Lomamatkalle

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
251
Syyskuussa olisi matka Kreikkaan, mutta saapa nähdä toteutuuko. Varaus ainoastaan toistaiseksi maksettu joten täytyy vähän katsella miten tilanne kehittyy, kannattaako koko matkaa maksaa. Toistaiseksi ei ole matkatoimiston kautta peruttu ja mitä lueskelin niin Kreikkaa oltaisiin ehkä avaamassa kesäksi.
Jostain "health passista" oli Kreikan uutisissa juttua, eli pitäisikö todistaa että ei ole koronaa ennen kuin laskevat maahan.

Ehkä olemme viisampia muutaman viikon päästä.
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Matkanjärjestäjät ovat häikäilemättömiä, eli kannattaa olla tarkkana kun matkoja perutaan. Yleisesti kannattaa odottaa että matkanjärjestäjä itse peruuttaa matkan ja reklamaatiot aina kirjallisena.
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Moni matkanjärjestäjä on hakenut hätärahoitusta markkinoilta, kun alkaa kassat kuihtua. Tämä Expedia-ryhmä (esim. Suomessa Ebookers Finland) on ongelmissa, osakekurssi romahtanut jne:

Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
807
Moni matkanjärjestäjä on hakenut hätärahoitusta markkinoilta, kun alkaa kassat kuihtua. Tämä Expedia-ryhmä (esim. Suomessa Ebookers Finland) on ongelmissa, osakekurssi romahtanut jne:

Noniin, saapa nähdä kun oma reissu (2.7 lähtö) varattu juurikin Expedialta. Olisi kiva saada rahat tuolta takaisin kun kaikki maksettu jo etukäteen.
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Noniin, saapa nähdä kun oma reissu (2.7 lähtö) varattu juurikin Expedialta. Olisi kiva saada rahat tuolta takaisin kun kaikki maksettu jo etukäteen.
Varaudu vääntöön, itsellä peruuntui kaksi matkaa ja korttiyhtiön avulla sain lopulta asian hoidettua. Kuusi viikkoa meni selvittelyyn. Puhelimeen eivät vastanneet, toistakymmentä sähköpostia myöhemmin vastasivat reklamaatioon.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Pari lentoa peruuntui maalis-huhti vaihteesta ja lomakkeet rahojen palautusta varten täyttelin ennen lentoja, kun selvisi että lennot peruttu, eli yli kuukausi sitten. Firmoilta ei ihmiset vastaile vaan spämmäävät sähköpostiini mahdollisuutta saada cash pointseja. :thumbsup:

Debitillä makselin ja toinen lentoyhtiöistä Norwegian niin voi tulla vähän pidempi prosessi. Ehkäpä matkavakuutuksesta jotain iloa jos konkkaan menevät. Onneksi ei ollut kalliita lentoja niin ei juuri harmita.
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Debitillä makselin ja toinen lentoyhtiöistä Norwegian niin voi tulla vähän pidempi prosessi. Ehkäpä matkavakuutuksesta jotain iloa jos konkkaan menevät. Onneksi ei ollut kalliita lentoja niin ei juuri harmita.
Ei ole merkitystä sillä maksoitko debit- vai credit puolella, kortin myöntänyt taho (yleensä pankki) on maksupalvelulain perusteella vastuussa ostoksesta, mikäli tuote on virheellinen tai se jää kokonaan saamatta. Eli ole yhteydessä kortin myöntäjään, kotimaisilla pankeilla on sivuillaan siihen valmiit lomakkeet ja ohjeet. Oletuksena tietysti että olet ensin reklamoinut lentoyhtiölle esim. sähköpostilla ja siihen ei ole mitään vastattu.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Ei ole merkitystä sillä maksoitko debit- vai credit puolella, kortin myöntänyt taho (yleensä pankki) on maksupalvelulain perusteella vastuussa ostoksesta, mikäli tuote on virheellinen tai se jää kokonaan saamatta.
Ok, kiitos tiedosta. Saattoivat itseasiassa maksut mennä myös verkkopankki maksuna, ei nyt muistikuvaa kummalla. Pitääpä selvitellä Danskelta josko voivat auttaa.
 
Liittynyt
13.02.2018
Viestejä
11
Ei ole merkitystä sillä maksoitko debit- vai credit puolella, kortin myöntänyt taho (yleensä pankki) on maksupalvelulain perusteella vastuussa ostoksesta, mikäli tuote on virheellinen tai se jää kokonaan saamatta. Eli ole yhteydessä kortin myöntäjään, kotimaisilla pankeilla on sivuillaan siihen valmiit lomakkeet ja ohjeet. Oletuksena tietysti että olet ensin reklamoinut lentoyhtiölle esim. sähköpostilla ja siihen ei ole mitään vastattu.
Maksupalvelulaissa otetaan kantaa maksuvälineen oikeudettomaan käyttöön mitä konkurssi ja tuotteen/palvelun toimittajättäminen tästä johtuen ei ole. Jos kyse olisi oikeudettomasta käytöstä, ei ole väliä onko maksu tehty Debit-vai Credit-kortilla (tässäkin otetaan toki huomioon miten käyttäjä on toiminut maksuvälineen kanssa) Maksupalvelulaissa ei oteta kantaa myöskään erikseen korttimaksuihin vaan samat käytännöt koskevat myös pankkitunnuksia. Eipä pankit korvaa myöskään pankkitunnuksilla tehtyjä maksuja, jos yritys on mennyt konkurssiin. Kuluttajansuojalaissa otetaan sen sijaan kantaa siihen, jos tuotetta/palvelua ei ole saanut myyjästä johtuen esimerkiksi konkurssitilanteen osalta. Tällöin yksi korvaavista tahoista on myyjän lisäksi oston luotottaja eli pankki ja osto on siis pitänyt tehdä Credit-kortilla jotta pankki on korvausvelvollinen. Tästä johtuen ostot kannattaa kyllä tehdä aina Credit-kortilla. Saa toki korjata, jos olen väärässä.
 
Viimeksi muokattu:

Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Ei ole eroa debit- tai credit vaihtoehdoilla. Kortin myöntäjä on yhteisvastuussa tuotteen/palvelun myyjän kanssa siitä että kortilla maksaminen on turvallista.

Tuolta voit katsoa esimerkiksi Nordean ohjeistuksen:

"Tee reklamaatio jos:

-et ole saanut kortilla tilaamiasi tuotteita tai palveluita.

Tee korttireklamaatio Nordeaan vain, jos et ole saanut ratkaistua asiaa myyjän kanssa.

Maksukorttien liikkeellelaskijana Nordea vastaa maksupalvelulain ja korttiehtojen mukaisesti maksukortin mahdollisesta väärinkäytöstä."

Se että jos on suoraan verkkopankista maksanut, on sitten aivan eri asia.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Maksukorttien liikkeellelaskijana Nordea vastaa maksupalvelulain ja korttiehtojen mukaisesti maksukortin mahdollisesta väärinkäytöstä."
Tuo laki sanoo, että debit-kortilla ei ole minkäänlaista turvaa. Ehkä jollain pankeilla voi olla löysemmät korttiehdot, mutta epäilen. (boldaus minun)

Tässä hieman vanha artikkeli asiasta:

Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistus on myös selkeä, ei ole käytännön eroa maksaako debit- vai creditkortilla:

"Jos ostos on maksettu maksukortin debit-ominaisuudella, kuluttaja voi ongelmatilanteissa vaatia myyjän lisäksi hyvitystä myös korttiyhtiöltä, jos yhtiö on korttiehdoissaan tai muutoin tähän sitoutunut.

Jos ostos on maksettu luottokortilla, kuluttaja voi ongelmatilanteissa vaatia myyjän lisäksi hyvitystä aina myös luotonantajalta."

Liittynyt
13.02.2018
Viestejä
11
Maksupalvelulaissa ei tosiaan puhuta mitään korttimaksuista vaan maksupalvelulaki koskee niin pankkitunnuksilla kuin korttimaksuilla tehtyjä väärinkäytöksiä. Eli maksupalvelulakiin jos vedotaan, pitäisi myös pankkitunnuksilla tehdyt maksut korvata. Myös Nordean ohjeistuksissa mainitaan lopussa "Maksukorttien liikkeellelaskijana Nordea vastaa maksupalvelulain ja korttiehtojen mukaisesti maksukortin mahdollisesta väärinkäytöstä. " Konkurssi ei tosiaan ole väärinkäytöstä. Mikään ei toki estä pankkia korvaamasta vaikka tilisiirrolla tehtyjä maksuja näin halutessaan. KKV puhuu myöskin ainoastaan luotolla tehdyistä ostoista tässä artikkelissa Peruiko lentoyhtiö lentosi koronan vuoksi? Tutustu hyvitysvaihtoehtoihin
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Niin tässä nimimerkki "halpuuttajan" tapauksessa ei ole kyse konkurssista (ainakaan vielä). Yleiset korttiehdot on kaikissa Suomessa toimivissa pankeissa käytännössä samat.

Oliko nyt niin että joku pankin edustaja ilmestyi palstalle kertomaan kuinka ei ole vastuussa mistään?:) Antaa hänen nyt reklamoida ja mikäli ei ole tyytyväinen, niin aina voi valittaa kuluttajariitalautakuntaan ja tehdä ilmoituksen finanssivalvonnalle.

Mikäli lentoyhtiö menee konkurssiin, niin sitten toki ei saa rahojaan pois.
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Kaikki Suomessa toimivat yleisimmät pankit on sitoutunut samoihin korttiehtoihin, eli eroa ei ole. Pieni vähemmistö se on jotka omistaa useamman kortin sieltä täältä ja ei tiedä miten ne toimii. Melko yleinen harhaluulo on että vain credit-puolella suoritetut maksut on turvallisia.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 854
Myönnän etten tiedä mitä viime syksynä(?) voimaantullut maksuihin liittyvä EU-määräys toi lisää mutta ei pankit ainakaan rohkaise käyttämään debit-puolta lentoihin.

S-Pankki sanoi:
Jos matkasi tai lentosi peruuntuu, niin olethan ensin yhteydessä matkatoimistoon tai lentoyhtiöön korvausten saamiseksi tai varauksen siirtämiseksi. Mikäli et pääse korvauksesta yhteisymmärrykseen, voit hakea korvausta S-Etukortti Visan ostoturvasta verkkopankissa. Edellytyksenä on, että olet ensin selvittänyt asiaa kauppiaan kanssa ja että matka on maksettu S-Etukortti Visan luotolla.
OP sanoi:
Lennot kannattaa aina ostaa luotolla, koska vain silloin pankki korvaa suoraan asiakkaalle lentojen hinnan, jos lentoyhtiö menee konkurssiin.
– Tälläkin viikolla tuli tieto yhdestä lentoyhtiöstä joka hakeutui konkurssiin, Rintala sanoo.
Jos lennot on maksanut kortin debit-puolelta, asiakas voi hakea korvausta kortin myöntäjältä, mutta kortin myöntäjä ei ole silloin vastuussa.
– Silloin pankki voi lähteä selvittämään onko mahdollista saada Visalta tai Mastercardilta korvausta, mutta prosessi on huomattavasti hitaampi.
 
zet

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 351
Pääseekö heinäkuussa Tallinnaan Olde Hansan terassille nauttimaan 9e oluesta?
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 847
Myönnän etten tiedä mitä viime syksynä(?) voimaantullut maksuihin liittyvä EU-määräys toi lisää mutta ei pankit ainakaan rohkaise käyttämään debit-puolta lentoihin.
Pankkeja itseään helpottavista ohjeistuksista tuskin saa sanktioita eikä kuluttajansuojaviranomaisilla riitä resurssit nussia joka pilkkua. Samaa norwegian visa vaati, että lentoyhtiön kanssa on ensin selvitelty. Toki itse olin peruuttanut, mutta kun masseja ei ollut kuukauteen kuulunut, reklamoin visalle.
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Tuossa vielä "halpuuttajalle" dansken bankin tietoa muuttuneesta maksupalvelulaista:

"Kauppiaan on jatkossa säilytettävä korttitositteet 18 kuukautta aiemman 9 kuukauden sijaan. Taustalla on maksupalvelulain säännös maksajan oikeudesta vaatia palautusta oikeudettomasta, virheellisesti toteutetusta tai toteuttamatta jääneestä maksutapahtumasta viimeistään 13 kuukauden kuluessa veloituspäivästä."

Koskee kaikkia maksuvälineitä, siis sekä debit- ja credit kortteja tai niiden yhdistelmiä.
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Ei pääse lämpimään ensi kesänä. Mitäs vaihtoehtoja täällä on foorumilaiset miettinyt vaihtoehdoksi? Lomaa vietellään kesä-heinäkuussa... Lappiin koronaan karkuun ja sitä levittämään?
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Meillä nyt taitaa peruuntua tuo elokuun alun reissu Madeiralle :mad: Ei olla siis vielä peruttu eikä ole sisässä kuin varausmaksut mutta saatiin henkinen rauha jo kun tuossa puhuttiin että ehkä se on parempi jättää väliin.

Päätettiin sitten auto/hotelli reissua lounaisrannikolle, Hankoa, ehkä Turku, Ahvenanmaa ja takaisin tullessa johonkin kylpylään. Varmaan Serena sitten. Viikko - kaksi. Lähtö ois siis tästä Mikkelistä niin ei ees pahoja etappeja.
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Serena on suljettu ja tuskin avaa lähiaikoina. Hankohan on hyvä päiväkohde, kunhan pysyy erossa muista ihmisistä. Ostaa jäätelön lähimaksulla ja rannalta jos löytyy tilaa, niin sinne.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
175
Meillä nyt taitaa peruuntua tuo elokuun alun reissu Madeiralle :mad:
Meillä elokuun 6. Phuketiin, TUIn pakettimatka reittilennoilla (Qatar) joten aika kova varausmaksu, 1400€, joka siis maksettu. Loppumaksu on tonni ja se erääntyy juhannukseksi. Reittilentoja ei voi muuttaa kuten lomalentoja ja muutoksesta peritään varausmaksu :poop: eli ilmeisesti on vielä maksettava tuo tonnin loppumaksu, vaikka lomalle ei todennäköisesti päästäkään, että ei sitten pääse TUI venkoilemaan palautusten kanssa kun joutuvat itse perumaan matkan. Tuntuu vaan niin turhalta maksaa vielä tonni että saa koko summan varausmaksuineen takaisin :rolleyes:
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Perstuntumalla voisin arvella että Turun saariston mökit lienee aika loppuunvarattuja heinä-elokuussa
Voisi kuvitella joo. Mutta ehkä sieltä jotain B&B henkistä juttua löytyy tai sitten ei... On meillä telttakin. Katsellaan.
Serena on suljettu ja tuskin avaa lähiaikoina. Hankohan on hyvä päiväkohde, kunhan pysyy erossa muista ihmisistä. Ostaa jäätelön lähimaksulla ja rannalta jos löytyy tilaa, niin sinne.
Vahvasti epäilen että Serena ei ole enää kiinni elokuun toisella viikolla ellei se ole konkassa. Mutta tähänkin, katsellaan.

Meillä elokuun 6. Phuketiin, TUIn pakettimatka reittilennoilla (Qatar) joten aika kova varausmaksu, 1400€, joka siis maksettu. Loppumaksu on tonni ja se erääntyy juhannukseksi. Reittilentoja ei voi muuttaa kuten lomalentoja ja muutoksesta peritään varausmaksu :poop: eli ilmeisesti on vielä maksettava tuo tonnin loppumaksu, vaikka lomalle ei todennäköisesti päästäkään, että ei sitten pääse TUI venkoilemaan palautusten kanssa kun joutuvat itse perumaan matkan. Tuntuu vaan niin turhalta maksaa vielä tonni että saa koko summan varausmaksuineen takaisin :rolleyes:
Meillä onneksi varaukset "vain" 200€ per naama. En ihan ole kirvestä heittänyt vielä kaivoon. Eurooppa saattaa avautua jossain määrin ennen elokuuta. Toivon kovin. Katsellaan tätäkin.
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Kyllä kaikki uimahallit ja vesipuistot on vielä pitkään kiinni, syytä ei varmasti tarvitse selittää. Ulkomaan lomamatkailu ei palaa normaaliksi vielä vuosiin.

Veneilyä kannattaa harkita, tosin niin taitaa moni muukin, eli vilkkaisiin vieras-satamiin ei kannata rantautua.
 
Olen aika vahvasti erimieltä. Euroopan etelärannikko avaa imo rajansa matkailijoille hyvinkin nopeasti, koska valtion talous. Vesipuistot tekevät samoin Suomessa ellei valtio yksiselitteisesti asiaa kiellä, koska konkurssi. Aika naiivi ajattelutapa kyllä että kaikki yksityiset pitävät ovensa kiinni ihan koska? Eivät ne pidä ellei käsketä ja korvata.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
829
Meillä elokuun 6. Phuketiin, TUIn pakettimatka reittilennoilla (Qatar) joten aika kova varausmaksu, 1400€, joka siis maksettu. Loppumaksu on tonni ja se erääntyy juhannukseksi. Reittilentoja ei voi muuttaa kuten lomalentoja ja muutoksesta peritään varausmaksu :poop: eli ilmeisesti on vielä maksettava tuo tonnin loppumaksu, vaikka lomalle ei todennäköisesti päästäkään, että ei sitten pääse TUI venkoilemaan palautusten kanssa kun joutuvat itse perumaan matkan. Tuntuu vaan niin turhalta maksaa vielä tonni että saa koko summan varausmaksuineen takaisin :rolleyes:
Jouduimme perumaan toukokuun lopulla alkavan matkan etelään tämän koronan johdosta. Syynä tähän oli oikeastaan hallituksen ja kaiketi myös ulkoministeriön linjaus ulkomaille matkustamisen rajaamisesta 13:een toukokuuta, johon perustuen kaikki matkanjärjestäjät eivät ole ymmärrettävästi lähteneet perumaan vielä matkoja toukokuun lopun osalta. Olisimme nimittäin joutuneet maksamaan matkan loppusumman TUI:lle, eli useita tuhansia euroa, vaikka matkan toteutuminen näytti erittäin epätodennäköiseltä.

Soitettuani TUI:n asiakaspalveluun siellä ei kuitenkaan suostuttu siirtämään eräpäivää, joten katsoin viisaimmaksi perua koko matkan. Perumiskulut olivat noin 500 euroja, johon täytyy lisätä vielä jokunen euro puhelinkuluja sen johdosta, että myös asiakaspalveluun jonottamisesta täytyy maksaa. Tästä on nyt kulunut noin kaksi viikkoa, eikä varausmaksua ole palautettu tilille. Jos hallitus olisi linjannut asian toisin, eli matkustamista rajoitettaisiin tukokuun loppuun saakka, en olisi menettänyt senttiäkään, mutta toki maksujen palautusta voisi joutua silti odottelemaan. Saa nyt sitten nähdä, tuleeko uusia linjauksia, mutta mikäli koulutkin avataan, voisi kuvitella, että jossain vaiheessa kesää matkustaminen rantakohteisiinkin alkaisi helpottua.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Meillä kans kesälomaa kesä-heinäkuussa, mietittiin jos menisi Viroon esim. Parnuun tms. Mutta tuokin taitaa olla aika epävarma ratkaisu.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kyllä kaikki uimahallit ja vesipuistot on vielä pitkään kiinni, syytä ei varmasti tarvitse selittää.
No selitä nyt kuitenkin.

Ulkomaan lomamatkailu ei palaa normaaliksi vielä vuosiin.
No tähän ei kyllä järkikään auta. Suurelta osalta toki siksi, että kaikkia vituttaa ajatus, että mihin vaan voi jäädä hetken paniikin seurauksena jumiin ties kuinka pitäksi aikaa.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Kyllä kaikki uimahallit ja vesipuistot on vielä pitkään kiinni, syytä ei varmasti tarvitse selittää. Ulkomaan lomamatkailu ei palaa normaaliksi vielä vuosiin.

Veneilyä kannattaa harkita, tosin niin taitaa moni muukin, eli vilkkaisiin vieras-satamiin ei kannata rantautua.
Epäilen ja toivon tätä mutta aika näyttää.
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Finnair ilmoitti tänään että heidän arvionsa mukaan menee jopa kolme vuotta että ollaan takaisin normaalissa liikenteessä. Valtio on suurin osakkeenomistaja ja on myös tärkeä tekijä Suomen huoltovarmuuden kannalta, joten rahoituksen saaminen ei ole ongelma.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ympäristö kiittää mutta turismista elävät kärsivät. Olen kyllä pohjimmiltani samaa mieltä, että lomailua voisi tuoda lähemmäksi asuinpaikka ihan yleisestikin. En tajua, miksi pitää päästä rannalle toiselle puolelle maapalloa kun paljon lähempänäkin niitä on vaikka toki ulkomaanmatkan päässä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070

  • kauempana on halvempaa (turkki vs. italia, eurooppa vs. aasia)
  • talvella rantakelejä ei ole kovin lähellä
  • eksoottinen on kiinnostavaa ja samanlainen turistibaari nyt van on eksoottisempi, mitä kauempana se on
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
No tähän ei kyllä järkikään auta. Suurelta osalta toki siksi, että kaikkia vituttaa ajatus, että mihin vaan voi jäädä hetken paniikin seurauksena jumiin ties kuinka pitäksi aikaa.
Jossain kohtaa varmasti yhteiseurooppalaisella/globaalilla päätöksellä aletaan avaamaan lentoliikennettä, mutta toki sitä kannattaa ihan yksilönä miettiä minne kannattaa mennä. Itse matkustin vielä maaliskuun tokalla viikolla vaikka oli tiedossa että kohta lävähtää rajat kiinni, mutta oli sen verran lähellä Euroopassa että pystyi arvioimaan että tarvittaessa pääsee tavalla tai toisella takaisin. Ja nyt on heinäkuulle Portugalin lentoja joista en ole ihan varma mitä niillä teen (vai teenkö mitään) kun festarit siirtyi ensi vuodelle. Mutta EU:n sisällä reissaaminen on pari pykälää vähemmällä riskillä kuin joku ex-tempore Ugandan/Nicaraguan reissu.
edit: ja "rajat kiinni" Sisäministerimme vihjasi mediassa, että EU:n sisäinen todennäköisesti avautuu ennen muuta lentoliikennettä. Onkos muuta Manner-Euroopan ulkopuolisia EU-kohteita kuin Atlantin saaret tyyliin Kanaria/Madeira/Azorit jne.?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Se psykologinen puoli on kyllä vaan vahva, valitettavasti ja onneksi. Kyllä itselläni vähän matkustelu tökki esim. sen tulivuorifiaskon jälkeen vaikka järjellä ajatellen tilanne oli ihan sama kuin sitä ennenkin. Menee hetki päästä yli siitä että tiedostaa yllätysten olevan mahdollisia vähän liian aktiivisesti.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Eipä ollut Danskesta apua:

"Maksu on suoritettu tilisiirtona, jolloin sitä ei ole mahdollista reklamoida korttiyhtiölle."
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Mutta EU:n sisällä reissaaminen on pari pykälää vähemmällä riskillä kuin joku ex-tempore Ugandan/Nicaraguan reissu.
edit: ja "rajat kiinni" Sisäministerimme vihjasi mediassa, että EU:n sisäinen todennäköisesti avautuu ennen muuta lentoliikennettä. Onkos muuta Manner-Euroopan ulkopuolisia EU-kohteita kuin Atlantin saaret tyyliin Kanaria/Madeira/Azorit jne.?
Ranskallahan on paljon näitä merentakaisia alueita, esim. Reunion tai Ranskan Guyana, tuollainen kaukokohde saattaa nousta arvoon arvaamattomaan tässä kriisin jälkeisessä ajassa.

Samaa mieltä kyllä siitä että nyt kannattaa pysyä lähellä. Mökkilomat kotimaassa ovat varmasti kysyttyjä, samoin Riianlahden rantakohteet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Ranskallahan on paljon näitä merentakaisia alueita, esim. Reunion tai Ranskan Guyana, tuollainen kaukokohde saattaa nousta arvoon arvaamattomaan tässä kriisin jälkeisessä ajassa.
Ahaa joo, voi olla että tulee tällaisia googletettua lähivuosina :btooth:
Periaatteessa EU:n lentofirmat saattaa alkaa tällaisia reittejä jopa lisäämään.
Ranskalaisilla on kyllä muutenkin hyvät oltavat lomailun suhteen, suoria lentoja vaikka minne jossa voi sitten molottaa omaa kieltään kuten ranskalaiset tykkää...

  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 491
Pientä eroa luottokorttien toiminnassa kun lentolippuja pitäisi palauttaa.

Taskussa Norskin ja Kompletin kortit. Norskin aspaan laitoin viestiä koska TAP Portugal ei edes vastaa palautuspyyntöön lennoista jotka peruivat. TAP on erittäin vaikea firma palauttamaan rahoja joten laitoin suoraan Norskille pyynnön. Pari päivää niin hyvittivät kortille liput.

Kompletille laitoin kyselyn Easyjetin perumasta lennosta. Easyjetin aspa sentään vastailee mutta tarjoavat vain 12kk voimassa olevaa voucheria.

Kompletilta tuli vastaus olla yhteydessä Goudaan, firma tarjoaa noita korttien kylkiäisenä olevia vakuutuksia eli haluavat pestä kätensä asiassa. Vastailin etten neuvottele kolmannen osapuolen kanssa eikä kyse ole matkavakuutusasiasta vaan kortilla ostetun palvelun perumisesta myyjän taholta. Katsotaan nyt mitä vastailevat.

Pitää jatkossa ostaa ainakin kaikki kalliimmat ostokset Norskin kortilla.. Ei toi Kompletin toiminta oikein vakuuta. Muutenkin Norskilla pelaa kaikki paremmin, Komplet kiinnosti paremman cashbackin vuoksi.

Finnairin palautusta odoteltu 1,5kk, katsotaan nyt koska sieltä tulee jotain.

Jos yhtiö peruu lennon sillä ei näytä olevan mitään merkitystä kauanko panttaavat rahoja, ostaessa pitää kuitenkin maksaa heti.

Matkatoimistosta sain palautuksen koronaperuutuksen takia samana päivänä kun ilmoitin tilinumeron.. Tämä oli kuitenkin peruutussummista suurin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 839
Olen aika vahvasti erimieltä. Euroopan etelärannikko avaa imo rajansa matkailijoille hyvinkin nopeasti, koska valtion talous. Vesipuistot tekevät samoin Suomessa ellei valtio yksiselitteisesti asiaa kiellä, koska konkurssi. Aika naiivi ajattelutapa kyllä että kaikki yksityiset pitävät ovensa kiinni ihan koska? Eivät ne pidä ellei käsketä ja korvata.
Enmpä usko, esim Malta ja Isarel ovat sulkeneet lentokentät syyskuuhun saakka, luultavasti moni muukin.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 491
Kreikka, Espanja ja Italia avaavat taatusti viimeistään Heinäkuussa.. Talouden takia on pakko.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Enmpä usko, esim Malta ja Isarel ovat sulkeneet lentokentät syyskuuhun saakka, luultavasti moni muukin.
Kyllä ne ihan auki ainakin Israelissa on. Tänäänkin näköjään lähtee ulkomaanlentoja Tel Avivin kentältä kun nyt tarkistin. Eihän Suomessakaan ole lentokentät kiinni ja ulkomaillekin pääsee kunhan on tarvittavat syyt koossa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 839
Kyllä ne ihan auki ainakin Israelissa on. Tänäänkin näköjään lähtee ulkomaanlentoja Tel Avivin kentältä kun nyt tarkistin. Eihän Suomessakaan ole lentokentät kiinni ja ulkomaillekin pääsee kunhan on tarvittavat syyt koossa.
Siis kaupalliselle liikenteelle.

Israel's exit strategy: No flights or gatherings until September
Government officials say Israel may begin gradual return to normal after Passover, but ban flights and gatherings until September.
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Elokuu olisi keskisen euroopan yleinen lomakuukausi joten ehkäpä sieltä rupeaa rajat aukeamaan. Siihen nyt kuitenkin on se kolme kuukautta. Ja toisaalta ei tämä korona pysähdy ennenkuin rokote ilmestyy joskus. Pahasti epäilen että ei eteläisen euroopan maat aio enää menettää sitä tärkeintä kuukautta kun lämää tulee taloudessa ihan tarpeeksi ilmankin. Ja se on miusta ihan oikein.

Minä lähden jos päästetään. Takaraja nyt on sitten tuossa heinäkuun 10. päivässä kun kuukautta ennen pitäisi koko summa maksaa. Katsellaan sitten mitä on Portugalin hallitus mieltä.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067
Ja vaikka pääsisitkin, niin mitenkäs se takaisin palaaminen? Pakolliset karanteenit siihen, miltä ajalta työnantaja ei todellakaan mitään liksaa maksa, eikä varmaan saikkuakaan irtoa. Itse asiassa mitenhän tuo todellisuudessa menisi, koska työnantajan näkökulmasta teet itsestäsi tahallisesti työkyvyttömän. Eri asia tietysti, jos lomat riittää kattamaan sen karanteeninkin.

E: Toki etätöitä tekevälle ei ongelma...
 
Stadilainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
806
Ulkomaille matkustaminenhan ei ole tälläkään hetkellä kiellettyä, ulkoministeriö ei vain sitä suosittele. Aikamoinen fakiiri saa vain olla että käytännössä onnistuu lomatarkoituksessa matkustamaan, on vain yksittäisiä lentoreittejä ja matkustuslautoille ei ole henkilömatkustajilla asiaa. Veikkaan että Virossa/Ruotsissa käynti saattaa kesällä jo onnistua, eri asia sitten haluaako joku niihin mennä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 486
Viestejä
4 163 990
Jäsenet
70 415
Uusin jäsen
Toivokipina

Hinta.fi

Ylös Bottom