• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Kamis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
588
Marin sanoi aikoinaan että en väistä vastuuta ja sitä kautta hän päätyi pääministeriksi, ei hän tuohon itse lähtökohtaisesti halunnut.
Koko paska on surkeiden sattumusten summa
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Huomionarvoista miten jokaisen Marin kohun kohdalla on n. 1-2 sivua epäsuoraa valehtelua ja oliukkoilua siitä kuinka jotkut väittäisivät ettei pääministeri tai Sanna Marin saisi viettää vapaa-aikaa vaikka kukaan ei ole koskaan mitään tällaista väittänyt. Kyse on siitä että ihmisiä vituttaa kuinka yhtenä modernin historian vaikeimmista ajoista keskellä lamaa, inflaatiota, energiakriisiä, velkaantumista, eläkepommia ja Euroopan sotaa meillä on puikoissa historian huonoin ja passiivisin pääministeri jonka ainoa ulostulo on biletystä ja joka ei kyennyt edes ajamaan yhtä pientä kulttuurialan leikkausta läpi vaan alistui heti ku someimago meinasi kärsiä ja siirsi ongelman tulevaisuuteen muiden niskaan. Sen jälkeen sitten outputti on ollut hyvin pientä, lehdistön kysymysten välttelyä ja valikoituja varmoja lausahduksia: "Venäjän toimet ovat ehdottoman tuomittavia", "Kannatan Suomen NATO jäsenyyttä...*nyt kun kaikki muutkin sitä kannattavat*" jne.

Marinin konkreettiset teot on pelkkää biletystä, naistenlehtien kuvia, ryyppäämistä festareilla, voimaantumispaskaa jne. Asiapolitiikka, vastuun kantaminen, vaikeat päätökset puuttuu, koska ne vaatisivat asioista ymmärtämistä ja oman somejulkisuuden depriorisointia. Puhtaasti itsekkäistä syistä ja vaalien takia Marinin strategia todennäköisesti toimii vaikka onkin täysin moraaliton. Veikkaan että tästä kuitenkin loppuu pian vetoima ellei ole loppunut jo. Marinin kannattajakunta on todennäköisesti entisiä nukkuvia äänestäjiä tai muita tyhjäpäitä jotka keskimäärin menevät tähän profiiliin:

Nainen 21v
Kallio, Helsinki
Taiteilija, Humanisti, Työtön tai Valtiolla/kunnalla töissä
Haluaa avata Onlyfans tilin
Tykkää matkustamisesta ja viinistä
Slogan: "Naisen euro on 80 senttiä" ja "IHANA SANNA :love::love::love:"

Tämä kaikista älyllisesti heikoin heikon aines on jo todennäköisesti Marinin äänestäjiä joten lisäbiletys tuskin nostaa hänen poliittista kannatustaan, mutta saattaa hyvinkin karkoittaa muita äänestäjiä sekä vahingoittaa SDP:tä. Toki jos Marinilla ei ole mitään pitkän tähtäimen poliittisia intressejä niin silloin häntä tuskin nuo ongelmat kiinnostaa. Nykyisellä lammaslaumalla hän voisi helposti jatkaa someuralla.

Tästä low-IQ bimboilupolitiikasta, Marin-kultista ja siitä kuinka lehdistön taso on laskenut ja muuttunut osaksi tätä ilmiötä puhuttiin pari päivää sitten Hesarissa jossa oli haastateltavana viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221

No miksi helvetissä sitten väki valittaa niin paljon siitä Marinin henkilökohtaisesta elämästä? Jos Marin olisi niin surkea pääministeri kuin väki täällä väittää (joka on poikkeuksellinen kanta jos katsotaan mitä mieltä Suomen kansa yleensä ottaen on), niin eiköstä sitten sitä kritiikkiä riittäisi sieltä Marinin toimista pääministerinä? Sen sijaan täällä huudellaan jotain naurettavuuksia siitä, että ei muka kykenisi hoitamaan toimiaan koska vähän bilettää jonain viikonloppuna.

Muutenkin tämä puhe "vastuunkantamisen ja vaikeiden päätösten" puutteesta on suorastaan koomista kun katsotaan mitä Marin on joutunut hoitamaan pääministerinä. Eli ensinnä Suomen rauhanajan suurin kriisi, i.e. koronapandemia, jossa hallitus joutui toimimaan ennen näkemättömällä tavalla. Jos joku väittää, että kaikki koronatoimet mitä Suomessa tehtiin, kuten Uudenmaan eristäminen, koulujen sulkeminen (ja sitten avaaminen kun suuri määrä väestöstä kurkku suorana huusi, että ei niitä vielä saa avata), kaikki liikkumisrajoitukset, ravintoloiden sulkemiset, jne. jne. eivät olleet vaikeita päätöksiä, niin mä haluaisin tietää, että mikä hitto sitten on vaikeita päätöksiä?
Ja sitten kun tuo koronakriisi alkoi hellittään, niin Marinin hallitus joutui kohtaamaan Suomen rauhanajan historian toiseksi suurimman kriisin. Eli Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Jonka seurauksena Suomi on ottanut erittäin tiukan linjan Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Siitä huolimatta, että Venäjä on ollut Suomen sijainnin kannalta erittäin tärkeä Suomen taloudelle. Hallitus myös alkoi ennennäkemättömällä tavalla antamaan sotilaallista tukea Ukrainalle. Ai niin juu, ja lähti ajamaan Suomen NATO-jäsenyyttä erittäin määrätietoisesti ja nopealla aikataululla.

Jos Marin ei ole tehnyt vaikeita päätöksiä niin helvetti, ei sitten ole kyllä kukaan muukaan suomalainen politiikko Risto Rytin jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
964
Naurettavaa paskaa jakaa ja jeesustella jotain Marinin kännivideoita. Poliitikolla vapaa-aika ja työ eivät ole kaksi täysin irrallista asiaa, mutta yksityisasunnossa hauskan pitäminen ei ole millään tapaa tuomittavaa. Jos makaisi sammuneena kadulla olisi ehkä tarvetta miettiä onko elämänhallinta kunnossa. Nyt vaan salakameroita asentelemaan Marinin makkariin niin saadaan kohupaljastus että harrastaa seksiäkin! IS/IL kyllä jakaa materiaalin kun on poliittisesti merkittävää...

Jos politiikka ja teot häiritsee voi kritisoida sitten niitä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Niin ja toiset laittaa pari SMSää ja ovet heiluu...
Niin naurettavaa kuin se olikin, että Ike sai kenkää tuosta, niin tuossa sentään oli kyse lupauksen rikkomisesta. Sen jälkeen kun Ike jäi ekan kerran kiinni tuollaisesta tekstittelystä, olisko ollut Marika Fingeroosin suuntaan, Ike lupasi Kokoomukselle, että tuo ei tule toistumaan. Mutta Ike ei pitänyt sormiaan kurissa ja sai kenkää.
 
Liittynyt
15.07.2017
Viestejä
196
Jotenkin tämä kulttisuhtautuminen asiaan on ihan käsittämättömän. Ihan normaalia PM-meininkiä striimata strippariliikkeitä internetsiin ja nuolla kaverin korvaa, kun tulee essoista niin hyvä olo.

Jep, myönnän että itsellä hämmästelyn taustalla vahvasti vituttaa täysin vastuuton vassaripolitiikka ja ylipäätään twitter/naistenlehti imago"politikointi", jolla ei mitään tekemistä substanssin kanssa, jota fanitetaan, mutta siihen tekopyhyyteen ei saa kiinnittää väärät ihmiset huomiota. Ja vituttaa juuri tämä perusvassarien moraalisäkenöinti, jossa sallittujen asioiden maaliviiva nyt vaan satutaan piirtämään ihan eripuolille kenttää, koska kyseessä on vassarinainen. Haluan nähdä, kun sama porukka hurraaa seuraavalle kokaiini/kännipäissään Petri Nygårdia laulavalle ja kaveria nylkyttävälle miespolitiikolle sovistijuttuineen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Naurettavaa paskaa jakaa ja jeesustella jotain Marinin kännivideoita. Poliitikolla vapaa-aika ja työ eivät ole kaksi täysin irrallista asiaa, mutta yksityisasunnossa hauskan pitäminen ei ole millään tapaa tuomittavaa. Jos makaisi sammuneena kadulla olisi ehkä tarvetta miettiä onko elämänhallinta kunnossa. Nyt vaan salakameroita asentelemaan Marinin makkariin niin saadaan kohupaljastus että harrastaa seksiäkin! IS/IL kyllä jakaa materiaalin kun on poliittisesti merkittävää...

Jos politiikka ja teot häiritsee voi kritisoida sitten niitä.
Voihan jotkut kuvitella että Natoon haettiin kun Marin valitsi viikonloppuna pullonpyörityksessä tehtävän totuuden sijaan ;)

Totuus taitaa olla että näillä kaikesta valittajilla on jihadistinen maailmankuva, joka ei salli naisille paljoa liikkumavaraa. Skandaalia huudetaan pekkana pellolla vähän väliä hermostuen vaan lisää kun mielikuvitus-suden huutelua ei jakseta kuunnella.

Kai kaikki muistaa vielä pyöröovigaten ja luotiliivigaten? :D
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 023
Itseä ei myöskään häiritse tuo biletys vaan selkeä arviointikyvyn puute siitä missä jengissä liikkuu ja ymmärrys siitä miten tämmöiset videot voi päästä leviämään. Varmasti Marin olisi mielummin pitänyt tuon videon poissa julkisuudesta, varsinkin jos siinä on jotain viittauksia huumeiden käyttöön. Marin tuskin itse mikään kokkelivekkuli.
 
Liittynyt
28.02.2019
Viestejä
409
No miksi helvetissä sitten väki valittaa niin paljon siitä Marinin henkilökohtaisesta elämästä? Jos Marin olisi niin surkea pääministeri kuin väki täällä väittää (joka on poikkeuksellinen kanta jos katsotaan mitä mieltä Suomen kansa yleensä ottaen on), niin eiköstä sitten sitä kritiikkiä riittäisi sieltä Marinin toimista pääministerinä? Sen sijaan täällä huudellaan jotain naurettavuuksia siitä, että ei muka kykenisi hoitamaan toimiaan koska vähän bilettää jonain viikonloppuna.

Muutenkin tämä puhe "vastuunkantamisen ja vaikeiden päätösten" puutteesta on suorastaan koomista kun katsotaan mitä Marin on joutunut hoitamaan pääministerinä. Eli ensinnä Suomen rauhanajan suurin kriisi, i.e. koronapandemia, jossa hallitus joutui toimimaan ennen näkemättömällä tavalla. Jos joku väittää, että kaikki koronatoimet mitä Suomessa tehtiin, kuten Uudenmaan eristäminen, koulujen sulkeminen (ja sitten avaaminen kun suuri määrä väestöstä kurkku suorana huusi, että ei niitä vielä saa avata), kaikki liikkumisrajoitukset, ravintoloiden sulkemiset, jne. jne. eivät olleet vaikeita päätöksiä, niin mä haluaisin tietää, että mikä hitto sitten on vaikeita päätöksiä?
Ja sitten kun tuo koronakriisi alkoi hellittään, niin Marinin hallitus joutui kohtaamaan Suomen rauhanajan historian toiseksi suurimman kriisin. Eli Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Jonka seurauksena Suomi on ottanut erittäin tiukan linjan Venäjän vastaisiin pakotteisiin. Siitä huolimatta, että Venäjä on ollut Suomen sijainnin kannalta erittäin tärkeä Suomen taloudelle. Hallitus myös alkoi ennennäkemättömällä tavalla antamaan sotilaallista tukea Ukrainalle. Ai niin juu, ja lähti ajamaan Suomen NATO-jäsenyyttä erittäin määrätietoisesti ja nopealla aikataululla.

Jos Marin ei ole tehnyt vaikeita päätöksiä niin helvetti, ei sitten ole kyllä kukaan muukaan suomalainen politiikko Risto Rytin jälkeen.
Väitän ettei Marin ollut vaikuttamassa näihin asioihin millään tavalla.
Tiukemmissa paikoissa Marin ilmoitti saaneensa ehkä tartunnan ja jatkoi biletystään kotona. =onnistuminen?
Koronatoimet tehtiin vasta kun löysät oli jo housussa (esim lentokenttien tiukempi seula jäi tekemättä köytännössä kokonaan) ja muutenkin toimet oli päinvastoin mitä asiantuntijat neuvoivat. =onnistuminen?
Nato jäsenyyden kannatus vasta kun kaikki muut sitä kannatti? =onnistuminen.

Jes hyvä pääministeri Marin!
 
Väitän että sulla ei ole mitään perusteita tuolle väitteelle. Ja nyt eletään 2020-lukua, ei sun tarvi olla fyysisesti paikalla jotta voit tehdä päätöksiä.
Koronatoimien oikea-aikaisuudesta voidaan vääntää, ja varmaan tullaan vääntämään, hamaan loppuun asti. Mutta nuo oli erittäin vaikeita päätöksiä molempiin suuntiin, toisessa vaakakupissa oli ihmisten terveys ja toisessa ihmisten perusoikeudet. Taaskin väite asiantuntijoiden neuvoista on yksinkertaisesti väärin. Oikeastaan päinvastoin, hallituksella kuunteli juurikin niitä asiantuntijoita, sen sijaan että olisi lähtenyt jokaisessa asiassa yleisön paniikin ajamaksi. Hyvänä esimerkkinä koulujen avaaminen 2020 keväällä.

Nato-jäsenyyttä alettiin selvästi hallituksen toimesta pohjustaan heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Ja joo, Venäjän hyökkäys aiheutti sen, että kansan mielipide muuttui tavalla joka mahdollisti tuon jäsenyyden. Mutta silti, hallitus ei jahkaillut tuossa vaan lähti heti ajamaan sitä.
 
Liittynyt
28.02.2019
Viestejä
409
Väitän että sulla ei ole mitään perusteita tuolle väitteelle. Ja nyt eletään 2020-lukua, ei sun tarvi olla fyysisesti paikalla jotta voit tehdä päätöksiä.
Koronatoimien oikea-aikaisuudesta voidaan vääntää, ja varmaan tullaan vääntämään, hamaan loppuun asti. Mutta nuo oli erittäin vaikeita päätöksiä molempiin suuntiin, toisessa vaakakupissa oli ihmisten terveys ja toisessa ihmisten perusoikeudet. Taaskin väite asiantuntijoiden neuvoista on yksinkertaisesti väärin. Oikeastaan päinvastoin, hallituksella kuunteli juurikin niitä asiantuntijoita, sen sijaan että olisi lähtenyt jokaisessa asiassa yleisön paniikin ajamaksi.

Nato-jäsenyyttä alettiin selvästi hallituksen toimesta pohjustaan heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Ja joo, Venäjän hyökkäys aiheutti sen, että kansan mielipide muuttui tavalla joka mahdollisti tuon jäsenyyden. Mutta silti, hallitus ei jahkaillut tuossa vaan lähti heti ajamaan sitä.
Eli sinulla ei ole mitään todisteita siitä, että Marin olisi ollut näissä päätöksissä millään tavalla mukana?
Hyvinkin voinut kotoota krapulassa viestitellä, että päättäkää te, mä tuen teidän päätöksiä, kunhan saan postailla muotilehdissä sitten ite.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Ei kyllä ymmärrä tätä hallituksen logiikkaa koskien turistiviisumi päätöstä, hyvin suunniteltu ja puoliksi tehty. Asiaa perustellaan: "Suomi perustelee viisumien määrän vähentämistä sillä, ettei venäläisten ole soveliasta lomailla Suomessa samaan aikaan, kun Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan.", 500 turistin sijaan otetaan 50 päivässä. Nyt sitten ilmeisesti tasapainotellaan sen suhteen, että ollaan jossain Saksan ja Itä-Euroopan maiden välillä linjassa tai sitten tuossa pelataan itseään pois mahdollisista "jatkotoimenpiteistä" EU-tasolla.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Huomionarvoista miten jokaisen Marin kohun kohdalla on n. 1-2 sivua epäsuoraa valehtelua ja oliukkoilua siitä kuinka jotkut väittäisivät ettei pääministeri tai Sanna Marin saisi viettää vapaa-aikaa vaikka kukaan ei ole koskaan mitään tällaista väittänyt. Kyse on siitä että ihmisiä vituttaa kuinka yhtenä modernin historian vaikeimmista ajoista keskellä lamaa, inflaatiota, energiakriisiä, velkaantumista, eläkepommia ja Euroopan sotaa meillä on puikoissa historian huonoin ja passiivisin pääministeri jonka ainoa ulostulo on biletystä ja joka ei kyennyt edes ajamaan yhtä pientä kulttuurialan leikkausta läpi vaan alistui heti ku someimago meinasi kärsiä ja siirsi ongelman tulevaisuuteen muiden niskaan. Sen jälkeen sitten outputti on ollut hyvin pientä, lehdistön kysymysten välttelyä ja valikoituja varmoja lausahduksia: "Venäjän toimet ovat ehdottoman tuomittavia", "Kannatan Suomen NATO jäsenyyttä...*nyt kun kaikki muutkin sitä kannattavat*" jne.

Marinin konkreettiset teot on pelkkää biletystä, naistenlehtien kuvia, ryyppäämistä festareilla, voimaantumispaskaa jne. Asiapolitiikka, vastuun kantaminen, vaikeat päätökset puuttuu, koska ne vaatisivat asioista ymmärtämistä ja oman somejulkisuuden depriorisointia. Puhtaasti itsekkäistä syistä ja vaalien takia Marinin strategia todennäköisesti toimii vaikka onkin täysin moraaliton. Veikkaan että tästä kuitenkin loppuu pian vetoima ellei ole loppunut jo. Marinin kannattajakunta on todennäköisesti entisiä nukkuvia äänestäjiä tai muita tyhjäpäitä jotka keskimäärin menevät tähän profiiliin:

Nainen 21v
Kallio, Helsinki
Taiteilija, Humanisti, Työtön tai Valtiolla/kunnalla töissä
Haluaa avata Onlyfans tilin
Tykkää matkustamisesta ja viinistä
Slogan: "Naisen euro on 80 senttiä" ja "IHANA SANNA :love::love::love:"

Tämä kaikista älyllisesti heikoin heikon aines on jo todennäköisesti Marinin äänestäjiä joten lisäbiletys tuskin nostaa hänen poliittista kannatustaan, mutta saattaa hyvinkin karkoittaa muita äänestäjiä sekä vahingoittaa SDP:tä. Toki jos Marinilla ei ole mitään pitkän tähtäimen poliittisia intressejä niin silloin häntä tuskin nuo ongelmat kiinnostaa. Nykyisellä lammaslaumalla hän voisi helposti jatkaa someuralla.

Tästä low-IQ bimboilupolitiikasta, Marin-kultista ja siitä kuinka lehdistön taso on laskenut ja muuttunut osaksi tätä ilmiötä puhuttiin pari päivää sitten Hesarissa jossa oli haastateltavana viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo:
Tuo olkiukko menee kyllä pahasti jo siinä ohi, että Marinia ei äänestetä Helsingistä, kun hän on ollut ehdolla Pirkanmaalla. Ja ollut vaalipiirissään kaikkien puolueiden ylivoimaisesti suosituin ehdokas.
Eduskuntavaaleissa keräsi ääniä n. kaksi kertaa enemmän kuin kakkonen eli Persujen Savio. Ja yli kaksi kertaa enemmän kuin oman puolueensa kakkonen, samalla videolla tanssiva Ilmari Nurminen.
Ja myös kuntavaaleissa Tampereella kaksi kertaa enemmän ääniä kuin toiseksi suosituin (Anna-Kaisa Ikonen, Kokoomus) ja jopa neljä kertaa enemmän kuin oman puolueensa kakkonen (Lauri Lyly, SDP).
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Ei kyllä ymmärrä tätä hallituksen logiikkaa koskien turistiviisumi päätöstä, hyvin suunniteltu ja puoliksi tehty. Asiaa perustellaan: "Suomi perustelee viisumien määrän vähentämistä sillä, ettei venäläisten ole soveliasta lomailla Suomessa samaan aikaan, kun Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan.", 500 turistin sijaan otetaan 50 päivässä. Nyt sitten ilmeisesti tasapainotellaan sen suhteen, että ollaan jossain Saksan ja Itä-Euroopan maiden välillä linjassa tai sitten tuossa pelataan itseään pois mahdollisista "jatkotoimenpiteistä" EU-tasolla.
Itseäni tuossa miellyttää se, että ratkaisu on juuri se, mitä Venäjä usein tekee. Vielä enemmän olisin ilahtunut, jos asiasta ei olisi tiedotettu mitään.
Ja sitten lopulta Venäjän kysellessä olisi vastattu, että ”da, tavaritsh, virkamiestemme aika menee nyt Ukrainan pakolaisten viisumeihin. Ehkä teidänkin käsittely nopeutuu, kun vetäydytte Ukrainasta, en tiedä”
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Eli sinulla ei ole mitään todisteita siitä, että Marin olisi ollut näissä päätöksissä millään tavalla mukana?
Hyvinkin voinut kotoota krapulassa viestitellä, että päättäkää te, mä tuen teidän päätöksiä, kunhan saan postailla muotilehdissä sitten ite.
Marin on ottanut osaa niihin hallituksen kokouksiin joissa noita päätöksiä on tehty. Enkä kyllä ole lukenut mitään sellaista raportointia, että Marin ei olisi ollut noissa läsnä.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
Valavuoren twitterikanavalla on videota tuosta. Luulisi Sannankin tajuavan, että kaikkea ei tarvitse kuvata. No, ehkä se on sitä iän tuomaa viisautta sitten joskus.

Siinä videopätkässä laulettiin aika osuvasti, että "minä tarjoon, sinä maksat" ja sitähän se on ollut, että Sanna lappaa rahaa muiden maiden hyvinvointiin ja me maksetaan. :lol:

Eikös erään saarivaltion pääministeri savustettu ulos, kun biletti?
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 205
Oo normaalia tuollainen juhliminen kenellekkään tuon ikäiselle. Kertoo aika paljo porukoista missä liikkuu jos näin on. Roskasakin hommia tuollaiset.
Marin taitaa olla 36-vuotias, ei 66-vuotias.

En tiedä, milloin tuo video on kuvattu, mutta mikäli kyseessä on jokin äskettäinen ilta, voidaan nyt siis odotella mielenkiinnolla, miten tämä juhliminen vaikuttaa piakkoin Marinin työskentelyyn. Ehkä pääministeri kävelee silminnähden krapulassa seuraavaan haastatteluunsa eikä enää kykene tekemään päätöksiä.

Harmi ettei puhelimia ollut käytössä samalla tavalla ennen viimeisimpiä vuosia. En ihmettelisi, jos Suomen valtionjohto ei olisi viimeisen sadan vuoden ajalta aina mitään raivoraitista ollut.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Valavuoren twitterikanavalla on videota tuosta. Luulisi Sannankin tajuavan, että kaikkea ei tarvitse kuvata. No, ehkä se on sitä iän tuomaa viisautta sitten joskus.

Siinä videopätkässä laulettiin aika osuvasti, että "minä tarjoon, sinä maksat" ja sitähän se on ollut, että Sanna lappaa rahaa muiden maiden hyvinvointiin ja me maksetaan. :lol:

Eikös erään saarivaltion pääministeri savustettu ulos, kun biletti?
En oikein ymmärrä, mitä annettavaa talousrikollisilla on poliittiseen keskusteluun.
Varsinkin, kun Valavuoren kiinnijäämiseen johtanut petostutkinta taisi lähteä nokittelusta nykyisen opetusministerin eli Li Andersonin (vas.) huomiosta, että herra ei ole maksanut lainkaan veroja Suomeen.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
En oikein ymmärrä, mitä annettavaa talousrikollisilla on poliittiseen keskusteluun.
Varsinkin, kun Valavuoren kiinnijäämiseen johtanut petostutkinta taisi lähteä nokittelusta nykyisen opetusministerin eli Li Andersonin (vas.) huomiosta, että herra ei ole maksanut lainkaan veroja Suomeen.
Tässä ollut kyse Valavuoresta vaan siitä videosta mikä nyt leviää kansan keskuudessa. Joten yritäppä uudelleen.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Marin taitaa olla 36-vuotias, ei 66-vuotias.

En tiedä, milloin tuo video on kuvattu, mutta mikäli kyseessä on jokin äskettäinen ilta, voidaan nyt siis odotella mielenkiinnolla, miten tämä juhliminen vaikuttaa piakkoin Marinin työskentelyyn. Ehkä pääministeri kävelee silminnähden krapulassa seuraavaan haastatteluunsa eikä enää kykene tekemään päätöksiä.

Harmi ettei puhelimia ollut käytössä samalla tavalla ennen viimeisimpiä vuosia. En ihmettelisi, jos Suomen valtionjohto ei olisi viimeisen sadan vuoden ajalta aina mitään raivoraitista ollut.
Onneksi on dokumentaationa sentään kuvia, ja varmasti myös kuuntelulaitteiden ääninauhoja, kuten professori Tanskanmaalta huomautti facessa.
8F9CAE8D-E1F1-4F84-B331-12F692CCE0A2.jpeg0EB8BD7E-75C9-4208-9933-2938FF423A51.jpeg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Itseäni tuossa miellyttää se, että ratkaisu on juuri se, mitä Venäjä usein tekee. Vielä enemmän olisin ilahtunut, jos asiasta ei olisi tiedotettu mitään.
Ja sitten lopulta Venäjän kysellessä olisi vastattu, että ”da, tavaritsh, virkamiestemme aika menee nyt Ukrainan pakolaisten viisumeihin. Ehkä teidänkin käsittely nopeutuu, kun vetäydytte Ukrainasta, en tiedä”
No minun mielestä Ukrainassa (Euroopassa) hyökkäyssotaa ja kansanmurhaa suorittavan valtion kansalaisten ei tarvitse tulla pällistelemään maisemia, nähtävyyksiä ja kiertämään sanktioita Euroopassa. Lomailkoot Mongoliassa, Pohjois-Koreassa, Kiinassa, Kyrguzstanissa tai muissa Aasian valtioissa.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Periaatteessa ihan sama mitä poliitikot tekee vapaa-ajallaan, mutta en kyllä tiedä että sopiiko tämä Marinin viimeaikainen käytös pääministerin viran arvokkuuteen. Mitä tuolle nyt maksetaan palkkaa, ainakin 13000€/kk taitaa olla? Ei ehkä pitäisi olla palkka ja viran arvokkuus huomioon ottaen liikaa vaadittu että hieman miettii omaa julkisuuskuvaansa myös vapaa-ajalla

Ja kuten täällä muutkin sanoi, niin Marinhan usein vain katoaa kokonaan julkisuudesta kun on jokin oikeasti paskaisempi juttu käsillä. Onhan tämä nyt suorastaan irvokasta että käsillä voi olla lähihistorian suurin energia- ja talouskriisi ja pääministeri vain bilettää festareilla. Ei tuo ole mikään 8-16 duuni jossa voi olla selaisella "mä oon vaan töissä täällä" asenteella
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
En tiedä, milloin tuo video on kuvattu,
Hyvä nosto, keskustelussa ei pysty erottaan faktoja valehtelusta, saati muista vivahteista. Tuo tapahtuma ajankohtakin ilmeisesti puuttuu. Voisi kuvitella että siitä nyt jotain valistunutta vuosihaarukkaa/pois sulkemista voisi esittää, tapahtuman ulkopuolinen.

Miksi ajankohtaan puuttuin, bile mainetta tullut, jos bilekohujen jälkeen bilettänyt kuvatun kaltaisessa seurassa, niin osuma on paljon pahempi, jos taasen joku vanha juttu, niin no, sitten julkaisumotivaation vahvasti liittyy epämääräisyyden tukeminen.

Periaatteessa ihan sama mitä poliitikot tekee vapaa-ajallaan, mutta en kyllä tiedä että sopiiko tämä Marinin viimeaikainen käytös pääministerin viran arvokkuuteen
Mihin viimeaikaiseen epäsopivaan käytökseen nyt viittaat ?
Seuraavassa kappaleessa kirjoitti lähinnä liian niukasta näkymisestä ja jotain palkasta.
Nyt jää lukijoiden arvailtavaksi , henkilöä on myös kritisoitu liian hiotusta käytöksestä julkisuudesta ja kritisoitu jotain asuvalintoja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Ja on muuten olemassa muitakin virkoja kuin ministereitä tai kansanedustajia joiden olisi suotavaa tai jopa pakollista hieman miettiä omaa käytöstään myös vapaa-ajalla

Poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Arvioitaessa poliisimiehen käyttäytymistä otetaan huomioon myös hänen asemansa ja tehtävänsä poliisihallinnossa.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Periaatteessa ihan sama mitä poliitikot tekee vapaa-ajallaan, mutta en kyllä tiedä että sopiiko tämä Marinin viimeaikainen käytös pääministerin viran arvokkuuteen. Mitä tuolle nyt maksetaan palkkaa, ainakin 13000€/kk taitaa olla? Ei ehkä pitäisi olla palkka ja viran arvokkuus huomioon ottaen liikaa vaadittu että hieman miettii omaa julkisuuskuvaansa myös vapaa-ajalla
Tämähän se. Ei tarvitse edes pääministerin viran arvokkuuteen, vaan ihan yleisellä tasolla paljon vähäpätöisemmissäkin duuneissa pitää jo kiinnittää aika paljon huomiota myös vapaa-ajan käytökseensä. Mutta Sanna Invictus on tietysti kaiken tällaisen yläpuolella. Ehkä hän lähtee siitä, että ei nuorena naisena saa kuitenkaan kansainvälisessä tai edes kotimaan politiikassa ansaitsemaansa arvostusta, joten sama se vetäistä korkkarit kattoon ja krebailla menemään joidenkin kokkelivekkuleiden kanssa?

Ja kuten täällä muutkin sanoi, niin Marinhan usein vain katoaa kokonaan julkisuudesta kun on jokin oikeasti paskaisempi juttu käsillä. Onhan tämä nyt suorastaan irvokasta että käsillä voi olla lähihistorian suurin energia- ja talouskriisi ja pääministeri vain bilettää festareilla. Ei tuo ole mikään 8-16 duuni jossa voi olla selaisella "mä oon vaan töissä täällä" asenteella
Ja tässä päästään homman oikeaan pihviin. Sanna Marin on ollut Suomen historian kenties passiivisin pääministeri, jolta on puuttuunut johtajuus aivan totaalisesti aikana, jolloin sitä on kaivattu ehkä kipeimmin moneen vuosikymmeneen. Hän on koko virkakautensa lähinnä keskittynyt parhaimmillaan olemaan hiljaa mistään tärkeästä, tai pahimmillaan vyöryttämään vastuuta jonkun alaisensa niskoille, kuten kaikki kunnon johtajat tunnetusti tekevät.

Mutta toki "vihaan" Sanna Marinia vain ja ainoastaan koska hän on kaunis nuori nainen. Vittu oikesti mitä maagisia repulsorikenttiä nää on onnistuneet kehittämään, jotka mahdollistavat kaiken kritiikin yläpuolelle asettumisen kuulumalla johonkin tiettyyn ihmisryhmään.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Tämähän se. Ei tarvitse edes pääministerin viran arvokkuuteen, vaan ihan yleisellä tasolla paljon vähäpätöisemmissäkin duuneissa pitää jo kiinnittää aika paljon huomiota myös vapaa-ajan käytökseensä. Mutta Sanna Invictus on tietysti kaiken tällaisen yläpuolella. Ehkä hän lähtee siitä, että ei nuorena naisena saa kuitenkaan kansainvälisessä tai edes kotimaan politiikassa ansaitsemaansa arvostusta, joten sama se vetäistä korkkarit kattoon ja krebailla menemään joidenkin kokkelivekkuleiden kanssa?

Ja tässä päästään homman oikeaan pihviin. Sanna Marin on ollut Suomen historian kenties passiivisin pääministeri, jolta on puuttuunut johtajuus aivan totaalisesti aikana, jolloin sitä on kaivattu ehkä kipeimmin moneen vuosikymmeneen. Hän on koko virkakautensa lähinnä keskittynyt parhaimmillaan olemaan hiljaa mistään tärkeästä, tai pahimmillaan vyöryttämään vastuuta jonkun alaisensa niskoille, kuten kaikki kunnon johtajat tunnetusti tekevät.

Mutta toki "vihaan" Sanna Marinia vain ja ainoastaan koska hän on kaunis nuori nainen. Vittu oikesti mitä maagisia repulsorikenttiä nää on onnistuneet kehittämään, jotka mahdollistavat kaiken kritiikin yläpuolelle asettumisen kuulumalla johonkin tiettyyn ihmisryhmään.
En ota kantaa Mariniin henkilönä, kun en ole häntä koskaan äänestänyt, enkä häntä tunne.
Mutta on jännä kun kritisoidaan ettei ole saanut aikaiseksi, vaikka huolimatta koronakriisista ja Ukrainan sodasta tämä hallitus on kenties koko kaksituhattaluvun ajan hallituksista kaikkein määrätietoisimmin saanut ajettua hallitusohjelman toimenpiteitä eteenpäin ilman suuria epäonnistumisia. Ja siinä sivussa natoliittymisprosessin.
Toki nyt vielä ihan loppumetreillä voi vaikka jonkun arvonnousu- eli tuttavallisemmin maastapoistumisveron ehtimisen kanssa tulla tiukkaa, mutta toisaalta, jos se ei ehtisikään, sen luulisi vain ilahduttavan sitä vastustavaa poliittista oppositiota,
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
Eipä ihmetytä enää miksi LSDP haluaa rännityshuoneita ja EXIT-veron ettei tätä painajaista edes pääse pakoon.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Naurattaa itseänikin miten Suomessa on jotenkin juututtu tähän häveliäisyyteen ja siihen ettei saisi olla muuta kuin hiljainen hiiri. Vaikka olen itse persoonaltani rauhallinen niin todettava kyllä että persoonan näyttäminen ja korrektiuden rikkominen tekee vain hyvää. On niin ahdistavia nämä mukatärkeät ihmiset jotka olettavat että muutkin käyttäytyvät "fiinisti". Ja että pitäisi piilottaa kaikki persoonallisuus etenkin töissä.
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
222
Sanoisin että pääministerimme on osoittanut huonoa harkintaa juhliessaan porukan kanssa jotka kutsuvat itseään "jauhojengiksi". Vähän sama kun Teuvo Hakkarainen juhli sillon Bandidosin kerhotiloissa.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Ei saa tanssia bileissä? Ei saa halata tyttökavereita? Mitähän helvettiä nyt taas :rofl2:
Joo lolreps äksdee ei saa tanssia xD

Jos kovissa taloudellisissa vaikeuksissa olevan firman toimari olisi koko ajan näyttävästi ja julkisesti bilettämässä, mitä luulet että kyseisen firman hallitus olisi mieltä tämän vaikutuksesta yrityksen julkisuuskuvaan? Kuten on väsymykseen asti jo toistettu, pääministeri ei ole mikään kasista-neljään duuni, vaan henkilö on kysyisen viran edustaja kellon ympäri. Kaikki mitä hän tekee heijastelee tehtävän arvovaltaisuuteen ja osittain myös koko Suomen valtioon. Optics matter, kuten lontoolaiset sanoo.

Ja siksi toisekseen, "asioista tietäville" on ihan ilmiselvää, että noissa bileissä on kiskottu MDMA:ta tai/ja kokaiinia. Nämä ovat hyvin laittomia substansseja, joiden pelkästä hallussapidosta menee tavallisen kansalaisen koko elämä hienosti jengalle. Kysyn nyt sinultakin, että onko mielestäsi OK, että Suomen ylin valtionjohto hengailee bileissä joissa moista tavaraa vedetään, vieläpä antaen kameran pyöriä?
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Kuten on väsymykseen asti jo toistettu, pääministeri ei ole mikään kasista-neljään duuni, vaan henkilö on kysyisen viran edustaja kellon ympäri. Kaikki mitä hän tekee heijastelee tehtävän arvovaltaisuuteen ja osittain myös koko Suomen valtioon.
Höpö höpö. Sille ei makseta siitä niin paljoa että pitäisi uhrata koko elämä työlle.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Ei helvetti. Lopetin tässä kohtaa lukemisen :D
Tällä saadaankin aikaiseksi ihan helvetin mielekkäitä keskusteluita.

Toisalta väittelyn "voittaminen" on paljon helpompaa kun ohittaa vaan kaiken mitä toinen sanoo ja keskittyy repsäksdee lolloteluun. Klassinen pulushakki-gambiitti. Rohkeaa.
 
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Tämän miksi hiertää omissa ajatuksissa typistettynä:

- Maan korkea-arvoisin päättäjä, vallankäyttäjä ja auktoriteetti pyörii jauhojengiporukoissa, ihan sama oikeastaan käyttääkö itse (varmasti käyttää) mutta samaan aikaan suomessa uria ja tulevaisuuksia pilataan kun polttaa kannabista ja saa merkinnän rekisteriin. Ihan saatanan irvokasta kun Marin ei kuitenkaan itse aktiivisesti aja lievennyksiä tähän suomen sairaaseen paskapolitiikkaan koskien huumausaineita

- Totaalinen arvostelukyvyn puute kun jauhojengillä puhelimet esillä ja kuvataan. Jopa näin nobodyna ei tällaisia vähän kosteampia juhlia kuvata monestakaan syystä. Luulisi että folio kiristäisi ja isosti kun kyse on "hitusen" korkeammassa asemassa olemisesta

Nuo Marinin nahkatakki ja festareillakäymiset ja niistä ulinat kyllä tietysti aivan älytöntä narinaa mutta tämä on aika eri asia. Tuolla videolla ei todellakaan "vain tanssita" ja on kyllä naurettavaa itsepetosta tuollaista väittää.

Siinä että eliittiä koskee eri säännöt ei tietysti yllätä ketään ja varmasti ihan normi touhua ollut aina, se vain on (ja pitäisikin) pysyä siellä omassa porukassaan.

Nurmi kysyy mitä videolla kuultava jauhojengi tarkoittaa ja mihin testaaminen viittaa. Marin kertoo, ettei tiedä.

Marin toistamiseen kieltää nähneensä huumeita kyseisissä juhlissa.

Nurmi mainitsee, että jauholla viitattaan kokaiinin ja amfetamiinin käyttöön ja kysyy miksi jauhojengi termi mainitaan. Marin sanoo, että ei tiedä miksi videolla sellainen asia mainitaan.
Säälittävän käärmeen vastaus. Mites se JHa joskus demareista kirjoittelikaan?
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Jos video on kuvattu, kuten tiedotustilanteessa vastasi, kesällä, ”muutama viikko sitten”, niin kesäloma-ajaltahan se on. Marin oli heinäkuun ja osan elokuun alkua nimittäin lomalla.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Höpö höpö. Sille ei makseta siitä niin paljoa että pitäisi uhrata koko elämä työlle.
Kukaan ei ole vaatinut, että Sanna Marin tekee oikeasti töitä kellon ympäri. Tuollainen korkea virka vaatii kuitenkin jonkin verran uhrauksia, joista monet ulottuvat myös vapaa-ajalle. Sanna Marin on edelleen vittu Suomen pääministeri. Kirjaimellisesti Suomen ylintä valtaa pitävä henkilö jolta nyt vaan odotetaan tietynlaista käytöstä koska hän edustaa Suomea ja Suomen ylintävaltionjohtoa, halusi tai ei, myös varsinaisen virka-aikansa ulkopuolella.

En sano, että kyseessä olisi mitenkään sama asia, mutta olisiko sinusta ok jos Suomen pääministerillä olisi OnlyFans-tili?

Puhutko nyt ns. kokemusasiantuntijoista?
No itseasiassa joo.

Sun kommenttisi on niin puhdasta vääristelyä, että ei sitä vaan voi ottaa tosissaan. Olen pahoillani.
Tässä auttaisi konkretia. Osoita vääristelyt, niin saadaan huomattavasti mielekkäämpiä keskusteluita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 549
Liittynyt
24.09.2020
Viestejä
1 244
Marin tiivistää ihan hyvin tämän kohun keskeisen rikoksen:

Hengaa porukassa ja tilassa jossa avoimesti käytetään huumeita. En tiedä onko ihan ok settiä tuollaisessa asemassa. Se onko itse käyttänyt nyt on tietystikkin sana sanaa vastaan eikä niin merkitystäkään.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Tuollainen korkea virka vaatii kuitenkin jonkin verran uhrauksia, joista monet ulottuvat myös vapaa-ajalle.
Niin niiden mielensäpahoittajien mielestä. Ei se nyt ole sentään lähtenyt itänaapurin propagandaa levittämään. Siinä voisi jo maine kärsiäkin. Tässä kärsii lähinnä valittajien hermot.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 361
Viestejä
4 158 387
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom