Kuntosali, urheilu ja painonpudotus

Liittynyt
23.07.2023
Viestejä
418
Tämän päivän Iltalehden lööpissä todettiin taas isolla fontilla, että "asiantuntija varoittaa: liialla proteiinilla jopa tuhoisia seurauksia".

Kassalle jonottaessa vilkaisin pikaisesti itse artikkelia ja siellä joku professoritäti kertoi kuinka voimaharjoittelijoille monesti suositeltu 2g proteiinia per painokilo on auttamattomasti liikaa ja johtaa munuaisvaurioon ja/tai rasvan kertymiseen ilman mitään mainittavaa hyötyä. Proteiinilisät nostettiin myös esille jotenkin erityisen tarpeettomina/haitallisina.

Kommentti kuulemma pohjautui tutkimustietoon, mutta tietenkään siinä ei mainittu että mihin tutkimukseen, niin olisi voinut sitten itse jokainen lukaista, että mitä siellä on todellisuudessa sanottu.

Joskus olen lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan käytännössä erittäin vaikeaa vaurioittaa munuaisia proteiinilla. Yritän etsiä.
Jos noin käy, kyseessä voi olla myös että joku toinen asia vaikuttaa terveyteen taustalla. Tällä hetkellä n. neljännesmiljoona suomalaista kärsii munuaisten vajaatoiminnasta, eli luku on varsin suuri mutta aivan suoraan kulutetun proteiinin määrään en vetäisi yhtäläisyysviivoja.

Itse kiinnittäisin enemmän huomioita siihen, että proteiini tulee terveellisistä lähteistä, mahdollisimman paljon esim. kasvisperäistä ( oma suosikki on Chained Nutrition vege powder joka on maultaan ja etenkin koostumukseltaan parasta mihin koskaan törmännyt, ihan veteen sekoitettuna mahtavaa )

Kehonrakentajista munuaisvauriot ainakin tulee mieleen suomalainen Supermass, mutta siinäkin taisi myötävaikuttaa muut aineet kuin pelkkä proteiini.
 
Liittynyt
08.12.2020
Viestejä
193
Tämän päivän Iltalehden lööpissä todettiin taas isolla fontilla, että "asiantuntija varoittaa: liialla proteiinilla jopa tuhoisia seurauksia".
Tähän liittyen, niin mistäs porukka ostaa halvimmat proteiinit tänä päivänä? Vaikuttaisi olevan melko kallista vähän joka putiikissa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 121
Tähän liittyen, niin mistäs porukka ostaa halvimmat proteiinit tänä päivänä? Vaikuttaisi olevan melko kallista vähän joka putiikissa.
Minä menen edelleen tällä:

Kilohinta on noin 25€. Varmaan edullisempiakin löytyy, mutta tämä on ollut maultaan hyvää, kohtuuhintaista ja käsittääkseni ihan riittävän laadukastakin.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 606
Itse kiinnittäisin enemmän huomioita siihen, että proteiini tulee terveellisistä lähteistä, mahdollisimman paljon esim. kasvisperäistä ( oma suosikki on Chained Nutrition vege powder joka on maultaan ja etenkin koostumukseltaan parasta mihin koskaan törmännyt, ihan veteen s
Mausta voi olla montaa mieltä mutta ei tuo ole mitenkään terveellinen. Prosessoitua makeutusaineilla höystettyä mömmöä. Tuossa ei ole proteiini edes optimaalisessa muodossa kun aminohappokoostumus on vajaa.

Syö oikeata laadukasta ruokaa. Siitä proteiini myös imeytyy paremmin. Jos mömmöjä pitää välttämättä syödä niin heraa treenin jälkeen ja kaseiinia yöksi.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 349
Tämän päivän Iltalehden lööpissä todettiin taas isolla fontilla, että "asiantuntija varoittaa: liialla proteiinilla jopa tuhoisia seurauksia".

Kassalle jonottaessa vilkaisin pikaisesti itse artikkelia ja siellä joku professoritäti kertoi kuinka voimaharjoittelijoille monesti suositeltu 2g proteiinia per painokilo on auttamattomasti liikaa ja johtaa munuaisvaurioon ja/tai rasvan kertymiseen ilman mitään mainittavaa hyötyä. Proteiinilisät nostettiin myös esille jotenkin erityisen tarpeettomina/haitallisina.

Kommentti kuulemma pohjautui tutkimustietoon, mutta tietenkään siinä ei mainittu että mihin tutkimukseen, niin olisi voinut sitten itse jokainen lukaista, että mitä siellä on todellisuudessa sanottu.

Olisi kyllä kiva tosiaan tietää, mikä professori on kyseessä ja mitä tutkimusta hän on tonkinut. Äkkiseltään tuntuisi siltä, että jonkun mutkan kautta joku professori vetää niitä mutkia taas vähän suoriksi. Usein lööpit maalaa jostain harvinaisesta ilmiöstä yleisen muutenkin.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
74
Mulla oli just talvella 2,5kk taukoa, hölkkäilin (ja nyt toinen polvi oireilee edelleen :lol:) ja sali oli kokonaan pois. Yllättävän vähän lähti lihaa vielä tossa ajassa eikä pahemmin vielä kärsinyt painoissa.

Taas vamma, tällä kertaa revähti takareisi bulgarialaisessa yhden jalan kyykyssä. Sama juttu kuin ennen, hienoista tuntemusta että kireä / jähmeä lihas ja sitte jo kohtuullisella kuormituksella + venytyksellä kunnon rutinaa ja säikeiden repeilyä. Yllättäen ne sitten tuleekin vaikka lämmittelyt ja liikkuvuudet oli pohjilla.
Onko saman jalan polvi mistä revähti takareisi?
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
356
Nyt on taas tullut käytyä salilla säännöllisesti ja tulokset etenevät hitaasti... hyvin hitaasti. Ei onnistu että lisäisi painoja joka kerralla, siinä tulisi seinä vastaan muutamassa viikossa viimeistään. Toistoja saa pikku hiljaa lisää ja kun niitä on tarpeeksi ja menee puhtaalla tekniikalla, sitten painoja.

Sitä osasin kyllä odottaa että tulosten saaminen on hidasta (ja menettäminen nopeampaa :dead:) mutta todella hidasta onkin. Onkohan edelleen vikaa syömisessä, nukkumisessa, treeniohjelmassa, tekniikassa...
Painoa on tullut taas lisää mutta pahoin pelkään että se menee vyötärölle.

Lisäsin ranskalaisen punnerruksen treeniin ja painoa ei ole hirveästi saanut lisää mutta jonkun placebo-vaikutuksen olin näkevinäni peilissä jo. Alaselkäkonetta olen myös ruvennut tekemään, vaikka siitä kyllä jossain varoiteltiin ja hieman epäilyttää se itseäkin.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
323

Voi olla vika noissa kaikissa tai sitten ei missään niistä.

Jos olet mies niin testotasot vaikuttaa todella paljon, ja tasoihin nuo kaikki sekä moni muu asia vaikuttaa

Itsellä oli vuosia erittäin huonot tasot, tuolloin treeni kulki hyvin tahmeasti lähes aina ja vaikka miten optimoi kaiken muun niin tulokset oli huonot ja treenin jälkeen fiilis todella apaattinen+ huono palautuminen

Korvaushoidon jälkeen taas yleensä kulkee ihan hyvin vaikka kyllä edelleen huonommat unet yms vaikuttaa, mutta fiilis pysyy hyvänä, palautuu melkein yhdessä yössä ja tuloksia voi parantaa ihan tarpeeksi, vaikka nykyään treenaankin lähinnä huvikseen ilman vakavia tavoitteita tai edes halua isoihin rautoihin ettei tule loukkaantumisia

Mutta on se ihan normaalia ettei joka viikko voi lisää rautaa laittaa jatkuvasti, muuten Se 50kg nostava tyyppi olisi jo parissa vuodessa 200 nostava jne
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 278
Mun mielestä niiden painomäärien liian kova tuijottaminen on turha mittari kehityksen seuraamiseen ellei tavoitteena ole kisaaminen voima- tai painonnostossa. Itse en ole varmaan viimeiseen 10 vuoteen juurikaan lisännyt nostettavien painojen määrää vaan päinvastoin eli 10 vuotta sitten oli paljon isommat romut aina tangossa. Silti fyysinen olemus on nyt paljon kovempi kuin silloin.

Kehitys nyt vaan tuppaa olemaan pirun hidasta, jos olet natu ja et ole juuri aloittanut salilla käyntiä. Joku puoli vuotta on ihan olematon aika kehityksen saralla vaan ne muutokset tulee useiden vuosien ja tuhansien toistojen seurauksena.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 957
Nyt on taas tullut käytyä salilla säännöllisesti ja tulokset etenevät hitaasti... hyvin hitaasti. Ei onnistu että lisäisi painoja joka kerralla, siinä tulisi seinä vastaan muutamassa viikossa viimeistään. Toistoja saa pikku hiljaa lisää ja kun niitä on tarpeeksi ja menee puhtaalla tekniikalla, sitten painoja.
Yleensä progressiossa palataan taaksepäin esim. 3 viikon nostojen jälkeen. Itsellä on nyt menossa ohjelmointi, jossa sarjapainot nousee 4 viikkoa ja sen jälkeen sarjan toistomäärä tippuu muutamalla ja sarjapainot jatkaa nousua.

Sarjapainojen arvointiin käytän paljonko jää varaa toistoihin, esim. 4 viikon ohjelmointi: varaa 3, 2, 1 ja viimeisen viikon sarjat varaa 0. SItten taas kevennys painoihin/sarjoihin.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
1 052
Nyt on taas tullut käytyä salilla säännöllisesti ja tulokset etenevät hitaasti... hyvin hitaasti. Ei onnistu että lisäisi painoja joka kerralla, siinä tulisi seinä vastaan muutamassa viikossa viimeistään. Toistoja saa pikku hiljaa lisää ja kun niitä on tarpeeksi ja menee puhtaalla tekniikalla, sitten painoja.

Sitä osasin kyllä odottaa että tulosten saaminen on hidasta (ja menettäminen nopeampaa :dead:) mutta todella hidasta onkin. Onkohan edelleen vikaa syömisessä, nukkumisessa, treeniohjelmassa, tekniikassa...
Painoa on tullut taas lisää mutta pahoin pelkään että se menee vyötärölle.

Lisäsin ranskalaisen punnerruksen treeniin ja painoa ei ole hirveästi saanut lisää mutta jonkun placebo-vaikutuksen olin näkevinäni peilissä jo. Alaselkäkonetta olen myös ruvennut tekemään, vaikka siitä kyllä jossain varoiteltiin ja hieman epäilyttää se itseäkin.
Kauan olet nostanut painoja? Tuohan on alkua (newbie-phase) lukuunottamatta ihan absurdi ajatus että painoja voisi viikottain nostaa. Laita vaikka treeniohjelma esille tähän ketjuun ja kerro tavotteistasi. (voima, lihas, kestävyys, joku muu?)
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 349
Vaikka aika uusi olen itsekin, niin ei kyllä mitenkään saa viikko viikolta painoja nostettua. Siis etenkin näiden isojen liikkeiden kohdalla. Välillä on vuoden sisään jakso/jaksoja, jolloin tiettyihin liikkeisiin pyrin lisäämään pari kiloa per kerta, muttei sekään aina onnistu eikä kuitenkaan jatku kovin pitkään. Aika paljon tykkään säädellä sarjojen lukumäärää kierron aikana. Ja toistojen tahdilla on tietenkin merkitystä. Jos tykkää tehdä toistot hitaammin, kuten itse useimmiten teen, ei niitä kilomääriä nopeasti lisätä. Silti saa sen vaikutuksen lihakseen.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 180
Viikon päästä tulee vuosi täyteen painonpudotusta 126.6kg - > 110kg. Vaikka on tietty hyvä juttu että on saanut tulosta niin kieltämättä on pieni pettymys että viimeisten 4kk syöminen on ollut heikkoa eikä tulosta ole tullut. No pääasia että uskoa on tavoitepainoon pääsemisestä kun aikaisemmin painonpudotus on ollut jojoilua muutaman kuukauden välein.
 
