Heh... jos nyt muistaisit vähä minkälaista keskustelua aiheen tiimoilta on käyty, niin yksi kritiikin kohde on ollut se että halutaan tuottaa halpatyövoimaa. Siihen on vastattu että sieltähän tulee huippuosaajia mitä tarvitaan kipeästi. Ja kun tulovaatimus asetettaisiin edes lähelle mediaania, niin tuloksena olisi että eihän tänne sitten saataisi ketään. Mikä taas viittaa aika vahvasti siihen, että se alkuperäinen toteamus siitä, että ensisijaisesti halutaan halpaa työvoimaa on ihan paikkansa pitävä. Se ettei Kokoomus suostu siihen on tietysti ihan itsestäänselvä asia koska heidän eturyhmänsä haluavat sitä halpatyövoimaa. Exceliä pyöritelemällä se sitten saadaan näyttämään tosi kannattavalta. Katujengiläiset ja muu sensellainen on vain pieni lieveilmiö mikä ei kiinnosta, koska lähtökohtaisesti ne hyötyjät eivät itse yleensä joudu hirveän paljoa niiden kanssa tekemisiin...
Toinen hauska piirre on se, että niitä ketkä ovat lähteneet täältä pois ja sanoneet yhdeksi syyksi kyllästymisen verotukseen, on haukuttu ja moralisoitu sillä verukkeella että he ovat vähän niin kuin velkaa. Sitten kun on todettu että ovat maksaneet veroina kyllä niin paljon ettei varmasti olla velkaa, niin on kerrottu että pitäisi olla vähintään niin ja niin hyvätuloinen että voisi olla niin, mitä lukua on sitten käytetty myös siinä kun on sanottu että otetaan sitten vain sellaisia ketkä olisivat nettoveronmaksajia. Ja kas kummaa, yhtäkkiä se lukema laski kovasti alhaiselle tasolle. Tästä viisastuneena voinen siis todeta että jos lähden pois täältä, niin en koe tunnontuskia millään tasolla koska olen maskanut omani.