Ja tämän lisäksi oli jo suoralähetys menossa mihin Marin oli menossa kommentoimaan. Eli saattoi olla hieman hoppu.
"
SISÄLTÖPÄÄLLIKKÖ Hannu Särkkä kuvailee tilannetta hektiseksi, eikä tapaus ole jäänyt hänen mieleensä epämiellyttävänä.
– Meni niin, että olin sisältöpäällikkövuorossa ja elettiin tosi kiireisiä aikoja. Pääministeri tuli Ylelle illalla vieraaksi ja menin häntä vastaan vastaan. Minulle ei ole jäänyt mieleen se, että pääministeri olisi käyttäytynyt mitenkään epäkohteliaasti, Särkkä sanoo
– Uutistoimittaja joutuu monenlaisiin tilanteisiin, enkä ole kyllä mieltäni pahoittanut tai asiaa muistellut. Vierailla on omat kiireensä ja meillä omamme. Suhtaudumme asioihin ja ihmisiin ammatillisesti.
Särkkä muistuttaa, että suoria lähetyksiä kuvataan hyvin usein kiireisellä aikataululla.
– Aina mennään vieraita vastaan. Monesti lasketaan minuutteja, että vieras ehtii lähetykseen. Olemme tottuneet hektiseen aikatauluun ja monenlaisiin henkilöihin. Toki on myös muistettava, että nuo pätkät pääministeristä ovat klipattuja, eikä niistä välity kokonaisuus. Aikaa on kulunut jo sen verran, että en muista, mistä tarkalleen keskustelimme hänen kanssaan, Särkkä sanoo."
Toiset luonnehtivat Marinia viileäksi ja epäkohteliaaksi, toisten mielestä pääministerin olemuksessa ei ollut mitään poikkeavaa.
www.is.fi