- Liittynyt
- 13.12.2016
- Viestejä
- 2 271
Kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Jos koulun toimesta mennään, niin sitten opetusohjelmien mukaan.
Samahan tuo on Suomessa, mutta uskonto onneksi ei niin syvältä kuin Islam.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Jos koulun toimesta mennään, niin sitten opetusohjelmien mukaan.
Tykkään enemmän kuin siitä että ollaan epäkohteliaita eikä pidetä etäisyyttä, vaan isketään joukolla kimppuun. Eikä sitten juuri saada mitään aikaan.Onhan noissa kaukoidän kulttuureissa puolensa mutta toisaalta sitten taas mustaa paskaa kun alkaa vähän tonkimaan. Kohteliaita (kunhan pidät etäisyytesi), tietyllä tapaa kunniallisia ja aikaansaavia kyllä.
Tän on pakko olla kuvamanipulaatio... Ei näin fiksuja feministejä ole.
Kuka tuossa kuvassa on feministi?Tän on pakko olla kuvamanipulaatio... Ei näin fiksuja feministejä ole.
Kuka tuossa kuvassa on feministi?
Käsittääkseni kuvassa ovat kaikki perussuomalaisia - ainakin kaksi. PS on ollut vähintään 15 vuotta ainoa haittamaahanmuuttoon puuttunut puolue.No en tiedä, ei oikeasti varmaan kukaan.
Kunhan vain osoitin vittuiluni "yleistä" naissukupuolen pakolaismyönteisyyttä kohtaan.
Mikä ihme niitä nuoria pitää sinne moskeijaan kiikuttaa. Herranjestas sentään.
Tän on pakko olla kuvamanipulaatio... Ei näin fiksuja feministejä ole.
Pyytäisin, että jos linkitätte uutisia, niin kopypastaatte ne. Kukaan tuskin haluaa antaa klikkejä lehdille ja vastaava sääntö on voimassa ainakin räbässä. En leiki juniorimodea, mutta näin olen itse ainakin toiminut ja olen olettanut, että se on sääntö.
No itse olen sitä mieltä, että mieluummin linkki uutiseen ja oma aiheeseen liittyvä saateteksti ja kommentti vain tänne. Vituttaa noi tekstiseinät, joista saa etsiä sen yhden rivin kirjoittajan omaa antia yleensä jo aiemmin luetun uutisen seasta.
Uutiset | Ulkomaan uutiset
Trump käyttää Strasbourgin ammuskelua perusteluna rajamuurilleen
Tänään klo 16:16![]()
Donald Trumpin mielestä USA tarvitsee muurin, koska ranskalainen ampui ihmisiä Ranskassa.
Trump kävi rajamuurista kovaa väittelyä demokraattijohtoon kuuluvien Chuck Schumerin ja Nancy Pelosin kanssa. CNN
USA:n presidentti kirjoitti keskiviikkoaamuna tviitin, jossa hän rinnasti Ranskassa tiistai-iltana tapahtuneen epäillyn terrori-iskun ja tarpeen rakentaa muurin Meksikon rajalle.
– Jälleen hyvin paha terrori-isku Ranskassa. Me vahvistamme rajojamme vielä lisää. Chuckin ja Nancyn pitää antaa meille äänet lisätäksemme rajaturvallisuutta! Trump kirjoitti viitaten senaatin ja alahuoneen demokraattijohtajiin Chuck Schumeriin ja Nancy Pelosiin.
Kolmikolla oli tiistaina kiivas keskustelu Valkoisessa talossa, jossa he väittelivät muurin rahoituksesta. Trump uhkasi aiheuttaa valtionhallinnon sulun, jos reilun viikon kuluttua uusittavassa budjetissa ei anneta muurille rahaa. Trump on alkanut käyttää termiä ”rajaturvallisuus” perustellessaan muurinsa tarvetta.
Keskiviikkona Trump kirjoitti vielä edellisen perään toisen tviitin aiheeseen liittyen ja väitti, että ”demokraatit ja Barack Obama antoivat Iranille 150 miljardia dollaria mutta eivät voi antaa viittä miljardia” muuria varten. Trumpin väite Iranille ”annettujen” rahojen määrästä on mahdollisesti hyvin pitkälti liioiteltu ja kyse oli Iranin omista rahoista, joista suuri osa oli kiinnitetty kehitysprojekteihin. Varat vapautettiin sen jälkeen kun USA purki Iranille asetettuja pakotteita ydinsopimuksen solmimisen myötä.
Trump ei ainakaan toistaiseksi ole esittänyt suruvalitteluja tai muutenkaan osoittanut sympatiaa Ranskalle.
Ääri-islamistiksi epäilty Strasbourgin ampuja oli syntyperäinen ranskalainen.
USA:ssa on Gun Violence Archive -sivuston mukaan tapahtunut tänä vuonna 329 joukkoampumista, joissa on kuollut noin 360 ihmistä ja haavoittunut 1300. Viime vuonna tapauksia oli 346, kuolleita 437 ja haavoittuneita noin 1800. Niistä yhdessäkään ei ollut taustalla ääri-islamistinen motiivi.
![]()
![]()
Donald Trump otti kiivaasti yhteen demokraattijohtajien kanssa Valkoisessa talossa tiistaina. Kuvassa senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumer. ZUMAWIRE / MVPHOTOS
Jaakko Isoniemi
jaakko.isoniemi@iltalehti.fi
Tukea mitä? Tuossahan IL jauhaa paskaa, josta itsekin olet närkästynyt.Jos lehdille ei halua antaa klikkejä, miksi haluaisi lukea niiden jutut? Klikeillä niitä juttuja saa lukea mahdollisesti tulevaisuudessakin.
Ovatko he oikeasti olleet 16-17 vuotiata vai 26-27 vuotiaita..? Henkilöpaperit hukkui välimereen.Sairaaksi menee:
Vasabladet-lehti: Erotettu työntekijä väittää naisohjaajien käyttäneen hyväksi teini-ikäisiä turvapaikanhakijoita Oravaisten ryhmäkodissa
"... Oravaisten perheryhmäkodin naispuolisilla ohjaajilla olisi ollut seksisuhteita alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa. Kyseiset turvapaikanhakijat olisivat olleet tekoaikaan 16-17-vuotiaita."
Ovatko he oikeasti olleet 16-17 vuotiata vai 26-27 vuotiaita..? Henkilöpaperit hukkui välimereen.
Lähinnä se että minun ja sinun rahoilla tuetaan mm. tällaista toimintaa. On päivärahaa, ruokaa, asumista, viihdykettä, seksiä, jne.
Ketkä huutavat äänekkäimmin tämän Euroopan nykytilanteen puolesta? Feministit, usein 40-60 vee naiset.
Ottamatta kantaa lapsosten todelliseen ikään, miten tuo nyt sitten sinun rahasi kulumiseen vaikuttaa? Jos ovat olleet alle 18-vuotiaita ja työntekijät heihin katsottuna valta-asemassa niin toki törkeää toimintaa ja yksiselitteisesti rikollista.
Eikö kaikki vokkitoiminta ja muu auttaminen mene suoraa valtion kassasta... suomalaisia kehotettiin säästämään, sitten kuluttamaan, kerrottiin kuinka valtio vain velkaantuu jne. Tähän pelleilyyn on mennyt valtavat määrät resursseja ja rahaa. Mikä on lopputulos?
Polttopullot lentävät ikkunoista sisään, Ranskassa ammutaan joulutorilla, Oulussa raiskataan porukalla 10-vuotiasta, vokeissa aikuiset naiset vehtaavat muslimien kanssa, jotka saatuaan jalansijan Euroopasta laittavat tytöt ja naiset huntuihin, keittiöön ja lapsia synnyttämään. Ei kukaan voi väittää että tämä nykykehitys johtaisi johonkin hyvään.
Tämä tyyppi on nyt poliisin hoteissa, ilmoittautui itse.Onko kukaan nähnyt keltahiuksista miestä. Epäillään Käpylän tuhopoltosta. Että keltaiset hiukset siis.
Poliisi etsii keltahiuksista miestä epäiltynä Käpylän tuhoisasta tulipalosta – soita heti hätänumeroon jos näet
![]()
![]()
Ois mielenkiintoista saada tietää miten vinksahtaneista kotioloista tollasia pedofiliamyönteisiä juttuja omalla nimellä ja naamalla julistavat ovat lähtöisin, vaikea kuvitella että normaalin kasvatuksen ja geeniperimän saanut lähtisi noin rajulle laukalle vielä silleen että kaikki tietää kuka sä olet. Luulisi että etenkin vanhemmalla ihmisellä ainakin jokin vaimea järjen ääni päässä sanoisi että mitäs jos et laittaisikaan tämmöstä viestiä eetteriin?
Mitähän mieltä heidän mahdolliset työnantajansa ovat ko. mielipiteistä? Mahtaako joukossa olla esim. yläkoulun tms. opettajia?Ois mielenkiintoista saada tietää miten vinksahtaneista kotioloista tollasia pedofiliamyönteisiä juttuja omalla nimellä ja naamalla julistavat ovat lähtöisin, vaikea kuvitella että normaalin kasvatuksen ja geeniperimän saanut lähtisi noin rajulle laukalle vielä silleen että kaikki tietää kuka sä olet. Luulisi että etenkin vanhemmalla ihmisellä ainakin jokin vaimea järjen ääni päässä sanoisi että mitäs jos et laittaisikaan tämmöstä viestiä eetteriin?
Kyllä tälläkin kuten muillakin foorumilla ovat persujen haukkujat ja mamujen "kaverit" olleet aika hiljaa noista Oulun raiskauksista, bussien tieltä suitsemis yrityksistä ja polttopulloiskusta. Aika jännää ajatusmaailma, kun naiset eivät saisi tuomita raiskauksia vaan heti pitää puuttua sivuseikkoihin, no tarkoitus on vain siirtää keskustelu pois pääasiasta.Ottaen nyt huomioon että tuo ei ole ilmastointiteippiä, ja kukaan ei kait ole seksuaalirikoksista ollut hiljaa?
Paitsi Perussuomalaiset, jotka hyvin vahvasti "ymmärtävät" väkivaltaisia kännipussailuja.
Ainakin Oksanen on eläkkeellä, Yle Kuopio näköjään haastatteli sitä tasan tarkkaan vuosi takaperin. Turvikset on selvästikin sydäntä lähellä.Mitähän mieltä heidän mahdolliset työnantajansa ovat ko. mielipiteistä? Mahtaako joukossa olla esim. yläkoulun tms. opettajia?
Ei väliä SPR:n säännöissä kielletään henkilökuntaa sekaantumasta turvapaikanhakijoihin, koska se aiheuttaa epäilyjä suosimisesta ja valta-aseman hyväksi käytöstä. Kuten tapahtui Laitilan lakkautetussa vokissa, jossa kymmenkunta työntekijää kärähti ja erotettiin. Osaa työntekijöistä syytettiin myös rasismista, tutkimuksissa sellaista ei havaittu.Ovatko he oikeasti olleet 16-17 vuotiata vai 26-27 vuotiaita..? Henkilöpaperit hukkui välimereen.
Seksisuhteet eivät ole soveliaita
SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi myöntää, ettei vastaanottotoiminta sujunut syksyn 2015 paineessa niin eettisesti kuin olisi pitänyt. SPR joutui muun muassa irtisanomaan vastaanottokeskusten henkilökuntaa seksi- ja seurustelusuhteiden vuoksi.
– Vastaanottokeskusten henkilökunta ei voi olla intiimissä suhteessa turvapaikanhakijoiden kanssa. Järjestönä emme voi estää ihastumisia, mutta seksi- ja seurustelusuhteet eivät kuulu vastuulliseen vastaanottotoimintaan, Löövi sanoo.
Kalle Löövin mukaan irtisanomiset ajoittuivat alkuvuoteen 2016. Irtisanottuja oli kymmenkunta. Osa parisuhteen aloittaneista työntekijöistä irtisanoutui itse.
Nojoo, pointti ei ollut siinä että se ei ole sallittu vaan siinä että nämä "hyväksikäytetyt" olivat alaikäisiä. Tai sitten eivät..? Vahva epäilys on näiden lapsosten oikeasta iästä.Ei väliä SPR:n säänöissä kielletään henkilökuntaa sekaantumasta turvapaikanhakijoihin, koska se aiheuttaa epäilyjä suosimisesta ja toisen alisteisen aseman hyväksikäytöstä. Kuten tapahtui Laitilan lakkautetussa vokissa, jossa kymmenkunta työntekijää kärähti ja erotettiin. Osaa työntekijöistä syytettiin myös rasismista, tutkimuksissa sellaista ei havaittu.
Mitä todella tapahtui SPR:n Laitilan vastaanottokeskuksessa? Kaksi erilaista versiota tapahtumista
Ei ole, se on maalitolppien siirtelyä tai oikeastaan sumutus yritys, kun naisten esittäessä vastalusetta raiskauksista, aletaan puhumaan "ei ole maalarinteippiä ja kännisestä väkisin suutelusta".Luulin, että pointti oli tuon väitetyn vokissa asuvien turvisten hyväksikäytön kohdalla. Nyt on ihan eri paikassa jo maalitolpat.
Ei ole, se on maalitolppien siirtelyä tai oikeastaan sumutus yritys, kun naisten esittäessä vastalusetta raiskauksista, aletaan puhumaan "ei ole maalarinteippiä ja kännisestä väkisin suutelusta".
Juu, minulla oli pointtina, kun joku sanoi mahdollisesta Orvaisten turvapaikan hakijoiden hyväksi käytöstä, vaikka siitä oli uutisitu Vasabladetissa kun sitä on tapahtunut aika monessa VOK:issa, kuten tuolla Laitilassa kymmenkunta työntekijää erotettiin, siellähän myös poliisi ja palokunta vierailivat aika usein.Nojoo, pointti ei ollut siinä että se ei ole sallittu vaan siinä että nämä "hyväksikäytetyt" olivat alaikäisiä. Tai sitten eivät..? Vahva epäilys on näiden lapsosten oikeasta iästä.
Ottaen nyt huomioon että tuo ei ole ilmastointiteippiä, ja kukaan ei kait ole seksuaalirikoksista ollut hiljaa?
Paitsi Perussuomalaiset, jotka hyvin vahvasti "ymmärtävät" väkivaltaisia kännipussailuja.
En väittänytkään, että sinä olisit, otin vain esimerkin erään kirjoittajan postauksesta edellisellä sivulla, kun puhuit maalitolppien siirtelystä. Minun olisi pitänyt mainita tuo jo aikaisemmin.Nyt en tajua enää yhtään mistä on kyse. En ole mistään tuollaisesta kirjoittanut sanaakaan.
Ottaen nyt huomioon että tuo ei ole ilmastointiteippiä, ja kukaan ei kait ole seksuaalirikoksista ollut hiljaa?
Paitsi Perussuomalaiset, jotka hyvin vahvasti "ymmärtävät" väkivaltaisia kännipussailuja.
Sairasta, tai sitten asian voi kääntää toisinpäin: Tädit tekivät hyvän työn ja pitivät nuorukaisten seksuaalisen hätätilan kurissa.Sairaaksi menee:
Vasabladet-lehti: Erotettu työntekijä väittää naisohjaajien käyttäneen hyväksi teini-ikäisiä turvapaikanhakijoita Oravaisten ryhmäkodissa
"... Oravaisten perheryhmäkodin naispuolisilla ohjaajilla olisi ollut seksisuhteita alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa. Kyseiset turvapaikanhakijat olisivat olleet tekoaikaan 16-17-vuotiaita."
No ehkä kuiteskin itse 16 vuotiaana olisin kieltäytynyt. Ja uskoisin että selkeä enemmistö samoin. Ei noihin vokki emäntiin koskis pitkällä tikullakaan.Harva tuon ikäinen kieltäytyy, jos mahkut tulee...
Helsingin lapsien raiskaaja, joka tuli ilmi juuri vastikään.Kaleva: Oulussa tutkitaan jo kolmatta lapseen kohdistunutta seksuaalirikoskokonaisuutta
Kaleva: Oulussa tutkitaan jo kolmatta lapseen kohdistunutta seksuaalirikoskokonaisuutta
Ehkä täytyy tässäkin ketjussa alkaa rajaamaan asioita.
- bussi-isku 1 (epäonnistui)
- bussi-isku 2 (epäonnistui)
- polttopulloisku
- Oulun raiskausrinki
- Oulun sarjaraiskaaja 1
- Oulun sarjaraiskaaja 2
- Strasbourgin isku
- Vokin hyväksikäyttäjärinki
- jne.
Juuri samaa mietin.Jos tuollaisia ajatuksia laukoo ääneen ei voi kaikki muumit olla kanootissa.Vaikka hän todennäköisesti onkin lapseton mamupatja tai sellaiseksi haluava niin kyllä naisella pitäisi olla lasta kohtaan jonkinnäköinen sisäänrakennettu suojeluvaisto.Vaikkei omia olisikaan niin siltikin.Jos ei sitten ole täydellinen psykopaatti. Nämä kommentit oli siivottu pois rasmuksesta mutta törmäsin niihin toisaalla ja otin talteen.Kävin vielä rasmuksesta tarkistamassa Ulkomaalaiset miehet vaanivat lapsia netissä-postauksen ketjussa ja siellä oli puhetta tästä poistosta.Ois mielenkiintoista saada tietää miten vinksahtaneista kotioloista tollasia pedofiliamyönteisiä juttuja omalla nimellä ja naamalla julistavat ovat lähtöisin, vaikea kuvitella että normaalin kasvatuksen ja geeniperimän saanut lähtisi noin rajulle laukalle vielä silleen että kaikki tietää kuka sä olet. Luulisi että etenkin vanhemmalla ihmisellä ainakin jokin vaimea järjen ääni päässä sanoisi että mitäs jos et laittaisikaan tämmöstä viestiä eetteriin?
Suosittelen käymään moskeijoissa muslimimaissa, usein kaunis ja historiallisesti merkittävä arkkitehtuuri ja ihan hyvä tunnelmakin jos on ns. aito mesta.
Mutta se että menee jumalauta Ranskaan viemään pennut moskeijaan on kyllä säälittävää propagandaa. Ranskasta löytyy kyllä esim. näyttäviä kirkkoja missä käydä.
Kuka tuollaisia muka haluaisi nähdä, kun on tämmöinenkin upeus: Strasbourg Mosque - WikipediaJos jotain hihhulointia haluaisi harrastaa, niin olisihan tuolla Strasbourgissa tämmöinenkin pytinki, joka ei tietenkään millenkään moskeijalle vedä vertoja.
Strasbourg Cathedral - Wikipedia
Voisinpa vaikka itsekin ateistina käydä tuolla ihailemassa arkkitehtuuria, vaikka toki mokuttajien mielestä kauhea hirvitys onkin.
Mikä ihme niitä nuoria pitää sinne moskeijaan kiikuttaa. Herranjestas sentään.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.