Masennus

[Memory]

Monia monia hyviä pointteja tässä oli sitten viime lukukerran.
Tuossa lääkkeet niin niitä onneksi saan vaihdettua, lisättyä kun soitan avo-hoitajalle tosin vain ark. 10-10.30 mutta paha aika kun nukun 12:saakka

Minusta on iän myötä kasvanut sosiaalisempi, nappulana oli sikapaniikissa, iän myötä osannut ottaa tilanteen haltuun ja olla oma itsensä, huomenna taas torstai ja kurssipäivä, aina vähäsen masentaa mutta samalla piristää kun pääsee ihmisten seuraan mutta masentaa se ettei oikein osaa niin hyvin mitä toiset osaa, ei kivaa. saa nähdä kuinka kauan jaksaa. pääseehän sitä harjoittelemaan ruotsia kun parikin kertaa olin inspiksessä ja otin härkää sarvista ja soitin kirkon apu puhelimeen Ruotsin kieliseen linjaan, ihmeen hyvin tuli suusta sanat ja asiat melko helposti.

Siksi monet, myöskin minä, tykkään nukkua paljon, koska silloin pääsee kaikesta pakoon, ei vaivaa mikään, jollei sitten ole painajaisia.

Nyt vähäsen pelottaa (mutta varmaankin turhaan) koska nukun kivasti 23/01->12 sitten iltikset 18-20 vielä ja hyvin saan nukuttua, onneksi on koira niin sen kanssa mennää 3-5*vrk:ssa ulos ja kiva katsella kun se tykkää pyöriä pakkaslumessa.

Välillä on pakko myöntää itselle että antaa mennä, minä olen tällanen ja saa loppua tämä jatkuva vatvominen, yritän parhaani ja sillä selvä, ei kannata jäädä liikaa miettimään...

Alkoi taas naurattamaan kun katselin tietokonettani, 1970 ajalla oli jotain qwerty näppiksiä ja vieläkin herran vuonna 2018 sama näppis jolla näpytellään viestejä, miten hidasta touhua tämäkin on hih...
onneksi olen kantapään kautta oppinut jonkinlaisen järjestyksen, enää ei tartte katsella näppistä ollenkaan kun on 30vuotta hakannut niin on jo selkärangassa mistä mikäkin kirje tulee
virheitä kasvattaa väsymys ja näppiksen väärä sijainti.

soitin tänään pastorille, kerroin elämästäni, kun ei avopotilaalla ole muita paikkoja mihin soitella ja purkaa tuntojaan.
Joskus kun tuli paniikit niin soitin ea-polille puhelimella ja sieltä sain jotain apua, wanha sosiaali-täti oli minun virallinen mt-apu, monesti sanoinkin että oma avo-hoitaja ei vastaa ½h:n soittoaikaan puhelimeen niin tiedän että Sinä vastaat ja saat nyt kuunnella ongelmiani.

Onneksi tänään juttelin kaverin kanssa ja hänkin sanoi että "olit viimeviikolla vähän alamaissa käteen nojaten että meinaisn tulla kysymään että mikäs nyt on vialla kun normaalisti iloinen adhd kaveri on nyt kuin maansa myynyt, mutta annoin sitten olla"

Kerroin että oli vähäsen masennusta, tein kaverille (kun kerran pyysi) Ruotsalaisen runon, kiitteli kovasti, aina tuntien jälkeen tulee sika olo ettei ole minun paikka, karmea alemmuuskompleksi tulee kun en olevinaan osaa enkä osaakaan, miten? sen ehkä joku tietää. Tiedä sitten että tarvitseeko mitään turhaa itselleen haalia kun kuollessa ei kait näillä opituilla jutuilla mitään tee, miljönääreille on kiva jutskata että "et taida saada hautaasi mukaan miljoonia" hupinsa kullakin..

Sehän on selvää että wanha neuvostoliiton ruumiillinen työ on paras lääke, ei jää liikaa aikaa miettiä omiaan, mutta jos on raajat repsakkana niin tee sitten oikein mitään ilman että nivelreumaa taikka matkaa ea-polille tulee

Eikä minuakaan edes 7kk:n sairaalaterapia liikoja liikuttanut, siis se patti ottassa kyllä oli ja kasvoi että taasko minun helvatti pitää mennä makaamaan ja saamaan paska olo sänkyyn, ei hemmetti..

Kaipa se on jokaisen ihmisen oma asia mitä harrastaa kautta opiskelee, mutta onko sillä kuinka tärkeä merkitys ko. henkilön elämässä? Esim. Ruotsin matkat ovat kivoja relaxantteja jos paniikit antaa periksi, junalippu hesaa 12e meno-paluu ja laivalla ikkunahytti n.40e 1-4hlöä. sapuskat kaikki menossa ja paluussa 120e.

Paha tulevaisuus, en tiedä.. nyt saan -30 toimeentulosta ja ilmaiset lääkkeet n.800-900e/vuosi.
Jos tulee 65:na vanhuuseläke ja se tuki loppuu niin milläs ostelen pakolliset lääkkeet, kait se jotenkin järkkääntyy.

Sanotaan että tieto on valtaa, mutta se on myöksin kaksiteräinen miekka joka satuttaa pahasti.

Systeri jauhaa 100:lla omista ongelmistaa niin monesti en jaksa sanoa mitään kun se kyselee, ei vaan jaksa
jotain vaan hymisen että se kuulee että olen hengissä, muutenkin tarpeeksi omassa elämässään, jokainenhan elää miten tahtoo, kumma että skitsoidikin haluaa välillä jutella muiden kanssa mutta ei sellaista että on toisen ilmainen terapeutti, jutella muuten vaan huulenheittoa jne. ei aina raskasta live elämää.

Nooh tästä jatketaan, huomenna taas sitten menoa koko ajan ja perjantaina sitten 08 pakettia postiin, vaikeaa, koska normaalisti nukun 12:sta nyt ylös 06 haukotus....

 

[Memory]

Aina vaan masentaa, vaikka aamu on kivaa niin postin tultua masentaa, ei ole mitään tekemistä jne. pitäisi kait hakea kirjastosta parit kirjat lainaan, aina koneen ääressä. jos olisin yhtä paljon pesukoneen ääressä niin siinä olisi eteen ruuvattu jo penkki, huokaus, viikonloppua taas. pahat tosi pahat muistot viikonlopuista, ennen aikaa tuli pahat masikset ja paniikit kun perjantai tuli, silloin ei saanut ketään virkailijaa kiinni ja oli ihan yksin masennuksen ja paniikkien kanssa.

Sen verran pelottava kokemus oli että vieläkin tulee karmeat muistot mieleeni

Ei ole edes kenelle soittaa, huokaus. yksin vaan hullussa kotona koiran kanssa, on tämäkin sitten ns. elämää

 

[jm82]

Bentsoja ei yleensä saa (enää) julkiselta puolelta päivittäiskäyttöön f-diagnoosilla kuin poikkeustilanteissa. Muuten pitäisi olla joku reaktiivinen väliaikainen tila, (esim. sairastuminen, avioero yms.) tai sitten käyttötarkoituksen tulee olla rajattu (esiintymiskammo,lentopelko, seksi...), jotta resepti heruu. Tuo lyrica alkaa myös olemaan nykyään mustalla listalla, vielä muutama vuosi sitten sitä sai vaivaan kuin vaivaan (kuin Xanoria 80-luvulla), ja joka toisella lääkärillä oli Pfizerin julisteet seinillä.
Sikäli jos noita haluaa käyttää, niin kannattaa sijoittaa yksityiseen psykiatriin. Ei ole sitten aina sitä pelkoa reseptiä uusittaessa, että tuleeko se bumerangina takaisin.

Tuo väite, että antipsykootit pidentävät elinajanotetta täytyy olla jotain tilastokikkailua. Jo pelkästään se sairaalloinen lihominen, mitä nuo uudemmat yhdisteet aiheuttavat, vie ennenaikaiseen hautaan. Omassakin asiakaskunnassa olen nähnyt huimia, yli 50 kilon turpoamisia. Nykyään säännöllisesti lääkkeensä syövän tunnistaakin usein rumasti sanottuna mahasta, vaikka muilta sivuoireilta olisikin säästytty.

Soitin tänään lääkärille ja pyysin Neurontin (Gabapentiini) lääkettä. Tuli 600mg ja 1/2 osa kahdesti päivässä. Mutta ensin vain pari päivää illalla otettuna.

Ei muistaakseni ollut psykiatrille niin tuttu lääke, mutta antoi kumminkin reseptin kokeiltavaksi. Taisi jossain nettikeskusteluissa olla että Gabapentiini olisi auttanut ja jollain toisella oli auttanut taas Pregabalin/Lyrica. Gabapentiini oli ehkä ihan vähän halvempaa. Mulla lukee että krooniseen kipuun määrätty.
Jännää ehkä ahdistuksesta johtuvaa kipua on jaloissa ja vähän myös käsissä.

Gabapentiini on lääke, jota käytetään epilepsian ja hermovaurion aiheuttamien kipujen hoitoon.[1] Se on hermokipulääke joka vilkastuttaa aivotoimintaa. Lääkkeen tunnettu kauppanimi on Neurontin.

 

[Memory]

Minä päivitin baarikaapin, yksi desin drinkki illalla niin iltatorkut maittaa hyvin, ei tarvitse aina ottaa rivatrilia / opamoxia että saisi relattua. Mietin joskus että kun joka päivä otin että tuleeko paha tapa, mutta kyllä sen sai lopetettua kun halusi eli ei tullut alkoholi ongelmaa. Ei se kaikille tule..

 

[amadeus]

Soitin tänään lääkärille ja pyysin Neurontin (Gabapentiini) lääkettä. Tuli 600mg ja 1/2 osa kahdesti päivässä. Mutta ensin vain pari päivää illalla otettuna.

Ei muistaakseni ollut psykiatrille niin tuttu lääke, mutta antoi kumminkin reseptin kokeiltavaksi. Taisi jossain nettikeskusteluissa olla että Gabapentiini olisi auttanut ja jollain toisella oli auttanut taas Pregabalin/Lyrica. Gabapentiini oli ehkä ihan vähän halvempaa. Mulla lukee että krooniseen kipuun määrätty.
Jännää ehkä ahdistuksesta johtuvaa kipua on jaloissa ja vähän myös käsissä.

Minäkin olen syönyt samaan vaivaan molempia valmisteita, viimeiksi lyricaa. Toimi itselläni hyvin, pystyi kävelemään suht normaalisti ja vähensi pistelyä ja muita tuntoaistin häiriöitä. Psyykkinen vaikutus vastasi 150 mg:n annoksella noin paria tuoppia olutta. Onko sinulla tutkittu noita jalkasärkyjä miten tarkasti? Ettei vain vaan kävisi klassisesti, ja menisi jokin fyysinen sairaus masennuksen piikkin.

 

[Memory]

Voimia kaikille alkavaa viikkoon.
Minäkin sain sen verran itsestäni irti että kaipailen takaisin kurssille 1*viikko aina toukokuun alkuun 1½h, jätin viime torstain väliin kun tuli paha alemmuuskompleksi että hitto mää olen sitten kelpaamaton ymss. nooh, jokainen tyylillään ja minä tiesin heti että webbläsare on nettiselain ja moni muut kyseli että mikä toi sana on, toiset osaa toista ja minä taas toista, tänään kaveri totesi ihan kyllä ok "tieto on katovaista" jne..

Olen kuullut 50vuoden sisällä tuon about sata kertaa ja nyt vasta wanhana sisäistin ja kyseenalaisin tuon kaverin sanat että "jaah, minun mielestäni toi menee tolleen ja tuota en kyllä kuittaa yms."

Ei sitä pääse kyllä mistään yli eikä ympäri että ei vain ikä vaan myöskin kokemus (kait??) tuo lisää antia elämäänsä, ei siis ole potaskaa jos wanhat wanhat ihmiset puhuvat jotain "kokemuksen syvällä rintaäänellä", todella kunnioitettavaa kun näin itse ajattelen, asia/kokemus jota ei voi saavuttaa millään aapisen lukemisen keinoin, siihen auttaa vaan että näkee tarpeeksi joulu-aattoja monta kertaa eli ikää tulee tarpeeksi.

Lapset näkevät vain kirjavan pallon kivan sinisen sivun, mutta 100vuotiaana he näkevät kaikki lohkovärit sekä jopa saumaukset jotka on tikattu käsin kiinni sekä miten venttiili ja elementit on rakennettu.

Eikä makeaa vatsan täydeltä, pitää paikkaansa, minäkin opiskelin ja opiskelin sitten alkoi korvat savuta ja piti pitää pieni tauko, sama on varmaankin monissa muissakin asioissa kertokaa toki omista kokemuksistanne.

 

[jm82]

Minäkin olen syönyt samaan vaivaan molempia valmisteita, viimeiksi lyricaa. Toimi itselläni hyvin, pystyi kävelemään suht normaalisti ja vähensi pistelyä ja muita tuntoaistin häiriöitä. Psyykkinen vaikutus vastasi 150 mg:n annoksella noin paria tuoppia olutta. Onko sinulla tutkittu noita jalkasärkyjä miten tarkasti? Ettei vain vaan kävisi klassisesti, ja menisi jokin fyysinen sairaus masennuksen piikkin.

Kunnallisella lääkärillä kävin jossain neurologisessa tutkumuksesssa ja vikaa ei löytynyt. Äidillä vaan löydettiin nyt ms-tauti. Nyt ihan pystyn kävelemään lenkillä, eikä jaloissa tunnu kipua, kun kävely on kevyttä. Mutta esim maatessa voi olla jalat kipeät ja joskus myös kädet. Jotenkin luulen että tuo kipu ja jännitys tulisi jännityksestä ja että joskus mielen voimasta esim jalat voisi tulla todella nopeastikin kipeiksi?

Sitten jo paljon pidempään on ollut nilkka ja jalkapohja kipea ja joskus polvi. Ilmeisesti nilkka on mennyt kaatumisessa ja jalkapohjan luuhun on tullut kulumaa nilkan takia. Samoin polvi on kipeytynyt nilkan väärän asennon takia. Joskus 10 vuotta sitten pyysin työterveydestä tukipohjallisia, mutta en saanut kun ne maksaa ja olin vielä nuori. Samoin ortopedi sanoi että ei noin nuorelle vielä tukipohjallisia. Toki nuo jalan kivut haittasi työntekoa vuosien aikana ja sitten alkoi tulla jo masennusta, ahdistusta ja paniikia. Ja tosiaan joskus tuntui että mielen voimalla sain esim jalat kipeäksi. Mutta tuntui myös että jalat oli kokoajan kipeät ja väsyneet.

Jossain joku kertoi että 75mg pregabalinia vastaisi 300mg gabapentiiniä. Tuota jälkimmäistä olen ottanut aamulla puoliskan, eli 300mg. Ei tunnu oikein vaikuttavan ehkä jalkojen pieneen pistelyyn ja kipuun. Mutta ehkä olo on vähän rauhallisempi. Lääkkeessä on kolmio, mutta hyvin huomaamaton tuntuu olevan. Katsoin että aika halpaa on myös 800mg tabletti jonka saa myös puolitettua. Ja uskoisin että lääke olisi minulle oikein sopiva, jos rauhoittaa vähän ahdistavaa oloa. Muuten illalla 50mg ketipinor + 50mg ketipinor depot + 7.5mg mirtazapin. aamulla 15mg escitalopram ja 300mg gabapentiini (jota saisi ottaa 2*300). Ehkä tuo ketipinor myös rauhoittaa ihan aavistuksen oloa.

Itse taidan epäillä että tuo jalkasärky (molemmat jalat) tai joku muu mahdollinen särky johtuisi juuri tuosta kai aika pahasta, eli vaikeasta pitkittyneestä masennuksesta f32.2. Enkä ehkä odotakaan että gabapentiini poistaisi tuota kipua, mutta jos ahdistusta lievittäisi, niin sekin olisi kiva juttu. Gabapentiini ei ole edes ahdistukseen tarkoitettu, kuten uudempi pregabalin/lyrica, joka on se uudempi versio. Eli pregabalin saattaisi olla vielä parempi.

 

[jm82]

Voimia kaikille alkavaa viikkoon.
Minäkin sain sen verran itsestäni irti että kaipailen takaisin kurssille 1*viikko aina toukokuun alkuun 1½h, jätin viime torstain väliin kun tuli paha alemmuuskompleksi että hitto mää olen sitten kelpaamaton ymss. nooh, jokainen tyylillään ja minä tiesin heti että webbläsare on nettiselain ja moni muut kyseli että mikä toi sana on, toiset osaa toista ja minä taas toista, tänään kaveri totesi ihan kyllä ok "tieto on katovaista" jne..

Olen kuullut 50vuoden sisällä tuon about sata kertaa ja nyt vasta wanhana sisäistin ja kyseenalaisin tuon kaverin sanat että "jaah, minun mielestäni toi menee tolleen ja tuota en kyllä kuittaa yms."

Ei sitä pääse kyllä mistään yli eikä ympäri että ei vain ikä vaan myöskin kokemus (kait??) tuo lisää antia elämäänsä, ei siis ole potaskaa jos wanhat wanhat ihmiset puhuvat jotain "kokemuksen syvällä rintaäänellä", todella kunnioitettavaa kun näin itse ajattelen, asia/kokemus jota ei voi saavuttaa millään aapisen lukemisen keinoin, siihen auttaa vaan että näkee tarpeeksi joulu-aattoja monta kertaa eli ikää tulee tarpeeksi.

Lapset näkevät vain kirjavan pallon kivan sinisen sivun, mutta 100vuotiaana he näkevät kaikki lohkovärit sekä jopa saumaukset jotka on tikattu käsin kiinni sekä miten venttiili ja elementit on rakennettu.

Eikä makeaa vatsan täydeltä, pitää paikkaansa, minäkin opiskelin ja opiskelin sitten alkoi korvat savuta ja piti pitää pieni tauko, sama on varmaankin monissa muissakin asioissa kertokaa toki omista kokemuksistanne.

Eilen tuli suomen surkein kuski, jossa 18v lapset ajeli aivan "paniikissa" autolla ja 19v apukuski oli ihan samanlaisessa tilassa. Piti kääntää kanavaa, kun tuntui liian ahdistavalta tuo meno. Muuten olen pystynyt telkkaria katselemaan, kun kaikki on kumminkin näyteltyä, eikä ihmisetkään ole juuri ollenkaan ahdistuneita. Eli siis jotain "positiivista" pystyn jotenkin tehdä, mutta aika heikko vointi kumminkin on. Nostin masis lääkettä joskus aiemmin 10 -> 15mg, mutta tuskin on mitään auttanut.

Toisaalta sehän olisi hyvä altistaa itseään sille surkein kuski ohjelmalle, mutta ei nyt kumminkaan taida ohjelma riittävästi kiinnostaa. Jossain vaiheessahan katsoin pink pantteria, kun se jostain syystä rauhoitti mieltä.
Nyt laskin 100mg ketipinorin -> 50mg:aan, kun 2*150mg Gabapentiini ehkä paransi vähän nukkumista. Ja jossain vaiheessa saa jättää Mirtazapinin pois, kun lääke loppuu. Gabapentiniä siis otan neljäsosan 600mg tabletista kahdesti päivässä.

 

[Memory]

Mie katsoin mm. Miehen työ, sekä lumihiutale Suomalaiset pätkät, lumihiutale on pitkään aikaan sellainen harvinainen Suomi-filmi joka sai spontaanisti nauramaan, kunnon näyttelijät
En viitsi kautta jaksa katsoa jotain Stand-uppia kun ei naurata yhtään niin joket, olen kait sairas taikka liian selvinpäin...

Muori nukkui veke 28.03 2008, enkä sen jälkeen kyennyt mennä lähellekkään vanhusten sänkyosastoa, nyt syövän jälkeen olo jo jotenkin parempi, joku verihiutale-kirvessahamurha leffat ovat ihan tööt, ei kiinnosta, eikä viitsi itseään kiduttaa katsomalla tuollaista sontaa vaikka onkin näyteltyä, tulee turhaan vaan paha olo, muutenkin tässä maailmassa ja nykyään on paha olla ilman tuollaisia filmejäkin

Wanhuus iskee, polvet natisee kun nousen aamulla sängystä, kyllä pääsee mutta vähäsen tiukkaa tekee, koiralle menee glukosamiinia 800xg:/vrk itsekin kokeilin muttei ihan auta, kaipa sitten buranaa ehkäsemään tulehdusta jos siellä jotain sellaista on

Hyvää Ystävänpäivää kaikille <3

 

[jm82]

Luin vielä ahdistuksesta ja minun kohdalla kai vakavaan masennukseen liittyy myös tuo ahdistuneisuus (häiriö).

Tuskaista vain on olla kokoajan ahdistunut ja vielä yli 2 vuoden ajan jatkuvasti. Ainut plussa taitaa olla se että määräaikainen eläke sentään hyväksyttiin. On siis rahaa ostaa lääkkeitä.

Se sitten taas miinusta että psykiatrit eivät määrää rauhoittavaa lääkettä?

Vähänkin voimakkaampi ahdistuneisuus aktivoi elimistön sympaattisen hermoston. Tämän vuoksi ahdistuneisuuteen liittyy usein erilaisia somaattisia (elimellisiä) oireita, kuten sydämentykytystä, verenpaineen kohoamista, suun kuivumista, hengenahdistusta, hikoilua, ruokahaluttomuutta, palan tunnetta kurkussa, vapinaa, huimausta tai silmäterien laajenemista.

Ahdistuneisuus ilmenee oireena lähes kaikissa psykiatrisissa sairaustiloissa. Jos ahdistuneisuuteen ei liity psykoottisia oireita tai vakavaa masennustilaa (ks. «Masennustilat eli depressiot»1), kyse on usein jostakin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä tai muusta ahdistuneisuushäiriöstä. Äkillinen ja odottamatta ilmenevä paniikinomainen pelkotila on usein oire paniikkihäiriöstä (ks. «Paniikkihäiriö»2). Jos ahdistuneisuus on luonteeltaan tiettyyn kohteeseen tai tilanteeseen liittyvää pelkoa, kyse on usein erilaisista fobioista tai pelkotiloista. Traumaattisiin tapahtumiin liittyvät muistot laukaisevat ja ylläpitävät ahdistuneisuutta, jolloin kyseessä voi olla traumaperäinen stressihäiriö tai traumaattisen kokemuksen ylläpitämä dissosiaatiohäiriö (ks. «Traumaperäinen stressihäiriö»3). Unen saanti häiriintyy herkästi ahdistuneisuuden vuoksi, ja eri syistä johtuva ahdistuneisuus onkin tavallinen syy myös unettomuuteen (ks. «Unettomuus»4).

Ahdistuneisuus

Edit:
Selasin nopeasti rauhoittavia lääkkeitä ja ainakin Xanor vaikutti sopivalta.
Katso ajantasainen listaus ahdistuneisuutta lievittävistä ja rauhoittavista lääkkeistä | Terve.fi

 

[Memory]

@jm82 Argh, xanor Psyka sanoi mulle jo vuonna 1800 että xanorit ekokemille, warning kamaa, yhden nappaa niin heti olet koukussa, ehtottomasti veke sanottiin mulle, 2tabun jälkeen käväsin kaupungilla ja konttasin himaan hikisenä viekkareiden kanssa kun en ottanut nappia mukaan kaupungille, kivat vatsanväänteet kyllä tuosta saa

 

[Murhh]

Jossain joku kertoi että 75mg pregabalinia vastaisi 300mg gabapentiiniä. Tuota jälkimmäistä olen ottanut aamulla puoliskan, eli 300mg. Ei tunnu oikein vaikuttavan ehkä jalkojen pieneen pistelyyn ja kipuun.

Muistaakseni gabapentin imeytyy paremmin jos sen annoksen ottaa useammassa erässä. Mitä suurempi kerta-annos, sitä pienempi osa siitä imeytyy. Mutta onhan tuo 300mg melko pieni muutenkin.
Ilmeisesti tuotakin pitää syödä jonkin aikaa ennen kuin näkee miten vaikuttaa kipuun.

 

[Memory]

Huoh, eilen sain punajäläkään antibiootit sekä salvan, pelkäsin että kun paikat mm. polvet oli hitsin kipeät niin taasko syöpäkierre alkaa, ei pahemmin nollan vertaa kiinnosta sairastaa, sen verran paha maksu jäi suuhun

 

[jm82]

@jm82 Argh, xanor Psyka sanoi mulle jo vuonna 1800 että xanorit ekokemille, warning kamaa, yhden nappaa niin heti olet koukussa, ehtottomasti veke sanottiin mulle, 2tabun jälkeen käväsin kaupungilla ja konttasin himaan hikisenä viekkareiden kanssa kun en ottanut nappia mukaan kaupungille, kivat vatsanväänteet kyllä tuosta saa

Tuossa xanorin pakkausselosteessa oli vaan kohta että sillä hoidettaisiin ahdistuneisuutta tai tuskaisuutta, johon liittyy masennusoireita.
Mutta vasta viikko sitten soitin viimeksi lääkärille, että en tänään soitellut. Lisäksi tuskin saisin bentso lääkettä. Mitä googlasin, niin jollain oli masennuslääke ja Xanoria ja pystyivät jopa olemaan töissä, kun taas itse en pysty, kun ei ole sopivaa lääkettäkään vakavaan masennukseen ja siitä johtuvaan selvään ahdistukseen.

1. Mitä Xanor Depot on ja mihin sitä käytetään

Xanor Depot vaikuttaa keskushermostoon rauhoittavasti.

Xanor Depot -depottableteilla hoidetaan

• paniikkihäiriötä
• ahdistuneisuutta tai tuskaisuutta, johon liittyy masennusoireita.

Siitä lääkäristä sitten muistui, että mulla on ahdistukseen 50-100mg ketipinor depot ja en ole muistanut ottaa sitä ollenkaan. Nyt aamulla otin 150mg Gabapentiiniä ja se ei vielä auta oikein mitään. Joskus päivällä sitten otin 150mg gabapentiiniä lisää ja 25mg ketipinoria (kun muistin että ketipinoriakin pitää ottaa). Lisäksi kyllä kahvia. Niinkuin olisi vähän auttanut ja vienyt ahdistusta pois.
Aika hankala kuvailla Gabapentiinin vaikutusta. Kai lääke jollain tapaa kumminkin auttaa. Illalla otettuna jo 150mg tuntuu parantavan unta, mutta päivällä otettuna ei kumminkaan ala nukuttamaan. Englanniksi gabapentiinistä lukisi enemmän, mutta ei tahdo oikein ymmärtää kunnolla kaikkea.

 

[jm82]

Luin tuota ahdistus juttua eteenpäin, kun unohdin koko jutun ja jäi kesken.

Tuossa oli hyvin kerrottu ja että kuinka sitä omaa ahdistusta pitää käsitellä ja kuvailla vaikka psykiatrille tai hoitajalle. Toisaalta hoitaja ei oikein tahdo ymmärtää ja jos liikaa yrittää avautua, niin heti tyrkytetään vain psykoosilääkkeitä, vaikka en oikeasti ole psykoosissa

Erilaisiin psykiatrisiin sairauksiin tai pakonomaiseen päihteiden käyttöön liittyvä ahdistuneisuus on usein hyvin voimakasta, ja se muistuttaa kuolemaan, hajoamiseen tai yksinjäämiseen liittyvää kauhunomaista ja lamaavaa pelkoa. Kyse ei tällöin ole useimmille ihmisille tutusta jännittyneisyydestä tai lievistä peloista. Tämän voimakkaan ahdistuneisuuden luonteen ymmärtäminen on tärkeää autettaessa ja tuettaessa voimakkaasta ahdistuneisuudesta kärsiviä. Vaarana on muuten työ- tai toimintakykyä lamaavan tai pakonomaisen ja impulsiivisen käytöksen taustalla olevan sietämättömän ahdistuneisuuden tai pelon tunteen väheksyminen tai mitätöiminen.

Ahdistuneisuus

Edit:
Jutussa on siis kaksi vaihtoehtoa. Joko lamaava käyttäytyminen tai vaihtoehtoisesti pakonomainen ja impulsiivinen käyttäytyminen. Minulla on aina ollut vain jälkimmäinen, en koskaan ole ollut lamaantunut. Joka tapauksessa työkyky on tosiaan mennyttä, eikä mitään tehokkaita lääkkeitäkään ole edes kokeiltu, koska "jää koukkuun".

 

[Memory]

Eilinen päivä meni rauhoittavien kanssa, pelkäsin että lymfooma on uusituunut
onneksi lääkärissä todettiin vain vyöruusuksi, valvir 500mg 2kpl/kolmesti päivässä.
Lyrica 75mg 1/vrk. en tiedä kumpi väsyttää mutta nukuin kuin saunalyhty 13-17

Mietin eilen jo että jos lekuri olisi sanonut että syöpä tullut takaisin että ottaako taas kerran 7kk:n kurssin vaiko mitä tehdä

 

[amadeus]

Eilinen päivä meni rauhoittavien kanssa, pelkäsin että lymfooma on uusituunut
onneksi lääkärissä todettiin vain vyöruusuksi, valvir 500mg 2kpl/kolmesti päivässä.
Lyrica 75mg 1/vrk. en tiedä kumpi väsyttää mutta nukuin kuin saunalyhty 13-17

Mietin eilen jo että jos lekuri olisi sanonut että syöpä tullut takaisin että ottaako taas kerran 7kk:n kurssin vaiko mitä tehdä

Eikö sinulla ollut silloin tuon syövän alkuoireissa jalkojen tuontohäiriöitä, puutumista ja kipua, vai muistanko väärin? En vittuilleksani kysy, vaan tuo ruusu voi aiheuttaa samanlaisen oireiston jälkikäteen, riippuen ärsyyntyneestä alueesta. Ensimmäinen oma lyrica-kuuri määrättiin juuri tuohon, oireet olivat kuin välilevyn pullistumassa. Eli jos tulee nyt noita tuntemuksia, niin ei tarvitse heti uusiutumista pelätä, oliko tohtorin kanssa tästä mitään puhetta? Vittumainen vaiva kyllä, onneksi ilmeisesti pääsit suht nopeasti hoitoon, vähentää tuota jälkioireiden mahdollisuutta.

 

[Memory]

Jooh syöpä toi tullessaan pysyvät etu ja takapään tunnottomuudet sekä varpaiden tunnottomuudet.
Lyricassa on kolmio se varmasti on paikallaan kun olen ottanut määrätyt 2kpl/vrk ja nukkunut aivan sikana ja olo on tosiaanki kuin kännissä (haukotus)
Ei valvir viruslääkkeessä ole mitään kolmioo vaikka sitä menee 6kpl/vrk.

 

[amadeus]

Jooh syöpä toi tullessaan pysyvät etu ja takapään tunnottomuudet sekä varpaiden tunnottomuudet.
Lyricassa on kolmio se varmasti on paikallaan kun olen ottanut määrätyt 2kpl/vrk ja nukkunut aivan sikana ja olo on tosiaanki kuin kännissä (haukotus)
Ei valvir viruslääkkeessä ole mitään kolmioo vaikka sitä menee 6kpl/vrk.

Itsellä on samantyyppinen tuntohäiriö, tosi vaikea on terveille ihmisille selittää, varsinkin kun liikkuminen toimii kuitenkin suht ok vieläkin. Lyrica luultavasti voimistaa noiden sinun rivojen vaikutusta ja se väsyttää, mikäli siis olet nyt saman päivänä ottanut? Pregabaliini tuntuu tehostavan lähes jokaista psykoaktiivista ainetta. On siksi myös nistien suosikki.

Edit: typoja, lause kesken.

 

[Memory]

Ei haittaa pahemmin, vähän unelias olo, oikeastaan "kiva" kuin olisi 24/7 kännissä, eli vitsit kyllä nyt juoksee ja kivaa on vaikka rekan alla maatessa, nukkumaan mennessä filmi on heti poikki, äsken otin tokan määrätyn lyrican, eipä tarvi opamoxii ottaa, haukotus, eli väsyttää, muttei onneksi liikaa.

Paljon ovat porukat kertoneet käyttävänsä lyricaa masennukseen.

 

[jm82]

Lyrica on kyllä ihan hyvä. Jo ensimmäinen 25mg meni vähän päähän. Mutta sitten vähän myöhemmin 50mg ei huomannut mitään päähän menevää vaikutusta ja isompaa en ole itse kokeillutkaan.

Huomasin että tuo Lyrican vanhempi versio Gapapentiini myös parantaa unta, voi tosiaan jättää jotain muuta lääkettä illalla pois. Itsellä silti menee illalla 50mg keti, 7.5mg mirta ja 150mg Gapapentiini (neljäsosa tabletti).

 

[Kanto]

Löysin tämän viestiketjun sattumalta ja ajattelin itsekkin avautua tästä, onneksi lievästä masennuksestani.
Pari ensimmäistä sivua luin, mutta loput tuli katsottua enemmänkin läpi. Hyvää tekstiä täältä tullut monelta ihmiseltä ja auttanut edes jonkinverran. Pitää vielä sisäistää ja käsitellä aisoita.

Se masennus on varmaan omalla kohdalla alkanut jo vähän nuorempana, mutta pahentunut vasta tässä parina viime vuotena.

Kai se on varmaan helpompi vaan kirjottaa omaa historiaa tähän.

Oon tällainen tyypillinen suomalaisen 4 lapsisen perheen ainoa poikalapsi, jonka lapsuus oli hyvä ja jopa onnellinen.

Sitten kun olin noin 10 vuotias, niin jotain vaan tapahtui kun vanhemmat alkoi riitelemään joka asiasta.
Siinä meni omia aikojansa kun oli rauhallista ja hetkiä kun ei ollut rauhallista.
Mä en oikeasti vieläkään ymmärrä mikä mun isään meni, kun se tuntui vihaavan ja purkavan sen kaiken vihan pääosin mun niskoille nuorempana.

Nuorin sisko oli onneks niin nuori, ettei varmaan tajunnut kaikkea, mutta kaks vanhempaa siskoa oli onneks suojelemassa. Ei siskotkaan helpolla lapsuudesta selvinnyt,vanhin sisko ainakin sai kaiken tarvittavan avun. Ja nuorin. Keskimmäiset lapset tuntuivat saavan suurimman paskaa niskaansa.

Mä en tajunnu mitä isällä oli ajatuksena, kun se juoksi lastenhuoneeseen jonku mailan kanssa ja rikko mun lelut kesken kaiken kun olin leikkimässä. Jos mun siskot ei olis ollu kotona niin varmaan se mutkin olis lyöny ainakin tajuttomaks.
Asiaa ei ole auttanut se muu väkivalta jolla isä ainakin mua ja isompaa siskoa on kohdellut
Päästä kiinni ja lyönyt sitä seinään ja siskoa ihan nyrkillä mahaan.
Vanhempiani silti rakastan, mutta 5 minuutin jaksamisella kerrallaan tänä päivänä.

Kavereita ei ollut montaa silloin lapsena eikä oikeen kaikkien kanssa edes jaksanu olla yhteydessäkään, ottaen huomioon millaisia vanhemmat oli tapellessa.
Vanhemmat siskot pääsi pakoon omian kavereittensa luokse ja silloin vanhin lapsi sai taas syistä niskoillensa.
Eron tullessa äiti haukkui juuri mut sen takia että heille tuli ero. Silmät itkien juoksi pihalle jossa olin haravoimassa.

Kaikki tämä siinä kun ikää oli 10-11 vuotta. Ala-aste meni ihan päin persettä viimeisenä parina vuotena.
Isä haukku silloiset kaverit ja kaikki joukolla ilmotti mulle, että ei halua olla mitenkään tekemisissä mun kanssa. Kuudennella luokalla opettaja kysyi hauskasti, kenen kavereitten kanssa haluatte olla ylä-asteella samalle luokalle. Hauska oli laittaa lappuun vain oma nimi, kun kaikki sano ääneen, ettei halua mun kanssa samalle luokalle. Opettaja vaan taputti olkapäähän ja totes, että mun lapussa ei ole kuin oma nimi.

Tänä päivänä mä olen 43 vuotias, eikä mulla ole aidosti yhtään kaveria, ei koskaan ollutkaan. Pelkkiä tuttuja, joiden kanssa tultu joskus juttuun vähän.

Pahinta vanhempien erossa ollut varmaan se, että mun itse piti kasvaa aikuiseks väkisin ja liian nopeesti, jolloin multa jäi kaikki normaali tekeminen välistä.
Ammattikoulukaan ei oikein kiinnostanut, koska se oli aina paikka jonne pääsin. Ei ollut mahdollisuutta muualle. Ne kun hyvin on otettu elämästä pois.

Elämän luulin muuttuvan auvoisempaan suuntaan, kun pääsin muuttamaan muualle työn perässä sellaiset 15 vuotta sitten. Mutta kun ei. Jos työ loppuu ja asuu täysin vieraassa paikassa, niin ei auta ei.
Kauheasti ilmoitin olevan kiinnostunut esim. oppisopimuksella parempaan työhön, mutta ei. Noin vuosi kesti työsuhde ja sen jälkeen on ollut / ei ole ollut hyviä ja huonompia työsuhteita. Pääosin joutunut kärsimään työttömänä olemisesta.
Edes koulutukseen en ole päässyt.

Päivänvaloa tuli, kun tapasin kaverin jonka kanssa tuli vietettyä melkein 10 vuotta yhdessäoloa.
Tämän kaverin kanssa elettiin hyvin montesti eri tunnetiloja ja molemmilla oli hyviä ja huonoja hetkiä.
Pahinta kuitenkin oli se, että tämä mun kumppani tajus kuinka vietävä olen ja manipuloi mua olemaan vain hänen kanssaan ja multa meni vuosien aikana pari työtä ja koulutusta sen vuoksi ohitse. Sen sitä tekee kun luottaa toiseen ja antaa elämänsä.
Olen mukamas tehnyt työtä hänelle yhdessäolomme ajan. Palkkaa en ole saanut yhtään, eikä sitä saa mitenkään todistettua.
Kumppanilla oli äiti, joka oli psyykkisesti sairas ja joka menehtyi parisen vuotta sitten.

Sitä ennen mun kumppanilla oli asuinpaikka hesassa pienen matkan päässä keskustasta, jonka hänen äitinsä omisti.
Itselläni on onneksi oma vuokrakämppä kauempana. Kumppanin äiti kuitenkin, vaikka mukava joskus olikin, meni ja myi auton ja ajoi lapsensa ulos asunnosta. Ihan ykskaks.
Ainoaksi keinoksi tulikin sitten asua mun kämpässäni.
Ensimmäinen sana oli kun ovesta tultiin sisään, että hän ei maksa mun asumisiani vaan mun pitää löytää tytöpaikka. Ymmärrän vihaisuuden kun toiselta viety asunto alta, mutta silti ihmettelin. En ole pahemmin saanut mitään rahoitusta kumppaniltani ja itse olen maksanut vuokrani ja muut menoni.
Noh hauskaa se yhdessä olo oli. Vakituista työtä ei ollut eikä koulutusta, mutta sain hankittua auton, joka liikkui ja meni katsastuksista läpi.

Itse etsiskelin tötä ja koulutusta ja kumppanini sai käytyä lähelläni olevassa koulussa itseään kiinnostavan koulutuksen. Koko ajan samalla tehtiin pieniä hanttihommia ja saatiin jotain aikaiseksikin.
Kumppani alkoi jossain vaiheessa valittamaan, että kyllä hänen äitinsä sitten jossain vaiheessa itkee ja soittaa tälle että viimesiä viedään. Noh, joku kerta sitten vain soitin hänen äidilleen ja pyysin soittamaan pojallensa.
Oli kuulemma viimeinen tikki ja kaveri lähti ovet paukkuen. Huusi jälkikäteen jossain vaiheessa, että meidän kaverit on hänen kavereitaan ja en saisi olla turhaan heihin yhteydessä.
Pidin kuitenkin vähenevin määrin vähemmän yhteyttä yhteisiin tuttuihin, senkin takia, että kun ei tunne olevan tarpeen eikä halua olla häiriöksi muille. Eikä ilman autoa ole helppo liikku heidän luokseen.

Vähän aikaa meni ja ja kumppani tuli häntä jalkojen välissa takaisin vähäksi aikaa, kunnes sitten sai pääkaupunkiseudulta asunnon ja vakituista työtä.
Apuja on luvannut antaa aina kun tarvitaan, mutta aika heikolta se on tuntunut. Enemmän omaan napaansa katsonut.
Sitten hänen äitinsäkkin kuoli.
Itselleni ei haittaisi vaikka ei oltaisi koskaan yhteyksissä, mutta kun elämässäni ei ole muita ihmisiä sisarusteni lisäksi.

Viime vuonna suoritin myynnin ammattitutkinnon. Nyt vasta.
Hyvää on ollut, mutta omaksi ongelmakseni näköjään muodostuu se, että yritän olla liikaa yhtä hyvä työntekijä työssäoppimispaikassani kuin kaikki muutkin. Minua on neuvottu paljon, mutta kaikki oppi vaan ei ole mennyt päähän.
Toinen ongelma on, että työpaikalla on ensimmäisestä päivästä asti toivotettu tervetulleeksi isoon perheeseen. Oma perhesuhde tuntien, se ei ole ollut helppo asia hyväksyä, enkä varmaan ole vielä sitä edes sisäistänyt täysin.
Työharjoittelupaikassa kun työt loppu vuoden vaihteessa, niin en ollut kenenkään kaveri ja vain lähdin pois. Kuten monesta muustakin paikasta.

Se harmittaa minua itseäni eniten ja ottaa päähän.
Oli mielekäs työpaikka ja hyvä sellainen ja minua vain aidosti pelottaa.
Yritän, tai yritin jopa olla kavereita, mutta en minä osaa sitä. Mitä ihmisen pitää tehdä?
Juttuun tulen, mutta kun minulla ei ole samoja mielenkiinnon kohteita kenenkään kanssa, tai olen vain tyhmä omalla tyylilläni, niin miksi turhaan yrittäisin jotain.
Tuntuu että minulla on vielä tilanteita, joihin vaikuttaa se kaikki nuorena koettu väkivalta ja sen seuraukset, mm. päänsäryt ja asioiden unohtelu, mutta viisaampien mukaan minä vain stressaan. Totta varmaan sekin, vaikka en täysin usko, mutta minkäs teet.

Tässä vähän nopeasti selitettynä omaa huonoa oloa ja masennuksen tunnetta. En tiedä miten tästä eteenpäin pitäisi edetä.
Välistä on varmana jäänyt paljonkin infoa pois, mutta tässä edes jotain avautumista.

 

[Memory]

Sen vuoksi usein ajattelemme että miksi suuri minun suuri on niin suuri, olenko vakavasti skitsofree-kuten freoni taikka freelancer tahi olenko maininnut että lapsena minun pikkuvarpaassani diagnosoitiin adhd, jonka johdosta olen jatkuvasti muiden harmina alkaen siittiöstä jonka ystäväni (isäksi kutsuttu) antoi minun tytölleni (äidiksi kutsuttu) jonka johdosta minä aloin märkimään ulospäin kuten tulehtunut haava, tätä vatsan alueen painajaista kesti kirotut 9kk.

siinä ajassa minä kirjoitin Kohtu nimisessä paikassa romaanin, valitettavasti se jäi sitten synnytyksessä kohdun seinään käsin raaputettuna kuten kivitauluinen wanhan kansan Raamattu, siellä yksikseni minulla oli valtaisasti aikaa miettiä tulevaisuutta, kunnes kesken kaiken joulu-aaton tietämille minulle ilmestyi sinne pimeyden valtaan kirkas valo joka kehotti minua jatkamaan elmääni valoa kohden mentyäni ja samalla ääni kertoi minulle että minun elämäni on tarkoitettu olevan määrä-aikainen työsuhde jonka aikana minun pitäisi olla olevinaan oman ääneni herra,

saan kuulemma tehdä mitä tahdon omalla elämälläni, tämän käsitin varmasti väärin sillä pilasin maineellani monien muidenkin sielujen elämät jotka joutuvat elämään traumassa jopa kahdeksannessa seuraavassa elämässä, he muistavat minut vielä kuoltuaankin sekä senkin jälkeen kunnes elämä on käyty läpi jossain vaiheessa, valona minua kutsuttu oli äitini mielestä kohdunkaulan tutkimus-laite H4 halogeenilla varustettu hallitunkin ohjaajan kävikirjan varustettu lääkäri.

Hän oli tietävinään minusta kaikki, höpisi jopa jotain dna:sta sekä siitä että olen sukupuolineuraalinen sikiö koska minusta ei voitu vielä mainita sukupuolta, olevinaan kun se olisi jotenkin tärkeää minun elämäni kannalta, ääni sanoi minua kovasti tuijottaen että sinun aikasi on laskettu, sekuntikello on jo käynnissä, teetpä mitä tahansa niin sinut on diagnisoitu lapseksi, ihmiseksi,

eläväksi olioksi, kunness valtionsäädökset määräävät kutsuttavaksi sinua vanhukseksi, sitä ennen muilla teknisillä sanoilla kuten ehkäpä jopa pornoksi, homoksi, lesboksi, suvereeniksi, kiltiksi, säädylliseksi, ailahtelevaiseksi, vaaralliseksi (itselleen) vaikka sinulle on annettu valta päättää omasta elämästäsi niin sekin asia on teennäinen, sekuntikello tekee elämästi rajoitettua tavaraa, miksi teet näin on jo suunniteltu aikoja sitten ennen kuin sinä olet koskaan ollut sinä,

se tarkoittaa että ennen sinun siittiötäsi olevan ihmisen olemusta aina maan matoseen saakka ja sitten olevinaan väitetään että sinä olet suunniteltu ja sinulla on sama dna johdannainen kuin elämään näkevällä delfniinillä, ketä se kiinnosta että äitini onkin oikeasti jonkunlainen merenneidon korvike, se ei minun elämästäni tee minkään arvoista erityisen karvaista katsoessani tulevaisuuteen joka on typistetty moneen miljoonaan vuoteen,

kukaan ei synnytyksessä kertonut minulle että näenkö yhden joulu-aaton kuusineen, vaiko näekö vain kolme, ehkäpä jopa yhdeksänkymmentä, tai sitten menen suoraan taivaaseen kohdusta päästyäni kymmen sekunnin päästä, tuntien oloni kirkuvaksi sekä kylmäksi kun napanuorani leikataan ja minut hylätään yksinäiseksi ei halutuksi ihmiseksi jota ei muista kukaan,

ehkä äitini muistaa minua muutaman itkuisen katkeran sekunnin vuoksi että miksi hän teki näin mitä teki, oliko tämä välttämätöntä että elämäni rajoittuu kohdussa olemiseen yhdeksäksi kuukaudeksi jossa kirjoitan tulevaisuuteni suunnitelmat mitä minä teen kun pääsen elämääni kiinni, olen suuri ihminen joka suunnittelee suuria valtaisia jopa mahdottomia asioita syntymäni jälkeen,

poistan maailmasta kaiken sairauden, ikävän, kivun sekä surun, sekä kaipuun jota ihmiset tuntevat , näin olen kuullut kohtuni ulkopuolella kovaan ääneen puhuttavan, varsinkin kun äitini oli isoveljeni siunaustilaisuudessa ja hänen lähelleen tuli monet ihmiset näytellen olevansa pahoillaan, siksi minä en ymmärrä miksi isäni oli mukana tilaisuudessa nauraen syleillen äitiäni,

minun kohtuni oli kotini jo silloin en ole varma tiesikö äitini jota minä rakastin yli kaiken, tietoinen minusta, elämän tilanteen suhteen ottaen minä oli kuin jäätävä polte veressä että saisin vanhempani unohtamaan maalliset tuskat, miksi juuri minun pitäisi suhtautua elämään toisella tavalla, miksi minun pitäisi rikkoa muottia missä muut ovat ja saavat luonnotonta turvaa, eihän minun tehtäväni tulevaisuudessa olisi tuoda riitaa ja kipua maailmaan, lohtua ei ole ilman kohtua,

näin sanoi tämä henkilö joka valossa usein lähestyi minua kertoen tämän tarinan sekä sen että minä olen ihminen joka on jossain määrin ärvoton kun syntymäni jälkeen lähden suoraan paratiisiin ilman minkään valtakunnan siunausta, tämäkin on mahdollisuus josta kukaan ei kertonut, se sai minut välillä surulliseksi,

silmäni olivat kyyneleistä kosteat koska en kyennyt ilmentämään sitä ymmärrärryksen määrää että miksi juuri minun vuoksi tämä kohtaloni oli jo kuuleman mukaan ennalta määrätty, kukaan ei ole koskaan kysynyt minulta mitään, ei koskaan , sanoisin eläissäni mutta kun eläissäni voi tarkoittaa että olen elossa vain kymmenen sekuntia taikka sitten kaksisataatuhatta vuotta.

Miksi juuri minun pitäisi pelastaa kaikki tämä turhuus mitä minä olen nähnyt tapahtuvaksi ellen milä tulisi väliin tavalla taikka toisella, en ollut näiden tietojen varassa enään ollenkaan varma että tahtoisinko syntyä ollenkaan tuohon ennalta määrättyyn pahan kuuloiseen kylmään maailmaan jossa pitää pärjätä yksinään ilman toisten tukea, saisin tukea vain muiden ihmisten katkerista kyyneleistä, heidän helpottavista huokauksista että tämäkin asia on viimein saatu päätökseen.

Joka helpottaa huomattavasti heidän elämäänsä, toivoen ettei tämä tapahdu enää koskaan heidän missään tulevaisuudessa olkoot se sitten reingarnaatio-elämänsä taikka lastensa vuoksi elätty yksinkertainen elämä joka ei periaatteessa kuulu kenellekkään toiselle luodulle ei edes luoduille ihmisille

jota tahdomme vahingoittaa, toisen ihmisen elämä on arvottavissa juuri siksi minkä vuoksi me hänet olemme luoneet, minkä vuoksi emme tahtoisi antaa hänen toteuttaa omaa elämäänä ja arvostaa hänen tekojaan minun tekojeni vähäisen varauksen vuoksi, minua enemmän, en ole ainutlaatuinen,

mutta muiden silmissä minut nostetaan Jumalan pojan virkaan, enkä minä kykene tekemään asialle juuri mitään, minut on ennalta ohjelmoitu tekemään kaikki mitä kerkeän tekemään elämäni aikana, uskoin ensin että se olisi jopa tuttavani mukaisesti tuhat vuotinen, en arvannut että Isäni tulisi minulle valossa kertomaan että elämäni tarkoitus on näyttää kuolemalle olevansa kuolevainen, jonka vuoksi minun itseni täytyy kuolla ja olla poissa kolme päivää sekä kolme yötä,

monet ajattelevat että sehän on ihana aikaa kun saa olla poissa kokonaiset kolme päivää ilman työtä ja maailman kärsimyksen katsomista, elämäni oli lyhyt mutta toisten mielestä kattava, en minä itse tahtonut tehdä mitään mutta Isäni tahtoi ohjelmoida minut kuin robotin joka ennalta tietää mitä hänen on tehtävä ennenkuin hänet romutetaan ja olevinaan olen eläissäni tekevä tärkeitä asioita joiden vuoksi minut muistetaan sekä vajavaiset jälkeläiseni tekevät minusta jonkinlaisen marttyyrin ja jopa uskontokunta perustetaan minun vuoksi,

en ymmärrä miksi, minä olen vain apuväline koska Isäni ei itse kykene tekemään kaikkea kiireiltään, olemmehan mekin vain luotuja joiden ei tarvitse ymmrätää kaikkea koska mekin teemme virheitä, sen vuoksi on todettu historian kirjoissa että luoduista olioista toinen ihminen on raadollisin olio toiselle ihmiselle, kukaan muu eikä mikään muu luotu ole koskaan ollut eikä ole näin raadollinen,

mietin usein yksinäni että miksi juuri minun täytyi ottaa tämä valinta, en voinut itse vaikuttaa siihen että minä olisin juuri tämä tärkein ihminen maailmassa, kukaan ei kysynyt minulta että riittääkö minulle kaikki kokonaisesta elämästä yhdeksän kuukauden ajalta omien muistelmieni kanssa jotka kohdussa olen, rauhassa, hiljaisuudessa, en koskaan missään haudassa.

Ei, minä itken usein koska en voi tehdä elämälläni mitään sillä ihmiseksi minut on luotu ja olen itsekin vajavainen, toisten mielestä olen jonkinlainen Lähettiläs-Messias jonka tehtävä on tehdä mitä Isä on käskenyt minun tehdä, antoi Hän minulle vaihtoehdon mutta mainitsi samalla että mikä minä olen Häntä neuvomaan sillä ilman Häntä minä olisin tuhiseva tuulenviren kasvien keskuudessa tietämättömänä mistään kauniista mitä minä voisin koskaan kokea
jos tekisin Isäni tahdon mukaisesti.

Luovuin elämästäni, en tiedä miksi tekisin enään mitään koska kaikki on ennalta kirjoitettu jossakin ihmeen Mooses-nimisen kaverin papuryksessä, en pidä hänestä, en tiedä että miksi näin, ehkä olen kateellinen hänelle kuulemma eli oikein loisteliaan ja pitkän elämän teki hyvää ja hienoja asioita, miksi minä en saanut kokea tätä ilo ollenkaan missään vaiheessa elämän kiertokulkua, vain minä yksin tiesin että minä lopetan maallisen kulkemisen kun näen oman hautani, alle neljäkymmen joulun jälkeen,

en ole edes varma miksi joulua vietetään ja vietetäänkö sitä todellakin siksi että minä satuin tulemaan äitini lämpimästä kohdusta sinä päivänä ikävään kuolevaan kylmään maailmaan, ei ole minun tekoni vuoksi tietää kaikista asioista mitään mitä minun ei tarvitse tehdä ollakseni Isäni poika joita monet vihaavat mutta yhtä monet rakastavat, toiset rakastavat itseään paljon enemmän kuin omia lapsiaan sillä heidän mielestä lapset ovat vain hidasteita elämälleen sekä heidän tulevaisuudelleen,

Isän kertoi minulle äitini kohdussa jo kymmen vuotta etukäteen että Sinä olet täällä jo vuosikymmeniä ennen tulevaisuutta koska Sinut annetaan Hengen kautta pyhäisesti neityestä syntymään ihmisten oloiseksi ilon tuojaksi, Sinulle ei kerrota kuin vasta aikuisena että Sinun tulee oleman vakavasti loukkaantunut sekä masentunut kun saat tietää että Sinun aikani ole oleva lyhyt ja kuoleman kaunis joka muistetaan vuosituhansien ajan kautta valtakunnan, siksi Minä toivon että otat tämän katkeran kalkin nieltäväksi.

En minä pakota ketään koskaan mihinkään, mutta minäkin teen virheitä kuten olen aina tehnyt ja tulen tekemään, joidenkin virheiden kanssa Minun on oleva ikuisesti vaikea tulla elämään mutta se on Minun elämäni päätös että Sinä jatkat maallista työtä ja valmistat Minulle tien jotta ihmiset voisivat ymmärtää minunkin ongelmiani maailmankaikkeudessa.

Sen tähden minä Isäsi pyydän Sinua tekemään kaiken mahdollisen mitä Minä Sinulta pyydän. Kiitos Poikani.

(Salatus ajatukset Jeesuksesta ennen kuin Hän syntyi tähän maailmaan (c) Lyrica)

 

[jeppe82]

Sen vuoksi...

Ihan vain muita huomioiden voisit hieman jäsennellä tekstiäsi. Itse en jaksanut lukea sitä.

 

[Memory]

Sitten kun olin noin 10 vuotias, niin jotain vaan tapahtui kun vanhemmat alkoi riitelemään joka asiasta.
Siinä meni omia aikojansa kun oli rauhallista ja hetkiä kun ei ollut rauhallista.
Mä en oikeasti vieläkään ymmärrä mikä mun isään meni, kun se tuntui vihaavan ja purkavan sen kaiken vihan pääosin mun niskoille nuorempana.

Hei ja Tervetuloa joukkoon *halit*

Minäkin muistan erityisesti omassa elämässäni kaikkein pahimmat asiat parhaiten, siksi varmasti olenkin sairas ihminen, liekö sitten kukaan määrittelemässä mikä on "sairaan ihmisen " käsitelmä, tässä se olkoon masennuksen alainen ihminen.
Minä ainakin olen todella negatiivinen ihminen, pessimistinen, en osaa katsoa mistään asiasta positiivista asioita.
Siksi varmaankin pienetkin mm. meidänkin perheen riidat olivat karmeita, tuli niin paha tunne mieleeni että oikein vatsaani koski, koska vika ei ollut minun enkä ymmärtänyt riitojen syytä, mutta pahaa ne tekivät minulle.

Eron tullessa äiti haukkui juuri mut sen takia että heille tuli ero. Silmät itkien juoksi pihalle jossa olin haravoimassa.

Tuo tuntuu jo sairaalta sekä vakavalta tekosyyltä, minun äitini ymmärsi että isäpuolen kanssa elämä on helvetti, siksi on parasta pakata lumput ja muuttaa poies sinne minne isäpuoli ei tietäisi eikä saisi tulla, Lapsen sekä Äidin rakkaus on kaikkein vahvin, jos sitä rikkoo jokin muu niin hänellä ei ole oikein kaikki kohdallaan elämän kannalta

Pahinta vanhempien erossa ollut varmaan se, että mun itse piti kasvaa aikuiseks väkisin ja liian nopeesti, jolloin multa jäi kaikki normaali tekeminen välistä.
Ammattikoulukaan ei oikein kiinnostanut, koska se oli aina paikka jonne pääsin. Ei ollut mahdollisuutta muualle. Ne kun hyvin on otettu elämästä pois.

Minun kouluni meni päin persettä, isäpuolen ex-lasten ruokavelat tekivät elämästä helvetin ja me muutettiin 8 kertaa peruskoulun aikana, ihme että yleensä pääsin koko laitoksesta pihalle, aloin jo aikuistua ja pärjäämään yksin mutta liian myöhään, vasta 8:lla innostuin koulun käynnistä, hain tarkoituksella ammattikouluun, en ollut mitään luku-opiskelu ihmisiä, siellä sain sitten kavereita jotka vieläkin 40vuoden jälkeen ovat yhteydessä, peruskoulussa ei ollut kuin säälikavereita, kuka tahtoo hengata sellaisen tuntemattoman yksinäisen skitson kanssa, varsinkaan nyt kun tiedän että olin yhdessä koulussa pahimmillaan vain yhden vuoden, ei mitään ystäviä, juuri kun olin saanut rakennettua jonkinlaisen sosiaalisen verkoston pienenä ollessa niin taas tuli äitiltä ja isäpuolelta karua viesti "me muutetaan pois" helvetti mikä lause joka sai paskat housuun ja paniikkikohtaukset sekä fyysiset vatsakivut.

Otin elämäni omiin käsiini ja lähdin takaisin amikseen 30veenä uuden työn perässä, se oli antoisaa, pääsin viimeinkin opiskelemaan kun elämäni tilanne oli satasella varmalla pohjalla ja muuta oppilaat olivat 17-18 vuotiaita, he antoivat minulle puuttuvat elämän lahjat että minäkin olen ollut olemassa ja se tekee minusta tärkeän kun saan vain olla olemassa muidenkin vuoksi, sillä kukaan ei koskaan tule kertomaan että jaksan elää vain sinun vuoksesi.

viimesiä viedään. Noh, joku kerta sitten vain soitin hänen äidilleen ja pyysin soittamaan pojallensa.
Oli kuulemma viimeinen tikki ja kaveri lähti ovet paukkuen. Huusi jälkikäteen jossain vaiheessa, että meidän kaverit on hänen kavereitaan ja en saisi olla turhaan heihin yhteydessä.

Olen kokenut samaa, sukulaiseni-ystäväni itkee että miksi kukaan ei auta minua, minun pitää jatkuvasti pärjätä yksin koko hemmetin elämässä, sitten kun heitä yrittä auttaa niin paskaa tulee niskaan "miksi sinä puutut minun elämääni, jätä minut rauhaan, minulla on oma elämäni älä puutu siihen", kiitos kaunis

Työharjoittelupaikassa kun työt loppu vuoden vaihteessa, niin en ollut kenenkään kaveri ja vain lähdin pois. Kuten monesta muustakin paikasta.

Se harmittaa minua itseäni eniten ja ottaa päähän.
Oli mielekäs työpaikka ja hyvä sellainen ja minua vain aidosti pelottaa.
Yritän, tai yritin jopa olla kavereita, mutta en minä osaa sitä. Mitä ihmisen pitää tehdä?

Minä olen huomannut saman, kantapään kautta oppii kaikkea, ei aina niin hyvääkään. Itse olen lentänyt kuin haaska kahdesta duunista pihalle koska tein mukamas väärin johdon mielestä vaikka muiden duunareiden sekä pikkupomojen mielestä olin paras duunari koskaan, huolehdin kaikista sekä kaikesta ilmaiseksi ylitöinä, olin liian aktiivinen, työpaikka olisi ollut loistava, varastomies koulutuksen kävin siellä amiksessa, olin siellä töissä vuoden, hyvä varastomies kaverini sanoin toisen vanhemman kanssa suoraan että kun he jäävät kohta eläkkeelle niin sinä jäät tänne hoitamaan firmaa, pomot eivät tykänneet siitä vaan tilalle palkattiin aivan käki-ummikko jolle opetettiin kaikki rautalangasta pitäen, tuli kuulemma kivemmaksi palkata uusi tuntematon heppu kun pomojen katsella kyrpää naamaa joka ei pussaile pomojen perseitä ja sanoo heille suoraan miten asiat ovat, tämä ei käynyt.
Arvaa, vielä 30vuoden jälkeenkin näen unia tuosta duunista että teen sitä ja tätä, nyt koko firma on konkkakypsä kukaan ei tykkää olla siellä, mun aikaiset kaverit ovat kaikki jo eläkkeellä, siellä olevat muutama harva sanoo että perseelleen menee että kohta on lappu luukulla.
En ymmärrä miksi liian ahkera sekä täydellisen tunnollinen ihminen ei olekaan hyvä ihminen?

Sinulla on kuitenkin ikää, minä olin karmean sulkeutunut kun lapsuus oli perseestä, sitten kun äiti tajusi ottaa lemput isäpuolesta niin minulle aukesi kuin elinkautislinnan vankilan ovi, nyt talossa oli päämiehenä *MINÄ*
Se oli loistavaa siitä alkoi kasvu.

Minä olen 50v ja olen oppinut että wanhana on kivaa, olen oppinut elämäni aikana avoimeksi sekä sosiaaliseksi, voin ihan tuosta vaan alkaa keskustelemaan toisten vanhusten kanssa koska heillä on aikaa, sitten työväen opiston kielikurssi tuo eloa kerran viikossa, näen tuttuja ihmisiä ja opin tietokoneiden korjausten kautta tuntemaan koko ajan uusia ihmisiä, välillä se rasittaa koska pelkään sitoutumista, mutta sitten sanoo vaan etten kerkeä nyt ja sillä selvä.

Jaksamista Sinullekkin ja tervetuloa kerhoon

 

[jm82]

Löysin tämän viestiketjun sattumalta ja ajattelin itsekkin avautua tästä, onneksi lievästä masennuksestani.
Pari ensimmäistä sivua luin, mutta loput tuli katsottua enemmänkin läpi. Hyvää tekstiä täältä tullut monelta ihmiseltä ja auttanut edes jonkinverran. Pitää vielä sisäistää ja käsitellä aisoita.

Se masennus on varmaan omalla kohdalla alkanut jo vähän nuorempana, mutta pahentunut vasta tässä parina viime vuotena.

Kai se on varmaan helpompi vaan kirjottaa omaa historiaa tähän.

Oon tällainen tyypillinen suomalaisen 4 lapsisen perheen ainoa poikalapsi, jonka lapsuus oli hyvä ja jopa onnellinen.

Sitten kun olin noin 10 vuotias, niin jotain vaan tapahtui kun vanhemmat alkoi riitelemään joka asiasta.
Siinä meni omia aikojansa kun oli rauhallista ja hetkiä kun ei ollut rauhallista.
Mä en oikeasti vieläkään ymmärrä mikä mun isään meni, kun se tuntui vihaavan ja purkavan sen kaiken vihan pääosin mun niskoille nuorempana.

Nuorin sisko oli onneks niin nuori, ettei varmaan tajunnut kaikkea, mutta kaks vanhempaa siskoa oli onneks suojelemassa. Ei siskotkaan helpolla lapsuudesta selvinnyt,vanhin sisko ainakin sai kaiken tarvittavan avun. Ja nuorin. Keskimmäiset lapset tuntuivat saavan suurimman paskaa niskaansa.

Mä en tajunnu mitä isällä oli ajatuksena, kun se juoksi lastenhuoneeseen jonku mailan kanssa ja rikko mun lelut kesken kaiken kun olin leikkimässä. Jos mun siskot ei olis ollu kotona niin varmaan se mutkin olis lyöny ainakin tajuttomaks.
Asiaa ei ole auttanut se muu väkivalta jolla isä ainakin mua ja isompaa siskoa on kohdellut
Päästä kiinni ja lyönyt sitä seinään ja siskoa ihan nyrkillä mahaan.
Vanhempiani silti rakastan, mutta 5 minuutin jaksamisella kerrallaan tänä päivänä.

Kavereita ei ollut montaa silloin lapsena eikä oikeen kaikkien kanssa edes jaksanu olla yhteydessäkään, ottaen huomioon millaisia vanhemmat oli tapellessa.
Vanhemmat siskot pääsi pakoon omian kavereittensa luokse ja silloin vanhin lapsi sai taas syistä niskoillensa.
Eron tullessa äiti haukkui juuri mut sen takia että heille tuli ero. Silmät itkien juoksi pihalle jossa olin haravoimassa.

Kaikki tämä siinä kun ikää oli 10-11 vuotta. Ala-aste meni ihan päin persettä viimeisenä parina vuotena.
Isä haukku silloiset kaverit ja kaikki joukolla ilmotti mulle, että ei halua olla mitenkään tekemisissä mun kanssa. Kuudennella luokalla opettaja kysyi hauskasti, kenen kavereitten kanssa haluatte olla ylä-asteella samalle luokalle. Hauska oli laittaa lappuun vain oma nimi, kun kaikki sano ääneen, ettei halua mun kanssa samalle luokalle. Opettaja vaan taputti olkapäähän ja totes, että mun lapussa ei ole kuin oma nimi.

Tänä päivänä mä olen 43 vuotias, eikä mulla ole aidosti yhtään kaveria, ei koskaan ollutkaan. Pelkkiä tuttuja, joiden kanssa tultu joskus juttuun vähän.

Pahinta vanhempien erossa ollut varmaan se, että mun itse piti kasvaa aikuiseks väkisin ja liian nopeesti, jolloin multa jäi kaikki normaali tekeminen välistä.
Ammattikoulukaan ei oikein kiinnostanut, koska se oli aina paikka jonne pääsin. Ei ollut mahdollisuutta muualle. Ne kun hyvin on otettu elämästä pois.

Elämän luulin muuttuvan auvoisempaan suuntaan, kun pääsin muuttamaan muualle työn perässä sellaiset 15 vuotta sitten. Mutta kun ei. Jos työ loppuu ja asuu täysin vieraassa paikassa, niin ei auta ei.
Kauheasti ilmoitin olevan kiinnostunut esim. oppisopimuksella parempaan työhön, mutta ei. Noin vuosi kesti työsuhde ja sen jälkeen on ollut / ei ole ollut hyviä ja huonompia työsuhteita. Pääosin joutunut kärsimään työttömänä olemisesta.
Edes koulutukseen en ole päässyt.

Päivänvaloa tuli, kun tapasin kaverin jonka kanssa tuli vietettyä melkein 10 vuotta yhdessäoloa.
Tämän kaverin kanssa elettiin hyvin montesti eri tunnetiloja ja molemmilla oli hyviä ja huonoja hetkiä.
Pahinta kuitenkin oli se, että tämä mun kumppani tajus kuinka vietävä olen ja manipuloi mua olemaan vain hänen kanssaan ja multa meni vuosien aikana pari työtä ja koulutusta sen vuoksi ohitse. Sen sitä tekee kun luottaa toiseen ja antaa elämänsä.
Olen mukamas tehnyt työtä hänelle yhdessäolomme ajan. Palkkaa en ole saanut yhtään, eikä sitä saa mitenkään todistettua.
Kumppanilla oli äiti, joka oli psyykkisesti sairas ja joka menehtyi parisen vuotta sitten.

Sitä ennen mun kumppanilla oli asuinpaikka hesassa pienen matkan päässä keskustasta, jonka hänen äitinsä omisti.
Itselläni on onneksi oma vuokrakämppä kauempana. Kumppanin äiti kuitenkin, vaikka mukava joskus olikin, meni ja myi auton ja ajoi lapsensa ulos asunnosta. Ihan ykskaks.
Ainoaksi keinoksi tulikin sitten asua mun kämpässäni.
Ensimmäinen sana oli kun ovesta tultiin sisään, että hän ei maksa mun asumisiani vaan mun pitää löytää tytöpaikka. Ymmärrän vihaisuuden kun toiselta viety asunto alta, mutta silti ihmettelin. En ole pahemmin saanut mitään rahoitusta kumppaniltani ja itse olen maksanut vuokrani ja muut menoni.
Noh hauskaa se yhdessä olo oli. Vakituista työtä ei ollut eikä koulutusta, mutta sain hankittua auton, joka liikkui ja meni katsastuksista läpi.

Itse etsiskelin tötä ja koulutusta ja kumppanini sai käytyä lähelläni olevassa koulussa itseään kiinnostavan koulutuksen. Koko ajan samalla tehtiin pieniä hanttihommia ja saatiin jotain aikaiseksikin.
Kumppani alkoi jossain vaiheessa valittamaan, että kyllä hänen äitinsä sitten jossain vaiheessa itkee ja soittaa tälle että viimesiä viedään. Noh, joku kerta sitten vain soitin hänen äidilleen ja pyysin soittamaan pojallensa.
Oli kuulemma viimeinen tikki ja kaveri lähti ovet paukkuen. Huusi jälkikäteen jossain vaiheessa, että meidän kaverit on hänen kavereitaan ja en saisi olla turhaan heihin yhteydessä.
Pidin kuitenkin vähenevin määrin vähemmän yhteyttä yhteisiin tuttuihin, senkin takia, että kun ei tunne olevan tarpeen eikä halua olla häiriöksi muille. Eikä ilman autoa ole helppo liikku heidän luokseen.

Vähän aikaa meni ja ja kumppani tuli häntä jalkojen välissa takaisin vähäksi aikaa, kunnes sitten sai pääkaupunkiseudulta asunnon ja vakituista työtä.
Apuja on luvannut antaa aina kun tarvitaan, mutta aika heikolta se on tuntunut. Enemmän omaan napaansa katsonut.
Sitten hänen äitinsäkkin kuoli.
Itselleni ei haittaisi vaikka ei oltaisi koskaan yhteyksissä, mutta kun elämässäni ei ole muita ihmisiä sisarusteni lisäksi.

Viime vuonna suoritin myynnin ammattitutkinnon. Nyt vasta.
Hyvää on ollut, mutta omaksi ongelmakseni näköjään muodostuu se, että yritän olla liikaa yhtä hyvä työntekijä työssäoppimispaikassani kuin kaikki muutkin. Minua on neuvottu paljon, mutta kaikki oppi vaan ei ole mennyt päähän.
Toinen ongelma on, että työpaikalla on ensimmäisestä päivästä asti toivotettu tervetulleeksi isoon perheeseen. Oma perhesuhde tuntien, se ei ole ollut helppo asia hyväksyä, enkä varmaan ole vielä sitä edes sisäistänyt täysin.
Työharjoittelupaikassa kun työt loppu vuoden vaihteessa, niin en ollut kenenkään kaveri ja vain lähdin pois. Kuten monesta muustakin paikasta.

Se harmittaa minua itseäni eniten ja ottaa päähän.
Oli mielekäs työpaikka ja hyvä sellainen ja minua vain aidosti pelottaa.
Yritän, tai yritin jopa olla kavereita, mutta en minä osaa sitä. Mitä ihmisen pitää tehdä?
Juttuun tulen, mutta kun minulla ei ole samoja mielenkiinnon kohteita kenenkään kanssa, tai olen vain tyhmä omalla tyylilläni, niin miksi turhaan yrittäisin jotain.
Tuntuu että minulla on vielä tilanteita, joihin vaikuttaa se kaikki nuorena koettu väkivalta ja sen seuraukset, mm. päänsäryt ja asioiden unohtelu, mutta viisaampien mukaan minä vain stressaan. Totta varmaan sekin, vaikka en täysin usko, mutta minkäs teet.

Tässä vähän nopeasti selitettynä omaa huonoa oloa ja masennuksen tunnetta. En tiedä miten tästä eteenpäin pitäisi edetä.
Välistä on varmana jäänyt paljonkin infoa pois, mutta tässä edes jotain avautumista.

Nopeasti luin läpi. Psykiatrisella on niitä ryhmiä ja sieltä voisi löytyä ehkä kavereitakin tai ainakin juttuseuraa. Itse en ole vain päässyt ja toisaalta ei hirmuisesti kiinnostaisikaan.

Mulla varmaan vastaavaa stressaamista ja siitä tulevaa ahdistuneisuutta. Psykiatrin mukaan lapsena joskus tullut pääkipu olisi ollut oire stressistä, jännityksestä ja ahdistuksesta. Tuli siis migreeniä jossain tilanteessa.

Mulle psykiatri antoi tuohon "stressiin" Risperidonia 0.5-2mg ja tuo on tehokas psykoosilääke. Lääke auttaa minusta parantamaan ajattelua normaalimmaksi, eli jollain tuo auttaa huomattavastikin.

Toinen voisi olla tuo Lyrica/Pregabalin, joka rauhoittaa huomattavasti. Vanhempi Gapapentiini voi sekin kai auttaa, vaikka ei ole ahdistukseen tehty. Bentso rauhoittavia ei taida helposti saada jatkuvaan käyttöön ahdistukseen, vaikka esim Opamox auttaisikin. Useinhan lääkäri tai psykiatri määrää Ketipinoria ahdistukseen (lyhyt tai pitkävaikutteinen), mutta se on psykoosilääke, samoin kun se Risperidon. Toki auttaa se Ketipinorkin. Täytyy vain ensin tottua lääkkeeseen, koska se on väsyttävä ainakin lyhytvaikutteisena. Itse otin nyt päivällä 25mg Ketipinorin, 150mg Gapapentiinin ja 15mg Escitalopramin. Aikaisemmin otin vain 10mg ja en ole juurikaan eroa huomannut. Myös tuo escitalopram auttaa ahdistukseen.

Itsellä harmittaa välillä vasemman jalkapohjan kipu kävellessä pihalla. Mutta pakko silti tietenkin kävellä ja saa raitista ilmaa. Mutta tuo kipukin voi pitää vähän ahdistusta päällä.

Täytyisi vain ottaa edellisistä jutuista kokemukset oppimisen kautta. Ja vaikka niin, että tulevaisuudessa se kämpiskin osallistuisi puoliksi asunnon vuokrakuluihin. Mennyttä nyt ei saa enää muutettua, mutta noista kaikista luultavasti jotain kumminkin oppisi?

 

[Memory]

Oma avoimuus auttaa elämässä, ikä tuo tuota avoimuutta ja lopettaa jatkuvan häpeämisen, häpesin usein että "nyt nolaan itseni, olen todella huono kaikessa" nyttemmin olen pirteä ja oikein avoin ihmisten kanssa, osaan alkaa jutella tuntemattomienkin kanssa ....

 

[Kanto]

Nopeasti luin läpi. Psykiatrisella on niitä ryhmiä ja sieltä voisi löytyä ehkä kavereitakin tai ainakin juttuseuraa. Itse en ole vain päässyt ja toisaalta ei hirmuisesti kiinnostaisikaan.

Mulla varmaan vastaavaa stressaamista ja siitä tulevaa ahdistuneisuutta. Psykiatrin mukaan lapsena joskus tullut pääkipu olisi ollut oire stressistä, jännityksestä ja ahdistuksesta. Tuli siis migreeniä jossain tilanteessa.

Mulle psykiatri antoi tuohon "stressiin" Risperidonia 0.5-2mg ja tuo on tehokas psykoosilääke. Lääke auttaa minusta parantamaan ajattelua normaalimmaksi, eli jollain tuo auttaa huomattavastikin.

Toinen voisi olla tuo Lyrica/Pregabalin, joka rauhoittaa huomattavasti. Vanhempi Gapapentiini voi sekin kai auttaa, vaikka ei ole ahdistukseen tehty. Bentso rauhoittavia ei taida helposti saada jatkuvaan käyttöön ahdistukseen, vaikka esim Opamox auttaisikin. Useinhan lääkäri tai psykiatri määrää Ketipinoria ahdistukseen (lyhyt tai pitkävaikutteinen), mutta se on psykoosilääke, samoin kun se Risperidon. Toki auttaa se Ketipinorkin. Täytyy vain ensin tottua lääkkeeseen, koska se on väsyttävä ainakin lyhytvaikutteisena. Itse otin nyt päivällä 25mg Ketipinorin, 150mg Gapapentiinin ja 15mg Escitalopramin. Aikaisemmin otin vain 10mg ja en ole juurikaan eroa huomannut. Myös tuo escitalopram auttaa ahdistukseen.

Itsellä harmittaa välillä vasemman jalkapohjan kipu kävellessä pihalla. Mutta pakko silti tietenkin kävellä ja saa raitista ilmaa. Mutta tuo kipukin voi pitää vähän ahdistusta päällä.

Täytyisi vain ottaa edellisistä jutuista kokemukset oppimisen kautta. Ja vaikka niin, että tulevaisuudessa se kämpiskin osallistuisi puoliksi asunnon vuokrakuluihin. Mennyttä nyt ei saa enää muutettua, mutta noista kaikista luultavasti jotain kumminkin oppisi?

Juu, varmaan se pääkipu voi tästä stressistä ja masennuksestakin johtua. Silti se lapsena koettu päähän kohdistuneet iskut tulee mieleen, että testeissä kun vaan pääsis käymään.

Noihin ryhmiin olisin mennyt, mutta kun ei aina aikataulut menny niinkuin ajattelin. Hyvä tekosyy.
Kerran odottelin koulun jälkeen minne piti mennä, mutt akun ne paikat oli sellaisissa paikoiss ajoita en tuntenu ja vaikka olin ajoissa paikalla, niin en vain jaksanut kovin pitkään etsiä.
Samoin yksi ohjaaja joka kertoi omasta masennuksestaan ja sen kautta skitsofreniaan sairastumisestaan, sanoi hyvin, että hänellä on pari kaveria joiden kanssa on asioista jutellut. Itse vaan hymähdin että juu, niinhän se on.
Piti jossain paikallisessa ryhmässä käydä, mutta menin viime vuonna tuon koulun läpi ja se tuntui sillojn tärkeämmältä.

Nyt voi kattoa uusiks minne täällä pääsisi apuun. Mutta nyt meen saunaan.

 

[jm82]

Juu, varmaan se pääkipu voi tästä stressistä ja masennuksestakin johtua. Silti se lapsena koettu päähän kohdistuneet iskut tulee mieleen, että testeissä kun vaan pääsis käymään.

Noihin ryhmiin olisin mennyt, mutta kun ei aina aikataulut menny niinkuin ajattelin. Hyvä tekosyy.
Kerran odottelin koulun jälkeen minne piti mennä, mutt akun ne paikat oli sellaisissa paikoiss ajoita en tuntenu ja vaikka olin ajoissa paikalla, niin en vain jaksanut kovin pitkään etsiä.
Samoin yksi ohjaaja joka kertoi omasta masennuksestaan ja sen kautta skitsofreniaan sairastumisestaan, sanoi hyvin, että hänellä on pari kaveria joiden kanssa on asioista jutellut. Itse vaan hymähdin että juu, niinhän se on.
Piti jossain paikallisessa ryhmässä käydä, mutta menin viime vuonna tuon koulun läpi ja se tuntui sillojn tärkeämmältä.

Nyt voi kattoa uusiks minne täällä pääsisi apuun. Mutta nyt meen saunaan.

Se on tavallaan jännä mitä masennus/ahdistus saa aikaiseksi. Mulla se vakava pitkittynyt masennuslita, joka diagnostoitiin 2015. Luin netistä että vakavaan masenmukseen sisältyisi myös ahdistuneisuus, eli joku yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tai paniikkihäiriö. Eli ei kai tarvitse olla erikseen ahdistushäiriötä jos on jo f32.2 (vaikea masennustila).

Minulla tuo masennus sai aikaiseksi paniikkihäiriötä, ahdistusta, näön huononemista, nälän tunne katosi, muistin huononemista, heräämistä keskellä yötä paniikkiin, hengitysvaikeuksia yöllä, erilaisia fyysisiä kipuja esim jaloissa ja käsissä, voimattomuutta töissä ja kotona.

Tuntuu että minulla on vielä tilanteita, joihin vaikuttaa se kaikki nuorena koettu väkivalta ja sen seuraukset, mm. päänsäryt ja asioiden unohtelu, mutta viisaampien mukaan minä vain stressaan. Totta varmaan sekin, vaikka en täysin usko, mutta minkäs teet.

Tuo väkivaltahan voi olla tullut pelkästäänkin psyykkisenä oireena? Vaikkapa masennuksena ja ahdistuksena tai niiden välimuotona. Esim huono koulumenestys voisi johtua ahdistuksesta? Voi tulla vaikka pääkipua stressaavissa tilanteissa tai muuten vaan. Voi unohtaa asioita masennuksen ja ahdistuksen takia, vaikka ei itse tunnistaisikaan sitä masennusta.

Ilmeisesti vanhuksilla voi olla dementiaa, mutta oikeasti se ei olekaan dementiaa vaan masennusta/ahdistusta.

Mulla muistin huononeminen parantui, näkö parantui, paniikkihäiriö parantui ssri/snri masennuslääkkeellä, esim escitalopram tai venlafaxin. Mulle on tehty kaksi työkykyarviota. Ensimmäisessä muisti ei jotenkin toiminut ja eka psykologi sanoi silti, että masennusta ei ole. Toisessa työkykyarviossa sitten oli jo aivan normaali muisti, vähän normaalia keskiarvoa parempikin. Mutta ahdistuneisuutta oli silti todella paljon psykologin käynneillä.

Arvaan siis, että aivosi on kunnossa. Jotain vielä vakavampaa kai huomaisi jos väkivallan takia olisi tullut aivovaurio? Itse kävin kunnallisella lääkärillä joka teki melkein tunnin kestävän neurologisen tutkimuksen. Ei ollut mitään vikaa missään. Eli liikkeet oli kai normaaleja. Sillä kai poissuljettiin esim ms-tauti. Äidillä vaan todettiin ms-tauti tänä vuonna ja se pääsi kanssa kuntoutustuelle, eli määräaikaiselle eläkkeelle. Huomattiin kai siitä kun jalkapohjiin tuli jonkunlaista tuntohäiriötä vähän. Sai myös kai inva kortin, mutta sanoi että ei sitä käytä. Ja kun treenaili, niin tautikaan ei hirveästi haittaa. Paitsi töitä ei pysty enää tekemään. Toki tasapaino ei ole niin hyvä kuin terveellä.

Niin ja onko ollut yhtään aivotäräystä sulla väkivallan takia? Mulla tippui yksi 75kg esine päähän, mutta ei käynyt kuinkaan. Mutteri vain oli terävä ja oli yö, niin kävin ambulanssilla tikattavana, kun päähän tuli jälki. Hiukset toki vähän suojasi. Polviin pientä mustelmaa. Ajoin sitten ilman lupaa auton takaisin kotiin ja pari päivää olin saikulla. Lääkäri ei kuvannut päätä, kun ei ollut mitään oireita, ei siis kai ollut aivotäräystä, ei ainakaan pahaa. Äidillä taas löydettiin merkki myös aivoinfarkista, mutta ei ole mitään haitannut, eikä tiedä yhtään koska on tapahtunut. Äidillä on myös ollut migreeniä kuten itselläkin, paitsi itsellä on ollut myös aura (ensioire näköhäiriö). Papalla on ollut myös migreeniä ja aivoinfarktikin oli, josta selvisi hengissä. Silloin mummu löysi potilaan jotenkin jähmettyneenä pihalta pakkasessa ja soitti ambulanssin. Äiti siis myös oireili migreenillä (pääkivulla) ahdistavissa ja stressaavissa tilanteissa. Esim jos oli vieraita. Joskus tai aika usein pääkipu tulee vasta jälkikäteen. Mulla pääkipu tuli aina viikonloppuisin, mutta voi tulla koska vaan.

Gapapentiini tai Pregabalin/Lyrica on epilepsia ja kipulääke, eli voisi parantaa ehkä pääkipua? Ilmeisesti migreeniä hoidetaan jollain epilepsialääkkellä (tai jollain muulla). Itsellä vain ei ole ollut lääkitystä migreeniin.

Jos pääkivun saa jollain konstilla pois, niin olo kyllä helpottuu paljon. Voi jopa olla että muistikin parantuu? Säännöllinen unirytmi on myös aika tärkeää.

 

[KariJoo]

Jaa, onkohan masennus taas heräilemässä... 2010 tuli ekan kerran päälle keskivaikeana ja seuraavan kerran 2012 vaikeana ja mukana itsetuhoisuutta. Cymbalta, Venlafaxin, Citalopram, Triptyl, ja mitä noita tulikaan kokeiltua. Nyt välillä mennyt Citalopram 40mg kuurina kun joskus ahdistanut. Ja Triptyl mennyt nyt kohta kahdeksan vuotta annoksella 25-50mg että saa yöt nukuttua. Ja nyt, kaiken pitäisi olla ok, töissä sujuu, terveys muuten ok, ei rahahuolia... vit... si, ei jaksaisi taas tuota paskaa. Kun masennus iski päälle päälle toisen kerran ja siitä selvisi niin jotenkin oli varma olo siitä että jos kolmannen kerran iskee päälle niin sitten pusketaan horsmaa jollain hautausmaalla. Kalsarikännit olisi nyt poikaa, mutta saattaisi viina viedä liikaa, melko varmasti. Tuntuuko että olet loman tarpeessa? Ou jee, mutta onneks ei tarvi lomasta haaveillakaan ennen elokuuta. Edellisen kerran lomalla heinäkuussa 2017, huimat kaksi viikkoa. Väsyttää.

 

[jm82]

Ilmeisesti Tapiota yritetään saada hoitoon, mutta ei olla vielä onnistuttu.

Tapio Suominen (@tapio_suominen) on Twitter

...miten pitäisi toimia, jos/kun ex-rakkaasi soittaa poliisit perääsi? Okei, ymmärrän huolesi B., mutta jokin raja sentään... #juoppohullu

 

[jm82]

Jaa, onkohan masennus taas heräilemässä... 2010 tuli ekan kerran päälle keskivaikeana ja seuraavan kerran 2012 vaikeana ja mukana itsetuhoisuutta. Cymbalta, Venlafaxin, Citalopram, Triptyl, ja mitä noita tulikaan kokeiltua. Nyt välillä mennyt Citalopram 40mg kuurina kun joskus ahdistanut. Ja Triptyl mennyt nyt kohta kahdeksan vuotta annoksella 25-50mg että saa yöt nukuttua. Ja nyt, kaiken pitäisi olla ok, töissä sujuu, terveys muuten ok, ei rahahuolia... vit... si, ei jaksaisi taas tuota paskaa. Kun masennus iski päälle päälle toisen kerran ja siitä selvisi niin jotenkin oli varma olo siitä että jos kolmannen kerran iskee päälle niin sitten pusketaan horsmaa jollain hautausmaalla. Kalsarikännit olisi nyt poikaa, mutta saattaisi viina viedä liikaa, melko varmasti. Tuntuuko että olet loman tarpeessa? Ou jee, mutta onneks ei tarvi lomasta haaveillakaan ennen elokuuta. Edellisen kerran lomalla heinäkuussa 2017, huimat kaksi viikkoa. Väsyttää.

Itselle tuo Triptyl ei ole tuttu (trisyklinen masennuslääke). Mutta Citalopram on, kun Escitalopram on lähes sama lääke, mutta uudempi. Minulle psykiatri antoi vielä Risperidon lääkkeen, joka saattaisi pienellä annoksella auttaa, tai sitten ei auta. En käytä tuota enää. Jos saa uuden lääkkeen, niin voihan osa tehosta olla lumetta. Ilmeisesti joidenkin ahdistusta yritetään hoitaa myös psykoosilääkkeellä. Jos on ollut joskus itsetuhoisuuttakin, niin luultavasti silloin annetaan myös psykoosilääkettä, joka rauhoittaa oloa? Itsellä ei ole kyllä itsetuhoisuutta ollut, lähinnä vain vihaa (ja selvää ahdistusta/ahdistuneisuutta) muita kohtaan.

Mulla taas masennus on ollut jatkuvaa ja en ole ainakaan itse huomannut mitään paranemisvaihetta. Hyvä merkki jos masis joskus loppuu

 

[KariJoo]

Mulla taas masennus on ollut jatkuvaa ja en ole ainakaan itse huomannut mitään paranemisvaihetta. Hyvä merkki jos masis joskus loppuu

Itse kyllä huomannut että jossain vaiheessa mustavalkoinen maailma muuttuu taas värilliseksi, näen unia jotka puuttuivat masennuksen aikana, jatkuva halvaannuttava väsymys alkaa helpottamaan, ja muutenkin olo muuttuu pikkuhiljaa siedettävämmäksi. Vaan aina se masennuksen peikko istuu olkapäällä ja muistuttaa olemassaolostaan. Paraneeko tästä koskaan? En usko, mutta pikkuhiljaa oppinut elämään siten että pärjää hyvin. Ja koska masennus on erilainen jokaisella potilaalla niin mitään yleispätevää ohjetta ei ole jolla paranisi. Ikävä kyllä.
Sen kuiteskin omalla kohdalla huomannut että lääkkeillä ei parane, mutta ne auttavat silloin kun on oikeasti vaikeaa. Paraneminen lähtenyt käyntiin itselläni kun tein päätöksen ammatinvaihdosta, ja muutenkin tarkistin elämänarvoja uusiksi sekä mietin mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei.

 

[jm82]

Itse kyllä huomannut että jossain vaiheessa mustavalkoinen maailma muuttuu taas värilliseksi, näen unia jotka puuttuivat masennuksen aikana, jatkuva halvaannuttava väsymys alkaa helpottamaan, ja muutenkin olo muuttuu pikkuhiljaa siedettävämmäksi. Vaan aina se masennuksen peikko istuu olkapäällä ja muistuttaa olemassaolostaan. Paraneeko tästä koskaan? En usko, mutta pikkuhiljaa oppinut elämään siten että pärjää hyvin. Ja koska masennus on erilainen jokaisella potilaalla niin mitään yleispätevää ohjetta ei ole jolla paranisi. Ikävä kyllä.
Sen kuiteskin omalla kohdalla huomannut että lääkkeillä ei parane, mutta ne auttavat silloin kun on oikeasti vaikeaa. Paraneminen lähtenyt käyntiin itselläni kun tein päätöksen ammatinvaihdosta, ja muutenkin tarkistin elämänarvoja uusiksi sekä mietin mikä on oikeasti tärkeää ja mikä ei.

Reilu vuosi sitten kun tulin lääkäriltä, niin tuntui jotenkin erilaiselta ja kevyeltä, eikä tuntunut mitään kipuakaan. Ei tuota oloa silti montaa tuntia kestänyt.

Ei tosiaan mitään unia näy. Täytyy itsekin irtisanoutua tai voivat olla jo irtisanoneet, koska olen ollut tosi kauan pois töistä. Menitkö jonnekin kouluun, kun vaihdoit ammattia? Jossain vaiheessa ehkä maksaisivat palkkaa opiskelusta, mutta en tiedä maksavatko enää. Eli onko joku raja, että kauanko saa olla eläkkeellä. Lisäksi osa työpaikoista saattaa olla kokonaan poissuljettuja, koska on tuo vakava masennus. Tuskin ainakaan mihinkään hoitoalalle pääsee, tai mihinkään vaativaan työhön. Toisaalta vanha työ ei ollut ollenkaan vaativaa ja en jaksanut sitä.

Eka työkykyarviossa psykologi kertoi pomoille ja muille, että ei mihinkään vaativaan työhön tai mihinkään koulutukseen. Mutta itse taas haluaisin jotain vaativampaa työtä, koska se helppo työ on todella puuduttavaa ja tuntuu, että työssä ei ole mitään järkeä tai ideaa? Mutta toisaalta ei ole yhtään keksinyt, että mitä sitä kiinnostaisi tehdä. Eikä ole oikein ehdotettukaan mitään. Lisäksi hyvin on koulu jutut unohtuneet, eli pääsykokeet olisi varmasti turhankin vaikeat. Pidin kyllä esim matematiikasta.

Kai se masennus tosiaan helposti uusii. Mutta itsellä vaan ei uusi koska ei lähdekään. Toki jo aikaisemmin on varmaankin ollut lievää masennusta, ehkä jostain yläasteesta lähtien, mutta niin lievää, että ei ole juuri mitään haitannut. Silloin tietokoneella pelaaminen kiinnosti ja jossain vaiheessa kokosin ja myin tietokoneita harrastuksena. Ja autot ja moottoripyörät kiinnosti, ainakin siis ajaa kovaa (tai sitten kaahasin tietokone pelissä ja välttyi sakoilta ja kortin menetykseltä). Mutta nyt ei oikein ole mitään mikä kiinnostaisi. Ehkä joku mielenterveys puoli, mutta ehkä siksi koska itse on "hullu" Hoitaja kerran kysyi töistä ja jotain sanoin, että vaikka tuo sun työ. Mutta oli sitä mieltä, että ei kannata, ei mitään järkeä. Tuskin siis sairaanhoitajaksi pääsisin, koska pää leviää ja toisaalta on niin kipeä, että eipä sitä oikein jaksaisi.

 

[KariJoo]

Tuli ohjelmointihommissa lomautus niin oli hyvä sauma vaihtaa ammattia. Luin lähihoitajaksi, ja kohta kaksi vuotta tehnyt hommia. Ihan erilaista hommaa kuin koneen ääressä nysvätä se vähintään kahdeksan tuntia päivässä älyttömien projektien parissa. Katsella vielä vähän aikaa ja alkaa suunnittelemaan uudelleenkoulutusta. Sairaanhoitajaksi tekisi mieli kokeilla. Toisaalta, palkka ei paljoa nouse suhteessa lisääntyneeseen vastuuseen ja raskaampiin hommiin.
En ole kuitenkaan aateekoota kokonaan heittänyt roskikseen. Nyt se on taas harrastus kuten ennen ohjelmointihommia. Koodia tulee tehtyä sitä mukaa kun ideoita syntyy, ja tuttujen koneita on taas kiva korjailla.

"Elämä on valintoja, valintoja saa ja pitää tehdä" totesivat jo Madventureksenkin pojat aikoinaan.

 

[jm82]

Tuli ohjelmointihommissa lomautus niin oli hyvä sauma vaihtaa ammattia. Luin lähihoitajaksi, ja kohta kaksi vuotta tehnyt hommia. Ihan erilaista hommaa kuin koneen ääressä nysvätä se vähintään kahdeksan tuntia päivässä älyttömien projektien parissa. Katsella vielä vähän aikaa ja alkaa suunnittelemaan uudelleenkoulutusta. Sairaanhoitajaksi tekisi mieli kokeilla. Toisaalta, palkka ei paljoa nouse suhteessa lisääntyneeseen vastuuseen ja raskaampiin hommiin.
En ole kuitenkaan aateekoota kokonaan heittänyt roskikseen. Nyt se on taas harrastus kuten ennen ohjelmointihommia. Koodia tulee tehtyä sitä mukaa kun ideoita syntyy, ja tuttujen koneita on taas kiva korjailla.

"Elämä on valintoja, valintoja saa ja pitää tehdä" totesivat jo Madventureksenkin pojat aikoinaan.

Ehkä tuo sama voisi olla jonkun verran kiinnostava. Äiti on kanssa lähihoitaja. Onko sulla minkä tyylistä työtä ja onko yövuoroja? Vuorolistoja katsoin, niin meni kyllä työvuorot täysin päättömästi vaikka itsekin olen aina kolmea vuoroa tehnyt. Psykologin mukaan en saisi enää yövuoroa tehdä koskaan ja en toisaalta kyllä enää haluaisikaan. Niin pahasti siinä menee unirytmi sekaisin, kun viikonlopun jälkeen alkaa uusi vuoro (aamu, ilta tai yö). Kokeiltiin myös 6 päivän viikkoa ja siinä aloin tulemaan jo aivan sekoksi, kun ei enää nukkuminen onnistunut ollenkaan. Kokeilua taisi olla kuukauden verran ja alkuun sai jollain lailla nukuttua. Noitten jälkeen pääsin sitten saikulle ja sain alkuun ketipinorin ja sen jälkeen cymbaltan. Aiemmin välillä kyllä lepäilin vuoden vuorotteluvapaan ajan, mutta ei ollut mitään hyötyä, kun hoito oli aivan nollissa vielä. Mullakin siis masennus oli jonkun 6 kk poissa loman alun (ainakin osittain pois), mutta sitten alkoi kahta kauheampana Eka oli siis vain paniikkikohtauksia, mutta jotain vuoden tai kahden päästä alkoi tulla kivut mukaan.

 

[KariJoo]

Työ on vanhusten palvelutalossa tapahtuvaa, enimmäkseen dementikkoja joita autetaan päivittäisissä toimissa. Teen vain aamu- ja iltavuoroa, meillä on omat yöhoitajat. Työ on ihan leppoisaa, ei tarvi paljoa päätä käyttää, fyysisesti sitäkin raskaampaa. Ohjelmointihommiin verrattuna sopii ainaskin minulle paremmin: Aiemmin oli pää ihan tyhjä työpäivän päätteeksi, nyt riittää virtaa muuhunkin. Vaan on tuo vuorotyö joskus raskastakin, varsinkin kun listalle tulee vuorot tyyliin ilta-aamu-ilta-aamu. Illan jälkeen ei välttämättä tule heti uni joten seuraava aamu on joskus melko tuskainen vähien unien takia.

 

[nukkesoturi]

Noh, kai sitä vois avautua tänne kun itellä menossa joku outo elämänvaihe. Lyhyesti sanottuna täytin vuoden alussa pyöreitä vuosia ja tän jälkeen oma olo ja fiilikset ovat olleet "meh" tasolla. Huomasin tämän siitä ettei uudet jutut jaksa innostaa samalla tavalla mitä aiemmin: otetaan vaikka AKT pelaaminen, joka ollut aiemmin mulle tärkeätä, inspiroivaa ja innostavaa. Nyt tuo ei enää maistu miltään eikä jaksa kiinnostaa. Ja tämä levinny vähän kaikkeen muuhunkin arkipäivän asioihin ja muutos tapahtunut suht nopeasti: noin rapiassa kuukaudessa. Parin viime viikon aikana tullut suht kova notkahdus omissa fiiliksissä ja "meh" olossa. Ja mulla on alkanu tuo kalja maistumaan suht mukavasti...

Periaatteessa kaiken pitäs olla hyvin:

• katto pään päällä ja puhdas, siisti ja kiva koti
• on varaa ruokaan ja ei ole tarvinnut vetää puuroa tai olla nälkäsenä
• upea avopuoliso jonka kanssa menee hyvin
• hyvä työpaikka jossa on haastetta ja jossa nautin ja tykkään ja jossa pärjään: suom. huom. se oma työmaa/vastuualue ja työstä suoriutuminen ja asiakastyytyväisyys. Kaikki käppyrät on kasvusuunnassa ja statistiikan raakadata sanoo pelkkää plussaa
• taloudellinen tilanne helpottuu ensi kuussa kun saan maksettua opintolainan ja kaikki muut velat kokonaan pois!!1

Noh, viimosen puolen vuoden ajalta löytyy niitä huonojakin juttuja jotka maailmanmenoon nähden mitättömiä.

• Taloudellinen tilanne on suht tiukka kun oon ottanut kireän plänin opintolainan ja muiden velkojen takaisin maksamisessa niin rahaa ei juurikaan ole riittänyt viimeisen puolen vuoden ajan muuhun kuin laskujen maksamiseen ja ruokaan.
• Työpaikalla työkaverit näyttää aika herkästi sluibailevan heille asetetuista hommista (työporukalla paljon poissaoloja ja motivaatiopulaa ja palkatonta vapaata) ja tää aiheuttaa mussa hämmennystä ja kummastusta.
• Joulukuussa (2017) läheinen nukkui pois (avovaimon isä, joka oli mullekin tärkeä ihminen ja mustelen kaiholla) ja me saadaan perunkirjotukset kuosiin tulevana perjantaina (oon ollu avovaimon tukena paperiasioissa). Mutta jotenkin tuntuu että vaikka oltiin hautajaisissa ja uurnan laskussa, omat aivot ei ole vielä rekisteröiny tuota.

Eli kokonaisuutta katsottaessa siinä vaa'alla kaiken pitäisi olla OK. Mutta päällä vain tuo "meh" -olo.

Noh, oon aiemmin törmännyt vastaavaan olotilaan ja kokemuksesta tiedän että tämä menee ohi. Omaan historiaan nähden kyse ei ole mistään elämän raadollisista jutuista. Kevyttä skeibaa menossa verraten niihin triljoonaan hyvään juttuun mitä vaa'an toisella puolella on.

En nyt tiedä mitä sitä uskaltais avautua omasta historiasta, mutta jos tarvii mennä syviin juttuihin niin valaisataan sen verran että pienenä tuli juostua turvakoteihin viinaa ja lääkkeitä karkuun (suom. perheväkivaltaa karkuun). Toi on opettanu ja kasvattanu mua ja omasta mielestä oon saanut tuohon apua ja tukea. Palosammuttimen kokosena tuli vietettyä aikaa ev.lut. seurakuntien nuorisopuolen jutuissa ja myöhemmin toimin isosena kaikennäkösissä tapahtumissa kuten eräleireillä ja askartelukerhoja vetäessä. En ollut mikään uskovainen tuolloin eli riparit oli out multa. Mutta sain vastakaikua omille fiiliksille ja tukea jolla selvitä 'itselleni' vaikeisiin tilanteisiin - tässä maailmassa ihmiset on kokenu paskempia juttuja kuin minä. Joten kevyttä skeibaa menossa.

Toi ev.lut. maailma on taakse jäänyttä (olen agnostikko). Mutta se kasvoi sitten ihan tuonne itsepuolustuslajien joukkoon (kung-fu, shotogan, karate) ja tästä sitten kiinnostus siirtyi järjestyksenvalvontapuolelle. Yhdessäkään fyysisessä kontaktissa en ole ollut mukana vaan kaikesta selvitty sanajudolla ja puhumalla. Eli sitä tavallista: urheilutapahtumissa liikenteen ja ihmismassan ohjausta ja ennaltaehkäisyä.

Nykisin harrastelen Trekking-pyöräilyä ja tulee vuodessa vedettyä 1500-6000 km varusteiden ja teltan kera. Ja työkseni teen nykyisin hommia IT härpäkkeiden asiakasrajapinnassa. Koulutukseltani olen ravintolakokki (siellä lyhyt ura) ja muutoin sitten ihan toimistotöissä projektisuunnittelijana tai muussa vastaavassa, mutta työnteko liittyy ihmisten/asiakkaiden parissa työskentelyyn.

Mutta, nyt mulla on jokin outo vaihe nyt menossa ja kaikki tuntuu olevan "meh". Mikään ei jaksa innostaa eikä inspiroida. Tavallisena arkena ja vapaa-aikana (kun avovaimo nukkumassa/tai kun ei olla pyöräilemässä eikä reissaamassa kuten nyt talvipakkasilla) tulee tuijotettua ruudulta animea ja netflixistä Marvelin ja DC:n sarjoja.

 

[KariJoo]

Mikän ei jaksa innostaa eikä inspiroida. Ai kun tutun kuuloista, siitä se alamäki pikkuhiljaa lähtee. Itselläni tuota olotilaa kuvaa parhaiten se miten Chisu laulaa siinä laulussaan (jota en nyt tietenkään muista): Kun mikään ei tunnu miltään. Ihan sama mitä tapahtuu, ei se aiheuta suurempia tuntemuksia.
Vinkki: Ota lomaa, vaikka saikkua jos ei muuten saa. Ja kyllä, se voi olla ihan prkln hankalaa aukasta suu ja puhua face-to-face ventovieraalle/lääkärille noista omista tuntemuksista. Mutta koska me ollaan kaikki erilaisia niin me myös koemme asiat erillä tavoilla. Ja sano vaimokkeelle myös että nyt on liian rankkaa.
Ja kaada alkot viemäristä alas, nousuhumala on juuri se olotila mikä kelpaa kun on kakka fiilis. Mutta se ei kuiteskaan helpota kuin sen pienen hetken.

 

[Terevis]

Oho oksensin väärään ketjuun. Menikin vahingossa luulosairaiden narkkien osastolle.

 

[jm82]

Noh, kai sitä vois avautua tänne kun itellä menossa joku outo elämänvaihe. Lyhyesti sanottuna täytin vuoden alussa pyöreitä vuosia ja tän jälkeen oma olo ja fiilikset ovat olleet "meh" tasolla. Huomasin tämän siitä ettei uudet jutut jaksa innostaa samalla tavalla mitä aiemmin: otetaan vaikka AKT pelaaminen, joka ollut aiemmin mulle tärkeätä, inspiroivaa ja innostavaa. Nyt tuo ei enää maistu miltään eikä jaksa kiinnostaa. Ja tämä levinny vähän kaikkeen muuhunkin arkipäivän asioihin ja muutos tapahtunut suht nopeasti: noin rapiassa kuukaudessa. Parin viime viikon aikana tullut suht kova notkahdus omissa fiiliksissä ja "meh" olossa. Ja mulla on alkanu tuo kalja maistumaan suht mukavasti...

Periaatteessa kaiken pitäs olla hyvin:

• katto pään päällä ja puhdas, siisti ja kiva koti
• on varaa ruokaan ja ei ole tarvinnut vetää puuroa tai olla nälkäsenä
• upea avopuoliso jonka kanssa menee hyvin
• hyvä työpaikka jossa on haastetta ja jossa nautin ja tykkään ja jossa pärjään: suom. huom. se oma työmaa/vastuualue ja työstä suoriutuminen ja asiakastyytyväisyys. Kaikki käppyrät on kasvusuunnassa ja statistiikan raakadata sanoo pelkkää plussaa
• taloudellinen tilanne helpottuu ensi kuussa kun saan maksettua opintolainan ja kaikki muut velat kokonaan pois!!1

Noh, viimosen puolen vuoden ajalta löytyy niitä huonojakin juttuja jotka maailmanmenoon nähden mitättömiä.

• Taloudellinen tilanne on suht tiukka kun oon ottanut kireän plänin opintolainan ja muiden velkojen takaisin maksamisessa niin rahaa ei juurikaan ole riittänyt viimeisen puolen vuoden ajan muuhun kuin laskujen maksamiseen ja ruokaan.
• Työpaikalla työkaverit näyttää aika herkästi sluibailevan heille asetetuista hommista (työporukalla paljon poissaoloja ja motivaatiopulaa ja palkatonta vapaata) ja tää aiheuttaa mussa hämmennystä ja kummastusta.
• Joulukuussa (2017) läheinen nukkui pois (avovaimon isä, joka oli mullekin tärkeä ihminen ja mustelen kaiholla) ja me saadaan perunkirjotukset kuosiin tulevana perjantaina (oon ollu avovaimon tukena paperiasioissa). Mutta jotenkin tuntuu että vaikka oltiin hautajaisissa ja uurnan laskussa, omat aivot ei ole vielä rekisteröiny tuota.

Eli kokonaisuutta katsottaessa siinä vaa'alla kaiken pitäisi olla OK. Mutta päällä vain tuo "meh" -olo.

Noh, oon aiemmin törmännyt vastaavaan olotilaan ja kokemuksesta tiedän että tämä menee ohi. Omaan historiaan nähden kyse ei ole mistään elämän raadollisista jutuista. Kevyttä skeibaa menossa verraten niihin triljoonaan hyvään juttuun mitä vaa'an toisella puolella on.

En nyt tiedä mitä sitä uskaltais avautua omasta historiasta, mutta jos tarvii mennä syviin juttuihin niin valaisataan sen verran että pienenä tuli juostua turvakoteihin viinaa ja lääkkeitä karkuun (suom. perheväkivaltaa karkuun). Toi on opettanu ja kasvattanu mua ja omasta mielestä oon saanut tuohon apua ja tukea. Palosammuttimen kokosena tuli vietettyä aikaa ev.lut. seurakuntien nuorisopuolen jutuissa ja myöhemmin toimin isosena kaikennäkösissä tapahtumissa kuten eräleireillä ja askartelukerhoja vetäessä. En ollut mikään uskovainen tuolloin eli riparit oli out multa. Mutta sain vastakaikua omille fiiliksille ja tukea jolla selvitä 'itselleni' vaikeisiin tilanteisiin - tässä maailmassa ihmiset on kokenu paskempia juttuja kuin minä. Joten kevyttä skeibaa menossa.

Toi ev.lut. maailma on taakse jäänyttä (olen agnostikko). Mutta se kasvoi sitten ihan tuonne itsepuolustuslajien joukkoon (kung-fu, shotogan, karate) ja tästä sitten kiinnostus siirtyi järjestyksenvalvontapuolelle. Yhdessäkään fyysisessä kontaktissa en ole ollut mukana vaan kaikesta selvitty sanajudolla ja puhumalla. Eli sitä tavallista: urheilutapahtumissa liikenteen ja ihmismassan ohjausta ja ennaltaehkäisyä.

Nykisin harrastelen Trekking-pyöräilyä ja tulee vuodessa vedettyä 1500-6000 km varusteiden ja teltan kera. Ja työkseni teen nykyisin hommia IT härpäkkeiden asiakasrajapinnassa. Koulutukseltani olen ravintolakokki (siellä lyhyt ura) ja muutoin sitten ihan toimistotöissä projektisuunnittelijana tai muussa vastaavassa, mutta työnteko liittyy ihmisten/asiakkaiden parissa työskentelyyn.

Mutta, nyt mulla on jokin outo vaihe nyt menossa ja kaikki tuntuu olevan "meh". Mikään ei jaksa innostaa eikä inspiroida. Tavallisena arkena ja vapaa-aikana (kun avovaimo nukkumassa/tai kun ei olla pyöräilemässä eikä reissaamassa kuten nyt talvipakkasilla) tulee tuijotettua ruudulta animea ja netflixistä Marvelin ja DC:n sarjoja.

Oma mielipide että kannattaisi hakea jotain oikeaa apua tuohon tilanteeseesi, jonka fiksuna olet jo itsekin huomannut. Lopeta myös kaljan juonti kokonaan, usein kai sanotaan, että se ei auta mitään ja juomisesta tulee ehkä tapa? Ihan hyvin pystyy olemaan ilman alkoa ja muita aineita. Itse juon vain kahvia, mutta hetken olin juomatta.

Hautajaiset on jollekin tosi raskas ja paha paikka. Voi vaatia ihan oikeasti hyvää hoitoa hautajaisten jälkeen, jos "paha olo" jääkin jostain syystä päälle.

Itse olin hautajaisissa yksin. Se oli siis ehkä vähän raskaampaa. 2013 pappa kuoli ja 2015 mummo. Tunsin ainakin ahdistusta ja vihaa ja myöhemmin selvisi että paniikkihäiriötä/paniikkikohtausta. Ehkä jopa lievähkösti psykoottinen olo, koska tuntui että vain vihasi melkein kaikkia. Äiti olikin hakenut hautajaisiin Opamoxia lääkäriltä, koska tiesi, että ei muuten pysty olemaan hautajaisissa. Ei vain minulle kertonut tuota, kun vasta jälkikäteen. Myös isä on hakenut joskus 14 vuotta sitten Opamoxia lääkäriltä (tämänkin kysyin vasta jälkikäteen), koska sillä oli viikon kestävä masennus. Mutta itse muistan vain yhden päivän, kun ajoin isän lääkärille alakuloisuuden takia ja sitten itse menin töihin. Asuin vielä vanhemmilla silloin. Itsellä vakava masennus ei ole koskaan näkynyt alakuloisuutena, vaan lähinnä vihana, eli siis voi olla vaikea huomata? Isä ei mihinkään hoitoon mennyt, koska parani itsestään. Taisi olla että myöhemmin äiti ja veli olisivat kertoneet, että isä olisi ollut jotenkin psykoottinen veljen lakkiaisissa, itse en ollut siellä, ja epäilen koko juttua niiden keksimäksi . Toki psykoottista oiretta voi tulla väliaikaisesti ihan kenelle vaan, jos henkilöllä vain on aivan liian raskasta (psykoottinen mesennus tai psykoottinen mania(bipo) ). Jo se Opamox voi auttaa, sitä saa lääkäriltä yhden purkin kokeiluun, mutta eivät anna lisää. Itsekin yhden purkin sain. Olo ainakin parantuu sillä hetkeksi. Kannattaisi ottaa vaikka aamulla yhden tabletin, mutta vaikutus taitaa olla aika lyhyt. Itse väärinkäytin tuota Opamoxia nukkumiseen, koska sillä sai niin hyvin nukuttua, mutta täytyi ottaa kai vähän isompi annos. Kerran taisin kokeilla "ilta-annosta". Ihan jo tuon Opamoxin voimalla voi saada sopivasti lisää virtaa On se ainakin parempi kuin alkon juominen. Purkin luulisi saavan tosi helposti lääkäriltä tai psykiatrilta, jos vain viitsii avautua ja valittaa pahasta/huonosta olosta.

 

[jm82]

Onkohan kukaan ollut tuollaisessa sähköhoidossa? Tuli vaan jostain syystä mieleen kysyä lääkäriltä tuosta jutusta. Näyttää että ainakin tuohon/tähän vaikeaan masennukseenkin sitä käytetään. Vaikuttaa että on tosi turvallista, vaikka sähköä onkin. Itse muistan vain jotain vajaan tunnin, kun olo tuntui paremmalta ja paljon kevyemmältä, eikä kipujakaan tuntunut ollenkaan.

Sähköhoito – Wikipedia

Heräämössä toteutetaan neljänä päivänä viikossa psykiatrian kanssa yhteistyössä ECT-hoitoja. Sähköhoito eli elektrokonvulsiivinen hoito (ECT), aiemmin sähköšokkihoito, on vaikeaan masennukseen käytettävä hoitomuoto. Masennuksen lisäksi sähköhoitoa voidaan käyttää katatonisen skitsofrenian hoidossa ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisen vaiheen hoidossa. Hoito toteutetaan tiimissä, johon kuuluvat anestesialääkäri, anestesiahoitajia, psykiatri ja psykiatrisia sairaanhoitajia. Anestesialääkäri yhteistyössä anestesiahoitajan kanssa toteuttaa potilaan anestesian ja siihen liittyvän seurannan. Varsinaisen sähköhoidon antaa psykiatri yhteistyössä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.

 

[Zerrod]

Tullu mietittyä että hakisko autopuolelle kolmannen tutkinnon suorittamaan mutta mietityttäny jaksaisko sitä 2½ vuotta viettää joittenkin räkänokka amisten joukossa. Toki nykyselläkään meneminen ei paljoa houkuttele. Samoja vanhoja työkkärin "harjoitteluja" tehä samalla kun hirttoköyttä tekee....
Muutenkin tämä elämä niin tyhjää täynnä että ois tuossa ainakin jotakin muuta ajateltavaa.

 

[Memory]

Tullu mietittyä että hakisko autopuolelle kolmannen tutkinnon suorittamaan mutta mietityttäny jaksaisko sitä 2½ vuotta viettää joittenkin räkänokka amisten joukossa. Toki nykyselläkään meneminen ei paljoa houkuttele. Samoja vanhoja työkkärin "harjoitteluja" tehä samalla kun hirttoköyttä tekee....
Muutenkin tämä elämä niin tyhjää täynnä että ois tuossa ainakin jotakin muuta ajateltavaa.

Hmm kolmas? jos on kolmas niin sehän kuittaantuu 2vuodella, itse käväsin 1. amiksen 84-87, sitten tokan 2000-luvulla niin katsottiin hyväksi eka kerta ja perusvuosi kuitattiin veke, pääsin suoraan extralle, kannattaa hakea, räkänokkien kanssa on sikakivaa, heillä on puhdas elämänhalua ja viattomuus tallessa, itse käväsin 30veenä amiksen, ope oli 29, muut 17veetä ja ne katseli vähäsen että mikä hemmo tää oikein on kun paappa täällä makaa
Toi wanhus rooli toi kivasti vapauksia tehdä mitä junnut eivät saaneet tehdä, esim. ajaa rekkaa tarvittaessa jne..

Tosin nykyään on auto-amis muuttunut, ainakin meillä Salpauksessa tosi pahasti.
Ennen oli homma
- syksy, teoriaa ja työsalia kivaa
- kevät toukokuu työharjoittelua

Nykyään:
- Syksy, teoriaa pari viikkoa sitten työharjoitteluun
- keväällä näyttökoe ja toivotaan parasta

Amiksessa ei enää opeteta mitään peltitöitä eikä hitsausta yms. kivaa. pelkkää dataa, ainakin Lahdessa
Tosin nyt saisit päivitystä obd maailmaan ja digitaaliseen maailmaan kunnolla jollei sitten ole kavereita joiden kautta pääsee tohon hommaan käsix kuten mulla on ja oli..

 

[jm82]

Tullu mietittyä että hakisko autopuolelle kolmannen tutkinnon suorittamaan mutta mietityttäny jaksaisko sitä 2½ vuotta viettää joittenkin räkänokka amisten joukossa. Toki nykyselläkään meneminen ei paljoa houkuttele. Samoja vanhoja työkkärin "harjoitteluja" tehä samalla kun hirttoköyttä tekee....
Muutenkin tämä elämä niin tyhjää täynnä että ois tuossa ainakin jotakin muuta ajateltavaa.

Kyllä varmaan opiskelusta jotain hyötyä on. Mitkä kaksi tutkintoa sulla on ennestään? Mulla on tietotekniikan perustutkinto, mutta en ole sen alan töitä kumminkaan tehnyt. Tuo tietotekniikka on varmasti kanssa hyödyllinen, mutta autopuolesta en itse osaa sanoa. Tietotekniikka kiinnosti ainakin silloin 1999, tai milloin nyt meninkään kouluun.

 

[Zerrod]

No aikasemminkin sanonu niin elektroniikka-asentajan ja media-assarin tutkinnot. Elektroniikka hommiahan ois jonku verran mutta ei se opiskelu silloin oikein kiinnostanut ja opo silloin ohjasi hieman väärään paikkaan (datanomiksi halusin...) Eli toisin sanoen noista hommista en ymmärrä kuin ihan perusteet jos niitäkään.
Tietokoneistahan minä ymmärrän jotaki mutta nämä high end hommat (koodaus, servut jne) menee yli hilseen itsellä ja muutenkaan tietokoneiden kanssa värkkääminen ole viime vuosina enään kiinnostanut.

 

[Memory]

No aikasemminkin sanonu niin elektroniikka-asentajan ja media-assarin tutkinnot. Elektroniikka hommiahan ois jonku verran mutta ei se opiskelu silloin oikein kiinnostanut ja opo silloin ohjasi hieman väärään paikkaan (datanomiksi halusin...) Eli toisin sanoen noista hommista en ymmärrä kuin ihan perusteet jos niitäkään.
Tietokoneistahan minä ymmärrän jotaki mutta nämä high end hommat (koodaus, servut jne) menee yli hilseen itsellä ja muutenkaan tietokoneiden kanssa värkkääminen ole viime vuosina enään kiinnostanut.

Ei saa antaa toisten lannistaa, mulle ylä-asteella opo mainosti että
"Hannu on fiksu ja pärjää, ka. 9.999 ja koska hän on vic-20 kerhossa ja TET:ssä oli atk-hommissa, ei haittaa vaikka istui atk-huoneessa ja nauraen luki koko ajan aku-ankkaa, mutta SINÄ, sulla on ka.6.6 ja olet spuge, ei Sinusta tule kuin rekka-renki, ja olit TET:ssa tehtaalla sahalla töissä"

Niin sitä vaan ollaan pärjätty ja oltu duunissa vaikka missä.
Mullakin matikka pt:ssa 6 ja pitäisi tarvita sitä atk:ssa, enpä ole liikoja tarvinnut.
Amiksen eletro kurssi on best, sen pohjalta olen korjaillut kaikkea missä on eletroa ja sitähän on joka paikassa, korjailin jopa tuttaville putkitelkkoja ilman rtv-asentaja linjaa.

Minäkin pääsin mikrotuki hommiin 80-90 luvun vaihteessa ja token ring:sta tiennyt mitään muuta kuin minkälainen liitin on, kaveri piti mulle viikonloppuna 6h:n private kurssin softasta ja servuista ja hyvin pärjäsin.

Sinusta on ihan siihen mihinkä itse tahdot

 

[tuhotatti]

.

 

[jm82]

Minulla tuli samoin paniikkihäiriö, mutta lähti ilmeisesti lääkkeillä pois. Muistan varmaan, että jossain vaiheessa olisi voinut tulla myös eristäytyminen minullekin. Tunne voisi olla että vihaa vain kaikkea tai jotain siihen suuntaan. Lisäksi psykoosilääke risperidon, ketipinor tai olantsapin taitaa auttaa. Lisäksi auttaa myös mirtazapin toisen masennuslääkkeen lisäksi. Pelkkä masennuslääke ei oikein auta, koska ahdistus on silloin niin pahaa.

Yhden kerran kuulin kaksi ääntä kun ajelin töistä pois, kun pomo vähän painosti sairasloman syillä. Silloin ahdistus nousi todella suureksi. Ja lisäksi tuli todella nopeasti jalkojen ja käsien kipua. Muuten kyllä pystyn käymään lenkillä, eli kipu ei niin paljon haittaa lenkkeilyä, vaikka varmaan väsyy ja kipeytyykin normaalia nopeammin.

Psykiatri sanoikin että tietokoneella pelaaminen hei haittaa mitään, voi olla ihan hyvä juttu vaan. Mutta vaikea masennus tekee sen että ei se pelaaminenkaan yhtään kiinnosta. Vaikka esim ratilla autosimua pelaamisesta oli selvästi hyötyä tuon masennuksen kannalta. Voi varmaan verrata siihen lenkkeilyyn tai juoksuun ainakin osittain. Tai ainakin vaatii tarkkaa keskittymistä se pelaaminen.

Niin, psykoottinen masennus ei kai ole niin paha, koska voi siitä kumminkin ilmeisesti parantua. Vaikeaan masennukseen tai psykoottiseen masennukseen käytetään myös ect sähköhoitoa. Ehkä kysynkin huomenna lääkäriltä tuosta ect:stä. Lääkkeet ei kumminkaan auta, vaan olo on ollut normaalia huonompi vaikka jotain lääkkeitä on yritetty vaihtaa. Reilu 2 vuotta on olut lääkkeet.

Noiden muiden lisäksi voi olla myös psykoottista maniaa. Sähkö kai siihenkin voisi auttaa, jos ei mikään muu auta.

 

[jm82]

Soitin lääkärille ja valitin että ei oikein lääkkeet tehoa. Seuraavalla kerralla kai tarkistetaan lääkkeitä varalta. Sanoi että pitkittynyt masennus on aika hankala hoitaa. Kertoi että magneettistimulaatiota varten ei tarvitse osastolle mennä ja en ole koskaan osastolla vielä ollutkaan. Kun taas se vanha sähköhoito taas vaatii osastolle jäämisen. Minulle tietysti tuo magneettistimulaatio sopii, jos sinne vain sattuisi pääsemään. En ole vielä googlella etsinyt mitään tietoa tuosta aika uudesta hommelista. Jos vain sattuisi saamaan jollain konsilla esim jalkojen kipua pois, niin ei masennus sitten enää hirveästi haittaisi. Itsellä f32.2, mutta ei nyt onneksi mikään äly paha kumminkaan.

Aivojen magneettistimulaatiolla on saatu lupaavia hoitotuloksia mm. masennuksen, pakko-oireisen häiriön, kuuloharhojen sekä parkinsonin taudin hoidossa. Henkilö on toimenpiteen aikana hereillä ja sillä on havaittu olevan vain hyvin pieniä haittavaikutuksia, kuten ohimenevää lievää päänsärkyä.

Lisätietoa aivojen magneettistimulaatiosta:

Biologiset hoidot