Kuinka SER-jäte prossuilla pärjää nykyään ?

Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 831
Vielä jatkoa tuohon i5-4690 -> i7-4790 -vaihtoon: Pakko sanoa nyt reilun viikon jälkeen, että vaikka CS:GO benchmarkissa erot jäivät ~prosenttiyksilön sisään, on perstuntumalla pelikokemus sulavamman tuntuinen. Ehkä ne pahimmat FPS dippaukset sitten paranivat eniten (tulee juuri paikoissa, joissa tapahtuu niin ei paljon tulee FPS-mittareita seurattua). Voihan se olla toisaalta ihan päänsisäinen pseudoefekti mutta silti :D taustalla pelatessa auki ainoastaan Discord.
 
Henriquez

SER OMISTAJA
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 208
SER:rimäisiä ostoksia tuli tehtyä Z-junalla Lahdesta. 120 eurolla tarttui mukaani Core i7 8700K ja Z370-F Strix laatikoineen ja tarvikkeineen. Hinta oli ok jo pelkästä toimivasta prossusta, mutta diilistä teki mielenkiintoisemman tuo emolevyn mahdollisuus. Emo ei siis myyjän mukaan toiminut kuin vain single channelissä ja jonkinlaista haastetta oli myös saada näytönohjaimesta tehoja irti, kun oli tehnyt päivityksen RTX3000-sarjan kärkimalleihin.

Emolevyn piirilevy oli naarmuton, mutta huomasin 8700K:ta poistettaessa socketistaan sen, että socketissa oli noin 5-6 vääntynyttä pinniä. Yksi pinneistä sojotti aivan väärään suuntaan, eli sockettineliön alueelta ulospäin (ei toivoakaan prossuun kosketuksesta tämän vuoksi). Muiden osalta pinnit olivat kohtuullisen oikean suuntaisia, mutta taivuttelin ne linjaan muiden kanssa ja pyrin katsomaan myös sen, että pinni sojottaa korkeusakselissaan myös melko samanlaisesti muiden kanssa. Yksi toinen pinni olikin varsin maansa myynyt eli pinni sojotti pitkälti socketin pohjaa pitkin (haastavin oiottava)…

Ompelurasian parilla neulalla ja (energiasyöpön) halogeenivalon hyvällä valaistuksella sain mielestäni pinnit oikein hienosti riviin siten, että taittuneita pinnejä ei niin helpolla enää erottanut muiden joukosta. Sitten vain Corsairin CX400 eli 400W peruspoweri esiin hyllystä, testi-SSD, pari DDR4-kapulaa ja GTX660 mukaan testikasaukseen. HDMI:llä taulutelkkariin kiinni ja ruuvarilla testistarttauksen käynnistys emolevyn virtakytkimen pinnit yhdistämällä.

Ilokseni emo buuttasi oikein mainiosti ja CPU-Z ilmoittaa muistien toimivan dual-channelissä. Myös GPU-Z raportoi GTX660:n toimivan PCI-Express 3.0 X16-nopeudella ja 3DMark Vantage pyöri oikein mukavasti testiajossa (30 720 pisteen ajo, tälle näyttikselle oikein hyvä tulos). Myös Cinebench R15:ssa saatiin 8700K:lle sopivia tuloksia single ja multicoren testeistä.

Pitänee vielä lainata tehokkaampaa poweria, jotta kehtaisi kokeilla kokoonpanoa GTX1080:n kanssa. Tulokset ovat kuitenkin sen verran lupaavia, että en näe syytä miksi näyttiksen vaihtaminen muuttaisi toimivuutta.

Jos tulokset jäävät tälle hyvälle havaitulle tasolle, niin ei voi sanoa muuta kuin sen, että tietotekniikassa arvon lasku on varsin merkittävää - 2017-2018 vuoden rauta on maksanut alunperin (200e emo + 400e cpu julkaisussaan Suomessa) eli 500-600 euron luokkaa ja nyt muutama vuosi myöhemmin ollaan reilun sadan euron luokassa… Huh.

Tällä raudalla voisi saada varsin hyvän ja edullisen päivityksen Phenom II-aikaiselle Windows 7-koneelle, koska rauta tukee myös Windows 11:staa, eli voisi tehdä todellisen päivityksen tälle verkkopankkikoneelle…
i7 8700K:n omistajana nostan peukkua. Mukavaa, että sait halvalla ja sait korjauksella toimimaan. Toivottavasti ei myyjää harmita jos lukee tämän.
Tuo prossu on vielä ihan kelpo peli menemään ja jos en väärin ole käsittänyt niin jaksaa työntää tavaraa myös RTX 3000 sarjalaiselle vielä mainiosti. Tiedä sitten millä resolla - luulisi ainakin, että 1440p toimii hyvin.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 675
i7 8700K:n omistajana nostan peukkua. Mukavaa, että sait halvalla ja sait korjauksella toimimaan. Toivottavasti ei myyjää harmita jos lukee tämän.
En usko että sinänsä harmittaa, jos nyt miettisi esim. 1800X (599€ julkaisussa hinta) ja Asus CH VI Hero (noin 300€ hinta) saisi ostettua nyt 200€ en tiedä olisinko onnellinen tai ostaisinko sitä, vaikka kuinka tietäisin että saisin 2017 aikaisia 900€ osia ns. pilkkahintaan. Saati jos myynti-ilmoituksessa mainittaisiin että emossa jotain pientä vikaa kuten että vain single channelissa toimii muistit ja tehoja ei tahtoisi saada näytönohjaimesta niin paljoa kuin pitäisi.

Ei sillä, hyviähän nuo vanhat osat ovat vieläkin mutta valitettavasti aika nopeasti niistä hinta tippuu. Paitsi juuri nyt näytönohjainten osalta kun niitä ei vaan saa...
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
1 006
i7 8700K:n omistajana nostan peukkua. Mukavaa, että sait halvalla ja sait korjauksella toimimaan. Toivottavasti ei myyjää harmita jos lukee tämän.
Tuo prossu on vielä ihan kelpo peli menemään ja jos en väärin ole käsittänyt niin jaksaa työntää tavaraa myös RTX 3000 sarjalaiselle vielä mainiosti. Tiedä sitten millä resolla - luulisi ainakin, että 1440p toimii hyvin.
Myyjä oli itse vaihtanut uusimman i7-sarjan Alder Lake-versioon, joten jos Z600-sarjan emojen (saatikka oletetun DDR5-muistien) korkea hinta ei ole jarrutellut päivityksiä niin tuskinpa tämäkään diili haittaa. Esimerkiksi vastaava Z690-F Strix maksaa Jimmsillä 539 euroa tai Z690-E Strix peräti 649 euroa. Minä kun vähän pudistelin päätä aikanaan P6T Deluxen +300e hinnalle tai veljen Z390-E Strixin 280e hinnalle niin kyllä Alder Laken emot ovat pistäneet peliin aika monta vaihdetta lisää…

Tämä masiina tulee virkistymään oikein mukavasti Phenom II:n vaihtumisesta 8700K:ksi. On hyvä, että varakoneellakin voi pelata Total Waria ilman aneemista FPS:ää (30-40 FPS Phenomilla, kun Haswell/Skylakella 80-100 FPS).

8700K:lla on vielä hyvin paikkansa peleissä ja muussa käytössä, koska se on tämän alustan toisiksi nopein prossu (8700K (6C/12T) ~ 9700K (8C/8T) < 9900K (8C/16T). Se on moderni myös siksi, että se vastaa suosittua 10600K:ta tai pääsee noiden 6-ydin Ryzeneiden joukkoon tehoissa pitkälti.

Kiinnostava kauppa ja ehkä pitäisi palata takaisin denttarikouluun, kun tarkkuushomma sujui näin hyvin. (Talon resurssipula sai kokeilemaan muitakin opintoja, koska 8 oppilaan juurihoitojen tekeminen yhtäaikaisesti yhdellä opettajalla on raskasta kaikille)

Mutta kaiken kaikkiaan, vähän tosiaan jäin miettimään näiden arvon alenemia (+600e -> reilu huntti) ja kovinta alenemiskyytiä saivat varmasti 7700K:n omistajat, sillä samana vuonna tuli nämä 8-generaation kamppeet myyntiin.
 
JTO

Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
393
Tulipa tuossa eilisillan iloksi rakenneltua jämäosista pahvilaatikon päälle kokoonpano, jossa suorittimena toimi i7-920 ja näyttiksenä GTX 1050 (lisävirraton malli). Powerina käytin HP:n pakettikoneesta irrotettua vekotinta, joka lupaa niinkin paljon kuin 216W 12 voltin linjaan. Kovalevy löytyi laatikosta, peräisin alun perin jostain läppäristä - mahtavaa käyttää välillä tietokonetta, jossa ei ole ssd:tä.

Opin jälleen, että Intelin vakiojäähy on surkea jäähdytysteholtaan. Vakioasetuksilla throttlausraja tulee vastaan viimeistään Cinebenchiä ajaessa ja pienellä ylikellotuksella (2,67GHz -> 3,33GHz) lämpötilat huitelevat jo työpöydällä siellä 70-80 asteen välimaastossa. Poweri toisaalta jaksoi tämän kuorman nikottelematta, eikä toimintasavu vielä poistunut.

Varsin hyvin tuntuu tuo vielä jaksavan mm. Epic Gamesin indieilmaispelejä, joita on kertynyt kasa kirjastoon. Ehkäpä tuosta voisi sopivan kotelon löytyessä rakentua HTPC em. pikkupelien tai emulaattorien pelaamiseen.

Serriä (emoja, prossuja ja näyttiksiä) kun on kertynyt nurkkiin, niin olisikohan siinä mieltä ajaa näillä jotain pienimuotoisia testejä :hmm:
 
JTO

Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
393
Eikö aika ole ajanut näiden ohi jo?
Onhan se - tosin tässä tapauksessa käyttö olisi lähinnä konsolityyppistä pelaamista sohvalta käsin, eikä niinkään leffojen tai sarjojen kanssa puljaamista. Ne kun saa näppärästi noiden suoratoistopalveluiden tai tarvittaessa Plexin kautta.

Edit: ja tähän pitää todeta, että RetroPie RPi:llä on vähentänyt huomattavasti innostusta lähteä rakentamaan mitään ATX-kokoluokan masiinaa tuohon emulaattorikäyttöön.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
Se olisi perjantai eli uutta videota tai... videoita olisi tarjolla. Ja tällä kertaa aiheena "paras" X79 alustan prossu eli Xeon E5-1650 v2:n:

Eikö aika ole ajanut näiden ohi jo? Warettaakkaan ei ole uskaltanut vuosikymmeneen niin joutuu kuitenkin maksamaan suoratoistopalveluista jotka toimivat erinomaisesti esim n. 40€ xiaomi tv boksilla :hmm:
Itse tullut HTPC:llä enimmäkseen katsottua DVD ja Blueray kokoelmaani (about 900 leffaa) sekä tullut pelailtua semmoisia pelejä mitkä sopivat padi kädessä sohvalta pelaamiseen.
Warettamisesta että tuossa otin kokeeksi Amazon Prime Videon ja löysin sieltä hyvän scifi sarjan kuin Expance, mutta muu perhe ei löytänyt sieltä mitään katsottavaa ja ne halus Netflixin takaisin mielummin.
No peruin Amazon Primen ja otin Netflixin tilalle ja sitten vuosien tauvon jälkeen waretin jotain eli tuon Expance sarjan.
Oudosti heti sen jälkeen seuraavan viikon 5G yhteys oli ihan sika hidas :rolleyes:
Tiedä sitten oliko yhteensattumaa vai eikö DNA/MOI tykkää torrenteista :hmm:
 
Liittynyt
29.07.2018
Viestejä
477
Tor browseria käyttöön nii jää logeja ;)

Järkyttävä summa kyl, tommosen korvausvaateen ku sais ni tarvis töistä haaveilla enään loppuelämässä
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
Heti näin vuoden aluksi olisi uutta videota jälleen tarjolla. Jossa tällä kertaa paikkaillaan mokaani, jonka tein E5-1620 Xeon testeissä... eli ajoin vahingossa CS:GO FPS Benchmarkkit silleen että peliin oli jäänyt käsky -threads 16.
Ja kun tuo Xeoni on vaan 8-säie prosessori niin fps tulokset olivat mitä sattuu :rolleyes:

Joten tässä nyt korjatut CS:GO FPS benchmark tulokset tuolta Xeon E5-1620:lta:
 
Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 831
Oletko tutkinut, onko tuolla "-threads" launch optionilla mitään merkitystä nykypäivänä? Itsellä on se käsitys että vuosia takaperin se hyödytti, mutta on sittemmin (jo kauan aikaa sitten) fiksattu peliin "automaattiseksi" ettei tuolla enää tee mitään?
 
Jos prosessorissa on enemmän kuin 12-säiettä niin threads käsky on pakollinen käytännössä. Eli esimerkiksi 16-säie prossuilla jos et laita -threads 16 käskyä niin fps:t ovat noin 20fps matalemmat (näin siis Ryzen 7 1700X:llä).
Ja siksi tuon E5-1620:n CS:GO testin aikasemmin mokasin kun Ryzen 7 2700X testistä oli jäänyt tuon -threads 16 käsky sinne launcherin komentoihin.
 
OK, nähnyt paljon vaan näillä vanhoilla i5:lla pelaavilla "-threads 4" -käskyä ja ihmetellyt että miksi niitä käyttävät, suurin osa on siis kopioinut vaan netistä jonkun "pron" configit ja launch optionit tietämättä edes mitä puolet niistä tekee :D Itsellä ei olekaan yli 12-threadista kiveä ollut, niin ei ole tullut kokeiltuakaan tuon vaikutusta.
 
Tony Ma

LAMAO
BANNED
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
504

Sillainhan se käytännös nois kellotuksissakin menee, adhd-kohkaamisella ronataan kaikkia viisareita juutuuppioppaiden perusteella ja ihmetellään miksei toimi :kahvi:
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
OK, nähnyt paljon vaan näillä vanhoilla i5:lla pelaavilla "-threads 4" -käskyä ja ihmetellyt että miksi niitä käyttävät, suurin osa on siis kopioinut vaan netistä jonkun "pron" configit ja launch optionit tietämättä edes mitä puolet niistä tekee :D Itsellä ei olekaan yli 12-threadista kiveä ollut, niin ei ole tullut kokeiltuakaan tuon vaikutusta.
Minä en olisi tuota threads juttua tiennytkään, mutta 1700X testailujen aikaan ihmettelin Discordissa miten 1700X häviää 1600X 40fps:llä.
Ja tolla threads 16:lla sitten ero kutistu 20fps:n, mutta näkee vaan hyvin että ei tuo CS:GO skaalaudu paskaakaan.
Maanantaina tulee ulos Ryzen 5 3500X testiä, niin ei tuo 6c/6t Ryzeni vaan pärjää CS:GO:ssa skylakeille.
Eli ylivoimaisena ykkösenä taulukossani pysyy i5-6600K, kakkosena i7-6700K, kolmantena tuo R5 3500X ja neljäs i7-4790K.

Coffee Lakeni odottavat vielä että sähköä johtava maali saapuis, että 8600K ja 8700K saisin modattua toimimaan Z170 emollani.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 055
mutta 1700X testailujen aikaan ihmettelin Discordissa miten 1700X häviää 1600X 40fps:llä.
Ja tolla threads 16:lla sitten ero kutistu 20fps:n, mutta näkee vaan hyvin että ei tuo CS:GO skaalaudu paskaakaan.
..tai sitten se on vaan kelloista riippuvainen ja varsinkin ensimmäisen generaation Ryzenit tiputtaa kelloja aika rivakasti, jos useampaa ydintä rasitetaan..

1641047540643.png
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
..tai sitten se on vaan kelloista riippuvainen ja varsinkin ensimmäisen generaation Ryzenit tiputtaa kelloja aika rivakasti, jos useampaa ydintä rasitetaan..

Mistäs lähtien minä olen noita vakiona ajanut ;)
1600X ja 1700X menivät molemmat all core 4.0GHz.
Sitten 1600X, 2600X ja 2700X Ryzenit saivat suht identtiset tulokset.
Ja siksi 2700X pärjäsi tuossa hyvin, kun siinä muistit kulkivat paljon paremmin kuin noissa muissa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
Olisi taas uutta videota tarjolla :)
Tällä kertaa testissä 6-ydin 6-säie Zen 2 arkkitehtuuria käyttäva Ryzen 5 3500X.
Joka muuten suoriutu peleistä todella komeasti... tai no, jälleen Serious Sam 4:ssa oli pieniä töksähtelyjä havaittavissa tälläkin.
Benchmarkeissa CS:GO:ssa otti turpaan Skylakeilta (6600K ja 6700K), sitten 3dmark time spy ja fire strikessä oli tasoissa 6700K kanssa. Sitten 3dmark CPU profilessa hakkas jopa 6c/12t 1600X ja 2600X Ryzenit maksimi säie testissä... mikä oli aikasta yllättävää.

Mutta siksi testasin tämän kun 8600K ja 8700K varten ei ole vielä saapunut sähköä johtava maali että saisin ne modattua toimimaan Z170 emossani. Ja idea on lähteä testaamaan nyt näytönohjaimia vuorostaan. Joten tämä 3500X saa nyt olla sitten näytönohjainten testialustana.
Luvassa siis HD 6970, GTX 480, GTX 590, HD 6990, GTX 690 ja HD 7990 testejä :)

Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
Tullut tässä tehtyä suunnitelmia tuon youtube kanavan tulevaisuudesta.

Eli näytönohjain tarvisi pikku hiljalleen päivitystä, mutta jollei Intel tulevia korttejaan hinnoittele todella agressiivisesti niin minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta päivittää RX 5700:stä mihinkään nopeampaan korttiin. Minulle kipuraja on noissa sen 400€.
Yritän kanava muutoksilla saada lisää lisäsisällöstä maksavaa katsoja kuntaa, kun 4€/kk mainostuloilla + 0,50€/kk YouTube Premium tuloilla ei paljoa ostella kanavalle mitään.
Testien jatkot eli benchmarkit ja tulevat blooperi videot ovat ne millä yritän näitä jäseniä saada.
Ja tästä kun ilmoitin tuben puolella niin tilaajia lähti iso kasa vaikka eihän tää muutos vaikuttanut normi videoihin mitenkään.

Mutta kuitenkin idea saada kanava tämän vuoden aikana tuottamaan sen verran ettei tarvitse omaa rahaa siihen jatkuvasti upottaa. Kun lompakko ei vaan kestä tätä touhua.
Että jos kanava ei ala ruokkimaan itse itseään niin tämä on viimeinen vuosi tätä sitten.

Ja tulenkin tätä vuonna keskittymään enemmän vanhempaan rautaan kun viimevuoden Ryzen ja LGA1151 ostokset veivät aivan liikaa rahaa (eivätkä tuottaneet käytännössä mitään).
Eli luvassa olisi enemmänkin AM2, AM2+, AM3, AM3+, FM1, LGA775, LGA1156, LGA1366 sekä LGA2011 testejä mutta ei uudempaa.

Mutta uutena juttuna luvassa s462, s478, s754 ja s939 retro prossu kellotteluja ja testailuja.
Tässä kuvissa S754 setti, mutta ennen testejä Radeon 9800 Pro vaihtuu reilusti nopeampaan korttiin:

IMG_20220103_113444582_HDR.jpgIMG_20220103_153107094_HDR.jpgIMG_20220103_113436741_HDR.jpg

Mutta jos haluat tukea tätä toimintaani tai jos ne benchmark ja blooperi videot kiinnostaa niin niihin pääsee käsiksi youtuben puolella 1.99€/kk hintaan ja Odyseen puolella yks video maksaa 6 LBRY kolikkoa eli 0.18€.

Ja tänne techbbs:n en tule julkaisemaan benchmark tuloksia ollenkaan. Kun io-tech ei maksa minulle näistä mitään mutta itse saavat mainostulonsa kylläkin.
Se ei haittasi sinällään jos edes pientä tunnustusta saisi joskus mutta ei niin ei.
Toki ymmärrän syyn että nämä sotii heidän agendaa vastaan = saada porukka ostamaan sponsoreiden rautaa. Kun pitäähän heidän jotenkin yrittää saada rahaa pitämään io-tech firmana pystyssä.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
2 023
Eikös tuosta 5700XT:stä makseta ihan hulluja hintoja, 800 euron hujakoilla? Siihen pari satasta omaa rahaa päälle niin saa jo jonkun 6800XT:n tjsp.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
Eikös tuosta 5700XT:stä makseta ihan hulluja hintoja, 800 euron hujakoilla? Siihen pari satasta omaa rahaa päälle niin saa jo jonkun 6800XT:n tjsp.
Tuo on ihan normi RX 5700:n ja ollut mun toiseksi arvokkain näytönohjain mitä olen koskaan ostanut hinnalla 395€ julkaisun aikaan.
Kalleimman titteliä pitää vielä Radeon 9700 Pro joka muistaakseni oli 450€...tosin saatan muistaa ihan väärinkin tuon.

Huvittavasti sinä ja moni muukin luulee että voin hävittää jo testatun raudan.
Ne jäävät AINA odottamaan tulevaisuuden testejä jossain muodossa.
Eli normaalisti vanhat testi kortit ensin päätyvät omaan koneeseeni ja sieltä sitten käy lävitse muut perheen koneet. Lopulta päätyy sitten hyllyyn.

Kun ei ole järkeä myydä pois ja ostaa sitten myöhemmin takaisin.
Prossujakaan en myy pois saatika emoja tai muisteja.
Osa testissä käyneistä prossuista päätyy perheen koneisiin ja loput jäävät odottamaan seuraavaa testi kertaa hyllyyn.

Tällä hetkellä perheen koneissa jyllää vanhoista testeistä tutut Ryzenit eli Athlon 200GE, 2200G, 3400G, 1700 sekä 2700:n.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 062
Serriä kun testaat niin mites noi pelit jotka vaatii AVX:sää. Osa peleistähän ei yksinkertaisesti käynnisty, jos se on vaatimus.

Tuo olisi varmaan hyvä pitää mielessä ja testata, eikä suositella etta "prossu saa Minimi fps tässä ja tässä pelissä"
 
Eli et ole katsonut videoita näemmä ollenkaan tai sitten menty kelaamalla kohta ohitse :rolleyes:
Mutta kyllä asiasta olen maininnut ja sen takia Crysis 3 Remastered jäänyt parilla prossulla testaamatta.

En yritä kaunistella asioista vaan ne ovat miten ovat.
EDIT: Fps kommentistas vois myös tehdä päätelmän että et ole katsonut testejäni ollenkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 160
Tuo on ihan normi RX 5700:n ja ollut mun toiseksi arvokkain näytönohjain mitä olen koskaan ostanut hinnalla 395€ julkaisun aikaan.

Kun ei ole järkeä myydä pois ja ostaa sitten myöhemmin takaisin.
Tässä tilanteessa myynti voi olla järkevää. Parin vuoden päästä takaisin ostolla kyseisen mallin voi saada alle 200€:lla, jos hinnat normalisoituvat.

Noista 5700(x) malleista maksetaan ilmeisesti 700€ luokkaa.
Pienellä välirahalla voisit saada paljon paremman näyttiksen tilalle.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
Tässä tilanteessa myynti voi olla järkevää. Parin vuoden päästä takaisin ostolla kyseisen mallin voi saada alle 200€:lla, jos hinnat normalisoituvat.

Noista 5700(x) malleista maksetaan ilmeisesti 700€ luokkaa.
Pienellä välirahalla voisit saada paljon paremman näyttiksen tilalle.
Mutta kun edelleen minä tarvitsen sen.
Se menisi "eläkkeelle" omaan koneeseeni mistä saisin vapautettua edellisen testi kortin takaisin palveluun.
Eli Vega 64 tulisi uudestaan testi käyttöön SERien Ser prossu testeihin syrjäyttämään RX 570:n.
Siksi Vega 64 kun se toimii vielä ei uefi emoissa kun taas RX 5700 ei toimi.
RX 570 menisi sitten pojan tulevaan buildiin... tai rouvan. Kun ajattelut että myös että rouvan R7 1700@4.0GHz + Fury X kone menis pojalle ja rouvalle rakentaisin jonkun hitaamman setin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 062
Eli et ole katsonut videoita näemmä ollenkaan
EDIT: Fps kommentistas vois myös tehdä päätelmän että et ole katsonut testejäni ollenkaan.
En todellakaan ole. Näistä teisteistä kun paistaa tuo hehkutus vanhoista romuista.
On ihan kivaa testailla ja jne, mutta "paras prossu 6xxxX" ja pelit ei edes käynnisty.

Pitää varmaan katsoa joku video, ostaa prossu ja miettiä miksi kanavan tilaajat lähtee :confused:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 062
Joskus mietin että voisi huvin ja urheilun vuoksi lahjoittaa serriä, mutta ei kiinnosta enää.
Onnea ja hyvää jatkoa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
En todellakaan ole. Näistä teisteistä kun paistaa tuo hehkutus vanhoista romuista.
On ihan kivaa testailla ja jne, mutta "paras prossu 6xxxX" ja pelit ei edes käynnisty.

Pitää varmaan katsoa joku video, ostaa prossu ja miettiä miksi kanavan tilaajat lähtee :confused:
Mitä ihmettä olen muka hehkuttanut? Kerro nyt ihmeessä.
Vai onko esim kun X3470 Xeonista sanoin että "yllättävän hyvä vielä puutteista huolimatta" sinusta hehkuttamista :hmm:

Jos joku vanha prossori pyörittää kaikkia noita testi pelejäni hyvin, niin en minä sitä voi silloin haukkua ihan syyn takia että on vanha.

Mutta joo, tulet ensin neuvomaan mitä pitäisi testeissä kertoa ja kerron että olen asioista kyllä kertonut ja sitten haukut testini lyttyyn että ovat SERin hehkuttamista vaikka et ole yhtään testi videotani edes katsonut :facepalm:

Oisko ehkä kannattanut ensi tutustua aiheeseen ennen neuvoja ja haukkumisia?
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
Vastaan nyt @IsoLuumu vielä miksi kanavani tilaaja määrä laskee kun tiedän sen kyllä ihan hyvin. Eikä todellakaan liity mihinkään hekuttamiseen koska todellakin olen kertonut sekä näyttävät kaikki huonot puolet noista prossuista oli se minkä ikäinen tahansa.
Muut ne syyt miksi tilaajat katoaa ovat nämä:
-Videoissa ei ole enää fps taulukoita joita ihmiset jostain syystä rakastaa eli en ota peleistä ylös fps lukemia
-Videot eivät ole massalle sopivaa valmiiksi pureskeltua paskaa, mitä suurin osa tuben sisällöstä on.
-Videot ovat suomeksi ilman tekstityksiä tai muutakaan lontooksi.

Mutta mites nuo liittyvät tilaajiin sinällään ? No ennen tein niitä paskoja "benchmakkkejani" fps taulukoineen mitä massa halusi ja näin sain videoille tuhansia katsojia ja tilaajia kanavalle paljon.
Jaksoin sitä tehdä jokusen vuoden mutta sitten paloin loppuun koska se on hemmetin puuduttavaa työtä ja paljon sitä.
Ja mitä siitä kovasta työstä sain ?
No en yhtään mitään, koska porukka katsoi niistä videoista vaan ne fps taulukko kohdat eli katseluajat videoilla jäivät sinne noin 1min tai alle. Eli vaikka videon tekemiseen meni 3 - 4 päivää ja sain tuhansia katseluja niin videosta sain 40 senttiä.
Joten pidin muutaman kk tauvon ja aloitin täysin uudestaan sillä linjalla että nyt tehdään sitä mistä itse nautin välittämättä mitä massa haluaa. Eli rentoa prossujen ja näytönohjainten testailua ilman mitään kässäriä tai muutakaan valmisteluja.
Toki tälleen videot venyivät sinne 30 - 50min mistä ei todellakaan massa tykkää kun vastaukset pitää saada valoakin nopeammin.

Nykyään videoita katsotaan keskimääräisesti noin 6 - 8min ja katseluja tulee vain noin 100 - 250. Mutta tästäkin huolimatta videoista saan nykyään sen noin 20 senttiä eli lopulta tulot eivät tippuneet paskaakaan työmäärään verrattuna ja nyt minulla on ollut taas hauskaa mitä tämän pitää olla. Kun tämä ei ole päivä työni eikä koskaan tule olemaankaan, kun en halua työtä ja harrastusta yhdistää.

Mutta edelleen moni pyytelee että tekisin "paluun" vanhaan kun tykkäsivät niistä vanhoista videoistani. Monta kertaa olen vastannut että paluuta ei ole siihen enää. Ja SE on se syy miksi porukka lähtee kun pikkuhiljaa luovuttavat että en ole tekemässä "paluuta" siihen helvettiin.

Ennen muuten suomalaisten osuus katselijoita oli about 3% ja nykyään 65%.
Ja syy miksi katseluajat ovat VAIN tuo 6 - 8min kun jonkun tyhmän takia Youtube suosittelee videoitani ei suomalaisille vaikka video on merkattu että on suomeksi. Ja nämä ei suomea ymmärtävät tietenkin lopettavat videon katselun joko heti tai sitten katsovat juuri CPU-Z kohdan ja ehkä vilkaisevat jotain testattavia pelejä jokusen sekunnin kun selvästi yrittävät ettiä fps tuloksia mitä videoissa EI OLE.
Eli 50 - 70% katseluista loppuu heti 30s jälkeen.
En ymmärrä eikö porukka oikeasti ymmärrä jos videon otsikko ei ole lontooksi niin se video myöskään tuskin on silloin lontooksi ? Sitten tästä eräät tulleet ihan valittamaan kommenteissä miksi video ei ole lontooksi.... ööö oliko videon otsikko lontooksi ? NO EI.

Ja muuten kun katseluajat jää pieniksi eli joko porukka kelaa videota ihan sikana tai lopettaa katselu lähes heti, niin Youtube maailmassa se on kanavan kuolemaksi. Eli tuben systeemit katsovat että video ja kanava ei ole hyvä joten ei suositella sitä muille. Sekä sen mukaan määräytyy ne mainos ja Youtube Premium tulot.
Eli kun menette FPS tuloksianne katsomaan ihan miltä vaan tube kanavalta niin älkää katsoko VAIN fps tuloksia tai teette pirun pahaa tuhoa sen kanavan tulevaisuudelle.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
2 023
Tuohon vuodatukseen muutamia kommentteja:

- kiva että sinulla on kivaa, mutta jos ajattelit tehdä noita videoita katsojille etkä vain itsellesi, niin tällöin sinun pitää ajatella myös niitä "maksavia" katsojia. Aika harvalla meistä on sen verran luppoaikaa että viitsii katsoa ajatuksella jotain tunnin mittaista käsikirjoittamatonta höpinöintiä jostain männävuosien tuotteesta, ja niillä keillä on, haluavat tehdä sen "yhteisön kanssa" eli käyttävät sitten twitchiä tai jotain muuta palvelua jossa voi samanaikaisesti keskustella muidenkin kanssa ja se video on siinä vain se sivutuote. Arvosta siis katsojaa ja hänen aikaansa. (btw tässäpä yksi hyvä syy miksi Tiktok ja youtube shortsit ovat kovassa nosteessa...)

- tuohon edelliseen liittyen, ehkä sinä tosiaan olet ihan väärällä videoalustalla? Jos tuollainen rento käsikirjoittamaton pitkäkestoinen projektinvääntö selkeästi kiinnostaa enemmän, niin twitch tai joku muu tilaajamalliin perustuva videonjulkaisualusta voisi toimia huomattavasti paremmin. Ne "parhaat palat"han voisi sitten aina klipata sieltä ja uploadata youtubeen jälkikäteen.

- vieraskielisissä videoissa (ei tarvitse edes olla tietotekniikkaan liittyviä) saattaa olla englannin kieliset tekstitykset videon tekijän puolesta, tai sitten googlen oma livekääntäjä käytössä jolloin muutkin kuin sitä kieltä puhuvat voivat seurata videota. Olen itsekin katsellut jotain portugalin tai venäjän kielellä olevia tekniikkavideoita ja saanut riittävän paljon selvää googlen autokääntäjällä että mitä siinä höpistään. En osaa sanoa miksi tuo autokääntäjä ei ole kaikilla videoilla mahdollista ottaa käyttöön, onko siinä joku videon julkaisijan oma asetus tai joku muu jippo?

Itsehän toki parhaiten tiedät mitä haluat ja mitä et halua tehdä, mutta tuollainen katsojien kritisointi ja jopa idiooteiksi syyttäminen ei todellakaan ole oikea tapa kerätä lisää katsojia tai hakea oikeutusta omille toimilleen, tuossa iskee vaan omaan nilkkaansa.
 
Ööö miten kritisoin katsojia ? Kerroin vain miten asia on ja miksi tilaajat lähtee. Eli haluavat sitä valmiiksi pureskeltua videota mikä antaa vastauksen valoakin nopeammin mitä en enää ole tarjonnut kohta kahteen vuoteen.
Ja sanoin vaan että miettikää kun käytte videoista katsomassa fps:ienne että jos katsotte vaan sen niin teette damagea sille kanavalle.
Minä en fps edes esittele joten eihän tuo minua edes kosketa millään tavalla.

Teksteistä että ne automaattiset tekstit sekä tekstien auto sync hommat toimii vain isoilla kielillä eli englanti, saksa, espanja ja joku muukin oli. Eli tälleen suomalaisena siellä ei ole muuta kuin kirjoita kaikki käsin ja ajoita ne myös käsin. Eli vittummoinen työ joten ei kiitos.

Mitä tulee Twitchiin niin itse lopetin tilini sieltä ajat sitten kun sieltä hävis videoitten uppimis mahdollisuus kun ainoa oli striimata.
Ja mitä tulee yhteisön auttamisesta niin enkö muka mitään ole tehnyt yhteisölle ? Mitä vielä pitäisi tehdä että olisi "tarpeeksi" ?

Normi juttujen lisäksi pientä korvausta vastaan saa benchmarkkeja ja kohta myös bloopers videoita (joita joku täällä joskus ehdottikin) mutta se on vissiin liikaa ?
Varsinkin kun tämä pieni korvaus menisi takaisin kanavalle eli juuri testattavaan rautaan ja peleihin.

Mitä tohon kanavaani tulee niin olen jo ajat sitten hyväksynyt että se kuolee koska en mene massan mukana vaan teen mitä itse haluan tehdä.
Pakko sanoa se että tässä yhteisössä vtuttaa että tullaan valittamaan kun testit pitäisi ajaa Ultra asetuksilla tuhansien eurojen näytönohjaimella ja itse ei olla valmiita auttamaan asiassa pätkän vertaa. Eli kuka testejä tekeekään pitäisi itse kustantaa aivan kaikki että "yhteisö" saisi KAIKEN ILMATTEIKSI.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
2 023
Kuten edellä kirjoitin, onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä. Vastauksistasi huokuu angstinen viha ja vitutus meitä tyhmiä katsojia kohtaan, jotka eivät ymmärrä ideasi nerokkuutta ja siirrymme muiden kanavien/julkaisijoiden puolelle jotka tekevät sitä "alempiarvoista" sisältöä. Sinänsä ihan sama oletko oikeasti vihainen / angstinen / vituttunut vai et, mutta jos verbaalinen ulosanti on tuota luokkaa niin moni muukin vetänee saman johtopäätöksen. Minulle tuollainen on ainakin välitön kiinnostuksen tappaja henkilön sisältöä kohti, oli se sitten tekniikkaa tai pyssyjen käsittelyä tai historian läpikäyntiä.

Ainoa tapa kasvattaa kanavaa (ja tehdä siitä rahallisesti myös kannattavaa) on hankkia tilaajia tai muita kuukausilahjoittajia, ja niitä hankitaan miellyttämällä ihmisiä ja tuottamalla heille sellaista sisältöä mitä he haluavat. Edelleen, tuollainen käsikirjoittamaton tajunnanvirta sopisi paremmin striimialustalle, jossa voisi sitten kehittyä se yhteisö oman kanavasi ympärille josta sitten voisi kehkeytyä lahjoitusten ja tilauksien myötä tulonlähde jolla testejä voisi jatkaa jatkossakin. Tuskin kukaan pelkillä mainostuloilla rahoittaa kanavansa kasvua.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
264
Se olisi perjantai eli uutta videota tai... videoita olisi tarjolla. Ja tällä kertaa aiheena "paras" X79 alustan prossu eli Xeon E5-1650 v2:n:

Itse tullut HTPC:llä enimmäkseen katsottua DVD ja Blueray kokoelmaani (about 900 leffaa) sekä tullut pelailtua semmoisia pelejä mitkä sopivat padi kädessä sohvalta pelaamiseen.
Warettamisesta että tuossa otin kokeeksi Amazon Prime Videon ja löysin sieltä hyvän scifi sarjan kuin Expance, mutta muu perhe ei löytänyt sieltä mitään katsottavaa ja ne halus Netflixin takaisin mielummin.
No peruin Amazon Primen ja otin Netflixin tilalle ja sitten vuosien tauvon jälkeen waretin jotain eli tuon Expance sarjan.
Oudosti heti sen jälkeen seuraavan viikon 5G yhteys oli ihan sika hidas :rolleyes:
Tiedä sitten oliko yhteensattumaa vai eikö DNA/MOI tykkää torrenteista :hmm:
onpas sattunut huono 1650v2 yksilö kohalle, itsellä meni voltteihin koskematta 4.5ghz

ja jos parhaasta puhutaan, niin 1680 v2 pitää itselle joskus vielä hommata, kunhan hinnat laskee inhimilliselle tasolle...
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
Kuten edellä kirjoitin, onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä. Vastauksistasi huokuu angstinen viha ja vitutus meitä tyhmiä katsojia kohtaan, jotka eivät ymmärrä ideasi nerokkuutta ja siirrymme muiden kanavien/julkaisijoiden puolelle jotka tekevät sitä "alempiarvoista" sisältöä. Sinänsä ihan sama oletko oikeasti vihainen / angstinen / vituttunut vai et, mutta jos verbaalinen ulosanti on tuota luokkaa niin moni muukin vetänee saman johtopäätöksen. Minulle tuollainen on ainakin välitön kiinnostuksen tappaja henkilön sisältöä kohti, oli se sitten tekniikkaa tai pyssyjen käsittelyä tai historian läpikäyntiä.

Ainoa tapa kasvattaa kanavaa (ja tehdä siitä rahallisesti myös kannattavaa) on hankkia tilaajia tai muita kuukausilahjoittajia, ja niitä hankitaan miellyttämällä ihmisiä ja tuottamalla heille sellaista sisältöä mitä he haluavat. Edelleen, tuollainen käsikirjoittamaton tajunnanvirta sopisi paremmin striimialustalle, jossa voisi sitten kehittyä se yhteisö oman kanavasi ympärille josta sitten voisi kehkeytyä lahjoitusten ja tilauksien myötä tulonlähde jolla testejä voisi jatkaa jatkossakin. Tuskin kukaan pelkillä mainostuloilla rahoittaa kanavansa kasvua.
Yks asia vituttaa ja se on kuinka tuo Youtube systeemit ovat tehty vain ja ainoastaan jenkeille, muista vitut välittämättä.
Jenkit saa jo minun katsoja määrillä noin 1000$/kk mainostuloilla että niin hienosti kotiin päin tube vetää alustana.
Että tosta kun sais edes sen 100€ niin johan hommaa olisi mielekkäämpää yrittää panostaa oikeasti aikaa.

Mutta nyt tämä kaatuu että ei kannata panostaa kun ei siitä saa mitään eikä tule koskaan saamaankaan, joten miksi tehdä mitään muuta kuin se mikä on hauskaa tehdä ?
Kun juuri typerien fps taulukoitten tekeminen ja pelejen benchmarkkaaminen jollain raudalla on TYÖTÄ ja siitä on hauskuus kaukana.
Sitten niiden tekemisestä yhteisö rankaisee katsomalla vaan ne taulukot, eli vaikka teet mitä massa haluaa niin et kuitenkaan saa mitään.

Mulla on nimittäin monelta vuodelta statistiikkaa niin aika erikoisesti porukka käyttäytyy. Eniten aina kiinnostaa CPU-Z kuva kuinka prossu kulki, mutta muisti säädöt eivät sitten enää kiinnosta eikä oikein mikään muukaan suht oleellinen tieto.
Sitten jos videossa on benchmarkkeja niin ne katsotaan ja nekin kelaamalla (tämä oli läsnä jopa niissä testien jatkot benchmark videoissa mitkä olivat jonkin aikaa kaikkien katseltavissa eivätkä olleet pitkiä... 6min).
Nykyisistä videoista olen ihmetellyt aina kun se peli mikä on testi listalla ensin kiinnostaa 20s ja sitten se olikin siinä. Ensin luulin että porukkaa kiinnosti vain CoD Warzone mikä oli aluksi esimmäisenä. Mutta se muuttu myöhemmin Crysis 1 Remasterediksi ja nyt on Crysis 3 Remastered. Mutta kuitenkin homma menee identtisesti aina.

Myöskin olen aina ihmetellyt että porukkaa ei kiinnosta loppuyhteenveto... no oikeastaan ollenkaan missä sais tarvittavan datansa hemmetin nopeasti :hmm:
Ja videon pituudella ollut yllättävän vähän merkitystä, että oli se 3min taikka 50min niin yli 50% katsojista vetää kelaamalla suurimman osan. Eli joko niillä on hemmetin kiire tai minä olen hemmetin ärsyttävä :cautious:
Nykyisessa formaatissani minua ei siis ärsytä nämä kelaajat ym. hyppijät vaan tämä miksi youtube suosittelee videoitani ei suomalaisille.

Sitten videon kieli... oon tehnyt videoita lontooksi 3kpl ja ison kasan lontooksi teksitettyinä. Ja näilläkään ei ole ollut mitään vaikutusta... no oikeastaan mihinkään.
Eli miksi käyttää noihin aikaa jos niitä ei arvosteta kuitenkaan pätkän vertaa ?

Kanava jäsenillä (= lahjoittajille) halusin tarjota jotain extraa joten siksi loin alunperin niille ton Testien Jatko videot benchmarkkeineen eli saavat rahalleen vastinetta ja nyt kohta alkavat saamaan vielä niitä blooperi videoitakin.
Onko tämä jotenkin vai väärin antaa benchmarkit vain kanavaa tukeville ?

Mutta kuitenkin mennään tämä vuos vielä tälleen ja katsotaan mitä käy.
Mutta turha odottaa että alan testamaan rautaan jollain uudella teho näytönohjaimella joka maksaa yli 400€, kun en vaan pysty sijoittamaan tähän semmoisia summia. Joten ihan sama haluaako yleisö sitä vai ei. Kun en vaan voi.
PS. Kyllä kanavallani on ihan mukana yhteisö vaikka määrällisesti se ei ole kauhean suuri.

onpas sattunut huono 1650v2 yksilö kohalle, itsellä meni voltteihin koskematta 4.5ghz

ja jos parhaasta puhutaan, niin 1680 v2 pitää itselle joskus vielä hommata, kunhan hinnat laskee inhimilliselle tasolle...
Juu tuo oli paska. Noctuan NH-D15s:lla tuo meni aikoinaan vaan 4.3GHz. Ja kuten videolla mainitsin sen Core i7 veli 4930K oli paljon parempi kun meni sen 4.7GHz.

EDIT: Korjaillaan kirjoitusvirheitä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
264
Yks asia vituttaa ja se on kuinka tuo Youtube systeemit ovat tehty vain ja ainoastaan jenkeille, muista vitut välittämättä.
Jenkit saa jo minun katsoja määrillä noin 1000$/kk mainostuloilla että niin hienosti kotiin päin tube vetää alustana.
Että tosta kun sais edes sen 100€ niin johan hommaa olisi mielekkäämpää yrittää panostaa oikeasti aikaa.

Mutta nyt tämä kaatuu että ei kannata panostaa kun ei siitä saa mitään eikä tule koskaan saamaankaan, joten miksi tehdä mitään muuta kuin se mikä on hauskaa tehdä ?
Kun juuri typerien fps taulukoitten tekeminen ja pelejen benchmarkkaaminen jollain raudalla on TYÖTÄ ja siitä on hauskuus kaukana.
Sitten niiden tekemisestä yhteisö rankaisee katsomalla vaan ne taulukot, eli vaikka teet mitä massa haluaa niin et kuitenkaan saa mitään.

Mulla on nimittäin monelta vuodelta statistiikkaa niin aika erikoisesti porukka käyttäytyy. Eniten aina kiinnostaa CPU-Z kuva kuinka prossu kulki, mutta muisti säädöt eivät sitten enää kiinnosta eikä oikein mikään muukaan suht oleellinen tieto.
Sitten jos videossa on benchmarkkeja niin ne katsotaan ja nekin kelaamalla (tämä oli läsnä jopa niissä testien jatkot benchmark videoissa mitkä olivat jonkin aikaa kaikkien katseltavissa eivätkä olleet pitkiä... 6min).
Nykyisistä videoista olen ihmetellyt aina kun se peli mikä on testi listalla ensin kiinnostaa 20s ja sitten se olikin siinä. Ensin luulin että porukkaa kiinnosti vain CoD Warzone mikä oli aluksi esimmäisenä. Mutta se muuttu myöhemmin Crysis 1 Remasterediksi ja nyt on Crysis 3 Remastered. Mutta kuitenkin homma menee identtisesti aina.

Myöskin olen aina ihmetellyt että porukkaa ei kiinnosta loppuyhteenveto... no oikeastaan ollenkaan missä sais tarvittavan datansa hemmetin nopeasti :hmm:
Ja videon pituudella ollut yllättävän vähän merkitystä, että oli se 3min taikka 50min niin yli 50% katsojista vetää kelaamalla suurimman osan. Eli joko niillä on hemmetin kiire tai minä olen hemmetin ärsyttävä :cautious:
Nykyisessa formaatissani minua ei siis ärsytä nämä kelaajat ym. hyppijät vaan tämä miksi youtube suosittelee videoitani ei suomalaisille.

Sitten videon kieli... oon tehnyt videoita lontooksi 3kpl ja ison kansa lontooksi teksitettyinä. Ja näilläkään ei ole ollut mitään vaikutusta... no oikeastaan mihinkään.
Eli miksi käyttää noihin aikaa jos niitä ei arvosteta kuitenkaan pätkän vertaa ?

Kanava jäsenillä (= lahjoittajille) halusin tarjota jotain extraa joten siksi loin alunperin niille noi Testien Jatko videot benchmarkkeineen eli saavat rahalleen vastinetta ja nyt kohta alkavat saamaan vielä niitä blooperi videoitakin.
Onko tämä jotenkin vai väärin antaa benchmarkit vain kanavaa tukeville ?

Mutta kuitenkin mennään tämä vuos vielä tälleen ja katsotaan mitä käy.
Mutta turha odottaa että alan testamaan rautaan jollain uudella teho näytönohjaimella joka maksaa yli 400€, kun en vaan pysty sijoittamaan tähän semmoisia summia. Joten ihan sama haluaako yleisö sitä vai ei. Kun en vaan voi.
PS. Kyllä kanavallani on ihan mukana yhteisö vaikka määrällisesti se ei ole kauhean suuri.

Juu tuo oli paska. Noctuan NH-D15s:lla tuo meni aikoinaan vaan 4.3GHz. Ja kuten videolla mainitsin sen Core i7 veli 4930K oli paljon parempi kun meni sen 4.7GHz.
itsellä oli myös e5-1660, ja se kulki 4.8ghz muistaakseni hieman alle 1.4v, jäi silti jälkeen aika raakasti 1650v2 @ 4.5ghz
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 055
Älä nyt polta itseäsi loppuun, luoden epäkiitollisille katsojille kertakäyttösisältöä. Kolminumeroisia summia pitäisi tienata, ennenkuin tällaista harkitsee. Sitten nelinumeroisia, jos tästä pitäisi työ kehittää.

"Ei tästä palkkaa saa" on minulla syynä omien käyttäjätestien viivästymiseen ja niitä on nyt kaksi jonossa. Jos teet harrastuksesta työn, niin ota siitä kunnon palkka tai sano vaan rohkeasti "ei".
 
Juu en ole polttamassa itseäni loppuu, kun sen virheen jo kerrain tein.
Mutta puolustaudun kun "töitäni" kohtaan "hyökätään".
Kritiikki on aina hyväksi mutta kun haukutaan suoraan ilman että on edes nähty ensimmäistäkään testiäni niin sitä en hyväksy.
Kun tyhmäkin tajuaa että tänne kirjoittamani pikku tekstit noista testeistä jokaisen prossun kohdalla on vaan mainos videolle. Eli idea herättää vaan mielenkiinto videolle ei sen kummenpaa.

Jos tänne kirjoittaisin sen testin kokonaan niin se olisi kuin jalkaan itseä ampuis.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 319
"Ei tästä palkkaa saa" on minulla syynä omien käyttäjätestien viivästymiseen ja niitä on nyt kaksi jonossa. Jos teet harrastuksesta työn, niin ota siitä kunnon palkka tai sano vaan rohkeasti "ei".
Unohtu sanoa että itselläni tossa odottais yksi ikuisuus projekti eli tämä:
2021-12-21 15-32-22.mp4_snapshot_00.19_[2021.12.21_15.33.27].jpg

Eli tuo 150€ peliläppäri video, josta vihdoin mun piti tehdä video striimin merkeissä. Mutta teinkin mielummin parit videot sinä päivänä enkä sitä striimiä.
Ja nyt en taaskaan tiedä milloin jaksais tuohon paneutua.
Uusin suunnitelma että eka testataan AM4 alustaista Bristol Ridgeä ja sitten tuota läppäriä missä on Bristol Ridge APU + RX 460:n

Mutta tällä hetkellä paneudun noihin näytönohjain testeihin, mutta tullut pidettyä vähän vapaata videon teosta eikä nyt ole ollut sopivaa hetkeä äänittää mitään. Niin ens viikolla maanantai video jää kokonaan pois ja katsotaan jos saisin perjantaiksi Geforce GTX 480 videon tehtyä.

Tube kanavasta vielä että tullut katsottua näitä neuvoja kuinka pitäisi kanava tehdä https://www.youtube.com/c/ChannelMakers
Niin olen kirjaimellisesti tehnyt lähes kaiken "väärin" :)
Tai no pari juttua olin tehnyt kuten kuuluukin:
-Älä polta itseäsi loppuun
-Tee mistä itse tykkäät
-Tee sillä tyylillä mikä itselle sopii
-Tee muista poikkeavalla tyylillä videot = yritä erottautua joukosta
-Keksi tuote millä saada kanava jäseniä
-Auta yhteisöä neuvomalla ym. vastaavalla toiminnalla

Muut meneekin sitten metsään kuten:
-Tee sillä hetkellä kuumista aiheista video
-Pidä video alle 12 minuutista
-Suunnittele video tarkkaan
-Mieti sopiiko video kohdeyleisölle
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 299
Ite seuraan tätä triidiä vakituiseen mutta videoita en kato, ihan siitä syystä että tekstiä pystyy pikkulasten isänä sisäistämään paljon paremmin kuin videoita :)
Ei ole yksinkertaisesti aikaa 12min videoille mutta esim paskalla käydessä mukava lukia tätä palstaa.
 
Se on valitettavaa, mutta silloin et saa näistä testeistäni juuri mitään hyödyllistä "ulos".
Kun ei ole mitään järkeä tänne kirjoittaa koko testi raporttia, kun en itse siitä hyödy mitenkään eli saan vaan lisää "töitä".

Muutenkin täällä techbbs:ssä vaikuttaa monelle olevan ongelma että näytän että vanhallakin raudalla pystyy uusimpia pelejä pelaamaan ilman sen suurempia ongelmia.
Eli tämä määrätty porukka haluaa vaikka väkisin pitää yllä käsitystä että uusien pelejen pelaamiseen tarvitaan uusinta rautaa eli ovat täysin markkinoinnin uhreja.
Tai muuta syytä en keksi miksi pitää näitä testejä kohtaan aina silloin tällöin hyökätä milloin mitenkin ne haukkumalla.

Yhdessä vaiheessa tapa oli ilkkua että siksikö peli X esim. MSF2020 ei ole testeissä kun se kyykyttää SERit... no otin sen testeihin ja kappas kun SERit jaksoivat siinäkin ihan hienosti.
 
Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 843
Olisiko @Zetteri aika vaihtaa ns. levyä ja lopettamaa tuo jatkuva ulina miten käyttäjät ja Youtube on perseestä? Ei varsinaisesti ihmetytä että porukka ei jaksa kiinnostua sisällöstäsi, jos asenne on kokoajan tuota. Tänne on moni kirjoittanut rakentavaa kritiikkiä, enkä ole nähnyt että olisi vaadittu miten se sisältö pitää tehdä vaan pyydetty harkitsemaan asiaa. Voisi olla aika keskittyä niihin positiivisiin ja rakentaviin kommentteihin eikä tarttua joka kerta niihin "mikset testaa RTX 9090 Megalla!!!!??" -kommentoijiin tai muihin vastaaviin, sinne videon descriptioon voi laittaa yleisen viestin miten asiat ovat ja laittaa oman kommentin videossa ylimmäksi jossa ohjataan katsomaan sinne, tätä esim. Techmoan käyttää niin ei tarvitse kokoajan vastailla vinkujille.

Ja mitä tulee rahaan/uuteen rautaan, niin eipä ne muutkaan tekniikka-alan tubettajat/sivustot ole ilmaiseksi alusta asti kaikkea saaneet vaan on pitänyt tehdä töitä sen eteen ja joskus se vaatii isosti töitä ennen kuin saa palkkiota. Tuosta esimerkiksi Jayz2cents puhui videossaan jokin aika takaperin kun pyysi valmistajalta näytönohjainta joskus uransa alussa ja sieltä tuli vastaukseksi "ei, tee työ ensin ja katsotaan sitten" ja sieltä sitten jossain kohtaa myöhemmin tuli niitä halvemman pään näytönohjainta eikä mitään kalleinta mallia suoraan. Ihan hiton moni tubettaja on sanonut videoissaan, jos lähdet rahasta tekemään tuubia, niin tulet lyömään kätesi paskaan, noin vapaasti kääntäen. Ja ymmärrän täysin, että työstä pitää saada palkkaa kun kukaan ei ilman rahaa oikein pysty elämään, tuubin kohdalla joutuu tekemään sen työn ensin ja palkkio voi seurata myöhemmin. Jos halut tehdä touhua huvin vuoksi ja hauskuus mielessä, niin sitten teet sitä ja voi olla, että jossain kohdassa palkkio seuraa tai sitten lopetat touhun kun meni hermo kun kaikki on vaan paskaa.
 
Minä mitään tuben käyttäjiä ole haukkunut tai sen enempää kritisoinutkaan.
Kun minusta se ei ole katsojien kritointia ihmetellä ja kertoa niiden oudoista katsomis tavoista eli mitä katsovat videoista ja mikä taas ei pätkääkään näytä kiinnostavan. Se on vaan mielenkiintoista statistiikkaa.
Ja sen on fakta että Youtube ajaa jenkkejen etuja minkä kerkeää ( ja muuten Jayz2Cents on jenkki... ) ja vitut välittää muista. Että eikö siitä sais tubea kritisoida ?
Ja eikö systeemi ole muka rikki jos video on laitettu että se on SUOMEKSI ja kuitenkin tuben systeemit videota tuputtaa ei suomea ymmärtävälle yleisölle ?

Ja kyllä edelleen teen tätä huvin vuoksi ja siksi teen sitä mikä on hauskaa. Ja kuten moneen kertaan sanoinkin että tiedän että video formaattini ei ole massoille ja se on OK.
Enkä todellakaan halua alkaa tekemään sitä mitä massat haluaa.
Nimittäin pitäisi ottaa päivätöistä loparit että ois tarpeeksi aikaa tehdä semmoista videota mistä ne massat tykkää, mutta sitten ei olisi taas rahaa elämiseen taikka sen raudan ostamiseen.
Ja työtä ja harrastusta ei pidä yhdistää, kun se menee siinä kohtaan päin persettä.

Kokoajan pointtina tässä oli että minä tarjoan pientä maksua vastaan nykyään benchmark tulokset ja kohta muuta hupi sisältöä. Ja sillä yritän rahoittaa peli ja rauta hankintoja kanavalle, ettei tarvisi täysin kaikkea maksaa omasta kukkarosta.
Onko tämä teidän mielestänne jotenkin väärin ?

Eli EN YRITÄ TIENATA TÄLLÄ RAHAA ITSELLENI vaan yrittää saada kanavalle lisää testattavaa.
Ja tavoite olisi että Kanava jäsenyys + Odyseen jutuilla saisin sen verran että sillä saisin hommattua SER rautaa sekä testipelejä ja näin "omalla" rahalla pystyis sitten ostamaan vaikka sen uuden näytönohjaimen jolla testailla niitä SERejä.
Kun nyky näytönohjain hinnoilla ei pysty molempiin sijoittamaan ja siksi kerroinkin että tänä vuonna keskityn vanhempaan rautaan.

Ja mikä tämä teidän parin kritiikki olikaan minua kohtaan ?
Olen SERien hehkuttaja ilman että oltiin katsottu ensimmäistkään testiäni ja minun pitäisi tehdä sitä mikä vetoaa teihin. Eli lyhyitä videoita missä fps lukemat näytetään nopeasti ja samalla haukutaan vanha rauta ihan syyn takia että se on vanhaa vaikka se ois aivan riittävää vieläkin.
Ja jotenkin vaikuttais että ihan hirveää että kehtaan pyytää benchmarkeista jotain pientä korvausta mikä menisi kuitenkin kanavan tulevaan sisältöön.

En ole pyytänyt ilmatteista rautaa, enkä todellakaan oleta sitä saavani kun miksi saisin ? Kun en aja yhdenkäään firman etuja millään tavalla joten miksi helvetissä ne mulle lähettäis mitään ?
Enkä sitä haluaiskaan kun siitä taas tulee omat velvollisuudet näitä tahoja kohtaan että paljon helpommalla pääsee kun ei saa mitään.

Yhden sponsori jutun tein ja toista kertaa en siihen paskaan lähde vaikka pyyntöjä on tullut 2 kpl sen jälkeen. En kiusaa katsojiani sponsori paskalla enkä myöskään mainoksilla Youtuben puolella.
Pakolliset mainokset ovat videon alussa ja lopussa ja se siitä. Kerran vahingossa annoin tuben päättää mainokset videoon ja se laittoi "vain" 10 mainoskatkoa... jotka siis manuaalisesti sitten poistin.
Ja jos ne alku ja loppu mainokset ärsyttää niin sitten videoni voi katsoa Odyyseesta ilman mainoksia ja saada itse samalla LBRY kolikoita = rahaa.
 
Minä en ole kritisoinut sinun SER hehkutusta eli älä yritä tunkea sanoja suuhuni, se oli ihan eri käyttäjä joka ei videoitasi katsonut ja joka mainitsi hehkutuksesta. Muut eivät ole siitä puhuneet ainakaan uusimmissa viesteissä.

Noin muuten antaa olla ja toivotan onnea valitsemallesi tielle.
 
Olisit voinut nyt edes sinä ( pari muuta ei ole jaksanut vastata ) vastata onko se tässä se ongelmana että kuinka kehtaan benchmark tuloksista pyytää pientä korvausta?
Vai mikä tässä on nyt se ongelman ydin?

Olen yrittänyt asian selittää jo moneen kertaan ja aina tulee teiltä vaan tämä: Toivotan onnea valitsemallesi tielle.

EDIT: Niin joo se yks haukkuja oli se yks luumi tosiaan eli sori siitä.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 675
Muutenkin täällä techbbs:ssä vaikuttaa monelle olevan ongelma että näytän että vanhallakin raudalla pystyy uusimpia pelejä pelaamaan ilman sen suurempia ongelmia.
Eli tämä määrätty porukka haluaa vaikka väkisin pitää yllä käsitystä että uusien pelejen pelaamiseen tarvitaan uusinta rautaa eli ovat täysin markkinoinnin uhreja.
Tai muuta syytä en keksi miksi pitää näitä testejä kohtaan aina silloin tällöin hyökätä milloin mitenkin ne haukkumalla.
Osalle ihmisistä se on tärkeää että pystyy perustelemaan oman ostoksensa, ikäväksi sen voi tehdä jos perustelu täytyy tehdä lyttäämällä "kaikki" muu rauta. Unohtamatta henkilöitä joille on tärkeää tulla mainitsemaan mikä näytönohjain / prosessori itsellä on kertoa että kaikki kilpailevan firman tuotteet ovat surkeita edes tuloksia katsomatta.

Toki myös löytyy paljon ihmisiä jotka sitten keksimällä keksivät niitä syitä miksi joku olisi huono, esim. ei 4K resoluutiolla tule tarpeeksi FPS tai ei ole tehty 720p ja 1080p testejä. Tai testejä ei ole tehty mahdollisimman parhailla (raskailla) asetuksilla tai jos on tehty niin ettei ole tehty mahdollisimman kevyillä.

Itse voin sanoa että esim. vieläkin on mukava katsoa vaikkapa 2600K & 2500K miten ne pärjäävät nykyisin suosituimmissa peleissä (esim. se Witcher 3 vaikka se onkin "vanha" peli) vaikka sitä ei ole itsellä ollut käytössä sitten 2017 kun Zen julkaistiin.

Itse näkisin että se on oikeastaan meiltä kaikilta pois (PC pelaajat ja harrastajat) jos yleisesti alettaisiin uskomaan että alle 1000€ näytönohjaimella ja alle 5000€ kokoonpanolla (sisältäen monitorin ja äänentoiston + näppäimistön ja hiiren) ei voisi armon vuonna 2022 pelata ollenkaan. Tai sitten "hanki konsoli" jos 30 tai 60FPS riittäisi.
 
Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 843
Olisit voinut nyt edes sinä ( pari muuta ei ole jaksanut vastata ) vastata onko se tässä se ongelmana että kuinka kehtaan benchmark tuloksista pyytää pientä korvausta?
Vai mikä tässä nyt se ongelman ydin?

Olen yrittänyt asian selittää jo moneen kertaan ja aina tulee teiltä vaan tämä: Toivotan onnea valitsemallesi tielle.
No selvä vastaanpa omasta näkökulmastani nyt sitten paremmin tai ainakin yritän.

Sinähän ihan itse päätät miten haluat sisältösi rahoittaa, vähän vastaavaa kuin mitä jotkut tekevät että Patreonista näkee sisällön n päivää ennakkoon. Eli en koe asiaa ongelmana itselleni. Koittaisin silti yrittää saada muitakin tulovirtoja kuin omat rahat tai nämä maksulliset sisällöt eli esim. niitä sponsorointeja, jos se niiden tuote ei ole jotain täyttä paskaa sitten tietysti ei kannata sekä tietty ne mainokset videoissa, niin ettei koko sisältö ole pelkkää mainos katkoa vaan miten ne sinne järkevästi saakin määrällisesti yms. Enkä tälläkään pyri siihen, että nyt sinun pitää joku ammatti luoda tästä tuubi touhusta, vaan enemmänkin sitä että jos saa kanavansa parempaan kuosiin, niin ei ole tarvetta pitää maksettua sisältöä vaan homma toimii ilman sitä.

Ja koska esimerkit on mielestäni aina parhaita asioita, niin viime vuoden puolella eräs seuraamani suomalainen Youtubettaja (Hard Kokki) sai touhunsa siihen kuosiin, että lopetti päivätyönsä ja siirtyi tekemään pelkkää Youtubea jatkossa, muistaakseni siellä oli yritys perustettu tuohon, kun se varmaan hyödyttää näissä, en tiedä riittävästi.

Ensinnäkin ymmärrän tilanteesi ihan täysin, kun en mikään idiootti ole ja en ala päättämään muiden puolesta miten tekevät oman sisältönsä.* Ainoa asia jota olen joskus kauan sitten pyytänyt oli vakio kelloilla ajetut tulokset, että olisi jonkinlainen data nähdä miten se rauta vertaantuu oikeasti eikä niin että vedetään kellot suoraan tappiin ja tehdään siitä ne omat päätelmät. Sekä tietty samalla näkee miten paljon sitä tehoa on mahdollista saada lisää kun esim. lähtee kellottamaan tätä vanhaa rautaa. Johon kauan sitten olet vastannut että ei, et ala tekemään enää sitä koska liikaa työtä jne, niin se oli selkeä juttu itselle että selvä näitä ei kannata pyydellä enää. Lisään tähän vielä perusteluni tuolle aiemmalle pyynnölle ja se on ihan puhtaasti se, että tällöin oikeasti vertaillaan sitä rautaa kun ns. kaikkien (tietenkin jäähdytys on asia mikä vaikuttaa tässäkin ym.) on mahdollista päästä siihen vakiotulokseen ja mahdollisella kellotuksella näkee kuinka paljon sillä omalla raudalla voisi olla lisäaikaa tarjottavana.

Minä olen tänne koittanut linkata juttuja jotka liittyy triidin otsikkoon, esim. muiden tekemiä testejä tai sitten esimerkin omaisesti mitä kannattaa harkita jos haluaa saada lisää klikkauksia videoille, esim. joku aika sitten video clickbaitista.

* Tähän jatkoksi, sinä saat tehdä videosi ihan niin kuin sinä itse haluat ja meillä muilla on oikeus kommentoida niitä videoita täällä tai Youtubessa. Eikä täällä kukaan ns. järkevä ihminen halua, että joku vetää burn outit jostain Youtube jutuista/harrastuksesta.
Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, niin käytät mielestäni liikaa aikaa negatiivisuuteen ja kun joku esittää täällä eriävän mielipiteen, niin minusta ainakin tuntuu että otat sen liian henkilökohtaisesti vaikka mielestäni kirjoittaja ei sitä ole niin tarkoittanut. En tietenkään voi lukea muiden tai sinun ajatuksiasi, mutta näin tekstistä asia välittyy tänne. Eriasia ne oikeasti negatiiviset kommentit, joihin minun mielestäni ei kannata juuttua liikaa, vaan keskittyä muuhun ja kuten aiemmin kirjoitin, niin käyttää hyväksi havaittuja keinoja esim. laittaa descriptioniin selitys mikä on homman nimi ja ohjata kommenttiosiossa ihmiset sinne, eikä käyttää liikaa aikaa siihen kun elämässä paljon muutakin kuin keskittyä kaikkiin valittajiin.

En tiedä saatko tästä mitään irti, mutta siinä jotain selityksiä omasta näkökulmastani.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 055
Ja koska esimerkit on mielestäni aina parhaita asioita, niin viime vuoden puolella eräs seuraamani suomalainen Youtubettaja (Hard Kokki) sai touhunsa siihen kuosiin, että lopetti päivätyönsä ja siirtyi tekemään pelkkää Youtubea jatkossa, muistaakseni siellä oli yritys perustettu tuohon, kun se varmaan hyödyttää näissä, en tiedä riittävästi.
OT: Suomessa yritykset saa starttirahaa ja koronatukia, niin niistä muodostuu osa tuloista. 500-1000€/kk voi saada ihan yrityksen tuista jokusen kuukauden. Mutta ne loppuu aikanaan ja sitten on tyhjän päällä, jos ei ole kunnon tulovirtaa. Työni puolesta joskus ihan pikkusen sivuan yritystukia. Ja niistäkin osa on harkinnanvaraisia, niin voi joku virkailija vaan katsoa, että ei tykkää Zetterin pärstäkertoimesta, niin antaa mieluummin tuet söpölle IG-tähdelle.

--

(Väittelyn kohteena olevasta asiasta olen edelleen sitä mieltä, että jos ei ole näkyvissä vähintään 2000€ rahavirtaa kuukaudessa, niin antaisin olla. Lapsiperheen isän ei kannata ottaa turhia riskejä ja riskinä on myös, että harrastuksesta menee maku.)

Tuo sanottuna, kyllä Zetteri on kovin kaveri Suomessa, joka näitä aktiivisesti vääntää. Että työkokemusta ja osaamista on.
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 675
OT: Suomessa yritykset saa starttirahaa ja koronatukia, niin niistä muodostuu osa tuloista. 500-1000€/kk voi saada ihan yrityksen tuista jokusen kuukauden. Mutta ne loppuu aikanaan ja sitten on tyhjän päällä, jos ei ole kunnon tulovirtaa.
Tähän varoittaisin että JOS tekee moisen kannattaa olla enemmän kuin varma siitä että haluaa alkaa yrittäjäksi. Koska pääsy takaisin työmarkkinatuen piiriin voi olla hankalaa. Se että kaikki kaverit kilvan kertovat että kyllä ne katsovat videoita (tai ostavat tuotteita) ei kuitenkaan kanna kuin alkuun.

Eli ilmeisesti aika monikin yksityisyrityksen tehnyt henkilö on törmännyt siihen että vaikka sen kurssin kävi ja sai hyvän idean aikaiseksi tuli tosi paljon yllätyksiä (oma kirjanpito, verotus, mainostus, mitä kaikkea yritetään ns. "pakkomyydä" kun huomataan uusi yritys markkinoilla) ja vaikka osaisi sen ydinosaamisen millä lähti liikkeelle todella hyvin voi tulla aika nopeasti taisteluväsymys ja tosiaan ne kaverit ja sukulaiset eivät riitä jatkuvaan elantoon vaikka alussa toki varmasti buustaavat myyntiä hyvin.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
252
Minä mitään tuben käyttäjiä ole haukkunut tai sen enempää kritisoinutkaan.
Kun minusta se ei ole katsojien kritointia ihmetellä ja kertoa niiden oudoista katsomis tavoista eli mitä katsovat videoista ja mikä taas ei pätkääkään näytä kiinnostavan. Se on vaan mielenkiintoista statistiikkaa.
Ja sen on fakta että Youtube ajaa jenkkejen etuja minkä kerkeää ( ja muuten Jayz2Cents on jenkki... ) ja vitut välittää muista. Että eikö siitä sais tubea kritisoida ?
Ja eikö systeemi ole muka rikki jos video on laitettu että se on SUOMEKSI ja kuitenkin tuben systeemit videota tuputtaa ei suomea ymmärtävälle yleisölle ?

Ja kyllä edelleen teen tätä huvin vuoksi ja siksi teen sitä mikä on hauskaa. Ja kuten moneen kertaan sanoinkin että tiedän että video formaattini ei ole massoille ja se on OK.
Enkä todellakaan halua alkaa tekemään sitä mitä massat haluaa.
Nimittäin pitäisi ottaa päivätöistä loparit että ois tarpeeksi aikaa tehdä semmoista videota mistä ne massat tykkää, mutta sitten ei olisi taas rahaa elämiseen taikka sen raudan ostamiseen.
Ja työtä ja harrastusta ei pidä yhdistää, kun se menee siinä kohtaan päin persettä.

Kokoajan pointtina tässä oli että minä tarjoan pientä maksua vastaan nykyään benchmark tulokset ja kohta muuta hupi sisältöä. Ja sillä yritän rahoittaa peli ja rauta hankintoja kanavalle, ettei tarvisi täysin kaikkea maksaa omasta kukkarosta.
Onko tämä teidän mielestänne jotenkin väärin ?

Eli EN YRITÄ TIENATA TÄLLÄ RAHAA ITSELLENI vaan yrittää saada kanavalle lisää testattavaa.
Ja tavoite olisi että Kanava jäsenyys + Odyseen jutuilla saisin sen verran että sillä saisin hommattua SER rautaa sekä testipelejä ja näin "omalla" rahalla pystyis sitten ostamaan vaikka sen uuden näytönohjaimen jolla testailla niitä SERejä.
Kun nyky näytönohjain hinnoilla ei pysty molempiin sijoittamaan ja siksi kerroinkin että tänä vuonna keskityn vanhempaan rautaan.

Ja mikä tämä teidän parin kritiikki olikaan minua kohtaan ?
Olen SERien hehkuttaja ilman että oltiin katsottu ensimmäistkään testiäni ja minun pitäisi tehdä sitä mikä vetoaa teihin. Eli lyhyitä videoita missä fps lukemat näytetään nopeasti ja samalla haukutaan vanha rauta ihan syyn takia että se on vanhaa vaikka se ois aivan riittävää vieläkin.
Ja jotenkin vaikuttais että ihan hirveää että kehtaan pyytää benchmarkeista jotain pientä korvausta mikä menisi kuitenkin kanavan tulevaan sisältöön.

En ole pyytänyt ilmatteista rautaa, enkä todellakaan oleta sitä saavani kun miksi saisin ? Kun en aja yhdenkäään firman etuja millään tavalla joten miksi helvetissä ne mulle lähettäis mitään ?
Enkä sitä haluaiskaan kun siitä taas tulee omat velvollisuudet näitä tahoja kohtaan että paljon helpommalla pääsee kun ei saa mitään.

Yhden sponsori jutun tein ja toista kertaa en siihen paskaan lähde vaikka pyyntöjä on tullut 2 kpl sen jälkeen. En kiusaa katsojiani sponsori paskalla enkä myöskään mainoksilla Youtuben puolella.
Pakolliset mainokset ovat videon alussa ja lopussa ja se siitä. Kerran vahingossa annoin tuben päättää mainokset videoon ja se laittoi "vain" 10 mainoskatkoa... jotka siis manuaalisesti sitten poistin.
Ja jos ne alku ja loppu mainokset ärsyttää niin sitten videoni voi katsoa Odyyseesta ilman mainoksia ja saada itse samalla LBRY kolikoita = rahaa.
Asia, joka on itselleni jäänyt epäselväksi YouTubesta: Saatko katselukerrasta rahaa riippumatta siitä, katsonko videosi YouTubesta vai esim. Techbbs upotuksesta? Ts: kertyykö videolle katselukerta riippumatta siitä, kirjoitanko osoitekenttään YouTuben vai techbbs:n? Mulla on kyllä YouTube tili, mutta en jaksa käyttää sitä vaan katselen mielummin kirjautumattomana Techbbs:n kautta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 770
Viestejä
4 191 541
Jäsenet
70 786
Uusin jäsen
Esa22

Hinta.fi

Ylös Bottom