• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tuskin on oppositiossa siihen halua, kun siellä puolueet kilpaa vaativat ko. aikana vielä tiukempia rajoituksia.
Vaikea paikka kun hallitus viis veisaa perustuslain noudattamisesta ja oppositio pyyhkisi sillä sitten kokonaan peräpäänsä?

Tosin silloin maaliskuun lopulla (vai oliko huhtikuussa) kun koronatoimista oli kysely, oli toki hallituksen toimien vastustus kaikkein vahvinta oppositiopuolueiden kannattajien keskuudessa mutta se oli sitä molempiin suuntiin eli siellä oli myös eniten "liian tiukkaa" ääniä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 141
Joo onhan tässä mennyt myös juomatavat vähän parempaan suuntaan myös. Ehkä ihmiset nyt enemmän panostaa määrän sijaan laatuun. Varsinkin oluen verotusta olisi varaa laskea ihan merkittävästikin, jos vertaa sitä yleiseen eurooppalaiseen tasoon. Sitten voitaisiin luopua myös niistä oluen verotusluokista, jotka on aika vanhaa perua.
Oluen verotusluokista luovuttiin vuonna 1994. Muuten olen samaa mieltä.
Alkon monopoli pitäisi purkaa. Kyllä yksityinen sektori pystyy myymään kaikkea alkoholia vastuullisesti. Pystyyhän se myymään aseitakin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044

Tosin viinapullon hakemiseen kaupasta ei tarvita poliisin myöntämää viinalupaa - ainakaan toistaiseksi. Olisihan se hauskaa, jos joutuisi suorittamaan viinanjuontikortin tai kuulua aktiivijäsenenä kännäysseuraan, että saisi hommattua viinaluvan :cigar2:
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Mitä tuohon mitään korttia tarvita, normaali kauppoihin myyntiin vaan kaikki ja alkot 24/7 auki.
Sekä nettimyynti vapaaksi. Joo ei ole tulossa.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
409
Tosin viinapullon hakemiseen kaupasta ei tarvita poliisin myöntämää viinalupaa - ainakaan toistaiseksi. Olisihan se hauskaa, jos joutuisi suorittamaan viinanjuontikortin tai kuulua aktiivijäsenenä kännäysseuraan, että saisi hommattua viinaluvan :cigar2:
Tulee kuluneeksi 50v siitä kun viinakortti poistettiin , se oli pelkkää kyyläystä ja kettuilua , mutta vieläkin on kansalaisia joita tuijotettiin kylmän vihamielisesti Alkon myyjien toimesta .kun Turmion Tommit jonottivat kiltisti pulloaan .
Mitä näistä ikivanhoista , pienpanimo tuotteet ovat marginaalia , ei niillä nosteta kansantaloutta

Näinä korona-aikoina olemme taas nähneet miten holhoutta halutaan pakottaa ihmisten arkeen , sanelemalla käytösmalleja kansalaisten "omaksi parhaaksi"
Maa on ajettu taloudelliseen ahdinkoon ja varsinkin kunnat ovat konkurssin partaalla
Mistä riittää rahat avata kouluja syksyllä kun kassat on tyhjiä ja velkaa on mielettömästi

Nyt pitäisi säästää ja kalliiden erikoisoluiden sijasta , ryypätä sitä bulkia

Yhtä porukkaa kiinnostaa vain rajojen sulkeminen muukalaisilta , toista ryhmää pelkästään pakolaisleireiltä maahan lennätetyt ulkomaalaiset
Kuten eräs totesi : Saatanan Tunarit , tässä maassa olis nyt omienkin asioitten hoitamisessa täysi työ
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 126

Näyttäisi varmaan pahalta jos kaikille selviäisi ettei siellä siellä tiedetty mitä ollaan tekemässä.
Hyvää spekulaatiota, mutta Marin ei ainakaan kannata pimittämistä.

Valtioneuvoston kanslia salasi korona-asiakirjoja – Marin: ”Taustatiedot ja laskelmat tulee julkaista”
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 141
Kannattaa aina muistaa, että pääministeri ei voi vaatia julkistamaan mitään. Mielipide hänellä saa ja pitääkin olla.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Tässä nyt lähteenä vähän mitä sattuu, mutta jos tuo on totta miten marjatilalliset maksaa ukrainalaiselle työvoimalle niin voisi evätä kaikki koronatuet ja sitten pakottaa maksamaan kaikki aiemmin maksamatta jätetyt palkat seuraavaksi. Jos vaikka niille jotka eivät menisi konkurssiin kelpaisi suomalaisetkin työntekijät sen jälkeen.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827

Jos tuollaiseen löytyy joku taikakeino millä työnantajat saa maksamaan kunnon palkkaa ulkomaiselle (ja kotimaisellekkin) halpatyövoimalle niin sitä varmaan kannattaisi soveltaa sitten muillekkin aloille ja meillä olisikin aika iso poliittinen probleema ratkaisu. Ehdottaisin myös jonkin sortin palkintoa keksijälle.
 
Sen pitäisi tulla yritykselle kalliimmaksi kun nykyään. Tällä hetkellä monet yritykset maksavat lattoman vähän ja jos työntekijä uskaltaa viedä asian käsittelyyn niin normisti työnantaja joutuu ehkä maksamaan osan maksamatta jätetyistä palkoista sille yhdelle henkilölle. Muut työntekijät ovat hiljaa ja tyytyvät laittoman pieniin palkkoihin. Miten tuollaisen yrityksen kanssa pystyy kilpailemaan jos itse haluaisi pyörittää hommaa laillisesti?

Ratkaisuna toimisi se että tuosta jäisi käytännössä aina kiinni ja lopputulos olisi aina yrittäjälle kalliimpi verrattuna siihen että toimisi laillisesti. Tässä toimisi poliittiset ratkaisut.

Ylimääräisenä lisänä voisi olla hyvä jos olisi parin vuoden putsauskampanja jossa yrittäjä joutuisi maksamaan maksamattomien palkkojen lisäksi vielä 50% extraa ammattiliitolle, jos ammattiliitto olisi asiassa osallisena. Eli jos vaikka jos työntekijä, jolle on maksettu alle sovitun vie asian ammattiliiton hoidettavaksi, ammattiliitto hoitaa sen ja työntekijä saa 100000€ maksamattomia palkkoja, niin yrittäjä joutuisi tuon päälle tekemään vielä 50000€ tilisiirron liitolle. Kampanjan jälkeen olisi sitten ne lain mukaan toimivat yritykset enää kilpailemassa keskenään.

muoks: tavallaan luulisi että tämmöinen olisi jo kokoomuksen asialistalla koska rehelliset yrittäjät saisivat tasaisen pelikentän, tai vaikka persujen kun se vähentäisi ulkomaalaista työvoimaa. Luultavasti kuulostaa vaan liian vassarilta/liian vähän hyvävelijutskilta jotta kelpaisi.
 
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 112
Ratkaisuna toimisi se että tuosta jäisi käytännössä aina kiinni ja lopputulos olisi aina yrittäjälle kalliimpi verrattuna siihen että toimisi laillisesti. Tässä toimisi poliittiset ratkaisut.
Ei toi kyl kovin ratkaisulta kuulosta. Turhan abstraktilla tasolla ilman käytäntöä toi pohdinta imo.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Tässä nyt lähteenä vähän mitä sattuu, mutta jos tuo on totta miten marjatilalliset maksaa ukrainalaiselle työvoimalle niin voisi evätä kaikki koronatuet ja sitten pakottaa maksamaan kaikki aiemmin maksamatta jätetyt palkat seuraavaksi. Jos vaikka niille jotka eivät menisi konkurssiin kelpaisi suomalaisetkin työntekijät sen jälkeen.
Eipä tuo ole onnistunut raksoillakaan, vaikka siellä suomalaiset liitot, työsuojelupiirit ja Vero on kyllä toistakymmentä vuotta yrittäneet saada alaa oikaistua. 4500km päästä Uzbekistanista tulee tasoiteäijät ja maalarit pk-seudulle, kaksiossa voi majoittua 5-10. Maksavat työn uzbekkivälittäjille mitä maksavat, saavat vuokrafirmalta jotakin palkkaa, josta joku vie jotakin taas päältä.
Ja veronumerot, työluvat jne. on kunnossa, eli todella halutessaan viranomaiset voisi kyllä viheltää pelin poikki. Niin kuin maahanmuuttovirasto väärennettyjen todistusten osalta toki vihelsikin isolta määrältä viime kesänä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Ylimääräisenä lisänä voisi olla hyvä jos olisi parin vuoden putsauskampanja jossa yrittäjä joutuisi maksamaan maksamattomien palkkojen lisäksi vielä 50% extraa ammattiliitolle, jos ammattiliitto olisi asiassa osallisena. Eli jos vaikka jos työntekijä, jolle on maksettu alle sovitun vie asian ammattiliiton hoidettavaksi, ammattiliitto hoitaa sen ja työntekijä saa 100000€ maksamattomia palkkoja, niin yrittäjä joutuisi tuon päälle tekemään vielä 50000€ tilisiirron liitolle. Kampanjan jälkeen olisi sitten ne lain mukaan toimivat yritykset enää kilpailemassa keskenään.
Menee kyllä todella typeräksi ja törkeäksi tämä AY-mafian pussiin pelaaminen.

Niinkuin ei riittäisi se, 1) että jäsenyydestä saa jäsen verohelpotusta, 2) itse mafia ei maksele veroja tuloistaan, 3) mafia saa postata valhellista propagandaa (mm. virheellisiä väitteitä ansiosidonnnaiseen liittyen) vaikka minne eikä tähän missään puututa, 4) ja sitten on satojatuhansia aivopestyjä idiootteja toistamassa sitä propagandaa, ja 5) lisäksi mafia yrittää vielä usein sorkkia demokraattisen valtion lainsäädäntökoneistoa ja häiritä demokrattista päätöksentehoa, niin sitten vielä jotkut kehtaa ehdottaa että muiden ihmisten ansaitsemista vahingonkorvauksista tai valtiolle kuuluvista sakkomaksuisakin pitäisi osa ohjata ne oikeasti ansaitsevan tahon sijasta AY-mtafialle.

SAISIKO EDES JOTAIN RAJAA TÄHÄN ÄLYTTÖMYYTEEN?

AY-järjestöt ovat yksityisiä yhdistyksiä. Tasa-arvoisessa ja demokraattisessa oikeusvaltiossa toisilla yksityisillä yhdistyksillä ei kuuluisi olla minkäänlaista erityisasemaa toisiin yksityisiin yhdistyksiin nähden, eikä minkäänlaista yhteiskunnallista valtaa; Yhteiskunnalinen valta kuuluu vain viralliselle valtakoneistolle eli valtiolle ja kunnille (ja mahdollisesti jollekin niiden välissä olevalle hierarkiatasolle kuten läänille, maakunnalle tai osavaltiolle, ja mahdollisesti myös näiden yläpuolella olevalle valtioliitolle)
 
Jos toi boldaus on nyt joku juttu, niin:
Saisiko myös edes jotain rajaa ihan älyttömimpiin väitteisiin

AY-liike maksaa veroa ihan samalla tavalla, kuin kaikki yleishyödylliset yhteisöt. Samalla tavalla kuin myös työnantajajärjestöt. Tai vaikkapa säätiöt.

Ne siis maksavat veroa liiketoiminnan voitoista normaaliin tapaan, ja muuhun toimintaan liittyvistä hankinnoista ne maksavat arvonlisäveroa kuluttajien tapaan. Yhdistysten työntekijät maksavat verot palkastaan siinä missä muutkin työntekijät.
Ja on toki samalla tavalla vapautettu osinkotulojen verotuksesta. Ja kiinteistötuloista maksetaan veroa vain osittain kunnalle. Tämä vapautus koskee siis myös työantajajärjestöjä, niitä yleishyödyllisiä säätiöitä, mm. urheiluseuroja yms.

Itse asiassa demarit ja vassarit ajavat lähdeveroa, jota AY-liike ei ole vastustanut. Päinvastoin.
Viimeksi sitä muistaakseni vastustivat EK, MTK, Suomen yrittäjät, moni todella rikas säätiö (tietysti), sekä tottakai Kokoomus.
Säätiöt tuossa ovat todella merkittävässä roolissa. Jaa miksi? Koska niillä on melkoisia taseita. Ja niitä verovapaita osinkotuloja.

AY-liikkeeltä on muuten myös tullut oma ehdotus varallisuusverosta. Siinäkin purettaisiin sitä verovapautta.

*pahoittelen boldausta, se tuntuu nyt jo itsestäkin jotenkin sivistymättömän pahatapaiselta
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Asiaton käytös - olkiukkoilu, sanojen laittaminen suuhun
Menee kyllä todella typeräksi ja törkeäksi tämä AY-mafian pussiin pelaaminen.

Niinkuin ei riittäisi se, 1) että jäsenyydestä saa jäsen verohelpotusta, 2) itse mafia ei maksele veroja tuloistaan, 3) mafia saa postata valhellista propagandaa (mm. virheellisiä väitteitä ansiosidonnnaiseen liittyen) vaikka minne eikä tähän missään puututa, 4) ja sitten on satojatuhansia aivopestyjä idiootteja toistamassa sitä propagandaa, ja 5) lisäksi mafia yrittää vielä usein sorkkia demokraattisen valtion lainsäädäntökoneistoa ja häiritä demokrattista päätöksentehoa, niin sitten vielä jotkut kehtaa ehdottaa että muiden ihmisten ansaitsemista vahingonkorvauksista tai valtiolle kuuluvista sakkomaksuisakin pitäisi osa ohjata ne oikeasti ansaitsevan tahon sijasta AY-mtafialle.

SAISIKO EDES JOTAIN RAJAA TÄHÄN ÄLYTTÖMYYTEEN?

AY-järjestöt ovat yksityisiä yhdistyksiä. Tasa-arvoisessa ja demokraattisessa oikeusvaltiossa toisilla yksityisillä yhdistyksillä ei kuuluisi olla minkäänlaista erityisasemaa toisiin yksityisiin yhdistyksiin nähden, eikä minkäänlaista yhteiskunnallista valtaa; Yhteiskunnalinen valta kuuluu vain viralliselle valtakoneistolle eli valtiolle ja kunnille (ja mahdollisesti jollekin niiden välissä olevalle hierarkiatasolle kuten läänille, maakunnalle tai osavaltiolle, ja mahdollisesti myös näiden yläpuolella olevalle valtioliitolle)
Jo sinä saisit päättää niin kaikki suomalaiset olisi kotona sohvalla ja työt tekisi ukrainalaiset 1€/h? Vaikuttaa nyt kuules aika typerältä ja törkeältä. Kuulutko johonkin mafiaan? ;)

muoks: ja tämän vastauksen ajatuksena oli että alunperin puhuttiin jostain ihan muusta(marjanpoimijoille maksettavat palkat) ja ammattiliitto oli siinä sivujuonteena, josta yllättäen aloitettiin turha vääntö melko asiattomaan sävyyn.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Jos toi boldaus on nyt joku juttu, niin:
Saisiko myös edes jotain rajaa ihan älyttömimpiin väitteisiin
Väitteissäni ei ollut mitään älytöntä. Se että muutkin järjestöt saavat (paljon pienemmässä mittakaavassa) osan niistä älyttömistä eduista mitä AY-liike saa, ei tee AY-liikkeen eduista yhtään sen vähäisempiä.

Sinä sen sijaan esitit vastineessasi useampia virheellisiä tai harhaanjohtavia väitteitä.

AY-liike maksaa veroa ihan samalla tavalla, kuin kaikki yleishyödylliset yhteisöt. Samalla tavalla kuin myös työnantajajärjestöt. Tai vaikkapa säätiöt.
Niin, "kaikki yleishyödylliset yhteisöt".

Eli vähemmän kuin normaalit yksityiset yhdistykset ja yksityiset ihmiset.

Ne siis maksavat veroa liiketoiminnan voitoista normaaliin tapaan
Ei, eivät maksa "normaaliin tapaan", vaan eivät maksa yhtään.

Kaikki Yleishyödylliset yhdistykset "yleishyödylliset yhdistykset" on vapautettu voittojen verotuksesta

Se, että on pieni joukko muitakin yhdistyksiä joilla on tämän suhteen sama tilanne mutta joiden "menetetty verotulo" on murto-osa AY-liikkeltä menetetystä veropotista ei millään tavalla muuta sitä faktaa että AY-liike ei maksa liiketoimintansa voitoista veroja, kuten normaalit yksityiset yhdistykset tai yritykset maksavat

, ja muuhun toimintaan liittyvistä hankinnoista ne maksavat arvonlisäveroa kuluttajien tapaan.
Sen arvonlisäveron maksaa kyllä sen tuotteen niille myyvä taho, ei AY-liike tai kuluttaja itse.

Päin vastoin, yleishyödyllinen yhdistys voi saada alv-palautuksia ostamistaan tuotteista, jos se on ALV-velvollinen.

Jos yleishyödyllinen yhdistys valmistaa ja myy jotain, sitten se maksaa ALVtä myymistään tuotteista.

Mutta ei kuitenkaan maksa ALVtä jäsenmaksuistaan.

Eli siis, jäsenmaksujen suhteen tässä on kaksinkertainen verohävikki verrattuna siihen, että työtekijä maksaa normaalisti veronsa ja sen jälkeen jäsenmaksuja yksityiselle yhdistykselle

Pekka tienaa satasen. Pekka maksaa tästä vaikka 35e veroa, käteen jä 65 euroa.

Pekka maksaa 65e Pekan ja Kallen saunaseuralle. Pekan ja Kallen Saunaseura maksaa tästä 20% veroa, Pekan ja Kallen saunaseura maksaa tästä 13e veroa ja sille jää 52e käteen.

Jos Pekka maksaakin Pekan ja Kallen sanaseuran sijasta Ay-mafialle, Pekka voi maksaa AY-mafialle satasen siten että hänelle jää sama määrä rahaa käteen, koska se satanen vähennetään verotuksessa. AY-mafia ei myöskään maksa tästä jäsenmaksusta veroa, se saa 100e enemmän rahaa käteen.

AY-mafialle käteen jäävät raha on tässä esimerkissä melkein kaksinkertainen silloin kun pekalta lähtee sama määrä rahaa.

Ja 35% on melko pieni margninaalivero, tätä tosiaan pitää laskea marginaaliveron kautta koska pienempi summa verotettavaa tuloa vaikuttaa kaiken muunkin tulon pienempään verotukseen.

Ja on toki samalla tavalla vapautettu osinkotulojen verotuksesta. Ja kiinteistötuloista maksetaan veroa vain osittain kunnalle. Tämä vapautus koskee siis myös työantajajärjestöjä, niitä yleishyödyllisiä säätiöitä, mm. urheiluseuroja yms.
Niin, eivät maksa osingoistaan veroa. Tämä on aika suuri ongelma ja todellinen verokato valtiolle.

Se, että se koskee myös joitain muitakin järjestöjä ei ole mikään puolustus tälle. Ihan samalla tavalla on kyseenalaista, että nekin saavat osinkonsa verovapaina, mutta AY-liike muodostaa leijonanosan näistä verovapaista osingoista.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Pekka tienaa satasen. Pekka maksaa tästä vaikka 35e veroa, käteen jä 65 euroa.

Pekka maksaa 65e Pekan ja Kallen saunaseuralle. Pekan ja Kallen Saunaseura maksaa tästä 20% veroa, Pekan ja Kallen saunaseura maksaa tästä 13e veroa ja sille jää 52e käteen.

Jos Pekka maksaakin Pekan ja Kallen sanaseuran sijasta Ay-mafialle, Pekka voi maksaa AY-mafialle satasen siten että hänelle jää sama määrä rahaa käteen, koska se satanen vähennetään verotuksessa. AY-mafia ei myöskään maksa tästä jäsenmaksusta veroa, se saa 100e enemmän rahaa käteen.

AY-mafialle käteen jäävät raha on tässä esimerkissä melkein kaksinkertainen silloin kun pekalta lähtee sama määrä rahaa.

Ja 35% on melko pieni margninaalivero, tätä tosiaan pitää laskea marginaaliveron kautta koska pienempi summa verotettavaa tuloa vaikuttaa kaiken muunkin tulon pienempään verotukseen.

Se, että se koskee myös joitain muitakin järjestöjä ei ole mikään puolustus tälle. Ihan samalla tavalla on kyseenalaista, että nekin saavat osinkonsa verovapaina, mutta AY-liike muodostaa leijonanosan näistä verovapaista osingoista.
Esimerkkisi on täysin päin prinkkalaa.
AY-jäsenmaksun (ja eräiden muiden järjestöjen jäsenmaksun) työtuloverotuksen verovähennysoikeus ei suinkaan ole euro eurosta. Vaan jäsenmaksun summa vähennetään tuloverovelvollisen vuotuisesta työtulosta.
Siis jos Pekka tienaa vaikkapa 36000 euroa ja maksaa 360 euroa jäsen- ja kassamaksuja, jää hänen vuositulokseen vähennyksen jälkeen 35640.

(Jos AY-liike pyörittäisi yleistä maksullista saunaa, Pekka ei tietenkään saisi vähentää saunamaksujaan lainkaan verotuksesta.)

Se, että se koskee myös joitain muitakin järjestöjä ei ole mikään puolustus tälle. Ihan samalla tavalla on kyseenalaista, että nekin saavat osinkonsa verovapaina, mutta AY-liike muodostaa leijonanosan näistä verovapaista osingoista.
Ei tietenkään.
Se puolustus on, että AY-liike on ilmoittanut olevansa valmis verovapauden poistumiseen _kunhan se koskettaa myös kaikkia muita yleishyödyllisiä yhteisöjä_.

Nämä muut, etunenässä työnantajajärjestöt ja säätiöt, sen sijaan vastustavat.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Esimerkkisi on täysin päin prinkkalaa.
Ei ole, vaan se käsittelee tuloja vain sen yhden satasen osalta.

AY-jäsenmaksun (ja eräiden muiden järjestöjen jäsenmaksun) työtuloverotuksen verovähennysoikeus ei suinkaan ole euro eurosta. Vaan jäsenmaksun summa vähennetään tuloverovelvollisen vuotuisesta työtulosta.
Ihmisellä on aivot mm sitä varten, että hän ymmärtäisi, että tässä oletetaan, että se tienaa tuon satasen lisäksi paljon enemmänkin, mutta tässä tarkastellan vain tuota satasen osuutta.

Ja juuri tämän takia se vaikutus on vaan suurempi kuin se suora veroprosentti, nimenomaan marginaaliveroprosentin verran, koska suomessa on progressiivinen verotus, ja se veroprosentti nousee sen mukaan paljon sitä verotettavaa tuloa on kokonaisuudessan. ELi niistä muistakin tuloista maksaa hiukan enemmän veroa.

ELi veroprosentti voisi olla esim. n. 30% mutta marginaaliveroprosentti n. 40%. Tienaamalla satasen enemmän jäisi tällöin käteen 60e enemmän, ei 70e enemmän.

Siis jos Pekka tienaa vaikkapa 36000 euroa ja maksaa 360 euroa jäsen- ja kassamaksuja, jää hänen vuositulokseen vähennyksen jälkeen 35640.
Keksitkö vielä lisää (keskustelun pointtien kannalta täysin epäoleellisia) itsestäänselvyyksiä joita ylpeänä kertoa täällä ja esittää suurta asiantuntijaa?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Keksitkö vielä lisää (keskustelun pointtien kannalta täysin epäoleellisia) itsestäänselvyyksiä joita ylpeänä kertoa täällä ja esittää suurta asiantuntijaa?
Kiitos. Henkilöä kohtaan hyökkääminen onkin hienoa argumentaatiota.
Ei liene kuitenkaan säännöissä sallittua.

Enkä minä ole asiantuntija, enkä edes AY-toimija. En ole myöskään väittänyt mitään sellaista.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Se puolustus on, että AY-liike on ilmoittanut olevansa valmis verovapauden poistumiseen _kunhan se koskettaa myös kaikkia muita yleishyödyllisiä yhteisöjä_.
Se, että yhden AY-järjestön yksi edustaja yhdessä haastattelussa/puheenvuorossa sanoo olevansa valmis siihen ei tarkoita, että "AY-liike" olisi valmis siihen".

Nämä muut, etunenässä työnantajajärjestöt ja säätiöt, sen sijaan vastustavat.
Työnantajajärjestöt on vain saman mafiajärjestelmän toinen puoli. Se, että ne sanoo jotain ei ole mikään perustelu sille mitä AY-mafia tekee. Molemmilta pitäisi poistaa kaikki se julkinen valta mitä niillä perustuslain vastaisesti on, ja molemmilta pitäisi poistaa kaikki veroerivapaudet.

Ja haiskahtaa melko virheelliseltä muutenkin tuo väite tuosta etunenästä; Yleensä kun joku puolustaa yleishyödyllisten yhteisöjen verorvapautta, se tulee joko AY-järjestöjen tai hyväntekeväisyysjärjestöjen suunnalta. Työnantajajärjestöt ja säätiöt ovat hyvin hiljaa (tyytyväisenä tilanteeseen?)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Se, että yhden AY-järjestön yksi edustaja yhdessä haastattelussa/puheenvuorossa sanoo olevansa valmis siihen ei tarkoita, että "AY-liike" olisi valmis siihen".

Työnantajajärjestöt on vain saman mafiajärjestelmän toinen puoli. Se, että ne sanoo jotain ei ole mikään perustelu sille mitä AY-mafia tekee. Molemmilta pitäisi poistaa kaikki se julkinen valta mitä niillä perustuslain vastaisesti on, ja molemmilta pitäisi poistaa kaikki veroerivapaudet.

Ja haiskahtaa melko virheelliseltä muutenkin tuo väite tuosta etunenästä; Yleensä kun joku puolustaa yleishyödyllisten yhteisöjen verorvapautta, se tulee joko AY-järjestöjen tai hyväntekeväisyysjärjestöjen suunnalta. Työnantajajärjstöt ja säätiöt ovat hyvin hiljaa (tyytyväisenä tilanteeseen?)
Sä jäät nyt jumiin tuohon yhteen esimerkinomaiseen uutiseen. Rikkooko se uskomusrakenteita, vai mikä tuossa on vaikeata? Heti Googlen eka hitti nostaa saman asian myös Teollisuusliiton Turja Lehtosen kommentoimana, ja vieläpä Kokoomusmedian Verkkomediassa.

Se, että ammattiliitot ovat olleet puolustautujan asemassa mediassa, lienee luonnollinen looginen seuraus siitä, että juuri heitä vastaan asialla on hyökätty.

Sen sijaan kulisseissa, eli erilaisilla lausuntokierroksella, yleensä jokaisen muunkin entiteetin juristi kirjoittaa torjuvan kannan. Olen itsekin ollut hyväksymässä tällaista lausuntoa lähetettäväksi silloisena perushallitusjäsenenä ei-poliittisessa yleishyödyllisessä järjestössä (ja nytkään en kirjoita asiantuntijana, satuin vain olemaan ko. järjestön hallituksessa silloin). Se on toki normaalia edunvalvontaa.

Toinen asia on tuo ulkoparlamentaarisuus. Ymmärrän, että samoin kuin sinä, osa pääosin oikean laidan poliittisista toimijoista tuppaa katsomaan työmarkkinaparttien vaikutusvallan olevan jollain lailla vastoin heidän käsitystään perustuslaista.
Kuitenkaan PEVI, eduskunta kokonaisuutena (lainsäätäjänä), laillisuusvalvojat tai korkeimmat oikeusasteet ei, ainakaan vielä, ole ollut samoilla linjoilla. Pikemminkin tähän asti on nähty perustuslainkin suojelevan establisoitunutta kolmikantaista järjestelmäämme.
Tietysti aiheen vastustajien harmitukseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
330
Jos Pekka maksaakin Pekan ja Kallen sanaseuran sijasta Ay-mafialle, Pekka voi maksaa AY-mafialle satasen siten että hänelle jää sama määrä rahaa käteen, koska se satanen vähennetään verotuksessa.
Avaas nyt @hkultala vielä tätä skenaariota, onko Pekan marginaaliveroprosentti 100, vai kuinka tämä on millään tavalla mahdollista?

Itsekin olen AY-liikkeen ”rahanahneutta” vastaan, mutta yhtälailla kaikki ”yleishyödyllinen” toiminta pitäisi niputtaa samaan nippuun kun asiasta keskustellaan.

Tuntuu vain nousevan se aatteen palo pintaan, mikä sotkee keskustelua kun puhutaan AY-liikkeestä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Muutenkin hieman sivuraiteilla mennään. Toki voi esittää mielipiteitään ay-liikkeestä mutta onko muita vaihtoehtoja aktiivisesti pitämään huolta siitä että palkat maksetaan sopimuksien mukaan, joka siis oli se alkuperäinen pointti? Itsellä ei ole ainakaan mitään mielenkiintoa keskustella yeishyödyllisten tahojen verotusasioista, mutta tuo että miten saataisiin työnantajat palkkaamaan suomalaisia jos saa ilman todellisia seurauksia jatkuvasti alipalkata ulkomaalaisia olisi kiinnostavampi aihe.
 
Maatalouden kannattavuus tai sen heikkous on yksi asia. Ihmisen moraali tuppaa olemaan joustava silloin, kun itsellä on tiukkaa.
Pieni perhetila on myös yrityskooltaan hankala valvottava. Valvontaiskut on tehtävä paikan päällä, pelkät rekisteriajot ei saa katiskaan jäämään juuri ketään

Vähän vanha jo, mutta ihan asiaa.

Ja siihen kiinteästi liittyy tuottajahinnat, vrt. energia- ja rehukustannukset. Nythän taas toki energia on edullista.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 210

Ottamatta kantaa itse asiaan josta väännätte, niin tuon aamulehden jutun voi jättää omaan arvoonsa koska kyseessä on puhtaasti hienot otsikot mielessä tehty höpöjuttu, kuten yleensä noissa ruoan hintaan liittyvissä. Lehti saa enemmän lukijoita kun kirjoitetaan jutut tyyliin "pieni ja heikko viljelijä ei saa juuri mitään, mutta ahne teollisuus saa kaiken rahan. Ja toki juttu on vanha, mutta otetaampa nyt esimerksi kaurahiutaleet:

Aamulehti toteaa "Kaurahiutaleiden kuluttajahinta on 1,52 euroa kilolta. Tuottajalle tästä menee 9 prosenttia, kaupalle ja teollisuudelle 79 prosenttia. Tuottajan osuus on 14 senttiä."

Myydyimmät kaurahiutaleet tällä hetkellä ovat uskoakseni suuret bulkkimerkit, ei suinkaan saatanan kalliit brändituotteet. Esim.S-Ketjun oma kotimainen kaurahiutale maksaa Prismassa 0,75€/kg ja tarjouksista tiukan talouden ihmiset ostelee 0,5€/kg kaurahiutaleita. Kaurahiutalekiloon tarvitaan kauraa n. 1,6kg ja kauran tuottajahinta on about 140€/tonni eli 0,14€/kg (riippuen ostajasta ja kaurasta).

Kauraa siis menee 1,6 x 0,14€ eli 0,224€ edestä per kilo hiutaleita joka on siis n. 30% tuon kaurahiutalepaketin hinnasta. Hinnat laskettu suoraan verollisista hinnoista.

30% prossaa kuluttajahinnasta ei ole enää niin myyvä juttu, joten pitää liioitella ja oikoa mutkia kuten ruokaan liittyvissä jutuissa yleensä muutenkin.

Enkä suinkaan vähättele viljelijan asemaa tai ota siihen kantaa, mutta yleensä näissä jutuissa on niin vitusti lapinlisää, ettämenettää merkityksensä itse juttu.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Kuvana kiitos, ei näy kaikilla linkki.
Siinä on copypaste Halla-aholta.

Muutama pohdinta hävittäjä-aiheeseen.

Keskustelu pyörii väärien kysymysten ympärillä. Oikea kysymys on se, ovatko uudet hävittäjät ja kaavailtu hävittäjämäärä välttämättömiä Suomen puolustukselle. Siitä ei juuri ole käyty poliittista keskustelua, vaan kysymys on haluttu jättää asiantuntijoiden eli sotilaiden pohdittavaksi.

Suomi on pieni ja vähävarainen maa, jolla on yksi ja vain yksi mahdollinen sotilaallinen uhka - Venäjä. (Paino sanalla "mahdollinen".) Näistä asetelmista seuraa, että a) puolustusjärjestelmät on mitoitettava torjumaan Venäjän sotilaallisia toimia, ja b) niiden on oltava mahdollisimman kustannustehokkaita. Rahalla on saatava suurin mahdollinen määrä juuri oikeanlaista suorituskykyä.

Minulla ei ole kompetenssia arvioida, ovatko hävittäjät näillä kriteereillä oikea hankinta, vai pitäisikö raha käyttää mieluummin maavoimien kalustoon ja kouluttamiseen, ilmatorjuntaohjuksiin ja epäsymmetriseen sodankäyntiin varautumiseen, vaan joudun kuuntelemaan asiantuntijoita.
En kuitenkaan ole kuullut minkään poliittisen suuntauksen sanovan, että hävittäjät olisivat maanpuolustuksen näkökulmasta väärä sijoituskohde. Sen sijaan niitä vastustetaan siksi, että vastustetaan ylipäänsä maanpuolustusta, tai hävittäjävalinnalla halutaan tehdä ulkopolitiikkaa, tai rahat halutaan käyttää johonkin tärkeämmäksi koettuun, esimerkiksi köyhyyden torjuntaan.
Valtiolla on erilaisia tehtäviä, kuten olen monesti sanonut, ja ne on kyettävä priorisoimaan eli asettamaan tärkeysjärjestykseen. Samalla tavalla vanhemmalla on eritasoisia velvoitteita lapsiaan kohtaan. Lapsille pitää hankkia ruokaa, opetusta ja virikkeitä. Ne eivät ole keskenään samanarvoisia velvoitteita. Jos rahaa on vain joko ruokaan tai virikkeisiin, on annettava ruokaa.
Valtion ydinvelvoite on huolehtia sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta. Jos ei ole kykyä sisäiseen voimankäyttöön, tuloksena on anarkia, viidakon laki ja vahvimman valta. Jos valtiolla taas ei ole kykyä ulkoiseen voimankäyttöön, joku muu tulee täyttämään tyhjiön.
Sosiaaliturva ja vaikkapa julkisesti rahoitettu tai tuettu kulttuurielämä ovat meille itsestäänselvyyksiä ja tärkeitä asioita, mutta historiallisesti ne ovat uusi asia. Historia tuntee monia menestyneitä valtioita, vapaita ja demokraattisiakin, joissa tällaisia palveluja ei ollut. Sen sijaan historia ei juuri tunne valtioita, jotka eivät olisi pyrkineet turvaamaan sisäistä ja ulkoista turvallisuuttaan. Sosiaalipalvelut ovat mahdollisia vasta, kun on ylimääräistä rahaa käytettävissä. Tästä syystä olen kutsunut niitä joskus "luksustoiminnoiksi". (Tämä luonnollisesti ymmärrettiin tahallaan väärin eli siten, että pitäisin sosiaaliturvaa turhana tai sosiaaliturvalla elämistä luksuksena.)
Maanpuolustus ei voi olla suhdanteille altis sijoituskohde, koska kyse on valtion ydintehtävästä. Jos tietty määrä hävittäjiä tai muuta kalustoa on välttämätön ulkoisen turvallisuuden ylläpitämiselle, tällaista investointia ei mielestäni voida peruuttaa tai leikata akuutin talouskriisin vuoksi. Investointi voidaan peruuttaa tai sitä voidaan leikata vain, jos käy ilmi, että se on kyseisen tehtävän suorittamisen kannalta väärä tai ylimitoitettu.
On myös selvää, että koskaan ei tule hetkeä, jolloin kymmenen miljardia euroa olisi pikkuraha, jolle ei löydy muuta käyttöä. Jos Suomi lykkää jo sovittua hankintaa tai peruuttaa sen, ei ole todennäköistä, että sitä toteutettaisiin myöhemminkään.
Vasemmiston prioriteettien hämärtymisestä kertoo sekin, että vaikka maanpuolustuksesta ollaan koronan vuoksi valmiita leikkaamaan, kehitysapua tai haittamaahanmuuton rahoittamista ei nähdä samalla tavalla suhdanneriippuvaisena kysymyksenä. Kehitysapu on selkeästi valtion ydintehtävien ulkopuolella, sekundaarista toimintaa, kun taas haittamaahanmuuttoon sijoittaminen on suorastaan vahingollista toimintaa.
Arvatkaa mitä: perussuomalaisia lukuunottamatta mikään puolue ei karmeasta taloustilanteesta huolimatta ole valmis leikkaamaan näistä menoista senttiäkään. Kuitenkin kehitysavun suuntaamisella kotimaan tarpeisiin ja haittamaahanmuuton pysäyttämisellä säästettäisiin koko hävittäjähankinnan hinta yhdessä tai kahdessa vaalikaudessa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Eiköhän sitä EHYTin propagandaa jo odotettukin...
Oli aika arvattavissa että sieltä tulee se "EI VOIDA VALVOA IKÄÄ, KUULIKKO!!!" -argumentti.
Harmi vaan kun tästä on jo matkahuoltokin tehnyt etukäteen töitä, että kyllä sitä ikää nyt pystyy valvomaan.

Tietty Alkon pyhän aseman puolesta pelätään myös tälläkin kertaa.

E:
Pienpanimoliitto on näköjään tehnyt saman tien vastineen:
 
Halla-Ahokin on vähän ohi asiasta. Kaikki puolueethan on sitoutuneet hävittäjähankintaan. Poislukien pari änkyräedustajaa.
Jos hävittäjähankintoja haluaisi jollain lailla politisoida (mitä mikään puolue ei ainakaan vielä ole tehnyt tai tekemässä), se politisointi menisi väistämättä asiantuntijoiden tontille. Ts. alettaisiin poliittisessa järjestelmässä tyrkkiä hankintaa tarpeisiimme parhaasta tarpeisiimme sopivimman suuntaan. Eli siihen, mikä tuo eniten toimintoja ja työtä Suomeen. Eli Saabiin.

Valinta voi toki osua siihen muutenkin, jos asiantuntijat katsovat sen olevan tarpeisiimme, toimintoihin ja yhteistyökuvioihimme nähden sopivin.
Tai sitten ei.

Mutta ainakaan vielä poliittinen prosessi ei asiaan ole sekaantunut.

Lopusta: kehitysapu on valtion budjetissa niin pieni asia, että sen muuttaminen olisi nimenomaan poliittista temppuilua (mutta vetoaa tietysti PS puolueen äänestäjiin). Lisäksi suuri osa siitä päätyy suomalaisille järjestöille ja yrityksille kohdemaassa. Olen itsekin työskennellyt tällaisessa projektissa monia vuosia sitten Suomesta lähetettynä työntekijänä ihan ilman mitään sen kummempaa ideologiaa. Kunhan lähdin kun mahdollisuus oli lähteä. Oikeastaan monin tavoin merkittävä osa kehitysapua lienee jonkinlaista piilotettua yritystukea. Ainakin tällä omalla hyvin vähäisellä kokemuksellani.

”Haittamaahanmuutto” taas on PS:n ihan itse keksimää omaa muukalaisvastaista uuskieltä, jonka tarkoitus on luonnollisesti viestiä, että maahanmuutto olisi haitallista. Muille puolueille ko. sanaa ei poliittisessa kielenkäytössä ole edes olemassa ja maahanmuuttoon liittyy hyötyjä, haittoja ja monenlaisia ilmiöitä ikään kuin sotkuisena vyyhtinä, kuten elämään yleensäkin.
Lienee myös niin, että kaikki muut puolueet näkevät kokonaisuutena maahanmuuton hyvinkin tarpeellisena Suomelle.
Budjettikirjassa haittamaahanmuuttoa ei siis ole olemassa: haittamaahanmuuttoon siis ei sijoiteta senttiäkään, eikä siitä silloin voi leikata senttiäkään.
Maahanmuutto kokonaisuudessaan on sitten toinen juttu.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Halla-Ahokin on vähän ohi asiasta. Kaikki puolueethan on sitoutuneet hävittäjähankintaan. Poislukien pari änkyräedustajaa.
Ei tuo nyt minusta ihan pidä paikkaansa.

"– Meidän mielestämme hävittäjähankintaa voidaan lykätä ja sen lisäksi hävittäjähankinnan kokoluokkaa voidaan miettiä alaspäin, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoo Ylen uutisille. "

Tähän ei voi oikein kommentoida vakavalla naamalla.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Ei tuo nyt ihan pidä minusta paikkaansa.

"– Meidän mielestämme hävittäjähankintaa voidaan lykätä ja sen lisäksi hävittäjähankinnan kokoluokkaa voidaan miettiä alaspäin, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoo Ylen uutisille. "

Julkisuudessa voidaan heitellä mitä vaan, mutta TP-UTVA on se, missä puolueet sitoutuvat turvallisuuteen liittyviin asioihin ja toimivat joskus itselleen ja äänestäjilleen vaikeillakin tavoilla, koska ne ajavat maan etua, lausui joskus aikanaan Erkki Tuomioja.
Joka on siellä aika pitkään istunut ja varmasti useita itselleen vaikeita päätöksiä tehnyt (kun on tunnetusti rauhanliikkeen isoja hahmoja).
 
Annappa tästä jotain lähteitä että kaikki puolueet olisi jotenkin sitoutuneet asiaan ja lähteet että millä mandaatilla.

Olet siis sitä mieltä että esim. vasemmistoliiton ja vihreiden nimekkäät edustajat valehtelevat kun sanovat että hävittäjäasia on vielä käytännössä täysin auki heidän puoleissaan?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Eikös tässä ainakin aiemmin kaikki puolueet sitoutuneet suorituskyvyn säilyttämiseen kokonaan? (voin muistaa väärinkin)
Jos sitten PV sanoo että se vaatii n-määrän konetta X, niin näkisin jopa vassareilla olevan aika korkea kynnys vastustaa sitä, vaikka julkisesti purnaisivatkin.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Annappa tästä jotain lähteitä että kaikki puolueet olisi jotenkin sitoutuneet asiaan ja lähteet että millä mandaatilla.

Mutta olet siis sitä mieltä että esim. vasemmistoliiton ja vihreiden nimekkäät edustajat valehtelevat kun sanovat että hävittäjäasia on vielä käytännössä täysin auki heidän puoleissaan?
Suomalaisessa järjestelmässä Puolustuspoliittisen selonteon prosessi on se paikka, missä sitoudutaan. Ja TP-UTVA siitä eteenpäin seuraavaan selontekoon asti.
Puolustuspoliittisessa selonteossa kaikki eduskuntapuolueet siis ovat sitoutuneet siihen, että suorituskyky korvataan täysimääräisesti hävittäjähankinnassa.
(Vasemmistoliitossa oli toki halua hieman pienempiin konemääriin, mutta lopulta hekin sitoutuivat selonteon sanamuotoihin. Koska sitä oli myös äänestäjillä, asiaa kannattaa pitää kriittisesti esillä mediassa, mutta päätöksiä tehdään tietysti sen sitoutumisen mukaisesti. Asia on toki myös hallitusohjelmassa.)

Ja nyt on turha alkaa vääntämään, että kyllä jokainen kansanedustaja voi muuttaa kantaansa ja puoluekin voi ja mikään laki ei määrää jne. Suomalaisessa poliittisessa prosessissa kuitenkin on tietyt askelmerkit, joita noudatetaan ja joista ei ole tapana livetä. Jos sellaiseen mentäisiin, se näkyisi poliittisen järjestelmän pahana rapautumisena ja heikkoutena niin sisälle kuin ulos. Esim. hallituspuolueiden kohdalla se käytännössä tarkoittaisi hallituksen kaatumista.
 
Eli vihreiden ja vasemmistoliiton pitää antaa vapaasti trollata ja ilmeisesti tietoisesti valehdella että koneiden pitää olla ympäristöystävällisiä ja että Trumpin koneet eivät käy tai että koneiden hankintaa pitää siirtää ja ottaa vähemmän ja muuta ja tästä ole syytä huomautella että tällaiset ulostulot on haitallista ja todella typerästi prioirisoitua politiikkaa koska puolueet on kuitenkin mukamas oikeasti sitoutuneet hävittäjiin?

Kyllä itse näen asian niin että esim. vaikka vasemmistoliitto olisi jonkun mielestä kuinka sitoutunut asiaan niin jos ryhmänjohtaja Arhinmäki selkeästi ilmoittaa että vasemmistoliiton kanta on että pitäisi hankkia vähemmän ja hankintaa siirtää niin silloin se on silloin vasemmistoliiton kanta. Ei politiikkaa voida siten tehdä että ryhmänjohtajan ulostulolla ei nyt ole mitään väliä koska aiemmin puolue oli muuta mieltä ja yrittää arvailla mitä mieltä puolue on oikeasti. Jos Arhinmäki ryhmänjohtajana ilmoittaa että puolueen kanta on tämä ja tuota ei esim. puolueen puheejohtaja lähde haastamaan niin silloin se on puolueen kanta, eikä jotkut arvailut ja spekuloinnin aiemmista sopimuksista.

Tuota "muuttunutta kantaa" todennäköisesti perustellaan koronalla josta ei tiedetty mitään silloin kun puoleet olivat sitoutuvinaan asiaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Eli vihreiden ja vasemmistoliiton pitää antaa vapaasti trollata ja ilmeisesti valehdella että koneiden pitää olla ympäristöystävällisiä ja että Trumpin koneet eivät käy tai että koneiden hankintaa pitää siirtää ja ottaa vähemmän ja muuta ja tästä ole syytä huomautella että tällaiset ulostulot on haitallista ja todella typerästi prioirisoitua politiikkaa koska puolueet on kuitenkin sitoutuneet asiaan?
En ole tainnut kirjoittaa mitään sellaista.
Mutta toisaalta, en näe tuota erityisen haitallisenakaan. Jokaisella puolueella on oma retoriikkansa, joka on tietysti kohdistettu omille äänestäjille. Esim. Vihreiden osalta kaikille selväjärkisille lienee selvää, että ympäristöystävällisiä hävittäjiä ei ole olemassakaan. Ympäristönäkökulma on kuitenkin heidän äänestäjilleen tärkeä, joten puheenvuoro siitä resonoi kivasti niiden korvissa.

Vasemmistoliitolla (toki Vihreilläkin) painaa hallitusvastuu. Hallitus kaatuisi, jos VAS ei pysyisi sitoumuksissaan selontekoon ja erityisesti hallitusohjelmaan.

Voisin kumminkin lyödä vaikka vetoa, että se konetyyppi hankitaan, jota esitetään.

Toinen syy on tosin kyyninen: jos hankinta menee pieleen (liian kalliit huolto- ja ylläpitokulut, huono luotettavuus tai riittämätön suorituskyky), niin ihan kaikki puolueet haluavat voida vetäytyä vastuusta turvautuen asiantuntijasuositukseen ja siihen selitykseen, että juuri tämän koneen Puolustusvoimat halusi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 386
Lopusta: kehitysapu on valtion budjetissa niin pieni asia, että sen muuttaminen olisi nimenomaan poliittista temppuilua
Miljardi vuodessa, kahdeksan miljardia kahdessa vaalikaudessa. Sillä rahalla alkaa olla jo hävittäjät maksettu.

Oikeastaan monin tavoin merkittävä osa kehitysapua lienee jonkinlaista piilotettua yritystukea.
Niin on. Eli täysin turhaa rahanmenoa. Ainoaa oikeaa kehitysapua on markkinatalouden edistäminen ja kaupankäynnin vapauttaminen. Mutta mm. EU:n tullimuurit ja maatalouden ylituotannon dumppaaminen kehitysmaihin tekee tyhjäksi senkin vähän, mitä järkevällä osalla kehitysavusta voidaan saavuttaa.

”Haittamaahanmuutto” taas on PS:n ihan itse keksimää omaa muukalaisvastaista uuskieltä, jonka tarkoitus on luonnollisesti viestiä, että maahanmuutto olisi haitallista.
Ei, vaan haittamaahanmuutto viittaa siihen osaan maahanmuuttoa, joka on haitallista. Vertaa uutisiin haittaeläimistä ja haittakasveista: termit eivät tarkoita, että kaikki eläimet ja kasvit olisivat haitallisia.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Miljardi vuodessa, kahdeksan miljardia kahdessa vaalikaudessa. Sillä rahalla alkaa olla jo hävittäjät maksettu.
Jos ko. momenttia muokattaisiin, niin ei sitä tietenkään kokonaan nollattaisi.
Realistinen maksimileikkaus näin kesken vaalikauden voisi olla 100-200 miljoonaa euroa / vuosi eli yht. 300-600 miljoonaa euroa, joka on kyllä ihan lillukanvarsia loppuvaalikauden 3*65 eli 195 miljardia (miljardi = 1000 miljoonaa) budjeteissa. Ja sekin jo aiheuttaisi vakavia ongelmia jo aloitetuille ja käynnissä oleville projekteille.

Ei, vaan haittamaahanmuutto viittaa siihen osaan maahanmuuttoa, joka on haitallista. Vertaa uutisiin haittaeläimistä ja haittakasveista: termit eivät tarkoita, että kaikki eläimet ja kasvit olisivat haitallisia.
PS edustaja Mäenpään tapainen kielenkäyttö ja retorinen vertailu näyttää kyllä hyvin ongelmalliselta johtaessaan ainakin esitutkintoihin ja syyteluvan hakemisiin.
Kuten sanottu, muut eduskuntapuolueet eivät ko. termiä poliittisessa retoriikassaan käytä, ja/tai sitä ei heille edes ole - ja ihan hyvästä syystä. Budjettikirjassa sille ei nimenomaisesti ole varattu varoja, ja silloin siitä on hankala leikatakin.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 431
Eiköhän sitä EHYTin propagandaa jo odotettukin...
Oli aika arvattavissa että sieltä tulee se "EI VOIDA VALVOA IKÄÄ, KUULIKKO!!!" -argumentti.
Harmi vaan kun tästä on jo matkahuoltokin tehnyt etukäteen töitä, että kyllä sitä ikää nyt pystyy valvomaan.

Tietty Alkon pyhän aseman puolesta pelätään myös tälläkin kertaa.

E:
Pienpanimoliitto on näköjään tehnyt saman tien vastineen:
Hah, tulihan se sieltä taas, nuo maagiset sanat EHYT:ltä.

Alkoholilaissa ja hallitusohjelmassa on sitouduttu vähentämään alkoholista aiheuttavia haittoja rajaamalla yli 5,5 % alkoholijuomien myynti valtion vähittäismyyntimonopolille. Alkoholijuomien myynnin yksinoikeusjärjestelmälle on vahvat kansanterveydelliset perusteet.

Niin paksua p***apuhetta.

Edit. muokkasin omaa viestiä, lainaus ei toiminut.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 386
Jos ko. momenttia muokattaisiin, niin ei sitä tietenkään kokonaan nollattaisi.
Realistinen maksimileikkaus näin kesken vaalikauden voisi olla 100-200 miljoonaa euroa / vuosi eli yht. 300-600 miljoonaa euroa, joka on kyllä ihan lillukanvarsia loppuvaalikauden 3*65 eli 195 miljardia (miljardi = 1000 miljoonaa) budjeteissa. Ja sekin jo aiheuttaisi vakavia ongelmia jo aloitetuille ja käynnissä oleville projekteille.
Kun katsoo poliitikkojen kinastelua pelkistä ykkösmiljoonista ja pienemmistäkin rahoista, en sanoisi 300-600 miljoonan euron säästöä "ihan lillukanvarsiksi". Sitä paitsi tarkoitus on tietenkin nollata ko. momentti kokonaan. Jo sovitut ja käynnissä olevat projektit toki viedään sopimusten mukaan loppuun, mutta uusia ei aloiteta. Säästöissä ei tietenkään päästä miljardiluokkaan välittömästi, mutta jo 10-15 vuoden aikana säästöt ovat merkittäviä. Jos ei ihan hävittäjien ostoon tarvittavan summan verran, niin varsin lähelle.

Ja mitä "vakaviin ongelmiin" tulee, niin minusta nykymallisen kehitysavun jatkaminen on paljon vakavampi ongelma kuin sen lopettaminen.

Kuten sanottu, muut eduskuntapuolueet eivät ko. termiä poliittisessa retoriikassaan käytä, ja/tai sitä ei heille edes ole - ja ihan hyvästä syystä. Budjettikirjassa sille ei nimenomaisesti ole varattu varoja, ja silloin siitä on hankala leikatakin.
Vältetään jonkun sanan käyttöä, niin sen sanan kuvaamaa ilmiötä ei olekaan olemassa? Sepä näppärää. Harmi, ettei se tapahdu yhtä helposti täällä reaalimaailmassa kuin semanttisissa kielipeleissä.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 337
Niin on. Eli täysin turhaa rahanmenoa. Ainoaa oikeaa kehitysapua on markkinatalouden edistäminen ja kaupankäynnin vapauttaminen. Mutta mm. EU:n tullimuurit ja maatalouden ylituotannon dumppaaminen kehitysmaihin tekee tyhjäksi senkin vähän, mitä järkevällä osalla kehitysavusta voidaan saavuttaa.
Köyhemmillä mailla ei ole tulleja tai kiintiöitä (ihan yksipuolisella EU:n päätöksellä)
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Kun katsoo poliitikkojen kinastelua pelkistä ykkösmiljoonista ja pienemmistäkin rahoista, en sanoisi 300-600 miljoonan euron säästöä "ihan lillukanvarsiksi". Sitä paitsi tarkoitus on tietenkin nollata ko. momentti kokonaan. Jo sovitut ja käynnissä olevat projektit toki viedään sopimusten mukaan loppuun, mutta uusia ei aloiteta. Säästöissä ei tietenkään päästä miljardiluokkaan välittömästi, mutta jo 10-15 vuoden aikana säästöt ovat merkittäviä. Jos ei ihan hävittäjien ostoon tarvittavan summan verran, niin varsin lähelle.

Ja mitä "vakaviin ongelmiin" tulee, niin minusta nykymallisen kehitysavun jatkaminen on paljon vakavampi ongelma kuin sen lopettaminen.

Vältetään jonkun sanan käyttöä, niin sen sanan kuvaamaa ilmiötä ei olekaan olemassa? Sepä näppärää. Harmi, ettei se tapahdu yhtä helposti täällä reaalimaailmassa kuin semanttisissa kielipeleissä.
Nollaaminen nyt ei todellakaan ole realistista ajattelua. Kehitysapuun on sitouduttu myös joissakin kv-sopimuksissa ja EU:ssa.
Edes edellinen hallitus ei kyennyt nollaamaan, vaikka rumasti leikkasikin. Tuskin sen otollisempaa hallitusta ko. asialle voisi tässä maassa saada muodostettua.

Ja semanttisia kielipelejä taitaa nyt kyllä pelata se poliittinen ryhmittymä, joka keksii ja kehittelee tällaista uuskieltä, jonka terminologiassa muokataan negatiivisen konnotaation omaavasta kantasanasta omaan poliittiseen retoriikkaan soveltuvaksi uudissanaksi, juuri kuten kuvailit.
Vähemmän yllättäen sen porukan johdossa onkin kielitieteilijä.
 
Viimeksi muokattu:

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Edes edellinen hallitus ei kyennyt nollaamaan, vaikka rumasti leikkasikin. Tuskin sen otollisempaa hallitusta ko. asialle voisi tässä maassa saada muodostettua.
Politiikka muuttuisi aika oudoksi jos vain sellaisia asioita pitäisi ajaa joille on muiden puoleiden kannatus.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 351
Viestejä
4 158 097
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom