Liittymät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ano
  • Aloitettu Aloitettu
Määräaikaisen sopimuksen hintaa ei voi kesken sopimuksen operaattori muuttaa mutta yllä olevassa on kyseessä TVO soppari eli tämän puitteissa operaattori voi tehdä muutoksia.

Jep. Ajattelin vielä laittaa KKV viestiä aiheen tiimoilta, mutta KKV:n sivuillakin on maininta:

"Toistaiseksi voimassa olevan liittymäsopimuksen hintaa tai muita ehtoja operaattori saa muuttaa vahingoksesi, mutta vain seuraavissa tapauksissa:

Sopimusehdoissa on yksilöity peruste muutoksille.
Sopimuksen sisältö ei kuitenkaan saa kokonaisuutena olennaisesti muuttua.
Lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella.
Lisäksi operaattori saa tehdä sopimusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön."
 
Eli sinusta annnettu hinta 24 kuukaudeksi ei sido myyjää? :D

Alennettu hinta voimassa xx.xx.2026 saakka.

Eli jos ostan aikakauslehden vuodeksi ja kuukauden päästä ostosta myyjä nostaa yksipuolisesti hintaa vitosella koska lisäsi turvaominaisuutena paketin kortsuja mukaan?
Kyllä juuri näin. Kyseessä sopimus etuhinnalla tietylle ajanjaksolle ja sopimusehtojen mukaan operaattori saa muuttaa hinnoittelua jos tarjoama muuttuu. Mikäli DNA:lla loppuvuodesta pakottavat ottamaan lisäpalveluita niin varmasti lähden kilpailutuskierrokselle.
 
..ja mobiilivarmennehan ei kyllä millään tavalla liity kyseisen liittymän tietoturvaan. Jokainenhan päättää itse miten tunnistautuu sähköisesti, vai tunnistautuuko ollenkaan. Nyt vaan ratsastetaan sillä, että mediassa on tuotu esille että parempi tunnistautua mobiilivarmenteella, kun pankkitunnuksilla. Ja tästähän hyötyy vasta sitten, kun erehtyy kirjautumaan johonkin kalastelusivustolle. Eli jokaisen omaa riskienhallintaa, ja pitäisi olla vapaa valinta millä liittymällä tai pankilla tunnistautuu. Kaikillahan liittymä ei edes ole ”pääliittymänä”, jolloin pitäisi maksaa mobiilivarmenteesta moneen kertaan.

Itse mobiilivarmenteessa ei toki mitään vikaa ole :)

Ja taisi siinä tulla jokin DNS-pohjainen suodatus mukaan myös? Osaava tekee sellaisen muutenkin itse ilmaiseksi, tai valitsee halutun maksullisen markkinoilta. Esim. PiHole tai NextDNS. Ja onhan tuollaisen ylläpitämisen kulu Elisallekin aika minimaalinen, kun luultavasti käyttävät julkisia listoja pääosin, eivätkä palkkaa siihen ketään tätä käsin ylläpitämään.
 
  • Tykkää
Reactions: Mco
Jep. Ajattelin vielä laittaa KKV viestiä aiheen tiimoilta, mutta KKV:n sivuillakin on maininta:

"Toistaiseksi voimassa olevan liittymäsopimuksen hintaa tai muita ehtoja operaattori saa muuttaa vahingoksesi, mutta vain seuraavissa tapauksissa:

Sopimusehdoissa on yksilöity peruste muutoksille.
Sopimuksen sisältö ei kuitenkaan saa kokonaisuutena olennaisesti muuttua.
Lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella.
Lisäksi operaattori saa tehdä sopimusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön."
Laita ihmeessä myös elisalle reklamaatioapurilla se virallinen reklamaatio. Se on loppujen lopuksi yhdentekevää meneekö tuo sopimusehtojen puitteissa, mutta elisa testaa tässä vesiä voiko tuollaisen "etuhinnan" jyrätä lyömällä liittymälle palveluita joita se on aiemmin yrittänyt myydä erillisinä = palvelut ei myyneet tarpeeksi ja nyt otetaan rahat väkisin.

Pointti on siinä, että elisalle pitää tulla kuluja mahdollisimman paljon tästä. Ensin asiakaspalvelun työllistämisenä, sitten reklamaatioihin vastailuina ja lopuksi paras olisi jos asiakas lähtee kaiken jälkeen kävelemään.
 
Mielestäni Elisa ei voi tähän vedota kun tätä "tietoturvaa" ei jokaiseen liittymään pakoteta ja Elisa edelleen myy liittymiä ilman näitä ominaisuuksia.
Juu tämä on vähän outoa. Minulle pakolla lyödään kahden euron edestä lisää palveluita jo sovitun hinnan päälle, emäntä otti Elisalta tovi sitten liittymän eikä siinä taida edes olla koko turvapakettia..
En ole tähän päivään mennessä ole vielä tarvinnut mobiilivarmennetta, en väitä että olisi turha mutta onhan tuollainen "pakkomyynti" siellä hämärän rajamailla..
 
Kuinka paljon porukalla on Elisalla hinnat nousseet? Ymmärrän ärtymyksen kun hinnat nousseet mutta ei reklamoimalla oikein taida tuntipalkoille päästä
 
Kuinka paljon porukalla on Elisalla hinnat nousseet? Ymmärrän ärtymyksen kun hinnat nousseet mutta ei reklamoimalla oikein taida tuntipalkoille päästä

Niillä, joilla se on noussut, nosto oli 2 €/kk (per liittymä).

Minulla ei ole, mutta jos yrittäisivät, niin taistelisin vastaan ilman muuta ja olisin valmis jopa häipymään. Ei tuollaista voi hyväksyä, kun on luvattu tietty tarjoushinta tietyksi ajaksi (itselläni jäljellä vielä n. 20 kk)
 
Miten liittymien toimiminen on mennyt näin huonoksi? Koko perheellä DNA rajaton 4G 200M liittymät ja netin latausnopeus testien tulokset kotona välillä 15-38 Mbps. Onko nää 4G liittymät tahalteen rikottu 5G liittymien tieltä ja voiko asiaan vaikuttaa muuten kuin liittymää ja operaattoria vaihtamalla.
 
Riippuu usein siitä mikä on operaattorin lähin torni ja mikä sen käyttäjäkapasiteetti on. Toisella operaattorilla saattaa olla samalla alueella torni, jolla on vähemmän käyttäjiä ja enemmän kaistaa jaettavana. Että ehkä kyselisin aspasta mistä johtuu tai pyytäisin kilpailijalta liittymää kokeiluun.
 
Tämä on hyvin kaksipiippuinen juttu. Kuvitellaan että käyt ruokakaupassa ja siellä DNA:n tai Telian myyjä tarjoaa sinulle samanlaista liittymää kuin sinulla on Elisalla vaikka hintaan 12€/kk. Mitä teet? No vaihdat tietenkin operaattoria ja Elisa ei tässä tilanteessa asettuisi poikkiteloin vaikka kuinka on 24kk etuhinta voimassa. Itse olen suosinut määräaikaisia sopimuksia juuri siksi että tiedän hinnan pysyvän samana koko sopimuskauden ajan. En jankkaa tästä aiheesta enää enempää :D
 
Miten muilla toimii Elisan superdiili-liittymät? Itsellä ihan päin vittua. Puhelimessa siis se 100m 7e/kk ja kaikki lataa alkuun 30-60sec.

Esim. Speedtestin alkaminen ottaa sen 30sec. Kun yhteyden saa "eloon" nopeudet on kuitenkin täysin normaalit ja usein mennään se 120 rajoitinta vasten ja nettisivut aukeaa viiveettä.

Ei ole myöskään tukiasemakohtaista tai ruuhkasta kyse vaan toimii kaikkialla yhtä heikosti.
Otetaan sen verran takaisin että vika olikin hyvin todennäköisesti puhelimessa. Heitin eilen simin vanhaan Xiaomiin ja toimi suht normaalisti. Ilmeisesti android 15 päivitys n. kuukausi sitten Nord3:ssa on vaihtanut jotain verkkoasetuksia, en oikeastaan lopulta tiedä mikä se oli mutta nyt näyttäisi toimivan siinäkin.
 
Tämä on hyvin kaksipiippuinen juttu. Kuvitellaan että käyt ruokakaupassa ja siellä DNA:n tai Telian myyjä tarjoaa sinulle samanlaista liittymää kuin sinulla on Elisalla vaikka hintaan 12€/kk. Mitä teet? No vaihdat tietenkin operaattoria ja Elisa ei tässä tilanteessa asettuisi poikkiteloin vaikka kuinka on 24kk etuhinta voimassa. Itse olen suosinut määräaikaisia sopimuksia juuri siksi että tiedän hinnan pysyvän samana koko sopimuskauden ajan. En jankkaa tästä aiheesta enää enempää :D
Ennen tätä tapausta ei itselleni ole tullut mieleenkään, että tällaisia tietyksi kestoajaksi tehtyjä hintalupauksia rikottaisiin muuten kuin jossain ihan force majeure -tilanteissa, mitä tämä ei tosiaankaan ole.

Uskon kyllä, että tuo varmaankin on laillista, mutta Elisa tahraa tässä maineensa lyhytnäköisen ahneuden takia. Olisin todellakin luullut, että Elisa malttaisi antaa nykyisten etuhintakausien kulua loppuun ennen kuin pakottaa niihin hinnankorotuksia.
 
Uskon kyllä, että tuo varmaankin on laillista
Tämäkin pitäisi koeponnistaa, sillä kun sopimuksessa on luvattu tietty hinta tietyksi ajaksi, on hyvin harhaanjohtavaa, että vedotaan johonkin pykälään, joka kuitenkin mahdollistaa sovitun hinnan rikkomisen.

Kuten täällä on todettu, tietoturvasyihin vedotaan ja sen aiheuttamaan oikeutukseen nostaa tarvittaessa hintaa, mutta tätä vastaan on etukäteen sovittu kiinteä 24 kk hinta ja tietoturvakysymys on lähinnä tekosyy pakkomyydä uusia palveluita.

Jos tämän joku vetäisi johonkin oikeusasteeseen, ei lopputulos välttämättä olisi itsestään selvä. Riippuisi siitä kumpi painaa enemmän, etukäteen annettu hintalupaus, joka on yksiselitteisesti selvää suomea, vai sopimustekstiin piilotettu pykälä, joka mahdollistaa sen rikkomisen. Harva viitsii nostaa oikeusjutun muutamien eurojen takia, mutta periaatteessa kiinnostaisi tietää, kuinka jutussa kävisi.
 
Juuri näin, tässä on selvästi luvattu hinta x määräajaksi, joten hyvin kyseenalaista alkaa hintaa nostamaan ihan siksi, että halutaan vaan pakkomyydä palveluita.

Elisa yritti tätä itselle jo pari kk sitten ja tein hyvin selväksi, että tulen viemään asian kuluttajanviranomaisille jos ei hinnan nostoa peruta, niin siinä vaiheessa olikin mahdollista saada pidettyä vanha hinta. Eivät siis varmaan halua itsekään lähteä tätä koeponnistamaan viranomaisten kanssa. Kuluttajansuoja on sen verran vahva Suomessa ja EU:ssa yleensäkkin, että en pitäisi mitenkään itsestään selvänä, että tuollainen sopparissa oleva maininta antaisi oikeuden nostaa hintaa.
 
Kukaan kilpailuttanut Teliaa lähiaikoina? Nousee 18,20€/kk -> 24,99€/kk :sangry:
Ainoa tapa millä taitaa Telian kilpailutus onnistua on käydä myymälässä keskustelemassa parempi hinta. Ei tullut winbackeja, ei tullut chatissa tarjouksia, ei tullut 'vain sinulle'-tarjousta, ei tullut ständiltä. Mutta myymälässä saimme yhden( en muista mikä tarkalleen kun on tyttären, ei minun) liittymän 39.90:stä 24.90:ään( muistaakseni) ja itse sain 'yhteys mukaan' -liittymän takaisin kymmeneen euroon kun hinta tuplaantui.
 
Chatissa tarjosi tuon 5G 200M 24,99€/kk tilalle 5G 300M 24,99€/kk eli vähän nopeampi mutta sama hinta. Haluan halvemman, en suostu maksaa yli 20€/kk puhelinliittymästä :wtf:
 
Chatissa tarjosi tuon 5G 200M 24,99€/kk tilalle 5G 300M 24,99€/kk eli vähän nopeampi mutta sama hinta. Haluan halvemman, en suostu maksaa yli 20€/kk puhelinliittymästä :wtf:
Tätä ne teki meillekin, äidillekin tarjottiin 5G-liittymää, eikä edes samaan hintaan kun pyysimme edullisempaa 4G-liittymää nykyisen jatkeeksi. Muutenkin 600:n tarjoamista puhelinliittymäksi on järjetöntä, etenkin kun nettiliittymä on erikseen.
 
Kukaan kilpailuttanut Teliaa lähiaikoina? Nousee 18,20€/kk -> 24,99€/kk :sangry:
Siirto toiselle operaattorille käyntiin ja sitten vain itsepalveluna täälläkin monta kertaa mainitusta winback-linkistä vaan uusi tarjoushinta 👌

Edit. Tuossa vielä linkki: Erikoisetu sinulle | Telia
Ja vaatii tosiaan, että siirto on käynnissä ja näkyy Telialla, jotta voi tilata.
 
Viimeksi muokattu:
Itse päätin tarttua dna:n diiliin (12kk, jossa 100e s-lahjakortti) heti kun Elisalta tuli tuo hinnannousuviesti. Saa nähdä tuleeko millaista tarjousta Elisalta. Ei kyllä edes haittaisi, jos siirto lopulta toteutuu..
 
Oliko minkälainen kamppis? En tiennyt että DNA on myös lähtenyt lahjakorttirumbaan mukaan 😃
 
Oliko minkälainen kamppis? En tiennyt että DNA on myös lähtenyt lahjakorttirumbaan mukaan 😃
Taitaapa tuon saada vieläkin DNA:n verkkosivuilta. Itse otin 27,99€/kk 200M 5G rajaton, 12kk määräaikaisuus ja 100€ lahjakortti S-kauppaan. Lahjakortin kanssa ihan ok kuukausihinta 5G liittymälle 19,66€/kk. Ja puhelut ei maksa lankapuhelinliittymiin, toisin kuin Elisalla.
 
Tämä juuri se tarjous oli myös minkä valitsin. Nyt Elisalta viestittävät että olisi joku henk.koht. tarjous jos soitan niiden numeroon. Onko mitään kokemuksia lähiaikoina, että mitä sieltä tarjoavat? Tuli myös ihan haistakagga -tarjous erikseen viestillä ensin.
 
Taitaapa tuon saada vieläkin DNA:n verkkosivuilta. Itse otin 27,99€/kk 200M 5G rajaton, 12kk määräaikaisuus ja 100€ lahjakortti S-kauppaan. Lahjakortin kanssa ihan ok kuukausihinta 5G liittymälle 19,66€/kk. Ja puhelut ei maksa lankapuhelinliittymiin, toisin kuin Elisalla.
Kiitos, laitoin myös tilaukseen.

Elisan asiakaspalveluun tehdyllä reklamaatiolla koskien hinnannostoa, ei ollut mitään vaikutusta. Muutamat viestit vaihdettiin. Asiakaspalvelija perusteli hinnannostoa mm. että liittymätyypit ovat päivittyneet ja kaikki vanhat liittymätyypit päivitetään uusiin, eli liittymiin joihin on pakotettu "tietoturvaominaisuudet".
 
Vois itekkin ottaa ton DNA 200M tosin siellä ois 20M rajaton 18.99€ kanssa. Mulla on 500M valokuitu kotona niin toi 20M riittäs kyllä mihin vaan puhelin käytössä. Tällä hetkellä elisa rajaton 200M 23€ mutta sopimus loppuu tässä kuussa ja nostavat 27€ ja luultavasti myöhemmin se +2€
 
Itse lopetin tämän pelleilyn näiden tsrjoushintojen ja winbäckien kanssa. Siirsin Moille ja otin sieltä vielä alle minuutissa esimminä toisen liittymän tablettiin. Jos maksan kuussa euron enemmän niin mitä sitten. Tosin 22€ tablettiin 4g/300 kiinteänä käy mulle oikein hyvin. Disclaimer: en edusta kyseistä firmaa millään tavalla. Mua vaan hieman ketuttaa tämä operaattoreiden pelleily näiden winbackien kanssa. Äänestän jaloillani.
 
Tämähän on jokaisen oma päätös. Itsellä on Elisan 200M rajaton 18€/kk puhelimessa (24kk soppari). Toki tuo 300M on nopeampi, mutta tulee sen verran kuukaudessa puheluita, että itsellä moi maksaisi sen 26€/kk. Se onko tuo 8€/kk paljon vai vähän voi jokainen itse päättää. Itse pyrin pitämään alle 20€/kk liittymän puhelimessa. Kotona 1G valokuitu, niin 200M riittää hyvin kännykässä.
 
Tällä hetkellä Telian perus winback hinnat ovat 5G 200M 19,99e/kk + 30e lidl lahjakortti tai 5G 300M 24,99e/kk + 50e lidl lahjakortti. Ei määräaikaisuutta. Ja nää saa voimaan parissa minuutissa netin ”erikoisetu” sivuston kautta, eli ei tarvitse odotella soittoa/tekstaria tai soittaa itse, siitä iso plussa.
 
Elisa kalastelee DNA liittymänhaltijoita. Tän aamunen: Elisa tarjoaa
200mb rajaton 4g, 12 määräaikainen, ruutu+viaplay, 2.99 postimaksu +9,9e avausmaksu, 20e K-kaupanlahjakortti
18,99/kk
 
Elisan winback päivää ennen liittymän siirtymistä Telialle: Rajaton 200M 17,99e/kk ja 70 lahjakortti Keskolle. 12kk määräaikainen ja 9,99e avausmaksu.

Päivää aiemmin tarjottiin euroa kalliimmalla.
 
Elisan winback päivää ennen liittymän siirtymistä Telialle: Rajaton 200M 17,99e/kk ja 70 lahjakortti Keskolle. 12kk määräaikainen ja 9,99e avausmaksu.

Päivää aiemmin tarjottiin euroa kalliimmalla.
Sisältyykö tuohon nyt se kahden euron turvapaketti mitä vanhoihin sopimuksiin lyötiin pakolla? Vai ostellaanko siellä asiakkaat halvalla takaisin ja lyödään hetken päästä korotus myös sinne..
 
Missä tämmöistä kalastelua on tarjolla?
Soittivat suoraan, puhelinmarkkinointia siis. Oli jotain 20e/kk ensin, mutta jätti mobiilivarmenteen ja turvapaketin pois ja kävi 10sekunnin kyselyn pomolta niin tiputti tuohon. En enempää tingannut. Määräaikainen päättyy lokakuussa DNA:lta niin odotellaan heidän vastatarjouksia.
 
S
Sisältyykö tuohon nyt se kahden euron turvapaketti mitä vanhoihin sopimuksiin lyötiin pakolla? Vai ostellaanko siellä asiakkaat halvalla takaisin ja lyödään hetken päästä korotus myös sinne..
Sopparissa ei tosiaan ollut mitään mainintaa kyseisestä paketista, eli oletan että ei kuulu. Määräaikaisuuden ajan ei pitäisi palveluehtojen mukaan pystyä korottamaan tuohon vedoten.
 
S

Sopparissa ei tosiaan ollut mitään mainintaa kyseisestä paketista, eli oletan että ei kuulu. Määräaikaisuuden ajan ei pitäisi palveluehtojen mukaan pystyä korottamaan tuohon vedoten.
Joo olikin määräaikainen. Tämä on outoa että niitä ei osasta liittymistä muka saa pois ja osaan niitä ei myydä ollenkaan mukaan..
 
Elisan winback päivää ennen liittymän siirtymistä Telialle: Rajaton 200M 17,99e/kk ja 70 lahjakortti Keskolle. 12kk määräaikainen ja 9,99e avausmaksu.

Päivää aiemmin tarjottiin euroa kalliimmalla.
Nämä alkaa olla sellaisia hintoja että paljon halvemmaksi ei voi päästä. Alan miehet ovat minulle kertoneet että alle 20€/kk hinnoista ei jää operaattorille yhtään mitään. Itse en tätä usko, sillä niin usein noissa hinnoissa mennään nimenomaan tuon 20€/kk hintapisteen alle.
 
Eläkeikäiselle isälleni oli myyty Elisalta 5g mobiililaajakaista + mobiilireititin. Puhelimessa oli kuulema peloteltu, että kun tuo vanha VDSL teidän alueeltanne loppuu, mikä on kyllä totta, niin nyt pitäisi korvaaja hankkia. Unohtui vaan myyntitykiltä mainita, että vanhassa sopimuksessa nettiyhteys on leivottu elisa viihteen hinnan sisään ja nyt tämä uusi yhteys tulee olemassaolevan sopimuksen päälle. Yhteensä melkein 70e tulisi (toistaiseksi kahdelle) netille ja vanhanmallin viihdeboksille. Eikä siitä kupariyhteyden päättymispäivästäkään ollut mitään puhuttu lopulta. Luulisi tuollaisesta palvelun päättämisestä tulevan ihan kirjallisen asiakastiedotteen ja hyvissä ajoin?

Peruutetaan nyt tämä puhelinmyynti 14vrk sääntöön vedoten ja isosti risuja Elisalle tästä casesta kyllä. Eiköhän tuo muutos kannata sitten aikanaan tehdä myös uuden mallin viihdeboksiin samalla päivittäen tai vaikka palveluntarjoajaa vaihtaen...
 
Nämä alkaa olla sellaisia hintoja että paljon halvemmaksi ei voi päästä. Alan miehet ovat minulle kertoneet että alle 20€/kk hinnoista ei jää operaattorille yhtään mitään. Itse en tätä usko, sillä niin usein noissa hinnoissa mennään nimenomaan tuon 20€/kk hintapisteen alle.
Kyllähän täällä todella monet otti aiemmin 100M nopeudella vastaavan Elsulta 6,99/kk ja ilman puheluita 2,99/kk. Tämä ketju oli tuolloin kuin Reeperbahn. :D
 
Jep, täällä pari 3 euron Elisaa käytössä. Toisella liittymällä ei rupatella perinteisillä tavoilla ollenkaan, joten lasku on ollut tosiaan vain sen 2,99 e/kk. Ei ole vielä tullut yhteydenottoja koskien pakollista(?) mobiilivarmennetta. Yksi talouden liittymä on Telian 18 euron määräaikainen.
 
Mulla on tähän asti ollut käytössä aina 4G, toiminut ihan hyvin. Pitäisi nyt vaihtaa uuteen liittymään ja uuden kännykänkin ostan. Kertokaa fiksummat, onko 4G edelleen vuosi eteenpäin ihan pätevä ja riittävä, vai onko jotain perusteita miksi pitäisi päivittää 5G liittymään?
 
Olen kokeillut kaikkea aina 1000M 5G liittymästä 50m 4G liittymään. Itse ainakin olen todennut että 5G liittymän tarjoama lisäarvo on aivan olematon ja esim minulla on tällä hetkellä 200M rajaton 4G liittymä ja tämä on hyvä aivan kaikkeen käyttöön. 600M ja 1000M liittymät ovat aivan höpö höpöä.
 
Viimeksi muokattu:
Työn puolesta 5G-liittymä, pidän 4G:ssa kun ei siitä ole mitään hyötyä (sama 300M tulee molemmilla) ja akkukin kestää paremmin.
 
Olen kokeillut kaikkea aina 1000M 5G liittymästä 50m 4G liittymään. Itse ainakin olen todennut että 5G liittymän tarjoama lisäarvo on aivan olematon ja esim minulla on tällä hetkellä 200M rajaton 4G liittymä ja tämä on hyvä aivan kaikkeen käyttöön. 600M ja 1000M liittymät ovat aivan höpö höpöä.
Joo mulla 4G 300M tällä hetkellä 23e. Loppuu kohta. Soitin ja sanoin DNA:lle että no kerran ette voi nyt tarjota samalla hinnalla/halvemmalla, niin vaihdan toiselle operaattorille, niin sittenhän teiltä tulee tarjous minulle :D Joten näin toimitaan taas, toimii joka kerta.
 
Nyt tuli Elisalta viesti, että liittymien hinta nousee. 16,99 tai 17,20€/kk ovat olleet kaikki perheen neljä 200M rajatonta, 1.9.2025 nousee hinta 19,20€:on. Ei oikein naurata. Liittymissä on noin vuosi tarjoushintaa jäljellä, joten ei innostaisi rueta taas kilpailuttamaan niitä.
Chatin kautta valitin asiasta ja siellä ap. lupasi "laittaa viestiä eteenpäin". No, tänään tuli tilausvahvistus vanhalla sopimuksen hinnalla, mutta liittymä sisältää nyt Liittymäturvan 1.9.2025 alkaen (josta lähtien siis alkaa uusi 24 kk:n määräaikainen sopimuskausi). Mennään nyt tällä toistaiseksi, vaikken tuota Liittymäturvaa edelleenkään haluaisi.
 
Tällä hetkellä Telian perus winback hinnat ovat 5G 200M 19,99e/kk + 30e lidl lahjakortti tai 5G 300M 24,99e/kk + 50e lidl lahjakortti. Ei määräaikaisuutta. Ja nää saa voimaan parissa minuutissa netin ”erikoisetu” sivuston kautta, eli ei tarvitse odotella soittoa/tekstaria tai soittaa itse, siitä iso plussa.
Tätä parempaa ei siis tällä hetkellä ole Telialta kukaan onnistunut nyhtämään?
 
DNA myi isälleni 12 kk määräaikaisen 20M 4G -netin 5 € kk norm. 20 € kk. Se oli sittenkin sellainen diili, että siihen kuuluu ilmainen Huawei-tabletti. Tabletti vaikutti vanhalta mallilta, ottivat juuri käyttöön, vaikka kotona on jo DNA 4G Wifi. Minusta turhaa menoerä heille, mutta kuulemma tarvitsevat. Kannattaa varoa, jos on sukulaisia, joilla taipumus tilata puhelinmyyjiltä jotain palveluita.

Luultavasti tyhjentelevät varastoja. Saako tuollaisia 5 euron tarjousliittymiä mitään muuta kautta, jossa olisi kunnon netti, mitään liittymää ei itselläni ole DNA:lla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 833
Viestejä
5 107 784
Jäsenet
81 711
Uusin jäsen
ptptfinfin

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom