Jarkko Tamminen järkyttyi Batoulin, 11, rankasta tarinasta – 12-vuotias veli ammuttiin silmien edessä: perheen miehet mestattiin
Jarkko Tamminen vieraili pakolaisleirillä Jordaniassa. –En ole koskaan tuntenut itseäni niin pieneksi kuin Zaatarissa. Halusin voida auttaa kaikkia, mutta samassa tajusin asian järisyttävän mittakaavan, Jarkko kertoo. (KUVA: Nenäpäivä)
Julkaistu: 9.11. 21:27
nenäpäivä
Jarkko Tamminen tapasi Syyrian sotaa paenneita pakolaisleirillä Jordaniassa. 11-vuotiaan Batoul-tytön ja tämän perheen rankka tarina kosketti syvästi.
Millainen kokemus pakolaisleirillä vierailu oli?
”Zaatarin pakolaisleiri on harmaiden konttien muodostama kaupunki keskellä autiomaata. Suurin osa asukkaista on lapsia. Odotin jatkuvaa mielenosoitusta ja levotonta ympäristöä, mutta tunnelma oli yllättävän turvallinen. Näin jälkikäteen ymmärrän, että tietysti tilanne oli rauhallinen. Suurin osa ihmisistä on ollut leirillä jo 4–5 vuotta.
Aikuiset vaikuttivat lamaantuneilta, sodasta järkyttyneiltä, mutta tilanteeseen tyytyneiltä. Minun ikäiseni aikuiset pohtivat, mikä on lasten tulevaisuus. Omaa ikäluokkaansa he pitävät jo menetettynä sukupolvena.
Luulin, että halu ulos leiriltä ja suuntaaminen Eurooppaan olisi vahvempi. Kuitenkin unelma kotiinpaluusta omaan kotiin Syyriaan on suurin unelma. Kun vuosia kuluu ja ratkaisua sotaan ei näytä tulevan, vanhemmat alkavat kysellä lastensa tulevaisuuden perään.
Ihmiset olivat vierailullamme valmiita kertomaan tarinansa, mutta eivät odottaneet meidän voivan tehdä suuria ihmeitä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mikä oli koskettavin tarina tai henkilö, joka jäi reissusta mieleesi?
”Kaikki tarinat koskettivat. Ehkä kuitenkin koskettavin oli 11-vuotiaan
Batoul-tytön kohtaaminen.
Hän kertoi, kuinka sotilaat olivat tulleet heidän kyläänsä ja miehittäneet sen. Eräänä päivänä hänen silloin 12-vuotias isoveljensä juoksi kotiin. Hän oli tullut synagogasta ja huudellut tiellä ”Allah pelastaa!”. Hetken kuluttua yksi sotilas oli tullut heidän olohuoneeseensa ja kysynyt, kuka huusi äsken ”Allah pelastaa?” Isoveli oli reippaasti sanonut: ”Minä!” Samassa sotilas oli työntänyt aseen piipun veljen suuhun ja ampunut hänet koko perheen edessä siihen paikkaan.
Batoulin 14-vuotias isosisko oli heittäytynyt polvilleen sotilaan eteen, suudellut useita kertoja tämän käsiä ja anonut, ettei hän ampuisi muita perheenjäseniä. Sotilas poistui, ja näin isosisko pelasti itsensä, äitinsä ja sisaruksensa.
Seuraavalla viikolla sotilasjoukko tuli illalla kadulle ja huusi kaikki miehet ulos. Kaksi Batoulin isän veljeä, jotka olivat kotona, 40-vuotias opettaja ja 50-vuotias yliopiston lehtori, asettuivat riviin. Miesten äiti, Batoulin mummi, käskettiin katsomaan. Sotilaat katkaisivat sapelilla kaikkien miesten päät.
Isoäiti, jonka myös tapasin, traumatisoitui tästä pahasti. Batoul kertoi, kuinka iloinen ja leikkisä mummi ennen oli ollut, ja puhkesi itkemään, kun mummi oli nykyään kuin eläisi toisessa maailmassa.”
Millaista apua tarjositte, ja millaista apua sinne viedään?
”Tärkein tehtävämme oli tuoda heidän tarinoitaan ja yleinen tilanteensa julki Nenäpäivän kautta.
Nenäpäivän tuotto ohjataan Suomen Kirkon Ulkomaanavun kautta pakolaisleirille. Lapsille tarjotaan ammatillista koulutusta ja vapaa-ajan toimintaa, kuten sirkuskoulua, musiikkiterapiaa ja jalkapalloa. Yllättävää oli se, että lapset erityisesti kiittelivät mukavan ajanvieton sijaan sitä, että harrastustoiminnassa on sääntöjä ja aikuisia, joihin voi luottaa.”
Katri Utula