Kas, olet näemmä foorumistitoverisi kanssa tälläisen
Kuulokenurkka.com pystyyn laittanut. Hienoa! Suomenkielistä audiokeskustelua ei todellakaan liikaa ole saatavilla.
Lähes kaikki revikat tässä putkeen lukeneena, kaikkineen hatunnoston arvoinen lähtö uudelle sivustolle ja kummallekin kirjoittajalle.
Itselläni pitkään valta-osa kuuntelua kaiuttimilla, 8340+GLM+sub. Nykyisellään. Kuulokkeet + vahvistimet olen pojilleni kiertoon laittanut. Ainoa kuuloke mikä jäänyt on Massdropin x Sennheiser HD 58X Jubilee. Olisiko ollut n. 200 euroa Jenkeistä tilattuna aikanaan. Kohtuullinen HLS tuossa omaan käyttööni.
Olisiko antaa vinkkejä soundiltaan samansuuntaisesta, max 300 euron kuulokkeista? Koska kuulokekuuntelu niin vähäistä, jonkinlainen hauskuuselementti, vaikkapa alataajuksien hallitussa korostuksessa ei sinänsä haittaisi. Toki näissä asioissa subjektiiviset preferoinnit eivät suositteluja juurikaan helpota...
Pikaedit: Koska ajatus olisi satunnaiseen käyttöön uusia luureja hankkia, soundi voisi olla kaukanakin omasta totutusta preferoinnista (ns. Sennhaiser-soundi). Ns. hurjaksi heittäytymistä, vaaraan sukeltamista voisi näin keski-ikäisenä keskiluokkaan kuuluvana harrastaa. Tässä asiassa ainakin.