• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Helppo nyt luvata, kun "kokonaislasku" on laskenut niin paljon. Ja laskee vuosittain, STM:n sivulta

"Sotien 1939–45 veteraaneja on elossa vuoden 2017 alussa vielä noin 17 000 henkilöä. Sotainvalideja veteraaneista on noin 1 800 henkilöä. Vuoden 2020 lopussa veteraaneja arvioidaan olevan Kelan rintamalisän saajien ennusteen mukaan 6 536, joista miehiä on 3322 ja naisia 3213. Sotainvalideja on noin 900 henkilöä. Heidän keski-ikänsä on kivunnut jo 92 vuoteen ja määrä vähentyy nopeasti, vuosittain arviolta jo 20 prosenttia."
 
Silti edellinen hallitus ei tehnyt mitään tai sitä edeltävät. Ei niitä silloinkaan montaa ollut. Hyvä että edes nyt, joku olisi voinut ajatella että niitä nyt on niin vähän että turha tehdä mitään.
 
Sä voit perustaa siivousyrityksen ja alat tekemään 2 eurolla tunti ja käyt 8 tunnin jälkeen kääntämässä pihvejä mäkkärissä toiset 8 tuntia.

No saatiinpa se perussuomalainen sosialismi nostamaan päätään. Jos minä rupeaisin siivoamaan kahdella eurolla tunti (ja mistä tämä kaksi euroa edes tulee?), romahtaisi maksamani verosumma, joutuisin siirtymään työnantajani maksamasta terveydenhuollosta kuormittamaan julkista järjestelmää ja luultavasti hakemaan toimeentulotukea senkin maksaakseni ja osittain siksi, että sossuhyysäys ei muuttuisi mihinkään ja kaiken muun hinta pysyisi ihan liian korkealla. Lisäksi en voisi työllistää ketään firmaani tekemään edullista siivousta koska perussuomalaisten selvästi kannattama laki kieltäisi alhaisen palkan ja pummit nostaisivat mieluummin massit sossusta tekemättä mitään. Halpatyövoiman saatavuus olisi siis nolla.

Jos nyt katson siivouksen hintaa, maksaa se 36€/h jos työ ostetaan viikoittain ja runsaan sadan neliön asunnolle näköjään neuvotaan ottamaan viiden tunnin kertasiivous. Hintaa tuosta tulee se runsaat 720€ kuukaudessa, jossa vaiheessa on vain pakko todeta, että se ei ole sen arvoista johtuen yksinertaisen duunin korkeasta minimipalkasta sekä korkeista veroista ja työnantajakuluista, jotka puolestaan ovat korkeat koska niin moni ei tee mitään. Siivoan mieluummin itse vähän pikaisemmin, säästyneet rahat menevät lähes poikkeuksetta johonkin ulkomailla valmistettuun tai kulutukseen ulkomailla. Siivoaja ei siivoa niitä 20h/kk ja ei-siivoaja marssii sossuun hakemaan rahat. Työstä jota ei tehty, ei maksettu veroja valtiolle myöskään eikä työnantaja saanut siivuaan. Kaikilla menee paskemmin, valtio joutuu korottamaan veroja.

Siinäpä pähkinänkuoressa tämä systeemi, jossa työtä ei kannata ottaa vastaan niin että persukin tajuaa.
 
Onko toi sosialismia vai riistokapitalismia? Ammattiliitot pois ja stten voidaankin palkata siivoojia 2e tunti. Keppiä jos eivät suostu.
 
2€ on riistokapitalismia enkä tiedä mistä se tulee. Se kuulostaa niin naurettavalta, että vaatisi järjestelmän, jossa oikeasti ketään ei auteta ja ihmisillä ei ole mahdollisuutta pyrkiä parempaan. Luultavasti se oli olkiukko, jotta kapitalismi saataisiin kuulostamaan naurettavalta.
 
Näin se menee. Ekassa kela ruokkii sen siivoojan tokassa siivoojalle maksetaan se palkka mikä kuuluukin. Eikös se ole juuri sitä markkinataloutta.
 
Lisäksi en voisi työllistää ketään firmaani tekemään edullista siivousta koska perussuomalaisten selvästi kannattama laki kieltäisi alhaisen palkan ja pummit nostaisivat mieluummin massit sossusta tekemättä mitään.

Avaa vielä mikä se perussuomalaisten kannattama laki on, mulla mennyt ohi?

Eikös koko halpatyö ongelma ratkea tukia heikentämällä. Enää puuttuu se puolue joka sen suostuu tekemään. Itse lähtisin asumistuista liikkeelle ja siirtäisin työmatkavähennyksiin sieltä säästettyä rahaa.
 
Näin se menee. Ekassa kela ruokkii sen siivoojan tokassa siivoojalle maksetaan se palkka mikä kuuluukin. Eikös se ole juuri sitä markkinataloutta.

Ei koska siellä on perussosialistinen sossu sotkemassa markkinat. Ekassa siivoaja siivoaa ja tekee jotain muutakin elääkseen, tokassa tapauksessa siivoaja ei siivoa ja hakee rahat sossusta koska ei suostu siivoamaan hinnalla, jonka juuri kukaan voi siivoamisesta maksaa. Voit olla hyväpalkkainen DI tai KTM etkä silti pysty maksamaan lähimainkaan siivoajaa samaksi ajaksi kuin itse teet duunia.
 
Avaa vielä mikä se perussuomalaisten kannattama laki on, mulla mennyt ohi?

Eikös koko halpatyö ongelma ratkea tukia heikentämällä. Enää puuttuu se puolue joka sen suostuu tekemään. Itse lähtisin asumistuista liikkeelle ja siirtäisin työmatkavähennyksiin sieltä säästettyä rahaa.

Kannattaa lukea ne viestit, joihin vastasin. Siirstin ketjusta toiseen koska meni jo ohi aiheen mutta linkit quotessa ohjaa oikeaan. Tässä lähdettiin siitä, että tänne ei haluta matalapalkkaduunareita ulkomailta eikä haluta järjestelmää muuttaa niin, että ne löytyy sisältä. Oletettavasti silti halutaan, että ihmiset voi palveluita ostaa ja tekevät töitä elääkseen -> umpisolmu koska nykyisellään äärimmäisen harvalla on mahdollisuus ostaa toisen työtä ja siksi korkeasti koulutetutkin tekevät itse ne hommat, joita kouluttamatonkin osaa mutta ei viitsi tehdä kun ei ole pakko.

Mitä useampi tekee töitä, sitä vähemmän tarvitsee verottaa ja sitä useammalla on mahdollisuus ostaa kotimaista työtä. Voisi auttaa siihen kotimaisten kulutustuotteidenkin olemattomaan valmistamiseen jolloin voisi kuluttaa kotimaista.

Muuten oon ihan samaa mieltä viestisi lopusta :tup:

2e/h on ihan käypä liksa monissa maailmankolkissa

Mutta tässä ketjussa pelkkä olkiukko koska kukaan ei sellaisesta ole puhunut eikä nykyisellään olla lähimaillakaan.

Eli kapitalistisen järjestelmän? :confused:

Missä järjestelmässä ihmisellä on paremmat mahdollisuudet kohentaa omaa osaansa kuin kapitalistisessa? Tietenkin kontrolloidussa kapitalismissa, joka huolehtii niistä jotka eivät millään voi itse selvitä mutta ei pummeista.
 
Ei koska siellä on perussosialistinen sossu sotkemassa markkinat. Ekassa siivoaja siivoaa ja tekee jotain muutakin elääkseen, tokassa tapauksessa siivoaja ei siivoa ja hakee rahat sossusta koska ei suostu siivoamaan hinnalla, jonka juuri kukaan voi siivoamisesta maksaa. Voit olla hyväpalkkainen DI tai KTM etkä silti pysty maksamaan lähimainkaan siivoajaa samaksi ajaksi kuin itse teet duunia.

Tuo 36 euroa tunnilta kuulostaa ihan ok hinnalta mitä joku firma siitä laskuttaa, ei se siivooja varmaan saa kun jonkun 8 euroa tunnilta.
Se pitäis tää järjestelmä ajaa alas ja tehdä erillainen jotta köyhiä pystyis kyykyttää toisella tavalla.
Nyt se firma joutuu kaikenlaisia sivukuluja maksamaan siitä tunnista.
Mitä poistetaan julkisesta palvelusta, koulutus, terveydenhoito niin no tää kohta poistuukin niin sairaat ja köyhät katoaa siinä pikku hiljaa.
En minä tiedä miten asioita pitäisi muuttaa siksi sinne niitä äänestetään että ne tekisi sen.
 
Missä järjestelmässä ihmisellä on paremmat mahdollisuudet kohentaa omaa osaansa kuin kapitalistisessa? Tietenkin kontrolloidussa kapitalismissa, joka huolehtii niistä jotka eivät millään voi itse selvitä mutta ei pummeista

No mites sen 8h päivässä siivoavan ja 8h pihvejä paistavan olisi tarkoitus kohentaa omaa osaansa? Vaatisi melkoisesti sinnikkyyttä pistää tuohon päälle vielä 8h opiskelua.

Kaikkien sosiaalietuuksien ostovoima suhteessa palkkoihin on laskenut suhteessa palkkoihin viimeiset 30 vuotta. Samaten tehtyjen työtuntien määrä per capita on laskenut suunnilleen samaa tahtia. Kannustinloukkuja on toki olemassa, mutta ne eivät sijaitse siellä missä perinteisestä porvariretoriikasta voisi päätellä.

Nyt kun kapitalismi tuli puheeksi, niin sitähän haastetaan nykyisin vanhan kunnon kommunismin toimesta ihan tosissaan. Siinä missä länkkäreiden pääoma hyppii veroja karkuun valtiosta toiseen, Kiina kerää kaiken tuottamansa lisäarvon valtion kassaan. Sitä ei toki käytetä kansalaisten hyväksi, mutta tämä onkin toinen tarina.
 
Tässä lähdettiin siitä, että tänne ei haluta matalapalkkaduunareita ulkomailta eikä haluta järjestelmää muuttaa niin, että ne löytyy sisältä. Oletettavasti silti halutaan, että ihmiset voi palveluita ostaa ja tekevät töitä elääkseen -> umpisolmu

Eipäilinkin että viittasit tähän, mutta halusin vain varmistaa että puhutaan samasta aiheesta.

Tosiaan ainoa ratkaisu tuohon on se että järjestelmää muutetaan sisältä. Tämän uskoisin perussuomalaistenkin ymmärtävän, on vain sellainen asia mitä ei kannata liikaa mainostaa ääneen.
 
Äänestäjäkadon pelossako?
 
Äänestäjäkadon pelossako?

No niin kai. Täähän on just se yksi asia, josta ei tunnu millään saavan selvyyttä. Eli ollaanko sitä nyt enemmän sosialistisia vaiko kapitalistisia ja että miten tämä huoltosuhde ja työn kannattavuus ongelma nyt pitäisi sitten hoitaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vähäisen koulutuksen hommien palkkauksen pitää laskea. Veikkaan, että aika moni persujen kannattaja on ihan päinvastaista mieltä, etenkin se demareista liuennut osa.
 
Paitsi että poliisi tuon keskeytyspäätöksen teki ihan itse julkisuudessa olevien tietojen mukaan, ei Ohisalo. Kyllä mä veikkaan, että Ohisalolle voisi vähän pahemminkin kuittailla...

KHO:n entinen tuomari: Poliisi käytti toimivaltaansa oikein keskeyttäessään turvapaikanhakijoiden palautukset Irakiin

Siinä oli kokonainen lause, Ohisalolle ja kepulle. Halla-aho todella taitavasti laittoi kiilaa näiden väliin ja etenkin kepun kannattajat aivan varmasti ovat vastaanottavaisia.
Ja jos jääprisessakin saa aikaan paheksuntaa, niin kiilusilmäinen fanaatikko on täysi tyrmäys. Oli omasta mielestäni aika rajut sananvalinnat, kun Halla-aho on yleensä ollut aika sarkastinen ja ei millään tavalla ilkeä. Tuo oli silkkaa ilkeyttä.
 
No mites sen 8h päivässä siivoavan ja 8h pihvejä paistavan olisi tarkoitus kohentaa omaa osaansa? Vaatisi melkoisesti sinnikkyyttä pistää tuohon päälle vielä 8h opiskelua.

No ei se sitä tarkoita, että jokaisella on loputtomasti mahdollisuuksia jonkun muun piikkiin parantaa osansa. Jos olet opiskeluajat ryypännyt, opintalainat hassannut tai muuten koulut skipannut niin voi tulla tietty se vaihe eteen, että olet yksi niistä, joka painaa niitä hanttihommia elääkseen.
 
2€ on riistokapitalismia enkä tiedä mistä se tulee. Se kuulostaa niin naurettavalta, että vaatisi järjestelmän, jossa oikeasti ketään ei auteta ja ihmisillä ei ole mahdollisuutta pyrkiä parempaan. Luultavasti se oli olkiukko, jotta kapitalismi saataisiin kuulostamaan naurettavalta.
Eihän tuo 2€/h onnistuisi edes silloin. Tässä tilanteessa kapitalismi alkaisi menemään toiseen suuntaan, ja yritykset alkaisivat kilpailemaan antaen parempaa palkkaa. Joku 6€/h olisi varmaan Suomessa se minimipalkka halvimmissa töissä mikä syntyisi ilman sosiaalitukiverkostoja ja amattiliittoja, kilpailun ollessa vapaata.
 
Noi 8h mäkissä ja 8h siivousta, ja 2€/h jne. skenaariot perustuu oletukseen, että mikään muu ei asumisessa ja elämisessä muuttuisi nykyiseen. Tietenkin jos tuohon mentäisiin, niin kävisi sama mikä muuallakin halpamaissa; yksineläminen ei olisi automaattinen ihmisoikeus, vaan halpaduunarit eläisivät keskenään 4-5h/asunto. Työttömille tuo saattaa olla realistisesti edessä ihan Suomessakin jos työttömien määrä kasvaa ja veronmaksajien alenee.
 
Piti ihan mielenkiinnosta katsastaa tuon eteläisen naapurimaan tilanne. Siellä näköjään minimipalkka 540e/kk = noin 3,4e/h ja viimesijainen taikaseinätuki 150€/kk + asumiskulut. Eli eiköhän tässä skenaariossa oltaisi lähempänä sitä kahta euroa. Tiedä häntä..
 
Noi 8h mäkissä ja 8h siivousta, ja 2€/h jne. skenaariot perustuu oletukseen, että mikään muu ei asumisessa ja elämisessä muuttuisi nykyiseen. Tietenkin jos tuohon mentäisiin, niin kävisi sama mikä muuallakin halpamaissa; yksineläminen ei olisi automaattinen ihmisoikeus, vaan halpaduunarit eläisivät keskenään 4-5h/asunto. Työttömille tuo saattaa olla realistisesti edessä ihan Suomessakin jos työttömien määrä kasvaa ja veronmaksajien alenee.
Eiköhän vuokrat halpene jos/kun vuokralaisia ei vaan löydy niillä hinnoilla millä vuokranantaja haluaisi vuokrata kämpän.Se että porukka asuisi ns "kommuunissa" taitaisi johtua siitä että ne haluaisi että käteen jää kk enemmän rahaa.
 
Kyl tosta vähintään jotain mellakoita syntyis...
 
No mitäs silloin käy jos valtiolta vaan loppuu kyky tarjota sosiaaliturvaa mutta palkat on edelleen tuottavuuteen nähden liian kovat, jotta töihin fattalta pääsisi ja palveluiden + asuntojen hintataso sen mukaista? Jos Suomessa voisi teettää halvemmalla työtä, saatettaisiin täällä valmistaakin kulutustavaraa, kuten vaatteita ja vaikkapa yksinkertaisempaa perus kulutuselektroniikkaa taas. Tekeminen työllistäisi ja samalla kotimainen ei olisi ylihintaista luksusta. Harvempi pummailisi muiden rahoilla ja useampi maksaisi veroja. Kaikkien verotus voisi olla matalampi.

Valtion pitäisi huolehtia lähinnä niistä, jotka eivät esim. terveydentilansa vuoksi voi työskennellä TARPEEKSI elääkseen. Ei niistä, jotka ei viitsi tai halua muuttaa, jotka pelaa mieluummin videopelejä itsarikuutiossaan, jotka ei suostu tekemään "paskaduuneja" jne.
 
No mitäs silloin käy jos valtiolta vaan loppuu kyky tarjota sosiaaliturvaa mutta palkat on edelleen tuottavuuteen nähden liian kovat, jotta töihin fattalta pääsisi ja palveluiden + asuntojen hintataso sen mukaista?
Sit on joku kyl tuhonnut Suomen talouden totaalisesti. Yleensä kehittyneisiin maihin syntyy tuottavempaa työtä ja sitä myötä palkatkin ovat suuremmat. Voisitko tarkentaa skenaariotasi? Ton voi aiheuttaa monta seikkaa, kuten ainakin todella pitkä lama, verotuksen lopettaminen, tai ammattiliittojen perseily.

Jos Suomessa voisi teettää halvemmalla työtä, saatettaisiin täällä valmistaakin kulutustavaraa, kuten vaatteita ja vaikkapa yksinkertaisempaa perus kulutuselektroniikkaa taas. Tekeminen työllistäisi ja samalla kotimainen ei olisi ylihintaista luksusta.
Sinänsä ihan hyvä ajatus, mutta ei meillä ole mitään mahdollisuuksia kilpailla työn tuottavuudella esimerkiksi Kiinalaisia vastaan, kun siellä rikotaan järjestelmällisesti ihmisoikeuksia, eikä olisi ihme, vaik suoranaista orjatyötä jossain siellä ilmenisi.

Tietty tää on vähän sellainen muna-vai-kana -ongelma, et kun asuminen on kallista ja ruoka, ni siks palkkojen täytyy olla suuret. Ja koska palkat on suuret, niin on varaa maksaa asunnoista ja niiden hinta nousee. Samoin sit ruoankin hintaan menee niiden kaupassa työskentelevien palkat. On vaikea sanoa, et mikä tätä kehää vahvistaa, mut yks tekijä lienee palkankorotukset, jotka neuvotellaan työntekijöille ammattiliittojen toimesta. Sekin on tietty ymmärrettävää, koska tuskin Pertti-perusduunari näkee talouden koko kuvaa, vaan ainoastaan oman perseensä. En silti halua syyllistää ketään.
 
Sit on joku kyl tuhonnut Suomen talouden totaalisesti. Yleensä kehittyneisiin maihin syntyy tuottavempaa työtä ja sitä myötä palkatkin ovat suuremmat. Voisitko tarkentaa skenaariotasi? Ton voi aiheuttaa monta seikkaa, kuten ainakin todella pitkä lama, verotuksen lopettaminen, tai ammattiliittojen perseily.

No katso noita valition jatkuvasti alijäämäisiä budjetteja ja kasvavaa valtionvelkaa. Yhä vähemmän on tarjolla töitä ihmisille, jotka eivät ole koulutettuja tai suostu muuttamaan työn perässä. Kaikki pitäisi elättää ja samalla varakkaat keksivät keinoja järjestellä tulojaan ja omaisuuksiaan verottajan ulottumattomiin tai muuttavat kokonaan muualle. Paluumuutto ei yllä lähtevien tasolle ja varakkaan ulkomaisen väen Suomeen muutto on lähes olematonta.

Sitten vielä heitetään soppaan näitä yhteiskunnallisen tilanteen kärjistäjiä ja populistisia syyllisen osoittelijoita.

Miten itse ratkaiset sen noidankehän, että koulutetulla ja hyväpalkkaisella ei ole varaa palkata puolta siivoojaa nettotuloillaan samaksi aikaa töihin. Tämä puolestaan vähentää siivouksen käyttöä ja työllisyyttä, joka entisestään pakottaa nostamaan veroja ja työnantajakuluja. Kukaan ei tee, kämpät jää paskaisiksi, säästetty kulutus suuntautuu suurelta osin ulkomaiseen.
 
No mitäs silloin käy jos valtiolta vaan loppuu kyky tarjota sosiaaliturvaa

Jos sallit minun keskeyttävän voimatrippailusi, niin ei valtion kyky ole näillä näkymin mihinkään loppumassa. Bkt jatkaa kasvuaan. Halu voi joskus teoriassa loppua, mutta eipä tuokaan näytä järin todennäköiseltä. Eihän meillä edes ole olemassa kunnon minarkistipuoluetta.
 
Miten itse ratkaiset sen noidankehän, että koulutetulla ja hyväpalkkaisella ei ole varaa palkata puolta siivoojaa nettotuloillaan samaksi aikaa töihin. Tämä puolestaan vähentää siivouksen käyttöä ja työllisyyttä, joka entisestään pakottaa nostamaan veroja ja työnantajakuluja. Kukaan ei tee, kämpät jää paskaisiksi, säästetty kulutus suuntautuu suurelta osin ulkomaiseen.
Miksi hyvätuloisella pitäisi olla rahaa palkata itselleen työntekijä 40h per viikko?

Muutenkin ratkaisu vaikuttaa vähän siltä, että toteutetaan itse nopeammin se katastrofitilanne mihin pelkäät nykylinjalla jatkamisen johtavan.
 
Miksi hyvätuloisella pitäisi olla rahaa palkata itselleen työntekijä 40h per viikko?

Koska jos ihmiset eivät voi työllistää matalan koulutuksen hommiin, ei töitä ole kun kaikki siivoaa, vahtii lapsiaan, vaihtaa renkaitaan, leikkaa ruohoaan jne. itse.

Ei tarvitse olla edes 40h/viikko. Kunhan nyt osoittaa sen epäsuhdan, että kokenut ja tuottava asiantuntija ei voi edes koko palkallaan työllistää kouluttamatonta perushommiin jos lain kirjainta noudatetaan.
 
Koska jos ihmiset eivät voi työllistää matalan koulutuksen hommiin, ei töitä ole kun kaikki siivoaa, vahtii lapsiaan, vaihtaa renkaitaan, leikkaa ruohoaan jne. itse.
Jaa meinaat ettei Suomessa olisi nyt jopa alemmalla keskiluokalla muka rahaa maksaa juuri noista palveluista?
 
Se on siinä ja siinä aika monella, että onko varaa. Lastenhoitajakin on monessa tapauksessa sellainen homma, että siinä menee yli 40h viikko ellei vanhemmat voi limittäin sovittaa menojaan. Ennen (70, 80 luvut) oli tyypillistä, että lastenhoitaja sai osan palkastaan ruokana, osan ajasta saattoi opiskella rauhassa, mahdollisesti asumisen jne. Nykyisin pääset valtakunnanmediaan kivitettäväksi jos uskallat hakea jotain hommiin noilla määritteillä.
 
Meinaat oikeasti, että kulutus kasvaa, jos jokaiselle hyvätuloiselle lyödään kylkeen ihminen joka elää käytännössä orjapalkalla? Näille ihmisille ei meinaan jää mitään kulutettavaa ja hyvätuloinen kuluttaa ehkä jopa vähemmän kuin tällä hetkellä.
 
En mä puhu kulutuksen kasvusta niinkään vaan siitä, että nuokin ihmiset sitten elättävät itsensä sossuilun sijasta kun tilanne menee niin pitkälle, ettei kaikkien vapaaherrailulle enää vaan ole halukasta maksajaa.

"Ei kannata koska Kiina" on paska kortti pelata. Kuitenkin täällä vielä tehdäänkin, kaikki kannattavuuden lisäys on vain plussaa siihen.
 
Eli palattaisiin 1900 luvun alun luokkayhteiskuntaan, elintarvikkeiden hinnatkinhan saataisiin alas ja voitaisiin luopua maataloustuista, kun voitaisiin käyttää taas maatyöläisiä jotka tekee kausityötä ruokapalkalla.
 
Eli pitäis saada orja, eli palattais viktoriaaniselle ajalle, eli köyhät kyykkyyn... Mistä manuaalista te näitä latelette?

Jos kotitaloudessa pidettävä "palvelusväki" on sun mielestä luokkayhteiskunta niin tää ei varmaan etene. 1980-luvun pohjoismainen luokkayhteiskunta :kahvi:
 
En tiedä, mutta en myöskään tiedä kuka hyvätuloinen haaveilee tällä hetkellä jonkun muun tekemästä renkaiden vaihdosta. Saa olla kova uraputki päällä jos ei ole varaa renkaita vaihdattaa.
 
Sä tykkäät nyt typistää tämän homman siihen renkaanvaihtoon kun listasin sen vaan yhtenä hommana, mitä suomalaiset tekevät itse (tai teettävät vaikka teinillä). Mutta jos haluat siivousta, lastenhoitoa jne. merkittäväksi ajaksi viikon aikana, saat maksaa helposti sitten paljon enemmän kuin koulutettu tienaa nettona. Ja syy on ihan yksiselitteinen, sossusta saa, miksi tehdä.

Kyllä mulle kelpaisi ainakin alkuun vaikka jonkinlainen vastikkeellinen sossu mutta puna rage siitäkin nousee kun ehdottaa. Ehkä joku voisi kelata, että voisi tällä ajalla jotain hyödyllistäkin tehdä ja työ ei automaattisesti tarkoittaisi vähintään 37,5h vapauden menetystä per viikko hintaan sossun ja minimipalkan erotus.
 
No katso noita valition jatkuvasti alijäämäisiä budjetteja ja kasvavaa valtionvelkaa.
Velan määrä pitää suhteuttaa BKT:hen. Näin arvioiden tilanne voi näyttää erilaiselta. Parashan se tietty olis, jos velkaa ei tarttis ottaa, mut ei sekään kovin kaukana tällä hetkellä ole.

Yhä vähemmän on tarjolla töitä ihmisille, jotka eivät ole koulutettuja tai suostu muuttamaan työn perässä.
Voi se näinkin olla, mut kaipaisin jotain lähdettä ainakin tuolle ensimmäiselle. Mielellään ei kuitenkaan mitään iltalehti-tasoista.

Kaikki pitäisi elättää ja samalla varakkaat keksivät keinoja järjestellä tulojaan ja omaisuuksiaan verottajan ulottumattomiin tai muuttavat kokonaan muualle. Paluumuutto ei yllä lähtevien tasolle ja varakkaan ulkomaisen väen Suomeen muutto on lähes olematonta.
Tällekkin lähteitä kaipaisin.

Sitten vielä heitetään soppaan näitä yhteiskunnallisen tilanteen kärjistäjiä ja populistisia syyllisen osoittelijoita.
Tästä olen kuullut ihan tutkijoidenkin puhuvan, et suurin uhka demokratialle on Euroopan populistiset liikkeet.

Miten itse ratkaiset sen noidankehän, että koulutetulla ja hyväpalkkaisella ei ole varaa palkata puolta siivoojaa nettotuloillaan samaksi aikaa töihin. Tämä puolestaan vähentää siivouksen käyttöä ja työllisyyttä, joka entisestään pakottaa nostamaan veroja ja työnantajakuluja. Kukaan ei tee, kämpät jää paskaisiksi, säästetty kulutus suuntautuu suurelta osin ulkomaiseen.
En mä nyt sitten tiedä, et pakottaako toi entisestään nostamaan mitään. Aika vakio noiden osuus lienee vuosittain.
 
Sä tykkäät nyt typistää tämän homman siihen renkaanvaihtoon kun listasin sen vaan yhtenä hommana, mitä suomalaiset tekevät itse (tai teettävät vaikka teinillä). Mutta jos haluat siivousta, lastenhoitoa jne. merkittäväksi ajaksi viikon aikana, saat maksaa helposti sitten paljon enemmän kuin koulutettu tienaa nettona. Ja syy on ihan yksiselitteinen, sossusta saa, miksi tehdä.

Kyllä mulle kelpaisi ainakin alkuun vaikka jonkinlainen vastikkeellinen sossu mutta puna rage siitäkin nousee kun ehdottaa. Ehkä joku voisi kelata, että voisi tällä ajalla jotain hyödyllistäkin tehdä ja työ ei automaattisesti tarkoittaisi vähintään 37,5h vapauden menetystä per viikko hintaan sossun ja minimipalkan erotus.
Kyllä koulutetulla pariskunnalla on heittämällä varaa maksaa noista töistä nytkin. Nykyajan koulutettu on lahjakas yliopistotason koulutuksen saanut ihminen, insinöörit ja muu ammattikouluväki on duunareita.
 
Minkälaisilla tuloilla tätä palvelusväkeä olisi syytä pystyä alkaa palkkaamaan? Kun itse näen asian niin, että ei tarvitse olla paljoakaan keskimääräistä parempituloinen (kahden aikuisen talous), niin kyllä siinä pystyy maksamaan kämpän siivouksesta, renkaiden vaihdosta, ynnä muusta vastaavasta.
 
Jos ongelmana on kotitaloustöiden yms palveluiden korkea hinta, niin se olisi helppo ratkaista osa-aikayrittäjyyden esteitä ja kannustinloukkuja purkamalla. Tosin tässä tuntuisi enemmän jurppivan se, että kun syrjäytyneetkin asutetaan ja ruokitaan niin oma asema yhteiskunnassa ei tunnu niin hyvältä kuin se voisi olla.
 
Minkälaisilla tuloilla tätä palvelusväkeä olisi syytä pystyä alkaa palkkaamaan? Kun itse näen asian niin, että ei tarvitse olla paljoakaan keskimääräistä parempituloinen (kahden aikuisen talous), niin kyllä siinä pystyy maksamaan kämpän siivouksesta, renkaiden vaihdosta, ynnä muusta vastaavasta.

Minimipalkka + työnantajan muut maksut on aika paha nakki valtaosalle koulutettua kansaa omasta nettotilistään.
 
Jätit vastaamatta kysymykseeni. Edelleen väitän, että kaksi hieman keskituloista enemmän tienaavaa pystyvät halutessaan teettämään paljonkin taloustöitä. Tietysti jos puhutaan kokoaikaisen työntekijän palkkaamisesta, niin siihen ei välttämättä rahat riitä, mielestäni ei ole kyllä tarviskaan. Huipputuloisten hommia nämä.

E: Minkälaisia palveluita ja kuinka paljon kahden vaikkapa 3500€/kk tienaavan ihmisen pitäisi mielestäsi pystyä ostamaan?
 
Ei mulla ole tarvetta eritellä. Olen vaan sitä mieltä, että koulutetun ja hyvässä työssä (ei huippuhomma) olevan tekniikan, kaupallisen jne alan asiantuntijan pitäisi voida palkata kouluttamaton tai vastaava perustyön tekijä samaksi ajaksi kuin itse tekee työnsä. Enkä tarkoita, että tuosta vaan mun ohessa vaan ylipäänsä, koko nettopalkallaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 953
Viestejä
4 895 519
Jäsenet
78 899
Uusin jäsen
Tohtorigerhard

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom