Tuetaan yritystoimintaa, joka ilman yritystukia olisi kannattamatonta = hyödytön yritystuki.
Ei välttämättä, tuki voi silti olla hyödyllistä yhteiskunnalle.
Ja yritystuki jota ilman yritystoiminta olisi kannattavaa voi myös olla hyödytön yritystuki muiden mielestä kuin saajan kannalta.
Yritän sanoa että tuolla tavalla ei voi päätellä onko tuki hyödyllinen vain hyödytön.
Kyllä noita pitäisi perata ns. huolella, läskiä leikattavaksi (suurten yritysten tukeminen) on varmaan vaikka kuinka. Mutta ilmeisesti sitä turhaa tukemista pitää vaan jatkaa "koska muutkin" (EU:ssa) näin tekevät tjsp.
Osa yritystuista voi olla jopa haitallista. Näissä "haitallisissa" yritystuki listoissa on se haaste että millä motiivilla listaa on tehty.
Tuen saajan kokokaan ei kerro tuen hyödystä järkevyydestä.
Ja tilastoja jos tavaa niin joidenkin tukien saajaksi merkattu ei ole se todellinen tuen saaja, se tuen kohde.
Yirtystuki listauksia on monenmoisia, ne missä pyörii isoimmat kokonais summat niin sisältää ns verotuet tai sen tapaiset, joista taustalla on esim se että keksitty jokin veroluenteinen ja peritty se kaikilta yrityksiltä ja palautettu niille joita ei ollut tarkoitus verottaa.
Esim energiavero ja sen palautukset. Näitä sitten listataan yritystuiksi jopa haitallisiski tuiksi. Näistäkin osa osuus tuohon listaan missä toiminta ei olisi kannattavaa ilman "tukea" . Ei kuitenkaan voida tehdä karsintaa sen mukaan onko yksittäinen toiminta kannattavaa vai ei.
Meillä tuetaan merenkulkua eri tavoin, onko se turhaa tukea jos se ei kannattaisi ilman tukea, ja mitä tahoa siinä loppujen lopuksi tuetaan. Maantieteellisen sijainnin takia meille on tärkeää turvata liikenne, sillä loppujen lopuksi tuetaan ihan muuta kuin toimintaa harjoittavia. Onko suomalaisten henkilöstö kulujen tukeminen tukea yhtiölle, työntekijälle vai mikä se idea on. Yhtiö palkkaisi sitten muunmaalaisia, suomalaiset työntekijät sitten hakeutuisi muihin töihin, muuta hyödyllistä tekemään. Työvoimapulan aikaan voi pitää haitallisena tukena, mutta onko kuitenkin arvokkaampaa että meikäläisiä on laivoilla töissä. Näinä aikoina varmaan löytyy puolustajia.
Laivateollisuus, siitä varmaan voi olla montaa mieltä, mutta niiden tukien ansiosta maassamme on edelleen huippuosaamista alalla, mutta olisko se jotain muuta huippuosaamista ilman tukia ?
Tuetaan jotain (pienen yrityksen) riskaabelia hanketta mistä voi syntyä uusi Nokia tms. = hyödyllinen yritystuki. Kyllä noita pitäisi perata ns. huolella,
Innovaatiotuet, kasvuyritystuet jne. laajasti saavat kannatusta, mutta myös isosti kritiikkiä. Ja myös kohde missä poliitikot tykkää sählätä, ja missä helposti polttaa näppinsä. ja aatesunnat törmäilee. Suorat tuet ovat niitä mitä sitten syynä "tutkivat" journalistit, tubettaja sun muut. Verotukia taasen sitten parsii sitten toiset.