Miksi sanoin EI
Viime talvena Kirsi Piha ryhtyi kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä mutta viime hetkellä hän vetäytyi. Tässä haastattelussa hän kertoo, miksi. Syy oli juoppo eno, joka oli ilmestynyt sukujuhliin.
Heikki Aittokoski HS
2:00 | Päivitetty 8:16
KOVIN PALJON tapahtui talvella 1991. Neuvostoliitto luisui kohti loppuaan ja Suomi kohti lamaa.
Elämä kuitenkin jatkui, ja maaliskuussa järjestettiin eduskuntavaalit. Ehdokkaiden joukossa oli ensikertalainen Helsingistä: 23-vuotias kauppatieteiden ylioppilas
Kirsi Piha.
Piha ei ollut tullut Kansalliseen Kokoomukseen broileriväylää. Hänellä ei ollut taustaa Kokoomuksen Nuorten Liitossa tai opiskelijajärjestö Tuhatkunnassa. Se vaikeutti kampanjointia.
Emopuolue osoitti nuorille ehdokkaille kampanjatukea, mutta nuorisojärjestöissä päätettiin, ettei nuoruuden kriteerinä ole ikä vaan jäsenyys nuorisojärjestöissä. Ja kun nuorten kesken sumplittiin kiinnostavimpia esiintymisiä, Piha jätettiin paitsioon.
Eräänä talvipäivänä Pihalla oli oma vaalitilaisuus KY-talossa Helsingin keskustassa. Ennen tilaisuutta Piha oli järjestelemässä paikkoja, kun joku astui yllättäen huoneeseen.
”Sinne käveli sellainen mun ikäinen mutta keski-ikäisen näköinen jätkä salkku kädessä ja puku päällä”, Kirsi Piha muistelee. Nuori salkkumies kertoi käyneensä juuri kokoomusnuorten pakeilla ja tehneensä tiettäväksi, kuinka on hänen mielestään moraalitonta syrjiä yhtä ehdokasta.
”Mä halusin vaan, että sä tiedät tän”, salkkumies sanoi ja toivotti Pihalle ”kaikkea menestystä”. Sitten hän lähti. ”Se oli mun ensitapaaminen Jannen kanssa”, Piha kertoo.
Kokoomuksessa Janne tarkoittaa
Jan Vapaavuorta. Talvella 1991 Vapaavuori oli 25-vuotias. Tänä kesänä hän väistyy Helsingin pormestarin tehtävistä.
Kirsi Piha ja Jan Vapaavuori ovat vuosien varrella olleet toistensa kanssa paljonkin tekemisissä.
”Me ollaan ihan hyvissä väleissä, tavattiinkin tuossa alkuvuonna”, Piha sanoo. Keskustelun aiheena olivat Helsinki ja pormestarin työ.
KIRSI PIHA ei ole talven jälkeen esiintynyt julkisuudessa. Nyt hän on luvannut kertoa, mitä talvella tapahtui. Piha pyrki ja valittiin helmikuussa Helsingin kokoomuksen pormestariehdokkaaksi mutta luopui ehdokkuudesta yllättäen.
Ensimmäisen kerran tapaamme Kirsi Pihan kanssa toukokuussa. Hän on kutsunut haastattelua varten kotiinsa Helsingin kantakaupungissa.
Vuoden 1991 ja 2021 välillä on tiettyjä yhtymäkohtia, Piha kertoo.
”Oli vähän hassua, että puolue oli tavallaan suljettu piiri, vaikka sen kuuluisi nimenomaan olla avoin”, Piha muistelee vuoden 1991 vaaleja. ”Siinä oli ehkä jotain samaa kuin mitä koin nyt. Tulin pelipöydälle vääränä nappulana.”
Kirsi Pihan elämäntarina kertoo hänen itsensä lisäksi Suomesta. Maailma ja Suomi ovat muuttuneet rajusti, mistä todistavat Pihan varhaiset työnantajat. Niitä ei enää ole.
”Tiedän, se on kauheaa”, Piha sanoo ja naurahtaa. ”Kansallis-Osake-Pankki, Karkkipussi, T-kauppa, Pukeva.”
