Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Ajaminen voidaan palastella myös eri tavalla kuin jaotella ajaminen vs muu. Toinen mahdollinen jaottelu olisi mekaaninen ajaminen, ajamisen harkitseminen ja muu.

Minä olen elänyt uskomuksessa että mikä tahansa mekaaninen suorittaminen on henkisesti väsyttävää ja aiheuttaa putkinäköä. Esimerkiksi liukuhihnatyöläinen helposti vajoaa tilaan jossa kädet liikkuu mutta ajatus ei liiku mihinkään.

Käsin ajaminen voi vastata liukuhihnatyötä ja siinä helposti jää korkeamman tason ajattelu ajamisesta tekemättä kun on niin henkisesti väsynyt siihen mekaaniseen suorittamiseen.

Se että ajatus harhailee voi olla hyvä juttu koska siinä toisinaan tulee harhailtua ajattelemaan ajamiseen liittyviin korkeamman tason asioihin ja yllättäviin tilanteisiin varautumiseen on vapaata aivokapasiteettiä.
 
Juuri näin. Häntää heiluttava koira on valppaimmillaan.
 
Täällä käsittääkseni puhuttiin valppaustasosta, sekä riittävästä vierystilasta kuljettaa autoa. Rattiin nukahtaminen on oikeastaan kokonaan erillinen asia, jossa asiat todellakin kääntyvät päinvastoin.

Mikäli Liikenneturvan luennoijaa on uskominen, nukahtamisonnettonuudet ovat romahtaneet tällä vuosituhannella. Olisi lisäksi mielenkiintoista kuulla, tapahtuuko nukahtamista merkittävästi moottoritiellä. Epäilen, että tarkkaamattomuus on se riski nro. 1.
Itse kyllä arvostan nykyautoissa olevia kuljettajaa avustavia järjestelmiä tietyin rajoituksin, kun on opetellut ajamaan 70-80 lukujen romuilla. Pelkkä kaistallapitoavustin ja automaattinen hätäjarrutus estävät jossain määrin onnettomuuksia jos kuski nukahtaa tai herpaantuu. Uusissa autoissa on pakollisena varusteena hätäpysäytys sairaskohtausten/ nukahtamisen varalta.
 
Vastaavilla ajaneena en arvosta sitten pätkääkään, koska 90% automaatiosta aivan täyttä paskaa, jotka aiheuttavat enemmän vaaraa kuin niiden suojaustarkoitus.
 
Tossa toijalan kohalla on e12 kohilla näköjään uutta asfalttia ja pieni 50 pätkä mihin nopeus laskee pykälittäin. Oli hyvin mielenkiintoista seurata taustapeiliä kun nostin kaasun ja himmailin hissukseen siihen 50 alueelle. Takaa tultiin sen näköisesti että joku on pian kontissa, mulla kun periaatteena ei ole liiemmin jarrutella niin rullasin tossakin jonkinmatkaa 50 alueelle kovemmalla vauhdilla. Olis ollut mielenkiintoista nähdä jos oisin tipauttanut 80-->50 kyltin kohalla kun metrin takana on neljä renkulaa puskurissa.
 
Välillä aina näkee niitä, jotka siinä työmaan 50:n alueella tulee hirveetä kyytiä perään kiinni tai viereiseltä kaistalta ohi, mutta sitten kun palaa taas normirajotukseen, niin mennään mittarinkin mukaan alle rajoituksen. Ollaan niin kuuliaista muuten, mutta sitten sillä pätkällä missä voi olla edelliseen ajokertaan nähden muuttuneita olosuhteita tai ihmisiä töissä, niin niistä ei piitata pätkääkään.

Itsekin usein rullailen siihen työmaan alkuun jatkuvasti hidastaen ja silti siinä tullaan ajoittain ihan konttiin kiinni. Tiedä sitten onko se ennakoinnin puutetta tai sitä, että jollekin tulee yllätyksenä, että on niitä tietyömaiden rajoituksia noudattavia myös vasemmalla kaistalla. Se on mun mielestä ihan yhtä lailla niiden siellä työskentelevien ihmisten huomioimista ja työolojen kunnioittamista.

Sitten on niitä työmaita, joissa koko Suomi tuntuu kollektiivisesti olevan välittämättä rajoituksista. Lahden motarilla esim. tämä.

Tuntuu ettei tuolla tapahdu koskaan mitään ja että joku on vain unohtanut koko projektin
 
Vastaavilla ajaneena en arvosta sitten pätkääkään, koska 90% automaatiosta aivan täyttä paskaa, jotka aiheuttavat enemmän vaaraa kuin niiden suojaustarkoitus.
Joku tykkää toinen ei. Asiassa on kuitenkin sekin puoli, että kyseiset järjestelmät voivat suojata muita kun esimerkiksi kännykkää räpläävä kuski ei ajakaan päällesi suojatiellä, tai nukahtanut ei ajaudu maantiellä kaistallesi.
 
Vastaus kännykkään räplääviin ei ole lisätä ajoavustimia, vaan koventaa rangaistuksia!

Kännykkää räpläävä räplää vain enemmän sitä puhelinta, "koska auto hoitaa kaiken" kunnes taas tapahtuu onnettomuus, koska ajoavustimet ei pysty kaikkeen.

Juurisyy on se ongelma ja ongelma poistuu vain poistamalla juurisyy.
 
Jooh, pakko sanoa, että noi puhelimenräplääjät saa omankin veren kiehuun nykyään. Ei välitetä muiden turvallisuudesta yhtään, että saa dopamiinireseptorinsa käräytettyä. Oikeastaan se kaahava k***pääkin on turvallisempi tapaus, jos kiinnittää siihen liikenteeseen huomiota ja reagoi tilanteisiin.
 
Kyllä, jos nyt ei puhuta mistään törky ylinopeuksista, niin mielummin mä ajan motarilla sellaisen kanssa joka ajaa 20km/h ylinopeutta, kuin sellaisen kanssa joka ajaa kympin alle ja räplää puhelinta.
 
Välillä aina näkee niitä, jotka siinä työmaan 50:n alueella tulee hirveetä kyytiä perään kiinni tai viereiseltä kaistalta ohi, mutta sitten kun palaa taas normirajotukseen, niin mennään mittarinkin mukaan alle rajoituksen. Ollaan niin kuuliaista muuten, mutta sitten sillä pätkällä missä voi olla edelliseen ajokertaan nähden muuttuneita olosuhteita tai ihmisiä töissä, niin niistä ei piitata pätkääkään.

Itsekin usein rullailen siihen työmaan alkuun jatkuvasti hidastaen ja silti siinä tullaan ajoittain ihan konttiin kiinni. Tiedä sitten onko se ennakoinnin puutetta tai sitä, että jollekin tulee yllätyksenä, että on niitä tietyömaiden rajoituksia noudattavia myös vasemmalla kaistalla. Se on mun mielestä ihan yhtä lailla niiden siellä työskentelevien ihmisten huomioimista ja työolojen kunnioittamista.

Sitten on niitä työmaita, joissa koko Suomi tuntuu kollektiivisesti olevan välittämättä rajoituksista. Lahden motarilla esim. tämä.

Tuntuu ettei tuolla tapahdu koskaan mitään ja että joku on vain unohtanut koko projektin
Joo sama fiilis että vasurilta mennään ihan surutta. Yksikin paukutti siinä varmaan 100+ 50 alueella suoraan läpi (ainoa syy 50 rajoitukselle oli pykälä asfaltissa jos ajaa ramppiin). Tuolla oikeastaan pelottaa himmata sitä omaa vauhtia rajoituksien mukaan kun tosiaan vaikuttaa sille, että se tulee puskista kaikille muille.

Olisi hyvin mielenkiintoista nähdä poliisin naama tuolla.
 
Vittumaiset takapenkki matkustajat. Aamulla meni auto lunariin, auton omistaja oli kyydissä ja alkoi mussuttamaan ettei tässä poliiseja tarvita kun palaveriinkin pitäis mennä ja ja ja... Joku vitun palaveri tärkeämpi kuin se että pojat kyydissä ja toinen heistä kuskina ja tulivat 80kmh kylkeen aka isku on ollut takuulla heillekin kohtuu kova vaikka ei onneksi tulleet 90asteen kulmassa kylkeen.

PXL_20250710_050847777.MP.jpg
 
Tuliko se tuosta Pukinmäen rampista kylkeen? Sun autohan on pyörähtänyt nokka tulosuuntaan päin!
 
Kyllä. Itse rampilta tulossa, toinen bussipysäkiltä kaasu pohjassa painavalla sähköautolla kiihdyttäen. Täydellinen pit maneuver ja vedin penkkaan niin kovaa että lensin melkein pyörätielle. Ehtihän se auto olla kolmisen viikkoa.
 
Ei hele… kovan onnen auto oli, kun sitä rengasvaihtoruljanssiakin lueskeli tossa aiemmin.

Sua siis kylkeen tuli auto, jossa omistaja istui takapenkillä ja komensi ratissa ollutta poikaansa ajaan kovempaa, vai ymmärsinkö oikein?
 
Kyllä. Itse rampilta tulossa, toinen bussipysäkiltä kaasu pohjassa painavalla sähköautolla kiihdyttäen. Täydellinen pit maneuver ja vedin penkkaan niin kovaa että lensin melkein pyörätielle. Ehtihän se auto olla kolmisen viikkoa.

Peltiä saa onneksi kaupasta. Mihin sinä siis tarvitsit poliisia? Yleensähän noissa korvaus tulee suoraan vakuutusyhtiöltä.
 
Poliisia tarvitaan siihen, että syyllinen saa rangaistuksen. Ja lisäksi tuollaisissa tapauksissa on hyvä käyttää poliisia paikalla siltä varalta että syyllinen alkaa jälkikäteen urputtamaan ettei olisikaan ollut syyllinen.
 
auton omistaja oli kyydissä ja alkoi mussuttamaan ettei tässä poliiseja tarvita kun palaveriinkin pitäis mennä ja ja ja... Joku vitun palaveri tärkeämpi kuin se että pojat kyydissä ja toinen heistä kuskina ja tulivat 80kmh kylkeen
Poju oppinut ja oppii selvästi tervettä liikennekäyttäytymistä. :whistling: Vastapuoli siis ilmeisesti pääsi ajamalla pois?
 
Poliisi siksi että ulkopuolinen todistaja. Mut kiilattiin tieltä aikanaan ja toinen osapuoli yritti tosiaan venkoilla irti vaikka ensin myönsi olevansa syyllinen. Poikaa harmitti oma virheensä helvetisti ja sanoin poliisillekin että mä en rangaistusta vaadi koska auto oli niitä joista ei näe taakse mitään ja selkeästi oli rehti ja rehellinen paska tuuri että satuin siihen mistä ei näe peileistä, blis ei näe ja takaikkunasta ei näy. Päiväsakoille meni silti.

Ja tosiaan mamma apparina/takana ja kiire palaveriin oli kuulema polttava. Ja ei päässyt ajamalla. Sanoin poliisille että ei ole turvallinen ajaa muuta kuin kehältä siirron verran kun olivat antamassa lupaa ajaa pois. Pyörä oli ottanut sen verran kovan osuman että kulmat+tukivarret ei takuulla kunnossa. Tästä syystä poliisi sitten ohjasi kutsumaan hinurin.
 
Miksi ihmiset hidastavat, kun he ohittavat rekkoja moottoritiellä? Viimeksi eilen oli pari tapausta, kun edellä ajanut ohitti rekkajonoa noin 110 kmh. Heti kun hän oli päässyt rekoista ohi niin nopeus nousi. Ymmärrän, että rekka voi pelottaa mutta minä ainakin koitan ohittaa ne aina niin nopeasti kuin mahdollista.
Oma vaimoke on tästä hieman erilainen tapaus.

Täälläpäin motarin rajoitus on vain 100 km/h, joten hän kiltisti ajelee 110 km/h vakkarilla, mutta kun rekan perä lähestyy. Hän ottaa vakkarin pois ja liimautuu siihen perään alkaen katsoa peilejä.
Sitten hivenen jättäytyy ja kaasu pohjaan.
Olen joskus katsonut mittaria ja siellä on ollut noin 150 km/h nopeutta.

Tuo toistuu oli ruuhkaa tai ei.
Joskus olen hänelle sanonut, että maksat sitte omat sakkos. Ei vaikutusta.
 
Vittumaiset takapenkki matkustajat. Aamulla meni auto lunariin, auton omistaja oli kyydissä ja alkoi mussuttamaan ettei tässä poliiseja tarvita kun palaveriinkin pitäis mennä ja ja ja... Joku vitun palaveri tärkeämpi kuin se että pojat kyydissä ja toinen heistä kuskina ja tulivat 80kmh kylkeen aka isku on ollut takuulla heillekin kohtuu kova vaikka ei onneksi tulleet 90asteen kulmassa kylkeen.

PXL_20250710_050847777.MP.jpg
Jos jotain positiivista miettii niin ei osunut kuskin oveen, vaikka ei tuo nyt hirveän kaukana ole nytkään.
 
Poliisia tarvitaan siihen, että syyllinen saa rangaistuksen. Ja lisäksi tuollaisissa tapauksissa on hyvä käyttää poliisia paikalla siltä varalta että syyllinen alkaa jälkikäteen urputtamaan ettei olisikaan ollut syyllinen.
Tässä tapauksessa lienee varmasti paikallaan, ja varsinkin jos yhtään ilmenee asennevammaa josta syytäkin jonkun rangaista.

Pukkuvshingossa syllinen vaan videolle jossa tunnustaa teon. Ei tarvii jälkikäteen arpoa.

Mutta sitten sää peltikolarivahingot. Anopin seinänaapuri, siis hänen hyvin tuntemansa läheinen, vasti poliisia paikalle kun käsijarru oli pettänyt ja tehnyt pienen naarmun naapurin autoon. Odottelivat pakkasessa yli 2 tuntia jotta poliisi käy kirjoittaa anopille sakon ja kehoittaa halutessaan kesällä ostamaan korjauskynän naapurin 25 vuotta vanhaan ruosteläjään.
 
Eihän anopin olisi tuohon tarvinnut jäädä odottelemaan.
 
Vittumaiset takapenkki matkustajat. Aamulla meni auto lunariin, auton omistaja oli kyydissä ja alkoi mussuttamaan ettei tässä poliiseja tarvita kun palaveriinkin pitäis mennä ja ja ja... Joku vitun palaveri tärkeämpi kuin se että pojat kyydissä ja toinen heistä kuskina ja tulivat 80kmh kylkeen aka isku on ollut takuulla heillekin kohtuu kova vaikka ei onneksi tulleet 90asteen kulmassa kylkeen.

PXL_20250710_050847777.MP.jpg

On kyllä perseestä, vaivalla hankittu auto ja sitten joku oman elämänsä diiva käskyttää ja pam. On muuten hyvin rakennettu auto kun ovi ei näytä lähteneen saranoilta. Itse ollut takapenkillä kun ajettu perseeseen. Odotettiin paikallaan risteyksessä että mahtuu tielle. Ja silloin lähti takaovi saranoiltaan vaikka ei ollut kun varmaan 20-25 km/h vauhtia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
281 819
Viestejä
4 841 676
Jäsenet
78 304
Uusin jäsen
nkemdilim

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom