä tosi tylsän väristä ja aliterävää mössöä. Jos yhtään haluaa maksimoida visuaalista elämystä, niin alkuperäinen kuva harvoin vastaa toiveita. Tuossa esimerkiksi Shadow Of The Tomb Raiderissa modattuna ReShadella vs alkuperäinen kuva:
Juurikin näin. Ero näyttää olevan kontrasti +80% ja saturaatio +50%. Se tekee siitä kovin epärealistisen ja piirrosmaisen, jossa "pastellifiilis" hyppää silmille aika kovasti. Ei oikea maailmakaan näytä tuolta ja Tomb Raider yrittää olla "realistinen" mitä tulee taustoihin ym.Varmaan kovin makuasioita, itse tykkään tuosta alkuperäiskuvasta enemmän, koska jälkimmäinen on lähinnä "saturaatiot, kontrastit ja kaikki muukin maksimissa". Varmaan ihan hyvä jos on jotain slidereita joilla säätää omaan makuun.
Ehdottomasti makuasioita joo, ja riippuu minkälainen terävyys, kontrasti ja värit omassa näytössä / telkkarissa on. Tuo kuva nyt oli vaan yksi esimerkki, ja osa ReShaden modauksista on alkuperäistä huonompia, joten hieman joutuu yleensä säätämään omaan makuun sopivaksi. Itselläni on IPS-näyttö melko korkealla väritarkkuudella, ja työpöydällä värien elävyys on Netflix yms. oikein hyvää, mutta jostain syystä suurimmassa osassa peleistä kaipaan selvästi lisää saturaatiota. En tiedä vaihtuuko pelitilaan siirtyessä joku näytön / Windowsin ajureissa tms.Varmaan kovin makuasioita, itse tykkään tuosta alkuperäiskuvasta enemmän, koska jälkimmäinen on lähinnä "saturaatiot, kontrastit ja kaikki muukin maksimissa". Varmaan ihan hyvä jos on jotain slidereita joilla säätää omaan makuun.
Kyllä, ja vähän terävyyttä alkuperäisen päälle. Tuolla yhdistelmällä saa varsinkin hämärässä luonnossa yksityiskohtia paremmin esiin, mutta kieltämättä jossain kohtaa ''yksityiskohdat hyppää'' liikaakin silmille. Lähinnä terävyyttä ja yksityiskohtien paremmin näkymistä tykkään säädellä, ja vähän saturointia ja punaisen poistoa alkuperäisen päälle.Juurikin näin. Ero näyttää olevan kontrasti +80% ja saturaatio +50%. Se tekee siitä kovin epärealistisen ja piirrosmaisen, jossa "pastellifiilis" hyppää silmille aika kovasti. Ei oikea maailmakaan näytä tuolta ja Tomb Raider yrittää olla "realistinen" mitä tulee taustoihin ym.
Tässä on muuten vielä todella hauska ominaisuus, eli Origin ja EA Desktop. EA Desktop on siis sovellus, joka vaaditaan jotta Xbox Game Passista voi asentaa ja pelata EA:lle kuuluvia pelejä. Hienoin tässä on se, että samalla valmistajalla on kaksi eri sovellusta, eivätkä ne toimi yhteen. Ai miten eivät toimi? Jos olet pelannut Game Passilla jotain mikä avaa EA Desktopin, ja yrität sitten avata vaikka Steamista toisen pelin joka vaatii Originin, niin ruudulle lävähtää pelkkä "EA Origin cannot run while EA Desktop is running".Pahinta paskaa on EA, jonka pelejä Steamissä minulla on muutama
Mulle tuli muuten Controllista ihan täysin samat vibat heti alusta asti. Siinä on peli jonka visuaalinen teema on tosi ankea, tylsä ja harmaa. Ei värikkyyttä, vaan selvästi jotain toimisto-harmaata haettu, eikä uppoa kyllä muhunkaan tuollainen. Kirkkaat eläväiset värit toimii munkin mielestä peleissä paremmin. Kun arki on harmaata, niin ei kai sitä nyt viihteessä halua nähdä.Nyt tässä Controllia pelatessa tulee vähän fiilinki, että tietynlainen harmaus alkaa olla vähän asia joka vähentää pelistä nauttimista. Eli jos peli ei tarjoa mitään väriä ja kaikki ympäristöt muistuttaa toisiaan.
Niin no esim. minulla on koko aikuiselämän ollut se, että en pelaa uudestaan edes niitä pelejä jotka on minulle 10/10 ja game of the year. Kyse ei edes sinänsä ole mistään "periaatteesta" vaan noin se vaan menee, kai se on pitkälti sitä että kaikki kulminoituu immersioon ja tyypillisesti myös tarinaan ja mieluusti tarinan yllätyksellisyyteen ja ja ajatus saman setin vetämisestä uudelleen läpi pienillä variaatioilla ei houkuttele niin mitenkään kun vaihtoehto on etsiä joku uusi yhtä hyvä pelikokemus (saattaa edellyttää vaivannäköä tai ajan kulumista).Nyt tässä ollut muutama lattea fiilistely pelejä, joista on aiemmin pitänyt, ja alkaa hiipiä semmonen epäilys puseroon, että harvaa peliä oikeastaan kannattaisi näköjään pelata toista kertaa läpi. Harva uudelleenpeluu jotenki nostaa sitä pelin tasoa, vaan yleensä siitä ne heikkoudet iskee entistä enemmän silmille ja se ensimmäisen kerran "uu aa" on jo muuttunut laimeammaksi. Toki pelejä on joita pelataan uudelleen, mutta varsinki huomaa, että nuo sandboxit on toisella pelikerralla melko usein melko latteita kokemuksia. Ehkä niissäkin voi olla jotain poikkeuksia missä se peli itsessään on niin hauskaa, mutta se maailman "tutkiminen" ja yllätyksellisyys on kyl hyvin himmeää seuraavalla pelikerralla ja sitä huomaa vaan kelailevan jotain tulevaa kohtaa pelissä.
Ei sitä yleensä jaksakkaan. Harvassa on ne joita tulee laitettua uudelle rundille, ja niissäkin on selkeät piirteet niissä peleissä mitkä tulee hakattua toistamiseen. Sellaset pelit jotka on vahvasti tarinapainotteisia ja se ite pelattavuus ei läpipeluukertojen välillä ole muuttumassa oikeen mihinkään, niin eihän niitä huvita pelailla uudestaan kun oot jo käytännössä kokenut kaiken mitä sillä on sit tarjottavanakaan. Sit toisessa päädyssä on pelit jotka ei paljoa häiritse tarinallaan (tai voit skipata jouhevasti kaiken) ja se pelattavuus onkin sit se pääruoka. Esimerkkinä nyt vaikkapa joku Souls-peleistä joissa saa jokseenkin vapaasti lähteä kehittämään hahmoansa oman pelityylin mukaan. Noi tulee usein julkasun nurkalla pelattua kahdesti eri buildeilla ja pelityyleillä ja ihan hyvin oon kokenut viihtyväni sen kaks pelikertaa nyt ainakin. Sekiroa sit en taas laittanut uudelle kierrokselle, koska siinä ei samanlaista hahmonkehitystä ole ja mikään ei siinä pelikertojen välillä myöskään olennaisesti tai oikeastaan ollenkaan tule muuttumaan. Ekalla pelikerralla näin 95% sisällöstä, eikä mua sen lopun 5% takia kiinnosta pelata sitä koko roskaa alusta alkaen loppuun.Nyt tässä ollut muutama lattea fiilistely pelejä, joista on aiemmin pitänyt, ja alkaa hiipiä semmonen epäilys puseroon, että harvaa peliä oikeastaan kannattaisi näköjään pelata toista kertaa läpi. Harva uudelleenpeluu jotenki nostaa sitä pelin tasoa, vaan yleensä siitä ne heikkoudet iskee entistä enemmän silmille ja se ensimmäisen kerran "uu aa" on jo muuttunut laimeammaksi. Toki pelejä on joita pelataan uudelleen, mutta varsinki huomaa, että nuo sandboxit on toisella pelikerralla melko usein melko latteita kokemuksia. Ehkä niissäkin voi olla jotain poikkeuksia missä se peli itsessään on niin hauskaa, mutta se maailman "tutkiminen" ja yllätyksellisyys on kyl hyvin himmeää seuraavalla pelikerralla ja sitä huomaa vaan kelailevan jotain tulevaa kohtaa pelissä.
Itellä taas ei riitä mitenkään innostus pelata samaa peliä kahta kertaa peräkkäin, yleensä nyt vähintää vuoden tauko, mutta nyt alkaa tuntua et pitää olla jo viis vuotta että tuntuu freshiltä. Aivan maksimi oli joskus skidinä ku pelasi tietyt pelit joka vuosi, koska pelejä nyt vaan oli vähän tarjolla. Periaatteessa siis itellä on edelleen "himoja" aloitella uudestaan pelejä, mutta sit hyvin nopeaa niihi nykyää kyllästyy siinä missä ennen se oli vähän kuin tapa pelata pelejä uudestaan silloin tällöin. Ehkä tää sinällään kuuluis itellä enemmän tonne "me wanhat ja pelaaminen" keskusteluun, koska tämä ei sinällään liity pelien sisältöön vaan omaan itseensä pelaajana.Ei sitä yleensä jaksakkaan. Harvassa on ne joita tulee laitettua uudelle rundille, ja niissäkin on selkeät piirteet niissä peleissä mitkä tulee hakattua toistamiseen. Sellaset pelit jotka on vahvasti tarinapainotteisia ja se ite pelattavuus ei läpipeluukertojen välillä ole muuttumassa oikeen mihinkään, niin eihän niitä huvita pelailla uudestaan kun oot jo käytännössä kokenut kaiken mitä sillä on sit tarjottavanakaan. Sit toisessa päädyssä on pelit jotka ei paljoa häiritse tarinallaan (tai voit skipata jouhevasti kaiken) ja se pelattavuus onkin sit se pääruoka. Esimerkkinä nyt vaikkapa joku Souls-peleistä joissa saa jokseenkin vapaasti lähteä kehittämään hahmoansa oman pelityylin mukaan. Noi tulee usein julkasun nurkalla pelattua kahdesti eri buildeilla ja pelityyleillä ja ihan hyvin oon kokenut viihtyväni sen kaks pelikertaa nyt ainakin. Sekiroa sit en taas laittanut uudelle kierrokselle, koska siinä ei samanlaista hahmonkehitystä ole ja mikään ei siinä pelikertojen välillä myöskään olennaisesti tai oikeastaan ollenkaan tule muuttumaan. Ekalla pelikerralla näin 95% sisällöstä, eikä mua sen lopun 5% takia kiinnosta pelata sitä koko roskaa alusta alkaen loppuun.
Mut aika vähän tulee laitettua tavaraa uudelle kierrokselle. Pääasiassa sen takia et vaikka ei nyt pitkään aikaan mitään pelejä osteliskaan niin Steamista ja hyllystä löytyis kyllä sen verran pelattavaa et kyllä tässä valehtelematta pari vuotta pärjäis ihan hyvin. Jos vaan siis lähtis pelailemaan, usein tulee kyllä huomattua et kun rupeaa jotain pelaamaan niin nopeasti alkaakin pohtimaan et niin, ei mulla kyllä just nyt fiilistä ole pelata tän tyyppistä peliä. Sit sitä venaillaan useempi vuos et löytyskö se fiilis.
Tässä hyvin kuvastuu jotenki se, että peliin luodaan sisältöä miettimättä yhtään miten se istuu peliin. Jotenki semmonen horisontaalinen pelikehitys, että peli on nyt tässä tilassa ja nyt siihen voidaan lisätä ihan mitä vain, koska sandbox. Ei tarvi miettiä sopiiko se tarinaan, tai maailmaan tai mitenkään muuten, senku teette jätkät lisää tehtäviä ja kerättävää ja kaikkea muuta kauhtaa ilman mitään laadunvalvontaa. Ja erityisesti tämä, että pelimaailman sisäinen logiikka kusee jatkuvasti, välivideoissa tehdään asioita joita ei sit muuten voi tehdä ja päinvastoin. Ensin ammutaan, välivideossa itketään että ammuttiin yks pahis, sit ammutaan sata headshottia lisää ja kohta välivideossa ammutaan pistoolilla 100 ammusta ohi kolmesta metristä.Tässä pelissä on kyllä niin monta asiaa, joissa ei ole järkeä ja kehittäjät menneet sieltä missä aita on matalin.
- Parissa tehtävässä NPC-hahmoilla tuntui olevan telepaattisia kykyjä, kun tiesivät jo etukäteen, mitä oli tapahtunut, vaikka en ollut kertonut mitään. Todella huonosti käsikirjoitettuja.
- Miten kirjakerhoja ja hautausseremonioita pidetään välillä keskellä zombeja?
- Yhdessä tehtävässä henkilö soitti radiopuhelimella ja pyysi apua hyökkäystä vastaan, mutta olin jo ehtinyt juosta tämän luokse. Cutscenen jälkeen oli kuollut.
- Isossa katedraalissa oli isoja generaattoreita jokaisella sisäparvekkeella. Miten ihmeessä auton kokoiset generaattorit on saatu nostettua sinne?
- Miksi Renegadet puhuvat aina niin kähisten ja miksi kaikilla on sama ääni? Tuohon joukkoon kuuluminen tuskin automaattisesti muokkaa äänihuulia. Entä miksi ne eivät välitä yhtään isoista ns. boss-hirviöistä?
- Yhdessä kohtaa piti salakuunnella renegaden puhelua. Kun salakuuntelu aloitettiin, sanoi renegade välittömästi sen mitä pitikin tietää ja kuuntelu lopetettiin tuon yhden lauseen jälkeen. Aika hyvä ajoitus? Melkein nauratti.
- Miksi ilmanvaihtokoneet puhalsivat täysillä ilmaa ylöspäin, vaikka alueella ei ollut vielä sähköä?
- Yhdessä tehtävässä hakkasin machetella kaksi NPC-hahmoa aivan verille ja luulin tappaneeni ne. Myöhemmin cutscenessä nämä tulevat vahingoittumatta ja rauhoittuneena uudestaan vastaan. Näköjään tarina ei halunnutkaan näiden kuolevan, vaan jäivät henkiin.
Tulee mieleen Ubisoftin pelit. Paljon juoniaukkoja ja pieniä asioita, joihin ei ole jaksettu panostaa.
Tämä häiritsi suunnattomasti mm. RDR2:ssa. Ensin fiilisteltiin wanhan ajan kunnollista cowboy elämää ja sitten lahdattiin koko naapurikylän miesväki. Ja tämä toistui 100 kertaa.Ensin ammutaan, välivideossa itketään että ammuttiin yks pahis, sit ammutaan sata headshottia lisää
Mjoo, yllättävän haastavaa tuntuu olla keksiä pelimekaaniikoita jotka ei oo "tapa kaikki vastustajat". Lautapelithän noita on väärällään, mutta jostain syystä tietokonepeleistä suurinosa tuntuu olevan jonkinsortin vihollisen voittamista väkivallalla.Tämä häiritsi suunnattomasti mm. RDR2:ssa. Ensin fiilisteltiin wanhan ajan kunnollista cowboy elämää ja sitten lahdattiin koko naapurikylän miesväki. Ja tämä toistui 100 kertaa.
Samaa vaivaa myös esim. Last of us 2 jossa haettiin jonkinlaista realistista otetta tarinaan mutta sitten taas kymmenittäin jotain random asemiehiä lahtaillaan. Hohhoi, pelinkehittäjien pitäisi näihin tarinankerronnallisiin peleihin keksiä joku muu pelimekaniikka kuin se Doomista otettu.