Kuriirifirmat: DHL, UPS, DPD, Fedex yms.

UPS on kyllä ihan syvältä. Itselläni auttoi asiaa kun soitin aspaan ja valitin, että useamman kerran on viety paketti suoraan toimipisteeseen yrittämättä edes toimitusta vaikka useampi henkilö ollut koko päivän kotona. Olen vielä erikseen vahvistanut että haluan toimituksen kotiin SMS:llä, kun sitä kysyivät. Seuraava paketti tuli jopa perille asti.
 
Toisen puoliskon sähköpyörän tilauksessa on mennyt homma aika putkeen. Tilasi 8.6. Helkaman fillarin Kuntokaupasta. Oli varastossa joten ostopaikka valikoitui sen perusteella. Kuntokaupan isommat kamppeet toimittaa Kaukokiito.

Toimitus lähti käyntiin normaalisti ja toimitusaikaa kaupasta luvattiin 2-5pv. Seurannan mukaan paketti kulkeutui kahdesa päivässä paikalliseen terninaaliin. Ihmettely alkoi kun oli kulunut reilu viikko eikä toimitusaikaa oltu vieläkään sovittu. Ensimmäinen tiedustelu tehtiin Kaukokiidon valtakunnalliseen aspaan joka lupasi palata asiaan. Pariin päivään ei kuitenkaan kuulunut mitään joten perään laitettiin uusi tiedustelu jolloin tuli vastaus että paikallinen terminaali ei ole vastannut mitään.

Koska tässä painaa kesälomamatka päälle ja sen jälkeen vielä kaiken hyvän lisäksi muutto, eilen soitettiin paikalliseen terminaaliin. Sieltäpä sitten selvisi että koko paketti ei heidän mukaansa ole terminaaliin saapunut. Nyt on sitten selvityksessä että missä menee mutta tuskin ehtii enää ennen juhannusta. Juhannusviikonlopun jälkeen aikaa taas on keskiviikkoon asti jolloin osoite muuttuu ja kadunvarsitoimitus ei enää onnistu vanhaan osoitteeseen.

Terminaalia vannotettiin olemaan yhteydessä hyvissä ajoin ennen toimitusta. Muutosta ei vielä lisäsäädön vuoksi mainittu mitään mutta jahka ovat yhteydessä niin täytyy yrittää sopia toimitus uuteen osoitteeseen josta todennäköisesti seuraa lisää säätöä - pakka tuntuu nyt ainakin paikallisella terminaalilla olevan ihan huolella sekaisin.

Kuntokauppakin on jo kuriiria reklamoinut ja sinne on ilmoitettu että koko fillari on nyt kateissa. Liekkö joku lipastanut uuden sähköfillarin matkan varrelta haltuun.. Todennäköisempi vaihtoehto on että paketti on terminaalin nurkassa mutta merkkaus on mennyt pieleen ja löytyy kunhan joku kehtaa mennä halliin katselemaan ja etsimään. Fillarointi ainakin siirtyy nyt muuton jälkeiseen aikaan joka sinäsnä ei haittaa koska tulevat tilat pyöräharrastukselle ovat n. valovuoden verran paremmat.
 
Tuntuu että nyt on vähän kaikilla kuriireilla ja pakettikuskeilla pakka ihan levällään. Viimeisen parin viikon aikana on omalle kohdalle osunut vissiin 4-5 lähetystä joissa on ollut kaikissa jotain kummallista, kuten Aliexpress-paketin Matkahuollon sekoilut, GLS Finlandin kotiinkuljetus joka kääntyikin Postille ja pakettiautomaattiin (ja nimenomaan haluttiin kotiintoimitus painavan paketin takia) jne.

Tosin, lähettäjätkin nykyään arpovat millä lähettävät. Emäntä on jo kuukausia kiroillut Zooplussan toimituksia, tulevat ihan randomilla DHL / DPD / Postnord / GLS / Posti ja osa ilmoittaa milloin ovat tuomassa, osa potkaisee paketin jonnekin noutopisteeseen vaikka nimenomaan on kotiinkuljetuksella tilattu ja takuulla ollaan oltu kotona jne. Ainakin zooplus nyt hyvittää noista virheellisistä toimituksista jotain mutta aina noissa on oma hommansa selvitellä.
 
Fedexillä ties kuinka monetta kertaa kauhea sekoilu lähetysten kanssa...

Ensin lähetys matkaa 2vk britteistä suomeen samalla kun seurantatiedot näyttää mitä sattuu.
Sitten vasta kun itse kyselin paketin perään, sain tiedon että se oli jo suomessa ja tullit pitäis hoitaa.

Hoidin tuosta sitten maksut tullille ja venailin viikon kunnes taas koitin lähetellä viestejä ja soitella ympäriinsä lähetyksen perään.

Selvisipä sitten kauhean selvittelyrumban jälkeen että lähetys oli jostain syystä lastattu rekkaan mikä lähti saksaan missä tuo ilmeisesti tällä hetkellä on fedexin terminaalissa.

Alkaa olla pikkasen hermot kireessä kun alunperin lähetyksen sisältöä jarrutti valmistava firma jolta kesti 6kk saada noi osat tehtyä..
 
Laitetaans omat kokemukset Fedex Turun lähialueelle.

(TLDR: positiivinen kokemus, jos jaksaa itse seurailla toimistusta ja pystyy olemaan varoiksi kotona)

Lähti 20.06. Tsekeistä FedEx International Economy:lla, ja toimitusaika-arvio 28.06. klo 18 mennessä.
22.06. tuli spostiin ilmoitus, että viivästyksiä matkalla, mutta toimitusaika-arvio pysyi edelleen huomisessa, eli 8 päivää kestäisi matkalla.
Tänään aamulla kävin seurannasta katsomassa, niin oli saapunut Suomeen ja näytti, että olis jo kuljetuksessa.
Iltapäivällä tuotiin ovelle, vuorokauden arviosta etuajassa ilman mitään ilmoituksia tai soittoja.

Olin varoiksi jo tänään iltapäivän kotona, kun muistelin, että tällä suunnalla kiertää auto vain kerran päivässä näihin aikoihin.

Eli sellaista luvassa jos fedexin kautta kotiovelle tulossa pakettia.

Parhaiten noilta varmaan toimii jos tilaa työpaikalle, jossa on virka-aikaan aina joku paikalla vastaanottamassa.

Aina kun mahdollista, otankin sellaisen vaihtoehdon, jossa Suomessa Posti hoitaa loppukuljetuksen, koska heidän kautta säätöä on vähiten varsinkin kun yleensä en päivisin ole kotona. Lisäksi postista tulee paremmin soittoja ja ilmoituksia, ja noutopistekin on lähempänä. Mutenkaan kurireilta EU:n sisäiset kuljetukset ei ole paljoa nopeampia.
UPSinkin mielummin kuin Fedexin ottaisin, koska heillä on valittavissa nouto jostain lukuisista noutopisteestä. Näin täällä Turun lähialueella.
 
Saapas nähdä FEDEX, ollaan jännän äärellä taas.

UPDATED DELIVERY
Tuesday6/28/2022 before 6:00 pm
Initially expected: Thursday, 6/23/2022
No signature required

DELAYED

DELIVERY STATUS
Out For Delivery
Get Status Updates
Alerts (1)
Sign up for XXXXXXXXXXXX to get updated as we have more information.
Check For Delivery Options
TRACKING ID
XXXXXXXXXXXXXXXX
 
Päivitystä pyörän toimitukseen. Kuntokauppa reklamoi Kaukokiitoa ja antoi viime viikolla deadlinen paketin etsimiselle eiliselle. Ei kuitenkaan löytynyt joten uusi pyörä toimitukseen.

Tänä aamuna (hiukan surkuhupaisasti) soittivat Kaukokiidolta että pyörä on löytynyt. Kuinka ollakaan se on ollut koko ajan paikallisessa terminaalissa johon se oli kirjattukin saapuneeksi. Tähän asti "tehostettu etsintä" ei siis ilmeisesti ole tarkoittanut sitä että kukaan olisi vaivautunut paikan päälle halliin katsomaan että löytyykö pakettia vai ei.

Noh, toimitus on nyt uuteen osoitteeseen joten säästytään suurimmalta paketin raahaamiselta ja saadaan sijoitettua pyörä suoraan sille tarkoitettuun paikkaan.

Tuolla terminaalissa itsekin muutaman kerran käyneenä ei pitäisi olla kauhean suuri vaiva käydä kiertämässä, ainakin oma Canyon oli n. pianon kokoisessa laatikossa joten havaitseminen ei pitäisi olla kovin hankalaa. Siinäpähän setvivät keskenään mitä tekevät toiselle pyörälle mikäli se on ehtinyt jo liikkeelle.
 
Saapas nähdä FEDEX, ollaan jännän äärellä taas.

UPDATED DELIVERY
Tuesday6/28/2022 before 6:00 pm
Initially expected: Thursday, 6/23/2022
No signature required

DELAYED

Vastoin odotuksia tämä tuli. Helsingin pikakuljetus toimitti ja soittikin jopa alhaalta (Y)
 
Oma pakettini Japanista seissyt FedExillä Ranskassa perjantaista lähtien:
IN TRANSIT
ROISSY CHARLES DE GAULLE CEDEX FR
6/24/2022 21:33
Tarvitseeko tästä olla huolissaan ja onkohan odotettavissa että tuo liikkuu tuolta vielä lähipäivinä? Kokeilin syöttää seurantanumeron Tullille jos Fedexin tracking olisi jäänyt päivittymättä, mutta eipä pystynyt pakettia vielä tullaamaankaan. Paketin piti alkuperäisen arvion mukaan saapua jo eilen.
Voikohan sillä olla vaikutusta, että kyseessä on melko erikoisen muotoinen paketti ( 88x3x3 in. ) ?
 
Soita aspaan ja kysy mikä tilanne, omien kokemuksien perusteella, tuo paska pulju ei vastaa sähköposteihin. Oma briteistä tullut lähetys seikkaili yli 2kk, kymmenestä sähköpostista, yhteen vastattiin. toimitus.JPG
 
Soita aspaan ja kysy mikä tilanne, omien kokemuksien perusteella, tuo paska pulju ei vastaa sähköposteihin. Oma briteistä tullut lähetys seikkaili yli 2kk, kymmenestä sähköpostista, yhteen vastattiin.toimitus.JPG
Jeps, eipä sieltä muuta osattu sanoa kuin että pahat ruuhkat ovat Ranskan päässä. Kiva tässä on alkaa omia suunitelmia järjestelemään uusiksi mikäli ei ala pikku hiljaa tavara liikkumaan...
Lentokentältä en ole lähdössä tuota hakemaan.
 
No nyt se myrkyn lykkäsi: UPS omasta mielestään toimitti Ebay-paketin ja toimitusosoitteeksi on merkitty hienosti "ETUOVI" mutta mitään ei ole näkynyt, ei kukaan käynyt ovella eikä soittanut.

Ei kai auta muu kuin valittaa myyjälle?
 
Pyörä saatiin kuin saatinkin eilen kotiin, tosin jo alkuviikosta sovittiin toimituspäiväksi 30.6. n. klo 17. Heitti vain vajaalla vuorokaudella mutta pyörä on kuin onkin nyt varastossa odottelemassa purkamista.

Tuosta ei montaa tuntia mennyt kun olisi toimitettu toinenkin pyörä joka oli jo ehtinyt lähteä matkaan kun alkuperäistä ei löytynyt. Turhaa veivaamista siis kaikille osapuolille - luulisi vaikka kesähessuilta onnistuvan tuo pakettien etsiminen terminaalista jos vakihenkilökunta ei "ehdi". Voin kyllä kuvitella että tuolla menolla kaikki aika menee tulipalojen sammutteluun siellä täällä.
 
No nyt se myrkyn lykkäsi: UPS omasta mielestään toimitti Ebay-paketin ja toimitusosoitteeksi on merkitty hienosti "ETUOVI" mutta mitään ei ole näkynyt, ei kukaan käynyt ovella eikä soittanut.

Ei kai auta muu kuin valittaa myyjälle?

Kannattaa tarkistaa etuoven tienoo ulkopuolelta. Voitu jättää johonkin oven eteen.
 
Jeps, nuuskin taloa ympäriinsä mutta ei näkynyt missään eikä ole mennyt naapureillekaan joten tiedä sitten mihin oikein ovat muka toimittaneet.

Otin myyjään yhteyttä ja lupasi selvittää asiaa UPS:n kanssa, katsotaan mitä kuuluu.
 
No harmi homma. Kannattaa ottaa tuolta UPS:n sivuilta MyChoice käyttöön, niin paketista näkee vähän enemmän tietoja jos niistä olisi apua.
 
Itsellä ei ole UPSista kuin huonohkoja kokemuksia. Ei mitään katastrofia, mutta lähetykset eivät tule perille ilman ihmeellisiä kiemuroita. Näin tässä viime kuussa taas.

Ne menee aina tähän "Kuljettajamme ei pystynyt suorittamaan toimitusta. Pyrimme hankkimaan kuljettajalle tätä toimitusta varten tarvittavan turvallisuusluokituksen." x 3
:facepalm:

Se miksi hyväksyin UPSin tällä kertaa toimitukseen (muita ei edes ollut), johtui siitä, että osoitetiedoissa oli ihan oma kenttä ovikoodille. Ajattelin, että jospa se tällä kertaa toimii.:hmm: Ja kun lähettäjä, suomalainen kuvapulju suomalaisine pankkimaksamisineen käytti tätä. Kai minulla oli lapsellinen ajatus, että tämä toimisi Suomen sisällä lähetetyissä paremmin. Eh.:facepalm: Ja vasta tilauksen valmistuttua selvisi, että tuloste tuleekin Saksasta.

No paketti tuli Saksasta Suomeen sekoilemaan nopeasti, ja tuosta "kuljettaja ei viitsinyt toimittaa tätä" -päivästä viikon päästä lähetys oli noudettavissa lähistön noutopaikasta, eipä siinä mitään. Sama juttu on ollut kaksi kertaa aikaisemmin, "pyrimme hankkimaan..." jne. -> noutopaikka.

Kyllä pitää olla mahdoton tarve jollekin, että enää tilaan mitään, jos toimitukseen ei saa jotain toista toimittajaa kuin UPS.

Itse kuvapalvelussa ei ole mitään vikaa, sai sähköpostitse hyvää palvelua hyvällä suomella, kun kyselin resoluutioon yms. liittyviä tarkennuksia (teetätin canvas-taulua omasta kuvasta). Harmi että käyttävät vain UPSia.
 
Itsekin ihmetellyt kovasti, että eivät saa vuonna 2022 sellaista ominaisuutta tuonne UPS:n järjestelmään kun ovikoodin lisäys webbiliittymän kautta. Kerran ihme kyllä tullut UPS:lta ihan tekstari ennen toimitusta johon sai syöttää myös ovikoodin. Tuo vaan jäänyt jostain syystä ainoaksi kerraksi monesta.

Ainoa mahdollisuus taitaa olla tällä hetkellä soittaa aspaan ja lisätä ovikoodi sitä kautta. Luulisi, että noillekin olisi helpompaa jos tuon saisi lisäiltyä sivujen kautta tai sitten saisi aina tuon tekstarin.

En itse käytä UPS:ia kun pakon edessä.
 
Kyllähän UPS kalliimpien toimitusmuotojen kanssa kyseleekin etukäteen, ja homma toimii. Mutta standardilla tilatessa (mikä tietenkin on hintansa takia vähintään se oletus, yleensä jopa se ainoa vaihtoehto) mitään ei kysellä ja kuskia harvoin huvittaa käydä edes oikeassa kaupunginosassa pyörähtämässä, ellei se pick-up point nyt sitten satu sijaitsemaan siellä. Idea kai on siinä, että myyjäliikkeet sitten ostaisi sitä kalliimpaa toimitustapaa, mutta eivät tietenkään niin halua tehdä.

Kannattaa laittaa niille myyjäliikkeille palautetta, että ostaisivat kuljetuksen paremmalta firmalta, tai että edes mahdollistaisivat niiden muiden kuin halvimman toimitustavan valinnan.
 
Mä lisään usein suoraan osoitekenttään rivin "Ovikoodi: XXXX" mutta sekään ei tunnu aina auttavan noissa varsinaisissa kuriiripalveluissa, jossain ruokatilauksissa kylläkin vaikkei ne kuskit osaa sanaakaan suomea.
 
Kannattaa laittaa niille myyjäliikkeille palautetta, että ostaisivat kuljetuksen paremmalta firmalta, tai että edes mahdollistaisivat niiden muiden kuin halvimman toimitustavan valinnan.
Minä annoin palautetta, ja lupasivat miettiä tuulevaisuudessa muitakin toimitusvaihtoehtoja.
 
Kyllähän UPS kalliimpien toimitusmuotojen kanssa kyseleekin etukäteen, ja homma toimii. Mutta standardilla tilatessa (mikä tietenkin on hintansa takia vähintään se oletus, yleensä jopa se ainoa vaihtoehto) mitään ei kysellä ja kuskia harvoin huvittaa käydä edes oikeassa kaupunginosassa pyörähtämässä, ellei se pick-up point nyt sitten satu sijaitsemaan siellä. Idea kai on siinä, että myyjäliikkeet sitten ostaisi sitä kalliimpaa toimitustapaa, mutta eivät tietenkään niin halua tehdä.

Kannattaa laittaa niille myyjäliikkeille palautetta, että ostaisivat kuljetuksen paremmalta firmalta, tai että edes mahdollistaisivat niiden muiden kuin halvimman toimitustavan valinnan.
Ainakin minulla tuo toimii nimenomaan päinvastoin, eli UPS Standardeista tulee UPS:n oma toimituskysely paketin ollessa matkalla, ja UPS Express Savereista ei.

Tampereella toki tulee myös aina paikallisen alihankkijan oma toimituskysely, joten sillä viimeistään voi muuttaa toimitusta tai antaa ovikoodin vaikka UPSin kyselyä ei tullut.
 
Tuosta toimituskyselystä ei ole vain paskaakaan hyötyä kun kuskia ei hyvita tuoda pakettia perille vaan lätkäisee statukseksi "pakettia ei voitu toimitta, koska ketään ei ollut paikalla" käymättä edes paikalla. UPS on kyllä ylivoimaisesti paskin kuriirifirmoista.
 
Ite kerran kysyin sieltä miksi tekevät noin niin vastasivat, että koska toimitusehdot sen sallii. Eli ei niitä nakkaa ollenkaan edes yrittää siellä.
 
Minulla taas oli jokunen aika sitten toisenlaisia ongelmia UPSin kanssa kun eivät suostuneet viemään pakettia suoraan UPSin access pointiin Tampereella vaikka olin erikseen vastannut tekstiviestiin ja ensimmäisen toimitusyrityksen jälkeen pyysin sitä samaa aspan kautta. Mutta ei, toivat sen kotiin ja onneksi silloin olin kotona.
 
Mielenkiintoista, itsellä taas on Tampereella aina mennyt samana päivänä toimitusyrityksen jälkeen noutopisteelle, ilman että on tarvinnut tehdä mitään. Mutta ehkä tähän vaikuttaa jokin asia (esim. osoite tai paketin lisäpalvelut).

edit: No heti kun pääsin sanomasta niin 3 pakettia tällä viikolla ei toimitettukaan suoraan noutopisteelle yrityksen jälkeen...
 
Viimeksi muokattu:
Joo, en tiedä mikä oli. UPS Standard ja Amazon.de lähettäjänä. Seurananssa edelleen näkyy noutopisteessä noutopisteenä läheinen kauppa. Aikaisemmin minulla on myös UPSin paketit mennyt ongelmitta noutopisteeseen.
 
Tuosta toimituskyselystä ei ole vain paskaakaan hyötyä kun kuskia ei hyvita tuoda pakettia perille vaan lätkäisee statukseksi "pakettia ei voitu toimitta, koska ketään ei ollut paikalla" käymättä edes paikalla. UPS on kyllä ylivoimaisesti paskin kuriirifirmoista.

Ei edes lähelle, Hermes on paskin mitä itselle on tullut vastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Mco
Onhan tuo Fedex seuranta vitsi kun seurannassa yli 2 tunnin viive tapahtumille.
Myös silloin kun suunniteltu toimitus seurannan mukaan jonkun päivän klo 18 mennessä eikä se toteudu niin siitä sovellus informoi kyseisenä päivänä klo 20 jälkeen.
Olisi asiakasta kunnioittavaa jos seurannassa olisi järkeä niin ei turhaan päivystäisi kotona odottamassa. Vaikka toimituksen siirtyminen toiselle päivälle voi harmittaa niin enemmän harmittaa sen tiedon viivästyminen.
 
Tuota, eikös FedExin seuranta ilmoita kaikki kellonajat UTC-ajassa, koska seurantaa voi käyttää sekä lähettävä että vastaanottava pää, eikä ole mitenkään yksiselitteistä mitä aikavyöhykettä "pitäisi" näyttää?

Mutta joo, hohhoijakaa tuota FedExiä kyllä taas. Oma paketti lojuu jossain CDG:llä nyt toista viikkoa. :(
 
Fedexin sovelluksesta en löytänyt valintoja aikavyöhykkeelle, mutta löytyy valinta "maa/alue".
Nettisivun seurannassa oletuksena (vaihdettavissa) "paikallinen skannausaika" jolloin suomessa tapahtuvat kirjaukset luulisi kirjautuvan meidän aikavyöhykkeen mukaan.
 
Juu Fedexin seurannassa Suomen tapahtumat *pitäisi* näkyä Suomen aikaa, ja ainakin torstaina lähettämäni paketin lähetysaika on oikein.
 
Tuota, eikös FedExin seuranta ilmoita kaikki kellonajat UTC-ajassa, koska seurantaa voi käyttää sekä lähettävä että vastaanottava pää, eikä ole mitenkään yksiselitteistä mitä aikavyöhykettä "pitäisi" näyttää?

Mutta joo, hohhoijakaa tuota FedExiä kyllä taas. Oma paketti lojuu jossain CDG:llä nyt toista viikkoa. :(
Redditistä löytyy lankoja ja taitaa olla melkonen musta aukko toi CDG ja KOELN myös. Paketit seisoo siellä porukalla keskimäärin pari viikkoa ja osalla jopa pari kuukautta. Paikalliset lakot eivät auta asiaa. Aivan skeidaa joka tapauksessa.
 
Jaahans, täällä onkin näköjään kohtalotovereita. Oma paketti ollut myös 24.6. asti jumissa CDG:llä. On kyllä perseestä kun oli tarkoitus saada tuote lomille mukaan, mutta jäi nyt tuonne ties kuinka pitkäksi aikaa.....

Tietää ainakin jatkossa vältellä kauppoja joilla FedEx hoitaa kuljetuksen.
 
Juu, mulla siis täsmälleen sama kanssa. Vituttaa armottomasti. 2,5vk kuluttua lähtö useammaks viikoksi reissuun. Jos ei ole siihen mennessä tullut, niin menee hiton hankalaksi... Tästä lähtien vältän Fedexiä kuin ruttoa.
 
Hienoa toimintaa taas UPS kuskilta. Katoin paketin seurantaa ja huomasin, että sitä "on yritetty toimittaa ja asiakas ei ole tavoitettavissa" vartti sitten. Olen kotona ja yläkertaan on muuttamassa porukkaa, joten rapun ovikin on auki. Katoin tullausta varten UPS:lta saamani tositteen, jossa näkyy myöskin puhelinnumero. Toisin sanoen sitä ei edes yritetty toimittaa. Onneksi eivät sentään takas omaan varastoonsa vie sitä, vaan ovat viemässä lähikauppaan noutopisteelle, niin ei ainakaan tarvii taas selvitellä koska ja miten paketti toimitetaan UPS:n kanssa, kuten viimeki piti tehdä.

Toivottavasti DPD:llä hommat sujuis paremmin, kun siellä on tulossa tavaraa, jolle on pikaistakin tarvetta.
 
Kannattaa soittaa asiasta UPS:lle ja valittaa. Minulla auttoi asiaan kun sama toistui pariin otteeseen UPS:n kanssa. Seuraava paketti tuli jopa perille asti.
 
Kellään kokemuksia bpostista (Belgia)? Oman paketin seuranta jumahtanut siihen, että paketti on saapunut bpostin käsiteltäväksi 30.6. (Your international parcel is ready to be handled by bpost - Thursday 30-06-2022 | 18:05).
Tarttis pikkuhiljaa lähtee reissun päälle, mutta jäin odottelemaan ko. pakettia, kun piti olla viidessä päivässä perillä, mutta tuo seurannan tapahtumien vähyys hieman ihmetyttää ja huolestuttaa. Onkohan tuo ihan normaalia?

Sivuilla on myös info, jossa sanotaan seuraavaa:
Because you are searching by reference, we can only show limited information about the status of your parcel due to privacy reasons. We are also unable to offer you chat support. If you want the full details, you can enter the barcode in combination with the postal code.

Olen kyllä käyttänyt postal codea haussa, ilman sitä en edes saa seurantaa näkyviin..
 
Itsellänikin joku paketti jumitti bpostin hallussa muistaakseni viikon, sitten se yhtäkkiä tulikin vauhdikkaasti perille kunhan pääsi liikkeelle. Kovin monesta bpostin paketista ei kyllä ole kokemusta, viimeisin varmaan ainakin puolen vuoden takaa.
 
Kellään kokemuksia bpostista (Belgia)? Oman paketin seuranta jumahtanut siihen, että paketti on saapunut bpostin käsiteltäväksi 30.6. (Your international parcel is ready to be handled by bpost - Thursday 30-06-2022 | 18:05).
Tarttis pikkuhiljaa lähtee reissun päälle, mutta jäin odottelemaan ko. pakettia, kun piti olla viidessä päivässä perillä, mutta tuo seurannan tapahtumien vähyys hieman ihmetyttää ja huolestuttaa. Onkohan tuo ihan normaalia?

Sivuilla on myös info, jossa sanotaan seuraavaa:
Because you are searching by reference, we can only show limited information about the status of your parcel due to privacy reasons. We are also unable to offer you chat support. If you want the full details, you can enter the barcode in combination with the postal code.

Olen kyllä käyttänyt postal codea haussa, ilman sitä en edes saa seurantaa näkyviin..
"Ready to be handled by bpost" kuulostaa hieman omaan korvaani siltä, että vain ennakkotiedot ovat saapuneet eikä ole vielä bpostin hallussa - nyt ei kyllä ole viimeaikaisia bpost-lähetyksiä että voisi tarkistaa. Mutta se selittäisi viiveen, eli olisi vasta matkalla Belgiaan.
Näyttääkö jokin muu seuranta että olisi jo Belgiassa, tai oliko bpostin seurannassa erikseen tuo ennakkotietojen saapuminen (esim. "label created", "awaiting package" tai vastaava) jo päiviä aiemmin?
 
En oikein tiedä missä paketti juuri tällä hetkellä on, koska seurannassa ei lue paikkakuntia. Oletan, että paketti on lähtenyt Belgiasta alunperinkin.
Screenshot_20220705-215357_Outlook.jpg
Tämä teksti lukee pakettien seurantasivulla myös, mutta ei aktiviteeteissa.
Screenshot_20220705-215627_Outlook.jpg
 
Oletko kokeillut jollakin muulla seurannalla kuin bpostin omalla? Monesti niissä näkyy enemmän tietoja kuin jonkun yksittäisen kuljetusfirman seurannassa. Esimerkiksi postalninja tai parcelsapp.
 
Enpä ollut tietoinenkaan tuollaisista palveluista. Mutta tällä kertaa niistä ei ollut apua, sillä kumpikaan noista ei tunnistanut seurantakoodia. Seurantakoodi on erään tapahtuman lipun ostotapahtuman koodi ja ei varmaan siksi ole ihan yleisesti käytössä.
 
En oikein tiedä missä paketti juuri tällä hetkellä on, koska seurannassa ei lue paikkakuntia. Oletan, että paketti on lähtenyt Belgiasta alunperinkin.
Screenshot_20220705-215357_Outlook.jpg
Tämä teksti lukee pakettien seurantasivulla myös, mutta ei aktiviteeteissa.
Screenshot_20220705-215627_Outlook.jpg
Jeps, hieman hankala tuosta on sanoa. Parcel Detailsin allakaan ei varmaan ollut mitään toista seurantanumeroa?

Tuo "left your international sorting center" tosiaan viittaisi siihen että se olisi nimenomaan bpostin terminaalista lähtenyt (joko Belgiassa tai muualla).

Näiden perusteella oma veikkaukseni on että se on seuraamattomana kirjeenä tulossa Suomeen, erityisesti jos paketti on pieni, kevyt ja ohut eikä tuolla detailsissä näy varsinaista seurantanumeroa.
 
Ei oo muuta seurantanumeroo. Ainoastaan paketin paino (820g) ja minun osoite.
Noh, kiitokset ja ei kait se sitten auta kuin toivoo et se on matkalla ja saapuu parin päivän sisällä.. Pitäs tosiaan matkalle lähtee to tai pe ja mielellään olisin tän paketin noutanut ennen lähtöä.
 
Onpahan seikkailua UPS:n kanssa.

Soitin eilen aspaan tilatakseni noudon, ja suomenkielinen automaatti kertoi että lyhyempää jonotusaikaa saa, jos painaa ykköstä, niin pääsee puhumaan englantia. En painanut, koska laiskotti ja halusin hoitaa homman rasittamatta aivojani. Kymppiminuuttisen päästä hiljaisen ja masentuneen kuuloinen intialaismies vastasi, ja yllätyin hieman kun jouduinkin höpöttämään enklantia. Noh, hoidin homman ja tilasin noudon tälle päivälle 10-14 välille, varmistin vielä puhelimessa että onhan kellonaika ja päivä varmasti oikein ja yesyes kuului varmistus.

Istuskelin turhaan kotosalla tuon ajan, ja 14:05 soitin aspaan. Taas yllätyin hieman, kun suomenkielisten juttujen jälkeen intialaisääni (tällä kertaa naispuoleinen) vastasi, ja kertoi että järjestelmän mukaan mitään noutoa ei ole tilattu. Kun kerroin eilisestä soitosta, niin nainen kertoi että järjestelmässä ei näy mitään soittoa minun puhelinnumerostani eiliseltä. Sovimme noudon taas seuraavalle päivälle, ja sanoin että tällä kertaa haluan varmistuksen sähköpostiini. Aspa sanoi, että tulee tunnin sisään. Ainakaan vielä ei ole tullut, mutta ihan vielä ei ole tunti kulunut...

Mitä tästä opimme: Älä tilaa mitään puhelimen kautta, vaan tilaa noudot aina nettisivujen kautta
 
DHL Express kyllä hoiti homman erittäin hyvin. Espanjasta paketti lähti 6.7 klo 16 jälkeen ja äsken tuli perille eli alle alle 45h, niin paketti kädessä. Eikä ollut edes pk-alueelle toimitus, joten mielestäni erittäin hyvä.
 
Kyllä, DHL Express on erittäin hyvin toiminut itsellä. Perjantaina lähti Japanista paketti ja keskiviikkona tuli illalla toimitus kotiovelle. Saapui Helsinki-Vantaalle ke-aamuna, tein heti itse tullauksen. Näin on käynyt useamman kerran ennenkin DHL:llä, eli laittavat vielä samana päivänä jakeluun jos tekee tullauksen ajoissa.
Fedex-paketti seisoi lähes kaksi viikkoa Ranskassa ja saapui eilen Vantaalle. Tein heti tullauksen (alle 1h ilmoituksesta että on saapunut maahan) ja vieläkään ei ole kuulunut mitään eikä seurannassa näy mitään muutoksia. Kaiken lisäksi Fedex oli näistä kahdesta vielä hitosti kalliimpi, mutta paketin muodon vuoksi ainoa vaihtoehto. Fedex on kyllä järkyttävää skeidaa.
 
Jep, parhaimmillaan alle vuorokaudessa tulee DHL Expressillä paketit pääkaupunkiseudelle. Tosin, sitten kun joku menee toimituksessa vituiksi niin meininki on ihan kuin kaikilla muillakin eli kestää ja kestää ja kestää. Tosin, noissa ei ole tainnut kuin kerran omalle kohdalle sattua että jossain matkan varrella oli joku häiriö sattunut mutta sitten sen setviminen kyllä kestikin vissiin liki pari viikkoa.
 
Kiitos, hyvä tietää. Vaikuttais silti menevän niin päin, että DHL:llä useammin onnistuu hyvin tai edes kohtuullisesti, kun taas FedExillä hyvät kokemukset on poikkeus ja myöhästelyt ja säätäminen se perussääntö...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 149
Viestejä
5 147 956
Jäsenet
81 937
Uusin jäsen
Leero543

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom