Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
677
Itseäni pyöräilijänä vituttaa kun hyvin monet autoilijat eivät joko osaa väistämissääntöjä, tai ovat mulkkuuttaan "ylikohteliaita" ja vain hidastavat kaikkien liikkumista. Tarkoitan siis tilannetta, että tulen suojatielle, jossa olen väistämisvelvollinen ja pysähdyn siihen eteen ja lasken jalan maahan.

Silti hyvin monet pysähtyvät ja antavat tietä. En mene tälläisessä tilanteessa yli, joten siinä sitten kökötetään kunnes kuski löytää sen kaasun uudelleen.
Tähän tuhlautuu hitosti aikaa, ja kaikki pääsisivät sujuvasti kun noudattaisivat väistämissääntöjä. Parasta on, että tämän taakse kertyy usein jono autoja. Seuraava menee siitä sujuvasti, mutta sitten se kolmas tai neljäs tekee saman tempun. Ja yrittää antaa tietä. Tässä kohtaa on pakko jo olla pelkkää vittuilua, tai sitten on niin sokea ja ei kiinnitä huomiota yhtään mitä ympärillä tapahtuu, että kortti pitäisi heti luovuttaa poliisille. Jos en ole pari autoa sitten mennyt yli niin miksi hitossa tilanne olisi erilainen nyt.

Ja sitten kun tullaan kolmion takaa väistämisvelvollisina niin silloin kyllä pusketaan eteen :D Tätä tapahtuu eniten kun ovat kääntymässä oikealle, ja katsovat vain vasemmalta tulevat. Usein pääsee ihan siihen "ikkunan eteen" pysähdyksiin eikä kuski ole vieläkään vilkaissutkaan oikealla josta itse tulossa.
Tai toinen paikka on kiertoliittymät, jossa siis kolmiot ennen suojatietä- Tämä tuntuu monelle olevan vaikea paikka tajuta, että sitä pyöräilijää väistetään.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Helpostii saa käännettyä päätä ja katsottua peilistä. Ei ole koskaan ollut tuota ongelmaa autoilijana. Pyöräilijänä tosin päivittäinen ongelma, koska autoilijat eivät osaa katsoa. 25 km/h ei muuten ole edes kovin paljon.
25km/h on 7m/s, se on todella paljon risteyksissä
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
10 000 km vuodessa autolla ja 5000 pyörällä. Huomattavasti enemmän kohtaan perseileviä pyöräilijöitä kääntymistilanteissa.

Varmasti aika tilanteissa syylliset on aika fifty sixty, mutta aika uskomattomalta kuulostaa nuo uskomukset, että syy löytyy aina autoilijoista. Puttuuko osalta pyöräilijöistä tilannetaju, paahdetaan muuta liikennettä nopeampaa yllättäen autoilijat tai jotain muuta miksi kuvitellaan että autot tekisivät "aina" loukkoja pyöräilijöille.
Samat havainnot, mutta silti perseilevät autoilijat harmittavat pyörän selässä paljon enemmän kuin perseilevät pyöräilijät tai autoilijat auton ratissa. Tämä johtuu ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että pyöräilijänä olen täysin suojaton.

Jos sitten verrataan perseileviä autoilijoita auto-auto ja auto-pyörä -kohtaamisissa, on jälkimmäisiä kyllä huomattavasti enemmän. Viikonloppuna tein 15 km pikkulenkin viikon ainoana pyöräilynä ja meinasin kaksi kertaa jäädä vasemmalle kääntyvän auton alle. Autolla ajoin viime viikon aikana n. 300 km ja autoni eteen väistämisvelvollisina tulleiden muiden autojen lukumäärä on 0.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 028
Helpostii saa käännettyä päätä ja katsottua peilistä. Ei ole koskaan ollut tuota ongelmaa autoilijana.
Jos tässä ärsyttää autoilijat, niin.
Terveelle päänkääntäminen ja peiliin katsominen ei ole ongelma.
Ongelma on se että on paljon risteyksiä joissa näkyvyys on huono ja ajoneuvosta riippuen voi olla huomattavan vaikea havainnoida.

Pyöräilijänä tosin päivittäinen ongelma, koska autoilijat eivät osaa katsoa. 25 km/h ei muuten ole edes kovin paljon.
Autoilijoihin mahtuu ureapäitä, taitamattomia jne, tämä ketju on täynnä tarinaa heistä. Sitten alueellisia "tapa" eroja.

Pyräilijänä olen kokenut asian pienemmäksi ongelmaksi, siis toki ongelma on se että täysin tahallisin urepäitä autoilijoita on, mutta ole hämmästynyt miten hyvin homma sujuu vaikeissakin paikoissa, ja se että epävarmat kuskit antaa pyäräilijöille tilaa varmuuden vuoksi (josta sitten oma hässäkkä)

25 km/h ei muuten ole edes kovin paljon.
Paljon verrattuna mihin ?
Risteyksessä se on paljon, taajamissa/keskustoissa jopa niin paljon että isot kunnat halua sitä sopimuksin rajoittaa. Toki jollain tyhjällä hyväpintaisella pyörätie suoralla ilman risteyksiä spandexasu päällä ei ole mitään.

Jos ärsyyntymisesi autoilijoihin on samaa luokaa sen joku turkulainan/tamperelainen pyörä tybettaja, niin niissä videoissa on hakemalla haettu ärsytystä.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Jos sitten verrataan perseileviä autoilijoita auto-auto ja auto-pyörä -kohtaamisissa, on jälkimmäisiä kyllä huomattavasti enemmän. Viikonloppuna tein 15 km pikkulenkin viikon ainoana pyöräilynä ja meinasin kaksi kertaa jäädä vasemmalle kääntyvän auton alle.
Ehkä et hiljentänyt tarpeeksi ;)
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 832
Itse kannattaisin lakia, jossa pyöräilijä väistää aina autoa. Eikö se olisi aika paljon helpompi kaikissa tilanteissa? Itse pyöräilen myös ja en kyllä näe tuossa ajatuksessa paljon huonoja puolia. Minulla on toki korkea itsesuojeluvaisto. En koskaan lähde autojen kanssa kilpailemaan. Toisaalta mielestäni liikennevalot ovat pyöräilijälle lähinnä neuvoa antavat. Eli jos muilla ei ole vihreät tai autoja ei näy, niin menen kyllä törkeästi päin punaisia tai keskeltä risteystä, jos se vaan on suorempi reitti polkea.
Ai myös silloin kun auto tulee kolmion takaa? Menisi kyllä jo aika mielenkiintoiseksi liikenne.

Toki tämä onnistuisi ehkä helpoiten jos yksinkertaisesti poistettaisiin kaikki yhdistetyt KLV:t jolloin aikuisten pyöräilijöiden olisi pakko siirtyä ajoradalle. Sitten jäisi vielä se ongelma, että lasten pyöräily menisi aika vaikeaksi.
25km/h on 7m/s, se on todella paljon risteyksissä
Suoraa ajaessa? Edes autolla tasa-arvoiseen risteykseen ajaessa tuskin kukaan hidastaa alle tuon nopeuden jos oikealta ei tule ketään. Ja nyt puhutaan kuitenkin etuajo-oikeutetusta liikenteestä :facepalm:
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
136
Varmaan väärä ketju, mutta minua vituttaa pyöräilijät. --- Itse pyöräilen myös --- Toisaalta mielestäni liikennevalot ovat pyöräilijälle lähinnä neuvoa antavat. Eli jos muilla ei ole vihreät tai autoja ei näy, niin menen kyllä törkeästi päin punaisia tai keskeltä risteystä, jos se vaan on suorempi reitti polkea.
Miksi vain pyörällä? Onko autolla punaisia päin ajaminen jollain tavalla vähemmän mielipiteestä kiinni?

Nykyiset väistämissäännöt ovat aivan hyvät ja selkeät, kunhan huomioitaisiin molemmin puolin.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
870
Suurin syy "pyöräilijöiden" ja "autoilijoiden" väliselle kitkalle taitaa liittyä tähän, kun molemmat ryhmät lokeroidaan omiksi porukoiksi ja ollaan sokeasti jomman kumman puolella. Todellisuudessa iso osa käyttää kumpaakin liikkumismuotoa.

Ihan sama olenko itse liikkeellä pyörällä vai autolla, niin aika tasapuolisesti vituttaa kaikki muut tiellä liikkujat :p
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
870
Miksi vain pyörällä? Onko autolla punaisia päin ajaminen jollain tavalla vähemmän mielipiteestä kiinni?

Nykyiset väistämissäännöt ovat aivan hyvät ja selkeät, kunhan huomioitaisiin molemmin puolin.
Aika harva autolla ajaa kuvatun mukaisesti päin punaisia.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Suoraa ajaessa? Edes autolla tasa-arvoiseen risteykseen ajaessa tuskin kukaan hidastaa alle tuon nopeuden jos oikealta ei tule ketään. Ja nyt puhutaan kuitenkin etuajo-oikeutetusta liikenteestä :facepalm:
Risteyksessä missä on jalankulkijoita suojatiellä, autoja...

Sä muutat maalitolppia koko ajan, ei kukaan autolla käänny pihaan/parkkipaikalle 25km/h tuntivauhdissa jos ympärillä ihmisiä :facepalm: :facepalm:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 687
Pitäiskö pyöräilijöistä ärsyyntyneiden autoilijoiden mennä oikeaan ketjuun eli tänne:

Tuo ikuisuusaihe eli pyöräilijöistä ärsyyntyvät autoilijat ei taida koskaan loppua. Nytkin keskustelu alkoi siitä, että henkilö tiedosti ongelman, eli huono näkyvyys takaviistoon ja tällöinhän ongelmaan on ratkaisu eli vauhdin hidastaminen sellaiseksi, että ehtii havainnoida ja sitten seuraava keskustelija vetää tuon perus 100kg häviää 1500kg että miettikääs sitä jne... Sitä väittelyä voidaan kuitenkin käydä oikeassa paikassa.
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
1 050
Aika harva autolla ajaa kuvatun mukaisesti päin punaisia.
Jep, en aja minäkään autolla. Mieli on kyllä joskus yöllä tehnyt. Mutta en antanut periksi.
Punaisia kunnioittaa kaikki. Joskus se ihmetyttää muissa autoilijoissa. Siis jos ajat 70km/h viidenkympin alueella ja ja ohi menee joku satasta eli varmasti ajokielto nopeuksia, niin miksi se on sitten kiltisti seuraavissa punaisissa valoissa odottamassa? Kun on valmis tekemään yhden törkeän rikoksen ja menemään käräjille, mutta se toinen jää tekemättä?
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
1 050
Ai myös silloin kun auto tulee kolmion takaa? Menisi kyllä jo aika mielenkiintoiseksi liikenne.
Miten se nyt menisi vaikeaksi? Itse väistän käytännössä aina, kun olen jalankulkija. En pidä auton edestä kävelystä. Yritän sovittaa nopeuden tai näyttää siltä etten ole menossa yli tiestä, että auto tajuaisi mennä ohi.

Loppuisi pyöräilijöiden kuolemat kuin seinään, kun he tietäisivät lähestyessään risteystä, että heidän on aina väistettävä.
Kai se kersakin isäänsä uskoisi?
 
Autoja tulee aika monesta muustakin suunnista kuin risteävästä suunnasta. Kaikissa perusristeyksissä, joihin pyöräilijä saapuu pyörätietä, on väistämisvelvollisuus pyöräilijällä. Poikkeuksia ovat auton kääntyminen kevyen liikenteen väylän yli, tuleminen pihasta, parkkipaikalta tai vastaavasta paikasta, ja kun ajoradan väistämisvelvollisuus on erikseen merkitty liikennemerkillä. Siis kaikki sellaiset tapaukset, joissa auton ilmestyminen pyörätielle tai sellaisen jatkeelle voi yllättää. Autoilijaa itseään taas ei pitäisi pyörätien ylittäminen yllättää.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 028
Jatko pyräilijät ärsyttää ketjuun, ehkä tässä sitten ärsyttää enemmän pyöräilijät, vaikka kai kyse siitä että autoilijat ärsyttää.
n. 25 pyöräiliää kuolee vuosittain, vakavasti loukkaantuu yli 200, puolessa kuolemaan johtaneissa toisena osallisena on auto.

Pyöräilijöille tapahtuu paljon onnettomuuksia, ilmeisesti vain murto-osa moottoriajoneuvon kanssa.

Moottoriajoneuvon kuljettajalla on suurivastuu, mutta se ei tarkoita että jokoisessa auton kanssa tapahtuneessa onnettomuudessa selkeä vika olisi autoilijassa. Mutta "syyttömissäkin" yleinen autoilijan ylinopeuden serauksena vammat ovat voineet olla vakavat tai jopa kuolemaa edesauttaneet.

Pyöräilijan korkea nopeus mutuna ehkä enemmänkin vaikeuttanut autoilijan arviointia/havaintointia. (se mistä nyt tässä osa syyttää autoilijaa)

Jos autoilijat kritisoi pyöräilijöiden tilannenopeuksia, niin autoilijoiden kannattaa myös muistaa se oma nopeus, se vaikuttaa rajusti siihen kykyyn havainnoida ja jos siinä epäonnistuu niin vammojen vakavuuteen. Varsinkin niillä aluella joissa on 50km/h korkein sallittu, niin ei se tarkoita että sitä saa ajaa kokoajan, saati että pitäisi ajaa se plus 7km/h.

Suurin osa pyöräilijöistä ajaa rauhallisesti ja isommissa taajamissa missä vilkasta pyöräilyä myös suuri osa autoilijoista huomio pyörälijät.

Lukujan lähde joku parivuotta vanha printti, jossa ei taida olla parinviimevuoden aikaiset patterilautojen käyttäjät.

Loppuisi pyöräilijöiden kuolemat kuin seinään, kun he tietäisivät lähestyessään risteystä, että heidän on aina väistettävä.

Kai se kersakin isäänsä uskoisi?
Autoilijat on koulutettu ja tentitty, joten jos heillä ajo-oikeus niin voidaan olettaa että säännöt tunnetaan ja osataan ajaa turvallisesti. Usein se ongelma on ettei välitetä.

Kaikkia pyöräilijät ei nykyisinkään noudata sääntöjä, niin tuskin sääntö muutos johtaisi siihen että alkaisivat noudattaan. Tosin vähän kärjistäen olen sitä mieltä että epävarmasti säännöt tuntevat ajavat suht turvallisesti ja pahimipia on ne jotka eivät mene turvallisuud edellä ja niistä on myös heitä jotka tuntevat mielestään säännöt hyvin.

Liikenne turvallisuutta voi parantaa monin tavoin, osa liittyy siihen ympäristöön, tänäpäivänäkin rakkentaan ympäristöä joka synnyttää vaaranpaikkoja, tehdään niitä pyörätien ja autoliikenteen risteyksiä joissa havainnointi on vaikeaa. ja niitä sitten yritetään tehdä pyöräilijöille turvallisiksi säännöillä.

Se on riskin paikka jos luodaan tilanne missä huonosti näkevän ajoneuvon kuljettajan pitää väistää hyvin nakevää ajoneuvon kuljettajaa.

Jos joku pyöräiliä ajalee yli 25m/h lähestyessään vaaranpaikkaa, niin tuskin se hiljempää ajaisi vaikka lakiin olisi selkeästi laitettu joku selkeä enimmäis rajoitus (ei auto kuskitakaan nouda, ellei rankku todennäköisyys oli riittävä). Vuokralaudoissa se rajoitus onistuu kun kunnat ja vuokrafirma keskenään sopii kattonopeuksista, mutta sekin on esimerkki siitä että kuskit ei kykene omatoimisesti valitseen turvallista nopeutta.

Loppuisi pyöräilijöiden kuolemat kuin seinään, kun he tietäisivät lähestyessään risteystä, että heidän on aina väistettävä.
Sujuvan ihmisten liikkumisen kannalta on eduksi että pyöräilijöille voidaan järjestää sujuvia reittejä ja jos ei voida järjestää autoilijoiden ja pyöräilijoiden risteyksiä eri tasoon, niin osassa ristetyksiä on eduksi että autoilijat väistää pyöräilijöitä.

Jotta ei tarvi rakentaa jotain puomeja, kaiteita tai muita raskaita juttuja, niin pitää voidaan luottaa siihen että kortillinen autoilija osaa väistää, ja niin myös tekee.

Jos pyöräiliä ja autokuski käyttää turvallista nopeutta, niin kummallakin on mahdollisuus havainnoida ja vaikka sekin vielä epäonnistuu niin terveen suojavarsuteita käyttävän ihmisen kohdalla vahingot ei automaattisesti ole vakavia.

Miten se nyt menisi vaikeaksi? Itse väistän käytännössä aina, kun olen jalankulkija. En pidä auton edestä kävelystä. Yritän sovittaa nopeuden tai näyttää siltä etten ole menossa yli tiestä, että auto tajuaisi mennä ohi.
Sujuvan liikenteen kannalta jalankulkija voi vaikuttaa paljon, ei tosiaan tarvi mennä sen ainoan auton eteen, mutta silloin käyttäytyy niin ettei lähesty suojatietä ennen kuin auto on mennyt ohi, mutta sujuvan liikenteen kannalta jos lähestyy, niin sitten myös mennään, kun on varmistanut turvallisen ylittämisen. Tässä sujuvuuden kannalta tärkeää että se ajoneuvon kuljettaja antaa heti tilaa, eikä edes yritä ajaa ensin. Jos autoilia ei niin tee, niin siitä seuraa se että menee aikaa ja liikenne takkuaa.
 
Viimeksi muokattu:

PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 845
25km/h on 7m/s, se on todella paljon risteyksissä
Normaali sunnuntaipyöräilijän vauhti. Oman empiirisen kokemuksen perusteelle se on kuitenkin pyöräilijöillä se vauhti 99% prosentissa tilanteista pienempi kuin autoilijoilla.

Liikenteessä suurin ongelma on autoilijoiden asenne kevyttä liikennettä kohtaan (ei kaikkien toki). Käytetään vahvemman oikeutta. Lisäksi liikenne on suunniteltu lähes kokonaan autoilun ehdoilla, tähän olisi syytä saada iso muutos. Toki pyöräilijöissäkin on ongelmia, mutta se on harvinaisempaa. Enimmäkseen tämä ettei tajuta ettei suojatie anna etuajo-oikeutta.

Noin muuten kestoärsytyksen aihe Oulussa on autoilijoiden vasemman kaistan kammo. 90% autoilijoista ajaa vain oikeaa kaistaa, jolloin liikenne ei vedä, kuten se vetäisi jos käytettäisi molempia samaan suuntaan meneviä kaistoja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
62
Nyt kun on taas pidon osalta kesäkelit ja kesärenkaatkin jo monilla autoissa alla niin entistä enemmän ärsyttää ihmiset joilla kestää suoralla 60 km/h tiellä kiihdyttää liikenneympyrästä poistumisen jälkeen eli noin 30 km/h lähtönopeudesta useampi sata metriä saada se 60 km/h mittariin jos edellä ei mene toista samanlaista hidastelijaa eikä mitään muutakaan erityistä huomioitavaa ole näköpiirissä. Tätä en ole ikinä tajunnut.
 
Liittynyt
15.09.2020
Viestejä
383
Varmasti on aiemminkin ketjussa mainittu, mutta en ihan ymmärrä miten se valoista liikkeelle lähteminen voi olla niin hidasta. Pyrin aina lähtemään tarpeeksi aikaisin liikkeelle, että siinä mielessä ei ole ehtimiseni näistä hidastelijoista kiinni, mutta en vain silti ymmärrä. Valot kun vaihtuvat, hyvällä tuurilla jonon ensimmäinen lähtee ripeästi liikkeelle. Mutta, se seuraavana oleva ymmärtääkin valojen vaihtuneen vasta kun jonon ensimmäinen on jo ylittänyt risteysalueen. Pelätäänköhän siinä jotain, että ei voi lähteä about samaan aikaan liikkeelle, vaan odotellaan kuin kalatiskillä omaa rauhallista vuoroa? Ihmeellinen ilmiö kyllä. Välillä saa valtavan hymyn huulille kun näkee 2-3 autoa etenevän hienona jonona risteysalueen poikki, mutta tämä on enemmänkin poikkeus kuin sääntö.

Saman olen huomannut, ja on kyllä outo juttu. Ehkä eivät vaan tajua? Käänteinen vauhtisokeus. Välillä sitä näkee niin älyttömiä suorituksia liikenteessä, että jos niiden takana on aina joku logiikka, alkaa pelottamaan lähteä itse sinne sekaan ajamaan. Haluan uskoa vain hetkelliseen bitin flippaamiseen näiden kuskien päässä, koska jos ne taikatemput ovat jollain logiikalla mietittyjä, ne saattavat hyvinkin toistua jatkossakin. Saatan syyllistyä ekstrahitaaseen kiihdyttämiseen itsekin kun joskus kokeilen saisinko pelkällä sähköllä kiihdytettyä superrauhallisesti ja energiataloudellisesti, mutta teen tätä vain silloin jos takana ei ole ketään tulossa. En todellakaan jonouta muita kanssaliikkujia omien hölmöjen testieni takia, vaan ne hoidetaan sitten tyhjällä tiellä ilman muuta liikennettä.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
1 045
Nyt kun on taas pidon osalta kesäkelit ja kesärenkaatkin jo monilla autoissa alla niin entistä enemmän ärsyttää ihmiset joilla kestää suoralla 60 km/h tiellä kiihdyttää liikenneympyrästä poistumisen jälkeen eli noin 30 km/h lähtönopeudesta useampi sata metriä saada se 60 km/h mittariin jos edellä ei mene toista samanlaista hidastelijaa eikä mitään muutakaan erityistä huomioitavaa ole näköpiirissä. Tätä en ole ikinä tajunnut.
Nämä saa kyllä sapen kiehumaan. Silloin tällöin tulee vastaan. Jotkut ehkä luulevat, että hitaasti kiihdyttäminen säästää polttoainetta. Aivan vammaista touhua.
 
Liittynyt
14.09.2018
Viestejä
588
Ehkä ne ei vaihda pienempää sinne ympyrään, jos ei tarvinnut väistää ketään, ja sitten liian isolla kiihtyy tollai hitaasti. Joillekkin vaihteiston toiminta jää ikuiseksi mysteeriksi.
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
722
Varmasti on aiemminkin ketjussa mainittu, mutta en ihan ymmärrä miten se valoista liikkeelle lähteminen voi olla niin hidasta. Pyrin aina lähtemään tarpeeksi aikaisin liikkeelle, että siinä mielessä ei ole ehtimiseni näistä hidastelijoista kiinni, mutta en vain silti ymmärrä. Valot kun vaihtuvat, hyvällä tuurilla jonon ensimmäinen lähtee ripeästi liikkeelle. Mutta, se seuraavana oleva ymmärtääkin valojen vaihtuneen vasta kun jonon ensimmäinen on jo ylittänyt risteysalueen. Pelätäänköhän siinä jotain, että ei voi lähteä about samaan aikaan liikkeelle, vaan odotellaan kuin kalatiskillä omaa rauhallista vuoroa? Ihmeellinen ilmiö kyllä. Välillä saa valtavan hymyn huulille kun näkee 2-3 autoa etenevän hienona jonona risteysalueen poikki, mutta tämä on enemmänkin poikkeus kuin sääntö.
Katoppa ku pitää selata oisko tulut FB / Snappiin / Instaan / jne. joku uusi tykkäys tai muu päivitys. Niin eihän sitä ehdi katella ulos.
Ja mikäs kiire tässä, paitsi kun liikennevalot meni punaiselle, silloin mennään eikä meinata!
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 084
Työkaverin kanssa oli juttua, että syystä tai toisesta ihmiset tuntuvat ajavan tällä hetkellä selvästi hiljempaa kuin vielä viime vuonna samoihin aikoihin. Liekö sitten polttoaineen kulutukseen ja kohonneisiin hintoihin liittyvä juttu. Oletteko muut havainneet samaa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
770

Ei ainakaan siltä tunnu Lahden, Turun tai Tampereen tiellä. Ohi mennee niin että suhahtaa vaan. Osa nyt on varmaan tätä kevätkaahailua, mutta ei se liikenne hitaalta vaikuta.

Itse kun kokeilee laittaa 120 mittariin, niin ei tarvitse kuin rekkoja ohitella. Kaikki muu menee kyllä ohi.
 
Olen havainnut samaa, ja olen osa ilmiötä. Olen myös huomannut, että jos ajan 85 km/h 100 alueella, niin porukka ei juuri jaksa mennä ohi. Tämä aina, kun ei ole kiirettä.

Nythän on niin, että 105 km/h -> 85 km/h nopeuden tiputuksella saa sen about 30 % säästön polttoaineen kulutuksessa. Nykyisillä hinnoilla siinä alkaa jäädä ihan oikeasti euroja säästöön.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 637
Olen havainnut samaa, ja olen osa ilmiötä. Olen myös huomannut, että jos ajan 85 km/h 100 alueella, niin porukka ei juuri jaksa mennä ohi. Tämä aina, kun ei ole kiirettä.

Nythän on niin, että 105 km/h -> 85 km/h nopeuden tiputuksella saa sen about 30 % säästön polttoaineen kulutuksessa. Nykyisillä hinnoilla siinä alkaa jäädä ihan oikeasti euroja säästöön.
Tuossa muuten huomaa hiukan jo eroa sähköautokuskeissa. VIime viikolla näin ensimmäisen Teslan joka runttasi viivalta kaasua että pääsi liittymään. Pakko myöntää että olihan se hauska katsoa kun muut olivat vielä valoista lähdössä kun oltiin kahden Model 3:n kanssa jo melkein seuraavissa valoissa. Tähän mennessä ovat olleet enemmänkin niitä säästöliekillä ajavia vs muut. Ennen olin se tien tukko kun en ajanut 100kmh alueella 140kmh ja yhtäkkiä olenkin se ohi painava lukuunottamatta paria sankaria joille mikään vauhti ei riitä.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Ei ainakaan siltä tunnu Lahden, Turun tai Tampereen tiellä. Ohi mennee niin että suhahtaa vaan. Osa nyt on varmaan tätä kevätkaahailua, mutta ei se liikenne hitaalta vaikuta.

Itse kun kokeilee laittaa 120 mittariin, niin ei tarvitse kuin rekkoja ohitella. Kaikki muu menee kyllä ohi.
Koska ajat 110km/h :facepalm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
770
Koska ajat 110km/h :facepalm:
Niin mitä siitä? Onko kulutus pienempi kun ajaa 120 tai 150? Sehän se pointti juuri oli, ettei kauheasti näytä polttoaineen hinta tai kulutus kiinnostavan. Itse ajaisin vielä hiljempaa, ehkä 110 mittariin jos säästö olisi tavoite.

Tosin hyvä pointti noi sähköautot, niitä pystyy kyllä poimimaan seasta ja jotkut ajaa hitaammin, ehkä selvästi juuri sen takia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 935

Varmaan Dr. Who tarkoitti sitä, että turha ihmetellä miksi porukka menee 120 km/h alueella järjestäin ohi, jos ajat mittarin mukaan 120 eli todellisuudessa jotain 110 km/h tai vähän päälle. Näpyttää auton mittariin siten, että todellinen nopeus vastaa rajoitusta, niin enemmistö alkaa tulla perä edellä vastan.

Tosin hyvä pointti noi sähköautot, niitä pystyy kyllä poimimaan seasta ja jotkut ajaa hitaammin, ehkä selvästi juuri sen takia.
Esim. Miillä ainakin pakko valita 1-tiellä ajaako 120 km/h ja pysähtyy lataamaan vai sinnitteleekö noin 100 km/h vauhdilla perille lataamatta. Akun koko on just siinä rajoilla, että "päivän keli" vaikuttaa tosi paljon mitä nopeutta voi ajaa jos ei halua ladata. 100 km/h vauhti 120 km/h alueella alkaa olla tarpeeksi, että ohitustaidottomatkin idiootit pääsevät nopeasti ohi tukkimatta vasenta kaistaa. Osa mulkuista tulee sitten taas dynaamisesti etukulmaa hipoen takaisin kaistalle.
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
722
Tuo vilkun käyttämättömyys... Mikä hitto siinä on niin vaikeaa?
Siis liikuttaa sormea muutaman sentin niin on vilkku päällä?

Uudessa Tieliikennelaissa aikoinaan pykälät ei ole muuttanut vilkkupakkoa mihinkään.
Sen sijaan "mukataksit" jne. ovat käytännössä.

---CLIP---
48 §
Suuntamerkki

Suuntamerkki on ajoneuvolla ajettaessa annettava suuntavalaisimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla:

1) lähdettäessä liikkeelle tien reunasta;

2) käännyttäessä risteyksessä tai tiellä;

3) vaihdettaessa ajokaistaa;

4) poistuttaessa liikenneympyrästä;

5) muuten siirryttäessä sivusuunnassa.

Suuntamerkin on oltava näkyvä ja ymmärrettävä. Se on annettava hyvissä ajoin ennen 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä. Suuntavalaisimella annetun suuntamerkin tulee kestää toimenpiteen ajan. (17.12.2020/1040)
---CLIP---

Mikähän tuossa on niin epäselvää useimpien mielestä?
Ehkäpä jos on saanut ajokortin lahjomalla tms. niin eihän sitä sittten tiedä tällaistakaan sääntöä
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 845
1) lähdettäessä liikkeelle tien reunasta;
Tästä tuli mieleen, kuinka jotkut eivät osaa käyttää vilkkua oikein kun liittyvät esim. bussipysäkiltä liikenteen sekaan. Vaikka näkevät selvästi, että liikenteen sekaan ei pääse, vaihtavat silti vilkun ojan puolelta tien puolelle. Siinä saa sitten ohittaessa jännittää, että onkohan se sieltä pukkaamassa väliin joka aiheuttaisi paniikkijarrutuksen, vai eikö vaan ymmärrä vilkun käyttöä? Todellista piittaamattomuutta.
 
Puhutko nyt bussin vai muun auton liikkeellelähdöstä? Eikös tuo nyt aika selvää ole kumpiko sieltä pitää antaa mennä kesken oman ajelun?
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 845
Puhutko nyt bussin vai muun auton liikkeellelähdöstä? Eikös tuo nyt aika selvää ole kumpiko sieltä pitää antaa mennä kesken oman ajelun?
En puhu bussista. Tietysti bussi laittaa vilkun päälle lähtiessään, niissä tilanteissa kun se saa tulla sieltä etuoikeutettuna. Bussithan käyttävät villkkua juuri oikein, laittavat vilkun vasempaan merkiksi siitä kun ovat tulossa. Tarkoitin muita ajoneuvoja kuin busseja, tilanteissa jossa ollaan pysäkillä tai tienlaidassa keula ajosuuntaan nähden.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
733
Vilkulla ilmaistaan se, mitä aikoo tehdä, kuten vaikkapa tulla sieltä pysäkiltä liikenteen sekaan tai ollaan vaihtamassa kaistaa, kääntymässä risteyksestä jne. Se, että vilkku on päällä ei tarkoita sitä, että joku olisi välittömästi sieltä tulossa taikka että olisi etuoikeus ajaa päälle. Eikä ne bussikuskitkaan aina osaa sitä vilkkua käyttää oikein; vilkku päälle ja saman tien kaistalle, vaikka vieressä olisi auto. Ei se vilkku anna oikeutta bussillekaan jyrätä viereisellä kaistalla kulkevaa kulkuvälinettä. Se on lähinnä ilmoitus tarpeeksi kaukana oleville kaistalla liikkujille, että nyt on aika hidastaa ja/tai pysähtyä, jotta bussi pääsee liikenteeseen (toki etuajo-oikeutettuna).
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 845
Vilkulla ilmaistaan se, mitä aikoo tehdä, kuten vaikkapa tulla sieltä pysäkiltä liikenteen sekaan tai ollaan vaihtamassa kaistaa, kääntymässä risteyksestä jne. Se, että vilkku on päällä ei tarkoita sitä, että joku olisi välittömästi sieltä tulossa taikka että olisi etuoikeus tulla eteen. Eikä ne bussikuskitkaan aina osaa sitä vilkkua käyttää oikein; vilkku päälle ja saman tien kaistalle, vaikka vieressä olisi auto. Ei se vilkku anna oikeutta bussillekaan jyrätä viereisellä kaistalla kulkevaa kulkuvälinettä. Se on lähinnä ilmoitus tarpeeksi kaukana oleville kaistalla liikkujille, että nyt on aika hidastaa ja/tai pysähtyä, jotta bussi pääsee liikenteeseen (toki etuajo-oikeutettuna).
Nimenomaan. Se vilkku kuuluu henkilöautossa olla sinne ojan puolelle siihen asti, kunnes ollaan lähtemässä liikenteen sekaan. Sillä osoitetaan se että vielä odotetaan sopivaa väliä, ja sitte vasemmalle vilkuttaessa että nyt ollaan tulossa.

Ja kuvailemallasi tavalla bussit käyttää ihan oikein sitä vilkkua. Näyttävät että nyt ovat tulossa.
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
722
Nimenomaan. Se vilkku kuuluu henkilöautossa olla sinne ojan puolelle siihen asti, kunnes ollaan lähtemässä liikenteen sekaan. Sillä osoitetaan se että vielä odotetaan sopivaa väliä, ja sitte vasemmalle vilkuttaessa että nyt ollaan tulossa.
Mutta jos ei ole wannabe-bussikuski, ja vaikka oliskin, niin sitä pitää malttaa vaan odottaa että muut menevät ensin :cool:
 
lelfonso

Tukijäsen
Liittynyt
27.07.2018
Viestejä
736
Tästä tuli mieleen, kuinka jotkut eivät osaa käyttää vilkkua oikein kun liittyvät esim. bussipysäkiltä liikenteen sekaan. Vaikka näkevät selvästi, että liikenteen sekaan ei pääse, vaihtavat silti vilkun ojan puolelta tien puolelle. Siinä saa sitten ohittaessa jännittää, että onkohan se sieltä pukkaamassa väliin joka aiheuttaisi paniikkijarrutuksen, vai eikö vaan ymmärrä vilkun käyttöä? Todellista piittaamattomuutta.
Tolleenhan sitä vilkkua just pitääkin käyttää, ennakoiden. Vai laitatko vilkun kaistaa vaihtaessakin vasta sillon päälle, kun käännät rattia?
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 845
Tolleenhan sitä vilkkua just pitääkin käyttää, ennakoiden. Vai laitatko vilkun kaistaa vaihtaessakin vasta sillon päälle, kun käännät rattia?
Ei se ole ennakointia, että laittaa vilkun vasemmalle, vaikka näkee jonosta että ei ole pitkään aikaan mahdollista liittyä liikenteen sekaan. Nimenomaan tuolla tavalla muut autoilijat ei voi tietää aikeitasi. Se vilkku päälle sitten, kun nähdään että nyt voidaan liittyä. Itse laitan siinä vaiheessa, kun se viimeinen ohittava auto on niin lähellä, että se ei voi reagoida vilkkuuni enää. Oman kokemuksen mukaan suurin osa tekee näin, mutta sitten on näitä jotka ei osaa tai niitä ei kiinnosta.

Kaistanvaihto on ihan eri tilanne, sitä on turha tähän sotkea.
 
Liittynyt
14.09.2018
Viestejä
588
Toi pelko, että nyt se tulee sieltä heti, johtuu väärin vilkuttavista. Eli niistä jotka vilkuttaa vasta kun kääntävät rattia. Vastaava sairaus kun se, että - kuulemma - jossain päin Suomea tila katoaa jos kaistaa vaihtaessa vilkuttaa "hyvissä ajoin".
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
733
Nimenomaan. Se vilkku kuuluu henkilöautossa olla sinne ojan puolelle siihen asti, kunnes ollaan lähtemässä liikenteen sekaan. Sillä osoitetaan se että vielä odotetaan sopivaa väliä, ja sitte vasemmalle vilkuttaessa että nyt ollaan tulossa.

Ja kuvailemallasi tavalla bussit käyttää ihan oikein sitä vilkkua. Näyttävät että nyt ovat tulossa.
En ole ihan varma, kumpaa kuvailemaani tilannetta tarkoitit. Jos tarkoitit sitä ensimmäistä, niin ei näin. Ei todellakaan näin. Jos tarkoitit toista tilannetta, niin juurikin sitä ne sieltä bussipysäkiltä tulevat autoilijatkin käyttävät (tai ainakin pitäisi), eli ilmoittavat muille tienkäyttäjille, että ovat tulossa, mutta se ei anna oikeutta ajaa eteen/kylkeen, Tulevat liikenteen sekaan sopivaan väliin mutta eivät eteen.

Ei sitä vilkkua laiteta vasta sitten, kun ollaan jo lähtemässä liikkeelle, vaan hyvissä ajoin, jolloin ilmoitetaan muille, että ollaan ihan kohta lähtemässä liikkeelle ja haluttaisiin liittyä liikennevirtaan. Eli ennen liikkeelle lähtöä. Jos tätä siis yritit kertoa, niin sitten olemme samaa mieltä asiasta. Minulle ja näköjään lelfonsollekin tuli se kuva, että sinun mielestäsi vilkkua käytetään vain silloin, kun heti aloitetaan tekemään liikettä x.

Ei se ole ennakointia, että laittaa vilkun vasemmalle, vaikka näkee jonosta että ei ole pitkään aikaan mahdollista liittyä liikenteen sekaan. Nimenomaan tuolla tavalla muut autoilijat ei voi tietää aikeitasi. Se vilkku päälle sitten, kun nähdään että nyt voidaan liittyä. Itse laitan siinä vaiheessa, kun se viimeinen ohittava auto on niin lähellä, että se ei voi reagoida vilkkuuni enää. Oman kokemuksen mukaan suurin osa tekee näin, mutta sitten on näitä jotka ei osaa tai niitä ei kiinnosta.

Kaistanvaihto on ihan eri tilanne, sitä on turha tähän sotkea.
Onhan se ennakointia, että ilmoittaa aikeestaan liittyä liikennevirtaan. Jos juuri sillä hetkellä ei ole sopivaa rakoa, niin sitten se bussipysäkillä oleva autoilija odottaa sitä sopivaa väliä, vaikka sitten se vilkku päällä vasemmalle. Se vilkku on varoitus/ilmoitus muille tienkäyttäjille, että "hei, olisin tulossa täältä", jolloin muut osaavat ottaa huomioon tämän tapahtuman.
Ja kaistanvaihto on täysin sama tilanne siinä mielessä, että siinäkin vaihdetaan kaistaa, mutta vain liikkeessä. Eli pistetään vilkku päälle, jonka jälkeen tarkistetaan, että on turvallista vaihtaa kaistaa, ja sitten vasta vaihdetaan. Eikä niin, että vilkku päälle ja saman tien kaistanvaihto. Näitä toki tapahtuu, varsinkin kaupunkiliikenteessä, jossa ihmiset ajavat tappituntumalla ja joku dynaamisen ajotavan omaava pujottelee menemään.

Toi pelko, että nyt se tulee sieltä heti, johtuu väärin vilkuttavista. Eli niistä jotka vilkuttaa vasta kun kääntävät rattia. Vastaava sairaus kun se, että - kuulemma - jossain päin Suomea tila katoaa jos kaistaa vaihtaessa vilkuttaa "hyvissä ajoin".
Jep, juurikin tämä. Ainakin Lahdessa jos näyttää vilkkua hyvissä ajoin, niin voi olla varma, että väli menee umpeen välittömästi. :D
Valitettavasti täällä näkee todella paljon sitä, että vilkku päälle ja kaistanvaihto välittömästi, koska muuten sitä tilaa ei saa. Helsingissä on kiva ajaa juurikin sen takia, että kun laittaa vilkun ajoissa päälle, saa oikeasti sitä tilaa ja pääse vaihtamaan kaistaa.
 
Viimeksi muokattu:

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Tuo vilkun käyttämättömyys... Mikä hitto siinä on niin vaikeaa?
Siis liikuttaa sormea muutaman sentin niin on vilkku päällä?

Uudessa Tieliikennelaissa aikoinaan pykälät ei ole muuttanut vilkkupakkoa mihinkään.
Sen sijaan "mukataksit" jne. ovat käytännössä.

---CLIP---
48 §
Suuntamerkki

Suuntamerkki on ajoneuvolla ajettaessa annettava suuntavalaisimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla:

1) lähdettäessä liikkeelle tien reunasta;

2) käännyttäessä risteyksessä tai tiellä;

3) vaihdettaessa ajokaistaa;

4) poistuttaessa liikenneympyrästä;

5) muuten siirryttäessä sivusuunnassa.

Suuntamerkin on oltava näkyvä ja ymmärrettävä. Se on annettava hyvissä ajoin ennen 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä. Suuntavalaisimella annetun suuntamerkin tulee kestää toimenpiteen ajan. (17.12.2020/1040)
---CLIP---

Mikähän tuossa on niin epäselvää useimpien mielestä?
Ehkäpä jos on saanut ajokortin lahjomalla tms. niin eihän sitä sittten tiedä tällaistakaan sääntöä
Ja se että se vilkku saadaan päälle metri ennen käännöstä.

Esimerkiksi liikenneympyrässä kaikkien liike nopeutuisi kun vilkku olisi päällä mahdollisimman aikasin.

Kehällä kaistan vaihto, ensin ihmiset tujottaa peiliä ja vilkuilee olan yli ja kun lähdetään kääntämään niin sitten tulee vilkku :facepalm: mä teen juuri päinvastoin, AINA ensin vilkku!
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 687
Dösäriltä lähtevä henkilöauto on väistämisvelvollinen, jolloin parempi vaan vilkuttaa vasemmalle kun on lähtövalmis ja venata sopiva väli...
 
Liittynyt
03.06.2019
Viestejä
212
Suuntamerkin on oltava näkyvä ja ymmärrettävä. Se on annettava hyvissä ajoin ennen 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä. Suuntavalaisimella annetun suuntamerkin tulee kestää toimenpiteen ajan.
Just meinasin avautua näistä liikenteen perseilijöistä, jotka ensin jarruttavat ja sitten pistävät sen vilkun päälle, että "hei, olen kääntymässä".

Liikenteestä saataisiin hieman sujuvampaa jo sillä, että kaikki viitsisivät ilmaista aikeistaan ajoissa.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
5 098
Pk seudulla on havaittavisa myös ikävä ilmiö tämän suhteen. Kun laitat vilkun päälle, niin joillekin iskee heti "vittu et kyllä mun edelle mene " - moodi päälle ja rako kaasutetaan umpeen. Tilaa saa ainoastaan , kun "röyhkeästi " tunkee itsensä väliin eli vilkutus jää vähän myöhäiseksi. Ikävää toimintaa molemmilta osapuolilta siis. Mutta minkäs mahdat.

Tosin voisihan sitä aina odottaa että "vittu et kyllä mun edelle mene" tyyppi on mennyt ja vaihdat kaistaa vasta sitten. Joskus tuo ikävä asenne tuntuisi tarttuvan myös pesässäajajiin ja tuntu olevan haastava päästä vaihtaman kaistaa.

Mutta kyllä se oikeampi tapa olisi että vilkutetan aikeista ajoissa jotta muut voisivat antaa sitä tilaa. Kolarithan juuri syntyvät näistä raon umpeen kaasutus ja tunkemis tilanteista joissa turvavälit ovat pakosti reilusti alle minimin.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
335

Minä taas positiivisesti yllätyin siitä miten hyvä ajokulttuuri pääkaupunkiseudulla on tämän tilan tekemisen (ja muutenkin!) suhteen kun tänne muutettiin. Keski-Suomessa totuin siihen että porukka ajatteli vain muiden elämän ankeuttamista, jos kaistaa halusi vaihtaa niin helpompi oli vain kiertää vaikka koko kaupunki. Pääkaupunkiseudulla en ole puoleen vuoteen törmännyt yhteenkään blokkailijaan, liikenne on sujuvampaa, ja tuntuu muutenkin tuntuu että kuskit ovat 30% parempia kuin maaseudulla.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
5 098
Pääkaupunkiseudulla en ole puoleen vuoteen törmännyt yhteenkään blokkailijaan,
Porukkaa kun täällä piisaa , niin kyllä niitäkin riittää.

liikenne on sujuvampaa, ja tuntuu muutenkin tuntuu että kuskit ovat 30% parempia kuin maaseudulla.
Tässä voi olla jopa pieni toduudensiemen. Paremmuus on kuitenkin varallinen sana tässä yhdeydessä. Ihmiset PK seudulla ovat kenties totuneet ruuhkiin ja ovat vain huomanneet että tumpelointi tai turha kupekseminen aiheutaa ongelmia. Samoin myös toisille tien antaminen on hyödyksi itselle ja myös avuksi liikenteen yleiseen sujuvuuteen. "Maasuedulla" taas em. asiat eivät aiheuta välttämässä mitään isompaa probleemaa tai hyötyä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 028
Mikähän tuossa on niin epäselvää useimpien mielestä?

Ehkäpä jos on saanut ajokortin lahjomalla tms. niin eihän sitä sittten tiedä tällaistakaan sääntöä
Ukrainaketju on avannut tätä ongelmaa.
Kyse on syvästä suomalaisesta kulttuurista, luenteenlaadusta, joka ei tule ikinä muuttumaan. :) (*

Taidettu tässäkin ketjussa aiheesta monesti keskustella ja on kuljettajia jotka käyttävät vilkkua vain rangaistuksen pelossa, nämä tunnistaa heistä joilla se valo vilahtaa kääntymis hetkellä.

Osa käyttää huomattavia henkisiä resursseja siihen että tarkkailevat ympäristöä jotta voisivat olla käyttämättä vilkkua.

Nimenomaan. Se vilkku kuuluu henkilöautossa olla sinne ojan puolelle siihen asti, kunnes ollaan lähtemässä liikenteen sekaan. Sillä osoitetaan se että vielä odotetaan sopivaa väliä, ja sitte vasemmalle vilkuttaessa että nyt ollaan tulossa.
Sait tästä kovaa kritiikkiä, ymmärrän kyllä ajatuksesi.

Vaikka olen muiden kanssa samaa mieltä, niin vilkkua taiten ja monipuolisesti käyttän voi viestiä muille. Sinänsä pysäkillä seistessä ojanpuolelle vilkutella ei ole tarpeellista, mutta voi kuvitella eritys tilanteita missä siitä voi olla hyötyä. Siinä samaa mieltä että jos ei ole pysäkiltä lähdössä, niin turha sitä vilkkua vasemmalle näyttää. Kunhan muistaa kytkeä sen ajoissa, ennen kuin lähtee pysäkiltä.

Veikkaan että tuo viimeinen oli se mikä aiheutti kritiikkiä, monilla jäi kuva että vilkku kytkettiin vasta sitten kun lähdettiin. SE pitää kytkeä hyvissä ajoin. Vilkulla kerrotaan omat aikeet, varoitus, se on muille arvokasta tietoa.

Busseihin viittasit, niin taajamissa, jos bussi vilkuttaa oikealle , niin muut tietää ettei ole vielä lähdössä (vaan kohta), koska taajamssa bussille pitää antaa tilaa, niin tästä on autoilijalle hyötyä, voi keskittyä enemmän muuhun, esim jalankulijoihin.

Henkilöauton kohdalla oikealle vilkuttaminen toimii päinvastoin, varoittaa, se näyttää siltä että ei jää seisoon paikalleen, vaan voi tehdä jotain nopeaa, esim lähteä liikkeelle minä hetkenä hyvänsä.

(*
Tämä käytös kattaa kaikki yhteiskuntaluokat, myös ammattikuskit, virkamiehet (mm. Poliisi, pelastus väki jne)

Pk seudulla on havaittavisa myös ikävä ilmiö tämän suhteen. Kun laitat vilkun päälle, niin joillekin iskee heti "vittu et kyllä mun edelle mene " - moodi päälle ja rako kaasutetaan umpeen. Tilaa saa ainoastaan , kun "röyhkeästi " tunkee itsensä väliin eli vilkutus jää vähän myöhäiseksi. Ikävää toimintaa molemmilta osapuolilta siis. Mutta minkäs mahdat.
Minä taas positiivisesti yllätyin siitä miten hyvä ajokulttuuri pääkaupunkiseudulla on tämän tilan tekemisen (ja muutenkin!) suhteen kun tänne muutettiin. ...
Olisko tuossa kyse siitä että kun lähellä vieressä kuski huomaa vieressä vilkun ja kaistanvaihto aikeet, niin tekee tilaa taakse, ja takana oleva löysää. :) No PK seudulla on vesipäitä joilla on ihan omat kuviot, joten kyllä noita kiilaajiakin on. Mutta jos pitää sitä tilan antamisena taakse, niin helpompaa.

Vanhemmat kuskit kertoo tarinoita siltä ajalta kun kilvet oli alueellisia, niin X kilvillä ei saanut tilaa, mutta A kilvillä ei tarvinnut edes vilkkua.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
244 788
Viestejä
4 280 400
Jäsenet
71 534
Uusin jäsen
kortfan55

Hinta.fi

Ylös Bottom