Laadukkaat kuulokkeet?

Niitä mittauksia ekvalisoinnin lisäämisen jälkeen ei esitetä, koska se lopputulos tiedetään. Sen takia ne mittaukset suoritetaan, että tiedetään miten kyseinen kuuloke toistaa eri taajuusalueet suhteessa referenssidataan (esim. Harman). Kun toiston poikkeamat taajuusalueen eri kohdissa on tiedossa, voidaan laatia profiili, joka kompensoi kuulokkeen toiston eroja suhteessa asetettuun referenssiin, jolloin lopputuloksena on enemmän tai vähemmän referenssikäyrää noudattava taajuusvaste. Toki sillä reunaehdolla, että se pätee ns. "täydellisesti" vain mittalaitteiston simuloituihin ihmiskorviin. Tästä syystä EQ profiilit tulee ymmärtää hyvinä lähtökohtina ja työkaluina, jotka korjaavat kuulokkeiden pahimmat ongelmat, mutta niitä tulee hienosäätää persoonakohtaisesti omiin korviin ja preferensseihin sopivaksi.

Tiedän kyllä miten nuo profiilit tehdään, mutta ei tuo ole ollenkaan päivänselvää että se lopputulos olisi tiedossa. Esimerkiksi audiosciencereview mittauksista näkee että varsinkin dynaamisilla kuulokkeilla karkaa särö aivan käsistä alataajuuksilla kovemmilla äänenvoimakkuuksilla. Täsmälleen sama efekti tulee jos sitä nostaa filtterillä saman verran. Olisi kiva nähdä mittauksia miten nuo oikeasti käyttäytyy. Selvästi kuitenkin kuulen valtavan eron basson napakkuudessa Audeze LCD2-C ja Koss Porta Pro välillä vaikka olisi EQlla säädetty samaan referenssiin.
 
Oratory1990:ltä löytyy isohko lista EQ-profiileja Harman targetille ennen ja jälkeen -mittauksilla.

Nuo EQ jälkeiset ovat simuloituja taajuusvasteita eikä mittauksia. r/oratory1990 - How the “Projected” (after EQ) graphs made? tuolla on maininnut että alussa oli ottanut mittauksiakin EQ jälkeen ja ei löytynyt merkittäviä eroja noihin simulaatioihin. Olisi kiva nähdä raakadatat, ei voi tietää onko siellä tuijoteltu jotain 1/12 oktaavilla tasoitettuja käppyröitä niinkuin nuo mittaukset esitetään.
 
Alkanut tässä viimeaikoina kuuntelemaan työn ohessa luureillakin musaa. Mulla on noita umpinaisia ja bassokorostettuja BT-luureja mm. AKG ja Marshall, mutta jostain syystä kaapin pohjalta löytyneet kapiset Sennheiser HD555:t on lopulta miellyttäneet eniten, vaikka saundi on tavallaan latteahko noihin muihin verrattuna.

Oonkin tässänyt hiukan leikitellyt ajatuksissa kaikenmailman Hifimaneista, mutta ehkä kuitenkin ajattelin tähän väliin hommata Sennheiser HD 6XX ja katsoo sitten tulevaisuudessa jos haluaa jotain erikoisempaa.
Eli jos tässä illalla otta rohkaisukaljan ja laittais Senkut tulemaan plus vaikka jonkun tällaisen Ifin kaveriksi Ifi Nano BL

HD 560s olisi kyllä ehkä fiksumpi valinta ja pärjäisi varmaan ilman vahvistintakin toistaiseksi, mutta mutta..
Senkuista minä pitäisin miniminä 599, joita on saanut satasella amazon.de:stä. 599 on mielestäni semmoinen perushyvä alkupään hifi-kuuloke. 600-sarja olisi kyllä äänen lisäksi esteettisestikin parempi, joten liipaise semmoinen mielummin.
 
Selvästi kuitenkin kuulen valtavan eron basson napakkuudessa Audeze LCD2-C ja Koss Porta Pro välillä vaikka olisi EQlla säädetty samaan referenssiin.

Tämä on toki selvää, kun ko. kuulokkeet ovat tekniseltä suorituskyvyltään ja rakenteeltaan täysin erilaiset. Kannattaa kuitenkin huomata, että se basson taso on kuitenkin ekvalisoituna identtinen suhteessa referenssiin ja muuhun taajuusalueeseen molemmilla kuulokkeilla.
 
Oonkin tässänyt hiukan leikitellyt ajatuksissa kaikenmailman Hifimaneista, mutta ehkä kuitenkin ajattelin tähän väliin hommata Sennheiser HD 6XX ja katsoo sitten tulevaisuudessa jos haluaa jotain erikoisempaa.
Eli jos tässä illalla otta rohkaisukaljan ja laittais Senkut tulemaan plus vaikka jonkun tällaisen Ifin kaveriksi Ifi Nano BL

Dropista HD 58X on myös ihan harkitsemisen arvoinen.
 
Pitäsköhän tuota pykätä kolmas kuulokesysteemi olkkarin nurkkaan, kun muutettiin järjestystä, niin että aikaisemmin telkkarin katseluun valjastettu nojatuoli + rahi -systeemi siirtyi tällaiseen lukunurkkaukseen... Puoltais yksien ylimääräisten luurienkin omistamista, kun en jaksais raahata samoja paikasta toiseen :D Toinen Teacin vahvari löytyy jo ylimääräisenä kaapista.

Kävin toisaalta jo kyselemässä, saisinko erästä akustista kitaraa testiin paikalliseen kivijalkaan, että jos se natsaa, niin voi olla menoa Veriteille.. hyvin ne kyllä taas eilen illalla soi, kun hetken aikaa fiilistelin ennen nukkumaan menoa.
 
Pitäsköhän tuota pykätä kolmas kuulokesysteemi olkkarin nurkkaan, kun muutettiin järjestystä, niin että aikaisemmin telkkarin katseluun valjastettu nojatuoli + rahi -systeemi siirtyi tällaiseen lukunurkkaukseen... Puoltais yksien ylimääräisten luurienkin omistamista, kun en jaksais raahata samoja paikasta toiseen :D

Kävin toisaalta jo kyselemässä, saisinko erästä akustista kitaraa testiin paikalliseen kivijalkaan, että jos se natsaa, niin voi olla menoa Veriteille.. hyvin ne kyllä taas eilen illalla soi, kun hetken aikaa fiilistelin ennen nukkumaan menoa.

Ehdottomasti hyvä syy tuollaiselle järjestelylle (harrastajalle riittää yksikin hyvä syy). :D Sen jälkeen kun sain itse olohuoneeseen mahtumaan sohvan nurkkaan IFI Zen Stream/Soncoz SGD1/Tor Audio Roger -setin, olen todennut tuollaisen kuuntelun mukavaksi. Nyt kyllä blogin kirjoittaminen vie sen verran aikaa, ettei niinkään ehdi olohuoneessa rentoutua, vaan tulee työhuoneessa istuessa samalla kuunneltua musiikkia. Sekä ZMF Atticus että Verite C on tosi hyviä tuollaiseen olohuonekuunteluun, koska vieressä istuva vaimo ei kuule läpi mitään, vaikka "tosi" kovallakin kuuntelisin. Tämä ei sitten ollut perustelu pitää Veriteä etenkään, jos haluat laittaa rahat mieluummin kitaraan. :D

Täällä on monet nostaneet esiin Hifimaneja, joten mainitsenpa viestin poistamisen uhalla, että Kuulokenurkassa voi lukea tässä kuussa tiiviit arvostelut suomeksi HE400, HE400i, HE4XX, HE400se, HE5XX, Sundara, HE560, HE500, Ananda ja Arya -kuulokkeista.
 
Tämä ei sitten ollut perustelu pitää Veriteä etenkään, jos haluat laittaa rahat mieluummin kitaraan. :D
Vähän itse asiassa käynyt mielessä, että kiva ois testata LCD-2 Closed tai LCD-XC. Ootkos sää kuullu kumpiakaan?

Koska suljetuilla ois kyllä käyttöä esim. nytkin, kun emäntä katselee tuossa Disney-leffoja kummityttöineen.
 
En valitettavasti ole kuullut noita Audezen suljettuja malleja, mutta kiinnostaisi kovasti! Uusi XC taitaa etenkin olla loistava, eikä parempia suljettuja planaareita saa ihan pienellä lisäsijoituksella.
 
Joo, sama. Noi vois mennä hankintalistalle ja varsinkin, jos Verite C menee myyntiin. Vois koittaa katsastaa käytettynä, vaikkei noita ihan hirveästi oo myyntipalstoilla näkynyt.
 
Vaikka onkin muuten hyvä kuulokkeet nämä Sennheiser HD600, niin basson vähäinen puute aina vaivannut. Osaatteko sanoa jotain muuta hyvää/laadukasta kuuloketta, missä olisi "parempi" basso? Ei tietysti mitään amis tyylistä (halpis, markettikuulokkeita), että musiikki puuroutuu...
 
DT 770 80/250 Ohm ei ainakaan tulisi turhan kalliiksi. Voin suositella omaa 250 Ohm versiota erittäin lämpimästi.
 
Mulla on ollut hetken aikaa HD6XX verrattavana ZMF Auteuriin, joten ymmärrän hyvin kiinnostuksen saada lisää bassoa Sennheisereihin verrattuna.

Munkin mielestä Sennheisereissa jää perusvahvistimella bassot aika laimeiksi – reilu 300€ maksavalla Project Polariksella (impedanssi 35ohm) bassoja sai kuitenkin boostattua mukavasti ja niihin tuli kunnolla iskevyyttäkin.

Muutos johtuu siitä, että Polariksen korkeampi 35 ohmin lähtöimpedanssi boostaa bassoja useamman desibelin verran 100 Hz:n alapuolelta. Vastaava efekti tulee myös mun Tor Audio Roger putkivahvistimella. Molemmat vahvistimet sopii tosi hyvin 300 ohmin impedanssilla oleville kuulokkeille, joten myös lineaarisella bassontoistolla varustettu ZMF Auteur hyötyy pienestä bassoboostista ilman, että homma karkaa käsistä.

HD6XX on itseasiassa noin tosi miellyttävä kuuloke, joten ymmärrän, miksi 600-sarja nauttii suurta suosiota. Auteur on ääneltään hyvin samanlainen, mutta äänikuva on huomattavasti isompi ja toisto on niin paljon selkeämpää ja ilmavampaa, että Sennheiser tuntuu peräkkäin vertailtuna tosi tukkoiselta ja tunkkaiselta. Hintaero noiden välillä on sen verran merkittävä, ettei tuosta kannata liikaa mieltänsä pahoittaakaan. :) Auteurin hinnalla saa 5-7 kpl Sennheisereita.
 
Viimeksi muokattu:
HD6XX on minusta paras sen hintaluokan kuulokkeista, luonnollisempi ja tasaisempi kuin vaikka Fidelio X2, AKG Pro K712 yms jne, diskantin päällä löytyy "verho" että hirveän jyty rock menoon ei ehkä parhaat mutta eipähän tuota kuunteluväsymystä tai tee mitään ihmeellisyyttä, yövuoroissa oli aina HD6XX korvilla

Sen päivitys parempaan onkin astetta hankalampi jos haluaa säilyttää saman tyylin, yleensä uhraantuu vokaalit, äänensävy ei ole yhtä luonnollinen tai diskantti ponkaisee roimasti ylös.
Kaiken kuuleman jälkeen siihen roolin ei kelvannut kuin vanha HE500, tietty siinäkin on vaihtokauppansa mutta mutta:)
 
Itse tosiaan pähkäilin 6XX tilatessa, että ottaako se HD 560s, kun monissa arvosteluissa todetaan että nimenomaan parantaa mm. bassontoistoa 6xx:n verrattuna ja on samalla kuitenkin "neutraali"kuuloke ilman suurempia korostumia.

Muistaakseni tubessa ainakin DMS ja Johshua Valour tuon arvosteli, jos näiden tyyppien sanoilla on jotain merkitystä.
 
Terve,

Huomenna pitäisi ilmoittaa firmalle, mitkä vastamelukuulokkeet haluan työkäyttöön. Paljon tulee Teams-palavereissä oltua ja muuten musiikkia kuunneltua töitä tehdessä. Mukavuus on myös tärkeä aspekti, tosin tämä aika subjektiivista.
Sony:n MX4 pois suljettu huonon mikin takia. Bose NC 700 olisi varmaankin mukavat päässä ja hyvä mikki, mutta musiikin laadussa parantamisen varaa?

Onko kokemuksia sennheiser momentum 3:sta? Nämä kiinnostaisi eniten, mutta mikin laatu huolettaa..
 
Öh no mitä tuon Valourin revikan mielenkiinnosta katsoin, niin siinä kyllä sanoo, että on hyvin vähän bassoa, vähemmän kuin 6xx. Jos se basson määrä nyt on määrittelevä tekijä, niin ehkä voisi sitten katsoa noita uusia Beyereitä.
 
Tossa on mm. 560 ja 650 verrattu keskenään, 650 on ylempää bassoa enemmän ja 560 ulottuu alemmas.
 
Nyt on kova setti. Aikalailla parasta BT IEM:iä mitä alle 500€ saa.
7 hertz timeless IEM ja FiiO UTWS3 yhdistettynä. Eli planar soundia Bluetoothin kautta.
20211018_114114.jpg
 
Nyt on kova setti. Aikalailla parasta BT IEM:iä mitä alle 500€ saa.
7 hertz timeless IEM ja FiiO UTWS3 yhdistettynä. Eli planar soundia Bluetoothin kautta.
20211018_114114.jpg

Ootko ollut tyytyväinen tuohon Fiioon? Erityisesti kiinnostaa että miten käyttäytyy hiljaisissa kohdissa, onko suhinoita tms.? Ja näppäseekö mahdollisesti itseltään virrat pois, tai virransäästötilaan jos on liian pitkään hiljaista? Testaillut Noble Kaisereille vastaavia, eikä oikein ole vielä sopivaa BT-kilkettä löytynyt, ja mietin josko tuosta saisi sellaisen.
 
Erittäin tyytyväinen, ei suhinoita tai muita. Käyttää TWS+ yhteyttä eli käytännössä dual connection. Kummatkin osat on erikseen linkitettynä, tuplaa tehot ja bittinopeuden.
Minulla on mys se Fiio BTR3 mutta vaikka siinä on LDAC niin tämä FiiO UTWS3 hakkaa mennen tullen äänen laadussa sen.
Kesti myös pesukoneen :D muutaman päivän kuivasin ja toimii moitteetta.

Nyt Fiio:lta on tulossa 5 versio ja sen jo ostinkin. Toivottavasti saapuu nopeasti.
https://fiio.com/utws5
 
Terve,

Huomenna pitäisi ilmoittaa firmalle, mitkä vastamelukuulokkeet haluan työkäyttöön. Paljon tulee Teams-palavereissä oltua ja muuten musiikkia kuunneltua töitä tehdessä. Mukavuus on myös tärkeä aspekti, tosin tämä aika subjektiivista.
Sony:n MX4 pois suljettu huonon mikin takia. Bose NC 700 olisi varmaankin mukavat päässä ja hyvä mikki, mutta musiikin laadussa parantamisen varaa?

Onko kokemuksia sennheiser momentum 3:sta? Nämä kiinnostaisi eniten, mutta mikin laatu huolettaa..
Mites Jabra Evolve2 85?
 
Mites Jabra Evolve2 85?
Tälläistä en aikaisemmin huomannutkaan. Vaikuttaa pätevältä muuten, mutta hinta karkaa jo hieman käsistä. Mielellään siinä 300e paikkeilla. Joudun itse kustantamaan firman default vastamelukuulolleiden ja valitsemien hinnan erotuksen.
 
Ei suostunu meillä firma noita kasivitosia hommaamaan, enkä jaksanu kysellä oisko voinu ite maksaa erotuksen. Otin sit ite Evolve2 75 mikä olikaan. Ja ihan puhtaasti palaverikäyttöön, kuuntelen musat kokonaan toisilla luureilla kotikonttorilla (toimistolle tokko tulee enää asiaa arjen duuneissa).

---

Ja asiasta viidenteen: jos jollain on ylimääräisenä hyväkuntoiset Audezen LCD-2 suljetut, niin mulle vois tarjota. Kyllä akkarikuume vaan Veritejä myyntiin vie ja ehkä jotkut suljetut pitäs kumminkin olkkarikäyttöön olla..
 
Saatan höpöttää omiani mutta eikös nämä ole muilta osin aika lailla lähellä toisiaan paitsi tuo Hifimanin 1.6KHz dippi?. en minä näistä käyristä ymmärrä muuta kuin että kovin ovat käyriä.
Screenshot 2021-10-18 at 18-12-39 Oratory Grapher Headphones.png
 
yllä akkarikuume vaan Veritejä myyntiin vie ja ehkä jotkut suljetut pitäs kumminkin olkkarikäyttöön olla..

Noita Zmf:iä mulla ei ole varaa pelastaa, vaikka hienot onkin :p

Tänään sain kuunneltua kolme tuntia Universe hybrid -pehmusteita ja ne meni hauskuuden ja kuunteluhelppouden erinomaisena yhdistelmänä tällä hetkellä mun listalla ykkösiksi Verite C:n kanssa. Noissa on just hyvin bassoa, mutta laskee osan paineesta ulos, niin ei dominoi paksummaksi tuotetussa musiikissa liikaa, kuten nahkapadit toisinaan tekee.

Vokaalit toistuu noilla myös mukavan etualalla ja soittimiin tulee yläkeskitaajuuksista hieman lisää purevuutta. Myös diskanttia on enemmän, vaikka Auteur-pehmusteisiin verrattuna ilmataajuudet ei toistukaan yhtä kuuluvasti. Äänikuva jää myös hieman intiimiksi, muttei yhtä pahasti kuin nahkaisilla Universeillä.

Auteur-hybridit on kokonaisuutena hieman paremmat etenkin isoa äänikuvaa arvostavalle, mutta nämä Universe hybridit on niiden bassoisempi, hauskempi ja rokkaavampi serkku.
 
Terve,

Huomenna pitäisi ilmoittaa firmalle, mitkä vastamelukuulokkeet haluan työkäyttöön. Paljon tulee Teams-palavereissä oltua ja muuten musiikkia kuunneltua töitä tehdessä. Mukavuus on myös tärkeä aspekti, tosin tämä aika subjektiivista.
Sony:n MX4 pois suljettu huonon mikin takia. Bose NC 700 olisi varmaankin mukavat päässä ja hyvä mikki, mutta musiikin laadussa parantamisen varaa?

Onko kokemuksia sennheiser momentum 3:sta? Nämä kiinnostaisi eniten, mutta mikin laatu huolettaa..
Ainakin itellä ollut omat Momentum 2:t kahdessa kännyssä kiinni, työmatka-ajoa ja samalla kopaten työpuheluita. Ei tullut kitinöitä toisilta.

Mulla on Sony 1000 xm 3:t ja Sennheiser Momentum over ear M2:t. Hyviä molemmat, Sony parempi vastamelussa, mutta muuten Sennheiser parempi.

Nää Sennheiserin kuulokkeet saa soimaan aika hyvin oman maun mukaan. Käytän kännyssä PowerAmp Equalizeria. Tais maksaa pari euroa, mutta oli heittämällä rahan väärti.
 
Ootko ollut tyytyväinen tuohon Fiioon? Erityisesti kiinnostaa että miten käyttäytyy hiljaisissa kohdissa, onko suhinoita tms.? Ja näppäseekö mahdollisesti itseltään virrat pois, tai virransäästötilaan jos on liian pitkään hiljaista? Testaillut Noble Kaisereille vastaavia, eikä oikein ole vielä sopivaa BT-kilkettä löytynyt, ja mietin josko tuosta saisi sellaisen.
Myös minulla on UTWS3 ja mielestäni se on aivan kelvoton kapine. Korvasanka on näin isokorvaiselle liian pieni ja 2-pin-versiossa pelkkä korvissa pitäminen ja pään liikkuminen irrottaa IEM:n vastaanottimesta fyysisesti. Äänenlaatu on puuroisaa ja kännykkäsofta on heikko.
En voi valitettavasti verrata sitä muihin vastaaviin tuotteisiin, mutta esimerkiksi ES100 BT-vastaanotin on äänenlaadultaan kertaluokkaa parempi ja paljon monikäyttöisempi. Johdosta sillä ei toki pääse eroon.
En suosittele.
 
"Äänenlaatu on puuroisaa " Aika jännä kun itse vertaan vaikkapa THX AAA kannettavaan niin en eroa kuule, tietysti ei ole niin tehokas mutta äänenlaatu on hyvä. Toisekseen MCX liittimella joutuu repimiään ihan oikeasti että saa IEM irti. Omaan korvaan sopii just eikä melkein, ei heilu sun muuta.
 
Tämmöisenkin ovat pykänneet pihalle ihan vaivihkaa.

Vielä kun pääsisivät tuosta erillisestä rumasta palikasta eroon jonain päivänä. Ymmärrän kyllä miksi käyttävät tuota mutta olisi kyllä kiva saada markkinoille kunnollisia avoimia langattomia kuulokkeita, ei taida oikein mitään hyviä vaihtoehtoja olla tällä hetkellä.
 
Mikä noista kiinalaisista 100 euron molemmin puolin puukuulokkeista sivga ym. merkit on paras hankinta. Jotkut olisi ihan pakko hommata, ja ei kehtaisi maksaa itseään kipeäksi. DT-770 ei luultavasti ole mieleen mitä nyt on kokemuksia lukenut, ja muitakaan ei edullisessa päässä ole oikein tarjolla joista jonkunlaista tietoa löytyy. @Roderick varmaan tietää näistä.

Edit. Siis suljetuista.
 
Viimeksi muokattu:
Edit: Ainiin, suljettuja. Tuossa oli paljon avoimiakin. Kiina kuulokkeiden hinta/laatu tuli kyllä paljon alas alv uudistuksen myötä. Jos ei pakko ole olla puuta niin Takstar Pro82 ei ole huono kuudella kympillä.

@Junaski

Tätä on kehuttu eniten mutta itse en ole kuullut. Tuon pitäs olla paremmin tunnettu bosshifi b8 nimellä mutta ei taida sillä nimellä löytyä.

€ 79,83 20%OFF | HANADOMI B8 Headphone Walnut Wood Alloy Monitor Earphone 50mm Beryllium Dynamic Hi-Fi Stereo Over Ear Headset Noise Cancelling

Omaa suosikkiani Msur n350:aa ei löydy enää mistään. Se on tosin pieni, ehkä monille on ear kokoinen.

Tämä seuraava voi olla hyvä.

€ 71,29 35%OFF | HANADOMI C1 Monitoring HIFI Headphone 50mm Beryllium Film Dynamic Stereo Wood Earphone DJ Metal Studio Audio Headband Headset

Mulla on tuon näköiset, Msur n550 nimeltään, mutta saman näköisiä on miljoona mallia ja niissä on äänessä eroja. Jos on sama kuin mulla niin voi olla että pitää modata vähän. Parempaa pehmustetta ja ehkä jotain kangasta driverin eteen. Ovat aika kirkkaat.

Tämä seuraava on vähän siinä ja siinä onko hyvä vai ei. Erinomainen Grado kopio kyllä ja kuulostaa tosi paljon gradolta. En oo kuitenkaan kuunnellut juurikaan koska en pahemmin gradoista perusta. :)

€ 89,80 5%OFF | HIFI GS2000 graphene 50MM large unit headphone

Näitä kahta suosittelen välttämään:

€ 75,39 | BLON BOSSHiFi B7 Hifi Wooden Metal Headphones Mahogany Open Monitor Headset DJ Headphone With Beryllium Alloy Driver Earphones

€ 66,41 30%OFF | OKCSC ZX2 Open Back Headphones Wired Wooden Headset Over Ear HiFi Monitors Music Headset Silver Plated Cables 3.5mm Audio For PC
 
Jos kokeilisi tuota Hanadomi B8 jossain vaiheessa, taitaa olla sama kuin Blon B8. Noita näkyisi saavan 40 kappaletta vajalla kolmella tonnilla :rofl:.
2922.42€ |Wholesale!!! HANADOMI B8 Wooden HIFI Headphone High Quality Audio Wired Warm Sound Earphone 50mm Dynamic Stereo Over Ear Headset|Headphone/Headset| - AliExpress
 
Olen noita Philips X2 kuulokkeiden pikkuhlijaa löystyviä pääpantoja ihmetellyt, enkä löytänyt netistä niihin mitään korjausvinkkejä. Tuossa näprätessä huomasin että molemmilla puolilla pannan sisäpinnalla olevat R/L-merkit on itseasiassa "hattuja" joiden alla on pannan ruuvikiinnitykset.
Sisemmän pannan saa siis aika helposti irti kun nuo hatut vääntää irti ja ruuvit irrottaa. Ruuvit, tai oikeastaan pannan kiinnityksen kierteet kyllä tuntuu erittäin heppoisilta.
Mutta sisemmän pannan riuku/kuminauha rakennelma ei liu'ukaan pehmusteen sisältä pois koska on pehmusteessa keskeltä kiinni. Irrotettuun pantaan pystyy kuitenkin esim. virkkuukoukulla ujuttamaan uuden narun, kuminauhan tms. jonka voi kiinnittää lenkkeihin joissa alkuperäinenkin kuminauha on kiinni.
Itse laitoin väliaikaisena ratkaisuna sisälle narun jota voin solmulla kiristää. Parempi voisi olla jokin vyötärökuminauha tyyppinen materiaali.

Onkohan tämä rakenne ihan yleistä tietoa, mutta kukaan ei vain ole jaksanut kehitellä näihin mitään hyvää korjausta? Olisi kiva kuulla jos löytyy tuota omaa ratkaisua nokkelampi korjaus.
 
Liitteet

  • 20211020_171508730_iOS.jpg
    20211020_171508730_iOS.jpg
    1,6 MB · Luettu: 53
  • 20211020_171533750_iOS.jpg
    20211020_171533750_iOS.jpg
    1,4 MB · Luettu: 54
Nyt tuli ZMF:ltä sitten toinen panta ilmatteeksi ja huh ku on mukava tää co-pilot pad. Nyt paino levittyy LEVEÄLLE päähän eikä yhteen kohtaan niinkö tuolla perus pilot padilla.

HD800:n omistajille VAHVA suositus tuolle co-pilotille jos tulee hotspotteja helposti!
 
Langattomat kuulokkeet elokuvia, videoita ja ehkä satunnaista musiikkia varten on nyt haussa. Haluaisin suhteellisen avoimen rakenteen. Päälakeni on melko herkkä pannalle. Mieluusti ainakin alle 150€.

Pelikäytössä toisessa koneessa minulla on Beyerdynamic DT 770 Pro. Haluaisin siis langattomiini vähemmän äänieristystä. Samaa hinta/laatuluokkaa voisivat kuitenkin olla. DT 770 on kohtalaisen ok mukavuudeltaan (kupin muoto ja asento ainakin voisivat olla parempiakin), mutta ei yhtä mukavat kuin Qpad QH-85. AKG K 845:aa kokeilin, mutta panta oli kamala, joten palautin.

Ehdotuksia?
 
Langattomat kuulokkeet elokuvia, videoita ja ehkä satunnaista musiikkia varten on nyt haussa. Haluaisin suhteellisen avoimen rakenteen. Päälakeni on melko herkkä pannalle. Mieluusti ainakin alle 150€.
Tuotapa noin. Yleisesti ainakin BT-luurit on yleensä tehty liikkuvaan käyttöön ja sen vuoksi suljetulla rakenteella. Sitten on jotain erillisen vastaanottimen vaativia ja verkon yli ääntä siirtäviä luureja, joista löytyy avoimiakin. Esim. nämät: Sennheiser RS120 II

Ei mitään tietoa käytettävyydestä tai soundista. Todennäköisesti meikäläisen makuun hirveät :D

Jos saa olla suljetulla rakenteella, niin sitten rupeaa löytymään laajemmin vaihtoehtoja, budjetti tosin vähän rajoittaa. AKG K371-BT vois olla, jäis alle 150 euronkin.
 
Hmph no mitä ehdotuksia, jos joustaa hinnasta ja avoimuudesta? Minä en ole mikään varsinainen hifikorva, joten tietystä pisteestä lähtien äänenlaadusta on turha maksaa, mutta kättömukavuus olisi tosiaan tärkeä.

Edit. Pitääkö tommoinen vastaanotin kytkeä johdolla koneeseen? Jos pitää, niin se vesittää tarkoituksen, jos ei tarvi, niin en yhtäkkiä keksi miksei sellainenkin kävisi.
 
Ei tarvitse avoimuudesta edes joustaa, vain hieman hinnasta ;)

HIFIMAN DEVA Advanced Active Headphone with Bluemini, bluetooth dongle
 
Lisäksi on tietysti olemassa tuo juuri julkaistu Deva Pro.

Oletan että se tulee olemaan jonkinmoinen parannus normaaliin devaan ja se korvaa myös Ananda BT:n. Heitän tässä nyt hatustani semmosen profetian että Anandan molemmat versiot tullaan pian lakkauttamaan. Deva Pro korvaa BT version ja Edition XS langallisen Anandan.
 
Itsekin ostaisin tuon Deva Pro:n tosiaan mieluummin, mutta jos haetaan hyvää hinta/laatu -suhdetta ja yritetään päästä mahdollisimman halvalla niin tuo open-box Deva on erittäin vaihtoehto, etenkin jos värimaailma ei töki pahasti :D
 
Hmm väri on kieltämättä melkoisen karmea, mutta ei toi tarjoushinta 230 $ eli 200 € ainakaan ole vielä liian paha jos on hyvät ja kestävät. Eli hinta-laatuun kuuluu myös kestävyys. Heitin sen 150 lähinnä DT 770:n pohjalta. Mitenkäs noi on noin paljon kalliimmat suomalaisista kaupoista??? Mitä eroa Prolla ja tavallisella lyhyesti ottaen siis on?
 
Pro on uudempi malli, jossa on käytetty ns. stealth magneetteja, joiden pitäisi olla akustisesti läpinäkyvämmät verrattuna tavallisiin magneetteihin. Markkinointipuheitahan nuo toki on, mutta jokin perä tuossa on, koska nuo uudet Hifimanin mallit tuntuu kautta linjan mittautuvan hieman neutraalimmin kuin aikaisemmat. Tuossa Pro:ssa on päivitetty langaton moduuli, tosin akkukesto näyttää olevan vanhempaa mallia hieman heikompi. Pro:ta on myös mahdollisuus käyttää passiivisena piuhalla erillisen vahvistimen perässä joko toisesta tai molemmista korvakupeista, vanhassa tuo onnistuu vain toisesta korvakupista. Voi olla, että missasin jotain, mutta nuo nyt näin nopeasti selailtuna.
 
Deva prota on myös mahdollisuus käyttää balansoituna tuon molempien kuppien liitännän ansiosta, vanhaa ei voinut. Mukana taisi tulla balansoitu johtokin.
 
Deva prota on myös mahdollisuus käyttää balansoituna tuon molempien kuppien liitännän ansiosta, vanhaa ei voinut. Mukana taisi tulla balansoitu johtokin.

Vanhassa näyttäisi kyllä olevan myös paikka TRRS-plugille. Uudessa vaan onnistuu tuo käyttö yksi tai kaksipuoleisella (balansoidulla) kaapelilla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 268
Viestejä
5 129 389
Jäsenet
81 964
Uusin jäsen
tanzu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom