Lisäksi on hyvä huomata, että inkluusio on yhteiskunnallisesti valitti tie ja inkluusioperiaatteesta olisi mahdottoman vaikea enää irtautua. Salamancan sopimuksen jälkeen kun siihen on sitouduttu muissakin YK:n sopimuksissa sekä EU-tasolla ja erityisesti omassa lainsäädäntökehikossamme.Inkluusiosta puhuttaessa on käsittääkseni tärkeää ymmärtää, ettei ole olemassa vain yhdenlaista inkluusiota. Keskustelussa välillä tuntuu, että sitä käytetään kuvaamaan yhdenlaista vahvasti epäonnistunutta toteutustapaa, jossa ihan kaikki lisätukea eri tasoilla tarvitsevat lapset on dumpattu aina samaan luokkaan koulussa, jossa resurssit jäävät auttamatta puolitiehen. Välillä sillä jopa käytetään silloin, kun halutaan valittaa maahanmuuttajien kielitaidosta. Ainakin useamman opettajan kanssa pääkaupunkiseudulla jutellessa on tullut se kuva, että joissain kouluissa inkluusio on mokattu mutta joissain kouluissa se taas toimii ihan hyvin.
En sitten tiedä onko se parasta keskustelulle puhua siitä niin, että kaikki inkluusio kaikkialla on pahasta ja sen takia vasemmistopoliitikotkin ovat tyhmiä, koska kannattavat inkluusiota jollain tavalla. Sitä en kyllä kiistä, etteikö opettajien työtaakka olisi kasvanut aivan tarpeettomasti monestakin syystä.
Voisi oikeastaan sanoa, että globaali pohjoinen / läntiset OECD-maat on valinneet inkluusion pysyväksi periaatteellisesti yhteiskunnalliseksi tieksi: inklusiivinen yhteiskunta, inklusiivinen koulu ja kasvatus.
Sellainen vanhanajan nostalgiapuhe muusta perustuu ylipäätään jonkinlaiseen romantisoituun populistis-konservatiiviseen muistojen maailmankuvaan.
Siis siihen kun oltiin kansakuntana erillään Neuvostoliiton ja lännen välissä, erillään ulkomaalaisista, erillään pahatapaisista tarkkislaisista lättähatuista, erillään apukoulujen ”heikkolahjaisista apareista”, erillään kehitysvammaisista ja mielenterveyspotilaista, jotka oli tungettu syrjässä sijaitseviin laitoksiin.
Moni sodanjälkeisen sukupolven ihminen saikin tietää koko elämänsä laitoksessa viettäneestä sisaruksestaan vasta vanhempansa perunkirjoituksen yhteydessä.
Ei sellaista maailmaa enää vaan ole. Onneksi.