Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Murhanetissä hyvää pohdintaa, että jos kiristetään rangaistuksia seksusalirikoksista alkaa päät iirtoilemaan kun ei haluta jättää todistajia henkiin. Tää on kyllä win win tilanne nykyään. Mutta otetaan lissee porukkaa. Kyllä me suvaidaan hautaan asti.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 140
No joka vanhoja muistelee, sitä veitsellä kaulaan, vai miten se meni.

Onhan islamilainen kulttuuri ollut joskus todella edistyksellinen, käytämme monia sen keksintöjä nykyäänkin. Lista on oikeasti jopa hämmästyttävä. Mutta se tuntuu jämähtäneen jonnekin 1300-1400 tienoille. Esim. tieteen alalla ei juuri enää islamilaisia esiinny, ja nekin jotka esiintyy oikein korostavat sitä, että poikkeus vahvistaa säännön (esim. vain kaksi tieteen Nobelin saajaa!).

Ja on jotenkin ristiriitaista tuo poliittisen islamin länsimaihin kohdistuva viha, kun kuitenkin sen keksinnöt ja elämäntapa näyttävät kelpaavat hyvin. Ainakin sitä islamilaista valtiota odotellessa. Vaikka on se näistä radikaaleista myönnettävä, että monin tavoin tuntuvat haluavan sinne islamilaisen kulttuurin kultaiselle ajan menoihin takaisin, eikä siellä todellakaan oltaisi suvaitsevaisia. Sen kertoo dokumentit, jotka paljastavat ne kauhutarinat mitä ISISin perustamassa kalifaatin lyhyessä historiassa jo ehti tapahtua. Ja toki nyt moni irtisanoutuu tuosta, mutta olipa tässä aika, kun moni maltillinen hiljaa hyväksyi kaiken sen kauhun. Olihan se (olevinaan) uskonnon "puhdas muoto".

Ja tässä se ongelma on. Siksi nämä poliittisen islamin lapset eivät sopeudu minnekään, koska heidän päähänsä on aivan pienestä lapsesta lähtien iskostettu ajatusta, että länsimaat ovat kaiken pahan alku ja juuri, ja joka saatanan paikassa se Koraani ja Allah (kts. vaikka dokumentti Punaisesta moskeijasta, ja se on vain yksi radikaalia islamia opettavista, mutta paljastaa sen aivopesun).
HUOM! En yleistä, yritän vain kirjoittaa siitä vähästä mitä tiedän radikaalista islamista.

Jossain, valitettavasti en muista missä, oli tämä ajatus miksi muslimit ovat jämähtäneet, ja se johtuisi siitä ettei kunnon muslimi voi ajatella tekevänsä mitään itsensä hyväksi koska kaikki on jo ennalta päätetty. Siitä se heidän hokema alku moneen asiaan, "jos Allah suo" tjsp (inshallah).

Me länsimaiset maallistuneet ihmiset voimme silmää räpäyttämättä tuomita kiihkeimmät kristityt hihhulilahkot, ovathan he ihan sekaisin kun uskonto hallitsee elämää niin täydellisesti. Mutta miksei samaa saa sanoa kiihkeimmistä muslimeista? Yhtäkkiä se onkin ihan ok, että he koko ikänsä täyttävät päänsä ajatuksista, jotka olisivat jonkun kristityn lahkon kohdalla vaarallisia ajatuksia?

Tietenkin suurin osa muslimeista on rauhaa rakastavia, entä sitten? Poliittinen islam pyrkii leviämään, ja se on tosiasia. Ja osa heistä todella ovat läpeensä aivopestyjä, joilla ei ole mitään edistyksellistä tuotavaa, koska Allah on jo ennalta päättänyt kaiken.

Tulipa taas. Ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Jos ajatukseni ovat virheellisiä, olen sitten käsittänyt väärin lukuisat dokumentit ja kirjat islamista. Sori siitä. Ei mulla muuta.
Ihan asiaa koko teksti :tup:

Edit: keskustelu lähti siitä, että arabit oli ihan ok sakkia ennen islamia ja on ollut aikoja ettei islamistit ole olleet niin syvältä perseestä kuin nykyään.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
959
Arvatkaa muuten keskusteltaisiinko näistä maahanmuuttotaustaisten joukko/lapsijoukkoraiskauksista yhtään mitään, ilman että Junes Lokka olisi tuonut niitä julkisuuteen ja sen jälkeen "valemediat" alkaneet niistä uutisoimaan. Yksikään poliitikko(pois laskien Persuja) ei sanoisi sanaakaan ja meidän maailman paras Yle sekä muut puolueettomasti toimivat maailman parhaat mediat tekisivät kaikkensa, ettei niistä koskaan tulisi julkisuuteen. Samaa tekisi myös poliisi, yrittäisi piilotella kaikin keinoin tapauksia. Nyt tämäkin kansan turvaaja, joka ei ole millään tavalla turvannut kansaa maahantunkeutuneiden toimilta,yhtäkkiä varotteleekin kantaväestöä näistä tulijoista. Ai ai kun muistan sen kun eilisen päivän, oli vuosi 2015 kun miehitysjoukko marssi Suomeen ja epäilyt tulijoista sekä niiden motiiveista oli kaikki rasismia, myös kärkipoliitikkojen mielestä.

Nyt sitten ollaan tekopyhästi järkyttyneitä ihan niin kuin nämä tulisivat yllätyksenä kaikille. Jokainen kadunmies tietää mitä nämä tulijat ovat harrastaneet niin kauan kuin ovat täällä olleet. Enkä voi kuvitella mitenkään etteivät asiat olisi poliitikkojen tiedossa. Se ettei saa yleistää on kanssa jotain uskomatonta löpinää. Tilastoista voi jo nähdä suhteellisen järkyttävän suuren eron lähi-idän taustan omaavien ja suomalaisten välisen eron rikollisuudessa. Eikä sovi unohtaa ihmisten kokemuksia tähän päälle. Moni entinen suvaitsevainen on kokemuksien myötä muuttunut rasistinatsiksi, ihan vaan kokemusperän eli kohtaamisteorian vuoksi, vaikka julkisuudessa halutaan aina väittää toisin päin. Se on vähän kuin mustalaiset ja ennakkoluulot. 1600-luvulta asti kertyneet kokemukset eivät voi mitenkään pitää paikkaansa vaan kaikki on vain suurta ennakkoluuloa. Aina tasaisin välein saa lukea hameen alta löytyneestä varastetusta tavarasta, saati sitten ihmisten kokemukset tästä kansanryhmästä, ei ne kauhean positiivisia ole.

Jos ihan tosissaan väittää Ylen ja suomalaisten medioiden olevan puolueettomia toimijoita mitä tulee tiettyihin asioihin, niin täytyy vahvasti olla tietynlaiset lasit päässä. Ei tarvitse kuin aamulla avata Ylen aamu-tv niin saa imeä propagandaa tuutin täydeltä, tulee pää äkkiä kipeäksi. Jos ei tule monikulttia niin sitten feminismiä. Toksista maskuniilisuutta ja muuta mielisairautta. Asiat esitetään tietystä kulmasta jos niistä joudutaan väkisellä uutisoimaan, sekä tahdään kaikkensa että asiaoista jäisi väärä kuva ihmisille. Valtamedia kaivaa omaa kuoppaansa omilla toimillaan, Britanniassa enään vähän reilut 20% uskoo että media puhuu totta. Tanskan Ylen johtaja joskus aikoinaan sentään myönsi asian ja katsoi peiliin.Tanskassa saakin nykyään puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja siellä on alettu myös toimia jotta tanskalainen kulttuuri ja ihmiset olisivat olemassa myös tulevaisuudessa(toisin kuin meillä).Suomessa tarvitsee ilmeisesti monikultin lieveilmiöiden mennä samalle tasolle ennen kuin sohvakansa ymmärtää medioiden toimivan tietyn agendan edestä.

Siittä tehtiin tutkimus että minkä puolueen kannattajia toimittajat olivat. Muutama oli keskustalaisia, muutama kokkare taisi olla joukoissa ja kaikkien yllätykseksi suurin osa oli vasemmiston sekä kansanpuolue vihreiden kannattajia. Yhtäkään persutoimittajaa ei joukoissa ollut, eikä tälläistä otettaisi edes töihin tai ainakin juttuja ei päästettäisi läpi. Hyvin luultavasti vielä kiusattasiin pihalle näiden punaviherfasistien toimesta. Siellä on yliopistoissa mennyt aivopesu perille kun katselee nykisien toimittajien(aktivistien) toimintaa ja juttuja.

On eräs ulkomaantoimittaja joka uutisoi Saksan tapahtumista ja kääntää paikallisen lehdistön juttuja Suomeksi, kovin ihmettelee kotimaisen median toimintaa tiettyjen aiheiden ympärillä. Suomen vapaa lehdistö saa toimia vain siksi vapaasti, että se on tietyn ideologian vankka tukija ja kannattaja. Jos joku näistä vapaista tasapuolisista medioista alkaisi uutisoida monikulttia ja maahanmuuttajia vastaan niin sen toiminta lopetaisiin keinolla tai toisella. Viimeisessä vaiheessa muutettaisiin vaikka lakeja jotta tämä toiminta loppuisi.
Mitä Pertti Rönkkö kertoo Saksasta

Tuolta voi lukea noita Rönkön juttuja Saksasta ilman FB-tunnuksia.
 
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
1 022
Forssalaisessa väitetään:

"12-vuotias forssalaistyttö pahoinpideltiin itsenäisyyspäivänä Forssassa. Pahoinpitely tapahtui Turuntiellä, lähellä Talsoilan koulua.

Pahoinpitely tapahtui iltapäivällä klo 17–18:n välillä. Tytön muistikuvien mukaan kimppuun kävi 5–6 pojan joukko. Pojat olivat kantasuomalaisia ja liikkuivat pyörillä."

Aika erikoiselle kuulostaa, että Suomalaiset pojat kävisi tytön päälle ja hakkaisi tajuttomaksi. Epäilen, että tytön muistikuvat ei nyt pidä paikkaansa, tai joku muu yrittää vääristellä tapahtumia.
Ai suomalaiset ei hakkaa koskaan ihmisiä. Missä mielikuvitusmaailmassa jengi oikein elää. No voin kertoa ihan yleisesti, että kyllä hakkaa. Suomi taitaa olla yksi Euroopan väkivaltaisimpia maita, muistelisin tämmöisen jutun joskus näheeni, toki voin muistaa väärin, mutta yhtä kaikki, väkivaltaa täällä kyllä on.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Edit: keskustelu lähti siitä, että arabit oli ihan ok sakkia ennen islamia ja on ollut aikoja ettei islamistit ole olleet niin syvältä perseestä kuin nykyään.
Ja minä taas raapustelen siitä, että mitä sinne menneeseen haikailla muslimien tapaan. Keskustellaan siitä mitä on nyt, ja ennen kaikkea kaikkea sitä islamilaista rikkautta:tup:, mitä tullee olemaan saatavilla. Siitähän tässä ketjussa on kyse.

Asiasta toiseen, ketjuun kuitenkin liittyen, kannattaa muuten katsoa Areenasta dokumentti Dokumenttiprojekti: Cinema Dadaab. Se on paikoin tylsä, mutta paljastaa osansa somalien* ajattelutavasta. "Leffateatteria" (kaksi telkkua vierekkäin hökkelissä) pitävä hemmo miettii, että unelmien Euroopassa hän voisi olla näyttelijä, vain siksi että on pitänyt hökkeliteatteria. Ihan loogista. Kaveri antaa näytteenkin. Taken 5:een vaan.

Muutenkin näiden odotukset Euroopasta ovat sellaisia, että ei tarvitse ihmetellä käytöstä täällä.:confused2: Suosittelen tämän vuoksi. Auttaa ymmärtämään, ettei niillä toiveilla ole juurikaan mitään todellisuuden kanssa tekemistä. Ovathan ne osittain elokuvista peräisin. Kaverit pohtivat mm. että Pariisi on hienoin paikka koska elokuvassa on näyttänyt niin hienolta. Eipä sillä, sinne vaan Ranskaan, muiden joukkoon. Näyttelemään, tai johtajaksi tms. Mitä jumala suo.

* Dadaab-leiri sijaitsee Keniassa, mutta moni siellä olevista on somalialaisia (ellei kaikki, ei jäänyt mieleen, koska paikoin oli vaikeuksia jaksaa katsoa tuota).
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
940
"
No wonder then, some 100,000 Jews from Spain and other parts of Europe found refuge in the Ottoman Empire. Thirty to forty thousand settled in Istanbul and fifteen to twenty thousand in Salonika. Others settled in Izmir (Smyrna) or elsewhere. With time, they flourished economically and became skilled merchants, bankers, and artisans"

Se että oliko tuo raakalaisinta aikaa krisselässä voi olla debatin arvoista.
Mistä ajasta nyt mahdetaan tarkalleen puhua? Espanja oli pitkän aikaa (yli 700 vuotta) kusislamin valloittama. Ja ihan kuin Ottomaanien aikaan olisi meno ollut mitään muuta kuin raakalaista ryöstelyä ja valloittelua.

Lähteesi seuraava kappale sanoo:

"Although tolerated, protected, and many of them well-to-do, Christians and Jews were not without complaints under Islamic rule. They lived under certain legal and social disabilities. They were considered subjects, not citizens on an equal level with Muslims. Muslims were first class, dhimmis second. Dhimmis could not bear arms or testify in a Muslim court against a Muslim."

Ihanan suvaitsevaista ja epäraakalaista. Siihen päälle vielä jizyan kerääminen vuoteen 1855 asti. "Together with kharāj, a term that was sometimes used interchangeably with jizya, taxes levied on non-Muslim subjects were among the main sources of revenues collected by some Islamic polities, such as the Ottoman Empire."
 
Ei juutalaiset olleet missään nimessä samanveroisia islamilaisten kanssa, mutta ei henki lähtenyt samaan tapaan kuin kristyissä maissa. Pienempi paha siis ja sen takia olivat valmiita elämään islamilaisen vallan alla.

Ja ettei joku vedä ihmeellisiä johtopäätöksiä, niin pidän islamia vahingollisimpana valtauskontona.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
En ole kokenut olevani erityisen nationalisti, mutta milloin isänmaallisuudesta tuli kiellettyä? Nähtävästi suomessa 2018.

Nyt vaan pitäisi brändätä suomalaisuus kunnolla, vähän uudelleensuunnitella suomileijonaa ja muita symboleja. Ja käyttää niitä ihan jokapaikassa. Ja ehkä muutaman vuoden päästä ne kättä nyrkkiin taskussa puristavat lampaatkin saattaisi vetää ylpeänä suomipipon tai suomitakin päälle. Nyt ei voi, symboliikka on punakulta leijonaa ja siniristiä. Ei sekään väärin ole, mutta on aika raakaa näin muotoilijan silmissä.
 
Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
500
No joka vanhoja muistelee, sitä veitsellä kaulaan, vai miten se meni.

Onhan islamilainen kulttuuri ollut joskus todella edistyksellinen, käytämme monia sen keksintöjä nykyäänkin. Lista on oikeasti jopa hämmästyttävä. Mutta se tuntuu jämähtäneen jonnekin 1300-1400 tienoille. Esim. tieteen alalla ei juuri enää islamilaisia esiinny, ja nekin jotka esiintyy oikein korostavat sitä, että poikkeus vahvistaa säännön (esim. vain kaksi tieteen Nobelin saajaa!).

Ja on jotenkin ristiriitaista tuo poliittisen islamin länsimaihin kohdistuva viha, kun kuitenkin sen keksinnöt ja elämäntapa näyttävät kelpaavat hyvin. Ainakin sitä islamilaista valtiota odotellessa. Vaikka on se näistä radikaaleista myönnettävä, että monin tavoin tuntuvat haluavan sinne islamilaisen kulttuurin kultaiselle ajan menoihin takaisin, eikä siellä todellakaan oltaisi suvaitsevaisia. Sen kertoo dokumentit, jotka paljastavat ne kauhutarinat mitä ISISin perustamassa kalifaatin lyhyessä historiassa jo ehti tapahtua. Ja toki nyt moni irtisanoutuu tuosta, mutta olipa tässä aika, kun moni maltillinen hiljaa hyväksyi kaiken sen kauhun. Olihan se (olevinaan) uskonnon "puhdas muoto".

Ja tässä se ongelma on. Siksi nämä poliittisen islamin lapset eivät sopeudu minnekään, koska heidän päähänsä on aivan pienestä lapsesta lähtien iskostettu ajatusta, että länsimaat ovat kaiken pahan alku ja juuri, ja joka saatanan paikassa se Koraani ja Allah (kts. vaikka dokumentti Punaisesta moskeijasta, ja se on vain yksi radikaalia islamia opettavista, mutta paljastaa sen aivopesun).
HUOM! En yleistä, yritän vain kirjoittaa siitä vähästä mitä tiedän radikaalista islamista.

Jossain, valitettavasti en muista missä, oli tämä ajatus miksi muslimit ovat jämähtäneet, ja se johtuisi siitä ettei kunnon muslimi voi ajatella tekevänsä mitään itsensä hyväksi koska kaikki on jo ennalta päätetty. Siitä se heidän hokema alku moneen asiaan, "jos Allah suo" tjsp (inshallah).

Me länsimaiset maallistuneet ihmiset voimme silmää räpäyttämättä tuomita kiihkeimmät kristityt hihhulilahkot, ovathan he ihan sekaisin kun uskonto hallitsee elämää niin täydellisesti. Mutta miksei samaa saa sanoa kiihkeimmistä muslimeista? Yhtäkkiä se onkin ihan ok, että he koko ikänsä täyttävät päänsä ajatuksista, jotka olisivat jonkun kristityn lahkon kohdalla vaarallisia ajatuksia?

Tietenkin suurin osa muslimeista on rauhaa rakastavia, entä sitten? Poliittinen islam pyrkii leviämään, ja se on tosiasia. Ja osa heistä todella ovat läpeensä aivopestyjä, joilla ei ole mitään edistyksellistä tuotavaa, koska Allah on jo ennalta päättänyt kaiken.:facepalm:

Tulipa taas. Ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Jos ajatukseni ovat virheellisiä, olen sitten käsittänyt väärin lukuisat dokumentit ja kirjat islamista. Sori siitä. Ei mulla muuta.
Ei. Et ole väärässä tässä asiassa. Tämän takia islamin uskonto on vaarallinen, koska se ulottuu elämän jokaiselle alalle. Politiikkaa tehdään uskonnon mukaan (vai onko politiikka ja uskonto nykyään jo sama asia). Kouluja johdetaan uskonnon mukaan ja niissä opetetaan uskon sallimia asioita tieteellisen näkökulman kustannuksella. Armeija ja poliisilaitos ovat vahvasti kytköksissä maan poliittiseen/uskonnolliseen johtoon. Oikeuslaitos on täysin uskonnon ohjaama. Islam jopa sanelee, että mitä saa syödä ja mitä ei.

On harmillista katsoa Lähi-Idän kehitystä toisen maailmansodan jälkeen ja kylmän sodan aikana. Afghanistan oli hyvin länsimaalainen valtio ennen neuvostoliiton hyökkäystä. Naiset kulkivat hameissa ja ilman huiveja. Nykyään joudut heti tuomiolle ja tod.näk. kivitettäväksi heti.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Mikäli Yle kirveltää, älkää lukeko sitä. Suomessahan on jo vaihtoehto "media" kulttuuri olemassa, toki se on kunnon "soodaa syöpään" osastoa, mutta jokainen saa tehdä valintansa itse. Olen noin 99,9 % varma että rehellisempää ja parempaa mediaa maailmasta et löydä kuin Yle. Tiedän jo valmiiksi, että jengi vetää kohta tästä "no mutta .." juttuja esiin, mutta funtsikaa eka hetki ja miettikää mistä löydätte luotettevamman median oikeasti.
Yle on valtion, eli itse kunkin suomalaisen rahoittama. Siksi jokaisella SUOMALAISELLA on täysi oikeus ja suorastaan velvollisuus, jos huomaa YLEssä vänkäystä johonkin suuntaan.

Nyt on täysin selvää, että ylellä on tietyt painotukset. Sen näkee jatkuvasti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
316
Yle pitäisi lopettaa kaikkine bloattiturhuuksineen, ja tilalle vaikka suomen tietotoimiston uutiset muutaman kerran päivässä.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
915
Kuten myös rasistisimpia,riippuen kenen tekemiä käppyröitä tulkitsee.
Juu, keittiön pöydän äärellä tehdään suurin osa rikoksista ja sitten makuuhuoneessa loput... Osa tämän maan rasistisista rikoksista tehdään jopa pelkästään ajatuksen voimalla... Kauhee kansa...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 004
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 591
Nää on näitä suvaitsevaisista mielikuvista lähteneitä aivopieruja, joita käytetään varmaankin lähinnä puolustusasianajajan aloitteesta.

Silloin kun maahanmuuttobuumi Suomeen rysähti, haastateltiin joitakin tulijoita tästäkin aihepiiristä ja he kyllä selvästi tiesivät mikä on oikein ja väärin. Eipä Irakissakaan joukkoraiskailla naisia ilman seuraamuksia. (Ei nyt saivarrella sitten US marines...)

Toki jossain intialaisessa maalaiskylässä voi edelleen päästä naimisiin raiskaamalla naapurin tyttären, mutta on se sielläkin kiellettyä eikä sieltä ole tullut "turvapaikanhakijoita".

Jos aletaan kulttuuritaustaa ottamaan mukaan tuomioihin, pitäisi näille veikoille sitten antaa kovennettua.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Nythän se on helppoa. Kun mamuja ahistaa. Sanoo vaan: olin itsenäisyyspäivää juhlimassa ja näin natsilipun. Tule tänne otetaan jaksuhalit ja nää syytteet voidaankin nyt unohtaa. On ne natsit nii pahoja. Juu.
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Suomalaisten poliitikkojen keinot maahanmuuttajien rikollisuuteen= pitää enemmän kertoa että joukolla/yksinäisesti Suomessa ei saa pikkulapsia/nuoria tyttöjä ja aikuisia naisia raiskata. Ihan oikeasti, nämä iphone geelimiehet tasan tarkkaan tietävät mitä tekevät. Teot kertovat suoraan myös sen kuinka paljon meitä "vääräuskoisia" kunnioitetaan. Poliitikot eivät selvästikkään tajua minkälaisen joukon on maahamme päästäneet ja vain hyvän omatunnon,moraaliposeerauksen ja halpatyön vuoksi. Kotiutukseen enemmän rahaa ja etnisesti muun taustaisia poliiseihin(tässäkin käy niin kuin Saksassa)

Ihan oikeasti kansa tuntuu olevan yhtä pihalla kuin päättäjätkin, jos katselee kannatuslukuja. Näistä puolueista kaikki muut paitsi yksi vastustaa tätä kehitysmaalaistamista, joka ikinen. Kansahan ymmärtäisi jos sille kerrottaisiin valtamedioden, poliitikkojen, poliisin toimesta totuus mutta tätä peitellään kaikin keinoin. Moni joka saa tietonsa Yleltä ja kuulee totuuden hämmästelee silmät pyöreänä että onko nämä kaikki totta mitä täällä tapahtuu oikeasti ja mitä eivät ole Ylen suolesta kuulleet. Toki on myös todella paljon porukkaa joka osaa ajatella omilla aivoilla ja tietää missä mennään. Jopa nuorissa on paljon tälläisiä henkilöitä joka on ollut iso ilo huomata. Vaikka nämä onkin yritetty kaikin mahdollisin keinon alistaa monikultti ideologian jalan alle.

Tässä viime päivinä on tullut julki joukkoraiskaus/raiskaus epidemia. Puukotuksia ja kaksi bussiterrorismi yritystä(vaikka tässäkin yritetään selitellä muuta) ja mikä onkaan rummutus mitä maailman parhaassa/puolueettomassa mediassa kohkataan. Se on tietenkin rasismi ja vihapuhe. PVL:än tempaus antoi loistavan varjon minkä alle voidaan haudata yhteiskunnan todelliset uhat ja ongelmat. Päivästä toiseen meille toitotetaan että näiden maahan tunkeutuneiden vastustaminen on pelkkää pahuutta ja nämä monikultin vastustajat haluttaisiin mielellään poistaa maasta jos punaviherfasistit saisivat asiasta päättää. Ei näitä ulkomaalaisia rikollisia. Niin ja muuten KRP:een edustaja MYÖNSI vihdoin että nämä julki tulleet tapaukset on vain jäävuoren huippu.

Eli siis meillä on hallitus,presidentti ja poliisi jotka eivät kykene suojelemaan meitä muualta tulleiden rikoksilta. Silti tämä lauma jatkaa tehtävässään ja ihmiset näyttävät äänestävän entistä hullummin seuraavissa vaaleissa. Tämä on aivan järjetön yhtälö ja mennään kohti Ruotsimallia. Vastuu tästä kaikesta on sillä porukalla joka ei siittä halua vastuuta ottaa ja joka syyttää muita kahtiajaosta vaikka itse toimillaan ovat sitä tekemässä.

Itselläni on ainakin luotto ja kunnioitus mennyt täysin poliisiin ja päättäjiin, enkä halua maksaa euroakaan tulevaisuudessa veroja noiden lähi-itäläisten/afrikkalaisten lisääntymiseen ja täysi ylläpitoon. Tämä maa on muuttunut lopullisesti tuon vuoden 2015 jälkeen eikä todellakaan parempaan suuntaan. Toki tätä monikulttiahan ja suomalaisuuden kadottamista on ajettu jo 90-luvun puolesta välin asti ja vauhtihan kiihtyy koko ajan.
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
"– Ei sellainen käyttäytyminen käy missään kulttuurissa tai yhteiskunnassa. Se, että sitä esiintyy jossain enemmän, on eri asia. Ei mikään kulttuuri tai uskonto hyväksy tätä, Halonen sanoi."

Kannattaisi haloskan perehtyä islamiin vähän tarkemmin :think:
Katselin kanssa Halosen haastattelun ja auttohan toi taas ymmärtämään ettei nuo todellakaan tiedä minkälaisen ihmisjoukon kanssa tässä monikultti onnelaa rakennetaan. Laitetaan islamin uskoisille kukkahattutädit kertomaan mitä saa ja mitä ei saa tehdä, näin ne ongelmat ratkeaa. Voi kiesus!
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Yle on valtion, eli itse kunkin suomalaisen rahoittama. Siksi jokaisella SUOMALAISELLA on täysi oikeus ja suorastaan velvollisuus, jos huomaa YLEssä vänkäystä johonkin suuntaan.

Nyt on täysin selvää, että ylellä on tietyt painotukset. Sen näkee jatkuvasti.
Tämä juuri on homman ydin. Ylen kuuluisi olla se puolueeton toimija juurikin kansan rahoituksen vuoksi. Pienin vaatimus olisi edes toimia suomalaisten hyväksi. Kaupalliset mediat saa toimia haluammallaan tavalla, toki näitäkin rajoittaa omistajien tahto ja mainostajien tulot.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tälläiset arvailut, mikä on tekijän tausta, voi jatkossa jättää pois ennenkuin se on uutisoitu/selvillä.
Miksi? Sehän tässä on yksi valituksen aihe ettei media noita paljasta ellei ole pakko eli jossain somessa kiertää asiasta lisätietoa.

Kyllä minä ainakin näen, että kansalla on sentään oikeus valittaa, että niitä pidetään pimennossa.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
17
Sannikka & Ukkola Jakso 13: Oulun seksuaalirikostapaus järkyttää suomalaisia - YleAreena.
"Oulun seksuaalirikostapaus järkyttää suomalaisia. Stagella sisäministeri Kai Mykkänen (kok.), raadissa asiaa puimassa kansanedustajat Jussi Halla-aho (ps.), Eero Heinäluoma (sd.) ja Olli-Poika Parviainen (vihr.). (pe 7.12.2018)"

Edit, lisätty myös:

Huomenta Suomi -Oulun raiskaukset | Jussi Halla-aho 7.12.2018
"Huomenta Suomen ohjelmassa käsitellään Maahanmuuttajien lisääntyvää seksuaalirikollisuutta."

Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Tuossa videossakin kerrotaan tämän olleen vain , jäävuoren huippu

2016 / 2017 vaiheilla pelasin erästä kännykkäpeliä.
Siinä kun piti edetä ja kun saavutti maalin oli arkku jonka sai
auki 3 fasebook ystävän avulla. lähetin help ja kun he painavat yes
niin arkku avautuu.

No ajattelin että on omaa fasebookkiani siihen käytä
niin päätinpä hetken mieljohteesta luoda vale henkilön.

Löysin pelin fb sivut ja siellä muutkin kyselivät peli ystäviä.

Laitoin omani.

Hey i look few fb frieds who play this game
only few , just game frieds not realife frinds, thanks.

Tuili seuravva päivä ja olin hiekan ottanut avasin facen ja
olin lentää perseeelleni ainakin 1000 kaveripyyntöä.

Näpyttelin yli 900 ja sitten se riemu alko.

Hey hwo play this game ?

tuohon ei kukaan vastannut

mutta sydammen ja ruusun kuvia love love u beatiful marryy me
tuli tauotta .

Chattiin tuli samma höytettynä arabimieten mulkul kuvilla.
totesin ei vittu a unoihdin koko pelin ja fb tilin
Eli tollaseta peli sivutkin voi olla gruuming gangien metsästys paikkoja.

Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Sannikka & Ukkola Jakso 13: Oulun seksuaalirikostapaus järkyttää suomalaisia - YleAreena.
"Oulun seksuaalirikostapaus järkyttää suomalaisia. Stagella sisäministeri Kai Mykkänen (kok.), raadissa asiaa puimassa kansanedustajat Jussi Halla-aho (ps.), Eero Heinäluoma (sd.) ja Olli-Poika Parviainen (vihr.). (pe 7.12.2018)"

Edit, lisätty myös:

Huomenta Suomi -Oulun raiskaukset | Jussi Halla-aho 7.12.2018

"Huomenta Suomen ohjelmassa käsitellään Maahanmuuttajien lisääntyvää seksuaalirikollisuutta."
Yksi puhuu järkeä ja suoraan. Miettikää kuka pystyy ja haluaa hoitaa ongelmia. Varmasti demarit,kokoomus ja vihreät yhdessä vasemmistoliiton kanssa. Jussi on kyllä yksi kovimmista kavereista mitä on politiikassa mukana. Aina puhunut asioita suoraan ja saanut uskomattoman paljon paskaa niskaansa. Kaikki olleet aina vastassa ja voin vain arvailla tappouhkauksien määrää mitä on saanut uransa aikana.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
45
"At a time when Jews were being persecuted in Europe and Catholics and Protestants were at each other’s throats during the period of the Reformation, the millet system of the Ottoman Empire guaranteed non-Muslims a large degree of toleration and security.

No wonder then, some 100,000 Jews from Spain and other parts of Europe found refuge in the Ottoman Empire. Thirty to forty thousand settled in Istanbul and fifteen to twenty thousand in Salonika. Others settled in Izmir (Smyrna) or elsewhere. With time, they flourished economically and became skilled merchants, bankers, and artisans"

Se että oliko tuo raakalaisinta aikaa krisselässä voi olla debatin arvoista.
Sefardijuutalaisia pakeni myös kristittyihin maihin.
Many ships with Jews, especially from Sicily, went to the city of Naples on the coast. The King of this country was friendly to the Jews, received them all, and was merciful towards them, and he helped them with money. ..
Dominican Brotherhood acted mercifully toward them. [The Dominican monks were normally bitterly opposed to Jews.]

First Hand Account of the 1492 Expulsion by an Italian Jew
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 000
Sannikka & Ukkola Jakso 13: Oulun seksuaalirikostapaus järkyttää suomalaisia - YleAreena.
"Oulun seksuaalirikostapaus järkyttää suomalaisia. Stagella sisäministeri Kai Mykkänen (kok.), raadissa asiaa puimassa kansanedustajat Jussi Halla-aho (ps.), Eero Heinäluoma (sd.) ja Olli-Poika Parviainen (vihr.). (pe 7.12.2018)"
Katselin tämän pätkän ja täytyy kyllä jälleen kerran nostaa hattua ja kumartaa Halla-aholle. Siinä on erittäin fiksu kaveri, joka tietää mistä puhuu eikä pelkää sanoa mielipiteitään ääneen. Suomi saattaisi vielä pelastua tämänkaltaisella politiikalla, mutta valitettavasti enemmistöltä ei vain tunnu löytyvän mitään munaa tehdä asioille yhtikäs mitään. Tämän huomasi taas oikein hyvin näistä vihervasemmiston vässyköistä, jotka kiertelivät ja kaartelivat, eivät saaneet oikein mitään konkreettisia ehdotuksia pöytään eivätkä tuoneet muutenkaan juuri mitään keskusteluun.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Yksi puhuu järkeä ja suoraan. Miettikää kuka pystyy ja haluaa hoitaa ongelmia. Varmasti demarit,kokoomus ja vihreät yhdessä vasemmistoliiton kanssa. Jussi on kyllä yksi kovimmista kavereista mitä on politiikassa mukana. Aina puhunut asioita suoraan ja saanut uskomattoman paljon paskaa niskaansa. Kaikki olleet aina vastassa ja voin vain arvailla tappouhkauksien määrää mitä on saanut uransa aikana.
Minusta on lähes ikävää että kansanedustajissa on vain yksi kaveri joka ajattelee järjellä ja korostaa tekojen merkitystä. Toiveissa on että jos tuonne vielä joku toinenkin joskus saataisiin.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 140
Sefardijuutalaisia pakeni myös kristittyihin maihin.
Many ships with Jews, especially from Sicily, went to the city of Naples on the coast. The King of this country was friendly to the Jews, received them all, and was merciful towards them, and he helped them with money. ..
Dominican Brotherhood acted mercifully toward them. [The Dominican monks were normally bitterly opposed to Jews.]

First Hand Account of the 1492 Expulsion by an Italian Jew
Niin. Juutalaiset olivat epätoivottuja pidemmän aikaa ja esimerkkisi on 1400-luvulta, mutta se mihin itse viittasin tapahtui seuraavalla vuosisadalla.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 142
Silloin kun maahanmuuttobuumi Suomeen rysähti, haastateltiin joitakin tulijoita tästäkin aihepiiristä ja he kyllä selvästi tiesivät mikä on oikein ja väärin. Eipä Irakissakaan joukkoraiskailla naisia ilman seuraamuksia. (Ei nyt saivarrella sitten US marines...)
Mutta ehkäpä se on vähän eri asia joukkoraiskailla vääräuskoisia? Se oli retorinen kysymys...
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Raskassa politiikot on yhtä pihalla kuin suomessa.
Ne valopaat noti bensa ja dieselin pilviin muka mukailmaton takia.
No politikko vastaa
joo näihin olisi kiva saada referaatti videosta, sekä suomenkielinen alustus.:confused:
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
Miksi? Sehän tässä on yksi valituksen aihe ettei media noita paljasta ellei ole pakko eli jossain somessa kiertää asiasta lisätietoa.

Kyllä minä ainakin näen, että kansalla on sentään oikeus valittaa, että niitä pidetään pimennossa.
Suomalaisesta mediasta ja heidän käytännöistään voit keskustella omassa ketjussaan esim.:

Suomalainen media
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Ootko nyt ihan varma että haluat Mexicon kartelli meininkiä Suomeen? o_O

Ootko ihan varma että haluat suomeen meiningin jossa kartelli teurastaa bussilastillisen (kantaväestön) porukkaa ihan vaan kun ei aamun uutistarjonta miellyttäny?

Ootko ihan varma että Mexicon kartellitouhuis on jotain ihailemisen arvoista?

Eikö millään muulla ole mitää väliä kunhan vaan vittu MATUJA pääsee kurittamaan?
Jos joku uhkaa tuoda 30 000 tunkeutujaa maahan, niin kyllähän se on syytä osoittaa tavalla tai toisella, että niin ei käy.
Jos ko henkilö esim vain häviää, niin se on varmasti ihan tehokas tapa.

Itsenäisellä valtiolla kun on nuo niinsanotut rajat, joita ulkomaan elävien tulee kunnioittaa ja yli saa tulla vain ja ainoastaan luvan kanssa. Jos aikoo tulla väkisin, niin kannattaa varautua siihen, että pysäytetään jollain tavalla väkisin, eikä siihen ole nokankoputtamista. Kellään kun ei ole mitään oikeutta ylittää rajaa väkisin, seurauksitta.

Rajat on rajat ja niihin nyt vain liittyy tiettyjä pakollisia muodollisuuksia, jos rajan jommallakummalla puolella niin halutaan..
 
Oikeastaan aika nurinkurista, että maat missä on todella voimakas rikollijengi, niin eihän niihin ole mitään asiaa uusille jengeille.
Sitten maat jotka ovat historiansa aikana kukistaneet vastaavat kilpailevat voimankäyttäjät, eivät sitten pysty puolustamaan maataan uusilta rikollisjengeiltä.
 
Liittynyt
23.04.2018
Viestejä
360
Heinäluomahan yllätti varsin positiivisesti tässä haastatelussa. Sehän ei edes opponoinut kunnolla Halla-ahon mielipiteitä. Poikkeuksellista linjaa SDP:ltä.
Oikein positiivisesti, ensin heitti kyllähän suomalainenkin kortin. Sitten alko kiemurtelu ja kauhistelu tekojen hirveydestä ja oli olevinaan tiukka. Vaalit lähestyy ja tälläisen jälkeen on pakko yrittää olla tiukkana ettei äänet katoa, sillä eihän vanhuksiltakaan ole menneet nämä uutiset ohi koska valtamedia on niistä pakoitettu kertomaan. Demarithan kosiskelee eläkeläisiä ja ikävä kyllä on paljon ihmisiä jotka äänestävät sitä samaa puoluetta jota ovat aina äänetäneet vaikka ajat ova täysin muuttuneet. Tekopyhä paska koko Heinäluoma ja tuo henkilö eikä koko puolue tule tekemään valtaan päästyään mitään muuta, kuin lisäämään maahanmuuttajien määrää, niin paljon kehtaavat. MIksei meillä voi olla Tanskan mallisia demareita? Siksi että meillä ei ole vielä tarpeeksi unelmaongelmia.

Mielenkiintoista on kyllä että nyt jopa Halla-ahon ehdotuksista osa käy demareille, kun ennen näitä julkituloja ei varmasti olisi yksikään käynyt. Viikko takaperin kaikki Halla-ahon ehdotukset olsivatt olleet pahuutta. Koska natsi/rasismi ja persu. Ei taida olla Suomen demareita alhaisempaa porukkaa kuin Ruotsin demarit, jotka paikkasivat menetetty ruotsalaisduunareitten äänet lähiömamujen äänillä. Hieno mies tuo Stefan Löffeeni. SDP on kanssa niin kaukana alkuperäisestään kun olla ja voi. Ajaa halpatyövoiman tuomista Suomeen polkemaan suomalaisten palkka ja työehtoja. Vanhanliiton demareissa onkin ihan hyvää porukkaa mutta nämähän on syrjäytetty näiden sanna mariinien tieltä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
218
Heinäluomahan yllätti varsin positiivisesti tässä haastatelussa. Sehän ei edes opponoinut kunnolla Halla-ahon mielipiteitä. Poikkeuksellista linjaa SDP:ltä.
Yllätti itseäkin kyllä. Ensi keväällä taisi jokin suomen politiikkaan liittyvä tapahtuma olla mikä saattaa vaikuttaa myös mielipiteisiin.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tanskan saariprojektin ongelma on, että saarelta voi poistua vapaasti, ja sinne pitäisi palata yöksi. Miksi sinne palaisi joku vapaaehtoisesti :think:
Eikö ne muka ole miettineet tätä asiaa? Itselleni tulee mieleen monta kikkaa, millä kannattaisi olla paikalla.
 
Liittynyt
09.02.2018
Viestejä
124
Minusta on lähes ikävää että kansanedustajissa on vain yksi kaveri joka ajattelee järjellä ja korostaa tekojen merkitystä. Toiveissa on että jos tuonne vielä joku toinenkin joskus saataisiin.
Samaa mieltä.Jos kysyttäisiin ihan yksinkertainen käsi pystyyn kysymys Kuka haluaa että nykyinen meno on ok, näitä otetaan lisää ja nykyiset laittomasti maassa olevat ja rikoksiin syyllistyneet saavat jäädä vai päinvastoin niin ei noihin vastaaminen pitäisi olla kauhean vaikeaa.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Eikö tuo Tynkkynenkin ole homo ja ottanut rinnalleen tummaihoisen Alan-rakkaan?

Ensin oli kovasti maahanmuuttovastainen, mutta miten on nyt?

Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 627
Viestejä
4 197 083
Jäsenet
70 756
Uusin jäsen
FuriousJumper

Hinta.fi

Ylös Bottom