Jos liikenne sitä vaatii, niin tottakai siihen pitää pystyä. Onhan siinä 10cm reunaviivan verran toleranssiakin.
Edellä asfaltilta putoamisen väitettiin aiheuttavan kaatumisen. Ei pitäisi yleisesti aiheuttaa vaikka sellaisiakin paikkoja toki on, jossa näin voi käydä.
Ei enempää kuin on välttämätöntä. On ajettava niin oikealla kuin on mahdollista. Ei voi pitää mitään 1-2 metrin marginaalia reunaan varmuuden vuoksi.
Ohittaminen on joka tapauksessa riskipitoinen tilanne. On aivan keskeisen tärkeää, että ohitettava tekee osansa, jotta ohitus onnistuu turvallisesti.
Ohituksen alkaessa pyöräilijälle tuleekin soittaa torvea. Olet aivan oikeassa, että muuten ohituspäätöstä on vaikeaa kommunikoida pyöräilijälle.
Vanhemmalla kalustolla on voinut kommunikoida myös moottorin äänin: kun haetaan pienempää vaihdetta ja avataan tuplakaasarien läpät, niin pieni urkuserenadi välittää tiedon, että täältä tullaan nyt ohi. Äänettömillä sähköautoilla ei taida olla torvelle vaihtoehtoa?