”Ihmiset suhtautuvat muutokseen eri tavoin. Kolmasosa on kallellaan maailmaan, joka on simppeli, selkeä ja autoritäärinenkin. On vaara, että takertuu nostalgiaan, että olisipa Kansallis-Osake-Pankki, se oli sentään oikea pankki! Ja sitten on ihmiset, jotka ajattelevat, että silloin oli KOP ja nyt on muuta, mennään eteenpäin.”
Pihan kotona häärää Hyyppä-koira. Se löydettiin pentuna muovipussista Bukarestin kaduilta. Pihan hoteisiin Hyyppä pääsi romanialaiselta löytöeläinklinikalta.
Olohuoneen kirjahyllyt tekevät vaikutuksen. Pihalla ja hänen miehellään, mainostoimistojohtaja
Marco Mäkisellä on tuhansia kirjoja.
Piha on intohimoinen lukija. Sekin liittyy maailman muutokseen, lukeminen kun on tapa jäsentää maailmaa. Jäsentämistä Piha tekee myös julkisesti, kirjoittamalla kirjallisuuskolumneja.
Nyt Piha ottaa puheeksi yhdysvaltalaisen
Anne Applebaumin teoksen Demokratian iltahämärä. Siinä Applebaum käsittelee muun muassa oikeistopopulismin nousua.
”Kun Applebaum puhuu republikaaneista, se saa miettimään, mitä tapahtuu kokoomukselle”, Piha sanoo.
”Muistan, kun liityin kokoomukseen 30 vuotta sitten, niin se oli minusta tosi edistysmielinen ja uskoi voimakkaasti kansainvälisyyteen, joskus ehkä vähän sinisilmäisestikin.”
”Nyt on sitten iso virtaus menneisyyttä haikailevaan, sisäänpäin kääntyvään tapaan nähdä maailma.”
KIRSI PIHAN tausta on tavallinen. Ensimmäinen ulkomaanmatka oli Rhodokselle 12-vuotiaana.
Taustasta tekee vähemmän tavallisen hänen isänsä.
Risto Piha kuului ATK:n eli automaattisen tietojenkäsittelyn pioneerisukupolveen. Hän oli pääsuunnittelijana 1960-luvulla perustetussa Valtion tietokonekeskuksessa.
Pihan vanhemmat erosivat vuonna 1969, kun hän oli kaksivuotias. Isä oli alkoholisti. Pihan varhaisimpia muistoja on se, kun isä paiskaa hänen nukenrattaansa vessaan seinään. Vuonna 1975 isä tappoi itsensä.
”Olin seitsemänvuotias, kun isä kuoli äkisti. Oikeastaan hän kuoli hitaasti”, Piha kirjoitti vuonna 2004 antologiassa Isät ja tyttäret. Kirjoitus on kaikessa karuudessaan kaunis.
Äidin puoleiset isovanhemmat
Maija ja
Reino olivat Pihalle läheisiä. Mummi antoi perusturvallisuutta, ja Piha on luonnehtinut häntä ”tärkeimmäksi ihmisekseen”. Piha tosin täsmentää, että oma lapsi, aikuinen tytär
Siiri on omassa sarjassaan.
Maija-mummi kuoli seitsemisen vuotta sitten. Piha kävi jäämistön huolellisesti läpi. Löytyi myös 328 pestyä, tyhjää viilipurkkia. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin viilipurkkeja voi tarvita.
Reino-papalta nuori Kirsi Piha sai kimmokkeen kokoomuslaisuuteen. ”Hän oli ollut kokoomuksen paikallisyhdistyksessä.”
Pihan ensimmäinen poliittinen teko oli se, kun hän syksyn 1988 kuntavaaleissa kampanjoi kokoomuksen riveissä. Eduskuntavaaleissa 1991 hän oli sitten itse ehdokkaana.
Salkkumies toivotti menestystä, ja sitä kertyikin. Näin voi sanoa, vaikka Pihan 2 952 ääntä eivät aivan riittäneet kansanedustajan paikkaan. Ensimmäinen varasija kuitenkin heltisi, ja se muuttui vuonna 1994 kansanedustajuudeksi, kun Arkadianmäeltä vapautui paikka kesken kauden.
Eduskuntavaaleissa 1995 nousukiito oli jo rakettimainen: Piha sai helsinkiläisiltä 12 532 ääntä. Ja kun hän lokakuussa 1996 pyrki europarlamenttiin, jälki oli hirmuista.
