- Liittynyt
- 24.10.2016
- Viestejä
- 3 993
Mitä luulet saavuttavasi tekemällä olkiukkoja? Ja miksi tämä keskustelu nyt keskittyy minun taitoihini? Ihan samalla tavalla meidän molempien aivot toimivat. Kaikkea ei pysty havaitsemaan ja tämä on aivojen automaattinen toiminto, mitä ei aukottomasti pysty hallitsemaan. Jos et tätä asiaa pysty myöntämään, niin todennäköisesti sinulta jää enemmän asioita huomaamatta. Varsinkin jos ajat paljon ja vielä Kehä3:lla, niin toivoisin että ymmärtäisit tämän asian, ennen kuin jotain sattuu. Varsinkin yhdistettynä siihen kun olet aiemmin kertonut ajavasi "kovaa" silloin kun et "havaitse mitään".Pakko kysyä ihan aidosta mielenkiinnosta. Asutko kaupungissa vai jossain landemmalla? Mietin vain että miten ihmeessä kukaan voisi ajaa esim Kehä3:n sisäpuolella tuon kuvailemasi kykenemättömyyteen havainnoida asioita kanssa/vuoksi. Ja kyllä, heitän itsekin tottakai filtterillä asioita samantien pois. Se mitä jää jäljelle on mm. aika pitkälti kaikki mikä liikkuu, liikenteen kannalta tarvittavat asiat kuten liikennemerkit sekä tarkkailen myös tosiaan monin paikoin ns paikoillaan olevaa ympäristöä ei edellä mainittuihin kuuluvia mahdollisia muuttujia havaitakseni. Kaikki tämä pääasiassa Kehä1:n sisäpuolella monin paikoin tunteja putkeen ajellen. Tämän ei pitäisi siis ymmärtääkseni olla sinun mielestäsi mahdollista ja tästä syystä ajat kärjistetysti sen 10kmh että varmasti ehdit havainnoida ne asiat ennen kuin ne ovat jo konepellilläsi?
En ole. Tuo kuulostaisi siltä mitä Pyrres olisi voinut sanoa.Oliko se tuoppi yks niitä, jotka kertoi ohittelevansa "turhia" ohituksia sen takia, että muuten nukahtaa pitkällä pätkällä rattiin?
