Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Hyvää joulua!
Osallistu io-techin piparikakkutalokilpailuun 2025 Linkki osallistumisketjuun >>>
SER-huutokaupat hyväntekeväisyyteen käynnissä! Linkki huutokauppaan >>>
Onko osannasta kuulunut mitään uutta?
Hauska, mutta toki asiaan liittymätön yksityiskohta, että Kotkan nykyinen kaupunginjohtaja Esa Sirviö toimi aikaisemmin Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajana.Kun on ollut oikein urakalla monikerroksista salassapitoa, vaitioloa sekä kähmintää, ei voida luonnollisesti sulkea pois sitä mahdollsuutta, etteikö Osannan Osanna Advisorsilta sekä massikeisarin italialaisilta ja englantilaisilta kumppaneilta tulisi myöhemminkin, esimerkiksi 2023 laskuja 'Lakeside Airpark -hankkeen suunnitteluun liittyvistä asiantuntijajärjestelyistä'. Kotkassa on pyydetty selvittää yli kolme vuotta sitten allekirjoitettua toimeksiantosopimusta, josta lasku on kilahtanut kaupungin postilaatikkoon vasta muutamia viikkoja sitten.
![]()
Kotka tekee tutkintapyynnön entisestä kaupunginjohtajastaan – kaupungille tuli 700 000 euron yllätyslasku
Kaupunki on selvittänyt sähköosakekauppojen asiantuntijapalveluihin liittyviä epäselvyyksiä.yle.fi
"Kaupunginhallitus epäilee, että entinen kaupunginjohtaja Henry Lindelöf on syyllistynyt virkarikokseen solmiessaan kaksi lähes samansisältöistä ja kaupunginhallituksen käsityksen mukaan päällekkäistä sopimusta kahden eri yrityksen kanssa, joita on edustanut sama henkilö.
Kaupunginhallitus pyytää poliisia tutkimaan, onko asiassa syyllistytty virheelliseen menettelyyn, kun sopimusta ei ole valmisteltu kaupunginhallituksen päätettäväksi."
Kuinka ison lentokentän tuollainen isojen rahtikoneiden rahtiliikenne olisi vaatinut? Olisiko Humppilassa ollut sellaista aluetta, jonne tällaisen kentän olisi voinut rakentaa?
Ja kolmanneksi! Onko Mänttä-Vilppulan lentokaupunkihankkeesta tehty joskus jonkinlaista lentoliikenneselvitystä, jollaiseen kaupungin odotukset suurista määristä keskeurooppalaisia pienkonemiljonäärejä perustuu?
Onhan se Ähtärin Banda-sopimus taloudellisesti, hyvinkin kysymyksiä herättävä. Pitkä sopimus, lippuhinnat perusköyhälle aika korkeat. => Eli toivatko/tuovatko tulevina vuosina Bandat hintansa edestä lisää kävijöitä (heitähän oli ennen Bandojakin). Muuten kyllä ei verrattavissa tähän Mänttä-Vilpulan tapaukseen, kuin ehkä sen "vahvan uskon" osalta.Hieman kismittää kun täällä on vertailtu tätä vedätystä Ähtäriin. Eläintarhan tapauksessa kyse ei ollut kuin että vängättiin rahoitusta hankkeelle. Kerrannaisvaikutukset kunnalle on positiiviset vaikka yritys nyt ottaisikin hieman takkiin.
Mutta täällä on asfalttipäällysteinen lentokenttä, tekisivät sen airparkin tänne niin voi käydä pandojakin katsomassa![]()
Kukas hoitaa Mänttä-Vilppulan kentän kunnossapitoa, maksaako puhtaana pidon yms. kenten vierellä asukkaatKun tavoite on saada kentälle suuria rahtikoneita, eikä kenttä kannata ellei niitä liiku useampia päivässä tai jopa tunnissa, kiitoteitä pitäisi mieluiten olla kaksi - toinen saapuvalle ja toinen lähtevälle liikenteelle. Mutta kuka maksaa lystin? Humppilalta loppuu rahat hyvin nopeasti. Kiitoteiden pituus samaa luokkaa kuin Helsinki-Vantaalla eli yli 3 km, jotta täyteen lastattu ja tankattu sanotaan B747F pääsee ilmaan kaikissa sääolosuhteissa. Ja sellainen kone painaa 400000 kg +, ja vaikka laskutelineissä on monta pyörää nimenomaan pyöräpinta-alan asfalttiin kohdistaman paineen tasaamiseen, mikä tahansa kiitotien pohjustaminen ja asfaltointi ei kelpaa, vaan tarvitaan laatua joka taas maksaa. Helsinki-Vantaan kiitotietkin päällystetään uudelleen säännöllisin väliajoin, koska kiitotie kuluu käytössä. Kiitotien pitää olla 45 m leveä ja reuna-alueet vapaat jotta kone pääsee kääntymään. Rullausteiden suhteen sama asia (leveys ja kestävyys). Ja kun kone poistuu rullaustietä pitkin asematasolle, sinne täytyy mahtua riittävästi koneita sekä maapalveluajoneuvot, polttoaineenjakelu ja niin edelleen. Myös lennonjohtotorni ja palvelut pitäisi järjestää, se voisi onnistua ruotsalaisen ACR Sweden-firman avulla, jolloin ei olla riippuvaisia Finaviasta ja ANS Finlandista. Ehkä. Ja sitten varastorakennukset rahtia varten...
Katsoin Humppilan ympäristöä Google Earthillä ja jos metsää kaadetaan ja metsät ja pari taloa ja jotain peltoaluetta pakkolunastetaan (!) niin saattaa löytyä periaatteessa sopiva 3,5 km pitkä alue, mutta siihen sijoitettavan kiitotien suunta on suoraan Humppilan keskustaa päin ja melko lähellä keskustaa, joten taitaa homma kaatua meluvalituksiin eli ympäristölupaan.
Kaikenkaikkian en yhtään ihmettele, että KHO:n mielipide oli, ettei Suomeen tarvita uutta kansainvälistä lentokenttää. Ei tämän kokoluokan kenttää pysty rahoittamaan ja ylläpitämään muut kuin valtio. Osannallekin voisi rahoitus tehdä tiukkaa... Eikä valtio Humppila Internationalia tarvitse mihinkään.
Mitä Sassin lentoliikenneselvitykseen tulee, en muista nähneeni mitään mainintaa lentotoiminnan määristä. Laskeutumismaksuja ei peritä, sanottiin jollain lukemallani sivulla. Sehän tarkoittaa sitä, että lentopaikka, kunhan se saadaan virallistettua mikä on työn alla, on kaikille vapaa ja ulkopuolisetkin ovat tervetulleita käymään. - Kentästä on periaatteessa mahdollista tehdä yksityinen kenttä, kuten mm. Vampulan kenttä, jolloin kentälle saapumiseen vaaditaan ennakkolupa esim. puhelimitse. Mutta jos Sassissa on useampia koneen, talon ja hangaarin omistajia, ja lisäksi se suunniteltu iso hangaaari, johon mänttäläiset voivat omat koneensa sijoittaa, niin omistajilta vaadittavassa ennakkoluvassa ei olisi mitään järkeä.
Tämän verran tietoa löytyi helposti: Kaupunki on tehnyt paikallisten ilmailjoiden yhdistyksen (Sassin ilmailijat ry/Lentävät museokoneet ry) kanssa sopimuksen hangaarirakennuksen rakentamisesta kiitotien viereen. Hangaariin tulee tilat 10-15 koneelle, lennonvalmistelutilat, kokoontumistilat jne. Hangaarirakennuksen ja sen piha-alueen kiinteistönhoidosta vastaa yhdistys, korjauksista kaupunki.Kukas hoitaa Mänttä-Vilppulan kentän kunnossapitoa, maksaako puhtaana pidon yms. kenten vierellä asukkaat
vai meneekö kulut kunnan piikkiin? Vai hoitaako tuo koulutuskeskus asian.
Talvellako ei lennettäisi? Toi kentän pituus panee miettinään (paljon lentoturmatutkimuksia katsoneen) epäonnistuneiden nousujen ja laskujen seurauksia.Mitä Sassin kentän liikenteeseen tulee, niin tajusin vasta LAF-esitesivun saksankielisestä versiosta, että kiitotietä pidetään kesällä auki ympäri vuorokauden. "Im Sommer rund um die Uhr geöffnet".
Mäntän korkeudella aurinko laskee esim. kesäkuun 20. päivän kieppeillä klo 23.16 ja lentosääntöjen mukaan siihen lisätään vielä hämärän aika, joka on määritelty päättymään kun aurinko on laskenut 6 astetta horisontin alapuolelle, mikä taoahtuu klo 01.20, jolloin yö alkaa ja ultrat sekä sellaiset muiden koneiden pilotit, joilta puuttuu yökelpuutus, joutuvat lopettamaan lentämisen.
Sassiin voisi siis tuolloin laskeutua päiväolosuhteissa vaikka pienen kaupungin yllä tehdyn juhannuslenkin jälkeen yön alkamiseen asti, klo 01.20:een ja vastaavasti lähteä taas uudelleen lentoon 02.20. Ja otetaan varmuuden vuoksi naapurit koneineen mukaan lenkille, muodostelmassa aina hauskempaa. Vaikka 10 koneen letka olisi hyvä.
Siitähän paikalliset asukkaat varmaankin ilahtuvat ja aloittavat valituskierroksen saadakseen ympäristölupaan hieman rajoituksia. Lentoonlähdöissä kun käytetään useimmiten täysiä tehoja, etenkin koska kiitotien pituus on vain 850 m, ja keskellä juhannusyötä se kyllä kuuluu, tapahtui lentoonlähtö kumpaan suuntaan tahansa.
Mitä Sassin kentän liikenteeseen tulee, niin tajusin vasta LAF-esitesivun saksankielisestä versiosta, että kiitotietä pidetään kesällä auki ympäri vuorokauden. "Im Sommer rund um die Uhr geöffnet".
Talvellako ei lennettäisi? Toi kentän pituus panee miettinään (paljon lentoturmatutkimuksia katsoneen) epäonnistuneiden nousujen ja laskujen seurauksia.
Kelpaiskohan Osannalle Hotelli Savonsolmu Pieksämäellä? Huutokaupassa, korkein tajous nyt 17000 €.
![]()
Ainutlaatuinen Hotelli Savonsolmu keskellä kauneinta Suomea, Pieksämäki | Huutokaupat.com
Myydään Hotellikiinteistö Savonsolmu (Kiinteistö Oy:n osakekanta) irtaimistoineen. 70-luvun retrohenkinen Ravintolahotelli sijaitsee Pieksämäellä, Pieksänjärven niemessä, kauniilla paikalla, lähellä rautatie- ja linja-autoasemaa. Kiinteistö Oy omistaa tontin vuokraoikeuden ja tontilla...huutokaupat.com
Älähän nyt, maailma on ihmeellisyyksiä täynnäÄijäthän keskustelee ihan kuin tuonne olisi oikeasti tulossa jokin Airparkki![]()
Talvellako ei lennettäisi? Toi kentän pituus panee miettinään (paljon lentoturmatutkimuksia katsoneen) epäonnistuneiden nousujen ja laskujen seurauksia.
Tuo Humppilan solmukohta-ekolentokenttä Aasiasta maailmalle matkaaville rahtilentokoneille oli kyllä keissinä ihan ehdoton. Ensi viikolla on muuten viimeinen Lakeside Airpark -valittajien lisäselvityksen antopäivä. Sen jälkeen seuraava etappi onkin sitten Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös joskus loppuvuodesta.
Triljoonakakkua luvassa!
![]()
Historiallinen sähkölentokone julkistetaan hetken kuluttua – Harrastaja näkee markkinoilla valtaisan potentiaalin: ”Triljoonakakku”
Sähkökäyttöisten lentokoneiden avulla Suomen maakuntakenttien verkostoa voitaisiin jopa tihentää, uskoo sähköilmailuharrastaja.www.iltalehti.fi
Ilmoituksen ilmaisut "70-luvun retrohenkinen" sekä "uniikki ravintola" tarkoittavat, että halvimmalla pääsee kun vetää maan tasalle ja rakentaa uuden...
Tossa ei kerrottu, että milloin tontin vuokrasopimus umpeutuu (pahimmillaan pitää sen takia purkaa, kohtuu piankin?) Kiinteät kulut n.200 000€/vuosi.Vielä 3 tuntia on aikaa huutaa itselleen tämä retrohenkinen ja uniikki ravintola/hotelli Savonsolmu. Ylin tarjous on noussut 17000:sta 27000 euroon, mikä taitaa todistaa sen, että purkaminen voi tosiaan olla parempi vaihtoehto kuin säilyttäminen ja kalliiksi käyvä remontointi. Vaikka kaikki lienee mahdollista.
![]()
Ainutlaatuinen Hotelli Savonsolmu keskellä kauneinta Suomea, Pieksämäki | Huutokaupat.com
Myydään Hotellikiinteistö Savonsolmu (Kiinteistö Oy:n osakekanta) irtaimistoineen. 70-luvun retrohenkinen Ravintolahotelli sijaitsee Pieksämäellä, Pieksänjärven niemessä, kauniilla paikalla, lähellä rautatie- ja linja-autoasemaa. Kiinteistö Oy omistaa tontin vuokraoikeuden ja tontilla...huutokaupat.com
tuohan on konkurssipesä, ei taida olla ketään jota haastaa oikeuteen vaikka hometta löytyisi..
Eikö ne omistajat myyneet sen koska haluavat jo eläkkeelle?
Mielenkiintoinen asia tuossa on, että huutaja hyväksyy kunnon sellaisenaan. => Kysymys riittääkö tuo poistamaan myyjän 5-vuoden ( vai oliko se 10-vuotta) kiinteistökaupan vastuun?
Konkurssin syy ei muuta asiaa, ymmärrät varmaan, että yrittäjät ei ole henkilökohtaisesti vastuussa. Vähän kuin ostaisit kuolinpesältä talon joka on viallinen, vähän vaikea vaatia päätä enää vadille?
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.