Joskus odottaisi, että sosialistit ehdottaisivat tapoja saada lisää tuloja. Lienee turha toive.
Nyt tämä on tällaista ajattelua, että lisää rahaa tulee vain ja ainoastaan verottamalla lisää. Tähän liittyy se harha, että Suomessa olisi paljon rikkaita, joita voidaan verottaa aina vaan lisää (Antti Rinne pääministeriksi pyrkiessään käytti termiä "veropohjan laajentaminen").
On jotenkin sairasta, että Suomessa normaalia IT-työtä tekevä ihminen kuuluu ylimpään tai toiseksi ylimpään desiiliin tulojen perusteella ja tätä ryhmää halutaan verottaa lisää, koska vihervasemmistolla on joku ihme kateustrippi päällä. Siis normaalia työtä tekevä ihminen Suomessa olisi muka "erityisen hyvätuloinen".
Kannattaa aina muistaa, että Suomessa on rikkaita niin vähän, että edes heitä himoverottamalla ei ratkaista yhtäkään valtiotalouden ongelmaa.
Lisää yrityksiä, työtä, työntekijöitä ja veronmaksajia pitäisi olla hallituksen tavoite. Etenkin ne ryhmät ja kansallisuudet, jotka vuodesta toiseen eivät jostakin syystä työllisty, pitäisi vaikka pakolla opettaa ja työllistää. Tekemätöntä työtä Suomessa kyllä riittää.
Nyt tällaisia tavoitteita ei ole näkyvissä.