Eurovaaleissa Suomi on yhtä ja samaa vaalipiiriä. Vuoden 1996 ääniharavien lista näytti tältä:
Paavo Väyrynen (50, kesk), 157 668 ääntä.
Esko Seppänen (50, vas), 152 216 ääntä. Kirsi Piha (29, kok), 147 066 ääntä.
PIHALLA oli 1990-luvulla maine piinkovana porvarina. Ilta-Sanomissa oma ryhmätoveri määritteli hänet ”äärimmäisen kovaksi oikeistopoliitikoksi”.
Piha itse lausui vuonna 1995 Helsingin Sanomissa näin: ”Edustan sitä linjaa, että yhteiskunta luo meille vain perusraamit. Yhteiskunta ei ole vailla sosiaalista omaatuntoa, mutta ihminen itse takoo sen raudan elämäänsä. Jos tämä on oikeistolaisuutta, niin sitten minä edustan sitä.”
Täsmääkö edelleen?
”Pääpiirteissään”, Piha sanoo. ”Ihminen ei ole vain politiikan kohde. Hyvinvointi perustuu sille, että me tuodaan siihen yhteiseen hyvään.”
Pihaa ärsyttää usein käytetty kakkuvertaus. Kakkujen leipominen kun on kivaa ekstraa.
”Mä ajattelen enemmän, että yhteiskunta on sellainen, että me tehdään yhdessä ruoka. Sitten jos haluat lisäksi kakkua, niin hoidat sen itse.”
Piha muuten pitää leipomisesta. Nytkin pöydässä on maittava raparperipiirakka, joka on syntynyt sovellettuna versiona kirjailija
Anna-Leena Härkösen omenapiirakkareseptistä.
Piha arvelee hieman pehmentyneensä sitten poliitikkovuosien. ”Mä ehkä puhun inhimillisestä taloudesta ja ekologisesta kantokyvystä, joista meidän pitää yhdessä huolehtia. Mutta tää homma kaatuu, jos me ei olla toimeliaita.”
Eteläpohjalainen Ilkka-lehti määritteli vuonna 2000 monisyisesti: ”Kirsi Piha edustaa nuorkokoomuksen oikeaa laitaa, thatcherilaista taloutta ja haloslaista arvoradikalismia. Se pitää keskustaa vastakohtanaan.”
Piha ei teilaa Ilkan muotoilua. ”Tuossa on joku totuus mun tavasta ajatella”, Piha sanoo. ”Sen takia tämä vuosi 2021 on ollut kiinnostava, koska huomasin yhtäkkiä tulleeni punavihervassariksi ja toki myös kommunistiksi. Mutta meitä kommunistejahan on nykyään Suomessa enemmänkin.”
Piha viitannee perussuomalaisten euroedustajaan
Laura Huhtasaareen(”Kaikki keskustasta vasemmalle ovat kommunisteja, nykyisin myös kokoomuslaiset”), tai ehkä Helsingin kokoomuksen kaupunginvaltuutettuun
Atte Kalevaan (”Minulla on unelma: Helsinki ilman kommunisteja”).
”Kiinnostavaa on se, että mähän en viime talvena ehtinyt varsinaisesti sanoa mitään mun poliittisesta linjasta.”
KUN KÄY läpi pari–kolmekymppisestä poliitikko Kirsi Pihasta kirjoitettuja juttuja, silmiinpistävän monessa nostetaan esille hänen ulkonäkönsä.
”Oikeistokokoomuksen kaunis käyntikortti”, oli Hesarin konkaritoimittaja
Anneli Sundbergin kirjoittaman henkilöjutun otsikko vuonna 1995. Iltalehti puolestaan nimesi Pihan ”Suomen kauneimmaksi poliitikoksi”.
”Olihan se helvetin kiusallista”, Kirsi Piha sanoo. Jotkut luonnehdinnat ovat jääneet erityisesti mieleen.
”
Pekka Ervasti kirjoitti, että ’Kirsi Piha näyttää siltä kuin olisi syysmuutosta myöhästynyt naakka’.”
Piha muistaa sanatarkasti oikein. Kyseisessä Ilta-Sanomien vuoden 1996 artikkelissa naakkuus perustui Pihan mustaan asukokonaisuuteen. Häntä kuvaillaan jutussa myös ”diminutiiviseksi tyttöpoliitikoksi”.
”Anna-lehdessä oli Pupu Söpö. Naistoimittajan otsikko”, Piha sanoo. ”Siitä sain kuulla paljon.”
Sen ajan eduskunnassa ilmapiiri oli välillä ikävä, Piha lisää. Rasvaisia juttuja piisasi.
Suomi on siitä jonkin verran kehittynyt.
”Ehkä me on opittu yhdessä, että nainen ei haluakaan ensisijaisesti olla nätti.”
VUOSITUHANNEN vaihtuessa Kirsi Piha oli 33-vuotias kansanedustaja. Hän olisi todennäköisesti voinut jatkaa politiikan tehtävissä loppuelämänsä.
Piha päätti kuitenkin jättää eduskunnan vuonna 2003. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän vielä viipyi kauden 2004–2008.
Politiikasta luopumisen syynä oli ahneus, joskaan ei mammonan.
”Ihminen ei koskaan tiedä, mistä joku johtuu, niin sitten se tulkitsee”, Piha sanoo. ”Mulla on tunne, että kun isä kuoli ja kuoleman massiivinen lopullisuus tuli todella nuorena selkeäksi, niin ehkä siitä tuli sellainen ahneus, että yks elämä, yks elämä, pitää saada tehtyä tosi monta juttua.”
Piha on ilmeinen sarjaharrastaja. Lapsena oli koirakerho, yleisurheilu,
Elvis, pikaluistelu, posliinimaalaus, jonglööraus, piano ja nokkahuilu. Muun muassa. Aikuisena on ollut jooga, korunvalmistus, kännykkäkuvauskurssi, lenkkeily sekä Italia- ja Ranska-harrastus. Noin alkajaisiksi.
Samaiseen ahneuteen viittaa myös tarina, jonka Piha on kertonut syksyllä 2020 ilmestyneessä kirjassa Pimeän yli. Se on hyvinkin henkilökohtainen teos, joka koostuu Pihan ja kirjailija
Hannu Mäkelän ajatustenvaihdosta.
Piha kirjoittaa, että jossain vaiheessa hänellä tahtoi tulla aika pitkäksi, kun hän ulkoilutti Hyyppä-koiraa. Niinpä hän alkoi kuunnella bisneskirjaa – 1,5-kertaisella nopeudella.
Voi tulla olo, että tässä ihminen käy ylikierroksilla. Onko tulkinta oikea?
”Joo ja ei”, Piha sanoo. ”Dalai-lama joskus sanoi, että olisi hyvä tehdä kaikkea kohtuudella. Sitä mä olen pohtinut, koska buddhalaisuus on mun sydäntä lähellä ja siinä on ajatuksia, jotka mä koen tosiksi ja tavoiteltaviksi, mielenrauhasta lähtien. Mutta jotenkin tää kohtuus ei tunnu mun jutulta.”
Piha ottaa puheeksi
Fernando Pessoan, portugalilaisen kirjailijan, jolla oli 72 kuvitteellista kirjoittajaminää. Piha on juuri kirjoittamassa seuraavaa kirjallisuuskolumniaan Anna-lehteen, ja hän on valinnut aiheeksi Pessoan.
”Mitä jos identiteetin rakentamisen ei tarvitse päättyä koskaan, eikä ihminen ole tuomittu olemaan vain sama?” Piha kirjoittaa. ”Eikö utelias ole utelias myös ja erityisesti suhteessa itseensä?”
Ihminen on siis monta.
”Voi olla yhtä aikaa haihattelija ja realisti, kyyninen ja idealisti, masentunut ja energinen”, Piha sanoo. ”Mä tunnistan itsessäni näitä vähän niin kuin Ilkka-lehti, että samaan aikaan markkinaliberaali ja Halosen kannattaja.”
Vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella Piha kertoi julkisesti, että aikoo äänestää demariehdokas
Tarja Halosta. Vaihtoehtona oli keskustan
Esko Aho.
”Tietysti se, että mä olin äänestänyt Halosta, tuli viime talvena eteen.”
”Se oli hämmentävää, että mut leimattiin epäkokoomuslaiseksi, että mä olen myyrä, vasemmiston myyrä. Mä olin, että mitä vittua.”
2000-LUVUN alussa Kirsi Piha ryhtyi yrittäjäksi. Hän perusti Ellun Kanat -viestintätoimiston vuonna 2005. Kasvu kiihtyi vuonna 2009.
”Tehtiin tosissaan töitä, tehtiin kiinnostavia asioita, ja ihmiset oli järkyttävän omistautuneita”, Piha sanoo.
Syksyllä 2014 kokoomuksen silloinen puoluesihteeri
Taru Tujunen siirtyi Ellun Kanoihin toimitusjohtajaksi. Piha kertoo nyttemmin väistyneensä operatiivisesta toiminnasta.
Piha on edelleen enemmistöomistaja. Muiden firmojen hallituksista hän on jäänyt pois, mutta ei omansa. ”Ei mulla ole mitään tarvetta tehdä avioeroa Ellun Kanoihin.”
Viime vuosina Ellun Kanojen liikevaihto on ollut 4–6 miljoonaa euroa ja liikevoitto on vaihdellut 300 000:n ja 1,1 miljoonan euron välillä. Työntekijöitä on nyt viitisenkymmentä.
Piha on varakas kansalainen ja menestynyt yrittäjä. Hänen ei olisi pakko tehdä mitään erityistä uutta.
MITÄ kokoomuksen pormestarikuviossa oikein tapahtui?
”No, sehän tuli ihan taivaalta pläts”, Piha aloittaa. ”Mä en ollut ajatellut sitä ikinä.”
Marraskuussa 2020 Jan Vapaavuori kertoi, ettei hae kuntavaaleissa jatkokautta.
Vahva suosikki Vapaavuoren seuraajaksi oli
Alexander Stubb, nykyinen EU-yliopiston professori Firenzessä. Marraskuun lopulla hän oli Ylen Ykkösaamussa kertomassa, ettei hänellä ole paloa Helsingin pormestariksi.
Mutta Stubbilla oli vaihtoehto mielessään: ”Sen pitäis olla henkilö, jolla on intohimo Helsinkiin, rakkaus Helsinkiin. Moderni, eteenpäin katsova ihminen, joka tietysti myös uskoo monikulttuurisuuteen, liberaaliin Helsinkiin. – – Hän on Kirsi Piha.”
Stubb oli toki puhunut Pihan kanssa etukäteen. Piha puhui puhelua kuulokkeet korvissa ja lakaisi samalla lattioita. Stubb kysyi, saako Pihan nimen heittää ilmoille televisiossa.
”Mä sanoin, että heitä nyt vaan, jos heität nimiä niin heitä mutkin”, Piha sanoo. ”Sittenhän Alex ei heittänyt nimiä vaan nimen.”
”No Alex on Alex, sehän on valloittava ihana tyyppi, kun se kehuu niin vuolaasti. Mä olin ihan nolona himassa, että ei kauhee.”
Heti Ykkösaamun jälkeen Pihalle alkoi tuutata kannustavia viestejä. Hän lähti Marco-puolison ja Hyyppä-koiran kanssa lauantaikävelylle rantaan. Vastaan lenkkeili nainen, joka huusi, että mahtavaa, lähdethän!
”Tuli tosi jännä olo, että oho – ja siitä alkoi mun pitkä pohdinta.”
JOULU tuli. Vuosi vaihtui. Tammikuu meni.
Kirsi Piha teki ratkaisunsa.
”Ok. Olen valmis hommiin!” Piha tviittasi maanantaina 1. helmikuuta. ”Jos kokoomuslaiset sanovat kyllä, ryhdyn Helsingin pormestariehdokkaaksi.”
”Mietin tarkkaan sekä plussia että miinuksia”, Piha kertoo pohdinnastaan. ”Mä analysoin sen niin, että tähän hommaan voisi lähteä Helsinki edellä ilman sitä sisäpolitiikkapeliä.”
Piha tarkoittaa kokoomuksen sisäisiä kähinöitä. ”Mähän en ole sillä tavalla naiivi, ettenkö mä tietäisi, että kokoomuksessa on sisäisiä ristiriitoja. Niitä on ollut kautta aikojen.”
Kokoomuksen Helsingin piirihallitus kannatti Pihan ehdokkuutta yksimielisesti. Mutta ehdokkaan sinetöi laajempi konklaavi, piirikokous, ja se kokoontui helmikuun puolivälissä.
”Sittenhän siinä kävi niin, että samana päivänä kuin minä ilmoitin ehdokkuudesta, niin
Wille Rydman ilmoitti myös olevansa ehdokkaana. Peli alkoi heti, ja se oli mulle pettymys.”
Kirsi Piha ja kansanedustaja Wille Rydman edustavat kokoomuksen vastakkaisia laitoja. Liberaali Piha lähti pormestariehdokkaaksi monikulttuurisen Helsingin puolestapuhujana. Konservatiivi Rydman on ajanut lähentymistä perussuomalaisten kanssa.
”Mun selkänahasta varastettiin se julkisuus sille ahdasmieliselle agendalle”, Piha sanoo. Hän tarkoittaa, että Rydman sai automaattisesti huomiota asettumalla hänen haastajakseen.
”Mulle oli iso motiivi ehdokkuudelle, ettei Helsingistä tule sisäänpäin käpertynyt tuppukylä. Mä näen halla-aholaisuuden sellaisena voimana, etten mä halua sen kasvavan.”
Piha sanoo, että vastakkainasettelu kokoomuksen sisällä oli repivämpi kuin mitä hän oli etukäteen arvioinut. Valtaosa kokoomuslaisista on Pihan mukaan täysin asiallista porukkaa, mutta sitten on ”iso fraktio, joka pitää kokoomuksen päätöksentekoa panttivankina, ja se on ruman näköistä”.
Haastattelupäivänä eduskunnassa on juuri hyväksytty Suomen osalta EU:n elpymispaketti. Ratkaisu oli perinteisesti EU-myönteisenä pidetylle kokoomukselle vaikea, ja lopulta 26 kokoomusedustajaa äänesti paketin puolesta, kymmenen vastaan ja kaksi tyhjää.
Eniten Pihaa hiertää suhtautuminen maahanmuuttajiin.
”Nythän tässä tapahtuu niin, että kun ei ole poliittista johtajaa, joka pystyisi sanomaan, että ’mennään tuonne’, niin silloin tämä jengi saa puuhata”, Piha sanoo.
Piha puhuu kokoomuksen ”rumasta salaisuudesta”. Hän käyttää sukulaisvertausta.
”Se on vähän niin kuin se eno, joka tulee sukujuhliin aina kännissä. Se on kiusallista, mutta annetaan sille pullo ja annetaan sen kato olla tuolla nurkassa, kun tuo meidän eno nyt on vähän tuommoinen.”
Puoluejohtaja
Petteri Orposta ei ole laittamaan enoa kuriin, Piha sanoo.
”Petterihän on siis ihan superkiva ihminen. Se on sympaattinen, kiltti ja kunnollinen, kaikin tavoin ihana tyyppi. Mutta se ei oo konfliktiuskalias. Se ei uskalla konfliktoida tuota.”
Niinpä kokoomuksessa on Pihan mukaan ”outo hiljaisuuden kulttuuri”.
”Eno siellä sen pullon kanssa saa heilua. Kun kuitenkin tiedetään, että kun eno on juonut tarpeeksi, niin se saa aikaan ikäviä asioita.”
HELSINGIN kokoomuksen piirikokous valitsi Kirsi Pihan pormestariehdokkaaksi maanantai-iltana 15. helmikuuta.
”Se kokous oli kireätunnelmainen”, Piha sanoo. Kokous pidettiin videopalvelu Zoomissa.
Etenkin Rydmanin liittolainen Atte Kaleva oli haastanut Pihaa näkyvästi jo etukäteen. Kokouksen alkaessa Pihalla oli mielessään kaksi vaihtoehtoa puheeksi, neutraali ja arvoilla ladattu. Hän päätyi puhumaan arvoista.
”Mä käytin puheenvuoron, että mun mielestä perussuomalaisten ei pitäis antaa varastaa kokoomusta sen enempää sisältä kuin ulkopuolelta ja että oikeistolaisuuden tai konservatismin määritelmä meidän pitää pystyä luomaan itse.”
”Mä sain palautetta, että tämä oli vuosiin paras kokoomuspuhe. Sitä se ei todellakaan ollut, se oli epämääräisesti lausuttuja ajatuksia arvoista ja siitä, millainen kokoomuksen pitäisi olla. Mutta se vaan kuvastaa sitä hiljaisuutta, että kokoomuksen johtotehtävissä oleviltakin tuli viestejä, että ihanaa, että joku sanoo tuon ääneen.”
Helsingin kokoomuksen vastaleiristä Pihan puhetta luonnehdittiin muun muassa ”arvohöpöhöpöksi”. Vastaleiri ei ollut vähäpätöinen: Piha sai 67 ääntä, Rydman 34 ääntä.
Äänestystulos oli silti selvä. Piha oli valittu. Hän alkoi työstää Helsinki-ohjelmaa tiiminsä kanssa. ”Silloinhan luultiin vielä, että vaalit on huhtikuussa, eli kovalla tohinalla ryhdyttiin tekemään.”
SEURAAVAN kahden viikon aikana tapahtui jotain, koska lauantaina 27. helmikuuta Piha ilmoitti täysin yllättäen luopuvansa ehdokkuudesta. Mitä tapahtui?
Ainakin Pihaan kohdistui laajamittainen ja systemaattinen hyökkäys sosiaalisessa mediassa. ”Käsittämätön, hillitön raivo”, kuten Piha sanoo.
Suurimpana laukaisevana tekijänä oli haastattelu MTV:n Uutisaamussakeskiviikkona 17. helmikuuta. Juontaja
Ivan Puopolo esitti kysymyksiä maahanmuutosta.
Piha vastasi: ”Jos me suhtaudutaan ahdasmielisesti ja ennakkoluuloisesti erilaisuuteen, niin miten me voidaan kuvitella, että tänne halutaan muuttaa, että Helsingissä haluaa asua vaikka joku huippuosaaja perheineen, jos tuntuu, että täällä on epämiellyttävä olla, että täällä on ennakkoluuloja, että täällä on ahdasmielinen tunnelma ja ikkunan alla kulkee sitten natsikulkue.”
Natsikulkue-lauseella Piha viittasi itsenäisyyspäivään 2019, jolloin Helsingissä marssi äärioikeistolaisia. Haastattelukatkelma lähti elämään omaa elämäänsä, ja somessa roihahti.
”Viikon aikana mä mykistin 468 Twitter-tiliä”, Piha sanoo. ”Kama oli niin hirveetä, että oli pakko mykistää.”
Johtiko massiivinen somehyökkäys siis siihen, ettei pormestariehdokkuus enää tuntunut hyvältä?
”Se ei ehkä liittynyt siihen massiivisuuteen vaan siihen, että iso osa niistä oli mun omaa porukkaa. Se oli siinä surullisinta.”
Piha tuli johtopäätökseen, että häntä vastaan hyökkäsi someöyhöjen ja perussuomalaisten lisäksi koko joukko kokoomuslaisia.
”Sitten kun tajuaa, että hetkinen, nämä omat onkin se ongelma”, Piha summaa. ”Musta tuntui, että mä en pysty edustamaan tätä jengiä.”
Piha teki päätöksen luopumisesta perjantaina 26. helmikuuta. Lauantaina – soitettuaan ensin muun muassa Petteri Orpolle – hän pudotti uutispommin: hän ei olekaan käytettävissä pormestariksi.
”Musta tuntui hirmuisen petturilta”, Piha sanoo. ”Mä tiedän, että mä jätin ne pulaan pahassa paikassa. Onneks sitten ne löysi nopeasti hyvän ehdokkaan.”
Maanantaina 8. maaliskuuta Helsingin kokoomuksen piirikokous valitsi
Juhana Vartiaisen uudeksi pormestariehdokkaaksi. Maaliskuussa päätettiin myös siirtää kuntavaalit kesäkuulle.
”Kyllähän mä kävin itseni kanssa keskustelun”, Piha sanoo. ”Että olinks mä niin saatanan tyhmä, että mä en nähnyt kokoomuksen tilannetta ennen kuin lähdin ehdolle.”
”Sitten vaan pitää hyväksyä, että joskus joutuu tekemään noloja juttuja.”
KUNTAVAALIT pidettiin lopulta 13. kesäkuuta. Kokoomus menestyi erinomaisesti ja säilytti asemansa Suomen suurimpana kuntapuolueena.
Helsingissä kokoomus jätti vihreät kauas taakseen. Vielä talvella oletettiin, että vihreiden kanssa olisi tiukka kisa, mutta kokoomus sai lopulta liki 26 prosenttia ja vihreät hieman alle 20. Juhana Vartiainen valitaan loppukesällä Helsingin pormestariksi.
On aika tavata Kirsi Piha uudestaan. Kohtaamme Vanhassa kirkkopuistossa eli Ruttopuistossa. Päivä on aurinkoinen ja lämmin, joten istuudumme kirkon kupeeseen nurmikolle.
”Mä oon tosi iloinen, että kokoomus menestyi hyvin”, Piha sanoo. ”Musta se oli kiva asia siitäkin näkökulmasta, kun koin että jätin puolueen tietyllä tavalla pulaan. Luulen, että se oli parasta mitä kokoomukselle Helsingissä voi tapahtua, kun Vartiainen paikkasi sen niin hienosti ja
Elina Valtonentuli ehdokkaaksi.”
Kansanedustajat Valtonen ja Vartiainen olivat kokoomuksen ääniharavat.
Menestys vahvisti kokoomusjohtaja Petteri Orpon asemaa. Pihalta ei jäänyt huomaamatta, kuinka Orpo vaali-iltana kuittasi Helsingin helmikuisen pormestarikuvion. ”Se riita kesti kaksi päivää”, Orpo sanoi. ”Sitten rivimme järjestyivät.”
Pihan analyysi on eri. Hän on purkanut tapahtumia kirjoittamalla intensiivisesti. Tuloksena on 80-sivuinen teksti viime talvesta ja kokoomuksen tilasta. Piha aikoo julkaista tekstin heinäkuun alkupäivinä verkossa.
”Se kokoomuksen sisäinen ongelma ei ole poistunut”, Piha sanoo. ”Jos mä olisin puolueen puheenjohtaja, niin mä en lakaisis sitä veke.”
Ongelmallinen eno on siis edelleen sukujuhlissa?
”Joo, mutta se on nyt helpompi piilottaa hetken.”
Piha pitää mahdollisena, että hän on yksinkertaisesti kasvanut irti kokoomuksesta. Mahtoiko hän äänestää puoluetta kuntavaaleissa?
”Mä en sano”, Piha vastaa. ”Mä kävin kyllä äänestämässä, mutta pidän vaalisalaisuuden.”
ELÄMÄ jatkuu, ja Kirsi Pihalla on suunnitelmia.
Itse asiassa hänellä on niitä sata. Kun Piha vietti viisikymppisiä, hän antoi vuodelle nimeksi Päistikkaa2017 ja laati satakohtaisen listan asioista, joita haluaa vielä tehdä.
”Nämä sata kohtaa eivät ole sellainen lista, jota aion ruveta suorittamaan”, Piha tarkentaa. ”Pikemminkin niin, että vau, mulla on kauheesti mahdollisuuksia.”
Piha sanoo, että ideaalielämässä toteutuisi kaksi asiaa.
”Ensinnäkin, että mä saisin kirjoittamiselle enemmän aikaa. Haluaisin kirjoittaa jotain, mikä ei ole tietokirja tai faktaa tai bisnestä. Mä haluaisin käyttää mun mielikuvitusta enemmän.”
Piha sanoo haudanneensa fiktion kirjoittamisen jonnekin syvälle, koska ajatus tuntuu pelottavalta.
”Kysymys on kynnyksen ylittämisestä, ja jossain vaiheessa olen ajatellut sen ylittää.”
Toinen suunnitelma koskee merkityksiä. Ihmiselämän merkitystä. Sitä Piha on paljon pohtinut jo aiemminkin.
”Mä luulen, että meidän pitää vaan kokeilla erilaisia asioita ja etsiä sitä merkitystä”, Piha sanoo. ”Ja se voi lopulta olla jotain ihan tylsää. Ei sen tarvitse olla maailman parantaminen vaan yhtä hyvin esimerkiksi äitiys tai että olet jollekulle tosi hyvä ystävä.”
Kirsi Piha sanoo, että aikoo seuraavat kymmenen vuotta tutkia merkityksiä. Kyse ei ole yksityisestä pohdiskelusta vaan myös liiketoiminnasta.
”Mä mietin, että miten voisi auttaa ihmisiä ja yrityksiä ja tiimejä löytämään merkityksiä. Mulla on siihen yritys perusteilla.”
Siis yritys merkityksessä firma?
”Joo. Mä oon kuullu, että yli 50-vuotiaiden on vaikea päästä töihin, niin pitää perustaa itse.”