16.6kg pudotusta on helvetin hyvin. :tup:
Itselläkin menee välillä painoa pudottaessa jojoiluksi, mutta jos siitä ei muuten pääse irti niin itse olen kokenut hyviksi apuikeinoiksi kalorien laskemisen ja kävelemisen (tarvittaessa pidemmätkin kävelylenkit) jolla voi sitten kompensoida jos jonain päivänä kalorit hiukan paukkuu yli.
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
356
Kauan olet nostanut painoja? Tuohan on alkua (newbie-phase) lukuunottamatta ihan absurdi ajatus että painoja voisi viikottain nostaa. Laita vaikka treeniohjelma esille tähän ketjuun ja kerro tavotteistasi. (voima, lihas, kestävyys, joku muu?)
Juuh, toisinaan kuulee "ohjetta" että pitäisi pyrkiä joka kerta tai säännöllisesti ainakin lisäämään joko painoja tai toistomääriä. Tai sitten muistan väärin ja olen lukenut jotain muuta. :cigarbeye:

Käytännössä lisään painoa sitten kun menee hyvällä tekniikalla selvästi enemmän kuin tavoiteltava määrä toistoja.

Vähän yli vuosi on takana ja ison arskan kutosella suunnilleen yritän treenailla. :comp2:
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
463

Kyllä, se on nimenomaan asia mihin pyrkiä. Se ei tarkoita että painojen/toistojen lisääminen olisi aina realistista, mutta siihen on hyvä pyrkiä. Eli ei vain pumppaile mukavuusalueella viikosta ja kuukaudesta toiseen samoilla painoilla ja toistoilla, vaan tietoisesti pyrkii puskemaan itseään eteenpäin pitkällä tähtäimellä

Mitä pidemmälle treeniura jatkuu, sitä hitaammaksi kehitys myös muuttuu. Sen kautta kautta mahdolliset kevyemmät jaksot, toistoalueen muutokset, kaksoinprogressiomallit jne voivat tulla hyödyllisiksi työkaluiksi
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
1 052
Juuh, toisinaan kuulee "ohjetta" että pitäisi pyrkiä joka kerta tai säännöllisesti ainakin lisäämään joko painoja tai toistomääriä. Tai sitten muistan väärin ja olen lukenut jotain muuta. :cigarbeye:

Käytännössä lisään painoa sitten kun menee hyvällä tekniikalla selvästi enemmän kuin tavoiteltava määrä toistoja.

Vähän yli vuosi on takana ja ison arskan kutosella suunnilleen yritän treenailla. :comp2:
Kuten tuossa jo sanottiinkin niin se on juuri se tavoite mikä kuuluukin olla, mutta käytännössä ellei käytä "lisäravinteita" niin kyllä se seinä jossain vaiheessa tulee vastaan ja jopa niiden kanssakin. Jos olet vuoden tehnyt arskan kutosella niin lienee aika vaihtaa ohjelmaa. Kokeile vaikka 4x viikossa ohjelmia kuten PHUL tjsp tai jatka hiukan erilaisella 3x viikossa ohjelmalla.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 967

Kyllä se on puhdasta hevonpaskaa, että punttisalilla voisi painoja aina lisäillä tankoon. Jos ajatellaan, että maastavedossa lähtötaso olisi vaikka 60 kiloa mikä on maksimit mitä menee, ja siihen joka viikko puoli kiloa onnistuisi lisäämään, niin kymmenessä vuodessa painoa olisi jo 320 kiloa tangossa. Tai jos tuntuu pieneltä, niin lisää kilon viikossa, niin kymmenessä on rautaa tangossa 580 kiloa. Ei tule tapahtumaan.

Hyvä on vaikka parin tiukan viikon jälkeen viikoksi keventää kuormaa. Ja välillä taas alkaa tehdä ihan eri mittaisia sarjoja ja apuliikkeitä. Ja välillä taas massaohjelmaa tehdä muutama kuukausi välillä taas vaikka maksimivoimaan keskittyä parin kuukauden treenillä.

Tuollaisella vaihtelulla se kehitys on paljon parempaa kuin takoa aina maksimirautoja ja yrittää lisätä rautaa tankoon. Siinä tulee hyvin äkkiä seinä vastaan.

320 kiloa maastavedossa on jo sellainen luku, että hyvin harva sellaista rautaa nostaa vaikka koko elämänsä treenaisi ammattimaisesti. 510 kiloa taas ei kukaan ihminen vetänyt maasta vaikka alla on millaiset myrkyt tahansa ja vaikka on lahjoja ja treenaustaustaa.

Gorillalle tuhat kiloa maastavedossa olisi kevyttä rautaa jos apinaa sattuisi kiinnostaa nostamaan sitä rautaa.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 146
Se peruskuntokausi sinne väliin kun tulokset alkaa laahata ja muutenkin jos puulta maistuu. Itelläkin ensimmäinen peruskuntokausi kuntosalilla koskaan (vasta näillä kilsoilla) menossa. Sellasia parin kolmen viikon välikausia ollut jolloin tehdään pitempiä sarjoja, mutta liian lyhyitä. Sama pätee lenkkeilyyn, pitäis malttaa pk alueella ensin laahustella.

Salilla pk kausi voi olla esim. niin että nostaa sarjojen pituutta viikottain 10 -> 20, yksi toisto lisäten. Koko kroppa kerralla, pari vetävää, pari työntävää, ja jokin kyykky (askel, kuula tms), lämmittelyt ja 1 - 3 sarjaa, harjoituksia 1 - 3 viikkoon riippuen muusta aktiivisuudesta. Mielellään se muukin kuntoilu pk alueella tuona aikana.

Hermosto saa levätä, verisuonisto kehittyä, liikkeiden laatuun panostusta. Painot pysyy samana kokoajan, toistomäärät vaan nousee pikku hiljaa.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 719
Se peruskuntokausi sinne väliin kun tulokset alkaa laahata ja muutenkin jos puulta maistuu. Itelläkin ensimmäinen peruskuntokausi kuntosalilla koskaan (vasta näillä kilsoilla) menossa. Sellasia parin kolmen viikon välikausia ollut jolloin tehdään pitempiä sarjoja, mutta liian lyhyitä. Sama pätee lenkkeilyyn, pitäis malttaa pk alueella ensin laahustella.
^Tuo. Aina oon salilla ns. peruskausia tehnyt ja kausiajatteluakin 10+ vuotta... MUTTA Mä alottelin juoksentelun (alkuunsa laahustelun) tuossa parisen kk sitten (nuorempana juoksennellut paljonkin, n. 20 vuotta sitten eli se nyt ei hirveen nopeesti auta joskin muisti palautuu kyllä, entinen juoksijan 55-56 kg paino tosin ei :D). Syö kyllä pirusti alkuusa varsinkin kyykkyä ja vetoa (tossa salilla yks kolleega sano et tulee syömään myös penkkiä ja nykyset SM-nuorisot sitten taas, että "ei saatana, ihan hullua / syö ihan vitusti voimaa."). Mutta kun alkoi juoksulenkit sujua ja tunnin lenkkikin olemaan "helppoa helteessäkin" niin alkaa nyt kantamaan hedelmää myös salilla -> nyt pari kertaa paukutellu kaikissa apuliikkeissä enkkapainoja / ei piiputa oikeestaan 4x10 ja 4x15 setit entisillä painoilla kovinkaan pahasti ja on saanu lyödä lisää rautaa. Onhan tossa varsinkin kyykky ollut hirveetä tervanjuontia vaikka nopeuskyykkykin, tosin eilen sekin sujui superräjähtävästi ja kevyesti. Tehnyt nyt juoksulenkkien päälle autotallisalilla aina nordic curl 4x10 (tällä hetkellä "ylämäkeen") ja reverse hyper 4x15 niin koitetaan aktivoida kauan kadoksissa olleet takareiskat ja polvien pikkulihakset ja junppailla aliselkää. Nordic curl on muuten aika ***** perseestä ja siinä ei tunnu näkyvän voimailuhistoria ei sitte yhtään ja lähti heti turhat luulot pois tai vähintäänkin havaitsin, että siinä on pirusti kehitettävää.

Onhan tässä leposykkeetkin jo laskeneet 3 bpm vs. pitkän seurannan normit. Ja eipä kyl ole auttanut pitkät ja useat kävelylenkit yhtään mitään juoksemiseen, siirtovaikutus varmaan miinusmerkkinen. Noh, ehkä peruskuntoa oli jne. kun ei hengästy niinkään mut eipä ne 2 h kävelytkään auta edes 20-30 min juoksuun mitenkään äkkinäisesti. Edellisen kerran kokeilin juoksulenkkiä joskus varmaan 5 vuotta sitten kun oli just maksimivoimakausi, oli niin pönkkelöä ettei jalat noussut mihinkään ja totesin et ei nyt. Olihan se nytkin aluksi vähän sillain, että lonkankoukistajat kun oli väsyneet, niin juoksuaskel ei ollut kovin eteen päin suuntautuva. Ja kengätkin piti vaihtaa (New Balancen vaimennetumpiin juoksukenkiin), että pystyi edes aloittamaan, kun Nike Free RN NN:llä oli niin paskana ettei meinannu 1-askelmaiselta terassiportaalta päästä sisälle taloonsa. Nyt kun tulee 40 vuotta mittariin, niin aion olla pian hyvä juoksemaankin ihan vaan sen takia, koska se ei ole hirmu helppoa 84-kilosena ja kyllähän tämä haaste motivoi ja toivottavasti ruokkii myös voimanosteluhommia.
 
Viimeksi muokattu:

Tuota nordic curlia pitääkin koittaa kun uskaltaa tän takareiden kanssa.

Jep, kävelyt ei auta juoksuun yhtään :D Pitää sitten mielummin hölkätä ja vaihtaa kävelyksi kun syke nousee liikaa, ja taas toisinpäin. Mutta pelkkä kävely puntin jäykistämillä jaloilla ei auta juoksuun juurikaan.

Nyt kun kuntouttanut takareittä kevyesti + vähän liikkuvuutta sinne, ja jättänyt kyykyt, mavet yms. raskaammat liikkeet muutenkin PK kuntosaliohjelman takia pois niin tuntuu että kävelyvauhtikin nousi hiukan. Tuo takaketju kun tuppaa olemaan niin kohmeessa että jarruttaa menoa.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 719
@latee77 Nordic curl sopinee hyvin helppona liikkeenä kenties joillekki kilpapyöräilijöille, joilla kaikki lihasmassa jaloissa ja kevyt yläkroppa... Aika hiljasta on salikörmyjen keskuudessa (tahtoo massakeskipiste olla ylempänä), kerran oon nähnyt salilla kun eräs 80-luvulla maven ja nuorten SE:n tehnyt nykysin masterssissa nosteleva vajaa 60-vee ukkeli teki sitä (sillon koitin vaakatasossa ja en saanu ensimmäistäkään ylös), mut se on harjotellu jotain 40 vuotta sitä :D

Justiinsa melko tuoreelta nuorelta tän kevään SM-vn-hopeamitalistilta kysyin meneekö ja sano et "ei saatana, kerran kokeilin ja ei mitään toivoa". Ja poika pelaa lätkää niin päävalmentaja lupas, et se kuka tekee vaakatasossa yhden toiston niin tarjotaan heti pizzat, joten ei oo kiekkonuorillekaan nähtävästi helppoa (tekevät jarrutettuja eksentrisiä ja käsillä ponnauttaa sit maasta taas pystyyn).

Noi lienee hyvä aloittaa ylämäkeen 45 asteen helpotetusta kulmasta ja pikku hiljaa laskee kulmaa... Eli mä alotin 45-40-35... 30o kohdalla vaikeentui ihan eksponentiaalisesti, just väkipakolla toissapv runnoin 4x10 sillä siten, että hallittu lasku ilman mahapommeja (muutoinhan alas kyllä pääsee vaikka alamäkeen, voi tosin tulla nenä kipeeks). Eilen oli semikipeet polvet, tuntuu löytyvän kaikenlaisia uusia heikkoja lihaksia. Pakko pitää 5 mm Rehbandit polvissa ennen tuota ja aikana, ettei katkee jotain ja tosiaan lenkin päälle ettei varmasti oo mikään ketjun osa kylmä. Tos täytyy pitää core ja kädetki jännänä.

Voimanostopuolella maailmalla tuntuvat tekevän tota sit kuntoutuksena sen jälkeen vasta kun polvi/polvet/takareisi on paskonut totaalisesti kyykyssä tai vedossa.

Jos laittaa tyynyn polvistumiskohdan eteen, niin muuttuu glute ham raiseksi ja aika eri tuntuinen mut totahan vois vaikka just kumpparilla tehdä takareisien korjaamiseksi:

^Videon lopussa muuten nordic curl mahapommitekniikka ja käsillä ylös.
 
Joo siis nimenomaan kevennettynä / helpotettuna kuten sanoitkin "tekevät jarrutettuja eksentrisiä ja käsillä ponnauttaa sit maasta taas pystyyn", muutoin lähtee tararessu tangentin suuntaan :lol:

En uskalla tuotakaan vielä koittaa kun jollain tapaa väsyy vielä revähtänyt takareisi, vaikkakin liikkuvuus on jo normi.

BTW: pakaroiden aktivointi oli myös teemana nyt, että tulee paremmin mukaan kaikenlaisissa liikkeissä ja vähentää kuormaa muualta.

2-3v sitten tuli vielä kyykättyä 210kg kireillä takareisillä ja huonosti aktivoiduilla pakaroilla, ilman mitään kunnollista "pk kautta" pohjalla. Sen jälkeen kun alkoi pieniä rävähdyksiä tulla jaloille niin veikkaan etten välttämättä tule enää kahtasataa laittamaan kyykyssä tankoon o_O
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 967
2-3v sitten tuli vielä kyykättyä 210kg kireillä takareisillä ja huonosti aktivoiduilla pakaroilla, ilman mitään kunnollista "pk kautta" pohjalla. Sen jälkeen kun alkoi pieniä rävähdyksiä tulla jaloille niin veikkaan etten välttämättä tule enää kahtasataa laittamaan kyykyssä tankoon o_O
Kannattaa isoissa massaliikkeissä, tyyliin kyykky ja maastaveto, jättää jonkun verran pelivaraa ja lyödä rautaa sen verran että saa ainakin neljä toistoa tehtyä ja yksi jää vielä varastoon. Mieluummin tehostaa sitä liikettä muuten esimerkiksi laskuvaiheen tekemällä korostetun hitaasti ja pysäyttämällä liikkeen vaikka maastavedossa viitisen senttiä ennen lattiaa.

Syynä tuohon on se, että saa minimoitua niitä loukkaantumisriskejä.

Tämän tyyppinen treeni voi olla kyllä tehokasta jos sattuu kaipaamaan lisää maksimivoimaa maastavetoon:

Normaalin sukankuluttajan tuskin kannattaa ihan noin tiukalla vetää viimeisten toistojen kanssa. Kuitenkin vuosikymmeniä takana kovaa treeniä tuolla miehellä, niin siinä on jänteet ja lihakset aika tavalla kouliintuneet jo moiseen rasitukseen. Ja ihan hyvä määrä jos harrastelijamiehelle puoletkin tuosta rautamäärästä nousee.
 
Joo noin juuri sarjoja teinkin sekä mavessa että kyykyssä, että aina jää reserviin. Itseasiassa kunnollista ykköstä ei tullut edes kokeiltua. Ja niitä sarjojakin oli todella vähän per viikko, ehkä pari kolme tiukempaa.
Jäi aina kasvuvaraa eikä tullut loppuun asti tehtyä että myös palautui. Tällä teemalla jatkossakin jos / kun sen aika koittaa.

Ei sitä palaudu eikä paikat kestä jos reuhtoo liikaa. Perinteiset "5 x työsarja" varmaan maksimi. Ehkä sitä olisi paremmat ykköset saatu jos olisi tehty enempi työtä + kunnon huollot päälle.
 
Sitä joskus kokeillut, että tuplannut siitä maksimimäärästä mistä kroppa vielä voi palautua esimerkiksi viikossa ne "työsarjat" muutamaksi viikoksi tyyliin 2-3 viikkoa. Eli ihan tarkoituksella vetää hieman ylikunnon puolelle kropan. Aivan huikeaa se voimankin kasvu sen jälkeen pari viikkoa kun on keventänyt viimeisen päälle perusteellisesti vaikka 10-20 prosenttia painoja alas normaalista ja työsarjat alle puoleen määrältään normaalista.

Joskus esimerkiksi hauisten ja ojentajien osalta triplannut sen määrän tuollaiseksi ajaksi ja tehnyt vielä kahtena muuna päivänä pari sarjaa hitusen pienemmillä raudoilla.

Tuollaista ei kovin usein kannata mennä tekemään kun kohta siitä ei enää palaudukkaan ja siinä voi mennä yli vuosikin ennen kuin kroppa ja lihakset alkaa taas toimia normaalista. Tai onnistuu itsensä loukkaamaan pahasti, niin siitä ei välttämättä koskaan enää sen osalta kuntoon tule.
 
Totta muuten, tuollainen harkittu "piikkaus" on tapa säätää kohdilleen se maksimi. Tuossa saa hermosto runtua. Mutta jos menee överiksi niin ylikunnosta / alipalautumisesta eroon pääseminen voikin olla pitkä homma.
 
Siitoimenpeku

Tukijäsen
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
242
Kävin mittauttamassa omat testoni ja arvot olivat vapaan osalta 245 ja alaraja on 220. Työpaikkalääkärin mukaan täysin normaali arvo 34-vuotiaalle miehelle joka harrastaa liikuntaa, ei tupakoi eikä juo ja ylipainoakin on maltilla. Oireina on heikko palautuminen, väsymystä, mielialavaihteluita ja yöunien heikkoa laatua.

Kilpirauhanen on ainakin poissuljettu kuten moni muukin. Onko täällä kokemuksia viitearvoissa keikkuvista arvoista? Jos olo ei tästä muutu niin pitänee varata aikaa urologille, löytyy varmaankin hieman valistuneempaa mielipidettä kuin yleislääkäriltä. En varsinaisesti odota tai vaadi korvaushoitoa vaan jotain selitystä olotilalleni.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 719
Mulla ainaki kaikki mahollinen on (huvikseen, ei oo oireita paitsi välillä saattaa vaimo kiukuttaa mut lasketaanks se :D) tutkittu ja ei oo löytyny mitään vikaa / syy on sekundäärinen. Käyny myös TT-kuvassa jne.. Jos oikein kovaa voimareenaa niin laskee kovastikin, ainaki mulla.

Tässä voi olla jotain perää Why do endocrine profiles in elite athletes differ between sports? Pitäs siirtyä melontahommiin tai kasvaa puol metriä koripalloilijaksi samalla ihonväri vaihtaen.

Mulla oli alkuvuodesta vapaa kaikkien aikojen alin 149 ja olin about elämäni (voima)kunnossa. Sama vuosi sitten, tosin ei pöpöjä. Silloin kokeeksi himmasin ihan vähä ennen seuraavaa ja söin paljon adaptogeenejä ja kananmunia vielä enempi niin nousi 253:een (3 kk oli väliä). Tuosta lähtien syöny munia paaaljo enempi ja kolet vaan paranee (testot ei :D).

Sovittiin lekurin kans, et ennen seuraavaa kertaa pidän vähintään 2 viikon liikuntatauon ennen mitään mittailuja, tullu mittailtua kovien treenien lomassa aina. Ja ois kai se ihan hyvä vaikka kuukauden kesälomanki päälle, ettei työtkään ole stressanneet (toki kortisolit oli nyt oikein ok vs. viime vuonna liikaa löylyä ja yli viiterajan, samalla oli myös lutikka matala mut se nousi ja kävi jostain syystä korkeallakin kunnes normalisoitui).

Kannattaa nyt ainakin uniapnea tutkituttaa eka ja miksei nyt sit maksa, aivolisäke ym... Toki Mehiläisen labratäti ihmetteli et kannattaako noita mittailla huvikseen jos ei oo selviä oireita...

Varuiksi siirryin puisiin ja lasisiin leikkuulautoihin ja eväskippoihin. Ei auttanu :D Nii ja 39 ikää. Kohta 40. Ei oo perinnöllistäkään, 30 vuotta mua vanhemmalla faijalla oli jotain karvan vajaa 600 ku ostin sille Puhdit viime kesänä... Toki heikko se on silti ja vielä läskikin kun syö kaikkea paskaa ja ei esim. salaattia tai kasviksia muuta ku pottua. Ja ei se enimmäkseen jaksa ku maata sohvalla ja kattoa tv:tä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 967
Kävin mittauttamassa omat testoni ja arvot olivat vapaan osalta 245 ja alaraja on 220. Työpaikkalääkärin mukaan täysin normaali arvo 34-vuotiaalle miehelle joka harrastaa liikuntaa, ei tupakoi eikä juo ja ylipainoakin on maltilla. Oireina on heikko palautuminen, väsymystä, mielialavaihteluita ja yöunien heikkoa laatua.
Mikä sinulla oli se Testosteroni S -Testo? Siinä viitearvo miehille on 10 - 38 nmol/l.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 719
6.2.2024 S-teston arvo 7,6...

Ja aiemmat:

13.6.2024 11,9
20.3.2024 8,9
16.3.2024 7,4

Ke 15.3.24 olin tehny just asiaa ajattelematta kovan kyykkytreenin. Sitten to 16.3.24 hieman hätkähdettyäni olin treenaamatta pe, la, su ja kävin mielenkiinnosta ma uudestaan ilman, että syön myöskään ämpärillistä aamupalaa ja vähän aikaisempi klo-aika. Aika iso heilunta siis muutamassa päivässä.

Tähän on kyl pakko pistää sellanenki kommentti, että "Ei ole olemassa ylitreenaamista, on vaan alisyömistä." Asiahan vois olla täysin eri jos vetäis koko ajan isoilla plussakaloreilla mut joo... Pitäs vetää reilu plussakalorikausi ilman raskasta liikuntaa ennen seuraavaa ja saada toki potkut töistä ja sellanen 15 millin lottovoitto. Asia on silti mielenkiintoinen, kuinka optimoida itseltään aineenvaihduntaa ja hormonitoimintaa jne... Esim. stressi vaikuttaa heti ekana säätelevästi noihin -> lasketaanpa vähän tuotantoa -> kapuloita rattaisiin ettei tuo pöllö telo itteensä.

Sen verran pitkään voimaillu, että myös horkka- ja korvaushoitomiesten + kovaa treenaavien loukkaantumisherkkyydet nähty. Tosi usein kun alkaa sitten salilla kulkea, niin sitten luiskahtaa joku lonkkanivel tai välilevy ym. tai vähintään joku yllättävä jännevamma. Mua 3 vuotta nuoremman kaverin vakavat salihommat loppui just muutama kk sitten selkäleikkaukseen... Alotteli korvaushoidon pari vuotta sitten. Nyt tappelee maastavedossa 40-60 kg painojen kans supervarovasti. Kehu vielä viime vuonna et kyllä nyt kulkee ja hän käyttää geeliä kyllä lopunikänsä.

Toki, kai sitä sitten tarvii jos tarvii / masentaa tms. muuten sillalta hypätyttäis. Mut moni treenaa helvetisti ja "unohtaa" kertoa sen lääkärille. Normisettiä.
 
On kyllä hurjia vaihteluita, aivan uskomattomia. Ja ei minuakaan kiinnostaisi nämä tulokset yhtään jos olo olisi normaali. Ja kerroin lääkärille treenimääräni, joka on 3 kertaa viikossa salilla käynti ja työmatkapyöräilyt. Ei täytä kyllä millään helvetillisen treenaamisen merkkejä :D
Pitää vielä katsoa mihin tämä olo kehittyy, on sen verran tyyriitäkin nuo lääkärit ettei ihan turhan päiten viitsi ravata.
 
Kato tuosta mitkä kaikki kokeet Puhdista ja/tai Synlabista omatoimisesti niin on valmiina lekuriin mennessä:

Esim. voihan sitä lähtee vaikka liikkeelle testojen lisäks:

Kilpparit
Maksa
PSA
S-Prolaktiini
S-Lutenisoiva h...
S-Foliakkelia...
S-Estradioli
S-Kortisoli
+täydellinen verenkuva / sokerit ja kolet jne.

LIDLETU20 saa 20% alea puhti.fi aina.

Sit ottaa loparit ja kokeilee 3 kk päästä uusiks ne mitä oli viturallaan :D
 
Olisi pitänyt varmaan heti alkuun sanoa että teetin juuri puhdin kautta tuon laajan paketin ja kaikki olivat mallillaan. Kiitos vinkistä, dopingista ei ole kokemusta mutta pistetään video silti katsottavaksi :thumbsup:
 
Otsikko hämäävä, siellä jossain kohtaa juttua korvaushoidosta ja matalista testoista jne. miten voi itte säästää ja tehdä etukäteen ettei tarvi lääkärin määrätä kalliimmalla samoja labroja ja tule hukkakäynti ekasta.... Ne labrat on tekstityksinä siinä ja sitä rataa.
 
Liittynyt
10.03.2023
Viestejä
14
Kävin mittauttamassa omat testoni ja arvot olivat vapaan osalta 245 ja alaraja on 220. Työpaikkalääkärin mukaan täysin normaali arvo 34-vuotiaalle miehelle joka harrastaa liikuntaa, ei tupakoi eikä juo ja ylipainoakin on maltilla. Oireina on heikko palautuminen, väsymystä, mielialavaihteluita ja yöunien heikkoa laatua.

Kilpirauhanen on ainakin poissuljettu kuten moni muukin. Onko täällä kokemuksia viitearvoissa keikkuvista arvoista? Jos olo ei tästä muutu niin pitänee varata aikaa urologille, löytyy varmaankin hieman valistuneempaa mielipidettä kuin yleislääkäriltä. En varsinaisesti odota tai vaadi korvaushoitoa vaan jotain selitystä olotilalleni.
Itellä tullu noita oireita kun pudottanu painoa. Nyt oon taas nostanu ravinnon määrää niin alkanu nuo oireet helpottaan.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 967
Ihan hyvät arvot on.
Ei mitään huolta noiden suhteen.
Joku muu nyt on ongelmana. Voi se ongelma olla henkiselläkin puolella stressistä ja masennuksesta lähtien.

En nyt vihjaa, että olisi erityisesti mitään syytä epäillä erityisesti tuollaista, mutta suunnilleen kaikki mahdollinen on hyvä pois sulkea yksitellen kun ongelman syytä etsii.
 
Siitoimenpeku

Tukijäsen
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
242
Joku muu nyt on ongelmana. Voi se ongelma olla henkiselläkin puolella stressistä ja masennuksesta lähtien.

En nyt vihjaa, että olisi erityisesti mitään syytä epäillä erityisesti tuollaista, mutta suunnilleen kaikki mahdollinen on hyvä pois sulkea yksitellen kun ongelman syytä etsii.
On tullut mietittyä myöskin noita vaihtoehtoja ja en ainakaan itse tunnista että ongelmia olisi mitenkään henkisellä puolella. Voi olla toki monen pienen asian summa joka alkaa sitten kasaantumaan. Mystisiä välillä nämä ihmiskehon metkut.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 967
On tullut mietittyä myöskin noita vaihtoehtoja ja en ainakaan itse tunnista että ongelmia olisi mitenkään henkisellä puolella. Voi olla toki monen pienen asian summa joka alkaa sitten kasaantumaan. Mystisiä välillä nämä ihmiskehon metkut.
Siinä on pari masennustestiä jos jollakin ketjussa mietityttää, että masentaako itseään.

Jos testin pisteet ovat sellaiset, että se viittaa masennukseen, niin kannattaa ammattilaisen juttusille mennä.
 
Liittynyt
29.10.2022
Viestejä
1 912
Oisko täällä suosituksia monitoimilaitteelle kotiin? Tärkein olisi et jalan vastukset saisi kumpaakin suuntaan, että suoristaessa, niinkuin yleensä, sekä koukistaessa? Ylätalja ja perhoslaite/vastaava olisi hyvä olla myös. Pääasia kestävyys, ja takuu. Hinta ei nyt saisi ihan nelinumeroinen olla.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 719
@sheikkki Tämä Leg Developer Attachmentilla

Mulla on tuo kotisalilla, tosin Leg Developer tulossa vasta elokuussa. Mut on kyl loisto ilmankin sitä.

Hyödyntää noi websiten alet ja siihen lisää vielä SHREDDED -koodilla -50 €.

Olkaapes hyvät.

Ala- ja ylätaljana mulla tämä:

Ja comborackina tämä:

Ja sit löytyy Concept2 RowErg, säädettävät kässärit 5-40 kg, Dinoxin lantionnostopenkki, Deadlift Deaderien järeemmät versiot, Angles90 täydellinen setti, Strengthsopin tanko ja jotain 300+ kg kiekkoja. Pärjäilee hyvin, jos ei kerkii mennä kunnon salille asti.
 
Muuten ihan jees mut pitäs olla kaikki yhdessä, kun tosissaan 65m2 kaksio. Ja mulla ei siis tasapainoa / tuntoa oikeassa jalassa, niin en pääse salille tai oikeestaan minnekään. En vaan halua et ihan surkastumaan pääsisi. Kun elopainoa se +120 ni joutaa kotona 24/7 ollessa muuttaa sen muotoa :)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 278
Itsellä banaani kuuluu perushedelmiin, joita menee päivittäin aamupuurossa ja iltaisin usein myös rahkan seassa. Sen lisäksi tykkään sotkea sekaan aina jotain marjoja, jos vaan kaapista sattuu löytymään. Nyt kävikin niin järkyttävän hyvä tuuri, että tuli aivan sairaan hyvä kirsikkasato ja eilen kerättiin noin 5kg punaista kirsikkaa yhdestä puusta ja toinen yli tuplasti isompi puu on vielä keräämättä keltaisista kirsikoista. Enpä tätä ennen tiennytkään, että kirsikalla on ilmeisen hyvät terveysvaikutukset ja sitä suositellaan urheilijoille:

Ainakin rahkan seassa kirsikka maistui todella hyvältä eli varmasti menee jatkoon tulevaisuudessakin. Nyt vaan ylimääräiset pakkaseen niin saa muutamaksi kuukaudeksi varastot täyteen.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 719
@pokkus Kuuluu kirsikkapuut (ja valkokirsikkapensaatkin) puutarhan valikoimaan. On hyviä pakastettunakin, eka poimii siemenet poistettuna niin paljo ku jaksaa ja sit ku alkaa ketuttaa niin kokonaisena -> niitä ottaa kasan sulamaan kulhoon niin ai että on hyviä illalla tv:tä kattoessa napsia kohmeisia/jäähileisiä kirsikoita. Noi perkatut toki superhyviä rahkan sekaan, yks omista lemppareista just rahka + kirsikat + isot kaurahiutaleet. Toki ton kirsikat voi korvata myös (tuoreet) mansikat-sanalla. Parempaa ku jäätelö.

Saatanallinen homma kyl puiden leikkuu ja poiminta. Just viime syksynä vedin kaikki lyhyiks ettei tarvi siirrettävää rakennustelinettä roudailla.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 180
Mitä haiuskääntöä olette suosineet? Ainakin itellä kädet menee kipeäksi suoralla tangolla, ja joskus myös ez barilla. kokeilin vasara kääntöä tänään ja se tuntui hyvältä.
 
Useimmiten nyt aika pitkään on mennyt käsipainoilla vinopenkissä sekä taljassa EZ barilla. Jälkimmäinen toimii mun kohdalla nyt, kun aloin siirtää kyynärpäitä vähän eteenpäin. Liikkeen lopussa on parempi venytys. Aika usein tykkään tehdä myös EZ barilla seisaaltaan sekä yhdellä kädellä preacher curleja.

Täytyy joskus lähiaikoina ottaa testiin spider curlit. Vaikuttaa tehokkailta.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
1 052
Mitä haiuskääntöä olette suosineet? Ainakin itellä kädet menee kipeäksi suoralla tangolla, ja joskus myös ez barilla. kokeilin vasara kääntöä tänään ja se tuntui hyvältä.
En itse tiedä ketään joka voisi tehdä hauiskääntöä suoralla tangolla ilman että ranteisiin sattuu.

Ez bar, käsipainot seisaaltaan (pitäen huolen ettei kuseta itseään) tai sitten kaapelilla joko kädet erikseen tai molemmat kerrallaan. Kaikki toimii. Oma suosikki on ez bar, mutta teknisesti varmaan kaapelilla käsi kerrallaan olisi kaikkein paras kun liikkeen voi aloittaa selän takaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 899
Viestejä
4 317 612
Jäsenet
71 912
Uusin jäsen
AleksiEJ

Hinta.fi

Ylös Bottom