Ymmärtääkseni kyseessä on juurikin asiakaspalvelua, mutta tarkempaa syytä en osaa sanoa, miksi lähettää viesti viittä vaille palaneesta sulakkeesta. Palaneesta sulakkeesta lähtevä viesti asiakkaalle voisi olla ihan haluttu palvelu mökeillä.
Magneettihälytys on nykyään turha, mutta kyllä siellä vielä sellainen on ja omilla testeillä olen saanut vieläpä hälyttämään. Kaikennäköistä ominaisuutta on tullut uusimpiin mittareihin, jos vertaa vaikkapa meillä 2010 asennettuihin etäluettaviin mittareihin. Yksi ominaisuus on tuo tehonvalvonta, mistä toisessa yhtiössä lähtee viesti. Voisin laittaa valvonnan kulutuspisteelle, jossa on 3x25A nallit, että sähköt katkeavat tunniksi jos yhden vaiheen virta on esim 2min 30A. En tosin usko että tuollainen on missään vielä käytössä, enkä usko että tulen tuota ominaisuutta ikinä ottamaan käyttöön.
On oikeastaan jopa erikoista, miten sitä palanutta pääsulaketta ei voida viestillä kertoa tai ainakaan en ole kuullut yhdenkään yhtiön näin tekevän. Kuitenkin näitä "sähkö puuttuu"-viestejä lähetetään muutoin joten sitä voisi jalostaa eteenpäin. Toisaalta, normaalitilanteessa pääsulakkeet eivät koskaan pala joten hyöty on ehkä kyseenalainen. Optimitilanteessa paras olisi vaikkapa vuorokausikohtainen kulutuksen minimiraja per vaihe ja häly jos alittuu. Jos siellä mökillä on peruslämpöä päällä niin talvikaudella monta asiaa olisi vielä pelastettavissa jos tiedon saisi siltä vuorokauden jaksolta. Ja ainakin itse voisin pienen extran tuon kaltaisesta myös maksaa.
Ominaisuuksia tulee jokaiseen mahdolliseen, miksipä ei siis mittereihinkin. Mutta kuten totesit, ei tuollaisia luultavasti tulla koskaan ottamaan käyttöön. Riski vahingoille on turhan suuri ja maksaja löytyisi sieltä verkkoyhtiön puolelta. Joten miksi riskeerata varsinkaan jos / kun kuluttaja-asiakkaillekin ollaan keksimässä ties mitä tehotariffia. Saadaan suurempi lasku vaan jatkossa jos piikkiteho on reilu.
On muuten vähän pylystä, ettei tällaista voida tarjota samalla kun asiakkaan kaappiin kuitenkin vapautuneesti tungetaan kaikenlaista omaa laitteistoa, jossa voisi olla vaikka mikrofoni. Pitäisi tietenkin olla paikallisesti mahdollisuus saada kaikki data ulos. Eikä olisi mikään tietoturvaongelma, kun ei käytetä mitään tietotunaattoria. Kannattaisin tähänkin yleispalveluvelvoitetta, nyt kun otit asian esille toisessa kohdassa. Missä on sääntösuomi kun sitä tarvittaisiin?
jos haluaa koneellisesti lukea eri vaihdieden kulutuksia, niin sitten täytyy jo jutella mittarin kanssa. Se onnistuu kyllä optisen kommunikaatioportin kautta, sikäli kun sieltä saa luettua mitään tietoja ilman avainta.
Omasta mielestäni on aika päivänselvä asia, miksi tämän kaltaisia ei ole toteutettu. Puhutaan mittalaitteesta, jonka perusteella raha vaihtaa omistajaa ja jonka on käytännössä toimittava virheettömästi jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Todellisuudessa toki 100% toimintaa ei ole mutta riski kasvaa heti, jos laitteisiin käsiksi pääsyä laajennetaan yhtään nykyisestä. Liityntätavasta riippuen osa asiakkaista avaisi myös netin kautta pääsyn kokeilemaan laitteen korkkaamista.
Enemmän käytännön tasolla ongelma on luonnollisesti se, miten mittarin kanssa liikennöitäisiin. Modbus TCP voisi olla toki yksi mahdollisuus, tuki sille löytyy todella monesta automaatiopuolen laitteesta. Mutta kun se normaali kuluttaja haluaa kuitenkin tiedon kännykkäänsä niin tarvitaankin jo muunnospalikkaa. Palikoita ei voi olla jokaiseen mittarityyppiin omaansa vaan joku universaali. Mutta onko universaali sitten miten ulkomaailmaan liikennöivä?
Ja jos sinne mittarille avataan suoraan TCP:llä yhteys niin jo siinä on ongelmansa. Automaattisesti DHCP:lta IP ja mittari on suoraan ulkoverkossa jos käyttäjä ei tiedä, mitä on tekemässä jne.
Toki se mittari voisi helposti tarjota vaikka 4-20mA virtaviestinä jokaisen vaiheen virtatiedon. Vaatii taas muunninta toki väliin ja "rane" kytkee niin mittarista voikin tulla entinen. Ei hyvä sekään.
Se olemassa oleva optinen on toki hyvä pohja. Tuupataan sen kautta data ulos ilman mitään mahdollisuutta kirjoittaa mitään mittarille. Mutta siitä huolimatta tarvitaan joku järkevä protokolla ja yhteisymmärrys mittarivalmistajien kesken. Plus toki se palikka rajapinnaksi kuluttajalle.
Toteutettavissa tottakai mutta ihan tuosta vaan ja ilmaiseksi ei. Ja moniko lopulta olisi valmis maksamaan tuollaisesta?