Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Viestiketju alueella 'Autot ja liikenne' , aloittaja perusmuro, 18.10.2016.

  1. Tonnin Seteli

    Tonnin Seteli

    Viestejä:
    2 587
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Luulen että tässä tarkoitettiin eri asiaa. Tuo sama työntäen pitkille, vetämällä lyhyille (ja tietenkin vetämällä kaukovalovilkku) -toimintalogiikka on voidaan toteuttaa (ja on nykyään melko usein toteutettu) myös siten, että viiksen lepoasento on aina sama. Tällöin työntämällä aktivoituva kytkin on myös hetkellinen kuten vetämällä käytettäväkin.
     
  2. Tonnin Seteli

    Tonnin Seteli

    Viestejä:
    2 587
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Asia on aivan päin vastoin.

    Jos vain joka neljäs ajaa ihmisiksi, ei ole kysymys siitä että muilla eivät kyvyt riittäisi. Varmasti vähintään kolmella neljästä riittävät, ja suurin osa siitä viimeisestä neljänneksestä ei aja.

    Kysymys on asenteesta, välinpitämättömyydestä. Usein jopa jonkinasteisesta narsismista. Siis niillä sumuvalopelleillä ja vastaavilla kuupoilla. Ei meillä, jotka siitä valitamme.
     
  3. mineraalimies

    mineraalimies

    Viestejä:
    1 219
    Rekisteröitynyt:
    28.11.2017
    Kaikki on suhteellista. Suomen liikenne on erittäin kurinalaista jos verrataan lähes mihin tahansa muualle maailmaan. Kuitenkin täältä sisältä päin katsottuna meidänkin liikenteessä on paljon perseilyä. Erona lienee se, ettei missään muualla perseillä tiukan liikennekurin takia niin, että aiheutetaan tahallaan muille ongelmia mm. hidastelemalla ohituskaistoilla, sivuteille pääväyliltä käännyttäessä tai ei anneta tietä, kun siihen olisi käytännössä mahdollisuus, mutta kun mikään ei siihen velvoita lain mukaan.
     
    dot1q, BurnHard ja GadnenMulkoSilmä tykkäävät tästä.
  4. David ":DA" Imodium

    David ":DA" Imodium

    Viestejä:
    2 071
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Ei jätetä sitä löysää valoista lähtiessä vaan reagoidaan välittömästi ja kiihdytetään reippaasti. Ainakin jos takana on muita.
     
  5. juuhokei

    juuhokei

    Viestejä:
    516
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Hieman nauratti jokunen viikko sitten viitostiellä kun pimellä tihkua sateli mutta tie ihan sula niin joku sankari ajoi takasumari päällä max 60km/h 80-alueella. Jos tuo on jonkun mielestä huono sää milloin pitää ajaa 20km/h alle rajoitusten ja sumuvalo päällä niin kannattaisi vaan kokonaan pysyä kotona. Mahtoi miettiä että kyllä on hullua porukkaa kun useampi kymmenen autoa painaa ohituskaistalla ohi noin järkyttävässä säässä! :D
     
    Perkeles tykkää tästä.
  6. GadnenMulkoSilmä

    GadnenMulkoSilmä

    Viestejä:
    181
    Rekisteröitynyt:
    20.11.2018
    Kyllähän sitä harkintaa voi noissakin käyttää, eli jos olet kääntymässä 80/100km/h- tieltä jollekkin peltotielle tms, niin itse laitan vilkun 30s. ennen kääntymistä. Taajamassa jos risteys tyhjä ja talvella varmaan spandexohjuksiakaan tulossa, riittänee 5sek vilkutus.

    E: tuli lainaukset väärään vastaukseen, eli tuo vilkun käyttö siis:facepalm:
    Ja omassa "ohjuksessa" löytyy etusumarit, mutta en ole keksinyt minkäänlaista käyttöä. Edes sumussa, jos et aja 10 km/h.
    Takasumari vaan ikävästi etusien jälkeen eli ei saa päälle ilman jos et laita etusia päälle ensin.
    Ja kun se takasumari on oikeasti turvallisuustekijä joskus kun lunta pyryttää lähinnä.
     
    Viimeksi muokattu: 10.12.2019
  7. Jaamäävai

    Jaamäävai

    Viestejä:
    267
    Rekisteröitynyt:
    18.11.2017
    Ennätys kohdallani lienee tiellä 41 Huittisissa, jossa valoista lähdettäessä edellä ajava sai autonsa lähelle sallittua 80 kmh runsaan kilometrin jälkeen. Ohi ei päässyt vastaantulijoiden takia.
     
  8. HengaHox

    HengaHox

    Viestejä:
    253
    Rekisteröitynyt:
    10.11.2018
    Itse olen vasta nyt älynnyt miksi jotkut saattavat käyttää sumareita selkeällä kelillä, nimittäin joissain autoissa on niin huonot ajovalot ettei oikein näe. Itse olen tottunut omaan autoon jossa on erinomaiset valot, ja kun jouduin ajamaan eri autolla niin tuntui kuin olisi aurinkolasit päässä kun valot on niin himmeät. Päätin testata sumareita ja ne auttavat huomattavasti lähietäisyyden sivunäkyvyyteen.

    Itseäni ei myöskään ole häirinnyt muiden sumarikäyttö
     
  9. Manakuski

    Manakuski

    Viestejä:
    580
    Rekisteröitynyt:
    12.10.2017
    Sumuvalot lähinnä heikentävät näkyvyyttä yhtään kolmea metriä kauemmas. Ei kannata käyttää.
     
  10. renpeli

    renpeli

    Viestejä:
    82
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Minulla on tämänkaltainen tilanne kesäautossani.

    Sumarit on sijoitettu ajovalojen kanssa samoihin umpioihin. Eli H4 kantaisille ajovaloille on perinteinen heijastinpinta umpiossa, ja niiden vieressä H3 kantaiset sumarit, jotka heijastuu linssien kautta maahan.

    H4 kantaisissa ajovaloissa lähi- ja kaukovalot hoidetaan samalla polttimolla. Tämä tarkoittaa ainakin omassa autossani sitä, että kaukovalojen ollessa käytössä, näkyvyys lyhyelle matkalle eteen on olematonta. Sumarit paikkaavat tämän lyhyen matkan näkyvyyden täydellisesti.

    Vältän kyllä sumareiden käyttämistä samaan aikaan lähivalojen kanssa.
     
  11. teppemies

    teppemies

    Viestejä:
    915
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Kun parannat sumareilla näkemistäsi lähelle, heikennät samalla näkyvyyden sinne kauemmas, johon sinun juuri tulisi maantienopeuksissa nähdä.
     
    Perkeles, M3TAL_L0RD, pulatunnus ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  12. yamppi

    yamppi

    Viestejä:
    16
    Rekisteröitynyt:
    05.12.2016
    Tässä on nyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna meinannu palaa hermo totaalisesti parkkihallissa. Semmoinen parkkihalli missä ei pääse ohi, niin jäädään odottamaan paikan vapautumista, vaikka vasta lastataan vaunuja ja lasta autoon.
    Semmoisessa missä voi odottaa reunassa ymmärrän jotenkuten, mutta semmoisessakin odotettiin viime viikonloppuna ihan keskellä ajoväylää.
    Silloin on ihan ok odottaa ja ottaa paikka kun auto on käynnissä ja peruutusvalo(t) palaa.
     
  13. taski

    taski

    Viestejä:
    638
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Miksi siihen auton keulan eteen edes tarvitsee nähdä? Et kuitenkaan pysty mitään reagoimaan jos siinä 2m keulan edestä jotain tapahtuu. Pitkillä näkee sen minkä tarvitsee.
     
    elliV tykkää tästä.
  14. Armatt

    Armatt

    Viestejä:
    609
    Rekisteröitynyt:
    13.12.2016
    Omassa autossa ole toimineet sumuvalot sitten 2015 katsastuksen(saati sitä ennen), huomautuksen niistä saa. Varsinaiset ajovalot näkyvät paljon pidemmälle.

    Vanhemmalla romulla ajaessa löytyy aina jotain positiivisia kohtia. Kuten näkyvät jarruvalot, selkeät vilkut sekä näkyvät ajovalot.
     
  15. renpeli

    renpeli

    Viestejä:
    82
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Olen törmännyt tähän ideaan aiemminkin.

    Se kokonaisuudessaan suurempi valomäärä on vain tuntunut aina paremmalta.

    Voihan se olla, että ilman niitä sumareita näkisi pidemmälle oikeasti paremmin. Lieneekö sitten joku pään sisäinen juttu, etten testaillessanikaan ole tähän lopputulokseen päätynyt :confused:
     
  16. arska638

    arska638

    Viestejä:
    191
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    On niille kertaalleen ollut käyttöä. Sellainen umpikujamallin autopesukone, jonka peilit huurtuivat täysin -30 asteen pakkasella oven avaamisen seurauksena. Lyhkäisillä vastassa oli vain kirkas suorakulmio, mutta sumuvaloilla näki sihtaamaan kotteron paikalleen. Mutta eihän sumuvaloja muuten ole tarkoitettukaan käytettäväksi kuin kelissä, jossa näkyvyys riittää noin kävelyvauhtia ajamiseen.
     
  17. Antti Alien

    Antti Alien

    Viestejä:
    1 501
    Rekisteröitynyt:
    05.11.2016
    Oletko kenties testannut asiaa niin, että olet pitänyt sumuvaloja päällä, laittanut ne pois ja sitten todennut, että juu'u, heikosti näkee kauas? Silloin olet häikäistynyt niistä sumuvaloistasi ja näet tietenkin huonommin kauas.

    Koita ajella puoli tuntia pimeässä ilman sumuvaloja, jotta silmät tottuvat. Sitten laita sumuvalot päälle ja kas, et näe yhtä kauas.
     
    renpeli tykkää tästä.
  18. jonesky12345

    jonesky12345

    Viestejä:
    2 456
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Jotkut harrasteautopiireissäkin tekee noita modauksia että lähi ja kaukovalot palaa samaan aikaan. Ne lähivalot tosiaan sammuu syystäkin. Valoteho laskee etäisyyden neliössä ja tapahtuu kaukovaloilla kahteen suuntaan. Ensin se valo pitää saada autosta sinne kauas (toki tässä ei välttämättä vielä valotehoa menetetä vahvalla polttimolla ja hyvällä peilillä jne) mutta sitten sen valon pitää tulla vielä takasinkin silmiin sieltä kaukaa. Jos siihen heti auton eteen vedetään lähivaloilla tai sumareilla valoa niin se heikentää kykyä saada niistä kaukovaloista kaikki irti.
     
    renpeli ja baggio tykkäävät tästä.
  19. teppemies

    teppemies

    Viestejä:
    915
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Se tuntuu äkkiseltään paremmalta varmaan jokaisen mielestä. Täytyy vaan tiedostaa asian todellinen laita ja toimia ns. vaistoja vastaan.
     
    renpeli tykkää tästä.
  20. Käyttäjä

    Käyttäjä

    Viestejä:
    256
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    Valoshow, jos ohitat 30km/h alle rajoituksen ajavan henkilöauton tuplakeltaisilla korpitaipaleella. Kuitenkin esim. traktorin voi ohittaa tuplakeltaisilla, vaikka vastaan näkyy joku tulevan.
     
  21. kuoris

    kuoris

    Viestejä:
    81
    Rekisteröitynyt:
    28.06.2017
    Mielestäni kaupungeissa liikennevaloista lähteminen on viimeisen 10 vuoden aikana hidastunut merkittävästi. Usein siellä jää joku miettimään. Onko syynä se joku trendijuttu mikä aamuhämärällä loistaa kuskien (enimmäkseen naisten) sylistä ja jonne katse suuntautuu?

    Plussaa on uudet sähköpelit jotka lähtevät reippaasti.
     
    HengaHox tykkää tästä.
  22. arska638

    arska638

    Viestejä:
    191
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Tästä tulee mieleen Volvon Bi-Xenon, joka on siitä erikoinen viritys että xenon-lähivalo ei sammu pitkille vaihtaessa vaan koko lyhty kääntyy näyttämään kauemmaksi. Lisäksi xenonin rinnalle tulee halogeenipolttimo. Efekti on vähän jännä, kun värilämpötila muuttuu huomattavasti pitkille vaihtaessa.

    No sanopa muuta. "mehulingon" kans pääsee myös aika ripeästi liikkeelle. DSG sitten tuo vielä lisää viivettä, ja puhumattakaan start-stopista.
     
  23. hkultala

    hkultala

    Viestejä:
    5 651
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    Jos se tuli sieltä vasemmalta eteen eikä kylkeen, sitten se ajoi ihan oikein ja sinun olisi kuulunut väistää.

    Tasa-arvoisessa risteyksessä vasen vs oikea sääntö pätee vain yhtä aikaa risteykseen saapuvien ajoneuvojen välillä, muulloin ensimmäisenä saapuva menee ensimmäisenä.

    Toki se, että se hidasti, antoi väärän kuvan siitä, että aikoisi väistää.
     
  24. Antti Alien

    Antti Alien

    Viestejä:
    1 501
    Rekisteröitynyt:
    05.11.2016
    Olisi vissiin pitänyt kirjoittaa selkeästi auki se mielestäni ilmiselvä asia, eli että minä pysäytin autoni törmäyksen välttämiseksi. Jos olisin vain ajanut risteykseen, olisi vasemmalta tultu kylkeen.
     
  25. hkultala

    hkultala

    Viestejä:
    5 651
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    ok, tajusin tosiaan väärin tilanteen.
     
  26. kuoris

    kuoris

    Viestejä:
    81
    Rekisteröitynyt:
    28.06.2017
    Valitettavan yleistä, ei tuossa auta kuin jarruttaa ja välttää kolari. Ajan paljon kaupungissa ja sanoisin että vastaavia tulee ainakin kerran kahdessa kuukaudessa. Pakko vaan joustaa ja miettiä kuinka hiton hyvä kuski itse on. Nuorempana kun joku tuli kolmion takaa eteen painoin torven pohjaan ja jarrutin tarkoituksella ihan viime hetkellä nipin napin välttäen kolarin. Oli siinä välillä kauhua nähtävissä vastapuolen kuskilla kun ison citymaasturin keula on tulossa ovesta sisään. Tyhmää toimintaa oli ja verrattavissa tieraivoon. Kaikki tekevät virheitä ja maltti on valttia.
     
    emelianenko tykkää tästä.
  27. Gagarin

    Gagarin

    Viestejä:
    230
    Rekisteröitynyt:
    24.10.2016
    Hmm, en oo yhtäkään autoa ajanut missä olis lähivalot sammuneet kun pitkät laittaa päälle paitsi Scaniaa. Tämän hetkisessä Subarussa ei sammu eikä myöskään sammu siskon Golf VI:ssä.
     
  28. Pertti_Pasanen_Spede

    Pertti_Pasanen_Spede

    Viestejä:
    1 509
    Rekisteröitynyt:
    10.03.2017
    Kyllä ne lähivalot palaa kaikissa autoissa mitä olen itse ainakin ajanut pitkien kanssa.
     
  29. Mawerick

    Mawerick

    Viestejä:
    551
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    H4-polttimoilla olevissa ainakin sammuu lyhyet.
     
  30. Pertti_Pasanen_Spede

    Pertti_Pasanen_Spede

    Viestejä:
    1 509
    Rekisteröitynyt:
    10.03.2017
    Autot missä yhdellä polttimolla tehdyt lähi/kaukovalot niin siinä tapauksessa ei kummatkin ainakaan pala samaan aikaan.
     
  31. Rikardo

    Rikardo

    Viestejä:
    296
    Rekisteröitynyt:
    28.10.2016
    Pisti "vähän" ärsyttämään kun nyt illalla tuli Vanhalla Porintiellä (Tie 120) mutkan takaa kaksi autoa rinnakkain vastaan tuplakeltaisilla. Ko. kohdassa vielä kaide toisella ja syvähkö oja toisella puolella.
    Ei sentään tarvinut mitään hätäjarrutusta tehdä, mutta reilummasti sai kuitenkin jarruttaa.
     
  32. Antti Alien

    Antti Alien

    Viestejä:
    1 501
    Rekisteröitynyt:
    05.11.2016
    Aiemmassa autossa oli DSG ja start-stop. Kiihtyvyys oli varsin mainiota ainakin diesel-moottorin kanssa, kun kakkoselle vaihto oli aikalailla välitön. Ainakin oman kokemukseni mukaan DSG arpoo lähinnä äkillisessä nopeuden muutoksessa, mutta liikkeellelähdössä ja tasaisessa kiihdytyksessä ei huomaa kuin pienen nykäyksen vaihteen vaihtuessa.

    Start-stop-tsydeemin viive taas ei aiheuttanut haittaa kuin silloin, kun itse tiesi ettei tarvi jarruttaa pysähdyksiin asti ennen jatkamista, mutta moottori päättikin sammua jo 10 km/h nopeudesta. Valoista lähtiessä riitti kun nosti jalkaa jarrulta keltaisten kohdalla. Usein sai edellä olevan vuoksi jarruttaa vielä uudelleen, kun vihreä palaa ja automaatti valuttaa jo autoa eteenpäin, mutta edessä ei tapahdu mitään.
     
  33. 0nanias

    0nanias Make ATK Great Again

    Viestejä:
    291
    Rekisteröitynyt:
    03.09.2018
    Ajelin nyt aamulla työkohteeseen ja samaa yksikaistaista katua pitkin ajoi mun edellä roska-auto joka teki kolme stoppia ennen kuin kääntyi toiselle sivukadulle. Ensimmäisen pysähdyksen kohdalla mun perseeseen liimaantui harmaa bmw jonka käpy ei kestänyt toista pysähdystä pidempään vaan ohi piti päästä jalkakäytävää pitkin torvi soiden.

    https://maps.app.goo.gl/jcHKsszPmAH9aNJd9
     
  34. Zigh

    Zigh

    Viestejä:
    1 272
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Just. Väkivaltaisia ajatuksia tulee aina näistä, mutta vähintään pitäisi kortti ottaa pois.
     
  35. pulatunnus

    pulatunnus

    Viestejä:
    133
    Rekisteröitynyt:
    10.01.2019
    Vähän kieliposkessa alla oleva lainaus
     
    Rikardo ja hkultala tykkäävät tästä.
  36. Henriquez

    Henriquez SER OMISTAJA

    Viestejä:
    794
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Tämä jooh ja se jonon ensimmäisen olisi tajuttava, että saa painaa kaasua, jotta mahdollisimman moni kerkee valoista.
     
  37. sf78

    sf78

    Viestejä:
    359
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    No juuri näin. Vihreä palanut monta sekuntia ja ensimmäinen auto ei ole vielä saanut vaihdetta silmään. Sitten siitä ehtii joku 4 autoa läpi (viika keltaisilla) ja loput 6 jää keräämään jonoa peräänsä.

    Toinen homma on nämä jatkuvasti alinopeutta kaupungissa ajavat. On selvää, että keskustoissa on useimmiten se 40 rajoitus ja sillä mennään, mutta kun siitä ytimestä päästään vähän ulos rajoitus on pääsääntöisesti 50 ja joskus jopa 60, niin minkä helvetin takia edelleen hinataan sitä 40 vauhtia varsinkin jos ei olla edes tulossa sieltä keskustasta? Sama juttu kun ajetaan esikaupunkialueelta keskustaa kohti tai lähistölle, niin heti kun alkaa liikennevaloja ja muuta liikennettä olla enemmän vauhti putoaa 40 km/h vaikka rajoitus on EDELLEEN SE SAMA 50 kuten tähänkin asti. Ja nämä samat hinaajat löytävät kaasun siinä vaiheessa kun se valo edellä vaihtuu keltaiselle. Kunpa olisivat tajunneet ajaa sen koko matkan sallittua nopeutta, niin ehkä valoista oisi ehtiny kaikki muutkin siinä takana.

    Ne valojen rytmitykset on jopa joskus tehty ihan sen mukana, että kun ajetaan sallittua maksimia, niin homma sujuu. Nyt saa sitten seistä jonoissa mennen tullen. Eilenkin katoin kun vihdoin pääsin kääntyvälle kaistalle, että suoraan ruuhkassa menijät valuttelevat sitä autoaan jonossa niin, että siinä on 4-5 auton väli edellä menijään! No ei ihme jos alkaa olla sellanen parin kilsan letka kun välejä ei oteta heti kiinni kun kesämiehet liruttelee välejä kiinni ja samalla on tajuton haitariliike siellä jonon perällä ja kaikki edeltävät risteykset aivan jumissa.

    T: Matti "mua huvita taas oikeen mikään" Näsä
     
  38. Tommy Goldfish

    Tommy Goldfish

    Viestejä:
    3 253
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Valojen rytmitykset taitaa yleensä olla noin rajoitus -8km/h. Ajamalla tuon rytmin mukaan pääsee useammat yleensä valoista läpi ja edetään sujuvasti ilman pysähdyksiä. Ei tietty joka paikassa. Omakin työmatka lähtee 40 alueelta, sitten 50 ja 60. Koko matkalla valot kaikissa paitsi parissa viimeisessä risteyksessä. Jos tuon matkan ajaa rajoituksen mukaan niin joutuu pysähtymään pariksi tai kymmeneksi sekunniksi kaikkiin valoihin. Jos ajaa rajoitus -8km/h niin ei joudu pysähtymään kertaakaan eikä tule haitariliikkeitä.

    muoks: hieman tosin muuttuu kellonaikojen mukaan tuo rytmitys eli välillä hiljaiseen aikaan voi hyötyäkin rajoituksen mukaan ajamisesta. Tai siis voi hetkellisesti reitin varrella olla tietyssä pisteessä aikaisemmin, perille pääsee muutaman sekunnin tarkkuudella samaan aikaan rauhallisella tahdilla ja rajoitus +20 vauhdeilla, koska ne valot määrää rytmin lopulta kuitenkin.
     
  39. Bapsu

    Bapsu

    Viestejä:
    1 366
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Tampereella taas pitää ajaa +10kmh kehäteillä ym että pysyy vihreässä linjassa. Rajoituksen mukaan niin sopivasti nenän edestä napsahtaa punaiselle. :(
     
  40. sf78

    sf78

    Viestejä:
    359
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Lahdessa ainakin toimii ihan päinvastoin, pitää ajaa sen rajoituksen mukaan, tai missaat alloon. Jos etummaiset himmailee, jono katkeaa keskeltä. Jossain kohti pitää jopa vetää pari kilsaa yli jos aikoo ehtiä seuraavista valoista.
     
  41. 0nanias

    0nanias Make ATK Great Again

    Viestejä:
    291
    Rekisteröitynyt:
    03.09.2018
    Ainakin helsingissä mäkelänkadulla pitää tykitellä vähintään 55-56 todellista nopeutta jos meinaa pysyä keltaisessa aallossa punaisten edellä, manskulla ei myöskään pysy aallon mukana jos ajaa alle rajoituksen. Ja sama koskee aika monia muitakin pks katuja.

    Suoraan sanottuna en osaa sanoa yhtään paikkaa missä tuo 8 alle rajoituksen pitäisi paikkansa...
     
  42. tuoppi´

    tuoppi´ Köyhä

    Viestejä:
    1 669
    Rekisteröitynyt:
    24.10.2016
    Omalla työmatkalla on sellaiset valot, että kun oikein osan matkaa ajaa alinopeutta ja välillä painaa kaasua niin saattaa silloin tällöin päästä kaikista valoista vihreällä. Tiukoille kyllä menee, osa valoista just just kerkee vaihtumaan vihreäksi ennen kuin saapuu ja sitten osasta pitää jo keltaisen puolelle pyrähtää.

    Pari kertaa olen onnistunut. Useimmiten joutuu vähintään kerran pysähtymään, jonka takia sitten joutuu toisen tai kolmannenkin kerran.
     
  43. Tommy Goldfish

    Tommy Goldfish

    Viestejä:
    3 253
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Ok. Ehkä tuossa on paikkakuntakohtaisia eroja liikennesuunnittelussa. Turussa tuo -8 toimii useimmilla reiteillä. Jossain muuala ehkä laskettu että kannattaa poikkaista vihreää aaltoa ettei tule tietystä suunnasta liikaa autoja tukkimaan seuraavia risteysalueita.
     
    Bapsu tykkää tästä.
  44. Kautium

    Kautium IOdootti

    Viestejä:
    7 281
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Corle, pulatunnus ja hkultala tykkäävät tästä.
  45. hkultala

    hkultala

    Viestejä:
    5 651
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    Niinpä.

    Jos pitää päästä esim. kokeilemaan auton käyttäytymistä suurissa nopeuksissa, niin usein siihen matkaan moottoritiellekin menee heti aika monta kilomeriä, ja moottoritiellä kun ei pääse kääntymään U-käännöstä niin siellä pitää ajaa vähintään lähimpään risteykseen ja takaisin. Tuo 22.5km tulee mittariin aika helpolla hyvin asiallisella koeajolla.

    :D

    2300 euron oikeudenkäyntikulut taisi sentään jäädä hiukan auton arvoa pienemmiksi, mutta aika kalliita kilometrejä niistä miehen mielestä 17 ylimääräisestä kilometristä tuli ;)
     
    Powe tykkää tästä.
  46. itarumaa

    itarumaa

    Viestejä:
    1 229
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Halvalla tuo Audi mies typeryydestään selvisi mielestäni. Koko skenaario on kyllä täysin älytön, mutta en kyllä ymmärrä myöskään lakimiestä, joka suostuu moista juttua edes ajamaan. Eihän tuossa ole nyt mitään järkeä.
     
  47. jonesky12345

    jonesky12345

    Viestejä:
    2 456
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Jeps, korjaamohan voisi tosin etukäteen esimerkiksi mainita, että koeajo kuuluu tollaseen operaatioon ja että myös koeajon jne bensat tankataan, mutta siitäkin veloitetaan ne bensat + tankkausmaksu jos asiakas näin haluaa tehtävän. Aivan älytöntä. Se keissi missä sillä autolla oli ajettu tyyliin 200km tossa taannoin on sit vähän eri asia jo. Eihän parikytä kilsaa esim pk seudullakaan ole kuin vähän taajamaa, vähän motaria, vähän kehätietä jne ja kaikki on ihan perusteltu kokeilla kykän vaihdon jälkeen esim luistaako motarilla täydellä väännöllä jne.
     
  48. Kaapula

    Kaapula

    Viestejä:
    209
    Rekisteröitynyt:
    26.10.2016
    Ylikirkkaat rekisterivalot, jotka on yleensä kiinalaisia paskaledejä jotka eivät kestä talven yli, vaan alkavat välkkymään kuukauden käytön jälkeen eikä se auton omistaja tajua että ovat vialliset.
     
  49. M3TAL_L0RD

    M3TAL_L0RD

    Viestejä:
    159
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Kyllä itsellä ainakin ovat jo 2 vuotta toimineet.
     
  50. Kaapula

    Kaapula

    Viestejä:
    209
    Rekisteröitynyt:
    26.10.2016
    Noh, tuo ensimmäinen lause se varsinainen ärsyke on.