Olin tuossa äsken lähellä veljen luona iltakaffeella, jotenkin tuli "mietteliä" olo ja millin verran viirasi paniksen puolle, mutta kun taas keskittyi itse asiaan niin meni ohitse, välillä tulee "kokeiltua" että onkohan paniksia enää ikinä ja miten niiden kanssa elää kautta menee, niin kyllä ne siellä ovat.
En ole insinööri eikä kukaan, mutta kyllä paniikit ihmisen mieleen liittyvät, miten ne liittyy tunteisiin ja tarviiko niitä lääkkeillä hoitaa niin siihen en ota kantaa.
Jotenkin itse lääkityksen kestettyä 30vuotta alkaa välillä tuntumaan etten ole ollenkaan tarvis enää koko lääkkeille että kaikki on ok. mutta olen jo luopunut vuosikymmeniä sitten hakemasta verta nenästä että ajetaan hiljakseen alas, minkäs teet, pienin paha ottaa aamulla pari nappia vaikka olisi lumelääkkeitä niin koska itse on hokannut mikä raakile oma psyyke on ja itse oikein tahtoen saa sitä psyykattua suuntaan sun toiseen niin näillä mennään.
Tähän moni sanoo että psyykkaa sitten itsesi "terveeksi" et sinä mikään sairas olekaan, jaah... en kommentoi asiaa, joskus olen kokeillut psyykata itseään "terveeksi" mutta kun ei voimat riitä, ei tahdon eikä muut voimat niin minkäs teet.
Ja päälle kun ladotaan infoa että ihmisen aivoista ollaan saatu tietoa vasta prosentin jos sitäkään luokkaa niin se on sitten siinä tämä kakku
Ja itse mt-ongelmat? onko se niin että aina kun ihmisen mieli "romahtaa=putoaa" niin sitten tiputaan ns.masikseen.
Vai onko sittenkin näin että kun ihminen masentuu niin hän nouseekin toiselle levelille josta ei osaa ulos, näin vertauskuvainnollisesti, en usko että edes fiksut psykatkaan tätä tietää?
Onko muille koskaan tullut tunne "ettei riitä"? että on jotenkin paljon vielä annettavaa muille ihmisille esim. mutta kun saavi on tyhjä ja ei ole mistä enää ottaa mitään?
Itseäni eniten elämässäni ärsyttää vahvat mielialamuutokset, olen sata kertaa sanonut tämän joka psykalle ja ne vaan nyökyttää päätään, aamulla kun herää niin on niin ihana aamu, sitten jos oikein huonosti lähtee päivä raiteilleen niin istuu taas paikoillaan ja miettii
"ai niih, tämä oli sitten tässä ja kaikki oli tässä, eikä muuta tekemistä enää ole, tämä on samaa kuin 20vuotta ollut"
Ollaanhan tästä puhuttu että monelle ainoa pakopaikka on joku tekeminen taikka sitten se yleisin; nukkuminen. se nollaa tilanteen ja voi olla että kaikki meneekin hyvin.
Välillä oikein pelottaa mennä nukkumaan kun taas tulee se tuttu aamu, tutut rutiinit eikä mitään uutta, on tosi urautunut, enää esim. minä en koe että olen tarpeineni kiinni rahassa, sitä on muttei liikaa, en koe mitenkään "waude mulle annettiin ylimääräiset 100e rahaa jippii" se on vaan sitä samaa, "ai jooh, kiitos kovasti, en olisi tarvinnut, rahalla ei saa onnea"
Miksi ihmisen mielen pitää olla aina niin passiivinen, löytää jokaisesta asiasta vain negatiiviset puolet.
Luojalle kiitos on koira joka pitää huolen jonkinlaisesta päivärytmistä.
Masentuneena sitä ei oikein osaa olla ylpeä itsestään (miksi olisi?) voit olla vaikka Kekkosen poika niin masentuneena sitä on vaan "aijaah, että tällainen asia, nooh olen mitä olen ja kohta kuolen poies"
Itse olen havainnut että jos on psyyke ei ole pirteä niin meno on kataloninen (tjsp) eli toinen sanoo Sinulle jotain ja jos olet pirteä oma itsesi niin osaat sanoa jotain omalaatuistasi nokkelaa siihen väliin ja toinen jopa hokasee "noniih, siellähän se vanha tuttu kaveri on vielä hengissä" mutta jos ole nolla linjalla niin ehkä saat hymyn väännettyä ulos ja ehkäpä "jooh niin sitten"-lauseen.
Kuvailisin ei-pirteää psyykettä samanlaiseksi kuin suoraksi vedettyä lankaa 200metrin matkalle, sitten kun olet ns."kunnossa" ja pirteä niin tämä lanka on kaunis villapusero joka on monisäikeinen ja sillä on merkitystä.
Usein itse kyllästyn itseeni kun olen niin maaninen, "ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja elä edes vähän" se on vaan hitsin vaikeaa kun ensin olet lottomiljonääri fiiliksissä ja sitten sekunnin päässä wtc-iskun rakennuksessa istumassa sisällä
Suoraan sanottuna kuvaisin psykana tällaista ihmistä "mieleltään Erittäin epävakaa ihminen"
Kyllä, uskon että ihmisen mieli voi "heittää jossain vaiheessa ylitse" kuten joku jossain sanoi että voisi näyttää/kertoa jonkin asian mutta se menisi niin pahasti ymmärryksesi yli että sekoaisit (vanha sanonta:tulisit hulluksi)
Joku psyka muinoin sanoi fiksuna, "niin kauan kun kysyt itseltäsi että oletko hullu niin et ole hullu"....
Huoh, voisipa vielä olla 6-7vuotias jolloin elämä oli helppoa.
Nykyään mitä wanhemmaksi tulee sitä vaikeammaksi tulee, ei ihmisen tarvitse aina olla "liian fiksu/ajatteleva"
Johtuuko koulutuksesta vaiko tämän päivän "asioista" että yleensä jos vastaan tulee jokin "liian helppo/halpa" niin heti ajattelee ensimmäisenä "tähän on jokin koira haudattuna"
Esim. 1-8 luokkalaisille esitetään laskutehtävä:"1+1=?"
Minä esittäisin välittömästi vastakysymyksen "mikä numerojärjestelmä? binääri, desimaali?"
Varmaankin aivoissa on liikaa sontaa, taikka sitten pitää vaan reaktioida asiaan siten, että riippuu kenelle tuollainen kysymys esitetään, luulen että monet "ymmärtävät" ettei 40> vuotiailta edes kysytä mitään näin helppoa.
Tosin sille voi välillä olla tarvettakin koska sattuu joskus olemaan että esim. armeijassa havaitaan että varusmies ei osaakaan lukea pätkääkään, toisaalta onko nyky-yhteiskunnan vaatimus liikaa että jokaisen pitää osata "lukea/laskea/kirjoittaa" ym ym.. missä menee se raja? eihän jokaisen pidä osata ajaa autoakaan, puhumattakaan käyttää älykännykkää, onko oikein että yhteiskunta määrää mitä ihmisen pitää kyetä osaamaan ja mikä on tarpeellista ja mikä ei...
Tällaista näin illan ratoksi.
muistaakseni lähimuisti oli huonontunut ja kehotti että ei mihinkään opiskelemaan, eikä mihinkään uuteen vaikeaan juttuun. Eli tavallaan oikein yksinkertaiseen työhön olisi pitänyt mennä, jota nyt en ainakaan olisi halunnut tehdä 
Meni siis minusta pieleen ja työterveyslääkäri juorusi tuon saman sitten pomoille. Lisäksi lääkäri kertoi että työkykyarvio on vapaaehtoinen. 
