Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
Sekö että tilastot näyttää että tulijoista suurin osa on kunnollisia tekee sen, että ei käy niin kuin muualla läntisessä Euroopassa. Tai sen että nämä eivät muuta asuinympäristöään samanlaiseksi kuin lähtömaissa, jonka tulosta saamme sitten lopullisesti ihailla muutaman sukupolven päästä. Tämä sama tilastot näyttää hyvältä tilanne on varmasti ollut myös jokaisessa maassa, kun monikulttia on sinne aloitettu rakentaa ja lopputulos on ollut kaikkialla sama. Minä olen kyllä seurannut monessa paikassa Suomessa näiden "kunnollisten" mamujen toimintaa enkä halua tippaakaan tähän maahan tuota lähi-itäläistä/afrikkalaista kulttuuria enkä elämäntapaa. Turkkilaiset Saksassa oli ensimmäisen polven osalta niitä hyviä maahanmuuttajia, mutta nythän tuolla on alueita missä ei puhuta edes Saksaa, saksalaisia pahoinpidellään sen vuoksi että näyttää saksalaiselta ja tehdään jotain ihan muuta kuin rehellistä työtä.
Sama mieltä. Ja jos joku paikka on niin ongelmallinen, että sieltä pitää lähteä pakolaiseksi niin kyllä se kertoo aika paljon niistä ihmisistä siellä. Ei ongelmat synny itsekseen vaan juuri nuo samat tänne tulevat ihmiset ovat niitä ongelmia olleet siellä aiheuttamassa ja luomassa ja aivan varmasti ne samat ongelmat siirtyvät näiden ihmisten mukana tänne.

Kyllä minä haluaisin auttaa kaikkia maailman ihmisiä ja että kellään ei olisi huonot oltavat, mutta tämä että siirretään kaikki ihmiset suomeen ei ole mikään ratkaisu eikä auta yhtään ketään yhtään mitenkään.
 
Ongelma ei sinänsä ole IHMISET. Ongelma on KELVOTON KULTTUURI. Pitää huolehtia siitä, että kun sieltä tullaan maahan, niin se KELVOTON KULTTUURI jätetään rajalle. Jos se ei näytä irtoavan ko yksilöstä, niin sitten:
- Ko yksilölle ei ikinä kansalaisuutta.
- Ko yksilö jokatapauksessa ensitilassa takaisin kotimaahansa tai johonkin ko kulttuurin omaavaan maahan.
- Jos ko yksilö tekee rikoksia TAI muusta syystä ei ole oikeutettu turvapaikkaan, niin vatulointi SEIS ja putkaan / varastoon jonnekin, kunnes keksii, minne haluaa poistua. (ehdottomalla minimiylläpidolla)

Ei tässä mitään uutta ole. Aikoinaan todettiin, että natsien ei nyt anneta käydä johtamaan Eurooppaa ja tehtiin korjaavat toimenpiteet ja kaikki meni hyvin.

Nyt vain pitää tehdä samat toimenpiteet Islamin kanssa. Molempien aatteiden seurauksena on kuollut lukuisia täysin syyttömiä ja islam on osoittanut historiallisesti olevansa kykenemätön parantumaan ja lisäksi siihen kuuluu täysin sietämättömän paljon totaalisia äärimmäisen vaarallisia osia, sekä paljon näiden toiminnan hyväksyviä osia, joten sitä tulee käsitellä vakavana aktiivisena uhkana maan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Uskonnonvapaus kun ei ole vapaus perseillä.

Myös Islamin kotoutumista ja sopeutumattomuutta voidaan tarkastella historiallisesti useissa maissa ja todeta: Islam ei sopeudu vaan se syrjäyttää alkuperäisen kulttuurin, jos vain mitenkään mahdollista (tämä siis on valitettavasti kiistämätön, historiallinen tosiasia).
 
Väärin taas. Et osaa kuin syyttää valehtelijaksi jos joku ei ole samalla äärikannalla kuin sinä. Sellainen syytös ei kutsu perustelemaan.
Eli et edelleenkään ole perustellut asenteellisia vääristelyväitteitäsi ja ihmettelet miksi sanon sinun valehtelevan.

Mutta kokeillaan. Millä perustelet että esim. afrikkalaisilta näyttävät tutkijat eivät koe rasismia?
Se on sinun tehtäväsi osoittaa väitteesi oikeaksi. Todistelemattoman väitteen voi kumota ilman todisteita. Tietenkin.
 
Silloin voisi kysyä perusteluja eikä syyttää valehtelijaksi, se ei ole hyvää keskustelua.
Olen sanonut sinun valehtelevan, kun esität asenteellisesti valheellisia väitteitä todistamatta mitään. Se on ihan normaalia keskustelua.

Omat keskustelut noiden tutkijoiden kanssa yliopistolla (tosin näistä on vuosia aikaa, en ole enää töissä yliopistolla) on suurin syy, mutta niitä ei voi laittaa todisteeksi. Tässä pikaisella googletuksella
Nimittelyä, huutelua, syljeskelyä ja lyöntejä – tällaista kohtelua rasismin tutkija sai osakseen

Tääsä uhrit olivat opiskelijoita, ei tutkijoita
Vapaudenpuistossa pahoinpidellyt henkilöt ovat opiskelijoita - kaupunki ja yliopisto tuomitsevat rasismin jyrkästi

Tässä tämä yleinen kyselytutkimus (ilmeisesti viitaamasi kokemusrasismi, "Rasistista ahdistelua – kuten hyökkääviä eleitä, kommentoitia ja uhkailuja – kokevat eniten Suomessa oleskelevat afrikkalaiset.") Olet siis sitä mieltä että afrikkalaiset provosoivat ja saavat mitä tilaavat. Onko sinulla todisteita tuon väitteen tueksi?
Tutkimus: Afrikasta EU-maihin tulleet tuntevat eniten rasistista ahdistelua Suomessa
Subjektiiviset anekdootit ja yksittäistapaukset eivät ole uskottavia todisteita.
 
Vaikka kirjaimellisesti laissa ei tosiaan ole kohtaa "viharikos" niin vihapuheesta ja viharikoksesta voi silti saada tuomion.
Sehän tässä sairasta onkin. Mitään vihapuhetta ei ole olemassakaan, se on pelkkää orwellilaista newspeakia, ja miksi vain tietynlainen viha on tuomittavaa ja toinen ei?

Ei laista löydy kohtaa rasistisille rikoksellekkaan, mutta siitäkin voi saada tuomion ja rasistiset piirteet rikoksessa katsotaan raskauttavina tuomiota annettaessa.
Näin ei tietenkään pitäisi olla. Ihmisten pitäisi olla tasa-arvoisia lain edessä ja lain pitäisi olla sokea.

Uskon, että viharikos/vihapuhe tulee löytymään enemmin tai myöhemmin myös kirjaimellisesti laista. Jos en väärin muista sitä taidetaan jo valmistella, eikä ihme.
Kuulostaa helvetin huolestuttavalta.
 
Hengen vienyt pahoinpitely tallentui valvontakameroihin Keravan asemalla – uhri ja epäillyt virolaisia: "Tunteneet toisensa entuudestaan"

Poliisi tulee esittämään kahta ihmistä vangittavaksi Keravan juna-asemalla tapahtuneesta henkirikoksesta epäiltynä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkisen mukaan vangitsemista käsitellään huomenna Tuusulan käräjäoikeudessa.

Keravan juna-aseman asemalaiturilla varhain sunnuntaiaamuna tapahtuneesta henkirikoksesta epäillään vuonna 1986 syntynyttä miestä ja vuonna 1981 syntynyttä naista.

Uhrin, vuonna 1962 syntyneen miehen kuolemaa on edeltänyt pahoinpitely. Poliisi tutkii asiaa tappona.

Uhri ja epäillyt ovat Viron kansalaisia.

– Toinen epäillyistä on käymässä Suomessa, mutta toinen epäilty ja uhri asuvat Suomessa. Osapuolet ovat tunteneet toisensa ennestään, Minkkinen sanoo MTV Uutisille.

Minkkinen kertoo, että asemalaiturin tapahtumat tallentuivat valvontakameroihin.

– Tapahtumat näkyvät niistä hyvin.

Minkkinen sanoo, että uhrin kuolemaa on edeltänyt pahoinpitely, mutta lopullinen kuolinsyy selviää ruumiinavauksessa.
 
Subjektiiviset anekdootit ja yksittäistapaukset eivät ole uskottavia todisteita.
Mikä sinulle kelpaisi todisteeksi? Ja käytäthän samaa mittaria myös siihen onko pakolaisten ottamisesta millaista haittaa. Ja tuossa oli reilusti todisteita vaikka poistaa nuo mainitsemasi. Se että väität jotain subjektiiviseksi anekdootiksi ei tee siitä sellaista.
 
Viimeksi muokattu:
Autoesittely muuttui raiskaukseksi. Mies houkutteli autolla nuoren naisen luokseen Heinolassa – kaappasi mukaansa ja raiskasi Jaksuhaleja nyt kovasti. Toivottavasti kukaan ei nyt vihastunut. Kun tuli tällöinen kultturellinen ullatys autossa. Vihapuhe se on kyllä pahasta. Hyi että. Hävetkäämme sitä nyt pari vuotta.
Jaha, Mustafa saa ilmaisen ylläpidon yli vuodeksi ja vielä päivärahat juoksee. Ja kun valtionkonttori kuittaa korvaukset uhrille, niin kelpaa rangaistuksen jälkeen palata kunnon kansalaisena jatkaan touhuja kuin aina ennenkin.
 
Kysely: Juutalaisvastaisuus on lisääntynyt Euroopassa, ja kolmannes juutalaisista välttää juutalaisia tapahtumia ja paikkoja, koska ei pidä niitä turvallisina

Laajassa kyselyssä kahdeksan kymmenestä juutalaisesta kertoi joutuneensa antisemitistisen häirinnän kohteeksi edellisen viiden vuoden aikana. Kyseessä on unionin historian laajin aiheesta tehty tutkimus.
Sotilas turvasi juutalaisen koulun oppilaita ja henkilökuntaa Pariisissa tammikuussa 2015.

Yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta juutalaisesta kertoi, että antisemitismi on lisääntynyt heidän kotimaassaan edellisen viiden vuoden aikana. Vastaajista 85 prosenttia piti ongelmaa vakavana.

Kyselytutkimuksen on teettänyt Euroopan unionin perusoikeusvirasto, joka haastatteli sitä varten 16 395 juutalaista 12 EU-maassa: Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Hollannissa, Puolassa, Espanjassa, Ruotsissa ja Britanniassa. Näissä maissa asuu arviolta 96 prosenttia Euroopan juutalaisväestöstä.

Kysely on unionin historian laajin aiheesta tehty tutkimus.

ANTISEMITISMI on monille Euroopan juutalaisille arkea, kysely kertoo. Tavallisinta se on vastaajien mukaan internetissä, mutta yleistä myös julkisilla paikoilla. Jopa 28 prosenttia vastaajista kertoi joutuneensa juutalaisvastaisen häirinnän kohteeksi edellisen vuoden aikana.

Vielä tavallisempaa tämä oli niiden keskuudessa, jotka kantavat jotakin ulkoista juutalaisuuden merkkiä. Heistä 37 prosenttia oli kokenut häirintää vuoden sisään. Vastaajista seitsemän kymmenestä kertoikin vähintään joskus välttävänsä julkisilla paikoilla näitä merkkejä, esimerkiksi koruja, joissa on Daavidin tähti.

Edellisen viiden vuoden aikana häirinnän kohteeksi oli joutunut kahdeksan kymmenestä. Suuri enemmistö ei kuitenkaan ilmoittanut edes vakavimpia tapauksia poliisille tai muille viranomaisille, koska ei uskonut sen muuttavan mitään tai ei pitänyt tapahtunutta tarpeeksi vakavana.

MONI Euroopan juutalainen pelkää. Puolet vastaajista pelkäsi joutumista sanallisen häirinnän kohteeksi. 40 prosenttia pelkäsi fyysistä hyökkäystä.

Kolmannes vastaajista välttää osallistumista juutalaisiin tapahtumiin tai menemästä juutalaisiin paikkoihin, koska eivät tunne oloaan turvalliseksi matkalla niihin. Jopa 38 prosenttia oli edellisen viiden vuoden aikana harkinnut maastamuuttoa, koska ei juutalaisuuden vuoksi tunne oloaan turvalliseksi asuinmaassaan.

”Kun menee juutalaiseen tapahtumaan, kuinka pieneen tahansa, on aina rekisteröidyttävä etukäteen, ja vasta sitten saa tietää tapahtuman sijainnin. Ei tunnu enää turvalliselta mennä minnekään, missä monta juutalaista on koolla”, kertoi viisikymppinen nainen Hollannista.

31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia.

VASTAAJILTA kysyttiin muun muassa, ovatko he kuulleet tiettyjä juutalaisvastaisia väittämiä ja kuinka usein. 83 prosenttia kertoi kuulleensa ei-juutalaisen sanovan, että juutalaisten kansanmurha eli holokausti oli myytti tai sitä on liioiteltu. Yli kolmannes kertoi kuulleensa tätä jatkuvasti tai säännöllisesti.

Yleisimmin kuultu väite oli, että israelilaiset käyttäytyvät ”kuin natsit” palestiinalaisia kohtaan. Kuusi kymmenestä piti tätä väitettä juutalaisvastaisena.

Yli 40 prosenttia sai kuulla säännöllisesti, että juutalaisilla on liikaa valtaa vastaajan kotimaassa.

Kahdeksan kymmenestä piti Israelin vastaisia boikotteja antisemitistisinä. 38 prosentin mielestä juutalaisvastaista oli Israelin kritisoiminen ylipäätään.

PAHIMPANA ongelmana antisemitismi näyttäytyy kyselyn mukaan Ranskassa, missä on myös Euroopan suurin juutalaisväestö. Sekä Saksassa että Ranskassa 44 prosenttia vastaajista on harkinnut maastamuuttoa antisemitismin vuoksi.

Ranskassa ja Unkarissa puolet vastaajista kertoi kuulevansa säännöllisesti väitteen, että ”juutalaisilla on liian paljon valtaa [kotimaassa]”. Ruotsissa ja Tanskassa väitteeseen törmäsi säännöllisesti neljännes vastaajista.

”Sosiaalinen media voimistaa ja levittää juutalaisvastaisuutta nopeasti”, vastasi kuusikymppinen nainen Ranskassa.

SUURI enemmistö, 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei heidän kotimaansa hallitus tee tarpeeksi antisemitismin suitsimiseksi. Vain joka neljäs oli sitä mieltä, että kotimaan hallituksen toimet ovat tehokkaita.

"31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia."

Ei taida herättää kovin suurta keskustelua tämä tutkimustulos.
 
Asiaton käytös
Atlantiksen ja ivan dracon silmänkääntötemppuselityksiä ootellessa.
Kysely: Juutalaisvastaisuus on lisääntynyt Euroopassa, ja kolmannes juutalaisista välttää juutalaisia tapahtumia ja paikkoja, koska ei pidä niitä turvallisina

Kysely: Juutalaisvastaisuus on lisääntynyt Euroopassa, ja kolmannes juutalaisista välttää juutalaisia tapahtumia ja paikkoja, koska ei pidä niitä turvallisina
Laajassa kyselyssä kahdeksan kymmenestä juutalaisesta kertoi joutuneensa antisemitistisen häirinnän kohteeksi edellisen viiden vuoden aikana. Kyseessä on unionin historian laajin aiheesta tehty tutkimus.
Sotilas turvasi juutalaisen koulun oppilaita ja henkilökuntaa Pariisissa tammikuussa 2015.

Yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta juutalaisesta kertoi, että antisemitismi on lisääntynyt heidän kotimaassaan edellisen viiden vuoden aikana. Vastaajista 85 prosenttia piti ongelmaa vakavana.

Kyselytutkimuksen on teettänyt Euroopan unionin perusoikeusvirasto, joka haastatteli sitä varten 16 395 juutalaista 12 EU-maassa: Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Hollannissa, Puolassa, Espanjassa, Ruotsissa ja Britanniassa. Näissä maissa asuu arviolta 96 prosenttia Euroopan juutalaisväestöstä.

Kysely on unionin historian laajin aiheesta tehty tutkimus.

ANTISEMITISMI on monille Euroopan juutalaisille arkea, kysely kertoo. Tavallisinta se on vastaajien mukaan internetissä, mutta yleistä myös julkisilla paikoilla. Jopa 28 prosenttia vastaajista kertoi joutuneensa juutalaisvastaisen häirinnän kohteeksi edellisen vuoden aikana.

Vielä tavallisempaa tämä oli niiden keskuudessa, jotka kantavat jotakin ulkoista juutalaisuuden merkkiä. Heistä 37 prosenttia oli kokenut häirintää vuoden sisään. Vastaajista seitsemän kymmenestä kertoikin vähintään joskus välttävänsä julkisilla paikoilla näitä merkkejä, esimerkiksi koruja, joissa on Daavidin tähti.

Edellisen viiden vuoden aikana häirinnän kohteeksi oli joutunut kahdeksan kymmenestä. Suuri enemmistö ei kuitenkaan ilmoittanut edes vakavimpia tapauksia poliisille tai muille viranomaisille, koska ei uskonut sen muuttavan mitään tai ei pitänyt tapahtunutta tarpeeksi vakavana.

MONI Euroopan juutalainen pelkää. Puolet vastaajista pelkäsi joutumista sanallisen häirinnän kohteeksi. 40 prosenttia pelkäsi fyysistä hyökkäystä.

Kolmannes vastaajista välttää osallistumista juutalaisiin tapahtumiin tai menemästä juutalaisiin paikkoihin, koska eivät tunne oloaan turvalliseksi matkalla niihin. Jopa 38 prosenttia oli edellisen viiden vuoden aikana harkinnut maastamuuttoa, koska ei juutalaisuuden vuoksi tunne oloaan turvalliseksi asuinmaassaan.

”Kun menee juutalaiseen tapahtumaan, kuinka pieneen tahansa, on aina rekisteröidyttävä etukäteen, ja vasta sitten saa tietää tapahtuman sijainnin. Ei tunnu enää turvalliselta mennä minnekään, missä monta juutalaista on koolla”, kertoi viisikymppinen nainen Hollannista.

31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia.

VASTAAJILTA kysyttiin muun muassa, ovatko he kuulleet tiettyjä juutalaisvastaisia väittämiä ja kuinka usein. 83 prosenttia kertoi kuulleensa ei-juutalaisen sanovan, että juutalaisten kansanmurha eli holokausti oli myytti tai sitä on liioiteltu. Yli kolmannes kertoi kuulleensa tätä jatkuvasti tai säännöllisesti.

Yleisimmin kuultu väite oli, että israelilaiset käyttäytyvät ”kuin natsit” palestiinalaisia kohtaan. Kuusi kymmenestä piti tätä väitettä juutalaisvastaisena.

Yli 40 prosenttia sai kuulla säännöllisesti, että juutalaisilla on liikaa valtaa vastaajan kotimaassa.

Kahdeksan kymmenestä piti Israelin vastaisia boikotteja antisemitistisinä. 38 prosentin mielestä juutalaisvastaista oli Israelin kritisoiminen ylipäätään.

PAHIMPANA ongelmana antisemitismi näyttäytyy kyselyn mukaan Ranskassa, missä on myös Euroopan suurin juutalaisväestö. Sekä Saksassa että Ranskassa 44 prosenttia vastaajista on harkinnut maastamuuttoa antisemitismin vuoksi.

Ranskassa ja Unkarissa puolet vastaajista kertoi kuulevansa säännöllisesti väitteen, että ”juutalaisilla on liian paljon valtaa [kotimaassa]”. Ruotsissa ja Tanskassa väitteeseen törmäsi säännöllisesti neljännes vastaajista.

”Sosiaalinen media voimistaa ja levittää juutalaisvastaisuutta nopeasti”, vastasi kuusikymppinen nainen Ranskassa.

SUURI enemmistö, 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei heidän kotimaansa hallitus tee tarpeeksi antisemitismin suitsimiseksi. Vain joka neljäs oli sitä mieltä, että kotimaan hallituksen toimet ovat tehokkaita.

"31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia."

Ei taida herättää kovin suurta keskustelua tämä tutkimustulos.
 
Ongelma ei sinänsä ole IHMISET. Ongelma on KELVOTON KULTTUURI. Pitää huolehtia siitä, että kun sieltä tullaan maahan, niin se KELVOTON KULTTUURI jätetään rajalle. Jos se ei näytä irtoavan ko yksilöstä, niin sitten:
- Ko yksilölle ei ikinä kansalaisuutta.
- Ko yksilö jokatapauksessa ensitilassa takaisin kotimaahansa tai johonkin ko kulttuurin omaavaan maahan.
- Jos ko yksilö tekee rikoksia TAI muusta syystä ei ole oikeutettu turvapaikkaan, niin vatulointi SEIS ja putkaan / varastoon jonnekin, kunnes keksii, minne haluaa poistua. (ehdottomalla minimiylläpidolla)

Ei tässä mitään uutta ole. Aikoinaan todettiin, että natsien ei nyt anneta käydä johtamaan Eurooppaa ja tehtiin korjaavat toimenpiteet ja kaikki meni hyvin.

Nyt vain pitää tehdä samat toimenpiteet Islamin kanssa. Molempien aatteiden seurauksena on kuollut lukuisia täysin syyttömiä ja islam on osoittanut historiallisesti olevansa kykenemätön parantumaan ja lisäksi siihen kuuluu täysin sietämättömän paljon totaalisia äärimmäisen vaarallisia osia, sekä paljon näiden toiminnan hyväksyviä osia, joten sitä tulee käsitellä vakavana aktiivisena uhkana maan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Uskonnonvapaus kun ei ole vapaus perseillä.

Myös Islamin kotoutumista ja sopeutumattomuutta voidaan tarkastella historiallisesti useissa maissa ja todeta: Islam ei sopeudu vaan se syrjäyttää alkuperäisen kulttuurin, jos vain mitenkään mahdollista (tämä siis on valitettavasti kiistämätön, historiallinen tosiasia).
Onnea vaan yritykselle.Jo pelkkä huumorin heitto oli näille liikaa.Kasa kalasnikovin hylsyjä toimituksen lattialla niin jo loppui vittuilu.Miten luulet että käy kun yritetään astetta kovemmalla keinolla kun huumori?
 
Kysely: Juutalaisvastaisuus on lisääntynyt Euroopassa, ja kolmannes juutalaisista välttää juutalaisia tapahtumia ja paikkoja, koska ei pidä niitä turvallisina

Kysely: Juutalaisvastaisuus on lisääntynyt Euroopassa, ja kolmannes juutalaisista välttää juutalaisia tapahtumia ja paikkoja, koska ei pidä niitä turvallisina
Laajassa kyselyssä kahdeksan kymmenestä juutalaisesta kertoi joutuneensa antisemitistisen häirinnän kohteeksi edellisen viiden vuoden aikana. Kyseessä on unionin historian laajin aiheesta tehty tutkimus.
Sotilas turvasi juutalaisen koulun oppilaita ja henkilökuntaa Pariisissa tammikuussa 2015.

Yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta juutalaisesta kertoi, että antisemitismi on lisääntynyt heidän kotimaassaan edellisen viiden vuoden aikana. Vastaajista 85 prosenttia piti ongelmaa vakavana.

Kyselytutkimuksen on teettänyt Euroopan unionin perusoikeusvirasto, joka haastatteli sitä varten 16 395 juutalaista 12 EU-maassa: Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Hollannissa, Puolassa, Espanjassa, Ruotsissa ja Britanniassa. Näissä maissa asuu arviolta 96 prosenttia Euroopan juutalaisväestöstä.

Kysely on unionin historian laajin aiheesta tehty tutkimus.

ANTISEMITISMI on monille Euroopan juutalaisille arkea, kysely kertoo. Tavallisinta se on vastaajien mukaan internetissä, mutta yleistä myös julkisilla paikoilla. Jopa 28 prosenttia vastaajista kertoi joutuneensa juutalaisvastaisen häirinnän kohteeksi edellisen vuoden aikana.

Vielä tavallisempaa tämä oli niiden keskuudessa, jotka kantavat jotakin ulkoista juutalaisuuden merkkiä. Heistä 37 prosenttia oli kokenut häirintää vuoden sisään. Vastaajista seitsemän kymmenestä kertoikin vähintään joskus välttävänsä julkisilla paikoilla näitä merkkejä, esimerkiksi koruja, joissa on Daavidin tähti.

Edellisen viiden vuoden aikana häirinnän kohteeksi oli joutunut kahdeksan kymmenestä. Suuri enemmistö ei kuitenkaan ilmoittanut edes vakavimpia tapauksia poliisille tai muille viranomaisille, koska ei uskonut sen muuttavan mitään tai ei pitänyt tapahtunutta tarpeeksi vakavana.

MONI Euroopan juutalainen pelkää. Puolet vastaajista pelkäsi joutumista sanallisen häirinnän kohteeksi. 40 prosenttia pelkäsi fyysistä hyökkäystä.

Kolmannes vastaajista välttää osallistumista juutalaisiin tapahtumiin tai menemästä juutalaisiin paikkoihin, koska eivät tunne oloaan turvalliseksi matkalla niihin. Jopa 38 prosenttia oli edellisen viiden vuoden aikana harkinnut maastamuuttoa, koska ei juutalaisuuden vuoksi tunne oloaan turvalliseksi asuinmaassaan.

”Kun menee juutalaiseen tapahtumaan, kuinka pieneen tahansa, on aina rekisteröidyttävä etukäteen, ja vasta sitten saa tietää tapahtuman sijainnin. Ei tunnu enää turvalliselta mennä minnekään, missä monta juutalaista on koolla”, kertoi viisikymppinen nainen Hollannista.

31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia.

VASTAAJILTA kysyttiin muun muassa, ovatko he kuulleet tiettyjä juutalaisvastaisia väittämiä ja kuinka usein. 83 prosenttia kertoi kuulleensa ei-juutalaisen sanovan, että juutalaisten kansanmurha eli holokausti oli myytti tai sitä on liioiteltu. Yli kolmannes kertoi kuulleensa tätä jatkuvasti tai säännöllisesti.

Yleisimmin kuultu väite oli, että israelilaiset käyttäytyvät ”kuin natsit” palestiinalaisia kohtaan. Kuusi kymmenestä piti tätä väitettä juutalaisvastaisena.

Yli 40 prosenttia sai kuulla säännöllisesti, että juutalaisilla on liikaa valtaa vastaajan kotimaassa.

Kahdeksan kymmenestä piti Israelin vastaisia boikotteja antisemitistisinä. 38 prosentin mielestä juutalaisvastaista oli Israelin kritisoiminen ylipäätään.

PAHIMPANA ongelmana antisemitismi näyttäytyy kyselyn mukaan Ranskassa, missä on myös Euroopan suurin juutalaisväestö. Sekä Saksassa että Ranskassa 44 prosenttia vastaajista on harkinnut maastamuuttoa antisemitismin vuoksi.

Ranskassa ja Unkarissa puolet vastaajista kertoi kuulevansa säännöllisesti väitteen, että ”juutalaisilla on liian paljon valtaa [kotimaassa]”. Ruotsissa ja Tanskassa väitteeseen törmäsi säännöllisesti neljännes vastaajista.

”Sosiaalinen media voimistaa ja levittää juutalaisvastaisuutta nopeasti”, vastasi kuusikymppinen nainen Ranskassa.

SUURI enemmistö, 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei heidän kotimaansa hallitus tee tarpeeksi antisemitismin suitsimiseksi. Vain joka neljäs oli sitä mieltä, että kotimaan hallituksen toimet ovat tehokkaita.

"31 prosentissa vakavimmista häirintätapauksista tekijä oli uhrille tuntematon. Sen jälkeen yleisintä oli, että tekijä oli äärimuslimi (30 prosentissa tapauksista) tai vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen (21 prosenttia). 13 prosenttia häirintään syyllistyneistä oli vastaajien mukaan oikeistolaisia."

Ei taida herättää kovin suurta keskustelua tämä tutkimustulos.
Juutalaisvastaisuuden lisääntyminen ei ole yllätys. Saa nähdä onko kukaan tuota tutkimusta mitätöimässä kuten tätä Tutkimus: Afrikasta EU-maihin tulleet tuntevat eniten rasistista ahdistelua Suomessa

Toisaalta tuossa "Kahdeksan kymmenestä piti Israelin vastaisia boikotteja antisemitistisinä. 38 prosentin mielestä juutalaisvastaista oli Israelin kritisoiminen ylipäätään." Itse en lähtisi tuomitsemaan noiden takia antisemitismistä.
 
Opettaja Samran Khezri: Maahanmuuttajalapset kokevat häpeää ja surua Oulun seksuaalirikosten takia

"Khezrin mielestä maahanmuuttajien kielenopetusta korostetaan ja yhteiskunnallisten asioiden opettaminen jää liian vähälle.

– Pitää puhua suomalaisista elämäntavoista, kulttuurista ja laeista. En usko, että genetiivin ja partitiivin osaaminen on kaiken a ja o. Pitää ymmärtää, että ollaan yhteiskunnan jäsen heti, kun astutaan Suomeen."

Järkevä ajatus joka on sanottu monesti ennenkin.
 
Juutalaisvastaisuuden lisääntyminen ei ole yllätys. Saa nähdä onko kukaan tuota tutkimusta mitätöimässä kuten tätä Tutkimus: Afrikasta EU-maihin tulleet tuntevat eniten rasistista ahdistelua Suomessa

Toisaalta tuossa "Kahdeksan kymmenestä piti Israelin vastaisia boikotteja antisemitistisinä. 38 prosentin mielestä juutalaisvastaista oli Israelin kritisoiminen ylipäätään." Itse en lähtisi tuomitsemaan noiden takia antisemitismistä.

Tuomitsetko pakolaispolitiikan kritisoinnin persuiluksi/natseiluksi?
 
Mikä sinulle kelpaisi todisteeksi?
Faktat.

Ja käytäthän samaa mittaria myös siihen onko pakolaisten ottamisesta millaista haittaa.
Siitä on faktaa, niiltä osin kuin pakolaisten ottaminen on tehty väärin perustein.

Ja tuossa oli reilusti todisteita vaikka poistaa nuo mainitsemasi. Se että väität jotain subjektiiviseksi anekdootiksi ei tee siitä sellaista.
Ei niin, mutta nuo ovat juuri nimenomaan subjektiivisia anekdoottitodisteita. Siksi totesin ne sellaisiksi.
 
Asiaton käytös - toistuvat halventavat nimittelyt huomautuksesta huolimatta
Romanit tuli Suomeen 1500-luvulla ja heilläkin on vielä kotiutuskausi menossa.

Kuka muistaa vietnamin pakolaiset?
Ainuttakaan työtöntä venepakolaista ole nähnyt, päinvastoin, hirmuisia tekemään duunia...
Sitten tuli somalit joista edelleen, lapset mukaan lukien työttömyysaste on 55%

(please modet, ei taas huomautuksia)

Repikää siitä johtopäätökset.

Ja nyt rikastumme hummusporukalla joista myöskin huokuu työn ilo ja riemu.

Se nyt vaan ei ole yksittäisen partalapsen vika, Suomessa vaan paapotaan aivan liikaa näitä myöhäisteinejä joille itseasiassa oikea nimeke suurimmassa osin olisi elintasopakolainen eikä sorrosta tai sodasta johtuva kuoleman karkuunlähtö.

Edelleen, missä ovat lapset ja naiset?

Pelkkiä nuoria miehiä.

Ja kenelläkään ei kello värähdä.?

Kumma juttu....
 
Mullekin oli jonkinlainen "järkytys" kun googletin paljonko Suomen romaneita on (10 000). Tätä rikkauden pääomaa on kerrytetty sentään se 500 vuotta, ja sitten parissa kuukaudessa 2015 otetaan kolminkertainen määrä diskoläpsyttelijöitä yhdestä maasta.
 
Viimeksi muokattu:
Edelleen, missä ovat lapset ja naiset?

Pelkkiä nuoria miehiä.

Ja kenelläkään ei kello värähdä.?

Kumma juttu....

No tää nyt on käyty läpi sataan kertaan eikä kukaan halua niitä naisia ja lapsia tänne vielä kaiken päälle. Suomi on suunnilleen perimmäinen peräreikä, johon etelästä tulija voi maata pitkin kulkea ja suurin osa ei tule näin kauas. Huonoimpia liikkumaan ovat naiset ja lapset, jotka joko ei lähde tai jäävät leireille tai johonkin Italiaan tai Kreikan rajalle. Perheenyhdistämisen ehtoja ei ole suotta kiristetty, tänne tulisi 100% varmuudella naisia ja lapsia miesten LISÄKSI jos ei olisi kiristetty.
 
Asiaton käytös - näiden "hummus" ja "kongi" yms. nimitysten käyttäminen on ihan yhtä halventaa kuin aiemmin käyttämiesi
Ei ole kyse "haluamisesta"...

Luulis että maa josta hummukset lähtevät pakoon sotaa/iphonen puutetta/raha-automaatin puutetta että ne naiset ja lapset pitäisi myös pelastaa?

Sen sijaan se mitä suomikin sai vain on parikymppisiä pyrkyreitä joilla ei , hei oikeasti, tule koskaan olemaan mitään virkaa suomen työelämässä.

Ei nää jantterit mitään vainoa/sotaa pakene vaan kulkevat rahan perässä.Noin niinkuin karrikoidusti suurin osa näistä "pakolaisista"

Ikävää mutta fakta.

Jo aikoinaan (jonnet ei muista) kun kongit tuli suomeen, sen verran tunnen (ihan perhetuttuja että unohtakaa se rasistinen paskajauhaminen) heitä ja olen keskustellut että eivät nämä vietnamin pakolaisetkaan mitään "pakolaisia" olleet, ne joilla oli rahaa tai myydä omistukset, he lähtivät maanpakoon...

Ja ei haittaa, edelleen, jokainen viekku minkä tiedän on ylpeästi maksamassa veroja suomeen ja töissä, ovat helvetin fiksua porukkaa ja hyvä niin.Samaa ei voi sanoa seuraavan muuttoaallon porukasta puhumattakaan nykyisistä partalapsista.
 
Viimeksi muokattu:
Huomautus - halventava käytös
Heh, Ylen 2030 mamutus-ankkuri ei saanut Supon raportista muuta kerrottavaa kuin natsit. :facepalm:
Tämä nainen ei hevillä kerro mitään minkä voisi tulkita kriittiseksi läpsyille (seurattavien määrän lisäys oli vielä päivällä radiossa mutta kun näin tämän naisen puikoissa telkussa, niin tiesin, että on tulossa jotain aivan muuta)
 
Viimeksi muokattu:
Mitkä hiton hummukset?

Hummus on jauhetuista kikherneistä ja muutamasta muusta aineesta tehty tahnamainen ruoka tai dippi. Käytetään yleensä pitaleivän päällä. Alkujaan Libanonista, mutta käytetään kovasti myös muissa arabiankielisissä maissa.

Veikkaisin siis, että tässä yhteydessä käyttäjä viittasi hummuksilla arabiankielisistä maista tuleviin henkilöihin. Syytä en toki tiedä, ehkä rättipää koetaan liian rasistisena?
 
Pitäisikö hillitä itsensä vaikka kuinka panettaa? Ei olisi koko mielenosoitusta tarvinnut järjestää, jos pidettäisiin housut jalassa eikä revittäisi toisiltakaan. Mutta sehän on rasismia, jos sanoo että maassa maan tavalla tai jatka venäjälle taikka takas sinne hurrilaan.
Välikohtaus Oulun perussuomalaisten mielenilmauksessa: Yhden puhujan kimppuun yritettiin hyökätä
"Poliisin mukaan tilaisuudessa tapahtui välikohtaus siinä vaiheessa, kun meneillään oli vapaa mikrofoni -osuus. Puhujaksi oli noussut ulkomaalaistaustainen mies, jonka kimppuun yleisössä ollut paikkakuntalainen mies yritti käydä."
Pitäisi hillitä itsensä vaikka kuinka kiukuttaisi.
 
Pitäisikö hillitä itsensä vaikka kuinka panettaa? Ei olisi koko mielenosoitusta tarvinnut järjestää, jos pidettäisiin housut jalassa eikä revittäisi toisiltakaan. Mutta sehän on rasismia, jos sanoo että maassa maan tavalla tai jatka venäjälle taikka takas sinne hurrilaan.
Ai jos joku raiskaa niin saat käydä pätkimässä väkeä? Kyllä lakia täytyy totella. Se että muut rikkovat ei oikeuta muita rikkomaan.

Vai onko sinulla tietoa että tuo jonka päälle hyökättiin oli raiskaaja?
 
Siis nyt täytyy muistaa että rikkovathan ne pakolaisetkin lakia eikä saa antaa tämän yhden leimata koko Suomen kansaa.
 
„No-go-Areas“ für Juden in Deutschland – neue Schock-Studie der EU

Experiences and perceptions of antisemitism - Second survey on discrimination and hate crime against Jews in the EU

Sinä vähän faktaa väliin, muslimit on pahimpia natseja, vasemmisto natseilee lähes yhtä paljon kuin oikeisto.

"The survey provides a completely different picture: 41 percent of the Jews surveyed in Germany stated that the perpetrators had a Muslim background. Other political offender groups were much less common - rights with 20 percent and left with 16 percent."

e:tämä taisikin jo olla täällä.
 
Venäjä on toistuvasti käyttänyt hyväksi venäläistaustaisia oikeuttaakseen omia perseilyjään eri maissa. Sen vuoksi meidän pitäisi kieltää kaksoiskansalaisuus. Joko ollaan suomalaisia tai ei olla ja meidän toimintamme pitää olla sen mukaista.

Miten senkin nyt sitten kiellät? Voidaan olla myöntämättä kansalaisuutta mutta jo se on vaikeaa tai mahdotonta valvoa tai estää, että kansalaisuuden saaneelle ei jää toista kansalaisuutta tai hän ei sellaista myöhemmin saa. Edes Venäjä ei voi estää kaksoiskansalaisuuksia, se vaan on niin kuin sellaista käsitettä ei olisikaan.

Ihmisen kansalaisuus jossain toisessa maassa on ei ole asia johon on helppo puuttua tai edes selvittää asian tila.
 
Oulun miekkarista ”Perkele, ne jätteet on ajettava Suomesta” | Demokraatti.fi

Poimintoja

Tärisen vieläkin. Vihan vimma vyöryi päälleni sillä voimalla, että oksennusta on vaikea pidätellä.

Tätä kirjoittaessani ei henki oikein kulje. Tunne on samanlainen kuin olisin selvinnyt täpärästi hirvikolarista. Vapina on vahvasti läsnä, eivätkä sormet tahdo oikein löytää oikeita kirjaimia.

Tärinä vaimenee hitaasti. Verenkierto palailee sormiin vielä verkkaisemmin.
 
Iso reaktio. Mutta yksi totuus tuolta löytyy
"Nuoret miehet ilman tarkoitusta, työtä ja tulevaisuuden uskoa ovat tikittävä aikapommi"
Tuohon tulee puuttua ja ohjata varoja nuorten miesten syrjäytymisen estämiseen. Enkä tarkoita nyt <pelkästään> turvapaikanhakijoita.
Kyllä. Aihetta ruodittu kotimaan politiikassa / feministiketjussa joskus ainakin.
 
Minusta on jo aikakin herätä. Ei täällä tarvitse olla renkinä toisille. Yhdessä on voimaa. Ihanaa että meillä on Sebastian, Laura ja Jussi jotka voivat rohkeasti sanoa asiat niinkuin ne ovat. Pienelläkin ihmisellä on ääni, jota kuunnellaan kun tarpeeksi moni on mukana. Alkaa puntit muilla jo tutisemaan.
 
Siellä ei ole kenenkään päälle hyökätty.
Ei mutta yritettiin ja oli kuitenkin niin vakava että hyökkääjä joutui putkaan. Linkitetystä Kalevan jutusta
"Vapaan puhemahdollisuuden aikana puhumaan nousseen ulkomaalaistaustaisen miehen sanoma kuumensi yhden yleisössä olleen oululaismiehen tunteita siinä määrin, että hän yritti käydä puhujan kimppuun tämän ollessa jo poistumassa kaupungintalon portailta."

Tuossa selvisi että puhuja oli taustaltaan ulkomaalaistaustainen. Lisäksi päivitetystä versiosta paljastuu että kyseessä on työssäkäyvä ulkomaalaistaustainen. Lisäksi järjestyksenvalvojat estivät hyökkäyksen, joten tapahtumanjärjestäjää ei minusta voi syyttää.
 
Minusta on jo aikakin herätä. Ei täällä tarvitse olla renkinä toisille. Yhdessä on voimaa. Ihanaa että meillä on Sebastian, Laura ja Jussi jotka voivat rohkeasti sanoa asiat niinkuin ne ovat. Pienelläkin ihmisellä on ääni, jota kuunnellaan kun tarpeeksi moni on mukana. Alkaa puntit muilla jo tutisemaan.
Niin, vielä kun me lähdettäisiin, me kaikki jotka emme tilanteesta pidä, ylös ja ulos näyttämään, että ollaan tosissaan. Mutta ei huolta, kyllä ne muut.
 
Stop the press!! Onko enemmän tietoa tästä yksilöstä?
Ei minulla. Youtubesta saattaísi löytyä tallenne tapahtumasta. Muutoin päivitetyssä uutisessa on tietoa. Miksi tarvitset uhrista enemmän tietoa? Hänen puheensa voisi kyllä olla merkityksellinen. Jos löydät sen niin laita tänne.

Jos taas ihmettelet työssäkäyntiä niin suosittelen tutustumaan asiaan. Suomessa työskentelee moni ulkomaalaistaustainen ja jopa ulkomaalainen. Itse törmään virolaisiin/virolaistaustaisiin rakennusmiehiin tämän tästä. Lisäksi olen työskennellyt afrikkalaistaustaistenkin kanssa enkä pidä sitä kummallisena.
 
”Minä hukutan sinut!” Teini pahoinpiteli sotaa paennutta pakolaispoikaa kuvottavalla tavalla Britanniassa - video järkytti ihmisiä: ”Yhdenkään ihmisen ei pitäisi kokea tuollaista”

"Daily Mailin mukaan Jamalin siskoa on myös pahoinpidelty ja kiusattu koulussa.Tytöllä tuli mitta täyteen sinä päivänä, kun video Jamalista lähti leviämään sosiaalisessa mediassa.

Sisko yritti itsemurhaa. Hän viilsi ranteensa auki.

Itsemurhayritys kuitenkin epäonnistui."

Tässä näkee kaikessa kaameudessaan miten viha on myrkyttänyt lapsen mielen ja hänestä on tullut väkivaltainen häiriintynyt kiusaaja. Toivottavasti tuo ja vastaavat kiusaajat otetaan huostaan ja suljetaan pois kunnon ihmisiä vaarantamasta. Sama myös jos pakolaistaustainen tekee vastaavaa.
 
Miten senkin nyt sitten kiellät? Voidaan olla myöntämättä kansalaisuutta mutta jo se on vaikeaa tai mahdotonta valvoa tai estää, että kansalaisuuden saaneelle ei jää toista kansalaisuutta tai hän ei sellaista myöhemmin saa. Edes Venäjä ei voi estää kaksoiskansalaisuuksia, se vaan on niin kuin sellaista käsitettä ei olisikaan.
Aika helppoahan se on. Täytyy vain toimittaa dokumentti entisestä kotimaastaan, että kansalaisuus on mitätöity. Samalla Suomen puolella leimaa lyödessä leikataan vanhan maan passi kahtia. Mahdollisia "sivukansalaisuuksia" ei ehkä voida aukottomasti tutkia mutta ei sillä olekaan väliä. Tärkeintä lienee estää venäjätrollien toiminta. Mutta en itse välttämättä ole kaksoiskansalaisuuden kieltämisen kannalla. Suomessa ollaan valitettavasti hukuttu tähän ideologiseen "yhdenvertaisuuteen" eikä voida tunnustaa sitä, että jos venäläisten kaksoiskansalaisuuden kieltäminen on oikeasti tarpeellista, niin se pitäisi voida tehdä haittaamatta ns. rehellisistä maista tulevien ihmisten elämää.

Tässä näkee kaikessa kaameudessaan miten viha on myrkyttänyt lapsen mielen ja hänestä on tullut väkivaltainen häiriintynyt kiusaaja. Toivottavasti tuo ja vastaavat kiusaajat otetaan huostaan ja suljetaan pois kunnon ihmisiä vaarantamasta. Sama myös jos pakolaistaustainen tekee vastaavaa.
Keskustelun sekoittaminen pelkkiä linkkejä postaamalla on tarpeeton yritys trollata. Et tuonut keskusteluun mitään uutta etkä esittänyt mitään mielipiteitä. Linkkaamasi juttu ei oikeastaan edes kuulu tähän ketjuun. Ehkä sen voisi kuvitella liittyvän löyhästi aiheeseen, jos joku olisi onnistunut selvittämään, että kiusaamisen taustalla on rasistinen motiivi. Koulukiusaamista tapahtuu kaikkialla.
 
Kaksoiskansalaisuus on selkeä ongelma silloin kun esimerkiksi Suomen etujen puolesta työskentelevä henkilö on hommissa Venäjällä, missä häntä voidaan painostaa paikallisella lainsäädännöllä (joka siis ei tunnusta mitenkään kaksoiskansalaisuutta vaan velvoittaa Venäjän etujen mukaiseen toimintaan). Sen sijaan trollit ei tartte Suomen kansalaisuutta mihinkään ja veikkaisin että monella ei ole toisaalta Venäjän kansalaisuutta.
 
No oikeastaan kaksoiskansalaisuus on merkityksetön asia, koska Suomessa ollaan ilomielin myymässä maata ja kaikenlaista kiinteää omaisuutta ulkomaalaisille agenteille. Jossain muualla sinulla täytyisi ensin olla kansalaisuus ja oikeasti täyttää kansalaisuudelle asetetut ehdot, ja vasta sen jälkeen voit ostaa oman saaren, tontin tai edes asunnon, jotta "trollit" eivät saa minkäänlaista jalansijaa valtion alueella.
 
Tässä näkee kaikessa kaameudessaan miten viha on myrkyttänyt lapsen mielen ja hänestä on tullut väkivaltainen häiriintynyt kiusaaja. Toivottavasti tuo ja vastaavat kiusaajat otetaan huostaan ja suljetaan pois kunnon ihmisiä vaarantamasta. Sama myös jos pakolaistaustainen tekee vastaavaa.
Kuten tehtiin reilu vuosi sitten kun maahanmuuttajataustainen nuorisojengi pahoinpiteli kantisnuoria?
Se keissi jossa poliisin mukaan ei ollut kyse jengistä eikä ongelmasta, kunnes jengiongelma sitten myöhemmin ratkaistiin...

Tai ne kaksi veijaria jotka koraanikoulusta kotimatkalla ollessaan tutustuttivat tyttölapsen siemennesteen makuun, olikos se Maunulassa.
 
Keskustelun sekoittaminen pelkkiä linkkejä postaamalla on tarpeeton yritys trollata. Et tuonut keskusteluun mitään uutta etkä esittänyt mitään mielipiteitä. Linkkaamasi juttu ei oikeastaan edes kuulu tähän ketjuun. Ehkä sen voisi kuvitella liittyvän löyhästi aiheeseen, jos joku olisi onnistunut selvittämään, että kiusaamisen taustalla on rasistinen motiivi. Koulukiusaamista tapahtuu kaikkialla.
Siis tarkoitatko keskustelun sekoittamisella sitä että tuo toisen puolen esiin. Tuossa on erittäin todennäköistä että ulkomaalaistausta on syy kiusaamiseen. Eikä viesti muuten poikkea muista tämän ketjun viesteistä, paitsi että osapuolet ovat toisin päin kuin suurimmassa osassa. Liittyy nimenomaan kulttuurin rikastumiseen ja sen lieveilmiöihin. Tuossa ei ollut edes pelkkää linkkiä.

Sen sijaan sinun vastauksesi oli aiheeton
 
Kuten tehtiin reilu vuosi sitten kun maahanmuuttajataustainen nuorisojengi pahoinpiteli kantisnuoria?
Se keissi jossa poliisin mukaan ei ollut kyse jengistä eikä ongelmasta, kunnes jengiongelma sitten myöhemmin ratkaistiin...

Tai ne kaksi veijaria jotka koraanikoulusta kotimatkalla ollessaan tutustuttivat tyttölapsen siemennesteen makuun, olikos se Maunulassa.
Toivon totisesti että nuo on otettu huostaan tai sitten vankilassa. Onko sinulla tietoa että näin ei ole tehty? Tosin tiedän että lastensuojelu on täysin aliresurssoitu, sinne tulisi antaa paljon enemmän rahaa. Noihin tapauksiin se ei tosin auttaisi, vaan kunnon ohjeistus ja ehkä lakimuutokset.
 
Iso reaktio. Mutta yksi totuus tuolta löytyy
"Nuoret miehet ilman tarkoitusta, työtä ja tulevaisuuden uskoa ovat tikittävä aikapommi"
Tuohon tulee puuttua ja ohjata varoja nuorten miesten syrjäytymisen estämiseen. Enkä tarkoita nyt <pelkästään> turvapaikanhakijoita.

Samaa mieltä. Erittäin hieno uudistus, jolla tilanne merkittävästi paranee, on tämä, että lukion arvosanoilla on suurempi painoarvo ylipoistoihin haettaessa ja kiintiöitä suoraan lukiosta hakeville kasvatettiin. Miehet kehittyvät hitaammin ja on erittäin positiivinen juttu, että kun sitten (vähän tyttöjän) myöhemmin keksivät mitä haluavat tehdä, niin korkeakouluihin onkin paljon hankalampi päästä.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
284 708
Viestejä
4 889 479
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
Darth Simius

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom