• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kyle Rittenhouse oikeudenkäynti (Kenosha unrest 2020 shooting)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jumi
  • Aloitettu Aloitettu
Mielenkiintoisin ilmiö olivat henkilöt, jotka olivat aiemmin luulleet, että Rittenhousen ampumat henkilöt olivat tummaihoisia ja olivat kurkku suorana huutaneet Rittenhouselle tuomiota, mutta kun myöhemmin tajusivat, että ammutut olivat valkoihoisia, niin asettuivat puolustamaan Rittenhousea.
Missä tuollaisia?
 
Rittenhousen vanhemmilla varmasti käynyt mielessä, että mitäpä jos ei olisi päästänyt poikaa illalla ulos kiväärin kanssa. Olisi kaksi kuollutta vähemmän ja säästynyt hitonmoiselta mediamyllytykseltä.
 
Samaa varmaan miettii niiden mustien riehujien vanhemmat. Aika montaa elämää ovat nämäkin tuhonneet.
 
Rittenhousen vanhemmilla varmasti käynyt mielessä, että mitäpä jos ei olisi päästänyt poikaa illalla ulos kiväärin kanssa. Olisi kaksi kuollutta vähemmän ja säästynyt hitonmoiselta mediamyllytykseltä.
Varmaan, mutta nyt on aika paljon isommista asioista kyse. Saako itseään puolustaa vai ei.
 
Aina voi olla jälkiviisas, mutta tuhopolttojen ja varkauksien ehkäisy on hyväksyttävää toimintaa silloin kuin poliisi ei siihen pysty. Se ei oikeuta käymään hänen kimppuun.
 
Varmaan, mutta nyt on aika paljon isommista asioista kyse. Saako itseään puolustaa vai ei.

Tänään luin ensimmäistä kertaa yllätyksekseni, että Wisconsinissa on laki, joka vie oikeuden puolustaa itseään ns. viimeisen päälle jos on aiheuttanut provokaatiollaan hyökkäyksen. Kuka lie järjen ääni tuollakin moista ehdottanut?

Tuli vaan elävästi mieleen se keissi, jossa täällä vaadittiin haulikkomiehelle oikeutta kuolettavaan kotinsa ja itsensä puolustamiseen sen jälkeen kun oli losauttanut moottorisahamiestä jo kertaalleen parvekkeelta jaloille sillä haulikolla. Eli ts. saatat pelätä henkesi puolesta mutta ehkä sille on itse aiheutettu syy ja se vie oikeuden ampua uudestaan itsepuolustukseksi.
 
Tuossa on taustalla se, että halutaan estää mahdollisuus murhata ihminen niin, että laitetaan ase selän taakse piiloon ja provosoidaan uhri käymään kimppuun, jonka jälkeen napataan ase piilosta ja teloitetaan uhri "itsepuolustukseksi".
 
YouTube aloittanut itsenäisten Rittenhousen oikeudenkäyntiä seuranneiden striimien massasensuurin:

Mm. aikaisemmin tässä ketjussa mainittu Rekieta Law vedettiin pimeäksi eilen muiden kanssa kun taas mainstream median CBS saa aivan rauhassa lähettää omaansa.
 
Mielenkiintoisin ilmiö olivat henkilöt, jotka olivat aiemmin luulleet, että Rittenhousen ampumat henkilöt olivat tummaihoisia ja olivat kurkku suorana huutaneet Rittenhouselle tuomiota, mutta kun myöhemmin tajusivat, että ammutut olivat valkoihoisia, niin asettuivat puolustamaan Rittenhousea.
Käsittääkseni tossa joukossa on ihmisiä, joille siis käsitys koko tapahtuman kulusta on muuttunut, eikä pelkästään käsitys ihonväristä. Eli alunperin on luultu, että uhreina on tummaihoista BLM-porukkaa, vaikka kyse on ollut valkoihoisista rikollisista. Ihonvärillä ei pitäisi tietenkään olla merkitystä, vaan sillä, onko vastassa mielenosoittaja vai rikollinen.

Tapauksen kommentointi puolin ja toisin etenkin jenkeissä osoittaa taas, miten tärkeää olisi hillitä sitä Twitter-kutinaa, kunnes edes perusteet on tiedossa.
 
YouTube aloittanut itsenäisten Rittenhousen oikeudenkäyntiä seuranneiden striimien massasensuurin:

Mm. aikaisemmin tässä ketjussa mainittu Rekieta Law vedettiin pimeäksi eilen muiden kanssa kun taas mainstream median CBS saa aivan rauhassa lähettää omaansa.

Hyvin näytti pelaavan kun tarkistin tuossa aamulla. Eikö ne muutenkin jaa samaa striimiä eikä mitään omaansa?
 
Sama kaveri twiittasi 18min myöhemmin että striimit toimi taas. Eli voi olla ollut bitti vinossa tai voi olla että isopaha Google sensuroi niin nopeasti ettei jälkikäteen voi todistaa. Kuva taitaa tosiaan tulla jostain mikä tulkitaan yleisesti käytettäväksi mutta kommentit on toki striimaajan
 
Mikä pointti mahtaisi olla "sensuroida" vartti julkista striimiä osalta kanavia kun sen voi katsoa toisilta? Toisaalta mikä pointti, että lukematon määrä kanavia jakaa samaa striimiä?
 
Jälkimmäiseen yksi pointti on tehdä omaa kontenttia mahdollisimman vähällä vaivalla, voi vain laukoa välillä että toi syyttäjä näyttää GoT:in Pikkusormelta. Toki jos on asiantuntemusta voi kommentoida ihan asiaakin
 
Oisko ne ollut jonkun vartin poissa nuo tubettajien striimit kun katselin. Streameja oli kaksi ja mun arvaus että joku toisen streamin tuottajista perseillyt ja bännänny restreemauksen, vaikka sillä perusteella päässeet saliin streamaamaan että ovat julkisia. Voi olla myös että bitti vinossa tai jotain.
 
Nuori tiedoton poika hieman ammuskeli :cry: Siskon poikaystävä pakotti aseen käteen :cry: Ampuja yritti löytää poliisin, ihan oikeesti hei:cry: Ensimmäisellä uhrilla oli taustalla mielenterveyshäiriöitä, kuolema oli siis oma vika:thumbsup:

E: Huomaa kyllä Iltalehden "toimittajan" puolueellisuuden, kun ensimmäisestä uhrista kerrotaan ummet lammet mutta toinen uhri mainitaan vain "skeittarina." Toinen uhri taisi ollakin mallikansalainen, joten miksipä turhaan hänen taustojaan kertomaan, ettei vain saada meidän lutuista Rittenhousea näyttämään pahalta.
 
Viimeksi muokattu:
Jos joku hyökkää päällesi niin pitää tosiaan muistaa ensin kysyä onko hänellä mielenterveyshäiriöitä ennen kun alat puolustamaan itseäsi.
Kuka ja missä argumentoi, että itsepuolustus olisi kiellettyä jos pitäisi puolustautua henkilöltä jolla mielenterveysongelmia?

Itse en ole tällaista nähnyt. Sitä sen sijaan näkee paljon tässä ja jokaikisessä muussa tapauksessa josta nämä samat osapuolet vääntävät, että niin mielenterveysongelmat kuin kaikki muu uhrin historia pyritään esittämään todisteena sille kuinka tämän murhaaminen olisikin ollut oikeastaan ihan ok ellei suorastaan toivottavaa.
 
Joo toi on täysin käsittämätön argumentti omasta mielestäni. Samaa käytettiin G Floydista. Jos olisi pienempi paha ottaa hengiltä ihminen jolla on rikoshistoriaa tai on muuten kusipää niin mihin oikeusjärjestelmää edes tarvittaisiin? Sovitaan vaan että toi on kusipää ja tapporaha, joka täysin subjektiivisena mittarina kattaisi pian aika hiton monta yksilöä
 
Jos joku hyökkää päällesi niin pitää tosiaan muistaa ensin kysyä onko hänellä mielenterveyshäiriöitä ennen kun alat puolustamaan itseäsi.
Pitääpä tosiaan muistaa itsekin ottaa tästä lähtien ase mukaan mielenosoituksiin, niin sitten jos joku yrittää ottaa sen minulta pois niin voin ampua heidät itsepuolustukseksi. :thumbsup:
 
No en näe tuossa mitään ongelmaa USA:n lakien puitteissa. Jos sinulla on ase ja vihamielinen henkilö yrittää ottaa sitä sinulta, niin sinulla on perusteltu syy pelätä, että kyseinen henkilö ampuu sinut otettuaan aseen. Ja tämä riittää siihen, että kyseessä on itsepuolustus.

Suomessa ei toimi. Täällä et saa ampua, vaikka toinen tulisi viidakkoveitsen kanssa päälle. Noissa uhrilla on aina vain kaksi vaihtoehtoa: kuolema tai vankila.
 
Pitääpä tosiaan muistaa itsekin ottaa tästä lähtien ase mukaan mielenosoituksiin, niin sitten jos joku yrittää ottaa sen minulta pois niin voin ampua heidät itsepuolustukseksi. :thumbsup:

No sitähän tässä oikeudenkäynnissä käsitellään, eli onko tuo hyväksyttyä itsepuolustusta vai ei. Aseen ottaminen mukaan mielenosotukseen ei liene kovin epätavallista Wisconsinissa, joka on open carry osavaltio.
 
No en näe tuossa mitään ongelmaa USA:n lakien puitteissa. Jos sinulla on ase ja vihamielinen henkilö yrittää ottaa sitä sinulta, niin sinulla on perusteltu syy pelätä, että kyseinen henkilö ampuu sinut otettuaan aseen. Ja tämä riittää siihen, että kyseessä on itsepuolustus.
Eikö Yhdysvalloissakin rajatekijänä ole (tai ainakin käsittääkseni sitäkin oikeudenkäynnissä puidaan?), että jos olet ensiksi itse aseellasi tähdännyt muita niin menetät tuon itsepuolustus-perusteen? Eli tähdättyäsi muita, sinulta saadaan ns. "käänteisenä itsepuolustuksena" ottaa ase pois vaikka väkisin.

(E: Tarkoitan siis, että käsittääkseni oikeudenkäynnissä puidaan nyt osoittiko/tähtäsiko Rittenhouse ensiksi muita, ei siis puida sitä että saako näin tehdä.)
 
No sitähän tässä oikeudenkäynnissä käsitellään, eli onko tuo hyväksyttyä itsepuolustusta vai ei. Aseen ottaminen mukaan mielenosotukseen ei liene kovin epätavallista Wisconsinissa, joka on open carry osavaltio.
Ei se varmasti mitenkään ainutlaatuista ole että aseita löytyy. Muistelisin että Daily Callerille työskentelevä Richie McGinniss, joka todisti tässä oikeudenkäynnissä tosin sanoi kuitenkin jotain sen suuntaista, että tuolla oli enemmän aseita näkyvissä kuin mitä hän oli nähnyt kiertäessään muita ajoittain mellakoiksi äityneitä protesteja muissa vastaavaa lainsäädäntöä omaavissakin osavaltioissa. Kaikissa tapauksissa ei myöskään mukana ole tällaista asetelmaa jonka voi nähdä mielenosoittaja - vastamielenosoittaja -tyyppisenä. Toki periaatteessa Rittenhousen kumppaneineen voi tulkita olleen vain suojaamassa omaisuuttakin, mutta asiaan liittyy kuitenkin myös politiikkaa.
 
Eikö Yhdysvalloissakin rajatekijänä ole (tai ainakin käsittääkseni sitäkin oikeudenkäynnissä puidaan?), että jos olet ensiksi itse aseellasi tähdännyt muita niin menetät tuon itsepuolustus-perusteen? Eli tähdättyäsi muita, sinulta saadaan ns. "käänteisenä itsepuolustuksena" ottaa ase pois vaikka väkisin.

(E: Tarkoitan siis, että käsittääkseni oikeudenkäynnissä puidaan nyt osoittiko/tähtäsiko Rittenhouse ensiksi muita, ei siis puida sitä että saako näin tehdä.)

No ei ole tuollaista rajatekijää. Mietipä hetki mitä tuo tarkoittaisi. Jos peloissasi osoitat ensin jotain toista aseella, niin sen jälkeen sinun pitää alistua siihen, että sinun tapetaan omalla aseellasi, etkä saa puolustautua.
 
Pitääpä tosiaan muistaa itsekin ottaa tästä lähtien ase mukaan mielenosoituksiin, niin sitten jos joku yrittää ottaa sen minulta pois niin voin ampua heidät itsepuolustukseksi. :thumbsup:
Ei kannata Suomessa ainakaan kokeilla tuota, sillä rikos on jo se, että sinulla on ase mukana.
 
No ei ole tuollaista rajatekijää. Mietipä hetki mitä tuo tarkoittaisi. Jos peloissasi osoitat ensin jotain toista aseella, niin sen jälkeen sinun pitää alistua siihen, että sinun tapetaan omalla aseellasi, etkä saa puolustautua.
No kaippa tuohonkin on olemassa muitakin tekijöitä, esimerkiksi omalla tontilla osoittelua katsottaisiin lepsummin kuin julkisella paikalla. Koska voihan tuota miettiä toiseenkin suuntaan, joku tulee julkiselle paikalle osoittelemaan ihmisiä aseella, niin sen jälkeen sinun pitää alistua kohtaloosi ja toivoa ettei kyseessä ole taas joku joukkoampuja, etkä saa yrittää pysäyttää häntä. Ja kummalla on syytä olla peloissaan, rynnäkkökiväärin kantajalla vai ihmisellä jota tähdätään rynnäkkökiväärillä?

Tuskin asiaa oltaisiin oikeudenkäynnissä puitu, jos sillä ei olisi vaikutusta joko puolustuksen tai syyttäjän kannalta.
 
Näinhän se on, että aseella toisten osoittelu on laitonta monissa ellei kaikissa osavaltioissa jossa open carry on sinänsä luvallista ja Wisconsinissa hätävarjelu ei käy puolustukseksi jos tilanne voidaan tulkita syntyneeksi omasta provosoinnista. Osoittelu voi sitten olla (myös) tätä kuten tässä Rittenhousen tapauksessa syyttäjä on pyrkinyt esittämään. Tätä ei toki pidä tulkita niin että kaikista mahdollisista syistä johtuva osoittelu johtaisi aina ja poikkeuksetta tähän tulkintaan...
 
Eikö Yhdysvalloissakin rajatekijänä ole (tai ainakin käsittääkseni sitäkin oikeudenkäynnissä puidaan?), että jos olet ensiksi itse aseellasi tähdännyt muita niin menetät tuon itsepuolustus-perusteen? Eli tähdättyäsi muita, sinulta saadaan ns. "käänteisenä itsepuolustuksena" ottaa ase pois vaikka väkisin.

(E: Tarkoitan siis, että käsittääkseni oikeudenkäynnissä puidaan nyt osoittiko/tähtäsiko Rittenhouse ensiksi muita, ei siis puida sitä että saako näin tehdä.)

Wisconsinissa on laki, jonka mukaan provosoimalla voi menettää oikeutensa puolustaa itseään tappavalla voimalla. Eli jos ensin sihtailet muita, saatatkin olla itse se, jonka ampuminen on oikeutettua itsepuolustusta ja omia itsepuolustustoimiasi tarkastellaan sen jälkeen sen kautta, että olisiko vähemmällä voimallakin selvinnyt, vaikka pakenemalla.
 
Pitääpä tosiaan muistaa itsekin ottaa tästä lähtien ase mukaan mielenosoituksiin, niin sitten jos joku yrittää ottaa sen minulta pois niin voin ampua heidät itsepuolustukseksi. :thumbsup:
Olisipa hauska nähdä jälleen kerran tässäkin tapauksessa kuinka moni nettianalyytikko antaisi agressiivisten väkivaltaisten vasemmistoterroristien napata itseltä ladattu rynnäkkökivääri ja ihan vain luottaa siihen etteivät he tee mitään pahaa sillä. :cigar2:
 
Ilhan mielenkiinnosta miten tuollainen kainalon alta remmitetty ase napataan? Remmejä on toki erilaisia mutta mitä googlasin niin vetolujuus voisi olla 4-6 tuhannen paunan verran ja en usko että Kylen pää tai käsikään ihan perusnarkkarin voimilla vetämällä irtoaa

Puukolla varmaan mutta samalta etäisyydeltä voinee katkaista muutakin kuin remmin
 
Olisipa hauska nähdä jälleen kerran tässäkin tapauksessa kuinka moni nettianalyytikko antaisi agressiivisen äärioikeistolaisen osoitella itseään ladatulla rynnäkkökiväärillä ja ihan vain luottaa siihen ettei kyseessä ole joku mielenvikainen joukkoampuja. :cigar2:

E: Vai olisiko kenties äärioikeistoterroristi parempi, kun ihan rynnäkkökiväärikin oli:hmm: Tuo sana 'terroristi' kun on monen nettianalyytikon suosikki.
 
Tilanne on tuolla sikäli erikoinen, että monessa paikassa pelkkä aidosti koetuksi tulkittu pelko on riittävä syy ampua toinen. Kun molemmilla puolilla on aseet luvallisesti esillä eikä piipun suuntaaminenkaan kai suoraan mitään lakia riko niin ollaan hyvin pian tilanteessa, että kummallakin on teoriassa syytä pelätä toista henkensä edestä ja ampua hänet.
 
Ilhan mielenkiinnosta miten tuollainen kainalon alta remmitetty ase napataan? Remmejä on toki erilaisia mutta mitä googlasin niin vetolujuus voisi olla 4-6 tuhannen paunan verran ja en usko että Kylen pää tai käsikään ihan perusnarkkarin voimilla vetämällä irtoaa

Puukolla varmaan mutta samalta etäisyydeltä voinee katkaista muutakin kuin remmin

Aseen voi ottaa sitten kuolleelta uhrilta. Se ase on ainoa asia joka pitää sut hengissä ja kun hyökkääjä saa piipusta kiinni niin itsepuolustus sen kanssa muuttuu huomattavasti vaikeammaksi.

Edit. Koko open carryssä ei oo mitään järkeä, jos tässä tapauksessa ei saisi asettaan käyttää. "Saat kyllä asetta kantaa mutta jos joku yrittää ottaa sen pois ja hakata sinut niin et saa ampua."
 
Viimeksi muokattu:
Olisipa hauska nähdä jälleen kerran tässäkin tapauksessa kuinka moni nettianalyytikko antaisi agressiivisen äärioikeistolaisen osoitella itseään ladatulla rynnäkkökiväärillä ja ihan vain luottaa siihen ettei kyseessä ole joku mielenvikainen joukkoampuja. :cigar2:

E: Vai olisiko kenties äärioikeistoterroristi parempi, kun ihan rynnäkkökiväärikin oli:hmm: Tuo sana 'terroristi' kun on monen nettianalyytikon suosikki.
Ja sitten lähdettä kehiin että kyle olisi äärioikeistolainen. Se ei vielä tee äärioikeistolaiseksi että puolustaa omaisuutta tai vastustaa tätä huliganismia, eikä edes se että kannattaa trumppia.

Lisäksi tämä jota vahingoitettiin myönsi oikeudessa että kyle ei ampunut häntä kun hän vetääntyi vaikka osoittikin aseella. Kyle ampui vasta kun hän oli kylen kohdalla ja osoitti aseella kyleä.

Joten nyt valoja päälle ja tutustumaan tapaukseen ettei tarvitse päästä vetää rinnastuksia, jotka ei vastaa tapahtumankulkua.
 
Proud Boys -yhteydet. Joo, jury "ei halua" kuulla niistä.
 
Ei se varmasti mitenkään ainutlaatuista ole että aseita löytyy. Muistelisin että Daily Callerille työskentelevä Richie McGinniss, joka todisti tässä oikeudenkäynnissä tosin sanoi kuitenkin jotain sen suuntaista, että tuolla oli enemmän aseita näkyvissä kuin mitä hän oli nähnyt kiertäessään muita ajoittain mellakoiksi äityneitä protesteja muissa vastaavaa lainsäädäntöä omaavissakin osavaltioissa. Kaikissa tapauksissa ei myöskään mukana ole tällaista asetelmaa jonka voi nähdä mielenosoittaja - vastamielenosoittaja -tyyppisenä. Toki periaatteessa Rittenhousen kumppaneineen voi tulkita olleen vain suojaamassa omaisuuttakin, mutta asiaan liittyy kuitenkin myös politiikkaa.
Videossa, jossa kuvattiin jälkimmäiset ampumiset Rittenhousen kaaduttua ajokaistalla, löytyi ääniraidalla 16 laukausta, jotka siis eivät olleet Rittenhousen aseesta. Myös ensimmäisessä ampumisessa muutamaa minuuttia aiemmin näkyy hahmo joka ampuu käsiaseella ilmaan. Aseita oli mielestäni mukana runsaahkosti myös mielenosoittajilla. Eivätkä ne olleet open carry -periaatteella esillä, vaan piilossa. Kuten sillä kaverilla jota Rittenhouse ampui käsivarteen.
 
Ja sitten lähdettä kehiin että kyle olisi äärioikeistolainen. Se ei vielä tee äärioikeistolaiseksi että puolustaa omaisuutta tai vastustaa tätä huliganismia, eikä edes se että kannattaa trumppia.

Lisäksi tämä jota vahingoitettiin myönsi oikeudessa että kyle ei ampunut häntä kun hän vetääntyi vaikka osoittikin aseella. Kyle ampui vasta kun hän oli kylen kohdalla ja osoitti aseella kyleä.

Joten nyt valoja päälle ja tutustumaan tapaukseen ettei tarvitse päästä vetää rinnastuksia, jotka ei vastaa tapahtumankulkua.
Nonniin pitäiskös taas lukea se edellinen viesti ennen kuin lähdetään kommentoimaan? :D Lainaappa Bladekilliä ja pyydä lähdettä että uhrit olivat terroristeja.
 
Video käy läpi mitä juryn pitää todeta todistusaineiston mukaan, joko ei tai kyl.
Self defence, oliko käytös suotavaa oman elämän suojelemisen kannalta ja liittyikö asiaan provoa.
Intent to kill, oliko tarkoitus tappaa.
Count 1: 1st degree reckeless homicide. Tarvitsee 3 asiaa olevan totta: Tappoi jonkun, käytti "criminally reckless conduct" missä katsotaan miten henkilön käytös lisäsi jonkun kuolemisen riskiä + käytös osoitti halveksuntaa elämää kohtaan.
Count 2: 1st degree reckless endangering of safety- Vaaransiko tyyppi toisen turvallisuuden sekä käyttikö hän "criminally reckless conduct" eli rikollista käytöstä, + käytös osoitti halveksuntaa elämää kohtaan.
Count 3&4: Jos count 1 ei käy toteen katsotaan lievempiä tapon muotoja, eg. tappajalla ei ollut tarkoitusta tappaa toista mutta silti käyttäytyi rikollisesti.
Count 5: Sama homma kuin aiemmin mutta toista henkilöä kohtaan joka selviytyi hengissä. Katsotaan oliko tyypillä tarkoitus tappaa toinen.
Count 1-5. Pitää katsoa oliko tyypillä vaarallinen ase, eli kyllä.
 
Proud Boys -yhteydet. Joo, jury "ei halua" kuulla niistä.
Aineistoa ei hylätä juryn mielipiteitä arvailemalla, vaan näihin on säännöt. Proud Boyssien tapaaminen kuukausia tapauksen jälkeen ei tietenkään pidä vaikuttaa oikeudenkäyntiin.

Oishan se kiva jos säännöistä joustettaisiin silloin kun syytetyn naama ei miellytä, mutta nuo säännöt ovat tuolla suojaamassa kaikkia. Valtion olisi liian helppo saada paha kuva luotua kenestä vaan esittämällä kaikkia tapaukseen liittymätöntä lokaa mitä ikinä henkilöstä löytävätkään, jolloin ei jury ei enää mietikkään että mitä tässä tapauksessa onkaan totta, vaan että syyttäjä oli kiusannut tapaukseen liittymätöntä todistajaa koulussa.

Edit. Lisäksi sitten puolustus alkaisi esittään että syytetty on pelastanut kissan puusta vuonna nakki ja oikeudenkäynti on täysi sirkus.
 
Aineistoa ei hylätä juryn mielipiteitä arvailemalla, vaan näihin on säännöt. Proud Boyssien tapaaminen kuukausia tapauksen jälkeen ei tietenkään pidä vaikuttaa oikeudenkäyntiin.

Me ei täällä olla jury, me saamme ottaa huomioon mm. tuon kun TOINEN KIRJOITTAJA KYSYY äärioikeistokytköksistä. Jätetään auki mahdollisuus, että mellakoijien ampumisella videolla mehustellut pari ihmistä tappanut kiväärisankari onkin vain niin uuvatti, että ymmärtämättä mistä on kyse hengailee PB:n tollojen kanssa?
 
No älä sitten vihjaile että näiden juttujen esittelemättömyys oli oikeudessa väärin.

Ja aivan hyvin voi olla tietämättä mitään Proud Boysseistä 17 vuotiaana. Samaa ei kyllä voi sanoa hänen avustajistaan jotka tapaamisen järjestivät.
 
Me ei täällä olla jury, me saamme ottaa huomioon mm. tuon kun TOINEN KIRJOITTAJA KYSYY äärioikeistokytköksistä. Jätetään auki mahdollisuus, että mellakoijien ampumisella videolla mehustellut pari ihmistä tappanut kiväärisankari onkin vain niin uuvatti, että ymmärtämättä mistä on kyse hengailee PB:n tollojen kanssa?
Oliko ne PB-yhteydet olleet vasta ampumisten jälkeen? Oikeudenkäyntiin pitäisi minusta vaikuttaa asiat, jotka tapahtui ennen sitä asiaa mistä käydään oikeutta. Voihan olla ettei Kyle ollut mitenkään äärioikeistolainen, mutta muuttui sellaiseksi ampumisten jälkeen vasta. Se on minustakin kummallista ettei mellakoitsijoiden ampumisella retostelua hyväksytä todisteeksi, se ei varmaan tapahtunut kovin kauaa ennen ampumisia. Toki tuon retostelunkin joku voisi tulkita merkiksi äärioikeistolaisuudesta.
 
Ei nyt kannata sekoittaa oikeudenkäyntiä ja omia näkemyksiä. Olen samaa mieltä, että oikeudenkäyntiä edeltävät asiat, jotka kertovat jotain teon mahdollisesta tarkoitushakuisuudesta (video, jossa halusi päästä ampumaan) huomioitaisiin. Se, mitä sittemmin on tapahtunut on enemmän oman näkemyksen vahvistusta eli menee lähinnä kategoriaan "eipä yllättänyt".
 
Tälle perusteella hyväksyisit myös hyökkääjien tekojen ja entisten rikosten esittelemisen oikeudessa? Kertoisi mikä oli heidän tarkoitus.

Unohtuisi varmaan juryltä nopeasti Kylen kommentit varkaista, jos esiteltäisiin pari Rosenbaumin raiskaamaa lasta. Nythän hyökkääjien rikostaustat eivät ole juryn tiedossa jos ovat onnistuneet pysymään uutispimennossa.
 
Nyt haisee taas olkiukot niin vahvasti, ettei tiedä mitä vastaisi. Ei kai Rosenbaumin raiskaukset kerro mitään tähän tapaukseen oleellisesti liittyvää?
 
Tälle perusteella hyväksyisit myös hyökkääjien tekojen ja entisten rikosten esittelemisen oikeudessa? Kertoisi mikä oli heidän tarkoitus.

Unohtuisi varmaan juryltä nopeasti Kylen kommentit varkaista, jos esiteltäisiin pari Rosenbaumin raiskaamaa lasta. Nythän hyökkääjien rikostaustat eivät ole juryn tiedossa jos ovat onnistuneet pysymään uutispimennossa.
No miksei Rosenbaum ole tuolla syytettynä niistä raiskauksista?
 
Nyt haisee taas olkiukot niin vahvasti, ettei tiedä mitä vastaisi.

Missä on olkiukko? Jos syyttäjä saa esittää tapaukseen liittymättömiä todisteita syytetyn persoonasta, niin täytyyhän puolustuksen antaa tehdä sama?

Parempi pitää tällaiset poissa oikeudesta ja katsoa itse tapausta.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 548 980
Jäsenet
74 855
Uusin jäsen
Nåksuu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom