• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Miten nyt ei yllätä, että sen sijaan että natsisymppaavan ministerin eroa pidettäisiin hyvänä asiana ihan Suomen ja erityisesti persujen itsensäkin kannalta, onkin parempi laukoa tyhjiä väitteitä tyyliin mutku Yle mutku valtamedia ja mutku Marin ja globaali eliitti. Ja sitten kuitenkin se paha valtamedia onkin näitä asioita nimenomaan käsitellyt, mutta kun mutku vihervasemmisto.
Kyllä tässä mielestäni on ajojahdin makua. Samalla kuitenkin sanon että Puisto on parempi ministeriksi.

Nyt näyttää että yritetään Rantasta kampittaa tarkoituksella väärinymmärtämällä mitä hän on sanonut ja yhdistämällä se sellaiseen mitä hän ei kannata. Tulevat päivät näyttää kuinka paljon tuo ajojahti lähtee laukalle ja minkälaiseen mentaaliakrobatiaan jahtaajat taipuu, vai kuivuuko koko jahti kasaan.
 
Nyt taas vittu oikeesti! Venäjän telkkarissa puhutaan kansanmurhista ja tiernapoikia soveltaen suunnitellaan että tapa ja virtaanheitä kaikki 60-vuotiaat ja sitä nuoremmat ukrainalaispojat. Jos tuota ei voi osoittaa sormella niin ei mitään
Näin räikeää yhden puolueen ajojahtia en muista ikinä nähneeni.

Heti kun ministeripaikat ilmoitettiin, aloitti verovaroilla pyörivä YLE järjestelmällisen rumputulen Junnilan ja oikeastaan koko hallituksen kaatamiseksi. Toimittajakontakteilla mukaan masinoitiin vassarimediat ympäri maailmaa. Eikä hallituksen kaatuminen heti alkumetreillä ollut kaukana.

Heti kun Junnila saatiin kaadettua, aloittaa YLE samana päivänä hyökkäyksen kolmea muuta Perussuomalaisten ministeriä vastaan etusivun uutisella, jossa vihjaillaan juutalaisvastaisuudesta ja äärioikeistolaisesta terrorismista.

Missä länsimaisessa demokratiassa valtio-omisteinen yleisradio käyttäytyy tällä tavalla.
 
Mene vihervasemmistolle, RKP:lle ja Kokoomukselle esittämään kysymyksesi. Minä en tiedä, miksi he haluavat muuttaa Suomen Lähi-idän, Afrikan ja ties minkä sekoitukseksi.

Kuten aiemmassa viestissäni totesin, huonosti koulutetun ja yhteiskuntaan huonosti integroituvan väestön tuominen ei ole Suomen kannalta järkevää millään mittarilla katsottuna. Koska järkiperusteet tällaiselle maahanmuutolle puuttuvat, voidaan perustellusti puhua väestön vaihtamisesta ja kulttuurin muuttamisesta.

En ole eri mieltä siitä että etninen väestörakenne on muuttunut tai muuttumassa eikä välttämättä tosiaan tavalla josta olisi enemmän hyötyä kuin haittaa täällä aiemmin olleille.

Mutta jos viittaa siihen että on olemassa tietoinen suunnitelma niin on pakko kyllä osata sanoa että missä se itse suunnitelma varmasti on, kenen laatimana ja miten julkaistu. Muuten se on salaliittoteoria nimen omaan. Väite että on joku suunnitelma/salaliitto jota ei voi mitenkään todistaa.

Se jos sinisilmäinen auttamisenhalu aiheuttaa käytännössä saman asian, on kuitenkin ihan eri asia kuin tietoinen suunnitelma.
 
Kyllä tässä on mielestäni oli ajojahdin makua. Samalla kuitenkin sanon että Puisto on parempi ministeriksi. Nyt näyttää että yritetään Rantasta kampittaa tarkoituksella väärinymmärtämällä mitä hän on sanonut ja yhdistämällä se sellaiseen mitä hän ei kannata.
Vähän näissä katkee se että mihin väärin ymmärrykseen viittaat, ja mitä hän ei kannata.

Sitä artikkellia luin missä oli juttuja siitä että ministeri on siivonnut vanhoja kommentteja. se kai ihan hyvä juttu.

Niissä ei kai mitään väärinymmärtämistä.

Vielä hallitusneuvottelujen aikana osa nimistä oli yllättävän vahvasti mieltä ilmasevia, mutta kuitenkin tunnelmaa että mukana ollaan kun tietyt asiat saadaan läpi.

Junnila mokas, uskon että muut pärjää paremmin.
 
Saksa lienee kokonaan vasemmistolainen muutenkin kun kieltää natsit.

Ja oikein hyvä esimerkki siitä mihin mädätys ja mentaalinen kuohinta johtaa.

Järkyttävä päätös suomalaiselle demokratialle. Vihervasemmiston masinoima kampanja ilman mitään oikeita perusteita. Vihervasemmisto kykenee masiivisen vasemmistotoimittaja-armeijan avulla nykyään käytännössä päättämään kuka on kelvollinen edustamaan kansaa ja kuka kelpaa hallitukseen ohi eduskunnan.

Tämä voi pahimmillaan johtaa siihen että koko maahanmuutto-aiheesta tulee liian ladattu poliittisessa mielessä, eivätkä ketkään (persona non grata- poliitikkoja lukuunottamatta) uskalla siihen enää tarttua. Vasemmisto stigmatisoi kielen jonka käyttäminen on välttämätöntä jotta maahanmuuton oikeisiin, todennettuihin ongelmiin voitaisiin puuttua. Guilt by Association- tyylisillä noitavainoilla voidaan canceloida jokainen poliitikko joka on joskus tykännyt väärästä twiittauksesta, tai ollut tuomitsematta niitä. Ole siinä sitten ex-ministerinä perustamassa leirejä karkotuspäätöksen saaneille (kuten Ruotsi tekee nyt).

Nyt kun Venäjän kauppaa ei enää ole, niin mitäs luulette mikä on Suomen suurin kauppakumppani? Sitä kannattaa ärsyttää jollain surkeilla amk-natseilla.

Saksa voisi siivota oman pesänsä ensin ennen Suomen kritisoimista. Tällä tarkoitan AfD:n nousukiitoa, jota Merkel ja muut vasemmistolaiset ovat politiikallaan edesauttaneet.

Ei tuo todista narsismista, etsipä oikea lähde joka käsittelee narsismia.

Laitetaan siitä mielipidekirjoitus jossa vähän vapaampaa kieltä (woke- käsite löytyy).

Narcissism and psychopathy predict left-wing authoritarianism: Study

ja sitten virallisempi

Left-wing extremism linked to psychopathy and narcissism: study

Vasemmistolaisen ääriliikehdinnän julkisesti hyväksyviä löytyy erityisesti Vasemmistoliitosta, mutta nykyäänhän Vihreät on sen peilikuva. Siinä mielessä ne voitaisiin hyvin yhdistää yhdeksi puolueeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Vähän näissä katkee se että mihin väärin ymmärrykseen viittaat, ja mitä hän ei kannata.

Sitä artikkellia luin missä oli juttuja siitä että ministeri on siivonnut vanhoja kommentteja. se kai ihan hyvä juttu.

Niissä ei kai mitään väärinymmärtämistä.
Uutisissa puhutaan äärioikeiston salaliittoteoriasta, johon liittyy globaali eliitti ja juutalaiset ja tämä pyritään kytkemään Rantasen puheisiin väestön vaihdosta ja epäsuorasti viittaamaan että hän jotenkin kannattaisi tai symppaisi näitä salaliittoteorioita. Lisäksi ainakin ylen uuutisessa puhuttiin näiden salaliittoteoreetikkojen tekemistä iskuista.

Ja tämä on se ongelma. Onneksi ylen uutisessa oli Rantasen sitaatti jossa hän tyrmää salaliittoteoriat.
 
Ongelma on se, että Rantanen tuossa käyttää sitä samaa terminologiaa kuin nuo salaliittoihin uskovat äärioikeistohörhöt. Joka tarkoittaa, että Rantanen viheltää siihen äärioikeistohörhöjen koirapilliin. Voi olla, että Rantanen tekee tuon vahingossa, tai voi olla, että hän tekee sen tarkoituksella. Oli kyse kummasta tahansa, medialla on kyllä kaikki perusteet (ja sanoisin jopa velvollisuus) uutisoida tuosta.
 
"Koirapilli", höpöhöpö. Et usko itsekän tuohon ja siksi haluat selitelä sitä pahemmaksi.

Olen kyllä nähnyt twitterissä näitä äärioikeistohörhöjä, eikä heistä kukaan ole uskottava ihminen. Tai edes sellainen että heitä voisi käyttä esimerkkinä. Äärivasemmistolaisia olen nähnyt kyllä, mutta hekin ovat poissatolaltaan vain noiden äärioikeistohörhöjen takia(jotka uskon olevan tekaistuja).

Nämä äärivasemmistolaisetkin ovat ihan normaaleita vasemmistolaisia, overtonin ikkunan takia ovat sitten jossa ääripäässä haluamattaan. Sama näyttää olevan myös äärioikeistolla.

Pakko silti kysyä missä on se äärioikeiston väkivalta, josta jopa STT varoitti?
 
En ole eri mieltä siitä että etninen väestörakenne on muuttunut tai muuttumassa eikä välttämättä tosiaan tavalla josta olisi enemmän hyötyä kuin haittaa täällä aiemmin olleille.

Mutta jos viittaa siihen että on olemassa tietoinen suunnitelma niin on pakko kyllä osata sanoa että missä se itse suunnitelma varmasti on, kenen laatimana ja miten julkaistu. Muuten se on salaliittoteoria nimen omaan. Väite että on joku suunnitelma/salaliitto jota ei voi mitenkään todistaa.

Se jos sinisilmäinen auttamisenhalu aiheuttaa käytännössä saman asian, on kuitenkin ihan eri asia kuin tietoinen suunnitelma.
Väestönvaihto on tietoinen valinta, jos poliittisilla päätöksillä aiheutetaan tilanne jossa väestö vaihtuu. Eihän kyse ole mistään sattumanvaraisuudesta vaan tietoisesta valinnasta.

Viralliset väestöennusteet ovat osoittaneet jo vuosia, että mm. pääkaupunkiseudun laajat alueet tulevat lähi vuosikymmeninä muuttumaan ulkomaalaisenemmistöisiksi.

Tästäkin huolimatta hallitukset hallituspohjasta riippumatta ovat jatkaneet umpityperää kouluttamatonta ja yhteiskuntaan sopeutumatonta maahanmuuttoa suosivaa politiikkaa. Päätökset on tehty hallituksissa tietoisesti, eikä sattumanvaraisesti noppaa heittämällä.
 
Uutisissa puhutaan äärioikeiston salaliittoteoriasta, johon liittyy globaali eliitti ja juutalaiset ja tämä pyritään kytkemään Rantasen puheisiin väestön vaihdosta ja epäsuorasti viittaamaan että hän jotenkin kannattaisi tai symppaisi näitä salaliittoteorioita. Lisäksi ainakin ylen uuutisessa puhuttiin näiden salaliittoteoreetikkojen tekemistä iskuista.

Ja tämä on se ongelma. Onneksi ylen uutisessa oli Rantasen sitaatti jossa hän tyrmää salaliittoteoriat.
En tiedä mihin uutisiin viittaat, mutta tämän (Yle.fi Nyt sisäministerin aiemmat puheet ovat syynissä ) artekkelin olin pikaisesta tavannut.

Nopeasti katsoen ei ollut kommentoinut, mutta siinä viitattiin väestönvaihtoon kommentteihin, joka tässäkin ketjussa käsitelty.

Mutta tuosta artikelista jää mielikuva että hän on nimenomaan siivonut noita kommentteja ja jos hän on nyt erikseen vielä sanoutunut noista irti, niin hyvä. Mutta sana muotosi vähän viittaasiihen että on sanoutunut jostain salaliitto teorioista, niin näkemättä tulee mieleen että ei ole mitään opittu Junnilan mokista. Jos sinulla jotain linkkiä, niin kiitoksella lukaisisin.

Lisäksi ainakin ylen uuutisessa puhuttiin näiden salaliittoteoreetikkojen tekemistä iskuista.
Viittaatko tuolla SUPOn parinvuoden takaisiin vuosikirjaan jossa käsitellään väestönvaihto "aatetta". Voisin kuvitella että Rantanen on siihen tutustunut jo ennen ministeri pestiä. Toki vain kuvittelen, en tiedä.

Rantasen kohdalla syytä muistaa se että hänen agentansa on ollut räväkkä maahanmuutto kriittisyys, ja neuvotteluken aikanakin oli aika räväkkä, eli ymmärtää kyllä että irti otto pitää olla selkeä, kirkas, eikä voi vähän sinnepäin, läpällä. + sitten teot vastata sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Laitetaan siitä mielipidekirjoitus jossa vähän vapaampaa kieltä (woke- käsite löytyy).

Narcissism and psychopathy predict left-wing authoritarianism: Study

ja sitten virallisempi

Left-wing extremism linked to psychopathy and narcissism: study

Vasemmistolaisen ääriliikehdinnän julkisesti hyväksyviä löytyy erityisesti Vasemmistoliitosta, mutta nykyäänhän Vihreät on sen peilikuva. Siinä mielessä ne voitaisiin hyvin yhdistää yhdeksi puolueeksi.
Jos tavoite oli todistella tällä vasemmiston narsismia niin ymmärräthän että "left-wing authoritarianism" ei ole sama asia kuin koko vasemmisto (tätä täytyy kieltämättä ihan varmasti kysyä). LWA:n määritelmä noissa tutkimuksissa on muuten myös aika hassu, mutta ei siitä nyt sen enempää, pääasia on ymmärtää ettei tuo koske kuin murto-osaa vasemmistolaisista. Sama narsismin korrelaatio lisäksi pätee oikeisto-autoritaristeillakin.
 
Ongelma on se, että Rantanen tuossa käyttää sitä samaa terminologiaa kuin nuo salaliittoihin uskovat äärioikeistohörhöt. Joka tarkoittaa, että Rantanen viheltää siihen äärioikeistohörhöjen koirapilliin. Voi olla, että Rantanen tekee tuon vahingossa, tai voi olla, että hän tekee sen tarkoituksella. Oli kyse kummasta tahansa, medialla on kyllä kaikki perusteet (ja sanoisin jopa velvollisuus) uutisoida tuosta.
Ongelma on että uutinen vihjailee rantasen olevan tuon hörhöilyn kannalla riippumatta siitä mitä rantanen sanoi. Yle olisi voinut myös yrittää käsitellä tuota termiä myös siinä valossa ja siinä merkityksessä kuin Rantanen on tarkoittanut eikä heti olla hyppäämässä syvään päätyyn.

Tällä en tarkoita että ei saa termin mahdollista ongelmallisuutta käsitellä, vaan käsitellä hänen puheitaan myös siten kuin hän ne on tarkoittanut eikä pelkästään takertua tuohon yhteen termiin ja koska se on ongelmallinen ylen toimituksen sekä punavihreiden "asiantuntioiden" (esim emilia palonen, niko pyrhönen, oula silvennoinen) mielestä, niin kytketään hänet johonkin jota hän ei edusta.

Tulee niin 10 vuoden takaiset mieleen jossa kaikki maahanmuuton kritiikki leimattiin rasismiksi ja fasismiksi. Nyt kaikki jotka on käyttäneet sanaa väestön vaihto leimataan tuohon syvään päätyyn.

Tämä on se mun ongelma.
 
Ja oikein hyvä esimerkki siitä mihin mädätys ja mentaalinen kuohinta johtaa.

Tämä voi pahimmillaan johtaa siihen että koko maahanmuutto-aiheesta tulee liian ladattu poliittisessa mielessä, eivätkä ketkään (persona non grata- poliitikkoja lukuunottamatta) uskalla siihen enää tarttua. Vasemmisto stigmatisoi kielen jonka käyttäminen on välttämätöntä jotta maahanmuuton oikeisiin, todennettuihin ongelmiin voitaisiin puuttua. Guilt by Association- tyylisillä noitavainoilla voidaan canceloida jokainen poliitikko joka on joskus tykännyt väärästä twiittauksesta, tai ollut tuomitsematta niitä. Ole siinä sitten ex-ministerinä perustamassa leirejä karkotuspäätöksen saaneille (kuten Ruotsi tekee nyt).

Saksa voisi siivota oman pesänsä ensin ennen Suomen kritisoimista. Tällä tarkoitan AfD:n nousukiitoa, jota Merkel ja muut vasemmistolaiset ovat politiikallaan edesauttaneet.

Laitetaan siitä mielipidekirjoitus jossa vähän vapaampaa kieltä (woke- käsite löytyy).

Narcissism and psychopathy predict left-wing authoritarianism: Study

ja sitten virallisempi

Left-wing extremism linked to psychopathy and narcissism: study

Vasemmistolaisen ääriliikehdinnän julkisesti hyväksyviä löytyy erityisesti Vasemmistoliitosta, mutta nykyäänhän Vihreät on sen peilikuva. Siinä mielessä ne voitaisiin hyvin yhdistää yhdeksi puolueeksi.
Luitko itse tuota jälkimmäistä loppuun? Siinä kerrotaan, että niin oikealla kuin vasemmalla se on yleistä, mutta oikealta puolelta on jo paljon aikaisempaa tutkimusta. Sen sijaan tämän tutkimuksen arvo on siinä, että vasemmalta ei tutkimusta juuri ole.

Toisin sanoen: Asia ei näytä niinkään liittyvän poliittiseen kantaan, vaan siihen, että poliitikoissa löytyy noita autoritaarisia persoonallisuuspiirteitä. Tästä tosiaan on paljonkin tutkimusta.

”The authors also made it clear that authoritarianism exists on both sides of the political spectrum and that “there is a wide range of literature and research in the field of right-wing authoritarianism.

“However, research on authoritarianism observed in individuals who are supportive of left-wing political ideologies are still rare.””
 
"Koirapilli", höpöhöpö. Et usko itsekän tuohon ja siksi haluat selitelä sitä pahemmaksi.

Olen kyllä nähnyt twitterissä näitä äärioikeistohörhöjä, eikä heistä kukaan ole uskottava ihminen. Tai edes sellainen että heitä voisi käyttä esimerkkinä. Äärivasemmistolaisia olen nähnyt kyllä, mutta hekin ovat poissatolaltaan vain noiden äärioikeistohörhöjen takia(jotka uskon olevan tekaistuja).

Nämä äärivasemmistolaisetkin ovat ihan normaaleita vasemmistolaisia, overtonin ikkunan takia ovat sitten jossa ääripäässä haluamattaan. Sama näyttää olevan myös äärioikeistolla.

Pakko silti kysyä missä on se äärioikeiston väkivalta, josta jopa STT varoitti?

Juu toki, sanoilla ”höpöhöpö” voidaan kumota ties mitkä argumentit. Poliittinen koirapilli on kyllä käsitteenä ihan oikea, ja tuon käytöstä löytyy historiasta lukemattomia esimerkkejä.

Mitä tulee äärioikeiston väkivaltaan, niin juurihan poliisi ilmoitti äärioikeistolaisten suunnitelmasta räjäyttää vastaanottokeskus. Vastaanottokeskus, josta tuhopoltettiin jo yksi rakennus vuonna 2015.
 
Ongelma on että uutinen vihjailee rantasen olevan tuon hörhöilyn kannalla riippumatta siitä mitä rantanen sanoi. Yle olisi voinut myös yrittää käsitellä tuota termiä myös siinä valossa ja siinä merkityksessä kuin Rantanen on tarkoittanut eikä heti olla hyppäämässä syvään päätyyn.

Tällä en tarkoita että ei saa termin mahdollista ongelmallisuutta käsitellä, vaan käsitellä hänen puheitaan myös siten kuin hän ne on tarkoittanut eikä pelkästään takertua tuohon yhteen termiin ja koska se on ongelmallinen ylen toimituksen sekä punavihreiden "asiantuntioiden" (esim emilia palonen, niko pyrhönen, oula silvennoinen) mielestä, niin kytketään hänet johonkin jota hän ei edusta.

Tulee niin 10 vuoden takaiset mieleen jossa kaikki maahanmuuton kritiikki leimattiin rasismiksi ja fasismiksi. Nyt kaikki jotka on käyttäneet sanaa väestön vaihto leimataan tuohon syvään päätyyn.

Tämä on se mun ongelma.

No mitenkä Yle voi käsitellä termiä ”siinä valossa ja siinä merkityksessä kuin Rantanen on tarkoittanut”, jos Rantasen reaktio niin STT:n kuin Ylen yhteydenottoihin on:
STT olisi halunnut kysyä sisäministeri Rantaselta hänen väestönvaihtoon viittaavasta kirjoituksestaan ja hänen johtamansa ministeriön väestönvaihtoteoriaa koskevasta arviosta. Rantanen kuitenkin ilmoitti tekstiviestitse torstaina, että hänellä ei ole kyseisestä kirjoituksestaan kommentoitavaa. Myöskään Yle ei ole tavoittanut Rantasta kommentoimaan asiaa.

YLE uutisoi sen mitä voi uutisoida. Jos Rantanen ei halua itse avata tarkemmin tarkoituksiaan, muuten kuin siinä twiitissä jonka Yle tuolla linkittään suoraan, niin ei siitä nyt Yleä voi syyttää.
 
Jos tavoite oli todistella tällä vasemmiston narsismia niin ymmärräthän että "left-wing authoritarianism" ei ole sama asia kuin koko vasemmisto (tätä täytyy kieltämättä ihan varmasti kysyä).

Silti vasemmistosta löytyy paljonkin tuollaisen aatteen ymmärtäjiä. Käsiään eivät korkea-arvoiset tietenkään likaa itse, mutta hiljaisen hyväksynnän antavat jalkasotilaille.
 
No mitenkä Yle voi käsitellä termiä ”siinä valossa ja siinä merkityksessä kuin Rantanen on tarkoittanut”, jos Rantasen reaktio niin STT:n kuin Ylen yhteydenottoihin on:

YLE uutisoi sen mitä voi uutisoida. Jos Rantanen ei halua itse avata tarkemmin tarkoituksiaan, muuten kuin siinä twiitissä jonka Yle tuolla linkittään suoraan, niin ei siitä nyt Yleä voi syyttää.
Ellen väärin muista oli häneltä aiemmin kyselty noista ja yritetty kysymyksessä liittää hänet syvään päätyyn, niin siinä mielessä ymmärrän turhautumisen ja haluttomuuden kommentoida. Fiksumpaa olisi ollut kirjoittaa lausunto tuosta väestönvaihdosta, jossa vähän avaa sitä ja antaa se kyseliöille ja sanoa ettei ehdi eikä pysty kommentoimaan enempää ja palaa mahdollisesti asiaan myöhemmin.

Mitä tulee vielä ylen uutiseen, niin rantanen sanoi seuraavasti:
En usko salaliittoihin. Tilastojen osoittama väestöpaine Eurooppaan ja sitä seuraava demografinen muutos on tosiasia. Maahanmuuton seurauksista on voitava puhua myös tältä osin ilman leimaantumista,

Eli yle olisi siis voinut tutkia niitä demografisia tilastoja ja niistä jotain mainita jutussa. Ei näköjään ollut tahtoa, vaan oli kivempaa hypätä syvään päätyyn ja salaliittoihin ja liittä epäsuorasti Rantanen näihin, kuin olla objektiivinen ja huomioida konteksti.
 
Mitä tulee vielä ylen uutiseen, niin rantanen sanoi seuraavasti:

Eli yle olisi siis voinut tutkia niitä demografisia tilastoja ja niistä jotain mainita jutussa. Ei näköjään ollut tahtoa, vaan oli kivempaa hypätä syvään päätyyn ja salaliittoihin ja liittä epäsuorasti Rantanen näihin, kuin olla objektiivinen ja huomioida konteksti.

Mutta tuossa artikkelissa ei ole kyse mistään yleisartikkelista maahanmuutosta, vaan siitä, että ministeri käyttää sellaista terminologiaa, jonka sisäministeriö, jota kyseinen ministeri nykyään johtaa, yhdistää äärioikeistolaisiin hörhöihin.
Ei se ole Ylen tehtävä toimia minään sisäministerin lehdistöedustajana. Oikeastaan Ylen juurikaan ei pidä toimia ministereiden lehdistöedustajina.
Jos ministeri haluaa oman näkemyksensä Ylen artikkeliin, niin hänen pitää sitten antaa se kun sitä häneltä kysytään.
 
Koko elinaikanani en ole nähnyt, että YLE hyökkää näin massiivisesti vasta aloittanutta hallitusta ja sen yhtä puoluetta vastaan. Täysin ainutkertaista.

Kun yksi ministeri saadaan vaihtoon, niin aloitetaan samana päivänä uusi hyökkäys syyttämällä kolmea muuta vastavalittua ministeriä, yhdistämällä näiden puheita äärioikeiston salaliittoteorioihin ja mukaan sekoitetaan vielä juutalaisvainot.

Täysin poliittinen ajojahti verorahoitteiselta yleisradiolta, aikomuksena kaataa Suomen hallitus. Kuinka tämä voi olla edes mahdollista?
 
Viimeksi muokattu:
Mielestäni Perussuomaisten ei kannata enää myöntyä mihinkään syytösten alla ja pyydellä anteeksi. Se ei johda mihinkään.

Ei myöskään tule enää suostua ainoankaan ministerin vaihtamiseen.

On parempi, että tämä hallitus kaatuu sekasortoisesti. Agendamedia ja suvaitsevaisto saa sitten mitä haluaa. Voi sitten Demarit ja Kokoomus perustaa unelmahallituksensa.
 
Mutta tuossa artikkelissa ei ole kyse mistään yleisartikkelista maahanmuutosta, vaan siitä, että ministeri käyttää sellaista terminologiaa, jonka sisäministeriö, jota kyseinen ministeri nykyään johtaa, yhdistää äärioikeistolaisiin hörhöihin.
Ei se ole Ylen tehtävä toimia minään sisäministerin lehdistöedustajana. Oikeastaan Ylen juurikaan ei pidä toimia ministereiden lehdistöedustajina.
Jos ministeri haluaa oman näkemyksensä Ylen artikkeliin, niin hänen pitää sitten antaa se kun sitä häneltä kysytään.
Kun rantanen sanoo että asia x on tosiasia, niin eikös yle olisi voinut sen tarkistaa ja vähemmän nillittää yhdestä termistä ja aloittaa sen perusteella kytkennät salaliitoteroioihin.

Tässä kukaan ole toivonut ylen olevan lehdistön edustaja, ainostaan että ei yritetä liittää ministeriä heti hörhöihin kun hän tuomitsee hörhöilyn.
 
Juu toki, sanoilla ”höpöhöpö” voidaan kumota ties mitkä argumentit. Poliittinen koirapilli on kyllä käsitteenä ihan oikea, ja tuon käytöstä löytyy historiasta lukemattomia esimerkkejä.

Mitä tulee äärioikeiston väkivaltaan, niin juurihan poliisi ilmoitti äärioikeistolaisten suunnitelmasta räjäyttää vastaanottokeskus. Vastaanottokeskus, josta tuhopoltettiin jo yksi rakennus vuonna 2015.
Mikä siinä oli se koirapilli? Nämä on täysin tyhjiä asioita meille jotka emme ole toimittajia, tai tiedä toimittajasisäpiirin pesukarhun äärioikeistoleisuutta. Meitä vain joka päivä syytetään sellaisiksi, ja välissä tulee mietittyä että oiskohan helpompaa olla vain joku "äärioikeistolainen". Epäilen että välissä että teitä siellä johdetaan rankasti harhaan. Ehkä jopa tarkoituksella.

Toivotaan kumminkin, ettei nämä Ranskan tai Ruotsin mellakat leviä tänne.
 
Ellen väärin muista oli häneltä aiemmin kyselty noista ja yritetty kysymyksessä liittää hänet syvään päätyyn, niin siinä mielessä ymmärrän turhautumisen ja haluttomuuden kommentoida. Fiksumpaa olisi ollut kirjoittaa lausunto tuosta väestönvaihdosta, jossa vähän avaa sitä ja antaa se kyseliöille ja sanoa ettei ehdi eikä pysty kommentoimaan enempää ja palaa mahdollisesti asiaan myöhemmin.
Siis nyt kommentistasi jää mielikuva että hän kaivaa itseään entistä syvämmälle. Ei nyt kannata lähteä selitteleen että hei läpällä, tarkoitin jotain ihan muuta. Vaan irtisanoutua noista. Hiljaa olo, asian vierestä kieltäminen, luo mielikuvaa että noista irtisanoutuminen on liianvaikeaa.

Toki kannattaa olla komentoimatta, siihenasti että asia itselle kirkas, puolivillaiset selittelyt ovat vaarallisia, nyt ilmeisesti ollaan hiljaa ja selitellään niitänäitä.

Hän on kuitenkin hallitukseen lähtenyt ja ollut sitä muodostamassa, niin luulisi että nämä asiat on käyty omassa mielessä jo valmiiksi läpi, ja samoin omassa porukassa. PSllä ei sitä osaamista ja kokemusta olle samalla lailla kuin hallituskumppaneilla, mutta ei tässä nyt siihenkään voi vedota.
 
Siis mistä pitäisi irtisanoutua? Rantanen kertoi jo että ei usko mihinkään salaliittoteorioihin.
 
Kun rantanen sanoo että asia x on tosiasia, niin eikös yle olisi voinut sen tarkistaa ja vähemmän nillittää yhdestä termistä ja aloittaa sen perusteella kytkennät salaliitoteroioihin.

Tässä kukaan ole toivonut ylen olevan lehdistön edustaja, ainostaan että ei yritetä liittää ministeriä heti hörhöihin kun hän tuomitsee hörhöilyn.

Siis mitä tarkistettavaa tuossa väitteessä sitten olisi? Tuo Rantasen kommentti on niin geneerinen, että eihän tuossa ole mitään tarkistettavaa. Tai, kai se nyt on aikalailla kaikille selvää, että tulevaisuudessa Euroopan väestö tulee olemaan vähän värikkäämpää kuin mitä se on aiemmin ollut.
 
Siis nyt kommentistasi jää mielikuva että hän kaivaa itseään entistä syvämmälle. Ei nyt kannata lähteä selitteleen että hei läpällä, tarkoitin jotain ihan muuta. Vaan irtisanoutua noista. Hiljaa olo, asian vierestä kieltäminen, luo mielikuvaa että noista irtisanoutuminen on liianvaikeaa.

Toki kannattaa olla komentoimatta, siihenasti että asia itselle kirkas, puolivillaiset selittelyt ovat vaarallisia, nyt ilmeisesti ollaan hiljaa ja selitellään niitänäitä.

Hän on kuitenkin hallitukseen lähtenyt ja ollut sitä muodostamassa, niin luulisi että nämä asiat on käyty omassa mielessä jo valmiiksi läpi, ja samoin omassa porukassa. PSllä ei sitä osaamista ja kokemusta olle samalla lailla kuin hallituskumppaneilla, mutta ei tässä nyt siihenkään voi vedota.
Tarkoitin että kirjoittaa n. ¼ a4 lausunnon mitä hän väestönvaihdolla tarkoittaa ja kuinka tämä ei liity juutalaisiin tai muihinkaan vaan on tilastollinen fakta.
 
Siis mistä pitäisi irtisanoutua? Rantanen kertoi jo että ei usko mihinkään salaliittoteorioihin.
No en pysy nyt kärryillä mihin sanomisiin viittaatte.

Mutta kuullostaa kiertelyltä, jos ei suoraan sanoudu irti, vaan höpisee jostain ettei usko salaliitto teorioihin, tuo ennemminkin mieleen päinvasteisen.

Vaikka hän nyt irtisanoituisi, niin tuskin monikaan uskoo että kanta olisi muuttunut, mutta se ei ole ehkä se juttu, vaan se että sanoutuu irti ja toimii sen mukaan.
 
Tarkoitin että kirjoittaa n. ¼ a4 lausunnon mitä hän väestönvaihdolla tarkoittaa ja kuinka tämä ei liity juutalaisiin tai muihinkaan vaan on tilastollinen fakta.
No sitten voi kirjoittaa toisen lapun missä eroaa.

Hän on käsittääkseni ollut hallitusneuvotteloissa ja ministeriksi suostunut ja samoin puolue on hallituksessa, niin voisi edes vähän yrittää.

Koskas SDP puheenjohtajavaalit ? Edit, ilmeisesti vasta syyskuussa. Keskusta voi olla vaikea houkutella
 
Viimeksi muokattu:
Mikä siinä oli se koirapilli? Nämä on täysin tyhjiä asioita meille jotka emme ole toimittajia, tai tiedä toimittajasisäpiirin pesukarhun äärioikeistoleisuutta. Meitä vain joka päivä syytetään sellaisiksi, ja välissä tulee mietittyä että oiskohan helpompaa olla vain joku "äärioikeistolainen". Epäilen että välissä että teitä siellä johdetaan rankasti harhaan. Ehkä jopa tarkoituksella.

Toivotaan kumminkin, ettei nämä Ranskan tai Ruotsin mellakat leviä tänne.

Se koirapilli on tuo termi ”väestönvaihto”, joka noissa äärioikeistohörhöpiireissä viittaa ajatukseen siitä, että länsimaisten hallitusten tavoitteena olisi tuhota valkoinen rotu tuomalla tilalle väkeä Afrikasta, Aasiasta, Etelä-Amerikas jne. Kyseinen salaliittoteoria on yleinen noissa piireissä, ja siitä löytyy monia eri variaatioita (esim. Camusin ”Grand replacement” ja David Lanen ”White genocide”).
 
No en pysy nyt kärryillä mihin sanomisiin viittaatte.

Mutta kuullostaa kiertelyltä, jos ei suoraan sanoudu irti, vaan höpisee jostain ettei usko salaliitto teorioihin, tuo ennemminkin mieleen päinvasteisen.

Vaikka hän nyt irtisanoituisi, niin tuskin monikaan uskoo että kanta olisi muuttunut, mutta se ei ole ehkä se juttu, vaan se että sanoutuu irti ja toimii sen mukaan.

Ei nyt kannata lähteä selitteleen että hei läpällä, tarkoitin jotain ihan muuta. Vaan irtisanoutua noista.

Kerro nyt vaan että mistä pitäisi irtisanoutua kun sellaista ehdotit?
 
Se koirapilli on tuo termi ”väestönvaihto”, joka noissa äärioikeistohörhöpiireissä viittaa ajatukseen siitä, että länsimaisten hallitusten tavoitteena olisi tuhota valkoinen rotu tuomalla tilalle väkeä Afrikasta, Aasiasta, Etelä-Amerikas jne. Kyseinen salaliittoteoria on yleinen noissa piireissä, ja siitä löytyy monia eri variaatioita (esim. Camusin ”Grand replacement” ja David Lanen ”White genocide”).
Kaikki mitä kerroit tapahtuu kokoajan. Mulla ei kiinnosta pätkän vertaa, haluan parhaat ihmiset parhaille paikoille, näin tekevät myös kaikki ystäväni.

En usko että ihmisillä edes kiinnostaa "rodut", paitsi tietysti feministeillä, intersektionaalisilla feministeillä, ja sillä 3% miehistä jotka myös ajattelevat ihmiset rotuina.
 
Tässä ymmärtääkseni puhutaan hänen vanhoista väestönvaihto kommenteista.
El irtisanoutua niistä.

Miksi niistä pitäisi irtisanoutua kun ei niillä viitattu mihinkään salaliittoihin vaan ihan Suomen löysään maahanmuuttopolitiikkaan jolla tarkoituksellisesti aiheutetaan väestön vaihtumista?
 
Tässä ymmärtääkseni puhutaan hänen vanhoista väestönvaihto kommenteista.
El irtisanoutua niistä.
Montakos tuhatta kokoomus halusikaan maahanmuuttajia suomeen vuosittain, voisiko joku kirjoittelija postata? Yritin etsiä, mutten löytänyt. Olen tasan varma että tässä oli numero olemassa joitain vuosia sitten. Sitten voi aiheesta jatkaa enemmän.
 
Miksi niistä pitäisi irtisanoutua kun ei niillä vittattu mihinkään salaliittoihin?
Se on ihan sama mitä hän mielessää on kuvitellut tarkoittavan, läppää tai ei.

Oleellista on nyt se mitä tekee, mitä sanoo ja toimiiko sen mukaan.

Tuskin kumppanit ihme muutokseen uskoivat, se ei se juttu, vaan se että riittävän uskottavasti. Näillä puolivillaisilla vähän sinne päin jutuilla voi olla hyvin vaikeaa saavuuttaa mitään uskottavuutta.

Edit:
Tässä nyt huomattava se että henkilön poliittiset ulostulot muutenkin sellaisia että väestönvaihto termien käyttöä on hyvin vaikea selittää jollain "tarkoitin ihan jotain muuta", se oli pelkkä läppä.

Jos ei edes pysty sanoutuun noista irti, vaan alkaa selitteleen, tarkoitain ihan jotain muuta, niin ei siinä kumppanit voi uskottavalla naamalla osoittaa luottamusta. Tosin jos jää seisomaan sanojen taakse , niin varmaan on uskottavampi, mutta kumppanit ei edes naama virneessä osoittaa luottamusta tehtävään.
 
Viimeksi muokattu:
Se on ihan sama mitä hän mielessää on kuvitellut tarkoittavan, läppää tai ei.

Oleellista on nyt se mitä tekee, mitä sanoo ja toimiiko sen mukaan.

Tuskin kumppanit ihme muutokseen uskoivat, se ei se juttu, vaan se että riittävän uskottavasti. Näillä puolivillaisilla vähän sinne päin jutuilla voi olla hyvin vaikeaa saavuuttaa mitään uskottavuutta.

Edelleen kysymys että mistä pitäisi irtisanoutua? ja miksi?

Rantala sanoi jo että ei usko salaliittoihin. Miten tuosta voi enää irtisanoutua enemmän jos se ongelma on joku koirapilliteoria?
 
Olen varma että kokoomus esitti radikaalisti isompaa lukua. 1,5 miljoonaa 30 vuodessa. Jos tämä ei ole väestön muuttumista radikaalisti (eli, väestön vaihtumista) niin en tiedä mikä on
 
Mielestäni Perussuomaisten ei kannata enää myöntyä mihinkään syytösten alla ja pyydellä anteeksi. Se ei johda mihinkään.

Ei myöskään tule enää suostua ainoankaan ministerin vaihtamiseen.

On parempi, että tämä hallitus kaatuu sekasortoisesti. Agendamedia ja suvaitsevaisto saa sitten mitä haluaa. Voi sitten Demarit ja Kokoomus perustaa unelmahallituksensa.
Kyltti kouraan "PERSUT ULOS HALLITUKSESTA!" ja menet eduskuntatalon eteen sen kanssa niin pitkäksi aikaa että toteutuu. Voi olla että lähtee vaan puolet ja toinen puoli jää audeihin ;)
 
Mielestäni Perussuomaisten ei kannata enää myöntyä mihinkään syytösten alla ja pyydellä anteeksi. Se ei johda mihinkään.

Ei myöskään tule enää suostua ainoankaan ministerin vaihtamiseen.

On parempi, että tämä hallitus kaatuu sekasortoisesti. Agendamedia ja suvaitsevaisto saa sitten mitä haluaa. Voi sitten Demarit ja Kokoomus perustaa unelmahallituksensa.
Jos pohditaan perusuomalaisten kannalta, perusuomalaisten äänestäjien kannalta, puolueen kannalta, niin puoluejohdon ei kannata panikoida, vaan ottaa homma haltuun. edustajat ja ministeri kuriin, ja uskon kyllä että tahtotila löytyy, joko ei ole osaamista riittävästi, tai sitten yksittäisen nimet ei ihan vielä ymmärtäneet ettei enään olla oppositiossa protestoimassa pitkin kenttää.

Kyllä kumppanit ja puoleen johto on tiedostanut ja laskenut että haasteita on ja varmaan laskettua että tarvittaesa voidaan vaikka erottaa, mutta kyllä ne ministeri pitää saa pysyy rivissä.

Muuten pian on ihan tosiasia että demarit on loppuvuodesta hallituksessa, jos kepulaiset ei suostu.
 
En persuja äänestänyt, mutta arviointikykyni oli väärässä ja tämä Junnila on kyllä ihan A-luokan pelle ja sietäääkin saada kaiken paskan niskaansa. Minusta on aivan uskomatonta, että tuollaisen ajatusmaailman omaava ihminen on edes kansanedustaja.
 
Maahanmuuttajat ja suvakit vie meidän naiset? :think:

Molempia ryhmiä leimaa niin matala markkina-arvo etten itse henkilökohtaisesti ole huolissani.

Mutta kuitenkin, kysynnän ja tarjonnan laki. Jos tuot pelkkiä miehiä markkinoille, luo se kysyntää naisille kaikissa haluttavuuden segmenteissä valuen myös sinne yläpäähän. Ja kun kysyntä lisääntyy, pitää miehenä panostaa enemmän.
 
Ei sentään Yle itse, vaan Suojelupoliisi eli Supo.

”SUPO erittelee vuosikirjassaan myös sitä, millaisiin ajattelumalleihin aatteellisesti äärioikeistolaiset iskut perustuvat. Taustalla on esimerkiksi islaminvastaisuus, antisemitismi tai yleinen maahanmuuttovastaisuus.

Ensi kertaa Supo mainitsee väestönvaihtoteorian, joka on ”yksi huomionarvoisista äärioikeistolaisten terroristien aatteellisista vaikuttimista”.
”Tämä salaliittoteoreettinen viitekehys nojaa ajatukseen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden muodostamasta perustavanlaatuisesta uhkasta länsimaiselle valkoiselle väestölle. Väestönvaihtoteoriaan nojautuvat näkemykset ovat korostuneet useassa äärioikeistolaisessa terrori-iskussa”, Supo kirjoittaa luvussa äärioikeistolaisesta terrorismista.
Maininta väestönvaihtoteoriasta on kiinnostava, koska myös jotkut demokraattisesti valitut ja toimivat poliitikot perustelevat toimintaansa käsitteillä väestönvaihdos tai väestönmuutos.”

Onkos tuo "väestönvaihto" sanana maailmalla ihan erilaisessa käytössä kuin täällä Suomessa? Vissiin Hallis käytti termiä jo 00-luvulla ennen kuin kyseistä salaliittoa edes oli keksitty. :hmm:
 
Äärinatseja näkyy edelleen olevan nykyhallituksen ministereinä. Milloin jättävät eroilmoituksensa?

Essayahilla on onneksi 50% immuniteetti natsismisyytöksille, onhan hänen isänsä marokkolaista alkuperää. Mikäli olisi muslimi, olisi suoja jo n. 75%, täyttä 100 ei voisi olla koska hän on liian valkoinen ;)
 
Hauska ajatus että henkilö jonka pääteema olla politiikassa on x ei tiedä siihen kuuluvaa termistöä. Esim jos poliitikko a pitäisi pääteemanaan kalastusta ja puhuisi perhojen sijaan perhosista eikä lukuisista korjauspyynnöistä huolimatta korjaa termistöään näyttäisi se itsestäni hassulta

Olen varma että kokoomus esitti radikaalisti isompaa lukua. 1,5 miljoonaa 30 vuodessa. Jos tämä ei ole väestön muuttumista radikaalisti (eli, väestön vaihtumista) niin en tiedä mikä on
No onko se muuttumista ja vaihtumista vai muuttamista ja vaihtoa?
 
Tyypillistä vihervasemmistolaista ”keskustelua” kun ei haluta keskustella itse aiheesta pyritään tuhrimaan aihepiiri jollain ”juutalaisten ja liskoihmisten salaliitto” huuhaalla. Näin näppärästi saadaan fokus ihan johonkin muualle kuin siihen itse ongelmaan.
 
Viime yö oli tosi selventävä ja siksi hyvä käydä termit läpi. Todettiin että osan mielestä persut eivät pidä mamuja ihmisinä sekä että kokoomus tai joku muu taho haluaa Suomeen toista miljoonaa mamua tietoisesti ja tarkoituksena tuhota valkoinen rotu ja suomalainen kulttuuri. Käyttämällä samaa termistöä näin ajattelevien kanssa - ja tämäkin selvennettiin että on vain lyhyempiä termejä vaikka tarkoitus on tämä - kansanedustaja viestii että ajattelee näin. Riippumatta siitä mikä tuon ohjaavan tahon uskonnollinen tausta on tai ovatko ne kuuliskoja.

onneksi en ole vihervassari koska kannatan ydinvoimaa, näköjään yksikin ero riittää
 
Tyypillistä vihervasemmistolaista ”keskustelua” kun ei haluta keskustella itse aiheesta pyritään tuhrimaan aihepiiri jollain ”juutalaisten ja liskoihmisten salaliitto” huuhaalla. Näin näppärästi saadaan fokus ihan johonkin muualle kuin siihen itse ongelmaan.

En tiedä vihervasemmistosta, mutta väestönvaihto on äärioikeiston salaliittoteoria. Sitä ei saa millään mentaaliakrobatialla muutettua.

Joka sitä viljelee, ei joko tiedä mistä puhuu tai sitten tietää ja kannattaa.

Jos haluaa keskustella esim. Suomen väestörakenteesta ja sen tuomista ongelmista, pitäisi varmaan osata keskustella oikeista asioista.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 584
Viestejä
5 138 603
Jäsenet
82 002
Uusin jäsen
Hilas

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom