- Liittynyt
- 31.12.2016
- Viestejä
- 107
Minä en oikein usko tuohon, tämä hyvän ihmisen teeskentely on niin syvälle rakennettu kuvio länsimaisessa aivottomassa massassa että porukka ennemmin vaikka kuolee kuin myöntää olleensa väärässä. Some ohjaa siihen ja ei sen asema vähene. Toki uunit tulee takaisin, mutta ne on kantaväestö/kristityt jotka sinne tungetaan (ja aikaa kestää pitempään kuin 10-15 vuotta koska välissä on aika pitkä taikaseinän ylläpitämä kuvio)
Ironian huippu on juutalaisten massamurhan aiheuttama eurooppalaisten yhteiskuntien itsehäpeä joka sai kritiikittömästi avaamaan portit sellaiselle ideologiselle ihmisryhmälle, joka pyrkii hävittämään loputkin juutalaiset pois Euroopasta.
Muslimeista ei vain taida olla sellaiseen kylmähermoiseen teollisen mittakaavan kansanmurhaan mitä saksalaiset 1940-luvulla saivat aikaiseksi. Sama saksalainen järjestelmällisyys ja tehokkuus millä puskettiin kuplavolkkaria 15 vuotta myöhemmin Wolfsburgin tehtaalta ulos, oli jo nähtävissä holokaustin toteutuksessa. Islamistien suorittama vääräuskoisten massahävitys(yritys) olisi todennäköisesti lähempänä Ruandan kansanmurhaa, silkkaa raivotautisen rakkilauman sekopäistä riehuntaa.
Natsien tuhoamisleireillä toteuttama holokausti muistutti enemmänkin tätä.
Mitä tulee tuohon "hyvän ihmisen" roolin pakkosyöttöön ja totaalisen kansallisen itsesuojeluvaiston hävittämiseen, niin ei se näytä onneksi toteutuneen täydellisesti edes Saksassa, missä viimeiset 70 vuotta on kollektiivisesti siroteltu tuhkaa päällensä ja koululaiset viedään luokkaretkelle sikäläisen Särkänniemen sijaan mieluummin tutustumaan Auschwitz-Birkenaun suihkuhuoneeseen.
Mutta eiköhän se suvaitsevaiseksi itseänsä tituleeraavienkin valkonaamojen itsesuojeluvaisto sieltä pikkuhiljaa palaile kunhan islamististen Einsatzgruppien hyökkäykset alkavat suuremmassa mittakaavassa kuin "yksittäistapauksina". Rasmus-ryhmän ajatusmaailmaa edustavien päätä ei toki moinen kääntäisi, pikemminkin he saattaisivat liittyä näihin kuolemanpartioihin hävittääkseen "vääräoppiset".
Viimeksi muokattu: