Psykiatri Ilkka Taipale ei pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät naistenlehdissä masennuksestaan – ”Oikeasti mielisairaat jäävät silloin jalkoihin”
Veimme Kellokosken sairaalan entisen ylilääkärin katsomaan Kansallisteatterin Masennuskomediaa. Vastikää muistelmateoksensa julkaiseen Ilkka Taipaleen mielestä nyyhky-yhteiskunta polkee heitä, jotka ovat oikeasti masentuneita tai mielisairaita.
Ilkka Taipaleen mukaan mielisairaiden sosiaalinen asema pitää panna kuntoon. (KUVA: Outi Pyhäranta / HS)
Laura Hallamaa HS
Julkaistu: 14.12. 2:00 , Päivitetty: 14.12. 10:12
Ensin kuluu kymmenen minuuttia. Sitten vartti. Lopulta kaksikymmentä minuuttia. Ohi valuu teatteriväkeä kohti Kansallisteatterin pientä näyttämöä. Siellä alkaa pian
Masennuskomedian näytös.
Mutta Taipaleen pariskuntaa ei näy.
Noin viisi minuuttia ennen esityksen alkua narikan luona vilahtaa letitetty hiuspehko ja sininen, kuviollinen paita. Psykiatri ja ex-kansanedustaja
Ilkka Taipale bongattu! Vieressä hänen vaimonsa
Vappu Taipale pahoittelee myöhästymistä. Loskaisessa Helsingissä matka teatteriin on kestänyt odotettua kauemmin.
Sitten riennämme yläkertaan, Kansallisteatterin pienen näyttämön lämpiöön. Vielä ehtii ottaa tilkan viiniä ennen esitystä. Ilkalle punaista, Vapulle valkoista.
”Me kävimme Vapun kanssa paljon teatterissa 1960-luvulla. Sitten se vähän jäi”, Ilkka Taipale kertoo.
Niin siinä helposti käy, kun työ- ja perhe-elämä vievät mukanaan. Ilkka Taipale työskenteli 50 vuotta lääkärinä. Hän lopetti lääkärin työt vuonna 2016. Vappu Taipale jäi eläkkeelle vuonna 2008 Stakesin pääjohtajan paikalta.
Taipaleet ovat vähän vakavamman teatterin ystäviä, mutta tällä kertaa ohjelmassa on komedia. Marraskuun lopussa ensi-iltansa saanut
Masennuskomedia käsittelee työuupumusta, masennusta ja yhteiskunnan jatkuvaa tehokkuusajattelua, jonka rattaissa heikommat lyyhistyvät.
Ja harva tässä maassa tuntee vähäosaiset paremmin kuin Ilkka Taipale. Hänen vastaanotoillaan ovat vuosikymmenien saatossa käyneet muun muassa alkoholistit, asunnottomat ja mielisairaat.
Myös he tuntevat Taipaleen. Huusivatpa alan miehet kerran Alkon nurkallakin: ”Terve Ilkka, me edustetaan sua täällä!”
Taipale työskenteli mielisairaaloissa 14 vuoden ajan. Eduskunnassa hän istui 11 vuotta sosiaalidemokraattien riveissä.
Nyt Taipaleelta on ilmestynyt teos, jossa hän valottaa oman uransa kautta mielisairaiden tilannetta maassamme.
Mielisairaalassa – Lääkärin muistelmat -kirjan nimi tosin johtaa hieman harhaan. Kyseessä kun ei ole muistelmateos vaan sosiaalipoliittinen julistus.
”Mielisairaiden sosiaalinen asema pitää panna kuntoon. Mielisairaudet ovat aivosairauksia. Tavallisten ihmisten mielenterveysongelmia ja vaikeavammaisten mielisairaiden tilannetta ei pidä sotkea keskenään”, Taipale avaa kirjansa keskeisiä näkökulmia.
Mutta nyt hys. Katsotaan näytelmää.
Pirjo Luoma-aho (oik.) näyttelee potkut saanutta johtajaa, joka alkaa tehostaa mielenterveyskuntoutujien työkeskuksen toimintaa. Kuntoutujia näyttelevät Tuomas Uusitalo ja Maria Kuusiluoma. (KUVA: Mitro Härkönen)
Mari Rantasilan ohjaamassa
Masennuskomediassa päähenkilö Eevalla naksahtaa työpaikalla. Raskas työtahti ajaa entisen teräsrouvan työuupumukseen ja masennukseen. Työtön Eeva joutuu työpajaan muiden mielenterveyskuntoutujien kanssa. Eevan kautta paja saa ison tilauksen. Sitten hän alkaa konsultoida, brändätä ja lopulta johtaa työpajaa kuin yritystä.
Välissä naureskellaan työpajan hulluille, Eevalle ja käsittämätöntä jargonia jauhavalle nyky-yhteiskunnalle.
Kun esitys on ohi, Taipale aloittaa analyysinsa.
Ihan ensimmäiseksi hän muistaa miten kävi, kun teatteriohjaaja
Juha Hemánus aikoi ohjata
Yksi lensi yli käenpesän Kuopion kaupunginteatteriin. Tuolloin Hémanus tuli Kellokoskelle seuraamaan mielisairaalan arkea.
Lopulta ohjausta ei syntynyt. Hemánus huomasi, että teos ei vastannut mielisairaalan todellisuutta ja vaati näytelmätekstiä muutettavaksi. Se ei onnistunut.
”Mielenterveyspotilaathan eivät esimerkiksi pysty sillä tavalla järjestäytymään, kuin teoksen potilaskapinassa tapahtuu”, Taipale sanoo.
Millä tavalla
Masennuskomedia sitten vastaa todellisuutta? Vai vastaako ollenkaan?
Muutaman ongelman Taipale näytelmässä näkee. Muun muassa sen, että vaikeasti vammaista mielisairasta ei voi rinnastaa ihmiseen, joka kokee elämässään jonkun yllättävän takapakin.
”Näytelmän päähenkilöllä oli työuupumus, joka teorian ja näytelmän mukaan voi kohdata ketä tahansa. Nämä muut hahmot olivat skitsofreenikkoja, joilla oli kunnon mielisairaus. On vähän eri asia olla koko elämänsä mielisairas kuin että leikkaa kerran kiinni”, Taipale sanoo.
Masennuskomediasta kun on puhe, pitää tietysti käsitellä myös masennusta.
Normaalin ihmisen elämään kuuluu alakuloa, takaiskuja ja masennustakin. Taipale kuitenkin muistuttaa, että tavallisen depression ja psykoottisen depression välillä on ero.
Psykiatri pelkäsi etukäteen, että näytelmä mässäilee nyyhky-yhteiskunnalla, jossa oikeasti mielisairaat vaikeavammaiset jäävät jalkoihin. Niin näytelmässä myös osittain kävi.
”Tämän naisen tarina oli tyypillistä naistenlehden kansikuvakamaa. ’Minulla oli burn out, mutta minä toivuin’. Se on ihan eri asia, jos kansikuvajulkkikset kertoisivat sairastuneensa skitsofreniaan ja toipuneensa vähän, mutta sairastavansa sitä edelleen”, Taipale sanoo.
”En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät.”
Vappu ja Ilkka Taipale ovat vähän vakavamman teatterin ystäviä. ”Tämä oli Uuno Turhapuro -meininkiä osittain, mutta kivoja näyttelijöitä kyllä oli”, Ilkka Taipale kommentoi Masennuskomediaa. (KUVA: Outi Pyhäranta / HS)
Toinen teema, jonka Taipale nostaa esityksestä esiin on mielisairaiden työtoiminta. Työtoimintaa Taipale pitää asiana, joka jäsentää työttömien arkipäivää. Samalla saa kokemusta työstä ja tapaa ihmisiä.
”Ihmiset tarvitsevat työtä, toimintaa ja päämäärän elämässään”, Taipale luettelee.
Eikä työ ole pelkästään tavallisia työttömiä varten. Myös mielisairaiden, invalidien ja vankien pitää Taipaleen mielestä saada tehdä töitä. Monet sopivat työt on kuitenkin automatisoitu ja samalla työtoimintaa ajettu alas. Esimerkiksi vankien tekemiä tuotteita myyviä vankilakauppoja on lopetettu ympäri Suomen.
”Vanhoissa mielisairaaloissa oli niin, että 80 prosenttia potilaista oli työssä, 10 prosenttia jouten jalkeilla ja 10 prosenttia makuulla. Sehän on parempi tilasto kuin nyky-Suomessa koko väestön parissa.”
Masennuskomediassa työtoiminnassa ommellaan pupuja. Kellokoskella tehtiin 1990-luvun alussa Molkka-pelejä. Tuotantolinjaa Molkalle ei kuitenkaan voitu rakentaa.
Myöhemmin Molkka on tullut suomalaisille tutuksi nimellä Mölkky, eikä sitä valmisteta enää työtoiminnassa vaan peliä valmistaa perheyritys Tactic.
Mielisairaat ovat
Masennuskomediassa myös huumorin lähde. Hahmoissa on sellaisia naurettavia piirteitä mielisairaista, jotka Taipaleen mielestä ylläpitävät yhä stereotypioita.
Niitä stereotypioita Taipale on yrittänyt uransa eri käänteissä purkaa.
Työskennellessään Kellokosken ylilääkärinä Taipale pyysi alueen yhdistyksiä vierailuille mielisairaalaan. Vieraiden suusta tuli lähes poikkeuksetta joka kerta kolme asiaa: kyllä nuo ovat sairaita, kyllä nuo ovat tavallisia ihmisiä ja onpas kurjat oltavat.
”Kun he huomasivat, että mielisairaiden kanssa voi jutella, ennakkoluulot poistuivat.”
Mielisairaiden aseman nostaminen olisi hänen mukaansa keino vähentää heihin kohdistuvia ennakkoluuloja.
Ja tästä päästäänkin siihen sosiaalipoliittiseen julistukseen, jonka Taipale on nyt kirjoittanut.
Mielisairaalassa-kirjalla on kaksi päämäärää. Ensinnäkin se, että mielisairaudet pitäisi mieltää kunnon aivosairauksiksi. Toinen on mielisairaiden sosiaalisen aseman nosto.
Jos mielisairaudet lopulta tulkitaan ruumiillisiksi sairauksiksi, mielisairaisiin täytyy alkaa soveltaa samoja lakeja kuin vammaisiin.
”Mielisairailla on heikommat olot kaikella tavalla. Heihin ei sovelleta vammaispalvelulakia, eikä vammaispoliittisissa ohjelmissa ole koskaan mielisairaita mukana.”
Monet mielisairaat myös asuvat kurjissa oloissa ja ovat perheettömiä. Ylipäätään yksinasuvien asema on Taipaleen mielestä unohdettu. Perhelainsäädäntö ei ota huomioon perheettömiä.
”Mitään muuta ryhmää ei enää Suomessa saa sortaa tai syrjiä, mutta perheettömiä näköjään saa”, Ilkka Taipale sanoo.
Kirjan ajatukset kristallisoituvat loppupuolella. Kaikki jo aloitetut mielenterveysuudistukset ovat jäissä, koska sote-uudistuksen odotetaan ratkaisevan ongelmat.
Taipale on skeptinen. Kirjoitukset, mielenosoitukset ja seminaarit eivät hänen mielestään enää riitä. Nyt Taipale aikoo toimia, mutta miten?
”Minulla on erilaisia suunnitelmia, mutta en puhu niistä enempää ennen kuin teen. Ne menettävät muuten merkityksensä.”
Kirjailija
Fjodor Dostojevski nimitti vankiloita yhteiskunnan peiliksi. Taipale siteeraa Dostojevskia sekä teoksessaan että kasvotusten: Vankilat ja mielisairaalat ovat yhteiskunnan peili. Jos peiliä korjaa, niin kuva yhteiskunnasta paranee.
”Valitettavasti aika harva on korjannut sitä peiliä.”
aina kun olevinaan jotain kumman tekemistä, itte olen saanut "kavereita" muista koirien ulkoiluttajista, ja sitten tulee höpöteltyä muiden wanhusten kanssa (mummot) wanhat äijät ovat syvältä, ne vaan kiroilee ja manailee, eikä tahdo keskustella edes säästä... miesten vika.. kun kassissa makaa kuollut sika 
(ja yliopistolta jää aika paljon rahaa saamatta, mutta ei näemmä kiinnosta!)
