Saarikko on hyvä esimerkki siitä, miten vanhat jakolinjat on nuorelle poliitikkosukupolvelle oikeastaan aika vääränlaisia kehyksiä. Hän on samaan aikaan sosiaalipoliittisesti ollut valinnoissaan ja sanoissaankin kohtuullisen vasemmalla, toisaalta perhepoliittisesti konservatiivi, mutta sitten kuitenkin kepun yrittäjäsiiven ajattelun mukaisesti talousliberaali, ihan sen Väyrysen parjaamaan Sipilän ”joukkueen” muiden jäsenten tapaan.Saarikon oikea puolue olisi vasemmisto, varmaan pitkän linjan keskustalaiset tuota naista kaihtaa. Tosin pj pesti voitanee sanoa jo varmaksi, Kulmuni on omat näytöt antanut ja kaksi muuta on lähtenyt kisaan vain statusta nostaakseen.
On siis yhtä aikaa vasemmalla ja oikealla, sekä konservatiivi ja talousliberaali.
Toimittajat onkin syyttäneet tai kehuneet randomisti noista kaikista.