mitsune
Praetorian Prefect
- Liittynyt
- 04.12.2016
- Viestejä
- 319
Ja luultavasti ne on munattomia kun virat jaetaan poliittisesti.Käsittääkseni poliisit eivät ole munattomia vaan johtoporras.
Ja luultavasti ne on munattomia kun virat jaetaan poliittisesti.Käsittääkseni poliisit eivät ole munattomia vaan johtoporras.
Turkki on turvallinen maa ja Euroopan maat ovat turvallisia jo Kreikasta lähtien.Ehkä mr turvapaikanhakija pyrkii ennakoimaan maan tulevaa turvallisuustilannetta ja jatkaa sen vuoksi seuraavaan maahan.
Turhaa tuosta on Ruotsia syyttää, suomalaiset itse nuo valetajat tänne päästivät. Itsenäinen maa voi (halutessaan) päättää kuka rajan yli tulee. Jos halu oman elintilan valvomiseen puuttuu, ei siitä ainakaan naapureita kannata syyttää.Käsittämätöntä, koko Ruotsin paskavaltio aktiivisesti tuuppasi noita kehitysmaalaisia Suomeen, Suomen armeija otti kunniakansalaisten raskaat kantamuksetkin vastaan rajan ylitettyään. Sitten kun ne syystä tai toisesta haluaisivatkin takaisin Ruotsiin, niin ruotsalaiset pistävät rajat kiinni.![]()
Juuri näin, tämä kielto on suoraa seurausta siitä, että mutiaisten joukossa naisilla on suuri vaara joutua pahoinpitelyn, seksuaalisen häirinnän tai raiskauksen kohteeksi. Kukaan ei asiasta mainitse, mutta kaikki tietävät todellisen syyn mistä kielto johtuu. Minun puolestani voisivat sulkea valkean miehiltä lopullisesti.http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/v...-nyt-tasa-arvovaltuutetun-toimistossa/754373/
Kaikkihan tietävät että tuo Valkean kesäkatu Oulussa on turvapaikanhakijoiden vakipaikka lorvia päivät pitkät. Nyt "turvallisuussyistä" kaikki miehet bannataan kyseiseltä alueelta naisten tapahtuman ajaksi.![]()
Demokratiassa kansa vaihtaa johtajat mikäli nykyiset eivät tee kansan tahdon mukaista politiikkaa. Diktatuureissa johtajien vaihtaminen ei onnistu. Nähtäväksi jää onko suomalaisten (eurooppalaisten) enemmistö nuivia ja ovatko EU-maat demokratioita vai diktatuureja.Suurin osa nähnee sen läpi, mutta suuri osa ei uskalla sanoa mitään koska media liittynyt valtion väkivaltakoneistojen osaksi.
Jostain syystä Unkarissa Orban on onnistunut siinä mitä Suomessa pidetään mahdottomana. Ei rehtejä miehiä/naisia makseta hiljaisiksi, ei Suomessa eikä muuallakaan.itse elättelin myös jytkyn myötä toiveita aidosta muutoksesta, mutta tosiasiassa sitä ei tule tapahtumaan koskaan. Puoluekuri tappaa viimeistään hyvätkin yksittäisen jäsenen ideat, koko järjestelmä on tehty itsessään tukahduttamaan muutos. johtohahmot maksetaan myötäilemään EU:n yleistä hyysäyslinjaa, aivan sama kuka siellä keekoilee, takki tulee kääntymään.
Gallup toimii vieläkin. Onkohan huhut valtamedian itsesensuurista sittenkin vain perättömiä väitteitä, ja me täällä turhan vainoharhaisiaMielipide: Emme voi sulkea rajoja maahanmuuttajilta
äänestystilanne sitä luokkaa, että taitaa kohta kadota bittiavaruuteen.
Hieno löytö tuo video. Kiitos siitä. Kohdan 7:20 jälkeen jos katsoin oikein tosiaan säntää Marco paikalle ja alkaa öskyämisen! Kannattaa katsoa niin on oikea mielikuva herrasta tämän jälkeen.SE-urpoilu on jotain aivan uskomatonta, mutta tietenkin samalla kovin viihdyttävää YouTubesta seurattuna. Yhdistyksellä on siis kolme puheenjohtajaa, joista jokainen on polttanut siltansa kahteen muuhun puheenjohtajaan. Jo aiemmin välit ovat toki menneet poikki esimerkiksi Rajat kiinni -liikkeen kanssa.
Marco toikkarointeineen on tietenkin sitten aivan oma tarinansa: MV-lippispäinen kiilusilmä näkee vihollisia ilmeisesti aivan joka puolella: maanpettureiksi on mainittu muun muassa hallitus, eduskunnan oppositio, persut erityisesti, Halla-aho, Rajat kiinni -liike, koko mediakenttä, sekä jokainen suomalainen, joka ei kannata Iljaa presidentiksi. Pakka selvästikin kasassa...
Tässä eräs random-video, jonka loppupuolella Marco jälleen näyttää kyntensä:
Muumi perhana et voi olla tosissas, miten osuu näin yksiin, oon toisella koneella ja kävin katsoon tilannetta + klikkasinGallup toimii vieläkin. Onkohan huhut valtamedian itsesensuurista sittenkin vain perättömiä väitteitä, ja me täällä turhan vainoharhaisia
Äänestin positiivisesti kylläEI
![]()
Toi oli kyllä kuin suoraan Kummelista. Jonkun pitäisi tehdä koostevideo, missä kaveri tekee noita hassuja perfomansseja. Kun niitä kuulemma on enemmänkin.Hieno löytö tuo video. Kiitos siitä. Kohdan 7:20 jälkeen jos katsoin oikein tosiaan säntää Marco paikalle ja alkaa öskyämisen! Kannattaa katsoa niin on oikea mielikuva herrasta tämän jälkeen.
On eri asia väittää, ettei tänne asti tulevilla ole tarvetta turvapaikalle kuin väitää, että heillä ei ole oikeutta hakea/saada sitä opportunistisesti nimenomaan täältä.Kyllä ne ovat täysin toisensa poissulkevia. Henkilöllä voi olla motiivi lähteä kotimaastaan, mutta se ei ole sama motiivi jolla vaelletaan turvallisten maiden läpi shoppaillen parhaita illmaisia etuja jne. Heillä on ollut jo kauan ennen Suomeen saapumistaan mahdollisuus anoa turvapaikkaa, mutta eivät ole näin tehneet. Täten heillä ei ole oikeutta turvapaikkaan täältä.
Käytäntö ja turvapaikanhakijoille välittyvä viesti on kuitenkin ollut, että turvapaikkaa haetaan ihan mistä vain. Tämä olisi fiksua muuttaa. Nythän lähinnä kikkaillaan sillä, kuinka houkuttelevalta näytetään.Ainoa valinta, joka olisi asiallinen kotimaastaan pakenevalle, on se ettei halua hakeutua sellaiseen naapurimaahan jossa olot ja turvallisuus ovat yhtä heikot kuin lähtömaassa.
Samaan aikaan Valtakunnanjohtajan komentoteltalla tilanne on kriittinen:Toi oli kyllä kuin suoraan Kummelista. Jonkun pitäisi tehdä koostevideo, missä kaveri tekee noita hassuja perfomansseja. Kun niitä kuulemma on enemmänkin.
Siellä on suorakin lähetys juuri nyt menossa:Samaan aikaan Valtakunnanjohtajan komentoteltalla tilanne on kriittinen
Jos on oikeasti pakenemassa henkensä edestä, kaikki turvalliset vaihtoehdot kelpaavat. Jos on paremman elintason perässä, haetaan parasta vaihtoehtoa. Simppeliä.Ehkä mr turvapaikanhakija pyrkii ennakoimaan maan tulevaa turvallisuustilannetta ja jatkaa sen vuoksi seuraavaan maahan.
Ai ai, melko nuivaa puhetta viranomaiselta. Joko Rasmuksessa ollaan triggeröidytty?Frontexin mukaan Välimerellä on tällä hetkellä nähtävissä erikoinen ilmiö: mitä enemmän ihmisiä mereltä pelastetaan, sitä enemmän ihmissalakuljettajien aluksia merellä liikkuu.
Lisäksi pelastajat ovat poimineet entistä huonokuntoisemmilla aluksilla merelle lähteneitä turvapaikanhakijaryhmiä.
- Mitä enemmän pelastetaan, sitä enemmän on pelastettavaa. Tämä on paradoksi, josta tulee kierre. Pakolaiskriisiä ei ratkaista rajalla, vaan se ratkaistaan lähtömaissa.
Täytyy todeta omana mielipiteenäni tähän että suomen ei tarvitse eikä suomen kannata sulkea rajojaan. Rajat tarvitsee sulkea vain turvapaikkashoppailijoilta, ankkurilapsilta yms sankareilta joidenka sopeutumiskyky maahan on lähempänä nollaa.Muumi perhana et voi olla tosissas, miten osuu näin yksiin, oon toisella koneella ja kävin katsoon tilannetta + klikkasin
Voiko Suomi sulkea rajat maahanmuutolta?
Kyllä
94% (6648 ääntä)
Ei
6% (416 ääntä)
Ääniä yhteensä: 7064
Laitetaas vielä linkkiä perään ettei tarvi etsiä parin sivun takaa: Mielipide: Emme voi sulkea rajoja maahanmuuttajilta
Huomaa, että tuossa tarkoituksellisesti ei ole eritelty maahanmuuttajia vaan puhutaan vain maahanmuutosta. Se on sitä perinteistä suvaitsevaiston sanaleikkiä, jossa kaikki maahanmuutto ja maahanmuuttajat lykätään yhden termin alle. Juuri siksi, ettei kukaan voisi sanoa vastustavansa tiettyjä maahantulijoita. Siksi tuollaiseen kyselyyn on käytännössä pakko vastata kyllä.Täytyy todeta omana mielipiteenäni tähän että suomen ei tarvitse eikä suomen kannata sulkea rajojaan. Rajat tarvitsee sulkea vain turvapaikkashoppailijoilta, ankkurilapsilta yms sankareilta joidenka sopeutumiskyky maahan on lähempänä nollaa.
Oletko katsonut käynnissäolevan miekkarin vaatimuksetTäytyy todeta omana mielipiteenäni tähän että suomen ei tarvitse eikä suomen kannata sulkea rajojaan. Rajat tarvitsee sulkea vain turvapaikkashoppailijoilta, ankkurilapsilta yms sankareilta joidenka sopeutumiskyky maahan on lähempänä nollaa.
Suomen kannattaisi sulkea rajat heti.Täytyy todeta omana mielipiteenäni tähän että suomen ei tarvitse eikä suomen kannata sulkea rajojaan. Rajat tarvitsee sulkea vain turvapaikkashoppailijoilta, ankkurilapsilta yms sankareilta joidenka sopeutumiskyky maahan on lähempänä nollaa.
Vaikka tähän asti julkaistujen exit pollien tulokset toteutuisivatkin sellaisinaan niin onhan tuo silti selvä tappio ns. vanhalle vallalle ja voitto esim. Wildersin puolueelle. Jos seuraava hallitus on kovin vasemmistolainen niin Wildersiltä voi vielä odottaa tulevissa vaaleissa suuria olettaen, että onnistuu välttämään attentaatit.Ei tullut jytkyä Hollannissa. Arviot viittaavat vasemmistokoalitioon sielläpäin, joten saavat takuuvarmaa rikastusta.
Ääniä laskettu vasta vähän. Pidetään peukkuja. Taitaa tuollakin olla viimeinen mahdollisuus laittaa maata kuntoon.Ei tullut jytkyä Hollannissa. Arviot viittaavat vasemmistokoalitioon sielläpäin, joten saavat takuuvarmaa rikastusta.
Vähän on kuin toistamista, mutta menköön:
Kantelu pitää tehdä juridisesti ja muodollisesti oikein jotta se käsitellään asianmukaisesti.Eikö kantelun voi tehdä kuka tahansa? Jos voi, tee sinä se jos olet niin huolissasi asiasta.
Huomasin toki. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tuloksia saataisiin jos eri maahanmuuttajaryhmät eriteltäisiin ja tehtäisiin kysely. Ai niin sehän olisi rasismia eiku....Moni muu maa erittelee myös maahanmuuttajaryhmät. Tästä esimerkkinä Kanada. Liekö Kanada rasistinen maa?Huomaa, että tuossa tarkoituksellisesti ei ole eritelty maahanmuuttajia vaan puhutaan vain maahanmuutosta. Se on sitä perinteistä suvaitsevaiston sanaleikkiä, jossa kaikki maahanmuutto ja maahanmuuttajat lykätään yhden termin alle. Juuri siksi, ettei kukaan voisi sanoa vastustavansa tiettyjä maahantulijoita. Siksi tuollaiseen kyselyyn on käytännössä pakko vastata kyllä.
Erittelyn ja kirsikoiden poiminnan perusteella täyttää eurooppalaiset rasismin määritelmän kriteerit, mutta niiden ei tarvitse välittää josLiekö Kanada rasistinen maa?
Eikä tule tulemaan muissakaan lähiajan vaaleissa, valitettavasti. Eikä kai myöhemminkään. Eurooppa lienee menetetty.Ei tullut jytkyä Hollannissa. Arviot viittaavat vasemmistokoalitioon sielläpäin, joten saavat takuuvarmaa rikastusta.
Tää on tätä perusslaavilaista "me ollaan hävitty tää peli" -asennetta, jota oikeasti kannattaisi välttää. Kyllä se on ihan ymmärrettävä ja inhimillinen fiilis - tappiomieliala ja epätoivo siis - mutta kannattaa silti heivata roskiin hyödyttömänä.Eikä tule tulemaan muissakaan lähiajan vaaleissa, valitettavasti. Eikä kai myöhemminkään. Eurooppa lienee menetetty.
Itsellä täysin päinvastoin. Ennen en kokenut lainkaan isänmaallisuutta ja koin itseni enemmän kansainvälisenä ihmisenä kuin pelkästään suomalaisena.Enpä olisi vaikkapa 10 vuotta sitten uskonut, että isänmaallinen tunne voi näin kokonaan itseltäni kadota. Ennen vaikkapa Finlandia Hymni sai joskus sopivassa tilanteessa palan kurkkuun ja silmäkulmat kostumaan. Nyt tuntuu, että ihan sama, tässä maassa ei ole enää tilaa maamme kulttuurille ja tavoille.
Aivan totta!Pois se tappiomieliala ja tilalle mieluummin rakentavaa toimintaa. Kyllä sillä on väliä, äänestääkö porukka jotain halla-ahoja vai luovuttaako toivosta ja jättää äänestämättä tai jopa äänestää jotain "refugees welcome" -vasureita.
Minulla taas isänmaallisuus on kai aina kasvanut iän myötä, samalla kun ymmärrys maailmasta on kasvanut. Mutta samoin kuin sinulla, erityisesti multikulti-propagandan vaikutuksesta, on kiinnostus suomalaista kansankulttuuria kohtaan viime aikaisen menon myötä vain kasvanut.Itsellä täysin päinvastoin. Ennen en kokenut lainkaan isänmaallisuutta ja koin itseni enemmän kansainvälisenä ihmisenä kuin pelkästään suomalaisena.
Nytkun on muutama vuosi tullut anti-Suomi propagandaa ja suorastaan häpeää kansallista identiteettiä ja kulttuuria kohtaan, sekä syyllistämistä sitä kohtaan että tykkää vanhasta kulttuurista ja elintavasta sellaisenaan, ja niin poispäin, niin koen että olen isänmaalaisempi kuin olen koskaan ollut.
Itsellä taas kumpiakin tuntemuksia. Suomi on varsin onnistunut valtio, koska olemme puhaltaneet yhteen hiileen. Nytkin siitä puhutaan, mutta ainakaan poliitikkojen teot eivät näytä oikein sen suuntaisilta. Spoilerissa offtopiciksi meneviä perusteluja.Itsellä täysin päinvastoin. Ennen en kokenut lainkaan isänmaallisuutta ja koin itseni enemmän kansainvälisenä ihmisenä kuin pelkästään suomalaisena.
Nytkun on muutama vuosi tullut anti-Suomi propagandaa ja suorastaan häpeää kansallista identiteettiä ja kulttuuria kohtaan, sekä syyllistämistä sitä kohtaan että tykkää vanhasta kulttuurista ja elintavasta sellaisenaan, ja niin poispäin, niin koen että olen isänmaalaisempi kuin olen koskaan ollut.
Sama. Ei ikinä käynyt mielessäkään, että voisin jotenkin olla isänmaallinen tai kansallismielinen tyyppi. Niin ne olosuhteet muovaavat. Toisaalta tuntuu, että en ole varsinaisesti muuttunut, mutta ympärillä olevat ihmiset ovat muuttuneet, ja heidän touhunsa vaativat vastareaktioita. Sen lisäksi, että arvostan hyvää elämänlaatua, johon kuuluvat mm. turvallisuus ym. seikat, haluan, että jatkossakin on omanlaisiaan ja -näköisiään kansoja, kuten että Suomessa asuu suomalaisia ja Ruotsissa ruotsalaisia, enkä tarkoita, että vähemmistökansoina. Toki ruotsalaisten asia on heidän omansa.Itsellä täysin päinvastoin. Ennen en kokenut lainkaan isänmaallisuutta ja koin itseni enemmän kansainvälisenä ihmisenä kuin pelkästään suomalaisena.
Nytkun on muutama vuosi tullut anti-Suomi propagandaa ja suorastaan häpeää kansallista identiteettiä ja kulttuuria kohtaan, sekä syyllistämistä sitä kohtaan että tykkää vanhasta kulttuurista ja elintavasta sellaisenaan, ja niin poispäin, niin koen että olen isänmaalaisempi kuin olen koskaan ollut.
Minua on kyllä todellakin lähellä olevat määritelleet pessimistiksi. Itse koen oleva realisti. Ja onpa moni asia sitten osoittautunut oikeaan osuneeksi (pessimisti ei petyTää on tätä perusslaavilaista "me ollaan hävitty tää peli" -asennetta, jota oikeasti kannattaisi välttää. Kyllä se on ihan ymmärrettävä ja inhimillinen fiilis - tappiomieliala ja epätoivo siis - mutta kannattaa silti heivata roskiin hyödyttömänä.
Vaihtoehtoja on tasan 2, toiminta tai tappio. Asiat eivät muutu odottamalla, pohtimalla, miettimällä, suvaitsemalla tai ymmärtämällä, asiat muuttuvat jos ne omin käsin pakotetaan muuttumaan.Tää on tätä perusslaavilaista "me ollaan hävitty tää peli" -asennetta, jota oikeasti kannattaisi välttää. Kyllä se on ihan ymmärrettävä ja inhimillinen fiilis - tappiomieliala ja epätoivo siis - mutta kannattaa silti heivata roskiin hyödyttömänä.
Täysin mahdotonta sanoa mitään niin varmaa kuin että Eurooppa on menetetty tai että Eurooppa selviää. Tulevaisuus on epävarma paskiainen. Muistuttaisin taas siitä, miten moni uskoi Neuvostoliiton romahdukseen vaikka vuonna 79? Kuulostiko todennäköiseltä että about 10 vuoden päästä koko paska hajoaisi? Tällä "me ollaan hävitty" -asenteella Suomikin olisi voinut julistautua hyvin NL:n osaksi parhaan suomettumisen aikaan kun NL näytti olevan pysäyttämättömässä voittokulussa.
Pois se tappiomieliala ja tilalle mieluummin rakentavaa toimintaa. Kyllä sillä on väliä, äänestääkö porukka jotain halla-ahoja vai luovuttaako toivosta ja jättää äänestämättä tai jopa äänestää jotain "refugees welcome" -vasureita.
Kyllähän tuo toimisi oikein mainiosti jos ihmiskunta koostuisi vain länsimaalaisista ja japanilaisista (ehkä myös kiinalaisista ja muista itä-aasialaisista), ongelman muodostavat 1000-luvulla elävät kunniamurhien ja poppamiesten parissa askartelevat paskakulttuurit.Pitkälle viety kansainvälisyys olisi mielestäni teoriassa ihanne, mutta se on käytännössä utopia, jollaiseen ihmiskunta ei ole valmis.
Sitä nyt ei tiedä kuka näkee ja mitä. Mutta en ajattele tätä oikeassa olemisen näkökulmasta - paitsi tietysti siinä mielessä, että tietenkin olen oikeassa siinä ettei tulevaisuudesta voi paljoakaan varmuudella tietää ja monet väistämättömiltä tai ainakin hyvin todennäköisiltä näyttävät asiat jäävät toteutumatta nyt, niin kuin ovat jääneet ennenkin. Mutta olen itse mielestäni pessimisti-realisti: varaudun pahimpiin asioihin, en sokeasti usko että kaikki utopistisimmatkin hullutukset kuten nykyinen monikulttuurivillitys voisivat päättyä hyvin. Ja näinhän pitääkin ajatella. Mutta sen lisäksi että näkee ongelmat ja uhat eikä pelkkää todellisuudesta vieraantunutta unelmapumpulia, olisi hyvä nähdä myös epävarmuus ja toivo ja mahdollisuudet vaikuttaa asioihin. Tai muuten meno on sellaista "millekään ei voi mitään" -roskaa joka johtaa itsensätoteuttaviin maailmanlopun ennustuksiin. Isäpappa sanoi aikoinaan, että kun näyttää siltä että kohta saat turpaan, sitä voi joko rukoilla armoa tai alistua kuin nainen, tai sitten voi taistella.Minua on kyllä todellakin lähellä olevat määritelleet pessimistiksi. Itse koen oleva realisti. Ja onpa moni asia sitten osoittautunut oikeaan osuneeksi (pessimisti ei pety), joten lähipiirissä osa ei enää määrittele minua pelkästään pessimistiksi.
Harmi, ettemme (tai minä ainakaan) näe kumpi on oikeassa. Itse uskon olevani, ja sinä saat luonnollisesti olla omaa mieltäsi. Vielä se on näin sallittua.![]()
Kuka maksaa laittomasti maassa olevien toimeentulon? Kunnat ja Kela riidassa asiasta - AamulehtiKuntaliitto vaati yhtenäisempiä ja selkeämpiä ohjeita siihen, miten laittomasti maassa oleskelevien välttämättömän toimeentulon turvaaminen tulisi hoitaa. Pääongelma liittyy Kelan ja kuntien väliseen työjakoon.
Kuntaliiton mielestä Kelan pitäisi arvioida ja ratkaista kiireellisen perustoimeentulotuen tarve ja kunta vastaisi muusta välttämättömästä sosiaalihuollon sekä hätämajoituksen tarpeen arvioimisesta ja järjestämisestä.
Kuntaliiton lähtökohtana on, että myös sosiaalihuollon kustannukset pitää korvata kunnille täysimääräisesti.
Niinpä. Suomalaiset ovat rasismin pelossa valinneet tuon naisena alistumisen, johtajinaan sellaiset älyköttäret kuin Ville Niinistö ja Juha Sipilä. Hamekangasta vaan heillekin. Ja liukuvoidetta. Amen.Isäpappa sanoi aikoinaan, että kun näyttää siltä että kohta saat turpaan, sitä voi joko rukoilla armoa tai alistua kuin nainen, tai sitten voi taistella.
Valintoja saa onneksi suorittaa useammin kuin kerran. Valittiin se Hitlerkin, mutta seuraava valinta oli sitten vähän fiksumpi jo. Maailma ei ole kerrasta poikki peliä kuin hyvin oudoissa tilanteissa. Eurooppa on ennenkin ryöminyt syvällä ja noussut. Ei se välttämättä tällä kertaa nouse, se on totta. Mutta varmaa on ainoastaan se, että sitten ei ainakaan nousta, jos vaan nostetaan kädet pystyyn ja luovutetaan, jopa ne meistä jotka eivät nykysuuntaa hyväksy.Niinpä. Suomalaiset ovat rasismin pelossa valinneet tuon naisena alistumisen, johtajinaan sellaiset älyköttäret kuin Ville Niinistö ja Juha Sipilä. Hamekangasta vaan heillekin. Ja liukuvoidetta. Amen.
.
Kenenkä etu se edes olisi, jos kaikki valtiot olisivat rajattomia? Varmaankaan tällöin ei edes valtioita tarvittaisi lainkaan ja ihmiskunta muodostuisi tämän jälkeen ainoastaan löyhästi toisiin sidoksissa olevista yksilöistä. Voisin kuvitella, että tälläistä yksilöistä koostuvaa laumaa olisi aivan järkyttävän helppo manipuloida, ohjailla ja alistaa. Valtioita on vaikea alistaa. Esimerkiksi jos yritettäisiin alistaa Venäjää, niin se saattaisi purra takaisin.