• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kyle Rittenhouse oikeudenkäynti (Kenosha unrest 2020 shooting)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jumi
  • Aloitettu Aloitettu
Viime vuoden BLM terrorismi-allon aikana käytännössä jokainen rehellinen työtä tekevä jenkki on jossain vaiheessa kironnut jotain että laittaisipa joku noille luodin päähän yms. Aivan eri asia olisiko edes etäisesti valmis tekemään mitään sen sorttista.

Niinpä. Ja sitten kun tekee juuri kuten fantasioi?
 
Oli siinä muitakin asioita mielestäni, kuten antoiko avaimet, kertoiko missä tikkaat yms. joihin varmaan löytyy todistajia jos aletaan nimenomaan tästä asiasta oikeutta käymään. Voi olla todistajia miten myyjät puheli muille henkilöille, mitä myyjä tekee tähän ketjuun pistetyssä kuvassa yms.

Voisi hyvinkin olla oikeudenkäynnin ainekset.
Olihan siinä toki vaikka kuinka erilaisia väitettyihin yksityiskohtiin liittyviä kysymyksiä, mutta viime kädessä aika pitkälti nähdäkseni kiteytyy siihen että sana sanaa vastaan. Nick Smith oli kuitenkin paikan entinen työntekijä muutaman vuoden takaa joten olisi voinut hyvinkin oma-aloitteisesti saada noita mainitsemiasi asioita hoidettua vaikka sopimusta omistajatahon kanssa ei tosiasiassa olisikaan ollut.

Siihen en kyllä usko että tästä jaksetaan oikeuteen lähteä kun pelissä nyt taisi olla Nick Smithin väittämän mukaan joku parisataa dollaria tms.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä joku tekeekin, mutta joku random "vitun runkkarit kuolkaa"-heitto ei kyllä osoita sitä että olisi ollut aikeissa tappaa ihmisiä.

Niin. Mutta jos tekee, kuten uhosi, kai se heitto menettää sen random-statuksensa viimeistään siinä vaiheessa?

Koska mikä muu olisi varteenotettavaa uhoa, jos ei edes sellainen, joka toimeenpannaan?
 
Jo on kumma kun ymmärrys tapahtumien kulusta on osalla TÄYSIN hukassa.

Kyleä jahtasi ihmisjoukko, jossa useampi haastoi riitaa ja huutele mm. Ammu minut. Kyle kaatui maahan. Skeittilautailija yritti viedä asetta kun kyle oli maassa. Kyle sai pidettyä aseesta kiinni, eikä menettänyt sen hallintaa. Ja skeittilautailija lähti pois. Kyle oli edelleen maassa kun eräs näistä jahtaajista tuli juosten häntä kohti. Kyle nosti aseensa ja juoksija jarrutti sekä nosti kädet ilmaan ja lähti peruuttamaan. Kyle ei ampunut vielä. Yhtäkkiä tämä samainen tyyppi lähti uudestaan juoksemaan Kyleä päin kädet alhaalla pistoolin kanssa. Kun juoksija oli kylen kohdalla ja pistooli osoiti Kyleä, ampui vihdoin kyle.

Tämän on juoksia vahvistanut oikeudessa kylen asianajajien kuulustellessa tätä juoksijaa oikeuden edessä. Tästä on kuvateriaalia.

Syyttäjät ovat ehdottaneet että call of dutyn pelaamisella ja tällä välikohtauksella on jotain yhteistä.

Tämä siis ensimmäisestä ampumisesta.

En ole vielä ehtinyt toiseen ampumiseen tutustua, kun en ole kaikkia näitä monen tunnin videoita ehtinyt vielä katsoa.

Ilmiselvästi itsepuolustusta. Joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu tai valehtelee tietoisesti.
 
Kuinka monta ihmistä niissä mellakoissa nyt sit kuoli? 13 on se luku jonka muistan, mutta jos se olisi noin matala niin Kyle lisäsi sitä kaksinumeroisella prosentilla minuutissa
 
En ole vielä ehtinyt toiseen ampumiseen tutustua, kun en ole kaikkia näitä monen tunnin videoita ehtinyt vielä katsoa.

Ilmiselvästi itsepuolustusta. Joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu tai valehtelee tietoisesti.

Huvittava kontrasti näissä loppulauseissasi.

Sinne se vaan lähti, uhottuaan haluavansa ampua mellakoijia. Ikävä juttu, että teki sen videon kun se on paljon vaikeampi kiistää kuin epätarkat kamerakuvat.
 
Kyleä jahtasi ihmisjoukko, jossa useampi haastoi riitaa ja huutele mm. Ammu minut. Kyle kaatui maahan. Skeittilautailija yritti viedä asetta kun kyle oli maassa. Kyle sai pidettyä aseesta kiinni, eikä menettänyt sen hallintaa. Ja skeittilautailija lähti pois.

Joo, "lähti pois" sekä sillä tasolla että juoksi poispäin ja että myös nukkui pois tästä maailmasta koska Rittenhouse laukaisi aseensa osuen Huberia rintaan tuossa tilanteessa.

Toki tässä "riidanhaastamisessa" pitää muistaa se konteksti, että Rittenhousen perässä oltiin koska oli juuri ampunut kuoliaaksi aseistamattoman miehen ja lähtenyt menemään.

Kyle oli edelleen maassa kun eräs näistä jahtaajista tuli juosten häntä kohti. Kyle nosti aseensa ja juoksija jarrutti sekä nosti kädet ilmaan ja lähti peruuttamaan. Kyle ei ampunut vielä. Yhtäkkiä tämä samainen tyyppi lähti uudestaan juoksemaan Kyleä päin kädet alhaalla pistoolin kanssa. Kun juoksija oli kylen kohdalla ja pistooli osoiti Kyleä, ampui vihdoin kyle.

Tämän on juoksia vahvistanut oikeudessa kylen asianajajien kuulustellessa tätä juoksijaa oikeuden edessä. Tästä on kuvateriaalia.

Tämä vaikuttaisi todennäköisimmältä tapahtumien kululta vaikka tässäkin tulee eteen se että näkeekö epäselvästä videosta jotain mitä siinä ei ole. Syyttäjä väittää että käsi olisi vielä ollut kääntyneenä poispäin. Puolustus tosiaan onnistui saamaan Gosskreutzin sanomaan että puolustuksen muotoilu jonka mukaan hän osoitti tosiaan Rittenhousea aseella oli oikein joka taas osaltaan kyllä vahvistaa tätä. Minusta tässä tapauksessa on vähiten näistä syytä olettaa Rittenhousea syylliseksi mihinkään lukuunottamatta sivullisten vaarantamista.

Ilmiselvästi itsepuolustusta. Joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu tai valehtelee tietoisesti.
Jos syyttäjän esittämät todisteet provosoinnista jne. eivät mene läpi niin paikallisen lain mukaan todennäköisesti kyllä. Toki sitten jää vielä nämä vähemmän vakavat syytekohdat.
 
Huvittava kontrasti näissä loppulauseissasi
Niin, mitä tulee tuohon ampumiseen asiat on juuri noin, kuin sanoin.
Sinne se vaan lähti, uhottuaan haluavansa ampua mellakoijia. Ikävä juttu, että teki sen videon kun se on paljon vaikeampi kiistää kuin epätarkat kamerakuvat.
Tuomari on todennut ettei se liity tapaukseen. Syyttäjä siitä meinasi kysellä, mutta tuomari käski jurya poistumaan ja ripitti syyttäjää.
 
Ei me olla täällä oikeutta käymässä. Totesin jo kahdesti, että meitä ei tuomari voi kieltää huomioimasta tyypin mahdollisia vaikuttajia.

Aiheesta viidenteen, nyt kun lueskelin hieman niin "aavistuksen" erikoiselta tyypiltä vaikuttaa tuomarikin. Sitä en oikeasti osaa sanoa, että miksi sulkee esimerkiksi selkeät (nyt kun on nähty tulokset) uhkaukset pois todistusaineistosta ikään kuin ei haluaisi niitä huomioitavan?
 
Tuomarihan alunperin sanoi että harkitsisi vielä sallimista, mutta syyttäjälle suutahti niin täysin siitä kun otti asian kuulustelussa esiin ilman että oli erikseen siitä keskustellut ettei asiasta sitten enää voitu puhua... Sitä en tiedä mikä juridinen logiikka tässä on taustalla että lähtökohtaisesti tuota ei pidetty välttämättä relevanttina, mutta ehkä jotain samansuuntaista kuin se ettei kaikkien uhrien ja todistajien pientäkin rikoshistoriaa lähtökohtaisesti saa alkaa perata juryn edessä. Sinänsä varsinkin uhrien kohdalla tuossa olevan järjen ymmärränkin, yleensähän näissä foorumikeskusteluissakin osa porukasta pyrkii todistamaan miten jonkun lahtaaminen oli ihan ok sen takia että oli niin paska jätkä vaikka murha on murha siitä riippumatta.
 
Viimeksi muokattu:
Aiheesta viidenteen, nyt kun lueskelin hieman niin "aavistuksen" erikoiselta tyypiltä vaikuttaa tuomarikin.
Jos tuomari on outo, niin on kyllä syyttäjäkin. Eräs todistaja oli antanut etukäteen lausunnon ja videomateriaalia oikeudelle. Syyttäjä oli pyytänyt oikeislaitokselle ja kysyi haluako täydentää lausuntoaan. Todistaja vastasi ei. Tällöin syyttäjä ottanut kännykän ja kysynyt tunnistaako hän tämän henkilön. Todistaja vastasi ei. Syyttäjä vastasi että henkikö on zelensky ja laittoi kännykän pois ja otti uudelleen esiin ja näytti samaa kuvaa kysyen tunnistaako hän tätä henkilöä hän oli ihmeissään ja vastasi zelensky. Syyttäjä kysyi haluaako hän lisätä tämän lausuntoon. Todistaja vastasi ettei halua muuttaa lausuntoaan. Ja tämän jälkeen todistaja palkkasi asianajajan.

Ei hajuakaan, kuka on zelensky. Syyttäjä ja puolustaja ei kuitenkaan sanele oikeuden kulkua toisin kuin tuomari.
 
Sori se oli ziminski. Vedin ulkomuistista tuon nimen kirjoitusasun. Kanattaa katsoa tuo kahden minuutin video, jossa tuo kertoo tapahtumista selkeämmin, kuin minä.
 
En tiedä kuka on ziminski sen enempää. Mutta aiempi kommenttini syyttäjän ja puolustusasianajajan merkityksestä verrattuna tuomariin pätee.
 
Koko tilanne suomalaisittain absurdi. Jos olisi joku mellakka menossa ja joku siviili juoksisi rynnäkkökiväärin kanssa siellä, olettaisin hänen automaattisesti olevan uhka ja osa ongelmaa. Mutta USA:ssa homma saatetaan tulkita niin päin, että skeittilaudalla ja muulla tuota kaveria aseista riisumaan pyrkivät olivatkin suurempi uhka, joka oikeutti kuolettavan ampumisen. Mutta miten tämä liittyy politiikkaan?

:D
Koko juttu on tosiaan suomalaisittain absurdi, mutta aseen koskemisen kommentointia hymiöllä en ymmärrä. Tietysti Suomessa ei käytännössä tule tilannetta, jossa tavallinen siviili olisi kiväärin(jätetään se rynnäkkö sinne ajatuspierujen paperisilppuriin) kanssa jossain mellakan lähellä katutilassa.

Jos nyt kuitenkin oletetaan, että joku ihan normaali kansalainen on paikassa X kivääri käsissään aivan laillisesti ja kolme uhkaavasti käyttäytyvää rikollista lähestyvät(kenties näitä joutuu jopa pakenemaan). Se hetki kun yksi näistä saa jo aseestakin kiinni, on hyvin merkittävä hetki. Siihen asti puolustautumiseen käytettävän voiman arviointi on voinut olla vaikeaa, mutta ei enää siinä vaiheessa. Jos joku ei silloin vielä kyetessään ammu, hän ei toimi ihan rationaalisesti.

Uhkaavassa tilanteessa kenen tahansa aseen tavoittelu (normaalin logiikan puitteissa, ei minkään tietyn oikeuskäytännön) rinnastuu oman aseen kohottamiseen tätä vastaan. Samoin vähintään erittäin uhkaava ja holtiton ele on ylipäänsä missään normaalimmassakaan tilanteessa hamuta toisen asetta, oli se sitten poliisivirkamies tai tuntematon metsästäjä. Sellaisella tempulla pääsee helposti koppiin, pahimmillaan kylmiöön ja näiltä välttyväkin toivottavasti muistaa ettei ollut viisasta.

TL;DR: Maininta siitä, että hätävarjeluna ammuttu oli jo ehtinyt koskea hätävarjelijan asetta ei ole ":D".
 
No tottakai keskustelen asiasta oikeuskäytännön puitteissa kun nyt ketjun otsikkoakin vilkaisee.

Laillisenkin (mutta väkisin suoritetun) aseista riisumisen oleellinen osa nyt vaan on koskea toisen vehj... asetta enkä kyllä ole kuullut, että edes USA:ssa toisen pyssyn koskeminen olisi mikään kuoleman oikeuttava siirto. Hymiö ehkä lievän eufenistisen tulkinnan seuraus.

edit: Ja siis jos ammutut oli rikollisia niin tämä on mennyt multa ohi.
 
En ole varsinaisesti eri mieltä enkä edes yritä tuntea sikäläistä lakia ja oikeuskäytäntöä siten että voisin mitään tarkempaa lainopillista tulkintaa esittää. Tarkoitin vain huomauttaa, että aika pitkälle tilanne on eskaloitunut siinä vaiheessa, kun päälle käyvä mahdollisesti tappomielellä lähestyvä aseistettu joukko ottaa kivääristä kiinni. Ei se aseeseen koskeminen mikään automaattinen tapon yritys ole, mutta vaikea sitä on jekuksikaan puhua, pikku pränkki hei, c'mon.

Demlalaisten määrästä ja kuun asennosta riippuen keskelle ampumista pidettäisiin suomalaisen hätävarjelupykälänkin tulkinnassa hyväksyttävänä hätävarjeluna ilman liioittelua. Samoin sitä, kun toinen kaveri jatkaa vetäen pistoolin ja saa samaisesta kivääristä osuman.

edit: Ja siis jos ammutut oli rikollisia niin tämä on mennyt multa ohi.
Viittasin termillä siihen, että ilmeisesti mellakoitsijat yrittivät porukalla ottaa aseistetulta vastaan laittavalta kansalaiselta henkeä ja pyssyt sekä puntarit oli tarkoitusta varten mukana. Rosvojen mahdollisista aiemmista tuomioista en tiedä.
 
Luin tästä lähinnä kun tapahtuma oli tuore ja näin videonkin. Ymmärsin silloin, että nuo kaksi viimeiseksi ammuttua olivat lähteneet Kylen perään tämän ammuttua yhden ihmisen. Ehkä heidänkin toimiaan voisi tulkita siinä valossa, että olivat vain yrittämässä taklata ampujan maahan ja saada aseen pois. Erikoiseksi homman tekee, että Kyle vaan häippäsi paikalta eikä jäänyt mitenkään selvittämään asiaa edes ohittamiensa poliisien kanssa. Vaikuttaa ns. paolta.
 
Demlalaisten määrästä ja kuun asennosta riippuen keskelle ampumista pidettäisiin suomalaisen hätävarjelupykälänkin tulkinnassa hyväksyttävänä hätävarjeluna ilman liioittelua. Samoin sitä, kun toinen kaveri jatkaa vetäen pistoolin ja saa samaisesta kivääristä osuman.

Tämä on mielenkiintoinen väite. En usko että tässä mitkään sellaiset asiat "demlalaisten määrä ja kuun asento" vaikuttaa, mutta olisiko sinulla viitata ennakkotapaukseen tai johonkin muuhun oikeuslähteeseen joka tukisi tätä? Jos nyt ymmärsin oikein, että viittasit tuohon aseeseen tarttuvan hätävarjeluna kuoliaaksi ampumiseen?
 
Suomen oikeustapausten historiassa on tapauksia, joissa on käytetty asetta kuolettavasti ja tämä on katsottu ei-liioitelluksi hätävarjeluksi. Jos tämä oletettu tapahtumakulku ei ole paikka ampua, ei mikään ole. Tarkoitin siis näkemystäni tilanteen uhkaavuudesta kokonaisuutena, en aseen tavoittelua erillisenä määrittävänä tekijänä, vaikka se tietysti vaikuttaa kokonaisuuteen.
Luin tästä lähinnä kun tapahtuma oli tuore ja näin videonkin. Ymmärsin silloin, että nuo kaksi viimeiseksi ammuttua olivat lähteneet Kylen perään tämän ammuttua yhden ihmisen. Ehkä heidänkin toimiaan voisi tulkita siinä valossa, että olivat vain yrittämässä taklata ampujan maahan ja saada aseen pois. Erikoiseksi homman tekee, että Kyle vaan häippäsi paikalta eikä jäänyt mitenkään selvittämään asiaa edes ohittamiensa poliisien kanssa. Vaikuttaa ns. paolta.
Tarinoiden ja versioiden(mahdollisesti suoranaisten valheiden, jopa virallisten tahojen levittämien) perusteellahan tästä joutuu spekuloimaan, joten yritän muistaa pohtia vain yleisellä tasolla.

Voi olla että siinä syytetty jahtasi sivullisia, tai voi olla että lähdettiin porukalla nitistämään nuorta poikaa ja kävikin nolosti, yhdelle jopa kuolettavan nolosti.
 
Tämän jo tiesinkin. Esimerkiksi niin että vastapuoli on ampunut ensin. Ei tosin ole lainkaan relevanttia tämän keskustelussa olevan tapauksen osalta. Olisiko mahdollista viitata vaikka yhteen tällaiseen konkreettiseen tapaukseen oikeuskäytännössä, mielellään vielä sellaiseen joka mahdollisesti olisi sinusta jollain tasolla edes analoginen kyseessä olevan asetelman kanssa?

Tarinoiden ja versioiden(mahdollisesti suoranaisten valheiden, jopa virallisten tahojen levittämien) perusteellahan tästä joutuu spekuloimaan, joten yritän muistaa pohtia vain yleisellä tasolla.

Voi olla että siinä syytetty jahtasi sivullisia, tai voi olla että lähdettiin porukalla nitistämään nuorta poikaa ja kävikin nolosti, yhdelle jopa kuolettavan nolosti.
Tässä tapauksessa lienee kyllä aivan kiistatonta, että Rittenhouse oli minuutteja aikaisemmin ampunut enimmäiset kuolemaan johtaneet laukauksensa ja videomateriaalista on vaikea päätyä mihinkään muuhun tulokseen kuin siihen että nämä henkilöt olivat hänen perässään vain ja ainoastaan tämän seurauksena. Mistään erillisestä ryöstöaikomuksesta tai vastaavasta tuskin sinäkään väität olleen kyse?
 
En ole tarkoittanut väittää mitään.
Ok, no spekulointikin tästä asiasta on tosiaan aika turhaa kun en ole kuullut kenenkään, joka on pari silminnäkijöiden kuvaamaa videota katsonut, jääneen tästä asiasta epätietoiseksi. Toki sitten tulkinnat tapahtumien oikeutuksesta jne. voi muuten vaihdella ja hyvin suuresti vaihteleekin.
 
Ja siis jos ammutut oli rikollisia niin tämä on mennyt multa ohi.
Ihan samalla tavalla kun G. Floydin kanssa on näiden herrojen aiempia rikostuomioita ja -epäilyjä tuotu esiin ihan kuin aiempien iltojen tai vuosien rikokset oikeuttaisivat rangaistuksen
 
Tässä ketjussa näytetään olevan isolta osin viime vuoden uutisoinnin ja niistä syntyneiden mielikuvien varassa, ja sitten väitellään niiden (paikkaansa pitämättömien!) mielikuvien pohjalta. Mielikuva voi hyvinkin olla uutisia seuranneille: Toiseen osavaltioon mielenosoitusten perässä matkustava rasisti joka haluaa ampua anti-rasisteja pääsee vihdoin ampumaan heitä, mutta jäi kiinni. Miksi tässä ollaan edes oikeuden edessä?!! Jätkällä oli rynkky, homma on selvä!

Aloitusviestin kirjoitin tahallaan näiden uutisten pohjalta.

Tämän oikeudenkäynnin myötä tajusin että niinhän minäkin olen aina puutteellisten tietojen varassa ja tulen kertomaan mielipiteeni niillä tiedoilla. Nyt kun olen katsonut tuota oikeudenkäyntiä 40 tuntia, erilaisia todistajia ja videoita niin voi vittu ei voi ihminen olla enempää väärässä. Onneksi saman ovat huomanneet muutkin ja twitter on täyttynyt ihmisistä joiden silmät ovat aueneet. Joitain esimerkkejä:

FD5T65XVEAoj1To

Tässä nämä uhrit. En sen takia nosta nuita rikoksia esille että lukija vois miettiä, että "jaa hyvä" tai että "eihän se voinu tietää etukäteen ketä ampuu", vaan siksi että nuo ei ole mitään Elokapinan pyhäkoululaisia, vaan ihan oikeita rikollisia jotka pisti kaupunkia palasiksi ja hyökkäsivät selvästi pienempää 17v poikaa vastaan joka sammutteli jauhesammuttimella heidän aloittamia tulipaloja.
FD2zKt8XoAEiZMf

Ps. Kannattaa katsoa tuon selvinneen Gaige Paul Grosskreutzin todistus päivältä 6. Kestää reilut 4 tuntia, mutta laittaa sen vaikka pyörimään toiseen monitoriin.
 
Viimeksi muokattu:
Luin tästä lähinnä kun tapahtuma oli tuore ja näin videonkin. Ymmärsin silloin, että nuo kaksi viimeiseksi ammuttua olivat lähteneet Kylen perään tämän ammuttua yhden ihmisen. Ehkä heidänkin toimiaan voisi tulkita siinä valossa, että olivat vain yrittämässä taklata ampujan maahan ja saada aseen pois. Erikoiseksi homman tekee, että Kyle vaan häippäsi paikalta eikä jäänyt mitenkään selvittämään asiaa edes ohittamiensa poliisien kanssa. Vaikuttaa ns. paolta.
Seurasin minäkin kun tämä tapahtui ja minusta se vaikutti, että poika oli kauhuissaan ja itku kurkussa juoksi pois tilanteesta kohti poliiseja. Pysähtyi kun uskoi olevansa turvassa mahdollisilta takaa-ajajilta ja yritti saada poliiseja ymmärtämään että oli ampunut. Teini-ikäisen käytöstä, samoin kuin ne aiemmat uhoamiset sosiaalisessa mediassa.

Tässä tapauksessa lienee kyllä aivan kiistatonta, että Rittenhouse oli minuutteja aikaisemmin ampunut enimmäiset kuolemaan johtaneet laukauksensa ja videomateriaalista on vaikea päätyä mihinkään muuhun tulokseen kuin siihen että nämä henkilöt olivat hänen perässään vain ja ainoastaan tämän seurauksena.
Tuo on totta. Siitä aiemmasta tilanteesta ei ole yhtä selvää videomateriaalia. Rittenhouse yritti sammuttaa palavia roska-astioita tai muita paloja, mitä mielenosoittajat sytyttivät. Siksi häneen ilmeisesti suututtiin. Myöhemmin Rittenhouse poistui liikkeen luota, eikä poliisi antanut hänen palata. Sen jälkeen tiedetään, että muutama ihminen ajoi takaa juoksevaa Rittenhousea läheisellä parkkipaikalla. Lainaus NYT:in artikkelista
While Mr. Rittenhouse is being pursued by the group, an unknown gunman fires into the air, though it’s unclear why. The weapon’s muzzle flash appears in footage filmed at the scene.
Mr. Rittenhouse turns toward the sound of gunfire as another pursuer lunges toward him from the same direction. Mr. Rittenhouse then fires four times, and appears to shoot the man in the head.
Tuo ensimmäinen ampuminen tapahtui aivan lähietäisyydeltä. Minusta Rittenhouse teki virheen poistuessaan autoliikettä puolustaneiden joukosta, joilloin hänet motitettiin välittömästi. Sitten näytti jäävän kaksi vaihtoehtoa, käyttää asetta tai tulla hakatuksi tai ammutuksi samalla aseella. Se on sitten eri asia mitä oikeudessa päätetään, kun näyttää siltä että todisteita ja todistajia sallitaan aika sattumanvaraisesti. Ja amerikkalaiset tosiaan ovat jakaantuneet kahteen leiriin, eikä kumpaakaan kiinnosta mitä laki sanoo. Koska heille kyse on elämää isommasta asiasta. Hyvien ja pahojen voimien eeppisestä taistelusta, josta riippuu maailman tulevaisuus. Myös meidän ulkomaalaisten, eihän meitä ole kuin 7.5 miljardia ulkomaalaista.
 
On kyllä mielenkiintoista seurata vihervasemmisto-osaston kommentointia tästä tapauksesta. Heillä merkkaa ainoastaan se, että Rittenhouse vastusti BLM:ää, joten vihervasemmistolle ei ole mitään merkitystä sillä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, vaan Rittenhouse on automaattisesti syyllinen.
 
Mistä seruraat noita kommentteja?
 
Algoritmillä sinä sitä zoomaat silloinkin kun käytät zoomausta jossa on "alkuperäiset pikselit samankokoisena".
Meneekö tässä nyt vähän sekaisin, mitä tarkoitetaan tuolla "alkuperäiset pikselit samankokoisena"? Minä ymmärsin niin, että zoomataan niin, että noita alkuperäisiä pikseleitä suurennetaan, eli resoluutio ei muutu. Silloin ei millään algoritmillä lisätä kuvaan tavaraa. Eli otetaan 100x100 pikselin kuva, zoomataan sitä vain isommaksi, jolloin kuva pysyy alkuperäisenä.

Mutta, jos otetaan 100x100 pikselin kuva ja "zoomataan" sitä isommaksi niin, että siitä tulee 1000x1000 pikselin kuva, niin silloin sinne uuteen kuvaan on algoritmillä luotu 99 % pikseleistä. Joten on täysin ymmärrettävää, ettei sellaista voida hyväksyä todisteeksi.
 
Ja se kuva on käynyt kymmenien algoritmien läpi kun se on otettu linssin läpi kennolle ja siitä pakattu muistiin ja - kuten mainittiin - skaalattu esityslaitteen resoluutioon tai printattu, missä data vasta muuttuukin
 
Meneekö tässä nyt vähän sekaisin, mitä tarkoitetaan tuolla "alkuperäiset pikselit samankokoisena"? Minä ymmärsin niin, että zoomataan niin, että noita alkuperäisiä pikseleitä suurennetaan, eli resoluutio ei muutu. Silloin ei millään algoritmillä lisätä kuvaan tavaraa. Eli otetaan 100x100 pikselin kuva, zoomataan sitä vain isommaksi, jolloin kuva pysyy alkuperäisenä.

Mutta, jos otetaan 100x100 pikselin kuva ja "zoomataan" sitä isommaksi niin, että siitä tulee 1000x1000 pikselin kuva, niin silloin sinne uuteen kuvaan on algoritmillä luotu 99 % pikseleistä. Joten on täysin ymmärrettävää, ettei sellaista voida hyväksyä todisteeksi.
Pagi vastasikin jo hyvin. Lisään vaan että käytössä on todellakin edelleen algoritmi ja se "lisää kuvaan tavaraa" eli uusia pikseleitä vaikka kuinka skaalattaisiin kohderesoluutioon joka on alkuperäisen resoluution monikerta suuntaansa. Toki algoritmi on tällöin suhteellisen yksinkertainen, mutta varmaan tästäkin sitten täytyisi joka oikeudenkäynnissä käydä asiantuntijatodistajan kertomassa kuten viestissä johon vastasin vaadittiin, että olisi tehtävä aina kun käytetään algoritmiä.
 
Viimeksi muokattu:
On kyllä mielenkiintoista seurata vihervasemmisto-osaston kommentointia tästä tapauksesta. Heillä merkkaa ainoastaan se, että Rittenhouse vastusti BLM:ää, joten vihervasemmistolle ei ole mitään merkitystä sillä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, vaan Rittenhouse on automaattisesti syyllinen.

Politiikka on niin mustavalkoista. Vihervasemmiso hyljeksii valkoisia rehellisiä työläiskansaa ja fanittaa anarkiaa yleensäkin ja koska BLM on periaatteessa mustien sota valkoisia vastaan, niin tämä on kauttaaltaan erittäin lähellä vihervasemmiston sydäntä.

Ei näitä asioita katsota sieltä leiristä objektiivisesti, vaan tunteella. Se että ammutuiksi tulleet olivat taparikollisia ei ole vihreille mikään yllätys. Vai lähteekö joku ei-rikollinen polttamaan ja tuhoamaan kaupunkia?
 
On kyllä mielenkiintoista seurata vihervasemmisto-osaston kommentointia tästä tapauksesta. Heillä merkkaa ainoastaan se, että Rittenhouse vastusti BLM:ää, joten vihervasemmistolle ei ole mitään merkitystä sillä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, vaan Rittenhouse on automaattisesti syyllinen.
Tämä huomio tietysti pätee molempiin ääripäihin jenkeissä (ja toki tämä ilmiö on marginaalisemmin olemassa Suomessakin). Oikealla oltiin varmoja, että Rittenhousen toiminta oli sankarillista jo minuutteja ampumisten jälkeen. Esimerkkinä tästä todistamassa ollut oikeistolaiskommentaattori Drew Hernandez jonka seuraavasta tweetistä syyttäjä tältä kyseli:

Tuossa vaiheessa ei luonnollisestikaan kaikki faktat, ei edes ampujan nimi, olleet selvillä joten osoittaa aika vahvaa intoa tehdä lopullisia johtopäätöksiä oman poliittisen kannan mukaan.
 
Tuntuu kyllä jotenkin sairaalta yhteiskunnalta kun sillä vaikuttaa olevan huomattavasti väliä kovin monen mielessä että minkä värinen se syyllinen on ja minkä värisiä ne uhrit ovat.

Floydin tapauksessa ne ihmisten ihonvärit olivat vielä räikeämmässä osassa.
 
Pagi vastasikin jo hyvin. Lisään vaan että käytössä on todellakin edelleen algoritmi ja se "lisää kuvaan tavaraa" eli uusia pikseleitä vaikka kuinka skaalattaisiin kohderesoluutioon joka on alkuperäisen resoluution monikerta suuntaansa. Toki algoritmi on tällöin suhteellisen yksinkertainen, mutta varmaan tästäkin sitten täytyisi joka oikeudenkäynnissä käydä asiantuntijatodistajan kertomassa kuten viestissä johon vastasin vaadittiin, että olisi tehtävä aina kun käytetään algoritmiä.
Ok, eli kumpikaan teistä ei ymmärrä teknisesti mistä tuossa on kyse, joten ehkä tämä on liian hankala asia käsitellä teidän kanssa.
Kokeilen vielä, josko ymmärtäisitte eron:

1) otetaan 1 musta pikseli ja 1 valkoinen pikseli, jotka ovat vierekkäin. Skaalataan tämä suuntaansa 10-kertaiseksi niin, että muodostuu 10x10 mustaa pikseliä ja sen vieressä 10x10 valkoista pikseliä.

2) tehdään vastaava skaalaus niin, että vasemmassa reunassa on 1x10 mustaa pikseliä, oikeassa reunassa 1x10 valkoista pikseliä ja näiden väliin jää 18x10 eri harmaansävyistä pikseliä.

Ymmärrättekö nyt kummassa tapauksessa kuvaan lisättiin informaatiota algoritmilla ja kummassa ei? Ja tuomari nimenomaan tarkoitti tuollaista tapausta, jossa skaalataan eli tarkennetaan resoluutiota interpoloimalla alkuperäisten pikselien väliin uutta informaatiota.
 
Nyt tulee vahvasti kyllä Dunning-Kruger mieleen... Alotetaan vaikka siitä, että sanoisitko tuota kuvailemaasi algoritmiksi?
 
1) kohdassa algoritmi on yksinkertainen zoomaus-algoritmi, joka vain kopioi alkuperäisen pikselin sadaksi identtiseksi pikseliksi,

2) kohdassa taas algoritmi interpoloi alkuperäisten pikseleiden väliin uutta dataa, samaan tyyliin kun käytetään resoluution ylösskaalauksessa.

Mikä oli sun pointti?
 
No niin eli ymmärrät että kyseessä on algoritmi molemmissa kohdissa. Hienoa! Sitten varmaan hoksaat myös, että tämä ei kierrä ongelmaa jos ongelma oli että "tämä tehtiin algoritmillä joka lisää pikseleitä". Vaaditaan vähän enemmän määrittelyä, että mikä se ongelma on. Valitettavasti tässä oikeudenkäynnissä ei esitetty tämän parempaa argumenttia kuin mihin viittasin.
 
Höpsistä. Kyse oli siitä, että todisteeksi ei sallita sellaista videota/kuvaa, johon on algoritmilla lisätty uusia pikseleitä, jotka sisältävät uutta (luotua) dataa. Jos tehdään puhdas zoomaus, eli pikselit suurennetaan sellaisenaan kuin ovat, niin silloin algoritmi ei luo uutta dataa.

Tästä oli tuomarin päätöksessä kyse, ei mistään sen vaikeammasta.
 
Tuomarin päätöksessä ei todellakaan ollut tuosta kyse koska asiaa ei argumentoitu noin. Lisäksi tuomarin päätös käsittääkseni oli kyllä että suurennos hyväksyttiin.
 
Lue uudelleen tuosta tapauksesta ja vähän tarkemmin niin sieltä kyllä selviää mistä oli kyse.
 
Olen seurannut ihan noiden suorien videolähetyksien kautta koko oikeudenkäynnin, että jos jomman kumman pitäisi perehtyä enemmän niin se olet melkoisen suurella todennäköisyydellä sinä.

Syyttäjän teettämä kuvasuurennos esitettiin jurylle ja hyväksyttiin osaksi tapauksen todisteita loppuviikolla. Aiempana oikeudenkäyntipäivänä syyttäjä olisi halunnut myös zoomata ipadilla videota mutta tätä tuomari ei sallinut.
 
Niinhän se tuomari alunperin sanoikin, että jotta zoomaus hyväksytään, niin tarvitaan asiantuntija, joka varmistaa, ettei zoomaus lisää sinne sellaista "dataa", jota ei siellä oikeasti ole. Ja nyt ilmeisesti tällä tavalla hyväksytty zoomaus on saatu järjestettyä. Eli missä ongelma?

Minun kanta tässä on, että tuomarin alkuperäinen hylkäys oli ihan validi, sillä todisteeksi ei voida hyväksytä sellaista kuvaa, joka on luotu jollain sellaisella algoritmilla, joka lisää sinne sellaista tavaraa, josta ei voida olla varma, onko sitä oikeasti ollut.
 
No muilla jotka ei nähtävästi tohon oikeuden päätökseen sitten ole tyytyväisiä koska interpolaatio varmaan isommat ongelmat. Toki itse vielä kritisoisin sitä miten järjetön koko prosessi jolla tätä yritettiin estää oli ja sitä, että jury ei nyt pääse kuitenkaan näkemään kuin still-kuvia + zoomaamattoman videon. Jenkeissä nyt on näin yksinkertaisesta asiasta jo kyllä oikeustapauksia ehtinyt kertyä, että sikäli tuollainen luokaton argumentointi ilman ymmärrystä asiasta jota oikeudessa nähtiin vaikuttaa aika nololta kun kysessä pitäisi olla ammattilaiset... Sinänsä toi pelkän still-kuvan saatavilla olo mennee syyttäjän piikkiin, olisi varmaan mahdollista ollut saada tästä zoomattua videotakin todisteiden joukkoon paremmin valmistautumalla.
 
No heivät ole asiantuntijoita. Syyttäjällä olisi pitänyt olla asiantuntija joka kertoo miten kuva vastaa todellisuutta, syyttäjän moka että näin ei ollut ja tuomarin moka että stillit pääsi läpi. Tietenkin tämä kertoo että puolustus epäonnistui argumentoinnissaan myös. Tuosta on netissä analysointia miten tuossa zoomatussa kuvassa Kyle ei todennäköisesti osoita ketään, eli kuva todennäköisesti antaa virheellisen kuvan. Jury ei tietenkään näitä näe, vaan heillä on vaan suttunen kuva jossa tekstinä että Kyle osoittaa jotakin.

Valamiehistön ohjeistaminen nenä ruudussa kelaamaan videota ja näkemään olemattomia suttuisesta kuvasta on älytöntä. Pitää olla todistaja joka valan edessä sanoo että siinä näkyy jotain.
 
Iltalehdessä tuli vastaan varsin neutraali (joitain kohtia voisin opponoida, mutta pääpiirteittäin oikein hyvä kirjoitus) kirjoitus tapahtumista:

Mielenkiintoisin ilmiö olivat henkilöt, jotka olivat aiemmin luulleet, että Rittenhousen ampumat henkilöt olivat tummaihoisia ja olivat kurkku suorana huutaneet Rittenhouselle tuomiota, mutta kun myöhemmin tajusivat, että ammutut olivat valkoihoisia, niin asettuivat puolustamaan Rittenhousea.
 
Ilmeisesti syyte laittomasta aseesta on nyt heitetty ulos eikä mene jurylle.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 548 982
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
Acceli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom