• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Olet varmaan käynyt läpi nuo elinkaarilaskelmat, kun tiedät varmasti, että niiden täytyy olla negatiivisia?

Siellä oli ihan mielenkiintoinen lause päätelmissä, jossa tiivistyy aika paljon tätä keskustelua:

Jos tuloraja nousisi merkittävästi ylemmäs (esimerkiksi 2 000 euroon) ja seuraisi ansiotasonkehitystä, olisivat vaikutukset selvästi kielteisemmät sekä työvoiman saatavuuden että julkistalouden kannalta.

Hyvä että joku näitä myös tutkii eikä heitellä niitä usean tuhannen euron tulorajavaatimuksia ihan hatusta.
 
Olet varmaan käynyt läpi nuo elinkaarilaskelmat, kun tiedät varmasti, että niiden täytyy olla negatiivisia?
Yhteiskunnan kannalta yksilön kalleimmat vuodet on ensimmäiset ja viimeiset. Mutta mitäpä mistään laskelmista?
Mitä siitä, että työperäisen maahanmuuton kautta tulevaan työntekijään ei ole investoitu neljännesmiljoona lapsuuden, nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden aikana, mitä siitä, että valtaosa muuttaa pois ennen kalliiden terveydenhuoltopalvelujen eläkevuosia?
Oma huomioni on, että muukalaiskammo se vaan on väkevä negatiivinen voima: se omaa lähes uskonnollisia piirteitä erityisesti ”perussuomalaisessa seurakunnassa”, jossa jotenkin perverssillä tavalla itseluottamus on niin alhaalla, että pelätään häviävän työnhaussa kielitaidottomille ulkomaalaisillekin. Voi voi.
 
Ja toisaalta taas vihervasemmistossa pyritään hakemaan lisää sitä "vastuuta" eli toisin sanottuna mahdollisimman vähän tuottavia maahanmuuttajia. Aika selkeästi näkee että heidän motiivinaan on halu tehdä hyväntekeväisyyttä, joten en luottaisi heihin yhtään sen enempää.

Muukalaiskammo on toki oma juttunsa, mutta kai se on vaan niin että monet ei kykene pääsemään yli empatian asettamista rajoitteista ilman tuollaisia psykologisia kikkoja. :smoke:
 
Ja velkaakin otetaan enemmän kuin edellinen vasemmistohallitus jonka aikana oli korona.
Onneksi sentään isot yksityiset sairaanhoito lafkat saavat apuja ettei jää osakkeidenomistajat ja jo muutenkin varakkaat ihan ilman.
Arvovalintoja.
 
Ehkä relevantimpi asia on, että paljonko vasemmistohallitus ottaisi lisävelkaa nyt kun työttömyys on 9%:ssa, valtionlainojen määrät ja korot paljon korkeammat, sotemenot kasvaneet merkittävästi. Uskotko, että se ottaisi vähemmän velkaa kuin nykyinen hallitus ja olisi samalla leikannut merkittävästi vähemmän? Millä taialla se tapahtuisi?

Ei kukaan usko, että vasemmistohallitus ottaisi nyt vähemmän velkaa. Se ottaisi enemmän velkaa ja ongelma vain paisuisi tulevaisuudessa yhä pahemmaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ja toisaalta taas vihervasemmistossa pyritään hakemaan lisää sitä "vastuuta" eli toisin sanottuna mahdollisimman vähän tuottavia maahanmuuttajia. Aika selkeästi näkee että heidän motiivinaan on halu tehdä hyväntekeväisyyttä, joten en luottaisi heihin yhtään sen enempää.

Muukalaiskammo on toki oma juttunsa, mutta kai se on vaan niin että monet ei kykene pääsemään yli empatian asettamista rajoitteista ilman tuollaisia psykologisia kikkoja. :smoke:
Tuo nyt on aika kaukaa haettu. Työperäisessä maahanmuutossa ei ole kysymys empatiasta. Siinä on hyvin yksinkertaisesti kysymys työnantajan ja työnhakijan tarpeiden ja valmiuksien sekä työvoiman kysynnän ja saatavuuden kohtaamisesta.
Poliittisesti siitä, halutaanko sitä helpottaa, suhtaudutaanko neutraalisiti vai laitetaanko kapuloita rattaisiin - muukalaiskammo ajaa vahvasti viimeksi mainittua ihan kaikilla tasoilla.

Joskin empatiakyky on kyllä ihan merkittävä työelämätaito ylipäätään, ei sillä.
 
Työperäisessä maahanmuutossa tosiaan *pitäisi* olla kyse juurikin tuollaisista käytännön asioista, mutta monilla empatia näyttää olevan se päällimmäinen motiivi - ei pelkästään humanitäärisessä maahanmuutossa.

Varmaan muiden tunteisiin samaistuminen on tärkeää esim. hoiva-alalla, mutta muuten se ei ole ehkä työelämässä *niin* oleellista. Lähinnä kunhan osaa käyttäytyä. :smoke:
 
Hyvä että joku näitä myös tutkii eikä heitellä niitä usean tuhannen euron tulorajavaatimuksia ihan hatusta.
Heh... jos nyt muistaisit vähä minkälaista keskustelua aiheen tiimoilta on käyty, niin yksi kritiikin kohde on ollut se että halutaan tuottaa halpatyövoimaa. Siihen on vastattu että sieltähän tulee huippuosaajia mitä tarvitaan kipeästi. Ja kun tulovaatimus asetettaisiin edes lähelle mediaania, niin tuloksena olisi että eihän tänne sitten saataisi ketään. Mikä taas viittaa aika vahvasti siihen, että se alkuperäinen toteamus siitä, että ensisijaisesti halutaan halpaa työvoimaa on ihan paikkansa pitävä. Se ettei Kokoomus suostu siihen on tietysti ihan itsestäänselvä asia koska heidän eturyhmänsä haluavat sitä halpatyövoimaa. Exceliä pyöritelemällä se sitten saadaan näyttämään tosi kannattavalta. Katujengiläiset ja muu sensellainen on vain pieni lieveilmiö mikä ei kiinnosta, koska lähtökohtaisesti ne hyötyjät eivät itse yleensä joudu hirveän paljoa niiden kanssa tekemisiin... :)

Toinen hauska piirre on se, että niitä ketkä ovat lähteneet täältä pois ja sanoneet yhdeksi syyksi kyllästymisen verotukseen, on haukuttu ja moralisoitu sillä verukkeella että he ovat vähän niin kuin velkaa. Sitten kun on todettu että ovat maksaneet veroina kyllä niin paljon ettei varmasti olla velkaa, niin on kerrottu että pitäisi olla vähintään niin ja niin hyvätuloinen että voisi olla niin, mitä lukua on sitten käytetty myös siinä kun on sanottu että otetaan sitten vain sellaisia ketkä olisivat nettoveronmaksajia. Ja kas kummaa, yhtäkkiä se lukema laski kovasti alhaiselle tasolle. Tästä viisastuneena voinen siis todeta että jos lähden pois täältä, niin en koe tunnontuskia millään tasolla koska olen maskanut omani. :P
 
Kun syntyvyys on mitä on, niin juu, sitä työvoimaa ulkomailta tarvitaan ehdottomasti myös niille matalan koulutustason matalapalkka-aloille ihan jo siksikin, että meidän koko ajan vähenevä nuorisomme voisi ja ymmärtäisi kouluttautua pidemmälle eli korkeakoulututkintoihin korkeamman tuottavuuden aloille ja ammatteihin, eikä itse jättää hommaa puolitiehen ja ruveta duunariksi matalan tuottavuuden matalapalkkahommiin.
Edellä mainitun kaltaisesta ei-toivotusta valikoitumisesta on jo valitettavasti viitteitä esim. keskimääräisen koulutustason heikkenemisen osalta.
 
1600e/kk palkalla veroprosentti on niin alhainen, että ei kyllä kansantaloutta noilla paranneta jos maksaa vuodessa jotain 1000-2000e veroja.

Mamut ovat tuotu suomeen eläkehimmeliä paikkaamaan. Jos joku muuta väittää, vaadin todisteet siitä että tälläinen julkistettu tavoite on olemassa (eikä juuri itse keksitty uusi maalitolppa).

Näinollen sen lisäksi että tarkastellaan mitä mamu kuluttaa itse, olisi tarkasteltava tekeekö mamu sitä mitä sen piti tehdä, eli maksaa nykyisten eläkeläisten ansiottomat eläkkeet.

Nyt ollaan jo päästy joidenkin keskustelijoiden mukaan tilanteeseen, jossa mamu tekee seuraavat asiat:

- Tienaa keskimäärin 1600€/kk tai enemmän yksityisellä sektorilla kielitaidottomana (oisko peräti nettoansio vielä?)
- Hänellä ei ole mitään perhettä, jossa on julkisen sektorin palveluita käyttäviä jäseniä
- Työttömänä hän palaa takaisin kotimaahansa saamatta tukia
- Eläkkeen uhatessa hän palaa takaisin kotimaahansa jäämättä nauttimaan takuueläkettä
- Hän ei saa kansalaisuutta tai halua sitä hakea

Tästä tutkimuksesta kinasteltiin jo kauan aikaa sitten, mutta siellä lienee hyödyllistä yksittäistä dataa:

Työluvalla tulleiden työllisyys ja tulot ovat ensimmäisinä vuosina korkeammat kuin suomalaistaustaisilla samana vuonna, mutta laskevat kymmenessä vuodessa hieman suomalaistaustaisten alapuolelle.
 
Viimeksi muokattu:
Kun syntyvyys on mitä on, niin juu, sitä työvoimaa ulkomailta tarvitaan ehdottomasti myös niille matalan koulutustason matalapalkka-aloille ihan jo siksikin, että meidän koko ajan vähenevä nuorisomme voisi ja ymmärtäisi kouluttautua pidemmälle eli korkeakoulututkintoihin korkeamman tuottavuuden aloille ja ammatteihin, eikä itse jättää hommaa puolitiehen ja ruveta duunariksi matalan tuottavuuden matalapalkkahommiin.
Edellä mainitun kaltaisesta ei-toivotusta valikoitumisesta on jo valitettavasti viitteitä esim. keskimääräisen koulutustason heikkenemisen osalta.

Ei se vaan toimi, että kaikki korkeakouluttautuisi kun monilla ei riitä nuppi siihen...
 
Kun syntyvyys on mitä on, niin juu, sitä työvoimaa ulkomailta tarvitaan ehdottomasti myös niille matalan koulutustason matalapalkka-aloille ihan jo siksikin, että meidän koko ajan vähenevä nuorisomme voisi ja ymmärtäisi kouluttautua pidemmälle eli korkeakoulututkintoihin korkeamman tuottavuuden aloille ja ammatteihin, eikä itse jättää hommaa puolitiehen ja ruveta duunariksi matalan tuottavuuden matalapalkkahommiin.
Edellä mainitun kaltaisesta ei-toivotusta valikoitumisesta on jo valitettavasti viitteitä esim. keskimääräisen koulutustason heikkenemisen osalta.
Eli tavallaan haluat luoda eräänlaisen luokkayhteiskunnan? :)

Ongelmahan on vähän sellainen, että kaikilla ei riitä pää eikä myöskään mielenkiinto teoreettisiin korkeakouluopintoihin. Ainoa tapa millä saat niitä korkeakoulututkintoja lisättyä siinä tilanteessa on polkea korkeakoulututkinnon vaatimustaso niin alas että sen arvo rapautuu. Toisaalta jos halpatyövoimalla saturoidaan koko kenttä, niin sillä sementoidaan se tilanne, että ne alat ovat ja pysyvät halpa-aloina eivätkä koskaan kehity mihinkään. Siinä sivussa sitten ne erinäiset sosiaaliset ongelmat, mistä on jo nähtävissä paljon merkkejä isommissa kaupungeissa. Niistä mitä ei innokkaampien monikultturistien mukaan pitänyt koskaan tulla.

Jos taas ongelma on syntyvyys, niin silloin pidemmän aikavälin ratkaisu on lisätä sitä. Lyhyellä aikavälillä peli on jo menetetty.
 
Selkeesti halveksit duunari ammatteja.
 
Ensinnäkin, vaikka pyrkyä ja uskoa luokkayhteiskunnan poistamiseen olikin erityisesti 60-,70- ja 80-luvuilla, ei se milloinkaan mihinkään ole hävinnyt. Suomi on, ja on aina ollut luokkayhteiskunta, mutta luokkakäsitys on toki elänyt. Tästä on kosolti myös tutkimusta.

Toisekseen, kenen tahansa normaaliälyisen nuppi kyllä riittää. Riittääkö takapuoli, kärsivällisyys ja itsesäätelyn sekä itseohjautuvuuden taidot, on sitten kokonaan toinen asia.

Korkeimman koulutusasteiden maissa korkeakoulututkinnon tehneiden määrä lähenee 70 prosenttia ikäluokasta, kun se meillä on n. 40. En jaksa uskoa, että väestötasolla kyvykkyydessä olisi tuollaisia eroja vaikkapa kärkipään maista Kanadan kanssa.
Tai että ylipäätään olisimme kyvykkyydessä alle OECD-keskiarvon samaan tapaan kuin koulutustasossa olemme. Kyllä tässä on kysymys arvoista, arvostuksista, koulutusmarkkinoista ja työmarkkinoista. Toisin sanoen luomastamme ja päivä päivällä elämästämme kulttuurisesta todellisuuskuvasta, väitän.

Ja siitä syntyvyydestä. Yksikään teollistunut länsimaa ei ole kyennyt kääntämään syntyvyyttä pysyvään nousuun sen jälkeen, kun lapsen lasku on vakiintunut. Sellaisen tavoitteen varaan siis ei ainakaan kannata laskea.
 
Mä kritisoin 3000e tulorajaa jota PS on ajanut, se on työperäisen maahanmuuton vastustamista. En kritisoi 1600e tulorajaa. Ja noi sun väitteesi on täysin ristiriidassa TEMin ja Kelan antamiin tietoihin, ja menevät ihan vain "trust me bro"-osastolle. Sä et halua selvästi uskoa dataa, jota viranomainen on virkavastuulla antanut. Sen mukaan työperäisillä maahanmuuttajilla tulonsiirrot ovat pienepiä ja palveluiden käyttö vähäisempää. Ihan yksikäsitteinen toteamus jossa ei ole epäselvää. Siksi se tuloraja on nyt 1600e eikä 3000e. Palataan asiaan kun jollain on uskottavampi selvitys suomen työperäisestä maahanmuutosta. Mutta on toi mustan väittäminen valkoiseksi ja omien teorioiden keksiminen kyllä hämmentävää.

Ok eli tämä PS:n väitetty työperäisen maahanmuuton vastustaminen olikin keksimäsi olkiukko, olisit heti sanonut. Voit toki jatkaa pään pitämistä perseessä kokoomuksen tavoin, kun maahanmuuttoa ei haluta nähdä kokonaisuutena, vaan kuvitellaan tänne tulevien olevan omillaan toimeentulevia sinkkuja.

Ihan anekdoottina tiedän useamman tapauksen pääkaupunkiseudun päiväkodeista, jossa perheestä maahanmuuttajamies käy töissä ja nainen on kotona siitä huolimatta, että lapset ovat päivähoidossa. Varmasti tällä hehkutetun 1600 euron rajalla saatavat verotulot kattavat tästä aiheutuvat kulut? :rofl: Olisikin virkistävää jos päättäjät oikeasti ymmärtäisivät käytännön tilanteen ennen asioista päättämistä, mut hei me tienataan tällä! :facepalm:

Yleisesti kommentoin kaksois standardeja, joilla saman tasoiset argumentit menevät läpi kontekstista ja puolen valinnasta riippuen. En oikein keksinyt muutakaan paikkaa sille. Minne olisit sen itse postannut?

Tietty olisin tuota nyt kuvaamaani metatasoa voinut avata kommentissani paremmin.

Metakeskustelulle lienee joku muu ketju? Ei tartte sitten paskoa tätä ketjua epäolennaisella ulinalla.
 
Ehkä relevantimpaa on puhua todellisuudesta eikä kuvitellusta maailmasta jossa vasemmistohallitus on vallassa.
Oleellista on ymmärtää mitkä on todelliset vaihtoehdot ja ymmärtää että täydellinen on hyvän vastakohta.

Itse voisin kritisoida hallitusta ettei se leikkaa riittävästi toissijaisista menoista, mutta se on vähän turhaa ulinaa, kun muilla hallituspohjilla leikattaisiin sieltä vielä vähemmän.

Joten uskotko, että jollain toisella hallituspohjalla otettaisiin vähemmän sitä lisävelkaa?
 
Ja velkaakin otetaan enemmän kuin edellinen vasemmistohallitus jonka aikana oli korona.
Onneksi sentään isot yksityiset sairaanhoito lafkat saavat apuja ettei jää osakkeidenomistajat ja jo muutenkin varakkaat ihan ilman.
Arvovalintoja.

Eli toivot vieläkin rajumpia leikkauksia? Ei muuta kuin kansalaisaloitetta väsäämään sitten. Koomistahan tässä on se, että jo nykyiset leikkaukset aiheuttavat vihervassareissa jo aivan jäätävän ulinan ilman mitään varteenotettavia vaihtoehtoja. Laittakaa nyt ne paremmat säästökohteet esiin kun kerran paremmin tiedätte?
 
Toisekseen, kenen tahansa normaaliälyisen nuppi kyllä riittää. Riittääkö takapuoli, kärsivällisyys ja itsesäätelyn sekä itseohjautuvuuden taidot, on sitten kokonaan toinen asia.

Ei kyllä riitä, tai on aika surullinen tilanne jos vaatimustaso on niin matala että riittäisi. :D

Kärsivällisyys ja itsesäätely on toki vielä erillisiä vaatimuksia siihen päälle.
 
Ehkä relevantimpaa on puhua todellisuudesta eikä kuvitellusta maailmasta jossa vasemmistohallitus on vallassa.

Sä itse halusit nostaa tikunnokkaan nykyhallituksen ja pöyristelit sitä, että se ottaa enemmän velkaa. No mä luettelin syitä, miksi se ottaa enemmän velkaa. Oletko sitä mieltä, että vasemmostohallitus ottaisi nyt vähemmän velkaa ja samalle tekisi vähemmän leikkauksia? Kerro, miten tuo rahoitettaisiin? Jos taas olet toista mieltä, niin kerro sekin ihan suoraan äläkä suotta kiertele. Tai ehkä olet ihan samaa mieltä kanssani siitä, että vasemmistohallitus kasvattaisi valtionvelkaa merkittävästi nykyhallitusta enemmän. Sitten olemme ihan samaa mieltä asiasta, eikä tässä ole sen enempää ihmettelemistä.
 
Viimeksi muokattu:
Ensinnäkin, vaikka pyrkyä ja uskoa luokkayhteiskunnan poistamiseen olikin erityisesti 60-,70- ja 80-luvuilla, ei se milloinkaan mihinkään ole hävinnyt. Suomi on, ja on aina ollut luokkayhteiskunta, mutta luokkakäsitys on toki elänyt. Tästä on kosolti myös tutkimusta.
Sanoisin että 50-60-luvun luokkayhteiskunnassa oli kyllä aika isot erot verrattuna nykyiseen. Silloin "torpparin" mukuloiden meneminen parempaan kouluun ennen saman kylän talollisen kakaroita oli ihmettelyn ja nenänvartta katsomisen aihe riippumatta siitä, oliko se torpparin mukula lahjakkaampi vai ei. Sen kaltaista luokkayhteiskuntaa meillä ei ole.
Toisekseen, kenen tahansa normaaliälyisen nuppi kyllä riittää. Riittääkö takapuoli, kärsivällisyys ja itsesäätelyn sekä itseohjautuvuuden taidot, on sitten kokonaan toinen asia.
Riippuu kai vähän mitä siihen lasketaan, ammattikorkeassa yleensä pärjää jos on peruasiat kunnossa. Meillä ne vain eivät enää ole oikein olleet ja syitä on niin monia, etten oikein tiedä saako niitä enää ikinä korjattua. S2-enemmistöisten paikkojen meno on mennyt myös vähän sellaiseksi ettei se hirveästi herätä luottamusta.
Korkeimman koulutusasteiden maissa korkeakoulututkinnon tehneiden määrä lähenee 70 prosenttia ikäluokasta, kun se meillä on n. 40. En jaksa uskoa, että väestötasolla kyvykkyydessä olisi tuollaisia eroja vaikkapa kärkipään maista Kanadan kanssa.
Tai että ylipäätään olisimme kyvykkyydessä alle OECD-keskiarvon samaan tapaan kuin koulutustasossa olemme. Kyllä tässä on kysymys arvoista, arvostuksista, koulutusmarkkinoista ja työmarkkinoista. Toisin sanoen luomastamme ja päivä päivällä elämästämme kulttuurisesta todellisuuskuvasta, väitän.
Kaikkien maiden korkeakoulututkinnot eivät ole ihan vertailukepoisia ja toisaalta, silläkin on merkitystä minkä sisältöistä korkeakoulutusta haalitaan. Myös siellä rapakon toisella puolella on suuria eroja siinä, minkä alan korkeakoulutuksella saa töitä, mistä maksetaan hyvin ja siellä on tutkintoja, millä ei ole käytännössä mitään arvoa. Meidän osalta kysymys lienee kulttuurinen siltä osin, että osa arvostaa koulutuksen ja myös itse pärjäämisen ja ansaitsemisen eetoksen korkealle. Mitä nyt itse olen katsonut, niin usein siellä alemmissa luokissa tenaville opetetaan vähän sellaista ajattelumallia, missä on turha yrittää mitään kun kaikki on aina vastaan ja kaikki riistetään jos ei saa tukirahaa tarpeeksi. Ja "aina viedään heikoimmilta". Ja mitä kaikkea siinä sitten onkaan. Siinä vain tehdään todella iso karhunpalvelus sille uudelle sukupolvelle - ehkä siksi ettei haluta avoimesti myöntää että omat valinnat on olleet yksinkertaisesti huonoja, tai että ei ole kyetty parempaan. En välttämättä näe pelkkää korkeakouluputkea ainoana tienä menestykseen, ensisijaista olisi että mahdollisimman moni oppisi aktiiviseksi ja siihen, että oman elämän suuntaan pystyy vaikuttamaan vaikka lähtökohdat olisivat huonotkin. Meillä on vaan vähän liian monta tahoa joiden valta perustuu pitkälti sille, että syötetään rahvaalle käsitystä että kaikki paska on jonkun muun syy ja sen voi korjata ainoastaan julkisella rahalla.
Ja siitä syntyvyydestä. Yksikään teollistunut länsimaa ei ole kyennyt kääntämään syntyvyyttä pysyvään nousuun sen jälkeen, kun lapsen lasku on vakiintunut. Sellaisen tavoitteen varaan siis ei ainakaan kannata laskea.
Unkari on onnistunut siinä, joskin keinovalikoima ei ole kaikilta osin välttämättä tehokkain mahdollinen. Mutta jos päädytään siihen että mitään ei ole tehtävissä, niin silloin käytännössä voimme todeta ettei Suomella ole tulevaisuutta ja voimme yhtä hyvin vain keskittyä kukin varmistelemaan itselle mukavamman loppuelämän. Saamme historian roskatynnyriin taas yhden esimerkin kansasta mikä kuvitteli olevansa niin rikas, ettei realiteeteista tarvinnut välittää.
 
Toisekseen, kenen tahansa normaaliälyisen nuppi kyllä riittää. Riittääkö takapuoli, kärsivällisyys ja itsesäätelyn sekä itseohjautuvuuden taidot, on sitten kokonaan toinen asia.

Heh heh. Takapuoli on varmaan se missä suurimmat meriitit tarvitaan kun aletaan opintoputkeen, mutta kaikki säätelyt tulevat ylhäältä silloin. Ihminen korkeakouluttautuu siksi, että puuttuu itsenäisyys. Joko perhe vaatii 10 miljoonan euron "self-made man" pesämunan takeeksi koulutuksen tai sitten ajopuu napataan koulutusbisnekseen sisään haahuilemasta käytäviltä.

Koulussa ei tunnetusti opita mitään työelämälle hyödyllistä, koska vain harvoin siltä penkiltä otetaan ketään töihin. Koulutus on työntekoa tukevaa toimintaa, oma arvio noin 30% työskentelyn tärkeistä taidoista on koulupohjaa ja loput työssä oppimista, mutta alaluokkien jälkeen kaikki taidot on myös opittavissa pelkästään työssä, työnteko ei ole koskaan opittavissa koulussa. Optimaalinen yhteiskunta tietenkin tekisi asian silloin niin, että lukutaidon jälkeen kaikki pakotettaisiin töihin ja sen ohessa yritysten koulutustarpeita rahoitettaisiin. Olisiko jopa niin, että näin se toimii jenkkien huippuyliopistoissa jossain määrin.
 
Unkari on onnistunut siinä, joskin keinovalikoima ei ole kaikilta osin välttämättä tehokkain mahdollinen. Mutta jos päädytään siihen että mitään ei ole tehtävissä, niin silloin käytännössä voimme todeta ettei Suomella ole tulevaisuutta ja voimme yhtä hyvin vain keskittyä kukin varmistelemaan itselle mukavamman loppuelämän. Saamme historian roskatynnyriin taas yhden esimerkin kansasta mikä kuvitteli olevansa niin rikas, ettei realiteeteista tarvinnut välittää.
Korjataan sen verran, että Unkari sai syntyvyyden hetkelliseen nousuun erittäin massiivisella taloudellisella panostuksella ja lainojen anteeksiantamis-ohjelmalla.
Mutta sekään ei lopulta pitkään kestänyt, vaikka tukiohjelmat on edelleen voimassa, vaan syntyvyys kääntyi uudelleen laskuun 2022 ja 2023.

Ja siellä on siis menty todella pitkälle. Kohdennettu tukia, annettu lainoja anteeksi, annettu useamman (oliko kolmen vai neljän) lapsen äideille verovapaus.
Ja mikä jyrkin teko: Orban sosialisoi kaikki maassa olleet hedelmöitysklinikat valtiolle ja tarjoaa nykyisin ilmaiset hedelmöityshoidot ja keinohedelmöityksen naisille, jotka sen haluavat,

Ja silti syntyvyys kääntyi uudelleen laskuun.
 
Viimeksi muokattu:
Huomautus - olkiukkoilu, älä laita sanoja toisen käyttäjän suuhun
Korjataan sen verran, että Unkari sai syntyvyyden hetkelliseen nousuun erittäin massiivisella taloudellisella panostuksella ja lainojen anteeksiantamis-ohjelmalla.

Yrität siis sanoa, että insentiivit eivät toimi. Eli jos kiellämme lasten hankkimisen sillä ei ole vaikutusta lasten hankkimiseen?

Toisaalta viestissäsi on aluksi väite, että syntyvyys kääntyi nousuun, mutta sittemmin kääntynyt laskuun. Mikä aiheutti nousun ja mikä laskun? Nythän siis yrität ilmeisesti argumentoida sen puolesta, että kun olemme kaikkemme yrittäneet Orbanin Unkarin avulla, niin ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt huono-osaisten tummien islaminuskoisten, mielellään sodassa sotineiden miesten massatuomisen velkaiseen kuihtuvaan länsimaahamme (paljon adjektiiveja)?
 
Oho. Älä kiitos laita sanoja suuhuni äläkä olkiukota.
Ja tuo loppu nyt menee jo täysin mielikuvitustarinaksi, vaikka kysymysmerkkinä päättyykin.
 
Korjataan sen verran, että Unkari sai syntyvyyden hetkelliseen nousuun erittäin massiivisella taloudellisella panostuksella ja lainojen anteeksiantamis-ohjelmalla.
Mutta sekään ei lopulta pitkään kestänyt, vaikka tukiohjelmat on edelleen voimassa, vaan syntyvyys kääntyi uudelleen laskuun 2022 ja 2023.

Ja siellä on siis menty todella pitkälle. Kohdennettu tukia, annettu lainoja anteeksi, annettu useamman (oliko kolmen vai neljän) lapsen äideille verovapaus.
Ja mikä jyrkin teko: Orban sosialisoi kaikki maassa olleet hedelmöitysklinikat valtiolle ja tarjoaa nykyisin ilmaiset hedelmöityshoidot ja keinohedelmöityksen naisille, jotka sen haluavat,

Ja silti syntyvyys kääntyi uudelleen laskuun.
Siellä on toivottu enemmän panostuksia päivähoitoon ennemmin kuin tuota lainajuttua. Toinen selittävä tekijä sielläkin on taloudellinen tilanne. Jos taloustilanne on huono niin syntyvyys laskee, vaikka muuten tehtäisiin mitä. Tässä on yksi oppitunti, mikä varsinkin Suomessa pitäisi kipeästi oppia - pelkkä julkisen rahan kaataminenen ei ratkaise ongelmia, vaan ihmisten taloustilanne yms. pitää saada sellaiseksi, että he mieluummin pärjäävät itse. Toinen on tietysti arvoihin liittyvä juttu, meillä kulttuurivasemmisto oli äärimmäisen perhevastainen 60-luvulta lähtien ja ne "arvot" elävät edelleen ihmisten mielissä. Se on yksi asia minkä pitäisi muuttua. Muuten voidaan vain valmistautua sammuttamaan valot. Mitä nopeammin se ymmärrys uppoaa tilanteen muuttuessa mahdottomaksi, sitä nopeammin se saadaan korjattua.
 
Oho. Älä kiitos laita sanoja suuhuni äläkä olkiukota.
Ja tuo loppu nyt menee jo täysin mielikuvitustarinaksi, vaikka kysymysmerkkinä päättyykin.

Sinähän teit väitteen, ettei positiivinen insentiivi huomattavanakaan panostuksena ole hyödyllistä? Eikö silloin voida väistämättä voida osoittaa, että myöskään negatiivisella ei ole vaikutusta? Ainakin jos liikutaan sellaisissa ääripäissä kuin massiivinen panostus (sinun sanoin).

Motiivin spekulointia loput, sinä et tunnetusti kerro motiiveitasi missään yhteydessä joten meillä on oikeus muodostaa se puolestasi.
 
Toinen on tietysti arvoihin liittyvä juttu, meillä kulttuurivasemmisto oli äärimmäisen perhevastainen 60-luvulta lähtien ja ne "arvot" elävät edelleen ihmisten mielissä. Se on yksi asia minkä pitäisi muuttua. Muuten voidaan vain valmistautua sammuttamaan valot. Mitä nopeammin se ymmärrys uppoaa tilanteen muuttuessa mahdottomaksi, sitä nopeammin se saadaan korjattua.
Miten 60 luvulta asti toi porukka ollut perhevastaisia, ja miten se pitäisi korvata. Siis konkreettisesti, mitä on se perhevastaisuus ja mikä olisi konkreettisesti perhemyönteistä politiikkaa vs. nykytilanne?
 
Siellä on toivottu enemmän panostuksia päivähoitoon ennemmin kuin tuota lainajuttua. Toinen selittävä tekijä sielläkin on taloudellinen tilanne. Jos taloustilanne on huono niin syntyvyys laskee, vaikka muuten tehtäisiin mitä.

Yleisesti varmasti tunnetuin syy hankkia lapsia on vanhuuden varalle. Lapset katsovat vanhuksen perään ja maksavat hänelle velkaansa. Hyvinvointiyhteiskunnassa tämä side rikotaan. Lapsilla ei ole enää velvollisuutta huolehtia vanhuksista eikä vanhuksella ole velvollisuutta huolehtia lapsistaan. Voisin heittää jopa väitteen, että hyvinvointiyhteiskunnan valvontaraskas ja kallis rakenne edellyttää, ettei siellä voi olla tuollaisia konsensuksen ulkopuolisia rakenteita.

Jälkimmäisestä on esimerkkinä esimerkiksi varallisuuden siirtyminen lähiomaisille. Suomessa sitä käsitellään kuin lottovoittoa ja pitkäjänteiset projektit kuten yritykset pilkotaan sukupolven vaihdossa rahaksi, myydään halvalla ulkomaisille sijoittajille jne. Siinä voittaa sekä kokoomuksen taustajoukot että vasemmiston, mutta yhteiskunta häviää.
 
Miten 60 luvulta asti toi porukka ollut perhevastaisia, ja miten se pitäisi korvata. Siis konkreettisesti, mitä on se perhevastaisuus ja mikä olisi konkreettisesti perhemyönteistä politiikkaa vs. nykytilanne?
Kulttuurivasemmiston mielestä vanhemmuus oli yleisesti ottaen halveksuttavaa ja vanhanaikaista, lapset lähinnä rasite itsensä toteuttamisen tiellä. Esim Jörn Donnerin kaltainen hahmo eli täysin sitä, mikä sitten näkyi myös lasten kommenteissa, mitkä eivät varsinaisesti olleet ylistäviä. Ja kyllähän se yleinen asenne lapsiin on Suomessa kääntynyt aika suvaitsemattomaksi, minkä huomaa aika nopeasti kun käy lasten kanssa ulkomailla. Politiikka ei yksinään muuta mitään, ellei siihen liitetä vähän tarkoituksellisempaa pyrkimystä kulttuurin muuttamiseen ja se taas on jotain mitä arvottomat (joita arvoliberaaleiksikin toisinaan kutsutaan) eivät tule ikinä hyväksymään, jos se haiskahtaa edes etäisesti konservatiiviselta.
 
Metakeskustelulle lienee joku muu ketju? Ei tartte sitten paskoa tätä ketjua epäolennaisella ulinalla.
Enkö mä viestissani maininnut, että mitään paikkaa ei ole ja kysyin, että onko parempaa paikkaa? Mielestäni kysymykseen ei tule vastata kysymyksellä, vaikka alkuperäinen onelinerini ei kaikkea ajatteluani tuonutkaan ilmi.
 
Heh, viimeistään tämä uusin sairaalaverkon yöpäivystysten supistus osoittaa että soteuudistus meni aivan penkin alle. Itseä ihmetyttää tämän jälkeen, kuka poliitikko on niin tyhmä että haluaa aluevaltuustoon, jossa valtuustolla itsellään ei ole käytännössä mitään valtaa, vaan pääsääntöisesti joutuvat vain nuijimaan läpi päätökset, joihin tulee ohjeistus maan hallitukselta.

Soteuudistushan oli yksi kepun lempilapsia ja Annika Saarikkokin kuvitteli, että kun luodaan tällainen hallintohimmeli, niin voidaan touhuta mitä vain riippumatta siitä, mitä eduskunta ja hallitus milloinkin päättävät. Unohti vain sen, että rahat tulevat valtiolta, niin sen myötä tulee myös ohjeet, miten toimitaan.

SSS:n pääkirjoituksessa 18.12.2024 tämä on aika hyvin kiteytetty "eduskunta äänesti hallituksen sairaalaverkkolaista, joka määrää Varsinais-Suomen hyvinvointialueen lopettamaan vaativan kirurgian leikkaustoiminnan Salossa. Samalla loppuu myös sairaalan yöpäivystys".

Länsi-Uudellamaalla sentään hyvinvointialue sai oikeasti itse päättää. Hallitushan halusi 1-2 yöaikaisen asiakkaan takia (ja eittämättä Rasistisen KansanPuolueen vaatimuksesta) säilyttää Raaseporin sairaalan yöpäivystyksen, mutta hyvinvointialue totesi että tulee liian kalliiksi saavutettuihin hyötyihin ja asiakasmääriin nähden, lakkautetaan.
 
Viimeksi muokattu:
Heh, viimeistään tämä uusin sairaalaverkon yöpäivystysten supistus osoittaa että soteuudistus meni aivan penkin alle.
Mitenniin? Jos lopulta myönnettäisiin vaan ettei meillä ole varaa nykyisenlaiseen terveydenhuoltoon. Kaikki hoitotakuut ym voisi myös poistaa laista, kun ei niihinkään ole varaa.
 
Ei olekaan varaa ja en siihen kantaa otakaan. Suomi käyttää aivan liikaa rahaa ihmisten hyysäämiseen ilman että heiltä itseltään vaaditaa minkäänlaista vastuunkantoa.

Nyt ongelmana on, että luotiin turhaan ylimääräinen kuluja aiheuttava aluehallintohimmeli, jolloin se itse asiaan käytettävä raha vähenee entisestään. Olisi kannattanut jatkaa vanhoilla sairaanhoitopiireillä ja pitää terveydenhuolto kuntien tehtävänä.

Onneksi sentään sen verran oli järkeä tuossa uudistuksessa, että HUSia ei pilkottu osiin ja jaettu eri hyvinvointialueille. Olisi ollut mahtava show seurata sitä katastrofia.
 
Suomi käyttää rahaa terveydenhuoltoon vähemmän kuin muut pohjoismaat, ja myös EU keskimäärin. On vaikea käsittää, miksi meillä ei olisi siihen varaa, vaikka maamme veroaste on maailman korkeimpia. Terveydenhoito on kuitenkin kansalaistenkin mielestä yhteiskunnan tärkeimpiä hoidettavia asioita.

Itseä ihmetyttää tämän jälkeen, kuka poliitikko on niin tyhmä että haluaa aluevaltuustoon, jossa valtuustolla itsellään ei ole käytännössä mitään valtaa, vaan pääsääntöisesti joutuvat vain nuijimaan läpi päätökset, joihin tulee ohjeistus maan hallitukselta.

Osalle juuri tämä voi olla syy hakeutua aluevaltuustoon, koska ikävien päätösten osalta vastuun voi sysätä valtiolle ja eduskunnalle. Eli vastuita voi siirtää, ja saada palkkioita kokouksissa istumisista, joissa ei liikaa päätetä mitään.

Soteuudistushan oli yksi kepun lempilapsia ja Annika Saarikkokin kuvitteli, että kun luodaan tällainen hallintohimmeli, niin voidaan touhuta mitä vain riippumatta siitä, mitä eduskunta ja hallitus milloinkin päättävät. Unohti vain sen, että rahat tulevat valtiolta, niin sen myötä tulee myös ohjeet, miten toimitaan.

Marinin ja Rinteen hallituksessa oli hallitusneuvotteluissa taulu, jossa luki, että rahaa on. Eli tällä toimintalogiikalla myös Kepu osana hallitusta loi tämän sote-mallin, joka imee paljon rahaa. Toki Saarikon porukka ajatteli pönkittävänsä Keskustan valtaa maakunnissa tällä lisähallintokerroksella, mutta nähtävästi välikerroksen valta on todellakin rajallinen.

Ei olekaan varaa ja en siihen kantaa otakaan. Suomi käyttää aivan liikaa rahaa ihmisten hyysäämiseen ilman että heiltä itseltään vaaditaa minkäänlaista vastuunkantoa.

Siis millä tavalla Suomessa hyysätään liikaa? Työmarkkinatuki on nettona 660€ ja toimeentulotuen perusosa 587€ kuukaudessa. Moni työtön jätetään oman onnensa nojaan tai rauhaan näkökulmasta riippuen. Vai koetko liialliseksi hyysäämiseksi sen, että juoppoja autetaan erityissosiaalitoimistojen välityksellä? Opiskelijoita ei ainakaan hyysätä yhtään liikaa, vaan Orpo on pistänyt heidän asumistukensa silppuriin ja kesäajoilta jatkossa opiskelijan asumistuki on 0€ kuukaudessa.

Vai kohdistuuko katseesi muhkeampiin ansiosidonnaisiin?

Nyt ongelmana on, että luotiin turhaan ylimääräinen kuluja aiheuttava aluehallintohimmeli, jolloin se itse asiaan käytettävä raha vähenee entisestään. Olisi kannattanut jatkaa vanhoilla sairaanhoitopiireillä ja pitää terveydenhuolto kuntien tehtävänä.

Säästäisitkö aluevaaleista ja aluehallinnosta ja palauttaisit Suomesn kahden hallinnon tason? Muistatko kuinka monia kunnallisia yhteistuotantoa tekeviä organisaatioita meillä oli ennen sote-uudistusta? Myös ne maksavat, vaikka palkkiota korottelevat valtuustot myöskin.

Onneksi sentään sen verran oli järkeä tuossa uudistuksessa, että HUSia ei pilkottu osiin ja jaettu eri hyvinvointialueille. Olisi ollut mahtava show seurata sitä katastrofia.

Onneksi näin, toki HUS:n tutkimuksen rahat pitäisi betonoida paremmin, sillä nyt hoito ja tutkimus kilpailevat samoista rahoista.
 
Länsi-Uudellamaalla sentään hyvinvointialue sai oikeasti itse päättää. Hallitushan halusi 1-2 yöaikaisen asiakkaan takia (ja eittämättä Rasistisen KansanPuolueen vaatimuksesta) säilyttää Raaseporin sairaalan yöpäivystyksen, mutta hyvinvointialue totesi että tulee liian kalliiksi saavutettuihin hyötyihin ja asiakasmääriin nähden, lakkautetaan.
Lainatakseni sinua, "1-2 yöaikaisen asiakkaan takia" ei minustakaan kannata mitään yöpäivystyksiä julkisella rahalla pitää pystyssä ja silloin alueellisesti näitä supistuksia olisi pitänyt tehdä ennen kuin näitä menoja leikataan valtion tasolta koska alueellisella toiminnalla on aina edellytykset vähän tarkempaan toimintaan kuin valtakunnallisella. Tällaisia supistuksia vaan ei ikinä missään haluta itse tehdä vaan ne nähdään välttämättömänä pakkona jotka tehdään vasta sitten kun on pakko. Suomalainen mentaliteetti kaipaisi tässä vähän piristysruisketta niin, että ihmiset alkaisivat pro-aktiivisesti huikata vaikka esihenkilöilleen että hei tällainen järjetön käytäntö voitaisiin varmaan lopettaa tai muuttaa tehokkaammaksi. Tätä asennetta kaivataan siksi, että säästöjä on tehtävä kautta linjan koko yhteiskunnassa ja sanelupolitiikka ylhäältä päin on toistettava muutaman vuoden välein nykymallilla jossa oma-aloitteisuus nollassa.
Ei olekaan varaa ja en siihen kantaa otakaan. Suomi käyttää aivan liikaa rahaa ihmisten hyysäämiseen ilman että heiltä itseltään vaaditaa minkäänlaista vastuunkantoa.

Nyt ongelmana on, että luotiin turhaan ylimääräinen kuluja aiheuttava aluehallintohimmeli, jolloin se itse asiaan käytettävä raha vähenee entisestään. Olisi kannattanut jatkaa vanhoilla sairaanhoitopiireillä ja pitää terveydenhuolto kuntien tehtävänä.

Onneksi sentään sen verran oli järkeä tuossa uudistuksessa, että HUSia ei pilkottu osiin ja jaettu eri hyvinvointialueille. Olisi ollut mahtava show seurata sitä katastrofia.
Word!
Suomi käyttää rahaa terveydenhuoltoon vähemmän kuin muut pohjoismaat, ja myös EU keskimäärin. On vaikea käsittää, miksi meillä ei olisi siihen varaa, vaikka maamme veroaste on maailman korkeimpia. Terveydenhoito on kuitenkin kansalaistenkin mielestä yhteiskunnan tärkeimpiä hoidettavia asioita.

Ihan jokaisessa asiassa ei riitä peilaaminen muihin pohjoismaihin ja EU:n keskitasoon. Meillä on hirvittävän korkea veroaste jolla on vuosikymmeniä paisutettu julkishallintoa, joka on asukasmäärään nähden ylisuuri kaikkiin pohjoismaihin ja EU-maihin nähden. Meillä ei ikinä olisi tarvittu näin raskasta järjestelmää näin pienelle kansalle. Verorahat on käytetty vuosikymmeniä äärettömän turhiin hankkeisiin ja äärettömän tehottomasti. Siksi meillä ei ole varaa kattavaan terveydenhuoltoomme enää vaan sen mallia täytyy muuttaa. Yhden uuden byrokraattisen tason luominen lisää oli askel täysin väärään suuntaan. Videovastaanotot, lääkärichatit ja hoitajachatit sekä lisääntyneet/parantuneet yksityisen puolen työterveyspalvelut ovat olleet mielestäni yksi niistä askelista oikeaan suuntaan. Työikäisten on sentään helppo priorisoida työterveyspalvelut tuntikausien terveyskeskuksessa jonottamisen edelle, se on sitten hankalampaa kun lasten kanssa on mentävä sinne terveyskeskukseen ellei ole kalliit terveysvakuutukset.
 
Lainatakseni sinua, "1-2 yöaikaisen asiakkaan takia" ei minustakaan kannata mitään yöpäivystyksiä julkisella rahalla pitää pystyssä ja silloin alueellisesti näitä supistuksia olisi pitänyt tehdä ennen kuin näitä menoja leikataan valtion tasolta koska alueellisella toiminnalla on aina edellytykset vähän tarkempaan toimintaan kuin valtakunnallisella. Tällaisia supistuksia vaan ei ikinä missään haluta itse tehdä vaan ne nähdään välttämättömänä pakkona jotka tehdään vasta sitten kun on pakko. Suomalainen mentaliteetti kaipaisi tässä vähän piristysruisketta niin, että ihmiset alkaisivat pro-aktiivisesti huikata vaikka esihenkilöilleen että hei tällainen järjetön käytäntö voitaisiin varmaan lopettaa tai muuttaa tehokkaammaksi. Tätä asennetta kaivataan siksi, että säästöjä on tehtävä kautta linjan koko yhteiskunnassa ja sanelupolitiikka ylhäältä päin on toistettava muutaman vuoden välein nykymallilla jossa oma-aloitteisuus nollassa.
Sairaaloiden toimintaa rakennettiin aiemmin mm. Lääkintöhallituksen viisivuotissuunnitelmien ohjaamina pala kerrallaan. Uusi resurssi, vaikkapa leikkaussalin, laboratorion tai kuvantamisen päivystys mahdollisti muita toimintoja. Nyt kun välistä vedetään joku yksittäinen kortti pois, romahtaa mukana muutakin. Se, että poistettu osa korvataan muulla paikkakunnalla, ei hyödytä, varsinkaan jos otetaan huomioon vielä paikalliset intressit lähipalveluista. Eli kyse ei ole vain parin yöaikaisen asiakkaan tarpeista.

Ihan jokaisessa asiassa ei riitä peilaaminen muihin pohjoismaihin ja EU:n keskitasoon. Meillä on hirvittävän korkea veroaste jolla on vuosikymmeniä paisutettu julkishallintoa, joka on asukasmäärään nähden ylisuuri kaikkiin pohjoismaihin ja EU-maihin nähden. Meillä ei ikinä olisi tarvittu näin raskasta järjestelmää näin pienelle kansalle. Verorahat on käytetty vuosikymmeniä äärettömän turhiin hankkeisiin ja äärettömän tehottomasti. Siksi meillä ei ole varaa kattavaan terveydenhuoltoomme enää vaan sen mallia täytyy muuttaa. Yhden uuden byrokraattisen tason luominen lisää oli askel täysin väärään suuntaan. Videovastaanotot, lääkärichatit ja hoitajachatit sekä lisääntyneet/parantuneet yksityisen puolen työterveyspalvelut ovat olleet mielestäni yksi niistä askelista oikeaan suuntaan. Työikäisten on sentään helppo priorisoida työterveyspalvelut tuntikausien terveyskeskuksessa jonottamisen edelle, se on sitten hankalampaa kun lasten kanssa on mentävä sinne terveyskeskukseen ellei ole kalliit terveysvakuutukset.
Jos on niin, että Suomen surkea taloudellinen tila johtuu paisutetusta julkishallinnosta ja äärettömän turhista ja tehottomista hankkeista yms. , niin en hyväksy sitä, että terveydenhuolto rampautetaan sen vuoksi. Eikö säästöt ja leikkaukset pidä kohdistaa sinne, mitkä aiheuttavat ongelmat eikä sinne, joka on kansainvälisestikin verrattuna toiminut asiallisesti ja joka vielä nauttii veronmaksajien arvostuksesta?
 
Köyhyyden suurin syy on, että ihmiset tekevät aktiivisesti huonoja valintoja (elämänhallinta rempallaan jne). Nykyinen yhteiskunta ei tätä kuitenkaan halua tunnistaa, vaan köyhät nähdään mieluummin uhreina (ei omaa toimijuutta vai mikä se muotisana nyt olikaan), kuin aktiivisina toimijoina, joita voisi ohjata kepillä ja porkkanalla tekemään parempia ratkaisuja. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka valtamediassa kiertää viikottain nyyhkytarinat köyhistä ja heitä julmasti piiskaavasta hallituksesta. Todella harvassa on jutut ihmisistä, jotka valitsisivat toisen tavan toimia ja pyrkisivät pois siitä köyhyydestä omin toimin.

Mahtavasti sanottu, nykymediaa lukiessa vaikuttaa siltä että huono-osaisimpia oikein hyysätään tehtyjen paskojen valintojen suhteen kun taas ne harvat onnistujat pyritään kampittamaan kaikin keinoin takaisin ruotuun. Se on vaan niin helppoa syyttää muita omista virheistään tai paskasta tuurista, sensijaan että tekisi aktiivisesti valintoja joilla parantaisi tilannettaan. Toki tämä omillaan toimeentulo syö niiden puolueiden kannatusta, joiden kannatus perustuu toisilta rahan kuppaamiseen.
 
Ei olekaan varaa ja en siihen kantaa otakaan. Suomi käyttää aivan liikaa rahaa ihmisten hyysäämiseen ilman että heiltä itseltään vaaditaa minkäänlaista vastuunkantoa.

Nyt ongelmana on, että luotiin turhaan ylimääräinen kuluja aiheuttava aluehallintohimmeli, jolloin se itse asiaan käytettävä raha vähenee entisestään. Olisi kannattanut jatkaa vanhoilla sairaanhoitopiireillä ja pitää terveydenhuolto kuntien tehtävänä.

Onneksi sentään sen verran oli järkeä tuossa uudistuksessa, että HUSia ei pilkottu osiin ja jaettu eri hyvinvointialueille. Olisi ollut mahtava show seurata sitä katastrofia.

Eli olisi jotenkin vähemmän hallintohimmeli, että jokainen kunta itse hoitaa terveydenhuollon? Kyllä se järjestelmä oli tiensä päässä. Hallintoa on ainakin Pohteella vähennetty huomattavasti, koska jokaisella kunnalla ei ole enää erillistä hallintoa.

Ja siinä järjestelmässä oli se suuri valuvika, että kun järjestelmää luotaessa valtionosuusuudistuksessa 1990-luvun alussa ajateltiin resurssien jakautuvan tasaisesti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Aikaisemmin siis valtio oli käytännössä rahoituksella ohjannut, mitä kuntien pitää tehdä.

Todellisuudessa kävi niin, että perusterveydenhuollosta säästettiin (koska siitä kunta voi suoraan päättää) ja resursseja valui erikoissairaanhoitoon (koska siitä kunta ei voi suoraan päättää). Sairaanhoitopiirit myös päättivät suurista rahoista ilman, että oli olemassa demokraattisesti siihen luottamustehtävään valittuja henkilöitä.

Ongelma tässä on se, että alueita on edelleen liikaa (kukaan asiantuntija ei suositellut näin suurta määrää) ja toisaalta uudistuksessa tulevat ehkä paremmin esille ne ongelmat, jotka ovat jo olleet kunnissa olemassa. Samoin alueilla ei ole omaa verotusoikeutta, joten valtio voi käytännössä määrätä niiden tekemiset.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 877
Viestejä
4 539 493
Jäsenet
74 906
Uusin jäsen
Jabafara

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom