Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
Voisi sanoa että hyväntahtoisuus voi toisinaan edesauttaa hyväksikäytettävyyttä. Riippuu ihmisestä antaako sen tapahtua.

Minulla on muutama hyväntahtoinen kaveri enkä koskaan vaarantaisi ystävyyttämme käyttämällä heitä hyväksi.

Kyllä, hyväntahtoisuus _voi_ edesauttaa, mutta grudger tai allways cheat ei loppujenlopuksi onneksi voita. Pitää antaa, jotta voi saada. Pitää vain tajuta, koska joku ei hyväntahtoisuutta ansaitse. Tällä eräällä _kaikkea ja aina rakastavalla ryhmällä_ (paitsi kaltaisiani) on se ongelma, että kasvatus on ollut liian kristillinen ja kun posket on käännetty, käännetään vielä kinkkukin..

The Evolution of Trust: Feetnotes

Hyväntahtoisuus ei ole ongelma - onneksi.
 
Viimeksi muokattu:
HU: Yhä useampi maahanmuuttaja toimeentulotuella
"Pääkaupunkiseudulla Kelan perustoimeentulotuen saajista joka kolmas on vieraskielinen.

Helsingin Uutiset kertoo, että pääkaupunkiseudulla vieraskielisten toimeentulotukiasiakkaiden määrä on kasvanut siitä huolimatta, että työpaikkoja on yhä enemmän tarjolla.

Helsingissä 31,3 prosenttia toimeentulotukipäätöksistä koski viime vuonna muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia ihmisiä. Helsinkiläisistä 13,5 prosenttia on vieraskielisiä."

Työvoimapula, vanhusten pyllyn pyyhkijät, Afrikan insinöörit ja muita Aku Ankan parhaita.
 
Tää on kyllä mielenkiintoista. Toisaalta ainakin puhutaan että Suomessa olisi rahasta tiukkaa mutta toisaalta ei kyllä siltä näytä. Tällä hetkellä näyttää että vielä satoja tuhansia ulkomaalaisia otetaan nauttimaan Suomalaisesta sosiaalituesta... mietitään sitten myöhemmin että "mitäs nyt?" kun tilit on oikeasti sillä mallilla että rahaa ei ole ja enempää velkaakaan ei voisi ottaa.

Eihän nämä yksinkertaisia asioita ole mutta ihmettelen että missä vaiheessa ns. päättävä aines alkaa hillitä rahaa jota voidaan käyttää mamuihin. Kuitenkin jos maailman taloudellista yleiskuvaa miettii niin Suomeen olisi aika monta miljardia ihmistä tulossa, ei kai ihan kaikille niille kannata tarjota isoa porkkanaa tänne tulosta? Vai olenko minä tyhmä? Vai onko Suomessa päättävissä elimissä olevat tyhmiä? Eli miksei mamuille ole joku alennettu sosiaaliturva tms erikoisjärjestelyjä jotta oikeasti hädänalaiset (joita pitää toki auttaa) saisivat jonkinlaista apua.
 
Itse olen tullut siihen johtopäätökseen että suurehko osa poliitikoista ei oikeasti osaa mitää muuta kuin tuhlata rahaa. Osalla toki järkeä riittää sen verran että tajuavat syvällä sydämessään tuon olevan väärin, mutta kun sillä ettei tee mitään negatiiviseltä haishaktavaa, kuten vaikeita päätöksiä, vaan etenee "kaikille kaikkia hyvää" asenteella ja näin takaa parhaiden uudelleenvalintansa niin..

Kun nyt katsoo tätä kansaa yleensäkkin niin kyllä monella on ihan perus elämänhallinta tämän hyvinvointivaltion myötä mennyt metsään. Kun ei oikeasti tarvitse miettiä sitä miten selviää tai ajatella nenäänsä pitemmälle (ruokaan ja kaljaan saa aina rahaa sossusta, harrastukset ja vuokrakin maksetaan), niin se mistä raha oikeasti tulee hämärtyy monen mielessä. Kuvitellaan että taikaseinä pumppaa hilloa loputtomasti. Ja tuo porukka sitten äänestää valtaan väkeä joka laulaa heidän haluamiaan lauluja.

Oma ihmisryhmänsä on sitten porukka joka suoraan hyötyy ja saa elantonsa tämän touhun sivujuonteena + silmänsä reaalimaailmalle ummistaneet idealistit. Nämä taasen usein yrittävät hämärtää kokonaisuutta valheilla (kuten työvoimapula, tai yleinen suomen "rikastuminen" tässä touhussa jne.).
 
Viimeksi muokattu:
Tää mamu-porukka jotka on toimeentulotuella niin heitähän ei nämä aktiivisuusjutut koske mitenkään? Eli tässä mennään vahvasti metsään kun olisi paljon porukkaa joita nimenomaan pitäisi aktivoida mutta heihin ei tuolla lakimuutoksella olekaan mitään vaikutusta.
 
Aktivointi koskee vain kantasuomalaisia jotta kunniakansalaiset saa maata sohvalla rauhassa.
 
Resursseja!

IMG_20180321_135842.jpg
 
Aktivointi koskee vain kantasuomalaisia jotta kunniakansalaiset saa maata sohvalla rauhassa.
No ei nyt ihan noinkaan. Toki tuo aktivointimalli koskee kaikkia työttömyyskorvauksen saajia. Eli teoriassa se leikkaa niin kotosuomalaisen kuin mamunkin tuloja jos ei aktiivisuutta pysty todentamaan. Toki tämä työttömän mamun kohdalla sitten lähinnä siirtää rahan hakemista luukulta toiselle. Ennustan toimeentulotukien pienoista nousua tästäkin johtuen.

Sama toki sitten kotosuomalaistenkon kohdalla, vaikka ilmiö ei ehkä ole niin selkeä etenkin jos omaa varallisuutta on joka estää toimeentulotuen hakemisen.
 
No ei nyt ihan noinkaan. Toki tuo aktivointimalli koskee kaikkia työttömyyskorvauksen saajia. Eli teoriassa se leikkaa niin kotosuomalaisen kuin mamunkin tuloja jos ei aktiivisuutta pysty todentamaan. Toki tämä työttömän mamun kohdalla sitten lähinnä siirtää rahan hakemista luukulta toiselle. Ennustan toimeentulotukien pienoista nousua tästäkin johtuen.
Ei enää edes luukulta toiselle, vaan samalta luukulta se tt:kin haetaan nykyisin.
 
Itsekin olen yllättynyt, miten pätevää porukkaa mahtuu arkkitehtien, lääkäreiden, fyysikoiden ja diplomivuohipaimenten joukkoon. Ilman muuta työvoimaksi sillä tännehän tarvitaan se 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa. Näin se Siilinjärven suuri ja mahtava suurmatemaatikkohan totesi.
 
Ei enää edes luukulta toiselle, vaan samalta luukulta se tt:kin haetaan nykyisin.
Kelan lisäksi voi hakea edelleenkin kunnan sosiaalitoimelta seuraavia:

Kunnat voivat myöntää lisäksi täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea, silloin kun työttömällä on sellaisia erityisiä menoja, joita perustoimeentulotuki ei riitä kattamaan.

Kuntien tarjoaman täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on mm. asumisen turvaaminen, taloudellisen tilanteen äkillisen heikentymisen turvaaminen tai itsenäisen elämän edistäminen.
 
Aivan, unohdinpa tuon. Kela hoitaa vain perushommat, kunnat hoitaa lisätarjoilut.
 
Eila ei tajua millään, että paitsi etteivät turhikset ole mikään työvoimaresurssi, niin olisi moraalitonta heitä tänne sellaiseksi haaliakaan. Turvapaikka myönnetään turvapaikan, ei työvoimapulan (hah) paikkaamisen vuoksi.

Täytyy olla todella yksinkertainen ihmisen, jotta uskoo sitä turvapaikkaturistien Suomeen värväämiseen ja sen oikeuttamiseen käytettyä argumenttia, että turvikset olisivat jotain korkeasti koulutettuja työvoimapulanpaikkaajia.

Jos jollakin on akateeminen koulutus jostakin eliittiyliopisto ja mahdollisesti useampiakin tohtorin tutkinto niistä ja ala on vielä sellainen kuuma-ala jonka huippuosaajia kaivataan vielä jokaisen maailman maahan, niin ei sellaisen ihmisen todellakaan tarvi eikä kannata jonnekkin Suomen kaltaiseen persereikään tulla turvapaikkaa hakemaan. Työ- ja oleskelulupa järjestyy sellaisille ihmisille suunnilleen kaikista maailman maista ja palkkakin saattaa olla seitsemän numeroinen summa dollareita vuodessa. Ilmastokin on todella paljon mukavampi kuin Suomessa napapiirillä.

Jos taas on sellainen keskiluokan lähtijä Afrikasta tai Lähi-idästä ja henkilöllä on joku keskinkertainen akateeminen koulutus jostakin keskinkertaisesta Shanghain listan Top 500 yliopistosta, niin siinähän on kuitenkin matkalla Suomeen muun muassa Saksan kaltaisia maita jotka ovat vähän joka suhteessa Suomea parempia ja töitäkin löytyy paljon paremmin kuin Suomesta ja liksatkin ovat paremmat ja kielikin paljon helpompi.

Suomeen saakka päätyvät turvapaikkaturistit ovat sitä heikkolahjaisinta ainesta. Ellen ihan väärin muista tilastoja niin joka neljäs heistä ei osaa edes lukea ja kirjoittaa mitään kieltä. Suurin osa ei osaa puhua mitään EU-maissa puhuttua kieltä edes välttävästi. Vielä kun koulutustakaan ei ole edes suomalaisen peruskouilun apukoulun sovelletun oppimäärän vertaa, niin siinä sitä ollaan.

Itsellä ei riitä mielikuvitus siihen, että osaisin kuvitella mihin töihin tuollaiset voisivat Suomessa työllistyä jossa työnantaja olisi valmis maksamaan siitä palkkaakin työehtosopimuksen minimipalkan vertaa. Toki yksittäisiä henkilöitä voi työllistyä, mutta se on poikkeus ja pieni vähemmistö. Niistäkin jotka työllistyvät suurin osa työllistyy johonkin veronmaksajien maksamaan hommaan jonka ainoa tarkoitus on työllistää joku turvis tai sitten kyseessä on joku turvapaikkapisnekseen liittyvä homma kuten somalian kielen tulkki tai kulttuuritulkki.

Toki Suomeen voisi olla järkevää houkutella eri tavoin maahanmuuttajia, mutta voisi ottaa siihen mallia vaikka Kanadasta, Australiasta ja Japanista ja keskittyä siihen lahjakkkaimman ja koulutetuimman aineksen houkutteluun eikä eikä niiden heikkolahjaisimpien kouluttamattomien ja kielitaidottomien kamelikuskien värväämiseen.
 
Näinhän se on. Meidän pitäisi houkutella nimenomaan osaavia maahanmuuttajia vastaavanlaisen kulttuurin omaavista maista, eikä mitään turhiksia. Afrikka-Lähi-Itä-akselin porukka ei ole lähelläkään meidän kulttuuritaustaa, eivät omaa mitään pätevää koulutusta, eivät osaa kieltä, eivätkä halua tehdä mitään muuttaakseen noita asioita. Kouluttamattomien sekatyömiesten tarve loppui jo 90-luvun alun lamaan.
 
Kovasti näyttävät tekijät "aasialaisilta".

E: Pentele Iltasanomien kuvat eivät tule tänne näkyviin.

Nuorta naista pidettiin seksivankina Salossa

Asiaa käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Salossa tammikuussa. Käsittely pidettiin suljetuin ovin. Yksi syytetyistä vietiin oikeuteen poliisin saattelemana. Hän oli niin sanottu päätekijä. Mies sai vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollisen vankeustuomion raiskauksesta ja ihmiskaupasta.(KUVA: Bo Stranden)

Julkaistu: 21.3. 16:02

Uhri pakotettiin sukupuoliyhteyteen.

Karmivia piirteitä saanut rikoskokonaisuus tapahtui Salossa vuoden 2015 marraskuussa. Rikokset tapahtuivat noin yhden viikon sisällä.

Oikeuden mukaan vuonna 1987 syntynyt mies pakotti ”hiljattain” 18 vuotta täyttäneen naisen ainakin viidesti sukupuoliyhteyteen. Mies käytti naiseen väkivaltaa, eikä uhri pelkotilansa ja muun avuttoman tilansa takia pystynyt puolustautumaan. Tältä osin mies syyllistyi raiskaukseen.

Hän syyllistyi myös ihmiskauppaan. Mies otti naisen määräysvaltaansa, painosti ja värväsi hänet seksikaupan kohteeksi. Uhria käytti seksuaalisesti hyväksi miehen kolme tuttavaa.

– Vastaajan on selvitetty ottaneen terveydentilaltaan ja kehitykseltään riippuvaisessa asemassa olleen naisen asuntoonsa ja käyttäneen (...) väkivaltaa tätä kohtaan sekä kuljettaneen naista tapaamisiin (...) kolmen miehen kanssa.

– Miehen on selvitetty saaneen uhrin ryhtymään korvausta vastaan tapahtuvaan sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon. Uhri ei ole väkivallan tai sen pelon johdosta ollut kieltäytynyt sukupuoliyhteyksistä, Varsinais-Suomen käräjäoikeus kirjoittaa.

OIKEUDEN mukaan mies sai kolmelta tuttavaltaan korvaukset siitä, kun hän värväsi naisen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Oikeus tuomitsi vuonna 1987 syntyneen miehen vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Päätekijän tuttavat peittelivät kasvojaan, kun he saapuivat oikeuden istuntoon tämän vuoden tammikuussa. Kuvissa näkyvä silmälasipäinen vartija teki miehille turvatarkistuksen. (KUVA: Bo Stranden)

Hän joutuu maksamaan uhrille 6 300 euron korvaukset tilapäisestä haitasta ja raiskauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Tämän lisäksi hän joutuu maksamaan ihmiskaupan aiheuttamasta kärsimyksestä 6 000 euroa, josta miehen tuttavat vastaavat yhteisvastuullisesti tuhannella eurolla.

Miehen tuttavat saivat sakkorangaistukset seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Vuonna 1987 syntynyt mies sai 60 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 1980 euroa.

Vuonna 1984 syntynyt mies sai myös 60 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 1 320 euroa. Myös vuonna 1984 syntynyt toinen mies sai puolestaan 40 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 800 euroa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi asiassa tuomion keskiviikkona. Oikeuskäsittely pidettiin suljetuin ovin, ja asiakirjat määrättiin salaisiksi. Oikeus laati tuomiosta kuitenkin niin sanotun julkisen selosteen.
Niko Ranta
 
Ja yllättäen ehdollista huolimatta jopa tästä "terveydentilaltaan ja kehitykseltään riippuvaisessa asemassa olleen naisen" (IL)
 
Ranska tiukensi lakeja: Pikasakot seksuaalisesta häirinnästä kadulla
"Uuden lain mukaan kadulla tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä voidaan nyt mätkäistä pikasakot.

Sakkojen suuruus vaihtelee 90 eurosta 750 euroon. Raskauttavat olosuhteet nostavat sakkoa 1500 euroon ja toistuvat häirintätapaukset 3000 euroon."

Ranska tiukensi lakeja: Pikasakot seksuaalisesta häirinnästä kadulla

Juu, mä haluan nähdä kun ne ranskispoliisit menevät sinne muslimilähiöön jakelemaan pikavoittoja. :lol: Taitaa olla laki, joka koskettaa vain kalpeanaamoja.
 
Pietarsaaren keskustassa tummaihoinen mies kävi vanhemman naisen kimppuun lauantaina noin iltaseitsemän aikaan.

Mies pahoinpiteli iäkkään naisen Pietarsaaressa - poliisi etsii tilanteen nähnyttä pariskuntaa

Keskiviikko 21.3.2018 klo 11.54

Paikalle sattunut pariskunta todennäköisesti pelasti naisen, sillä kaksikon nähtyään tekijä oli lähtenyt pois paikalta.

Pietarsaaren keskustassa tummaihoinen mies kävi vanhemman naisen kimppuun lauantaina noin iltaseitsemän aikaan.

Välikohtaus tapahtui Jaakonkadulla virastotalon ja linja-autoasema välillä.

Nainen ei saanut välikohtauksessa fyysisiä vammoja.

Paikalle oli Pohjanmaan poliisin mukaan tullut kävellen pariskunta, jonka mies oli huomannut ja lähtenyt pois paikalta keskustan suuntaan. Pituudeltaan tekijä on noin 170 senttiä ja iältään 40-50-vuotias.

Poliisi haluaa yhteyden paikalle tulleeseen pariskuntaan tai muihin tapahtuman nähneisiin. Kaikki yhteydenotot pyydetään ilmoittamaan numeroon 0295 4477 00.

ANNA EGUTKINA
anna.egutkina@iltalehti.fi
 
Hei cmn! Justhan täs sanottiin, et maalaisjärjellä näiltä tilanteilta vältytään! Kuuntelisitte välillä prkl:n iäkkäät naisihmiset.
 
Kovasti näyttävät tekijät "aasialaisilta".

E: Pentele Iltasanomien kuvat eivät tule tänne näkyviin.

Nuorta naista pidettiin seksivankina Salossa
Nuorta naista pidettiin seksivankina Salossa
Asiaa käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Salossa tammikuussa. Käsittely pidettiin suljetuin ovin. Yksi syytetyistä vietiin oikeuteen poliisin saattelemana. Hän oli niin sanottu päätekijä. Mies sai vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollisen vankeustuomion raiskauksesta ja ihmiskaupasta.(KUVA: Bo Stranden)

Julkaistu: 21.3. 16:02

Uhri pakotettiin sukupuoliyhteyteen.

Karmivia piirteitä saanut rikoskokonaisuus tapahtui Salossa vuoden 2015 marraskuussa. Rikokset tapahtuivat noin yhden viikon sisällä.

Oikeuden mukaan vuonna 1987 syntynyt mies pakotti ”hiljattain” 18 vuotta täyttäneen naisen ainakin viidesti sukupuoliyhteyteen. Mies käytti naiseen väkivaltaa, eikä uhri pelkotilansa ja muun avuttoman tilansa takia pystynyt puolustautumaan. Tältä osin mies syyllistyi raiskaukseen.

Hän syyllistyi myös ihmiskauppaan. Mies otti naisen määräysvaltaansa, painosti ja värväsi hänet seksikaupan kohteeksi. Uhria käytti seksuaalisesti hyväksi miehen kolme tuttavaa.

– Vastaajan on selvitetty ottaneen terveydentilaltaan ja kehitykseltään riippuvaisessa asemassa olleen naisen asuntoonsa ja käyttäneen (...) väkivaltaa tätä kohtaan sekä kuljettaneen naista tapaamisiin (...) kolmen miehen kanssa.

– Miehen on selvitetty saaneen uhrin ryhtymään korvausta vastaan tapahtuvaan sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon. Uhri ei ole väkivallan tai sen pelon johdosta ollut kieltäytynyt sukupuoliyhteyksistä, Varsinais-Suomen käräjäoikeus kirjoittaa.

OIKEUDEN mukaan mies sai kolmelta tuttavaltaan korvaukset siitä, kun hän värväsi naisen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Oikeus tuomitsi vuonna 1987 syntyneen miehen vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Päätekijän tuttavat peittelivät kasvojaan, kun he saapuivat oikeuden istuntoon tämän vuoden tammikuussa. Kuvissa näkyvä silmälasipäinen vartija teki miehille turvatarkistuksen. (KUVA: Bo Stranden)

Hän joutuu maksamaan uhrille 6 300 euron korvaukset tilapäisestä haitasta ja raiskauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Tämän lisäksi hän joutuu maksamaan ihmiskaupan aiheuttamasta kärsimyksestä 6 000 euroa, josta miehen tuttavat vastaavat yhteisvastuullisesti tuhannella eurolla.

Miehen tuttavat saivat sakkorangaistukset seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Vuonna 1987 syntynyt mies sai 60 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 1980 euroa.

Vuonna 1984 syntynyt mies sai myös 60 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 1 320 euroa. Myös vuonna 1984 syntynyt toinen mies sai puolestaan 40 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 800 euroa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi asiassa tuomion keskiviikkona. Oikeuskäsittely pidettiin suljetuin ovin, ja asiakirjat määrättiin salaisiksi. Oikeus laati tuomiosta kuitenkin niin sanotun julkisen selosteen.
Niko Ranta

Herää vaan kysymys, et mitä helvettiä noiden "aasialaisten" pitää tehdä, jotta lankeaa ehdoton tuomio? Toi on kuitenkin jo niin törkeä, suunniteltu ja täysin tietoisesti tehty (sekä jatkettu) teko, että sietäisi saada ehdottoman tuomion ihan heittämällä.

Sakkorangaistuksia ja ehdollisia tulisi mielestäni antaa sellaisista rikoksista, joita saattaa vahingossa/huolimattomuuttaan tai hetken mielijohteesta tehdä. Raiskauksia, etenkään ns puskaraiskauksia en sisällyttäisi noihin. Sitten taas tämmöiset selkeästi suunnitellut ja tarkoituksella tehdyt pitäisi aina olla ehdottomia.
 
taas on yksi unelma-avioliitto särkynyt.. :itku:

Ex-mies käytti lapsia houkuttimena, puukotti vaimoaan rintaan - hovioikeus langetti murhan yrityksestä kymmenen vuotta

48-vuotias otti pikkutytöt mukaansa, jotta hänen vaimonsa avaisi oven.

  • Suurikokoisen keittiöveitsen mies oli kätkenyt Hello Kitty -lasten selkäreppuun.
  • Nainen sai hengenvaaralliset vammat ja menetti paljon verta.
  • Ylilääkäri lausui oikeudelle, ettei koskaan aiemmin ole nähnyt yhtä syviä vammoja.

Ahvenanmaalla ja Turunmaalla rikoksia tehnyt Mohammed Hilali kärsii parhaillaan pitkää vankeusrangaistusta. Kuvassa Turun vankilan "tavallisten" vankien oleskelutila. (RONI LEHTI)

Osapuolet olivat vielä muodollisesti naimisissa tekohetkellä. He asuivat kuitenkin omissa asunnoissaan ja muodollinen avioeroprosessi oli kesken.

Rikosta edeltävänä päivänä 48-vuotias aviomies oli saanut kutsun oikeudenkäyntiin, jossa hänen (entinen) vaimonsa haki lähestymiskieltoa yhdessä uuden miesystävänsä kanssa.

Nainen osasi odottaa pahaa. Aviomies oli häntä aiemmin pahoinpidellyt ja tämä oli tuomittu myös lähestymiskieltoihin.

Silti lapsen nähdessään nainen avasi oven.

On mahdollista, että nainen yritti viime hetkellä sulkea ovea, mies oli kuitenkin vahvempi ja iski uhriaan repusta ottamallaan 28-senttisellä keittiöveitsellä ainakin seitsemän kertaa.

Helikopterilla keskussairaalaan

Nainen sai kaksi syvää ja leveää haavaa kyynärvarteen, kolme viiltohaavaa rintakehään ja kaksi pistohaavaa vatsaan.

Tekonsa tehtyään mies poistui paikalta. Poliisi otti hänet kuitenkin vielä samana päivän kiinni.

Mies ei soittanut apua
. Myöhemmin hän väitti, että antoi talossa olleelle 10-vuotiaalle pojalle ohjeet soittaa hätäkeskukseen. Oikeus tyrmäsi väitteen.

Veriteko tapahtui naisen kodin ovella Ahvenanmaan Finströmissä elokuussa 2016.

Nainen kiidätettiin helikopterilla hoitoon Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Hän jäi henkiin, vaikka lähtötilanne oli ollut hyvin heikko.

Veripussit loppumassa

Mohammed Hilali
sai syytteen murhanyrityksestä käräjäoikeudessa. Hän kiisti sen katsoen kyseessä olleen lähinnä törkeä pahoinpitely ja molemminpuolinen riitatilanne.

Hilalilla ei mielestään ollut ollut tarkoitusta tappaa. Tilanne vei mennessään, vaimo oli ollut tilanteessa aggressiivinen.

Lääkäritodistajat totesivat, että uhrin kuolema oli ollut hyvin lähellä. Turun yliopistollisen keskussairaalan verisuonikirurgian ylilääkäri lausui, ettei hän ollut aiemmin nähnyt niin syviä haavoja.

Sopivia veripusseja oli ollut Tyksissä käytettävissä kymmenen. Hätäleikkauksessa niitä hupeni kuusi kappaletta.

Täysin nainen ei ole toipunut. Hän sai hermostovaurioita, eikä hän kykene liikkumaan terveen lailla.

Uhrilleen Halilin tulee maksaa erilaisia korvauksia yhteensä 48 000 euroa sekä korvata entisen vaimonsa oikeudenkäyntikulut ja muut kulut.

..ja nyt tähän loppuun jätän kaikkein suurimman jymy-yllätyksen koko keissistä:

Korvaukset menevät käytännössä valtiokonttorille (=me veronmaksajat kiitämme, onneksi #rahaariittää!), koska Halililla on jo vanhastaan velkoja.

NOW, WHO WOULD HAVE THOUGHT?! :eek::eek::eek:
 
taas on yksi unelma-avioliitto särkynyt.. menevät käytännössä valtiokonttorille (=me veronmaksajat kiitämme, onneksi #rahaariittää!), koska Halililla on jo vanhastaan velkoja.

NOW, WHO WOULD HAVE THOUGHT?! :eek::eek::eek:
Tämä hymylytti kanssa:

Halili on tuomittu muistakin rikoksista, joista hänellä on myös tuoreita vankeusrangaistuksia.

Vanhoista rikoksista ovat vakavimmat Kemiönsaaren Dragsfjärdissä vuosituhannen alussa sattuneet kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Näistä teoista Halili sai Turun hovioikeudesta neljän vuoden vankeusrangaistuksen vuonna 2007.

Selvästi ollut tälle naiselle oikein jackpot-kamaa, rikollinen, ulosotossa ja vielä eksoottinen nimi! Kyllä vihervasuri kostuu.
 
Minä olen, en tosin niin kuin paremmat ihmiset haluavat. Rasismi puhtaimmillaan on väärin, mutta se miten ilmeisesti SPR, suomen poliisi yms rasismin kokevat on sitten taas täysin toinen asia. Tai oikeastaan, en ole, koska en pidä erillisiä viikkoja koska olisin rasisti ja koska olisin sitä vastaan. Vaatis varmaan jonkun sortin mielisairautta :btooth:
 
Tämä hymylytti kanssa:

Halili on tuomittu muistakin rikoksista, joista hänellä on myös tuoreita vankeusrangaistuksia.

Vanhoista rikoksista ovat vakavimmat Kemiönsaaren Dragsfjärdissä vuosituhannen alussa sattuneet kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Näistä teoista Halili sai Turun hovioikeudesta neljän vuoden vankeusrangaistuksen vuonna 2007.

Selvästi ollut tälle naiselle oikein jackpot-kamaa, rikollinen, ulosotossa ja vielä eksoottinen nimi! Kyllä vihervasuri kostuu.
No mut, oikea nainen parantaa!!

/s :sdarra:
 
Tämä hymylytti kanssa:

Halili on tuomittu muistakin rikoksista, joista hänellä on myös tuoreita vankeusrangaistuksia.

Vanhoista rikoksista ovat vakavimmat Kemiönsaaren Dragsfjärdissä vuosituhannen alussa sattuneet kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Näistä teoista Halili sai Turun hovioikeudesta neljän vuoden vankeusrangaistuksen vuonna 2007.
"Mutkumutku rangaistuksethan on kärsitty ja teot siten hyvitetty, joten eiköhän aloiteta nollasta ja anneta jokaiselle tsäänssille aina uusi mahdollisuus, eli ikuisesti ensikertalaisena alennusta, koska tuomioiden koventaminen ei auta mitään."

:psmoke:

Aah tätä ihanaa työllistävää vaikutusta.
 
Mitäs sitten pitää tehdä kun se "rasistinen" puhe ei sisälläkkään virheellistä tietoa ja faktat on "rasistien" puolella?

Sillä ei ole väliä kun noudattaa vain noita poliisien ohjeita. Eli jos joku esimerkiksi rasistiseen sävyyn väittää, että jonkun etnisen ryhmän työttömyysaste on 60 prosenttia ja itse tietää että se onkin faktojen mukaan 72 prosenttia, niin se fakta pitää lyödä pöytään poliisin ohjeen mukaan.

Tai jos joku esimerkiksi tuo rasistiseen sävyyn ilmi jonkun etnisen ryhmän keskimääräistä älykkyysosamäärää, niin se pitää pitää iskeä faktat tiskiin vaikka tämän Richard Lynnin ja Tatu Vanhasen kirjoittama kirjan "IQ and Global Inequality" tutkimukset perusteella ja korjata virheelliset faktat:

(lähde kartalle em. kirja)

iq_by_country.png

Osa ihmisistä näkee rasismia suunnilleen joka paikassa minne sattuu katsomaan. Siinä riittääkin 112 numerossa kiirettä kun soittelevat sinne että joku esimerkiksi katsoi rasistisesti metrossa tai kaupassa oli rasistisesti banaaneja hedelmäosastolla myynnissä. Hesarin yleisönosastolla joku taisi avautua syksyllä siitä, miten "erään metrovaunussa istuneen naisen silmät laajenivat [rasistisesti]". Eli siinä on ollut kyseessä silloin rasistinen pupillin laajentumis refleksi.
 
Minä ainakin nään eteläafrikassa rasismia suunnilleen yhtä paljon kuin BLA:ssa. Sitten kun suomessa ymmärretään, että rasismilla ei ole mitään tekemistä vähemmistö/enemmistö keskustelun kanssa, alkaa kehitys olemaan oikeassa suunnassa.
 
Herää vaan kysymys, et mitä helvettiä noiden "aasialaisten" pitää tehdä, jotta lankeaa ehdoton tuomio? Toi on kuitenkin jo niin törkeä, suunniteltu ja täysin tietoisesti tehty (sekä jatkettu) teko, että sietäisi saada ehdottoman tuomion ihan heittämällä.

Sakkorangaistuksia ja ehdollisia tulisi mielestäni antaa sellaisista rikoksista, joita saattaa vahingossa/huolimattomuuttaan tai hetken mielijohteesta tehdä. Raiskauksia, etenkään ns puskaraiskauksia en sisällyttäisi noihin. Sitten taas tämmöiset selkeästi suunnitellut ja tarkoituksella tehdyt pitäisi aina olla ehdottomia.

Sakkorangaistus hyödyttää yhteiskuntaa enemmän kuin vankeusrangaistus, josta seuraa vain kustannuksia.

Mitäs sitten pitää tehdä kun se "rasistinen" puhe ei sisälläkkään virheellistä tietoa ja faktat on "rasistien" puolella?

Yhdentekevää. Osa ei halua uskoa millään faktoja jos ne asettavat lemmikkivähemmistöt negatiiviseen valoon, osa taas on tietoinen faktoista mutta haluaa pimittää ne yleisen hyvän nimissä, kuten se
sisällissotaa pelkäävä mummeli Ranskassa. Rasismista on tullut golem jonka avulla ihmisten käyttäytymistä kontrolloidaan, ja jolla lapsia pelotellaan. Natsi-Saksan romahdus myrkytti maailman.
 
Minä ainakin nään eteläafrikassa rasismia suunnilleen yhtä paljon kuin BLA:ssa. Sitten kun suomessa ymmärretään, että rasismilla ei ole mitään tekemistä vähemmistö/enemmistö keskustelun kanssa, alkaa kehitys olemaan oikeassa suunnassa.

1990- luvulla mulla oli säpinää Etelä-Afrikasta Britteihin muutaneen neitosen kanssa. Mielettömän kaunis nainen, UUHHH! Isänsä oli kaivosinsinöörejä ja sukunimi viittasi buureihin. Lukuisten autokaappausten jälkeen hakeutuivat britteihin turvallisuussyistä. Minuakin pitivät vähän aikaa epäilyttävänä ollessani suomalainen, se oli heille kuin homo sovieticus. Esiliina oli mukana discoillan jälkeen, yhden kerran isänsä vaatimuksesta.
Liekö kirjeposti kadonnut matkalla, Litmas-merkki lie kuumaa kamaa....
Mutta kertomani tositapahtuma kertoo, että on mahdollista tavata nuori maahanmuuttajanainen ja jopa rakastua häneen. Olen ehkä #yksittäistapaus?

(Modet poistakaa, jos ei kuulu keskusteluun)
 
Kovasti näyttävät tekijät "aasialaisilta".

E: Pentele Iltasanomien kuvat eivät tule tänne näkyviin.

Nuorta naista pidettiin seksivankina Salossa
Nuorta naista pidettiin seksivankina Salossa
Asiaa käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Salossa tammikuussa. Käsittely pidettiin suljetuin ovin. Yksi syytetyistä vietiin oikeuteen poliisin saattelemana. Hän oli niin sanottu päätekijä. Mies sai vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollisen vankeustuomion raiskauksesta ja ihmiskaupasta.(KUVA: Bo Stranden)

Julkaistu: 21.3. 16:02

Uhri pakotettiin sukupuoliyhteyteen.

Karmivia piirteitä saanut rikoskokonaisuus tapahtui Salossa vuoden 2015 marraskuussa. Rikokset tapahtuivat noin yhden viikon sisällä.

Oikeuden mukaan vuonna 1987 syntynyt mies pakotti ”hiljattain” 18 vuotta täyttäneen naisen ainakin viidesti sukupuoliyhteyteen. Mies käytti naiseen väkivaltaa, eikä uhri pelkotilansa ja muun avuttoman tilansa takia pystynyt puolustautumaan. Tältä osin mies syyllistyi raiskaukseen.

Hän syyllistyi myös ihmiskauppaan. Mies otti naisen määräysvaltaansa, painosti ja värväsi hänet seksikaupan kohteeksi. Uhria käytti seksuaalisesti hyväksi miehen kolme tuttavaa.

– Vastaajan on selvitetty ottaneen terveydentilaltaan ja kehitykseltään riippuvaisessa asemassa olleen naisen asuntoonsa ja käyttäneen (...) väkivaltaa tätä kohtaan sekä kuljettaneen naista tapaamisiin (...) kolmen miehen kanssa.

– Miehen on selvitetty saaneen uhrin ryhtymään korvausta vastaan tapahtuvaan sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon. Uhri ei ole väkivallan tai sen pelon johdosta ollut kieltäytynyt sukupuoliyhteyksistä, Varsinais-Suomen käräjäoikeus kirjoittaa.

OIKEUDEN mukaan mies sai kolmelta tuttavaltaan korvaukset siitä, kun hän värväsi naisen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Oikeus tuomitsi vuonna 1987 syntyneen miehen vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Päätekijän tuttavat peittelivät kasvojaan, kun he saapuivat oikeuden istuntoon tämän vuoden tammikuussa. Kuvissa näkyvä silmälasipäinen vartija teki miehille turvatarkistuksen. (KUVA: Bo Stranden)

Hän joutuu maksamaan uhrille 6 300 euron korvaukset tilapäisestä haitasta ja raiskauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Tämän lisäksi hän joutuu maksamaan ihmiskaupan aiheuttamasta kärsimyksestä 6 000 euroa, josta miehen tuttavat vastaavat yhteisvastuullisesti tuhannella eurolla.

Miehen tuttavat saivat sakkorangaistukset seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Vuonna 1987 syntynyt mies sai 60 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 1980 euroa.

Vuonna 1984 syntynyt mies sai myös 60 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 1 320 euroa. Myös vuonna 1984 syntynyt toinen mies sai puolestaan 40 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 800 euroa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi asiassa tuomion keskiviikkona. Oikeuskäsittely pidettiin suljetuin ovin, ja asiakirjat määrättiin salaisiksi. Oikeus laati tuomiosta kuitenkin niin sanotun julkisen selosteen.
Niko Ranta

Palveluasunnossa asunutta naista "seksivankina" pitäneiden miesten nimet:

Ahmad Aziz Zirak
Ahmed Hassan Shakhawan
Ali Said Ari
Asaad Aziz Karim Bazdar

Lähde MV.
 
Se on jännä miten tämä ihmisjäte löytää aina bisnesidean ryhmälleen. Voisiko sanoa että kotoutuminen on lähtenyt hienosti käyntiin. :geek:

Edit: Varsinkin kun kahdella em. matuista vaikuttaisi olevan jo kebab-pizzeria Suomessa
 
Viimeksi muokattu:
Toimittelija keksi ratkaisun jolla terrorismi loppuu:

Kolumni: Terrorismi on ihmisyyttä ja ihmisen valintoja

”Millä hyvyyden määrällä terrorismi loppuu?” Näin kysyi minulta ivalliseen sävyyn eräs nettikirjoittaja keskiviikkona.

Jäin miettimään asiaa.

Jos meissä on riittävä määrä hyvyyttä kumoamaan pahuus sisällämme, se riittää myös lopettamaan terrorin.
 
Olipas lapsellinen toimittaja. Jari Tervon siteerauksen ja tulkinnan sijaan olisi voinnut vedota vaikkapa Die Hard-elokuvaan, jossa kaapparit yhdessä kohtaa hämäykseksi vaativat vapauttamaan tiettyjä vankeja. Siinä kohtaan muodostui jo aika arjen terrorismiksi. Motiivin ollessa kumminkin pelkkä raha.
Siinä elokuvassa on jo pari esimerkkiä, miksi "hyvyydellä" ei tosiaan taistella. Motiivit eivät välttämättä läheskään aina tue radikalisoitumista "mielipahasta".
 
Turun puukotusten esitutkinta paljasti: Vastaanottokeskuksessa käytiin huumekauppaa

Torstai 22.3.2018 klo 08.30

Tuttavat kertoivat kuulusteluissa, että iskusta syytetty Abderrahman Bouanane käytti marihuanaa säännöllisesti.

Turun puukkoiskun esitutkinnassa poliisi kuulusteli useita terrorismirikoksista syytetyn Abderrahman Bouananen tuttavia, joiden kertomuksista paljastuu muun muassa, että Bouanane poltti säännöllisesti marihuanaa.

Esitutkintapöytäkirjojen perusteella on pääteltävissä, että marihuanan käyttö miehen tuttavapiirissä on ollut yleistä, ja että huumeita on säilytetty ja kaupiteltu myös Pansion vastaanottokeskuksen tiloissa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Pansion vastaanottokeskuksessa asuneen marokkolaismiehen mukaan Bouanane ei ikinä juonut alkoholia, mutta käytti kyllä kannabisvalmistetta säännöllisesti.

- Hän käytti marihuanaa ja sitä hän on käyttänyt koko sen ajan kun olen hänet tuntenut, mies kertoo poliisikuulustelussa.

"Nyrkin kokoinen määrä"

Miehen kertomuksen perusteella vaikuttaa siltä, että iskupäivänä 18. elokuuta hänen aikansa kului lähinnä huumeiden parissa.

Hän kertoo muun muassa myyneensä tapahtumapäivän aamuna irakilaistuttavalleen pienen määrän marihuanaa seitsemän euron hintaan.

Tämän jälkeen hän tapasi vastaanottokeskuksen lähellä toisen tuttavan, joka halusi punnita myyntipakkauksiin marihuanaa, jota marokkolaismiehellä oli säilytyksessä, oletettavasti vastaanottokeskuksessa.

- Hän oli aikaisemmin antanut minulle noin nyrkin kokoisen määrän marihuanaa ja tämän hän oli ostanut mustalta afrikkalaiselta henkilöltä. Tämä aine oli minun luonani säilytyksessä, kun ostajia asui Pernon alueella, mies kertoo.

Myöhemmin samana iltapäivänä mies kertoo saaneensa soiton mieheltä, joka oli joko suomalainen tai venäläinen. Miehet tapasivat läheisen elintarvikemyymälän liepeillä.

- Annoin hänelle pienen määrän marihuanaa ja hän antoi joko 20 tai 30 euroa, marokkolainen muistelee.

Ei tutkinnassa

Turun Sanomat kertoo, että Keskusrikospoliisi jätti kuulusteluissa esiin tulleet huumerikokset tutkimatta, koska tutkinnassa keskityttiin puukotuksiin. On epäselvää, onko Lounais-Suomen poliisilaitoskaan aloittanut jutussa esitutkintaa.

Turun Sanomien haastattelema Pansion vastaanottokeskuksen johtaja Heimo Nurmi sanoo huumeidenkäyttöä silloin tällöin tulevan keskuksen tiloissa vastaan. Tapausten tullessa ilmi niihin puututaan, sillä päihteiden tuonti vastaanottokeskukseen on kielletty.
 
Toimittelija keksi ratkaisun jolla terrorismi loppuu:

Kolumni: Terrorismi on ihmisyyttä ja ihmisen valintoja

”Millä hyvyyden määrällä terrorismi loppuu?” Näin kysyi minulta ivalliseen sävyyn eräs nettikirjoittaja keskiviikkona.

Jäin miettimään asiaa.

Jos meissä on riittävä määrä hyvyyttä kumoamaan pahuus sisällämme, se riittää myös lopettamaan terrorin.

Kätevää. Nyt kun olen estänyt "meistä" potentiaalisen terrorin olemalla lähes yhtä hyvä ja hurskas kuin Jari Tervo tai suomalainen suvakkitoimittaja, niin mites sitten nämä marokkolaiset runkkarit joita valuu Eurooppaan joka vuosi enemmän ja enemmän? Suomen taktiikkahan on lapioida heille niin paljon rahaa ja helppoa elämää, että eivät yleensä jaksa vaivautua tekemään sitä mitä haluaisivat tehdä. Ei nämä varsinaisesti uskonnollisesti motivoituneita yleensä ole, mutta uskonto vaikuttaa kulttuuriin ja asenteeseen jolloin lopputulos on tämä.
 
"Turun puukotus"

Tätä vastuullinen media on jaksanut jauhaa vaikka terrori-isku se on ollut alusta lähtien. Kun tässä jossain vaiheessa ajetaan raskaalla ajoneuvolla väkijoukkoon, niin se on sitten varmaan "Helsinkin yliajo" tai "Tampereen ketjukolari".
 
"Autoisku".
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
284 324
Viestejä
4 881 647
Jäsenet
78 810
Uusin jäsen
Fen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom