- Liittynyt
- 10.01.2019
- Viestejä
- 20 040
Suomessa ja muuallakkin tuetaan ulkopuolistalastenhoitoa varsin voimakkaasti.. Esim. maksuttomat lastenhoitopalvelut jne. on hyvä tapa saada olosuhteet ’otollisemmiksi’, ilman että rahaa valuu niille sun narkkareilles.
Idea toki se että lasten synnyttäminen kasvattaminen ei sulkisi pois työelämästä ja ettei niiden takia joutuisi tinkimään elintasosta verrattuna lapsettomat.
Jostain syystä myös kotonahoitamaista tuetaan voimmaaksti, sillä kai hetaan sitä että lapsen kasvattaminen ja sen takia työelämän ulkopuolelle jättätyminen halutaan osittain maksattaa lapsettomilla.
Noissa tuissa on progressiota, eli ns päiväkotimaksut riippuu tuloista, syy tietenkin se että halutaan niitä halpoja palveluita, mutta se taikaseinä on rikki, niin ei voida tarjota kaikille.
Suomessa on yksi eirikoisuus, lapsilisä, se on tuloista, omaisuudesta riippumaton, sille on aika laaja kannatus, vaikka välillä jotkut on sitä mieltä että otetaan toiselta puolelta pois ja annetaan toiselle puolelle tuplana. On toki joillekkin talouksille aivan "turha", mutta se voi olla hyvätuloiselle lapsiperheelle ihan aitoa tarpeellista rahaa.