• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Onko Sanna Marin kuuluttanut Nesteen vastuuta työpaikkojen säilyttämisestä tai että miksi sulkea tuottava laitos?
 
Poliittinen kenttä "normalisituu" takaisin tilanteeseen ennen koronaa. Suurimmat nousijat kannatusluvuissa PS ja Vihreät.

Näyttökuva (23).png
 
Olisin luullut, että Persujen kannatus olisi ottanut takkiin viimeisimpien ulostulojen jälkeen. Olin näköjään väärässä.
Näköjään pormestariehdokkaan avoimesti myöntämä rasismi hekumoi näitä punaniskaisia rasisteja vieläkin enemmän, tai sitten tässä on heittoja.
Kumminkin mielenkiintoista.
 
Viimeksi muokattu:
Korjattud. Sattui kirjoitusvirhe.
Vastaan myös:
halla-aho.png

Vähän hölmösti sanottu kieltämättä, mutta en tiedä tekeekö se tuosta rasismia jos toteaa mitä Helsingin ei tulisi olla/tulisi olla.

Ja hölmösti sanottu siksi, että Suomessa palvelukielinä tulisi olla suomi, ruotsi ja englanti (pääsääntönä, toki itärajalla Venäjä vaikuttaa). Se että ei tunnusta monikulttuurisuuden ihanuutta ei tee sinusta automaattisesti rasistia.

Luulisi sinunkin tietävän, että suden huutaminen turhaan on omaan nilkkaan ampumista.
 
No tottahan tuo o. Kyllä hesassa pitäisi suomea osata.
Isoisäni joka on yli 75-vuotias puhuu stadin slangia täysin sujuvasti.
Suosittelen perehtymään sen muodostumisen historiaan jos tuo on kantasi.

"Vanhassa stadin slangissa noin 3/4 sanoista oli ruotsin kielestä, suomalaista alkuperää olevia viidennes ja viisi prosenttia (noin sata sanaa) on venäjästä. Muutamia sanoja on lainautunut muistakin kielistä kuten slaafaaminen ’nukkuminen’ saksasta ja "donna" 'nainen' italiasta. Uudempi slangi on lainannut sanastoaan pääasiassa englannin kielestä[2] ja 2000-luvulla maahanmuuttajien myötä myös arabiasta ja somalista. Kieliopiltaan slangi on kuitenkin pääosin suomea. "

Ulkopaikkakuntalaisen (Halla-ahon) on turha tulla kertomaan mitä Helsinki on tai mitä sen pitäisi olla.
 
Vähän hölmösti sanottu kieltämättä, mutta en tiedä tekeekö se tuosta rasismia jos toteaa mitä Helsingin ei tulisi olla/tulisi olla.

Ja hölmösti sanottu siksi, että Suomessa palvelukielinä tulisi olla suomi, ruotsi ja englanti (pääsääntönä, toki itärajalla Venäjä vaikuttaa). Se että ei tunnusta monikulttuurisuuden ihanuutta ei tee sinusta automaattisesti rasistia.

Luulisi sinunkin tietävän, että suden huutaminen turhaan on omaan nilkkaan ampumista.
Olen yrittänyt ymmärtää pitkään Perussuomalaisia. Enää ei vaan pysty. Puoliksi ulkosuomalaisena ja juuri kesällä pahoinpideltynä ulkosuomalaisten juurien takia, en hyväksy mitään rasismia.
Tässä tapauksessa en nimitä Halla-ahoa vielä rasistiksi, mutta rasismiin viittaavana vähintään pidän tuota julkilausumaa.
 
No onhan se nyt tyhmää maksaa somalien kielen tulkin palveluja 20v maassa asuneelle. Ja kuitenkin koko ajan saavilla kaadetaan rahaa heidän kotoutumisiin. Ehkäpä se tarvitsee ulkopuolisen kertomaan että ei se säkillä kannettu valo sisällä pysy. Ps kuka tahansa saa turpaa jos haluaa. Ja vielä syytkin voi päälle keksiä.
 
En ole tietääkseni puolustanut 20v suomessa asuneen ihmisen tulkkauspalveluita. Olen itsekin järkevämmän kotouttamis & tiukemman maahanmuuttopolitiikan kannalla.

Joo. Keksin sen kun joku isämmmaanpollostaja antaa nyrkin takaraivoon ja kun tajuni palautuu hän juoksee karkuun. Kertoo ihan tarpeeksi näistä ihmisistä.
 
Korjattud. Sattui kirjoitusvirhe.
Vastaan myös:
halla-aho.png

Itse ymmärrän tuon viittaavan siihen että monikulttuurisuus itsessään ei ole mikään automaattisesti hyvä asia. Äänekkäimmät monikulttuurisuuden kannattajat eivät asu "monikulttuurisilla" alueilla ja eivät laita lastaan sellaiseen kouluun. Miksihän?

Ei suomi houkuttele osaajia millään "monikulttuurisuudella" mutta se voisi sitä tehdä turvallisuudella, tylsyydellä, puhtaudella, rauhallisuudella yms. Se että voit laittaa ala-asteikäisen kulkemaan yksin helsingissä matkan kotoa kouluun ei ole mitenkään itsestäänselvää monikulttuurisissa maissa.

Joo. Keksin sen kun joku isämmmaanpollostaja antaa nyrkin takaraivoon ja kun tajuni palautuu hän juoksee karkuun. Kertoo ihan tarpeeksi näistä ihmisistä.
Ikävää että sait turpaasi, kylläHAN suomalaisetkin siis hakkaavat eikä sitä ole kukaan kiistänyt.
 
Onko Sanna Marin kuuluttanut Nesteen vastuuta työpaikkojen säilyttämisestä tai että miksi sulkea tuottava laitos?

Ei ole, ehkä juurikin siksi että Nesteen kohdalla tuollainen kommentointi voitaisiin tulkita epäsopivaksi poliittiseksi ohjaukseksi.
 
Joo. Keksin sen kun joku isämmmaanpollostaja antaa nyrkin takaraivoon ja kun tajuni palautuu hän juoksee karkuun. Kertoo ihan tarpeeksi näistä ihmisistä.

Kerrotko lisää "näistä ihmisistä" ketä tällä tarkoitit? Jos kyse on persuista niin kertoiko lyöjä ennen kontaktia olevansa persu vai mistä päättelit että lyöjä on "isänmaanpuolusta" mitä tällä sitten tarkoitatkin?
 
Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaiset nousi SDP:n ohi suosituimmaksi puolueeksi – kokoomus vajoaa edelleen

Ylen tämän vuoden viimeinen kannatusmittaus:

PS 20,9 (+1,4)
SDP 20,6 (-0,6)
KOK 15,9 (0,7)
KESK 12,1 (-0,3)
VIHR 11,6 (+0,8)

Perussuomalaist ampaisivat kärkeen kannatuskyselyn suurimpana nousijana, odotettua, mutta allekirjoittanut veikkasi vasta ensi vuoden puolella tapahtuvan.
SDP:n alamäki jatkuu, työmarkkinajärjestöjen neuvottelut kaatuivat ja koronan toinen aalto on täällä, ensimmäinen etappi jossa mitataan kannatusta.
Kokoomuksen alamäki sen kuin jatkuu, vaikka oppositiossa sitä kannatusta pitäisi olla nostattamassa, onko Orpon lähtölaskenta alkanut? Puolue on lievästi sanottuna hajuton ja mauton Orpon johdolla.
Keskustalle Saarikko toi vähän nostetta, mutta puolue on silti jumahtanut sinne 10-12% tietämille, onko aika ajanut ohi keskustasta?
Vihreät varastamassa nuorten naisten äänet takaisin SDP:lta? Kannatusmittauksen toiseksi suurin nousija.
 
Sehän tuli jo koronakriisin alkuvaiheessa todettua että SDP:n raketoimisen syynä oli se rally to the flag efekti eikä puolueen erinomaisuus. Se alkaa nyt hiipua ja ei se koronan selätystkään nyt ihan niin tainnut mennä kuin hienoimmissa kuvitelmissa. Kysymys taitaa olla että riittääkö kannatus pysymään myös kokoomuksen yläpuolella. Näyttöjen puolella vähän hiljainen tunnelma hallituksessa.
 
Silmiin pistävää on keskustan mittauksesta toiseen jatkuva vapaapudotus. Kuinka pitkään keskustan rahkeet riittävät hallituksessa? Itse veikkaan että lähtö hallituksesta tulee nopeasti kun maakuntauudistus on nuijittu laiksi.
 
Eiköhän tuo ole kaikille ihan selvää, ettei kepulle myydä luotolla mitään. Saavat maakuntansa siinä vaiheessa kun vaalit ovat niin lähellä, että hallituksen hajottaminen olisi noloa. No eipä tuo viime vaalikaudellakaan sitä estänyt tekemästä, mutta ei siitä mitään hyötyäkään ollut.

edit: Ai kappas kehveliä. Ne maakunnat on ihan oikeasti tulossa jo ensi vuonna.
 
Viimeksi muokattu:
Perussuomalaist ampaisivat kärkeen kannatuskyselyn suurimpana nousijana, odotettua, mutta allekirjoittanut veikkasi vasta ensi vuoden puolella tapahtuvan.

Huomionarvoista, että tässä gallupissa KD laski yhden prosenttiyksikön verran. Suurin osa persujen noususta selittyy helpoiten oikeistokonservaiivien sisäisellä liikehdinnällä.
 
Ihan hyvä hypoteesi, mutta mikään ei taida kuitenkaan viitata tähän tai todistaa tätä.
Paitsi juuri nämä oikeiston kannatusmuutokset nyt ja viimeisten kuukausien aikana. Aamun uutisia lukiessa huomasin, että tällaisen johtopäätöksen on tehnyt myös useampi toimittaja ja kolumnisti, ei ainoastaan @VuohiKauhu .
 
Toimittajat ja kolumnistit tehneet johtopäätöksiä?
No sitten ilman muuta. Miten saatoinkin edes epäillä.
 
Huomionarvoista, että tässä gallupissa KD laski yhden prosenttiyksikön verran. Suurin osa persujen noususta selittyy helpoiten oikeistokonservaiivien sisäisellä liikehdinnällä.
Varmasti näinkin, vuotoa tapahtuu Kristillisdemokraateista sekä Kokoomuksesta. Marinin uutuuden viehätys sekä jatkuva koronakriisin ympärillä esiintyminen alkaa puuduttaa äänestäjiään, eli voimme puhua paluusta normaaliin politiikan arkeen.

edit: Setä Arkadia tuota gallupia summailee kommentissaan: Kommentti: Perussuomalaisten nousu ei yllätä, Marinin esiintyminen pelkästään koronan ympärillä alkaa ehkä riittää
 
Eiköstä KD:n kannatus ole aina gallupeissa heitellyt tuollaista +/- 1% tämän tästä, johtuen siitä että niiden näytekoko on sen verta pieni että galluppien tarkkuus niiden osalta on aika heikko.
 
Jos jossitellaan, niin mitä taphtuisi jos vaalien voittajapuolue ei saisi ketään hallitukseen tai sitten hallituksessa olisi vähemmistö?
 
Jos jossitellaan, niin mitä taphtuisi jos vaalien voittajapuolue ei saisi ketään hallitukseen

No sitten joku muu saisi yrittää hallituksen muodostamista, ei hallituksen tarvitse muodostua vaalivoittajan ympärille.
tai sitten hallituksessa olisi vähemmistö?
No sitten olisi vähemmistöhallitus, ei hallitusten tarvitse olla enemmistöhallituksia.
 
Itse ymmärrän tuon viittaavan siihen että monikulttuurisuus itsessään ei ole mikään automaattisesti hyvä asia. Äänekkäimmät monikulttuurisuuden kannattajat eivät asu "monikulttuurisilla" alueilla ja eivät laita lastaan sellaiseen kouluun. Miksihän?

Ei suomi houkuttele osaajia millään "monikulttuurisuudella" mutta se voisi sitä tehdä turvallisuudella, tylsyydellä, puhtaudella, rauhallisuudella yms. Se että voit laittaa ala-asteikäisen kulkemaan yksin helsingissä matkan kotoa kouluun ei ole mitenkään itsestäänselvää monikulttuurisissa maissa.

Ikävää että sait turpaasi, kylläHAN suomalaisetkin siis hakkaavat eikä sitä ole kukaan kiistänyt.

Noh itse olen asunut ja käynyt koulussa näillä alueilla mistä sinä käytät termiä "monikulttuurinen" Esim. Jakomäki, Tapulikaupunki, Kontula etc. Hyvin tultiin toimeen lapsina ja hyvin tultiin toimeen aikuisina.
Toki olen itsekkin nykyisen maahanmuuttopolitiikan vastainen, koska kototutus ei toimi ja Ohisalo esittää laittomasti täällä olleille oleskelulupa konetta.
Kannatan siltikin työperäistä ja tarveharkintaan perustuvaa maahanmuuttoa.

Hyvin minä pystyin kävellä ekalla luokalla yksin kouluun pihan läpi missä asui kanssani vietnamilaisia, somaleita, virolaisia ja venäläisiä.
Myönnän tosiasiat. Esim. maahanmuuttajien lasten huonomman koulumenestyksen = kotouttaminen ei toimi.

En ole väittänyt, että suomalaiset eivät saisi turpaan. Sorrut nyt itse samaan olkiukkoiluun, kun kiihkovassarit jotka argumentoivat raiskauksia vastaan näin: "Kyllähän suomalaisetkin raiskaa"

Kerrotko lisää "näistä ihmisistä" ketä tällä tarkoitit? Jos kyse on persuista niin kertoiko lyöjä ennen kontaktia olevansa persu vai mistä päättelit että lyöjä on "isänmaanpuolusta" mitä tällä sitten tarkoitatkin?
Puhuin yleisesti rasisteista. En väitä kaikkia Persuja rasisteiksi, nyt itse oletit ja väität että sanoin niin.
Ennen tätä lyöntiä oltiin suomalaisuutani kyseenalaistettu kahden ihmisen toimesta.
Eli väännän nyt rautalangasta, ihan rasistit ovat niitä "näitä ihmisiä"

Aika hauskaa, että täälläkin foorumilla hyväksytään näköjään väkivalta ihmistä kohtaan joka ei ole kantasuomalaisen näköinen.

Päteekö tämä myös somaaleihin, irakilaisiin geelitukkiläähättäjiin, junalla tulleisiin lesbofeministeihin yms.?

Hyvä vain että koronan luoma häiriö alkaa kadota ja se oikea kannatus tulee esille.

Näin en ole väittänytkään. Siltikin nään ihmisen yksilönä.

Kiitos teille kaikille näistä viesteistä, tajusin taas kuinka paljon teidän kaltaisianne ihmisiä on näköjään Suomessa.
Minua on koulukiusattu läpi elämäni osittain ulkomaalaisten sukujuurteni takia ja nyt te idiootit (anteeksi kielenkäyttöni ylläpito) väitätte, että minä en voi tietää minuun kohdistuneen pahoinpitelyn ja hyökkäyksen syytä.

Kai te ymmärrätte, että tälläiset asenteet ja kirjoittelut saavat minut vielä enemmän taistelemaan teitä rasismia vähintään symppaavia ihmisiä vastaan?
 
Viimeksi muokattu:
Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaiset nousi SDP:n ohi suosituimmaksi puolueeksi – kokoomus vajoaa edelleen

Ylen tämän vuoden viimeinen kannatusmittaus:

PS 20,9 (+1,4)
SDP 20,6 (-0,6)
KOK 15,9 (0,7)
KESK 12,1 (-0,3)
VIHR 11,6 (+0,8)

Perussuomalaist ampaisivat kärkeen kannatuskyselyn suurimpana nousijana, odotettua, mutta allekirjoittanut veikkasi vasta ensi vuoden puolella tapahtuvan.
SDP:n alamäki jatkuu, työmarkkinajärjestöjen neuvottelut kaatuivat ja koronan toinen aalto on täällä, ensimmäinen etappi jossa mitataan kannatusta.
Kokoomuksen alamäki sen kuin jatkuu, vaikka oppositiossa sitä kannatusta pitäisi olla nostattamassa, onko Orpon lähtölaskenta alkanut? Puolue on lievästi sanottuna hajuton ja mauton Orpon johdolla.
Keskustalle Saarikko toi vähän nostetta, mutta puolue on silti jumahtanut sinne 10-12% tietämille, onko aika ajanut ohi keskustasta?
Vihreät varastamassa nuorten naisten äänet takaisin SDP:lta? Kannatusmittauksen toiseksi suurin nousija.
Tämä on päivän paras uutinen, oikea viikon pelastus. Mitä enemmän Persut nostaa kannatustaan, sitä enemmän se pakottaa muut puolueet muuttamaan politiikkaansa, mikä on Suomelle ensiarvoisen tärkeää.

Vihreisiin Persujen menestys ei vaikuta, mutta heidän äänestäjäkunta tuntuukin elävän jossakin rinnakkaistodellisuudessa eikä Suomessa.

Demarien kannatuslasku tekee hyvää yksityissektorin palkansaajan näkökulmasta eläkeputkihankkeelle. Jos demarit nyt päähallituspuolueena vie putken poiston läpi, niin se saa varmuudella tehdä Keskustalle seuraa "entisten suurten puolueiden joukossa". Kuten olen kirjoittanut: jos eläkeputkihanke viedään läpi, suuri määrä ikänsä töissä olleita ihmisiä joutuu myymään asuntonsa ja autonsa, saadakseen puolet niistä tuista, jotka "ei suomea ja ruotsia puhuva" henkilö saa.
 
Silmiin pistävää on keskustan mittauksesta toiseen jatkuva vapaapudotus. Kuinka pitkään keskustan rahkeet riittävät hallituksessa? Itse veikkaan että lähtö hallituksesta tulee nopeasti kun maakuntauudistus on nuijittu laiksi.
Ei muuten tule, ainakaan niin kauan kuin Saarikko on siellä johdossa nyt.
 
Tämä on päivän paras uutinen, oikea viikon pelastus. Mitä enemmän Persut nostaa kannatustaan, sitä enemmän se pakottaa muut puolueet muuttamaan politiikkaansa, mikä on Suomelle ensiarvoisen tärkeää.

Vihreisiin Persujen menestys ei vaikuta, mutta heidän äänestäjäkunta tuntuukin elävän jossakin rinnakkaistodellisuudessa eikä Suomessa.

Demarien kannatuslasku tekee hyvää yksityissektorin palkansaajan näkökulmasta eläkeputkihankkeelle. Jos demarit nyt päähallituspuolueena vie putken poiston läpi, niin se saa varmuudella tehdä Keskustalle seuraa "entisten suurten puolueiden joukossa". Kuten olen kirjoittanut: jos eläkeputkihanke viedään läpi, suuri määrä ikänsä töissä olleita ihmisiä joutuu myymään asuntonsa ja autonsa, saadakseen puolet niistä tuista, jotka "ei suomea ja ruotsia puhuva" henkilö saa.
Eläkeputki poistuu satavarmasti. Vasemmistoliittoa lukuunottamatta hallituspuolueet on siitä yksimielisiä (ja VAS taipuu kun saa tietyt jutut läpi). Työmarkkinaosapuolet molemmat haluavat sen, vaikka eivät yhteistä esitystä kyenneet tekemään; työntekijäpuoli haluaa muutosturvan, työnantajapuoli haluaa yritysten sijaan veronmaksajan hoitamaan muutosturvakustannukset ja laskee, että se onnistuu, kun hallitus kokemattomuuttaan lupasi sen hoitaa itse jos partit ei kykene.
Että sellainen ”joululahja” on vielä tulossa, aivan varmasti. Vasemmistoliiton mukaan saamiseksi samalla tulee muutakin reformia (porkkanapuolta).
Ajoitus olisi paras niin, että Li Andersonin äitiysloma on juuri alkamassa jos mukana on kuulemaani porkkanaa. Ja jos ei ole, niin vasta kun loma on jo alkanut.
Tai niin ainakin itse pyrkisin neuvottelemaan asian, jos olisin sen puolueen poliittinen suunnittelija...
 
En ole persukannattaja, mutta tämä pointtisi on mielestäni hyvä.
Tämä oli myrskyvaroitus, nyt tarttis ehkä tehdä jotain.

"Mitä enemmän Persut nostaa kannatustaan, sitä enemmän se pakottaa muut puolueet muuttamaan politiikkaansa, mikä on Suomelle ensiarvoisen tärkeää."
 
Jos jossitellaan, niin mitä taphtuisi jos vaalien voittajapuolue ei saisi ketään hallitukseen tai sitten hallituksessa olisi vähemmistö?
Ei mitään ihmeellistä. Laki ei mitenkään edellytä että suurin puolue on hallituksessa niin pitkään jos muut puolueet saavat enemmistö hallituksen kasaan.
 
Löytynee aiemmista viesteistä tässä ketjussa. inexcesshän aloitti viestinsä sanoin "kuten olen kirjoittanut".
Ainahan sitä voi kirjoittaa, mut eri asia on kirjoituksen todenperäisyys. Kylhä niitä nykyään on monenlaista bloggaajaakin, eikä niihin aina ole luottaminen.
 
Onks se sit aina asunut Eirassa?
Ei mulla ole muuta tietoa, kuin että hän asuu Eirassa(jäi mieleen kun Terho vertaili itseään ja Halla-Ahoa(että Halla-Aho on tohtori Eirasta ja hän on maisteri Töölöstä)).
Eikös väitteen tekiän pidä antaa lähde väitteelleen, eikä että muiden pitää todista se vääräksi.
 
Aika hauskaa, että täälläkin foorumilla hyväksytään näköjään väkivalta ihmistä kohtaan joka ei ole kantasuomalaisen näköinen.
Kuka on hyväksynyt väkivallan? lähdettä tälle? Lisäksi suomessa on myös Suomen Kansa Ensin puolue. Tämä sinun lyöjäsi saattaa kuulua aivan hyvin siihen puolueeseen.

Ps. Pahoittelut että jouduit väkivallan uriksi. Voin tuomita tuon väkivallan jos se helpottaa oloasi. En siis hyväksy että ihmisiä mulkioidaan kadulla. Hyväksyn väkivallan itsepuolustuksena, mutta siitä tässä sinun tapauksessa ei varmaan tällä lyöjällä ollut kyse.
 
Eläkeputki poistuu satavarmasti. Vasemmistoliittoa lukuunottamatta hallituspuolueet on siitä yksimielisiä (ja VAS taipuu kun saa tietyt jutut läpi). Työmarkkinaosapuolet molemmat haluavat sen, vaikka eivät yhteistä esitystä kyenneet tekemään; työntekijäpuoli haluaa muutosturvan, työnantajapuoli haluaa yritysten sijaan veronmaksajan hoitamaan muutosturvakustannukset ja laskee, että se onnistuu, kun hallitus kokemattomuuttaan lupasi sen hoitaa itse jos partit ei kykene.
Että sellainen ”joululahja” on vielä tulossa, aivan varmasti. Vasemmistoliiton mukaan saamiseksi samalla tulee muutakin reformia (porkkanapuolta).
Ajoitus olisi paras niin, että Li Andersonin äitiysloma on juuri alkamassa jos mukana on kuulemaani porkkanaa. Ja jos ei ole, niin vasta kun loma on jo alkanut.
Tai niin ainakin itse pyrkisin neuvottelemaan asian, jos olisin sen puolueen poliittinen suunnittelija...
Jos yksityissektorin työntekijöitä koskeva eläkeputki poistuu, niin se todistaa aukottomasti, että Demareita, Vihreitä, Keskustaa ja Vasemmistoliittoa ei kiinnosta suomalaisen palkansaaja paskan vertaa. Ne ovat samassa kimpassa Kokoomuksen kanssa, joka on ensisijaisesti vaatinut eläkeputken poistamista. Kuten on täällä keskusteltu, kyse ei ole mistään muusta kuin valtion säästötoimesta eikä mistään työllistämisestä. Tietoisen valehtelun voisi jo pikkuhiljaa lopettaa.

Toisella foorumilla muuten bongasin tällaisen kirjoituksen.

"Valtion budjetissa 2021 on varattu maatalousyrittäjien eläkkeisiin 740 miljoonaa ja yrittäjien eläkkeisiin 420 miljoonaa ns. tasausmaksua (yhteensä 1160 miljoonaa) koska näiltä yrittäjäliitoilta kerätyt eläkemaksut eivät riitä nykyisiin eläkkeisiin. Ennusteen mukaan vuonna 2024 valtion tasausmaksu yrittäjäeläkkeistä nousee jo yli 600 miljoonaan.

Vuonna 2018 budjetista maksettiin (työttömyysputkessa olevat) noin 10 000 henkilölle ns. lisäpäiväkorvausta 139 miljoonaa, joten tämä iäkkäiden duunareiden saama väliaikainen korvaus ei ole kun 15% yrittäjien saamasta verovaroista maksettavista eläkkeiden tasauskorvauksesta.

Kokoomus ja Keskusta ovat kiivaasti vaatimassa eläkeputken poistoa, mutta eivät missään yhteydessä vahingossakaan kerro tästä vielä suuremmasta "eläkepommista" jolla yrittäjiä vuosittain tuetaan.
"
 
Näin on. Asia ei ole mikään salaisuus, vaan on ollut pitkään tiedossa: YEL ja MYEL yrittäjien lakisääteiset eläkemaksut ovat ongelma. Eläkekassojen varat eivät ole ikinä riittäneet yrittäjien eläkkeiden maksuun, joten valtio on maksanut valtaosan. Suurin osasyy on siinä, että yrittäjät voivat itse määritellä, minkä suuruisen tulon perusteella eläkettä maksaa. Säännösten mukaan maksun pitäisi mennä niin, että yrittäjä arvioi työnsä arvon sillä periaatteella, että minkä suuruista palkkaa tulisi omasta työpanoksestaan maksaa, mikäli sen tekisi palkattu työntekijä. Eläkekassan periaatteessa pitäisi valvoa aihetta. Koska tähän ei kuitenkaan ole rakennettu kassoille kannustetta, valvontamekanismia tai sanktiota, ne eivät ole sitä milloinkaan tehneet ja niinpä ns. maan tavaksi on tullut maksaa niin matalat maksut, kuin vaan kehtaa. Tämä on kierre, joka on sitten johtanut myös erittäin mataliin eläkekertymiin, joka on johtanut siihen, että järjestelmään ei luoteta, joka taas on johtanut siihen, että senkään vuoksi ei haluta maksaa kuin mahdollisimman pientä maksua sisään....

Vaje sitten kustannetaan valtion budjetista eli verovaroista.

Tämä edellyttäisi ehdottomasti reformia.

Mutta ei se silti muuta sitä, että eläkeputkiasiakin pitää hoitaa.
 
Viimeksi muokattu:
Näin on. Asia ei ole mikään salaisuus, vaan on ollut pitkään tiedossa: YEL ja MYEL yrittäjien lakisääteiset eläkemaksut ovat ongelma. Eläkekassojen varat eivät ole ikinä riittäneet yrittäjien eläkkeiden maksuun, joten valtio on maksanut valtaosan. Suurin osasyy on siinä, että yrittäjät voivat itse määritellä, minkä suuruisen tulon perusteella eläkettä maksaa

On toki ongelma, mutta eihän sen tässä pitäisi näkyä. Eläkettä pitäisi saada maksujen mukaan ja loput sitten takuueläkkeenä Kelasta? Ilmeisesti itse eläkesysteemissäkin on joku ylimääräinen valtion maksama bonuskerroin yrittäjille? Kuvittelin että tämä lisäetu koskee pelkästään maatalaustuottajia.
 
Maksuprosentti on liian pieni, sen lisäksi kaikilla yrittäjillä neljä ensimmäistä vuotta saa vielä 22% alennuksen, sitten lisäksi YEL:ja ei rahastoida ja on kai niitä muitakin syitä. Huonosti toimiva systeemi, kallis yrittäjälle (jos maksaisi todellisen mukaan), mutta silti maksaa huonosti, eikä rahat riitä siihenkään.
 
Näin en ole väittänytkään. Siltikin nään ihmisen yksilönä.
? Väittänyt mitä? Kysyin vain että päteekö tämä sama sääntö muihinkin ulkopaikkakuntalaisiin vain ainoastaan "väärän" puolueen äänestäjiin. Eli oletettavasti esim. somaaleilla ei tule olla sanottavaa sen suhteen miten Helsinkiä kehitetään ku he eivät ole sieltä kotoisin. Kovasti kuulostaa niiden paljonpuhuttujen rasistien jutuilta.

Kiitos teille kaikille näistä viesteistä, tajusin taas kuinka paljon teidän kaltaisianne ihmisiä on näköjään Suomessa.
Mitä tarkoitat "kaltaisilla"? Ei se että on ulkomaalainen tai omaa ulkomaalaistaustan tuo mitään suojakilpeä millä estää kaiken kriittisen keskustelun.

Minua on koulukiusattu läpi elämäni osittain ulkomaalaisten sukujuurteni takia ja nyt te idiootit (anteeksi kielenkäyttöni ylläpito) väitätte, että minä en voi tietää minuun kohdistuneen pahoinpitelyn ja hyökkäyksen syytä.
En ymmärrä miten nämä liittyvät toisiinsa. Minuakin kiusattiin n. 10v koulussa, mutta jos huomenna joku hermanni tulee kadulla vastaan ja vetää turpaan niin en nyt voi poimia random syytä ja väittää varmuudella että tästä on kyse. Suomessa nyrkit heiluu jatkuvasti valitettavasti.

Kai te ymmärrätte, että tälläiset asenteet ja kirjoittelut saavat minut vielä enemmän taistelemaan teitä rasismia vähintään symppaavia ihmisiä vastaan?
Olet nyt parin sivun verran solvannut ihmisiä ja automaattisesti heität rasismin syyksi sille että joku luuseri kävi vetämässä turpaan vailla mitään pohjaa. Kait ymmärrät että tällainen paska jos jokin varmasti saattaa tehdä jostain oikean rasistin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 573
Viestejä
4 923 208
Jäsenet
79 205
Uusin jäsen
Stormie

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom