Lihavuusepidemia

Liittynyt
03.10.2023
Viestejä
673
Mikään ei ole varmasti muuttunut ihmisten geeniperimässä muutamassa vuosikymmenessä niin paljon, että ihmiset nykyään vain lihoisi jotenkin aiempaa helpommin. Ei asia kyllä ehkä selity millään stressitasoillakaan. Jos katsoo vaikka kuvia sota-ajalta, niin ihan aikuiset miehetkin oli silloin keskimäärin paljon laihempia kuin nykyään.

Eiköhän asia johdu pitkälti ihan siitä, että nykyään syödään enemmän ja liikutaan vähemmän kuin ennen.

Jos lihoo vaikka yrittää vähentään kaloreiden määrää, niin silloin on varmaan aineenvaihdunta ja hormonitoiminta jotenkin sekaisin, ja pitäisi ensin keskittyä saamaan nuo kuntoon. Ainakin miehillä liian matalat testosteronitasot taitaa aiheuttaa rasvoittumista.
Ne nimenomaan on herkästi sekaisin ylipainon myötä (oli se syynä tai ei), myös keho voi olla muutenkin huonossa tilassa ylipainon/elintapojen/liikkumattomuuden/henkisen tilan takia. Ei kukaan yritäkään selittää lihavuuden yleistymistä noilla, vaan ne tulevat kyseeseen sitten, kun puhutaan yksilöllisestä painonhallinnasta ja jonkin verran joukoista.

Työn ja vapaa-ajan muuttumista voidaan pitää yhteiskunnassa selittävänä tekijänä, kuten ruokailutottumusten muuttumista. Yksilön omalle vastuulle jätettynä ongelma ei kuitenkaan ole pienentynyt, joten puuttumistapaa tulee muokata. Nyt kotiin tilaamisen huimana kasvuaikana tulisi todella tarttua toimeen ja edistää oikeasti jotain. Ensisijaisesti kouluttaa ihmisiä terveydenhoitoalalla, kuten Kanadan esimerkki ehkä edellisellä sivulla.

Tietty asenne yhteiskunnassa estää sekä yksilöitä hankkimasta apua, että vähentää tuon avuntarjoamiseen liittyvän työn houkutusta.
 
  • Tykkää
Reactions: PCB

Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Pohjimmiltaanhan proteiinigrammassa on tasan sama määrä kaloreita ihan riippumatta siitä mistä lähteestä se tulee. Ne kylkiäisenä
tulevat rasvojen ja hiilihydraattien kalorit sitten vaihtelee.
Proteiineilla on eri hyötysuhdeita. Esimerkiksi vehnän proteiinia gluteenia ei ihmisen ruoansulatus pysty pilkkomaan ollenkaan, muita kasvisproteiineja taas vaihtelevasti. Helpoiten sulaa eläinperäiset proteiinit.

Samanlaista vaihtelua hyötysuhteissa lienee myös rasvoissa ja hiilihydraateissa. Myös rasvojen ja hiilihydraattien laatu vaikuttaa moneen asiaan. Yksi merkittävimmistä lihavuusepidemiaa aiheuttavista asioista lienee maltodekstriini-hiilihydraatti, jota nykyään lisätään lähes kaikkeen melkoisen suuria määriä. Sitä ei myöskään virallisesti lasketa sokeriksi, joten sen tarkka määrä ei käy tuoteselosteesta ilmi.

Ja mitä kasvis/vegaaniruuan kustannuksiin tulee, niin tällä hetkellä tuntuu olevan kasvisproteiinit paljonkin liha- ja maitotuotteitakin halvempia. Meidän talouden päivittäiset luksustuotteet on soijamaito (1,30 € litra) erilaiset pähkinät (5-15 € kilo) pavut, herneet, linssit, kikherneet, soijarouhe, tofu yms (about 3-5€ kilo), myslit (5-10€ kilo) sekä tietty marjat kaikissa muodoissaan (5-10 € kilo). Normaalit vihannekset, hedelmät ja muut sit sesongin mukaan mieluiten tuoreina, niin eihän ne oikein mitään maksa.
Tuo nyt ei pidä millään tavalla paikkaansa. Jauhelihan kilohinta lähtee noin kuudesta eurosta, ja siinä on paljon enemmän proteiinia rahayksikköä kohti kuin mitään kasviksia ostamalla saa. Tofujen ym. kasvisruokien kilohinnat näyttävät olevan aina järjestään jauhelihaa kalliimpia.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Leusiini merkittävä proteiinissa, kun se aktivoi proteiinisynteesiä. Leusiinilla on kynnys mikä tarvii ylittää, että proteiinisynteesi käynnistyy. Osa proteiineista leusiiniköyhää. Ylipäänsä aminohappokoostumuksella on väliä eikä pelkästään sillä montako grammaa "proteiinia" on.

Maitorahka 25g proteiinia, 145kcal ja proteiinin laatu hyvä. 0.9e
Munanvalkuaisesta 25g proteiinia, 105kcal. Proteiinin laatu hyvä, hinta 1.6e. https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/laitilan-proegg-valkuaismassa-1kg-ll-6430017909357
 
Viimeksi muokattu:

PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 793
Onko muka näin kallista normihintaisina tuotteina, ainakaan jos ostaa jotain muuta kuin vähärasvaista paistijauhelihaa? :hmm:
No käy itse googlettamassa. S-kaupassa halvin 9,88 eur/kg, kalliimmat 12-16 eur kilolta. Ja S-kauppahan on halpa.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Ei kai kukaan nyt kuitenkaan syö kiloa jauhista per ruoka? Riippuen ja roikkuen mitä muuta ruuan kyljessä niin about 150g hyvälaatuista jauhista riittää siihen että proteiinitarve tyydytetty.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 612

Jaahas, muistin sit väärin, varmaan siksi kun yleensä ostan sikanautaa, kun se on halvempaa ja ajaa saman asian...
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 793
Ei kai kukaan nyt kuitenkaan syö kiloa jauhista per ruoka? Riippuen ja roikkuen mitä muuta ruuan kyljessä niin about 150g hyvälaatuista jauhista riittää siihen että proteiinitarve tyydytetty.
Miten tämä liittyy ketjun keskusteluun?
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Miten tämä liittyy ketjun keskusteluun?
Ketjussa keskusteltu siitä, että veganismi on avain laihtumiseen. Lisäksi eläinperäistä proteiinia väitetty niin kalliiksi ettei ole vara syödä tavalla millä laihtuisi. Nostin esille vaihtoehtoja mitkä ei maksa paljoa ja tukevat laihtumista. imho. todella huono argumentti, että "olen läski koska ei ole varaa syödä fiksummin".
 
Sinä ihmettelit, että ei kai nyt kukaan syö kiloa jauhelihaa kerralla, kun puheeksi tuli jauhelihan kilohinta. Skarppaa nyt vähän, lue huolellisemmin niin pysyt keskustelussa mukana.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 793
Liittynyt
05.08.2021
Viestejä
499
7,48 eur/kg se on tuossa linkissäkin, että sikäli huono yritys. Mutta kuten todettua, nautajauheliha maksaa 10 eur/kg, seassa löytyy tuo yksi poikkeus, ja sitten sillä lähes identtisellä kympin kilohinnalla iso valikoima merkkejä ja kokoja. Loput sitten kalliimpia.
Älähän nyt enää jaksa väärää tietoa antaa.
1709216341255.png
Ja nautaa ei ole pakko ostaa, on halvempiakin. Punalapputuotteita on lisäksi viikoittain ostettavissa vaikka pakkanen täyteen.

Edit. Siivottu kielenkäyttöäni
 
Liittynyt
05.08.2021
Viestejä
499
No, ehkä näissä on pieniä kauppakohtaisia eroja. Ei muuta isoa kuvaa miksikään muuksi.
Ei muutakaan, Xtra-tuotteita ostetaan kun halutaan saada halvemmalla. Se on S-ryhmän halpamerkki. Sitten on kalliimpia ja vielä kalliimpia tuotteita jos haluaa sellaisia ostella. Ruuan hinnan tolkuton nousu on lisännyt halpamerkkien osuutta reippaasti, lähde: Kauppalehti.
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Laihduttajan olisi ihan hyvä muutenkin syödä niitä täysrasvaisia eli halvempia jauhelihoja. Pysyy näläntunne pitempään loitolla ja samalla voi vähentää hiilarien määrää ruoassa ilman, että tulee valtavaa kalorivajetta. Laihduttajalla toki on jonkin verran kalorivajetta oltava, mutta kohtuus on siinäkin hyvästä.

Ja vaikka se kaloriteoria varmaan noin suurin piirtein paikkansa pitääkin, niin on kuitenkin hyvä ymmärtää, että ihmisen aineenvaihdunta ei toimi kellopelin tarkkuudella eikä jokainen syöty ylimääräinen kalori muutu läskiksi eikä kalorivaje automaattisesti suoraan korreloi laihtumisen kanssa. Lihomiseen ja laihtumiseen vaikuttaa aika moni muukin asia kuin se, syökö kaloreita liikaa vai liian vähän.
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
1 282
Laihduttajan olisi ihan hyvä muutenkin syödä niitä täysrasvaisia eli halvempia jauhelihoja.
Kannattaa myös jo varata seuraava aika veriarvojen mittaukseen jos aikoo tällä mennä. Eli oikeasti sen halvan jauhelihan syönti kannattaa minimoida ja vaihtaa se mahdollisimman vähärasvaiseen. Syödä rasvana tilalle parempaa rasvaa, kuten öljyt, pähkinät ja avokado.
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Kannattaa myös jo varata seuraava aika veriarvojen mittaukseen jos aikoo tällä mennä. Eli oikeasti sen halvan jauhelihan syönti kannattaa minimoida ja vaihtaa se mahdollisimman vähärasvaiseen. Syödä rasvana tilalle parempaa rasvaa, kuten öljyt, pähkinät ja avokado.
Tuo eläinrasvojen epäterveellisyys on taas niitä Pekka Puskan horinoita, joita ei kannata kovin vakavasti ottaa. Osa kasviperäisistä öljyistä, kuten rypsi ja rapsi, ovat kyllä sitten ihan oikeasti epäterveellisiä.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Tuo eläinrasvojen epäterveellisyys on taas niitä Pekka Puskan horinoita, joita ei kannata kovin vakavasti ottaa. Osa kasviperäisistä öljyistä, kuten rypsi ja rapsi, ovat kyllä sitten ihan oikeasti epäterveellisiä.
Saturoitunut rasva nostaa ldl:aa. Korkea ldl huono asia vaikka miten päin yrittäisi tuijotella.
 
Liittynyt
18.02.2024
Viestejä
35
Tuo eläinrasvojen epäterveellisyys on taas niitä Pekka Puskan horinoita, joita ei kannata kovin vakavasti ottaa. Osa kasviperäisistä öljyistä, kuten rypsi ja rapsi, ovat kyllä sitten ihan oikeasti epäterveellisiä.
Kyllä ne pitää ihan paikkansa. Tämän tiedon taustalla on tuhannet tutkimukset ja nämä toimivat mm. perustana valtaosan sivistyneiden valtioiden ravitsemussuosituksissa. Nuo Antti Heikkilän ja fanikulttinsa horinat ja pseudotiede kannattaa viskoa romukoppaan heti.
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Kyllä ne pitää ihan paikkansa. Tämän tiedon taustalla on tuhannet tutkimukset ja nämä toimivat mm. perustana valtaosan sivistyneiden valtioiden ravitsemussuosituksissa. Nuo Antti Heikkilän ja fanikulttinsa horinat ja pseudotiede kannattaa viskoa romukoppaan heti.
Ja jälleen kerran ne tuhannet tutkimukset...
 
Liittynyt
18.02.2024
Viestejä
35
Ja jälleen kerran ne tuhannet tutkimukset...
Kyllä, ne tutkimukset. Jos joskus ymmärrät tiedettä, niin samalla saattaa avautua niiden tuottama painoarvo. Siinä ei paljon paina jonkun ravitsemusasiantuntijaa larppaavan kylähullun ortopedin jorinat.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Ja jälleen kerran ne tuhannet tutkimukset...
Linkatusta kirjasta uusin tieto. Ldl huono asia senkin jälkeen kun kontrolloidaan muiden asioiden vaikutukset pois. Sytytyslangan pituus kymmeniä vuosia. Muutos vuositasolla niin pieni ettei sitä saa havainnoitua.
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Jostain syystä kuitenkin vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavilla näyttää järjestään olevan hyvät kolesteroliarvot, vaikka sitä pahaa eläinrasvaa kuluu valtavat määrät.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Jostain syystä kuitenkin vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavilla näyttää järjestään olevan hyvät kolesteroliarvot, vaikka sitä pahaa eläinrasvaa kuluu valtavat määrät.
Pointti on, että matala ldl on suotuisa asia. Jos ldl koholla niin saturoituneen rasvan vähentäminen on yksi vipu muiden joukossa mistä kannattaa vääntää. Carnivore yms. jengi jotka väittää ettei korkealla ldl:lla ole merkitystä terveyteen ovat väärässä. Aikaisemmin linkatussa kirjassa on pitkä selitys ja viitteet. Koska sytytyslanka on vuosikymmeniä niin joku tein näin 5 vuotta ja olen elossa ei ole todiste suuntaan tai toiseen.
 
Liittynyt
18.02.2024
Viestejä
35
Jostain syystä kuitenkin vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavilla näyttää järjestään olevan hyvät kolesteroliarvot, vaikka sitä pahaa eläinrasvaa kuluu valtavat määrät.
Anekdootteja. Se että nettifoorumeilla joku kertoo omaavansa ”hyvät kolesteroliarvot” ei todista mitään. Tutkimusnäyttö puuttuu.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 864

Löytyskö tolle lähde? Siis tutkimusnäyttö.
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
1 282
Tuo eläinrasvojen epäterveellisyys on taas niitä Pekka Puskan horinoita, joita ei kannata kovin vakavasti ottaa. Osa kasviperäisistä öljyistä, kuten rypsi ja rapsi, ovat kyllä sitten ihan oikeasti epäterveellisiä.
Anekdootteja. Se että nettifoorumeilla joku kertoo omaavansa ”hyvät kolesteroliarvot” ei todista mitään. Tutkimusnäyttö puuttuu.
Tätähän tietty porukka tosiaan huutaa ja kovaa ilman mitään näyttöjä. Oikeasti näitä vhh ja keto tyyppejä löytyykin aika paljon (ihan foorumeilta ja netistä), joilla kaikki arvot pielessä, kun on vedetty voita voin päälle pidemmän aikaa. Ja kysellään, että miksi näin ja eihän näin pitänyt käydä.

Itse menen öljyillä ja pähkinöillä ja niillä ainakin arvot hyvät, joten ennenkuin joku tutkimus asian todistaa uskottavasti vääräksi, niin uskon tämän hetken tutkimuksiin ja niiden tuloksiin.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Tätähän tietty porukka tosiaan huutaa ja kovaa ilman mitään näyttöjä. Oikeasti näitä vhh ja keto tyyppejä löytyykin aika paljon (ihan foorumeilta ja netistä), joilla kaikki arvot pielessä, kun on vedetty voita voin päälle pidemmän aikaa. Ja kysellään, että miksi näin ja eihän näin pitänyt käydä.
Luulen, että tähän liittyy se, että isoin näkyvä ja tuntuva vaikutus tulee laihtumisesta. Oli laihtuminen sitten keto, vegaani, carnivore, paaston,... ansiota niin olo paranee, veriarvot paranee jne. Joku löysi keinon laihtua ja tätä sitten toitotetaan ainoana toimivana totuutena. Youtube täynnä guruja jotka tietävät, että juuri heidän tapansa on se ainoa oikea ja muilla tavoilla elämällä kuolee ns. heti. Ytimenä healthy user bias, terveet tuntuu voivan tehdä ihan mitä vaan.

Carnivore/Keto/... eliminaatiodieettiluonne voi olla toinen asia mikä vaikuttaa. Jos sattuu olemaan yliherkkä/allerginen vaikka tomaatille ja carnivorella olo paranee niin vastaus ei ole "kasvikset on vaarallisia" vaan, että oho, juuri minulla oli yliherkkyys/allergia kasvikselle X ja minun ei sitä kannata syödä. Eliminaatiodieetti lyhytaikaisesti mun mielestä ihan fiksu juttu. Äärimmäinen esimerkki keliakia jolla voi olla rajuja vaikutuksia jos syö väärin.

Kolmas asia sitten miten kohonnut ldl vaikuttaa väestötasolla kun katsotaan 20v,30v,40v aikajanaa. Selkeästi väestötasolla on voitu osoittaa, että kohonnut ldl on paha asia. Katsoisin attian kirjan+viitteet ja miettisin pari kertaa mitä kannattaisi tehdä, jos on ldl koholla. LDL:sta on ihan hiljattain tullut parhaat tutkimukset joiden jälkeen mä muutin mielipiteeni ldl:sta. Olin aika hyvän tovin vääräsäs uskossa ja kuvittelin ettei kohonnut ldl ole vaarallinen jos on muuten terve. Ei niin yllättäen tähän väärässäolon aikaan liittyi low carb/keto ja paastoilu myös. Sittemmin aika moni uskottava taho muuttanut näkemystään etenkin pätkäpaastoista,...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 612
Kannattaa myös jo varata seuraava aika veriarvojen mittaukseen jos aikoo tällä mennä. Eli oikeasti sen halvan jauhelihan syönti kannattaa minimoida ja vaihtaa se mahdollisimman vähärasvaiseen. Syödä rasvana tilalle parempaa rasvaa, kuten öljyt, pähkinät ja avokado.
Tarviikohan jauhelihaa popsia määrissä, että tuolla on merkitystä? :hmm:
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Tarviikohan jauhelihaa popsia määrissä, että tuolla on merkitystä? :hmm:
Veikkaan, että pitäs popsia määrissä ja sittenkin joku pekonijuustomakkara tms. on ihan next level versus jauheliha. Asiahan kyllä selviää nopsaan kun käy otattaan verikokeet ja katsoo missä omat arvot on. Kesällä tulee menemään karsinogeenijuustomakkaraa, kun kala/venereissujen kyljessä nuotionpitoa ja makkaranpaistoa.

Mulla oli LDL 3.6-3.9 välissä kun olin pääasiassa ulkoruokinnan varassa. Pysyi samassa haarukassa kun menin lowcarb/ketolla+pätkäpaasto ja dieettasin. Nyt syönyt itse tehtyä sapuskaa niin ldl 3.08. Edelleen hieman liian korkealla ldl. Tarvii yrittää josko tuota sais vielä hieman alaspäin ruokavalio ja liikuntaruuveja vääntämällä. Tänään kävin lekurin puheilla purkamassa verikokeiden tulokset. Ottivat melko laajasti kaikkea kun vaihtui lääkäri ja sairaala vuodenvaihteessa. LDL:n laskemisen voi aikalailla laittaa sen piikkiin, että nyt menee vähemmän tyydyttynyttä rasvaa alas kurkusta(ei uppopaistettua ulkoruokaa, vähempirasvaista lihavalintaa päivällisen osana)
 
Viimeksi muokattu:

Ronald McDonald

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.02.2024
Viestejä
308
Kannattaa myös jo varata seuraava aika veriarvojen mittaukseen jos aikoo tällä mennä. Eli oikeasti sen halvan jauhelihan syönti kannattaa minimoida ja vaihtaa se mahdollisimman vähärasvaiseen. Syödä rasvana tilalle parempaa rasvaa, kuten öljyt, pähkinät ja avokado.
Olet ihan oikeassa mutta kikka kolmonen on paistaa se jauheliha kunnolla pannulla ja kaataa rasvat pois. Haarukalla vielä painelee, että rasva tursuaa ulos lihasta. Tästä rasvasta voi tehdä talipallon linnuille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
1 282
Tarviikohan jauhelihaa popsia määrissä, että tuolla on merkitystä? :hmm:
Juu eihän tolla hetkessä mitään merkitystä ole, mutta jossa aina valitsee sen eläinpuolen rasvan, niin sitten.

Kannattaaks ostaa oliiviöljyä vai onks rypsiöljy myös ok?
Itse käytän rypsiöljyä paistamiseen ja oliiviöljyä ja avokadoöljyä ruan sekaan. Tämä oikeastaan siis ihan maun vuoksi. Kuitenkin niin kuin @finWeazel sanoikin, niin ei niillä oikeasti suurta eroa ole tässä tapauksessa.

Olet ihan oikeassa mutta kikka kolmonen on paistaa se jauheliha kunnolla pannulla ja kaataa rasvat pois. Haarukalla vielä painelee, että rasva tursuaa ulos lihasta. Tästä rasvasta voi tehdä talipallon linnuille.
Olen joskus itsekin tehnyt juuri näin. Toimii oikeasti jos et syö tarkkaa ruokavalioo. Eli näin tehdessä ei toki voi tietää, että mikä on syödyn rasvan määrä siitä lihasta, kun osan kippaa pois. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
609
Kannattaa myös jo varata seuraava aika veriarvojen mittaukseen jos aikoo tällä mennä. Eli oikeasti sen halvan jauhelihan syönti kannattaa minimoida ja vaihtaa se mahdollisimman vähärasvaiseen. Syödä rasvana tilalle parempaa rasvaa, kuten öljyt, pähkinät ja avokado.
ennen suurempaa "tieteilyä" kannattaa pohtia miksi kaikenlaiset veriarvot eivät ole ihmiselle avointa tietoa ilman mittausta vrt. löin vasaralla sormeen => sormi sattuu ja kuinka typeriä tätä vasten kenenkään antamat yleiset suositukset ovat.

vasta tämän pohdinnan jälkeen on valmis tulkitsemaan tuloksia.
 
Liittynyt
03.10.2023
Viestejä
673
Sittemmin aika moni uskottava taho muuttanut näkemystään etenkin pätkäpaastoista,...
Mihin suuntaan?

Tätähän tietty porukka tosiaan huutaa ja kovaa ilman mitään näyttöjä. Oikeasti näitä vhh ja keto tyyppejä löytyykin aika paljon (ihan foorumeilta ja netistä), joilla kaikki arvot pielessä, kun on vedetty voita voin päälle pidemmän aikaa. Ja kysellään, että miksi näin ja eihän näin pitänyt käydä.

Itse menen öljyillä ja pähkinöillä ja niillä ainakin arvot hyvät, joten ennenkuin joku tutkimus asian todistaa uskottavasti vääräksi, niin uskon tämän hetken tutkimuksiin ja niiden tuloksiin.
Tota, kaikki eri mieltä sun kanssa olevat ei todellakaan huuda ja kovaa. Ihan rauhallisia tekstejä noihin olivat. Ihan pikkuvinkkinä, että tuo ei ainakaan vie keskustelua mihinkään.

Veikkaan, että pitäs popsia määrissä ja sittenkin joku pekonijuustomakkara tms. on ihan next level versus jauheliha. Asiahan kyllä selviää nopsaan kun käy otattaan verikokeet ja katsoo missä omat arvot on. Kesällä tulee menemään karsinogeenijuustomakkaraa, kun kala/venereissujen kyljessä nuotionpitoa ja makkaranpaistoa.

Mulla oli LDL 3.6-3.9 välissä kun olin pääasiassa ulkoruokinnan varassa. Pysyi samassa haarukassa kun menin lowcarb/ketolla+pätkäpaasto ja dieettasin. Nyt syönyt itse tehtyä sapuskaa niin ldl 3.08. Edelleen hieman liian korkealla ldl. Tarvii yrittää josko tuota sais vielä hieman alaspäin ruokavalio ja liikuntaruuveja vääntämällä. Tänään kävin lekurin puheilla purkamassa verikokeiden tulokset. Ottivat melko laajasti kaikkea kun vaihtui lääkäri ja sairaala vuodenvaihteessa. LDL:n laskemisen voi aikalailla laittaa sen piikkiin, että nyt menee vähemmän tyydyttynyttä rasvaa alas kurkusta(ei uppopaistettua ulkoruokaa, vähempirasvaista lihavalintaa päivällisen osana)
Tuttavan tapauksessa pelkkä kuidun lisääminen ruokavalioon paransi kaikkia arvoja. En muista/tiedä, mistä keksit. Ootko törmännyt tutkimuksissa tähän?
 
Liittynyt
23.07.2023
Viestejä
296
Tuo eläinrasvojen epäterveellisyys on taas niitä Pekka Puskan horinoita, joita ei kannata kovin vakavasti ottaa. Osa kasviperäisistä öljyistä, kuten rypsi ja rapsi, ovat kyllä sitten ihan oikeasti epäterveellisiä.
Asiaa on ihan taidettu tutkiakin, esim tässä ja terveyshyötyjä kasvisperäisestä proteiinista näyttäisi siis olevan.

Maailmassa jo yli miljardi ylipainoista, uutisoi Bangladeshilainen uutissaitti. Määrä kuulema nelinkertaistunut sitten 90- luvun. Melko hälyttävää.

Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
1 282
ennen suurempaa "tieteilyä" kannattaa pohtia miksi kaikenlaiset veriarvot eivät ole ihmiselle avointa tietoa ilman mittausta vrt. löin vasaralla sormeen => sormi sattuu ja kuinka typeriä tätä vasten kenenkään antamat yleiset suositukset ovat.

vasta tämän pohdinnan jälkeen on valmis tulkitsemaan tuloksia.
Juu en ole aina ajatellut samalla tavalla, mutta silti näiltä samoilta ihmisiltä, jotka on leikannut oman jalan, hoitanut syöpäsairaita läheisiä jne. eli lääkäreiltä olen tästä omalla kohdalla kuullut. Myös jotain tutkimuksia asiasta lukenut. Eikä ne toki välttämättä oikeassa ole, mutta itsellä ei ole parempaa tietoa.

Tota, kaikki eri mieltä sun kanssa olevat ei todellakaan huuda ja kovaa. Ihan rauhallisia tekstejä noihin olivat. Ihan pikkuvinkkinä, että tuo ei ainakaan vie keskustelua mihinkään.
Juu en viitannut tähän keskusteluun, vaan siihen mitä tulee välillä silmille monestakin lähteestä. Yleensä vhh/keto ihmiset ajaa tätä, että mikään ei vaikuta veriarvoihin, niitä ei pidä seurata jne. Sitten taas huippu-urheilijat ja lääkärit on monesti tästä täysin eri mieltä ja niitä kiinnostaa jokainen veriarvo.

Ja minun kanssa saa ja pitääkin olla eri mieltä. Jos jollain pysyy veriarvot hyvinä voilla ja kovilla rasvoilla, niin uskon sen ja se on hänelle hyvä asia. Jos taas jollain ei ja haluaa niitä parantaa, niin silloin kannattaa kokeilla pehmeitä rasvoja.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 663
Jos tosiaan pitkäaikaiset terveyden optimointiin ja ruokavalioon liittyvät käytännön seurantatutkimukset kiinnostaa, niin urheilulääketiede taitaa olla se suunta mihin kannattaa katsoa. Jos siellä olisi millä tahansa yksittäisellä ihmeruokavaliolla saatavissa huikeita terveyshyötyjä, niin totta helkkarissa sellainen olisi yleisesti käytössä. Sen sijaan lajista riippumatta tunnutaan suosivan suurinpiirtein ravitsemussuosituksia mukailevia ruokavalioita.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 842
Pitkää terveenä eläneitä ihmisiä kun on tutkittu, niin sieltä ei ole ainakaan korostunut proteiini voittoinen ruokavalio eikä liikunta. Taitaa enemmän olla monipuolinen, hieman kalorivajaa ruokavalio, sekä aktiiviisuus ja sosiaalisuus. Vanha välimeren ruokavalio taitaa olla se tutkituin ja hyväksi havaittu.

Mutta lihavuusepidemian kohdalla, jossa ympäristön muutos on vaikuttanut näin radikaalisti väestöön, niin monipuoliseen liikuntaan on hyvä kannustaa ja satsata siihen. Ruokavalioista juuri välimeren tyylinen ruokavalio lienee Suomessa helpoiten toteutettava yksilölle.

Tiede etsii keinoja ja ymmärrystä auttaa väestöä pysymään terveellisimmissä mitoissa esim. hoitojen muodossa, mutta ehkä myös itse ympäristöön voisi yrittää vaikuttaa enemmän, helpottamaan väestöä terveellisempien valintojen tekemiseen.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 612
Veikkaan, että pitäs popsia määrissä ja sittenkin joku pekonijuustomakkara tms. on ihan next level versus jauheliha. Asiahan kyllä selviää nopsaan kun käy otattaan verikokeet ja katsoo missä omat arvot on. Kesällä tulee menemään karsinogeenijuustomakkaraa, kun kala/venereissujen kyljessä nuotionpitoa ja makkaranpaistoa.

Mulla oli LDL 3.6-3.9 välissä kun olin pääasiassa ulkoruokinnan varassa. Pysyi samassa haarukassa kun menin lowcarb/ketolla+pätkäpaasto ja dieettasin. Nyt syönyt itse tehtyä sapuskaa niin ldl 3.08. Edelleen hieman liian korkealla ldl. Tarvii yrittää josko tuota sais vielä hieman alaspäin ruokavalio ja liikuntaruuveja vääntämällä. Tänään kävin lekurin puheilla purkamassa verikokeiden tulokset. Ottivat melko laajasti kaikkea kun vaihtui lääkäri ja sairaala vuodenvaihteessa. LDL:n laskemisen voi aikalailla laittaa sen piikkiin, että nyt menee vähemmän tyydyttynyttä rasvaa alas kurkusta(ei uppopaistettua ulkoruokaa, vähempirasvaista lihavalintaa päivällisen osana)
Tarkistin mitä oli työterveyden mittauksessa viime kesänä otettu, niin näemmä LDL oli 3,0 eli periaatteessa kai ok. Joskus aiemmin kun paino oli ollut normaalipainon ylärajoilla, se oli samaa luokkaa kuin sulla ulkoruokinnassa...
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
1 282
Pitkää terveenä eläneitä ihmisiä kun on tutkittu, niin sieltä ei ole ainakaan korostunut proteiini voittoinen ruokavalio eikä liikunta. Taitaa enemmän olla monipuolinen, hieman kalorivajaa ruokavalio, sekä aktiiviisuus ja sosiaalisuus. Vanha välimeren ruokavalio taitaa olla se tutkituin ja hyväksi havaittu.

Mutta lihavuusepidemian kohdalla, jossa ympäristön muutos on vaikuttanut näin radikaalisti väestöön, niin monipuoliseen liikuntaan on hyvä kannustaa ja satsata siihen. Ruokavalioista juuri välimeren tyylinen ruokavalio lienee Suomessa helpoiten toteutettava yksilölle.

Tiede etsii keinoja ja ymmärrystä auttaa väestöä pysymään terveellisimmissä mitoissa esim. hoitojen muodossa, mutta ehkä myös itse ympäristöön voisi yrittää vaikuttaa enemmän, helpottamaan väestöä terveellisempien valintojen tekemiseen.
Täysin totta ja tavallaan liikunnan pakotettu lisääminen ja proteiinin lisääminen liittyy enemmänkin tähän aikaan, kun tilastot kertoo, että ylipaino ja lihavuus on todellinen ongelma. Joskus aiemmin ei tarvinut lisätä elämään liikuntaa, kun kaikki sitä säännöllisesti sai ihan normaalissa arjessa. Samoin ei ollut järkeä syödä isoa määrää proteiinia, koska ei kukaan vaihtanut läskiä lihakseksi.

Tällä hetkellä tilanne on taas, että ihmiset pitäisi saada sieltä kotisohvilta kävelemään edes siihen lähipizzeriaan, kauppaan, jne. mutta todellisuus on se, että joku kärrää ruoat ja ostokset kotiin. En usko, että Woltin kautta paljoa porkkanaa ja proteiinirahkaa tilataan. Eli se miten ylipaino ja lihavuus näkyy nykyään katukuvassa on vaan jäävuoren huippu, uskon, että sieltä kotisohvilta löytyy jotain vielä hurjempaa ja pelottavampaa, jotka on siellä tilastojen kärjessä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Tuo on mainiota. Minä syön tuota makeuttamattoman mustikkasopan kanssa. Jos haluaa jotain vastaavaa, joka ei tarvitse omasta toimesta sekaan mitään ylimääräistä, niin Valion Profeel-vanukkaat ovat ihan ok, vaikka niissä jo sitten onkin myös kaikenlaista muuta ylimääräistä mukana. Jos on pakko saada jotain jugurttia tai viiliä tms sokeripaskaa, niin kannattaa ehdottomasti valita tilalle vaikka joku tällainen.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Täysin totta ja tavallaan liikunnan pakotettu lisääminen ja proteiinin lisääminen liittyy enemmänkin tähän aikaan, kun tilastot kertoo, että ylipaino ja lihavuus on todellinen ongelma. Joskus aiemmin ei tarvinut lisätä elämään liikuntaa, kun kaikki sitä säännöllisesti sai ihan normaalissa arjessa. Samoin ei ollut järkeä syödä isoa määrää proteiinia, koska ei kukaan vaihtanut läskiä lihakseksi.

Tällä hetkellä tilanne on taas, että ihmiset pitäisi saada sieltä kotisohvilta kävelemään edes siihen lähipizzeriaan, kauppaan, jne. mutta todellisuus on se, että joku kärrää ruoat ja ostokset kotiin. En usko, että Woltin kautta paljoa porkkanaa ja proteiinirahkaa tilataan. Eli se miten ylipaino ja lihavuus näkyy nykyään katukuvassa on vaan jäävuoren huippu, uskon, että sieltä kotisohvilta löytyy jotain vielä hurjempaa ja pelottavampaa, jotka on siellä tilastojen kärjessä.
Tuohon arkiliikunnan määrään ainakin vaikuttaa myös sellaiset seikat kuten kaupunkisuunnittelu. Näin esikaupungissa asuvana kaupat, pizzapaikat sun muut on sen verran kaukana että autolla joutuu lähtemään. Tässä lähellä on joskus 90-luvun alussa ollut kauppa mutta kuten muutkin palvelut niin keskustaa kohden hiipineet. Täällä julkinen liikenne on lähinnä vitsi.

Toki ruuan kotiatilaus ei ole liian iso houkutus täällä sillä se kuljetus maksaa enemmän kuin itse ruoka eli ei tule käytettyä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 615
Viestejä
4 186 021
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom