TUKHOLMA
GAZALAISELLA pojalla on kalliit Fjällrävenin vaellushousut, taskussa Ray-Banin aurinkolasit ja ranteessa kultaketju. Vaatteet ovat joko varastettuja tai katukaupasta ostettuja, hän kertoo rehvakkaasti.
Sergelin tori, eli tuttavallisemmin Plattan, on Mohammed Almasriksi esittäytyvän 20-vuotiaan katupojan ja hänen kavereidensa koti.
Katupoikia ei voi tunnistaa heidän ulkoisesta olemuksestaan. Toisin kuin kodittomilla ruotsalaisilla, heillä on siistejä merkkivaatteita, laitetut hiukset, nappikuulokkeet ja uusia lenkkareita. Ulospäin he vaikuttavat tavallisilta teineiltä.
Äänekkäästi remunnut poikajoukko hiljenee ja kerääntyy ympärille, ruskeat silmät tarkkailevat ympäristöä. Varmistuttuaan, että kysyjät eivät ole poliisista tai sosiaalipalvelusta, Almasri hyppää metallikaiteelle istumaan ja tarjoaa pistaasipähkinöitä.
Puhelias nuorimies kertoo mielellään kadulla asumisesta.
”Tämä on paskaa elämää.”
ALMASRI saapui Ruotsiin alaikäisenä noin kolme vuotta sitten. Aluksi hän sai asua lapsille ja nuorille tarkoitetussa asuntolassa ja käydä koulua. Noin vuosi sitten Almasri sai Maahanmuuttovirastolta kielteisen turvapaikkapäätöksen, säikähti ja karkasi kadulle. Skånelaisessa vastaanottokeskuksessa asuminen ei kiinnostanut.
Nyt Almasrilla on väliaikainen oleskelulupa, koska häntä ei voi palauttaa Gazaan.
Päivät kuluvat tavallisen teini-ikäisen ja nuorisorikollisen elämäntyylien välillä. Poikajoukko hengaa keskustassa, kiikaroi tyttöjä, polttaa tupakkaa, katunyrkkeilee ja käy kauppaa varastetulla tavaralla.
Almasri voisi käydä koulua, mutta sen sijaan hän siivoaa pimeästi päiväkotia ja varastaa.
”Kuka muuten lähettäisi vanhemmilleni rahaa Gazaan?”
Drottninggatan kulkee Sergelin torin, eli Plattanin ohi. Plattan on perinteisesti ollut ruotsalaisten kohtaamispaikka. Siellä toistensa ohi kävelevät kerjääjät, menestyvät tukholmalaiset, turistit, diilerit ja teinit. Viime vuosien aikana keskustaan on ilmestynyt uusi ryhmä: turvapaikkajärjestelmän ulkopuolelle pudonneet katupojat, joilla ei ole paikkaa, mihin mennä. Kuvassa olevat ihmiset eivät liity juttuun.
Drottninggatan kulkee Sergelin torin, eli Plattanin ohi. Plattan on perinteisesti ollut ruotsalaisten kohtaamispaikka. Siellä toistensa ohi kävelevät kerjääjät, menestyvät tukholmalaiset, turistit, diilerit ja teinit. Viime vuosien aikana keskustaan on ilmestynyt uusi ryhmä: turvapaikkajärjestelmän ulkopuolelle pudonneet katupojat, joilla ei ole paikkaa, mihin mennä. Kuvassa olevat ihmiset eivät liity juttuun. (KUVA: MAGNUS LAUPA)
RUOTSIN pääkaupungin kaduilla asuu Tukholman poliisin arvion mukaan noin 200–300 katunuorta. Ilmiö on syntynyt muutaman viime vuoden aikana.
Luku ei ole tarkka, koska he vaihtavat maata ja kaupunkia tiheään otteeseen. Useimmat heistä ovat yli 18-vuotiaita, mutta nuorempiakin löytyy.
Enemmistö heistä on Pohjois-Afrikasta, eniten Marokosta. Lähes kaikki sieltä tulevat saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen ja karkotuspäätöksen. Yli 18-vuotias kielteisen päätöksen saanut ei saa asuntoa tai sosiaalietuja, eikä työskennellä tai jäädä Ruotsiin.
Karkotuksia ei voida kuitenkaan aina toteuttaa, koska heidän maansa ei halua ottaa heitä vastaan tai sinne ei ole turvallista lähteä.
ALMASRI tarjoaa käsikynkkää ja näyttää yöpymispaikkojaan. Suljetun kahvilan terassilla on rottinkisohva nokosia varten. Portaikot ja junat toimivat myös nukkumapaikkoina, joskus yleinen vessa. Välillä hän nukkuu kavereiden luona.
”Mutta en jaksa asua sellaisten kanssa, jotka puhuvat pahaa selän takana.”
Yhdessä Sergelin torin kulmassa nukkuu joka yö joukko romaneja. Almasri esittää, kuinka hän sukeltaa heidän väliinsä lämmittelemään.
”He herättävät minut kuudelta aamulla. Siitä jatkan matkaani vaikka moskeijalle hakemaan aamupalaa.”
Suihkussa Almasri käy juna-asemalla. Se maksaa 10 kruunua, eli euron. Välillä hän hengaa Medborgarplatsenilla, mutta tie vie aina takaisin Plattanille. Almasri levittää kätensä ja väläyttää hurmaavan hymyn: ”Plattan on minun kotini”.
ELOKUISENA arki-iltana Tukholman Medborgarplatsenin keskellä oleva tekonurmikko täyttyy keski-ikäisten ruotsalaisnaisten rivitanssinäytöksestä.
Tanssipaikan laitamilla värjöttelee nuoria afgaanimiehiä kylttien ja vilttien kanssa. Mielenosoitus afgaanien pakkopalautuksia ja hallituksen turvapaikkapolitiikkaa vastaan jatkuu jo kolmatta viikkoa.
Terassin takana, puistossa ja Södermalmin moskeijan ympäristössä katupojat heräilevät uuteen yöhön.
Afgaaninuoret osoittivat mieltä pakkopalautuksia vastaan. Tukholman poliisi arvioi, että tiukentuneen turvapaikkapolitiikan myötä afgaaninuorten määrä kadulla tulee kasvamaan.
Afgaaninuoret osoittivat mieltä pakkopalautuksia vastaan. Tukholman poliisi arvioi, että tiukentuneen turvapaikkapolitiikan myötä afgaaninuorten määrä kadulla tulee kasvamaan. (KUVA: MAGNUS LAUPA)
MOSKEIJA on yksi katupoikien tukikohdista, josta saa leipää, mehua, vaatteita, puhelinkortteja ja turvallisen paikan päiväunille.
Moskeijalle tullut Isse Ibrahim tervehtii rennosti. Hän on lähtenyt sekasortoisesta kotimaastaan Libyasta jo yhdeksän vuotta sitten. Reitti vei Marokosta veneellä Espanjaan.
Ruotsissa hän on asunut kuusi vuotta, joista noin viisi vuotta kadulla. Hän on 30-vuotias.
”Mutta jos poliisi kysyy, olen 27.”
21-vuotiaana Libyasta paennut Isse Ibrahim kertoo katupoikien nukkuvan teltoissa, ystävien nurkissa, puistoissa ja moskeijassa. Ibrahim on tottunut katuelämään. ”Jos saatte kuulla jostain yö- tai työpaikasta, niin soittakaa minulle”, Ibrahim vinkkaa lopuksi.
21-vuotiaana Libyasta paennut Isse Ibrahim kertoo katupoikien nukkuvan teltoissa, ystävien nurkissa, puistoissa ja moskeijassa. Ibrahim on tottunut katuelämään. ”Jos saatte kuulla jostain yö- tai työpaikasta, niin soittakaa minulle”, Ibrahim vinkkaa lopuksi. (KUVA: MAGNUS LAUPA)
Aluksi maahan tullessaan hänet sijoitettiin perheeseen Uppsalaan.
Perhe osoittautui kristillisen herätysliikkeen Livets ordin kannattajiksi. Islaminuskoiselle Ibrahimille perheen uskonnollisuus alkoi käydä mielen päälle. ”He olivat kuin shiiamilitiaa, mutta vain kristittyjä.”
Ibrahim on saanut kielteisen päätöksen neljä kertaa. Hänellä on ollut huonoja tulkkeja, jotka ovat esimerkiksi arvioineet hänen tulevan Egyptistä. Nyt hän puhuu loistavaa ruotsia. Ibrahim on ollut etsintäkuulutettu, saanut puukosta ja tapellut. Katuvuosien aikana hän on laihtunut 22 kiloa.
”Mutta nyt minulla on ruokaa, minulla on vaatteita, olen terve enkä ole etsintäkuulutettu. En voi valittaa”, Ibrahim sanoo.
Ibrahim kertoo elättävänsä itsensä kaikilla mahdollisilla taidoilla, joita hänellä on. Jos hän näkee jotain arvokasta, hän ottaa sen.
KESKEN juttelun selvästi huumeiden vaikutuksen alaisena oleva ruotsalainen nuorimies lähestyy Ibrahimia, vetää häntä hihasta. Ibrahim hiljentää hänet käden eleellä.
”Etkö näe, että puhun tässä ihmisten kanssa?”
Ibrahim sanoo, ettei hän aktiivisesti myy huumeita. Mutta jos hän löytää jostain myytävää, niin hän kyllä myy sen.
Tulevaisuutensa Ibrahim näkee suurena kysymysmerkkinä.
”Voin kuolla tänään, voin kuolla huomenna, tai sitten voin rikastua. Elän hetkessä, sitä on katuelämä.”
Libyalainen Isse Ibrahim on selviytynyt Ruotsin kaduilla jo viisi vuotta. ”Näytänpä väsyneeltä. Toisaalta, en ole nukkunut lainkaan viime yönä”, Ibraham kommentoi nähdessään kuvan. Ibrahim oli myös kuullut Turun puukkoiskusta. Hän kertoi olevansa hyvin surullinen sen takia.
Libyalainen Isse Ibrahim on selviytynyt Ruotsin kaduilla jo viisi vuotta. ”Näytänpä väsyneeltä. Toisaalta, en ole nukkunut lainkaan viime yönä”, Ibraham kommentoi nähdessään kuvan. Ibrahim oli myös kuullut Turun puukkoiskusta. Hän kertoi olevansa hyvin surullinen sen takia. (KUVA: MAGNUS LAUPA)
KATULAPSIEN ja päivällä elämäänsä elävien ihmisten tiet kohtaavat harvoin.
Konstaapeli Mikael Lins on huolissaan siitä varjoyhteiskunnasta, joka kansankotiin on syntymässä.
Systeemin ulkopuolelle pudonneet lapset ja nuoret ovat helposti alamaailman ja pimeiden työmarkkinoiden hyväksikäytettävissä. Lins uskoo, että Ruotsi tulee kamppailemaan ilmiön kanssa vielä pitkään.
Lins ja hänen kollegansa Christian Frödén olivat yksi ensimmäisistä, jotka huomasivat katupoikailmiön syntymisen Ruotsissa. Vuodesta 2015 alkaen he ovat keskittyneet ainoastaan yksintulevien lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn.
”Tätä ilmiötä ei ole vielä Suomessa, mutta uskon, että se tulee myös sinne”, Lins sanoo.
KATULAPSIEN tilanteeseen Pohjoismaissa perehtynyt toimittaja ja kirjailija Katia Wagner seurasi Frödéniä ja Linsiä työssään kahden vuoden ajan. Siitä kertova kirja, Pojkarna och de ensamma poliserna, ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa.
Wagner kertoo, kuinka rankat katupojat asettuivat riviin Tukholman keskustassa saadakseen halaukset poliiseilta, jotka todella välittivät heistä. Välillä poliisit ostivat pojille hampurilaisia. He säilyttivät malttinsa, kun pojat provosoivat heitä.
”He lähestyivät poikia ihmisinä. He pystyivät auttamaan melko monia”, Wagner kertoo.
Katupojat eivät varsinaisesti pidä poliisista, mutta Almasrin sanoin ”Plattanin poliisi on kiltti”. Lins kokee työnsä tärkeäksi, mutta myös raskaaksi.
”Tunteiden vuoristorataa.”
SUURI osa Ruotsiin yksintulevista lapsista on Linsin mukaan kunnollisia. He oppivat kielen nopeasti, käyvät koulua ja haluavat rakentaa elämää uudessa maassa.
Syitä joutua kadulle on kuitenkin monia. Palautuspäätöksen saanutta lasta ei palauteta kotimaahan ennen täysi-ikäisyyttä, jos siellä ei ole ketään vastassa.
Vuosien odottelu tietoisena tulevasta karkotuksesta ei motivoi käymään koulua.
Sama koskee täysi-ikäisiä karkotuspäätöksen saaneita. Maaseudun vastaanottokeskuksissa masentumisen sijaan he haluavat asua suurkaupungissa kavereidensa kanssa ja tienata rahaa.
Monet katupojat on lähetetty Eurooppaan tienaamaan ja elättämään perhettään. Palaaminen pitkän ja kalliin matkan jälkeen olisi kuolettavan suuri häpeä.
TOIVOTTOMUUS ja näköalattomuus yhdistävät poikia, joita kukaan ei halua.
”Marokkolaispojat sanovat itsekin olevansa Euroopan pohjasakkaa”, Lins kertoo.
Marokkolaisnuoret ovat nousseet Ruotsissa otsikoihin kesän aikana tehtyjen ryöstöjen takia. Turun puukkoiskun tekijä paljastui Eurooppaa kiertäneeksi marokkolaisnuoreksi.
Kaikkein surkeimmassa tilanteessa olevat lapset ja nuoret ovat helppo saalis äärijärjestöille.
Lins toivoo kuitenkin, ettei kaikkia kadulla asuvia nuoria tai marokkolaisia leimattaisi terroristeiksi.
”Jokainen on yksilö. Suurin osa heistä haluaa vain löytää töitä ja rakentaa elämää täällä.”
HUHTIKUUSSA Tukholman keskustassa tapahtui terrori-isku, mutta Almasri ei nähnyt sitä. Hän oli silloin vankilassa, muistona siitä on puukonjälki olkapäässä.
Kun puhe siirtyy Daeshiin eli Isisiin, Almasri kiihtyy.
”Jos tietäisin, että joku kaverini ajattelisi jotain sellaista, vetäisin häntä pataan”, Almasri sanoo.
”Se on haram, toisten ihmisten tappaminen. Se ei ole oikein.”
MONET katupojat ovat Euroopan läpi tullessaan joutuneet jonkinlaisen ihmiskaupan uhreiksi.
Hyväksikäyttö ei pääty Ruotsissa. Pimeät työmarkkinat hyötyvät paperittomista työläisistä. Rötöksiin ja prostituutioon ajavat niin ruotsalaiset aikuiset kuin vanhemmat katupojatkin. Ruotsalaiset huumeidenkäyttäjät pitävät nuoret huumekauppiaat leivässä.
Hyväksikäyttötapausten tutkinta Ruotsissa on surkeaa, kirjailija Wagner sanoo. Hänen kirjastaan selviää, että ihmiskaupan uhreiksi päätyneet nuoret harvoin saavat apua ja tukea Ruotsissa.
Almasri kertoo parturista, joka lähestyi häntä kadulla. Mies oli silittänyt poskea ja luvannut hiustenleikkauksen seksiä vastaan.
”Löin häntä. Nyt hän leikkaa hiukseni ilmaiseksi ja ostaa minulle tupakkaa, koska hän pelkää minua.”
KATUPOJAT pitävät huolta toisistaan. Almasri kutsuu palestiinalaisystäviään veljikseen. Useimmat heistä ovat saaneet kielteisen päätöksen tai ovat valitusprosessin keskellä. He jakavat keskenään rahat, vaatteet, yöpaikat ja ruoan.
Tänään he ovat syöneet lounaaksi kalkkunaa.
”Tällä kertaa maksoimme siitä, wallah, mä vannon, 140 kruunua”, Almasri sanoo.
Illan aikana Almasri tervehtii niin nakkimyyjää, ruotsalaista narkkarinaista kuin nuorta tukholmalaistyttöä, joka halaa häntä pitkään ja lämpimästi.
Zimbabwelainen kadulla asuva Patrick pysähtyy juttelemaan. Almasri antaa hänelle vähän rahaa, sitten Patrick jatkaa matkaa yön hämäriin.
”Jos käyt koulua, tunnet muita koululaisia. Jos asut kadulla, tunnet kaikki kadun ihmiset”, Almasri selittää.
TUKHOLMAN paikallisliikenteen infotyöntekijänä T-Centralenilla jo 16 vuotta työskennellyt Joney kuvailee Plattanin poikia ”hienoiksi”. He ovat mukavia ja aktiivisia, mutta kuluttavat energiansa vääriin asioihin.
”Jonkun pitäisi laittaa heidät raiteilleen.”
Almasri halaa Joneytä ja pussaa häntä poskelle. Jörön oloinen Joney huitaisee kädellä ja hymyilee vähän. Tuollaisia ne ovat.
Ahmed (vas.) tekee töitä pitseriassa ja hänellä on koti, mutta hän hengaa vapaa-aikanaan kadulla ystäviensä kanssa. Kadulla asuva Mohammed Almasri (oik.) haluaisi tehdä laillisia töitä. ”Mutta meille ei sellaisia ole olemassa”, Ahmed sanoo. Lähettääkseen rahaa kotiin Almasri tekee pimeitä töitä ja myy varastettua tavaraa.
Ahmed (vas.) tekee töitä pitseriassa ja hänellä on koti, mutta hän hengaa vapaa-aikanaan kadulla ystäviensä kanssa. Kadulla asuva Mohammed Almasri (oik.) haluaisi tehdä laillisia töitä. ”Mutta meille ei sellaisia ole olemassa”, Ahmed sanoo. Lähettääkseen rahaa kotiin Almasri tekee pimeitä töitä ja myy varastettua tavaraa. (KUVA: MAGNUS LAUPA)
NUORIMMAT rikoksentekijät ovat tänä kesänä Tukholman poliisin mukaan olleet nyrkkiraudoin varustautuneita 9–10-vuotiaita marokkolaispoikia. Niin pienet pojat sosiaalipalvelu nappaa nopeasti mukaansa.
Sen sijaan 14-15-vuotiaita marokkolaispoikia kaduilla liikkuu jonkin verran. Plattanilla asuva Almasri sanoo heidän käyttävän bentsoja eli rauhoittavia lääkkeitä. Sameasilmäiset lapset tekevät taskuvarkauksia ja ryöstöjä.
”He eivät tiedä, mitä he tekevät.”
KAIKILLE alle 18-vuotiaille tarjotaan Ruotsissa asuinpaikka ja tukea. Moni kuitenkin karkaa kadulle. Sääntö-Ruotsi kertoo, milloin pitää herätä, milloin syödä, milloin käydä koulua, milloin tulla kotiin. Se on monille liikaa.
Kovaksikeitetyt marokkolaislapset ovat tulleet riippuvaisiksi vapaasta katuelämästä. He eivät ole samalla tavalla lapsia kuin 16-vuotiaat ruotsalais- tai suomalaisnuoret.
Poliisi voi ottaa lapsen kiinni ja viedä hänet sosiaalipalvelun hoteisiin vaikka Uppsalaan, mutta sosiaalipalvelulla ei ole pakkokeinoja käytössään lapsen kiinnipitämiseksi.
Poliisit palaavat Tukholmaan vain huomatakseen, että samat jätkät ovat taas kadulla.
”He ottavat ensimmäisen junan takaisin”, Lins kertoo.
Linsin mielestä nämä pojat tarvitsevat taukoa katuelämästä, ja se vaatisi uudenlaisen asumusjärjestelmän luomista. Ei vankilaa, mutta sellaisen, missä nuoret ovat hetken aikaa lukkojen takana rauhoittumassa.
”Jos minulta kysytään, kumpi on parempi, kadulla nukkuminen narkomaanien kanssa vai lukkojen takana rauhoittuminen, niin mielestäni jälkimmäinen on parempi”, Lins sanoo.
ALMASRI ei tunnista sellaisia ruotsin kielen sanoja kuin ”vaarallinen” tai ”väkivalta”. Pienikokoinen, mutta vahva Almasri ei pelkää mitään muuta paitsi jumalaa.
Ja oikeastaan se jumalakin on jäänyt vähemmälle. Kotimaassaan hän oli tunnollinen muslimi, mutta katuelämä karaisee.
”Täällä täytyy uskoa itseensä, jos haluaa pärjätä.”
Almasri haluaisi kodin, jossa asua yhdessä tyttöystävän kanssa. Hän haluaisi opiskella ja jonain päivänä työskennellä hitsaajana, kuten hänen isänsä Gazassa.
”Wallah, mä toivon.”
Jutussa on käytetty lähteenä Katia Wagnerin kirjaa Pojkarna och de ensamma poliserna sekä Carl Peter Wirsénin kirjaa Världens längsta resa – om ensamkommande unga i Sverige.
Afganistanilaiset pojat ottivat päiväunet hallituksen turvapaikkapolitiikkaa kritisoivan mielenosoituksen aikana. Afganistanista tulee Ruotsiin eniten yksintulevia nuoria, noin puolet kaikista tähän mennessä saapuneista ovat sieltä. Tukholman poliisin mukaan afgaaninuoret yleisesti käyttäytyvät hyvin, mutta pienen joukon piirissä heroiininkäyttö on lisääntynyt hälyttävästi.
Afganistanilaiset pojat ottivat päiväunet hallituksen turvapaikkapolitiikkaa kritisoivan mielenosoituksen aikana. Afganistanista tulee Ruotsiin eniten yksintulevia nuoria, noin puolet kaikista tähän mennessä saapuneista ovat sieltä. Tukholman poliisin mukaan afgaaninuoret yleisesti käyttäytyvät hyvin, mutta pienen joukon piirissä heroiininkäyttö on lisääntynyt hälyttävästi. (KUVA: MAGNUS LAUPA)
Yksintulevat lapset ja nuoret
Fakta
Yksintuleva lapsi tai nuori on YK:n mukaan alle 18-vuotias, joka hakee turvapaikkaa maasta ilman vanhempia tai muita huoltajia.
Vuonna 2015 Ruotsiin tuli yli 35 000 yksintullutta lasta ja nuorta. Enemmistö tuli Afganistanista.
Viisi suurinta lähtömaata ovat Afganistan, Somalia, Syyria, Eritrea ja Irak.
Vain pieni osa päätyy kadulle. Suurin osa heistä on Pohjois-Afrikasta, enimmäkseen Marokosta.
Katulapset ja -nuoret ovat äärimmäisen alttiita ihmiskaupalle ja muulle hyväksikäytölle.
Lähteet: Migrationsverket, Tukholman poliisi.